torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluja jälkikäteen ja katsaus vuoteen 2013

Joulukin sitten tuli ja meni, yhtä hyvissä tunnelmissa kuin koko loppuvuosi yleensäkin. Niinhän siinä sitten kävi että joulukuun alussa minulta loppuivat työt, kun paikka jossa ehdin melkein neljä vuotta olla suljettiin, eikä toiminnan sulautuessa toiseen yksikköön siellä enää kaikille riittänyt töitä. Osasin tätä jo ennakoida kun viimeisin määräaikaisuuteni oli kustomoitu päättymään tuohon, mutta oli kuitenkin ihan viime tinkaan mahdollisuus, että jatkoa olisi voinut tulla. No, ei tullut. Tämä ennakointi oli yksi painava tekijä päättäessä Minin ylläpitoon lähdöstä, ja näin jälkikäteen päätös oli ehdottomasti oikea, koska nyt olen aika lailla tyhjän päällä. Sånt är livet ja näillä mennään.

Tästä vuodesta on muutenkin aika vähän kerrottavaa ja kerrattavaa, onhan Ratsumäen tallikin kaikunut tyhjyyttään helmikuusta alkaen, jos ei tallijänes Ullan läsnäoloa lasketa.


Tammikuussa
Mini vietti (toistaiseksi...) viimeistä kuukautta syntymätallissaan. Annika kävi testailemassa sitä vuoden vaihtuessa, ja muuten hömpöteltiin vielä ihan kotivoimin ja minä valmistauduin luovuttamaan 4-vuotiaaksi kääntyneen pikkuvauvani Suureen Maailmaan.

Helmikuun alussa ajelin sitten Minin Lempäälään, missä sen oli Annikan kanssa määrä laatuarvosteluihin valmistautua. Alun perin oltiin sovittu neljästä kuukaudesta, mutta, noh, sehän sitten venyi. Minun siirtymiseni tallittomaan arkeen sujui huolestuttavan kivuttomasti, voin ihan rehellisesti sanoa että koko vuoteen ei ole kovin montaa hetkeä mahtunut, joissa tallinpitoa elämäntapana olisi ollut ikävä.

Maalis- ja huhtikuu siis sujuivat pääosin hevosettomana, mitä nyt muutaman kerran toki piipahdin Lempäälässä katsomassa miten hommat sujuvat. Satulanvaihto-operaatio (hyvästi Bates, tervetuloa uudenkarhea ja suolaisen hintainen Frank Baines) ja hokinpolkemista tulleet impparit vähän hidastivat kakaran tahtia, mutta ihan hyvässä mallissa koulutus edistyi. Varsinkin laukka kehittyi huimasti Minin saadessa lisää voimaa. Pikkukisojakin oli suunniteltu laatarivalmisteluina, mutta kevään herpeshysteria piti kisapaikat visusti suljettuna..



Toukokuun
18. päivä oli sitten tosikoitoksen vuoro. Edellisenä päivänä olin ajanut edestakaisin hakemaan Minin Lempäälästä, väliyö sujui kotitallissa ja aamulla lähdettiin sitten kohti Harjua. Alun perinhän oli tarkoitus että Mini olisi jäänyt tämän keikan jälkeen kotiin, siitä syystä karsintapaikaksi valikoitui Harju, vaikka jälkikäteen voi toki jossitella, veikö näin pitkä "turha" matkanteko voimia hevoselta ja parasta terää esiintymisestä. Ensin oli vuorossa irtohypytys, joka sujui aika lailla samaan tahtiin kuin 3-vuotiaanakin: vähän hälläväliä-asenteella, "rajoittunutta" kapasiteettia (ylläolevalta videolta voi todeta viimeistelytreenit) esittäen, eli pisteet olivat sen mukaiset (7,5-7,0-6,5). Askellajikoe sujui pykälän paremmin mutta ilman sen suurempaa loistokkuutta, pistein 7,25-7,25-8,0-6,75. Loppusijoitus oli 13/19.. No, kun tosiaan oli sovittu että Mini viettää vielä kesänkin Annikan hoivissa, ei muuta kuin ajamaan takaisin Lempäälään. Kilometrejä kertyi kahdelle päivälle 1150 ja vähän päällekin, että tässä kohti voi jo varmaan sanoa, että paska reissu mutta tulipahan tehtyä? Onneksi näin kivan hevosen kanssa sentään kelpaa matkustaa, se kun käyttäytyy kuin enkeli niin tien päällä kuin "kisapaikoillakin".

