torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluja jälkikäteen ja katsaus vuoteen 2013

Joulukin sitten tuli ja meni, yhtä hyvissä tunnelmissa kuin koko loppuvuosi yleensäkin. Niinhän siinä sitten kävi että joulukuun alussa minulta loppuivat työt, kun paikka jossa ehdin melkein neljä vuotta olla suljettiin, eikä toiminnan sulautuessa toiseen yksikköön siellä enää kaikille riittänyt töitä. Osasin tätä jo ennakoida kun viimeisin määräaikaisuuteni oli kustomoitu päättymään tuohon, mutta oli kuitenkin ihan viime tinkaan mahdollisuus, että jatkoa olisi voinut tulla. No, ei tullut. Tämä ennakointi oli yksi painava tekijä päättäessä Minin ylläpitoon lähdöstä, ja näin jälkikäteen päätös oli ehdottomasti oikea, koska nyt olen aika lailla tyhjän päällä. Sånt är livet ja näillä mennään.

Tästä vuodesta on muutenkin aika vähän kerrottavaa ja kerrattavaa, onhan Ratsumäen tallikin kaikunut tyhjyyttään helmikuusta alkaen, jos ei tallijänes Ullan läsnäoloa lasketa.


Tammikuussa
Mini vietti (toistaiseksi...) viimeistä kuukautta syntymätallissaan. Annika kävi testailemassa sitä vuoden vaihtuessa, ja muuten hömpöteltiin vielä ihan kotivoimin ja minä valmistauduin luovuttamaan 4-vuotiaaksi kääntyneen pikkuvauvani Suureen Maailmaan.

Helmikuun alussa ajelin sitten Minin Lempäälään, missä sen oli Annikan kanssa määrä laatuarvosteluihin valmistautua. Alun perin oltiin sovittu neljästä kuukaudesta, mutta, noh, sehän sitten venyi. Minun siirtymiseni tallittomaan arkeen sujui huolestuttavan kivuttomasti, voin ihan rehellisesti sanoa että koko vuoteen ei ole kovin montaa hetkeä mahtunut, joissa tallinpitoa elämäntapana olisi ollut ikävä.

Maalis- ja huhtikuu siis sujuivat pääosin hevosettomana, mitä nyt muutaman kerran toki piipahdin Lempäälässä katsomassa miten hommat sujuvat. Satulanvaihto-operaatio (hyvästi Bates, tervetuloa uudenkarhea ja suolaisen hintainen Frank Baines) ja hokinpolkemista tulleet impparit vähän hidastivat kakaran tahtia, mutta ihan hyvässä mallissa koulutus edistyi. Varsinkin laukka kehittyi huimasti Minin saadessa lisää voimaa. Pikkukisojakin oli suunniteltu laatarivalmisteluina, mutta kevään herpeshysteria piti kisapaikat visusti suljettuna..



Toukokuun
18. päivä oli sitten tosikoitoksen vuoro. Edellisenä päivänä olin ajanut edestakaisin hakemaan Minin Lempäälästä, väliyö sujui kotitallissa ja aamulla lähdettiin sitten kohti Harjua. Alun perinhän oli tarkoitus että Mini olisi jäänyt tämän keikan jälkeen kotiin, siitä syystä karsintapaikaksi valikoitui Harju, vaikka jälkikäteen voi toki jossitella, veikö näin pitkä "turha" matkanteko voimia hevoselta ja parasta terää esiintymisestä. Ensin oli vuorossa irtohypytys, joka sujui aika lailla samaan tahtiin kuin 3-vuotiaanakin: vähän hälläväliä-asenteella, "rajoittunutta" kapasiteettia (ylläolevalta videolta voi todeta viimeistelytreenit) esittäen, eli pisteet olivat sen mukaiset (7,5-7,0-6,5). Askellajikoe sujui pykälän paremmin mutta ilman sen suurempaa loistokkuutta, pistein 7,25-7,25-8,0-6,75. Loppusijoitus oli 13/19.. No, kun tosiaan oli sovittu että Mini viettää vielä kesänkin Annikan hoivissa, ei muuta kuin ajamaan takaisin Lempäälään. Kilometrejä kertyi kahdelle päivälle 1150 ja vähän päällekin, että tässä kohti voi jo varmaan sanoa, että paska reissu mutta tulipahan tehtyä? Onneksi näin kivan hevosen kanssa sentään kelpaa matkustaa, se kun käyttäytyy kuin enkeli niin tien päällä kuin "kisapaikoillakin".

15.6. TaRi 60 cm
Kesäkuussa Mini pääsi jo tekemään ihan "oikean" kisadebyyttinsä, tosin ihan seuratasolla ja 60 cm luokassa. Kisareissu sujui kaikin puolin tosi hyvin, tuloksena 0/0 ja käytöksen puolesta ei olisi voinut parempaa toivoakaan. Yksi vuoden suurimmista harmeista kuitenkin oli itselleni se, että Minin jäätyä Lempäälään jouduin perumaan osallistumisen Kaakonkulman kasvattajakerhon suomenhevosnäyttelyyn. Näyttelyn pidettyä välivuotta 2012, olisi meillä edelleen ollut puolustettavana 2-vuotiaana voitettu BIS-titteli, ja kaiken lisäksi Mini olisi ollut luokkansa ainoa hevonen, eli pääsylippu loppukehäänkin olisi ollut selviö. Ihan älytön reissaaminen siitä kuitenkin olisi tullut, kun olisin joutunut ajamaan edestakaisin Lempäälään Miniä hakemaan ja viemään, joten oli pakko luopua leikistä..

Muitakin kisasuunnitelmia kesälle oli, myös aluetasoa kokeillen, mutta kyytipulmien vuoksi heinäkuu sujui kuitenkin Minin kannalta hiljaisesti. Itse puntaroin miten ratkaista yhtälö epävarma työtilanne (= rahatilanne), väistämätön talliremontti ja totaalinen motivaation puute. Sopiva ylläpitokoti tulikin tarjolle yhteisen tutun kautta kun tätä vaihtoehtoa vasta ajatuksen asteella puin sanoiksi Facebookissa, ja kuun lopussa oli koeratsastus. Joko Mini palaisi kotiin (ainakin siihen asti, että se yp-koti löytyy), tai se jatkaisi Lempäälästä suoraan matkaa Äänekoskelle. Kokeilu sujui hyvin ja olimme vuokraajatarjokkaan kanssa samalla aaltopituudella, ja sinnehän se Mini sitten lähti.


Syksy onkin sitten mennyt yhdessä hujauksessa. Kun Mini ei kotiin palannutkaan, otin itseäni niskasta kiinni ja olen vähäisen tarmoni kohdistanut lainaratsuuni, kaverin 4-vuotiaaseen lämminveritammaan jota olin säännöllisen epäsäännöllisesti "ratsuttanut" jo vuoden verran, ja pyrin sitten vähän tiheämmin kapuamaan tämän Sennin selkään. Johtihan se lopulta niinkin uskomattomaan ilmiöön, että minut saattoi KJR:n seurakisoista löytää raviluokkaa kyntämästä pienen punaisen kanssa. Uskomaton ilmiö siksi, että nämä olivat elämäni toiset kouluratsastuskilpailut ja niistä edellisistäkin oli jo ehtinyt kulua 13 vuotta. Ihme ja kumma, tästä koitoksesta selvittiin hengissä vaikka radalla unohdinkin kaiken mitä tiedän hengittämisestä tai ratsastamisesta, ja jopa hyväksytyllä suorituksella, 58,13%, kun villeimmissä unelmissani toivoin edes sitä hikistä 50 prosenttia. Ja kävinhän minä muuten toisellakin hevosella ratsastamassa, nimittäin verestämässä muistoja entisen hevoseni Mimmun kanssa, kun sen asuessa Harjussa liikutin sitä jokusen kerran mm. omistajan syysloman aikana.

That's about it. Tällä hetkellä elämäntilanne on siis se, että harrastelen Sennin kanssa sikäli kun keliolosuhteet sen sallivat (eli viime aikoina aika heikonlaisesti), etsin töitä, teen satunnaisia VMP-keikkoja mitä ihmeellisimpiä työtehtäviä kokeillen ja yritän ottaa päivän kerrallaan, odotellen sitä Suurta Ahaa-elämystä siitä, mitä haluan oikeasti tehdä elämälläni nyt kun olen ainakin näennäisesti aikuinen. Ajatukset talliremonteista ja Minin kotiintulosta häilyvät hamassa tulevaisuudessa, mutta se on nyt onneksi tosi hyvässä paikassa: pienessä tallissa hyvällä hoidolla, tavoitteellisesti hyvässä valmennuksessa työskennellen, tähtäimet seuraavassa kisakaudessa. Minun ei tarvitse stressata Ministä, stressiä kun riittää muutenkin ihan tarpeeksi.

Eli hyvää joulunjälkeistä aikaa ja onnellista uutta vuotta 2014 lukijoillekin - toivottavasti se lähtee käyntiin valoisammissa merkeissä kuin mitä tämä kuluva vuosi ainakin omalta osaltani loppuu.