15.6. TaRi 60 cm
Kesäkuussa Mini pääsi jo tekemään ihan "oikean" kisadebyyttinsä, tosin ihan seuratasolla ja 60 cm luokassa. Kisareissu sujui kaikin puolin tosi hyvin, tuloksena 0/0 ja käytöksen puolesta ei olisi voinut parempaa toivoakaan. Yksi vuoden suurimmista harmeista kuitenkin oli itselleni se, että Minin jäätyä Lempäälään jouduin perumaan osallistumisen Kaakonkulman kasvattajakerhon suomenhevosnäyttelyyn. Näyttelyn pidettyä välivuotta 2012, olisi meillä edelleen ollut puolustettavana 2-vuotiaana voitettu BIS-titteli, ja kaiken lisäksi Mini olisi ollut luokkansa ainoa hevonen, eli pääsylippu loppukehäänkin olisi ollut selviö. Ihan älytön reissaaminen siitä kuitenkin olisi tullut, kun olisin joutunut ajamaan edestakaisin Lempäälään Miniä hakemaan ja viemään, joten oli pakko luopua leikistä..

Muitakin kisasuunnitelmia kesälle oli, myös aluetasoa kokeillen, mutta kyytipulmien vuoksi heinäkuu sujui kuitenkin Minin kannalta hiljaisesti. Itse puntaroin miten ratkaista yhtälö epävarma työtilanne (= rahatilanne), väistämätön talliremontti ja totaalinen motivaation puute. Sopiva ylläpitokoti tulikin tarjolle yhteisen tutun kautta kun tätä vaihtoehtoa vasta ajatuksen asteella puin sanoiksi Facebookissa, ja kuun lopussa oli koeratsastus. Joko Mini palaisi kotiin (ainakin siihen asti, että se yp-koti löytyy), tai se jatkaisi Lempäälästä suoraan matkaa Äänekoskelle. Kokeilu sujui hyvin ja olimme vuokraajatarjokkaan kanssa samalla aaltopituudella, ja sinnehän se Mini sitten lähti.


Syksy onkin sitten mennyt yhdessä hujauksessa. Kun Mini ei kotiin palannutkaan, otin itseäni niskasta kiinni ja olen vähäisen tarmoni kohdistanut lainaratsuuni, kaverin 4-vuotiaaseen lämminveritammaan jota olin säännöllisen epäsäännöllisesti "ratsuttanut" jo vuoden verran, ja pyrin sitten vähän tiheämmin kapuamaan tämän Sennin selkään. Johtihan se lopulta niinkin uskomattomaan ilmiöön, että minut saattoi KJR:n seurakisoista löytää raviluokkaa kyntämästä pienen punaisen kanssa. Uskomaton ilmiö siksi, että nämä olivat elämäni toiset kouluratsastuskilpailut ja niistä edellisistäkin oli jo ehtinyt kulua 13 vuotta. Ihme ja kumma, tästä koitoksesta selvittiin hengissä vaikka radalla unohdinkin kaiken mitä tiedän hengittämisestä tai ratsastamisesta, ja jopa hyväksytyllä suorituksella, 58,13%, kun villeimmissä unelmissani toivoin edes sitä hikistä 50 prosenttia. Ja kävinhän minä muuten toisellakin hevosella ratsastamassa, nimittäin verestämässä muistoja entisen hevoseni Mimmun kanssa, kun sen asuessa Harjussa liikutin sitä jokusen kerran mm. omistajan syysloman aikana.

That's about it. Tällä hetkellä elämäntilanne on siis se, että harrastelen Sennin kanssa sikäli kun keliolosuhteet sen sallivat (eli viime aikoina aika heikonlaisesti), etsin töitä, teen satunnaisia VMP-keikkoja mitä ihmeellisimpiä työtehtäviä kokeillen ja yritän ottaa päivän kerrallaan, odotellen sitä Suurta Ahaa-elämystä siitä, mitä haluan oikeasti tehdä elämälläni nyt kun olen ainakin näennäisesti aikuinen. Ajatukset talliremonteista ja Minin kotiintulosta häilyvät hamassa tulevaisuudessa, mutta se on nyt onneksi tosi hyvässä paikassa: pienessä tallissa hyvällä hoidolla, tavoitteellisesti hyvässä valmennuksessa työskennellen, tähtäimet seuraavassa kisakaudessa. Minun ei tarvitse stressata Ministä, stressiä kun riittää muutenkin ihan tarpeeksi.

Eli hyvää joulunjälkeistä aikaa ja onnellista uutta vuotta 2014 lukijoillekin - toivottavasti se lähtee käyntiin valoisammissa merkeissä kuin mitä tämä kuluva vuosi ainakin omalta osaltani loppuu.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjavinkki: Pihatto - jos hevonen saisi valita

Millainen eläin sopii pihattoon? Miksi hevonen voi hyvin laumassa ja ulkoillessaan vapaasti? Mikä on hyvä pihatto? Entä miten laumaa, tarhaa ja tiloja kannattaa hoitaa?

Pihatto – jos hevonen saisi valita sopii kaikille hevosen hyvinvoinnista kiinnostuneille. Voit olla innostunut tai epäilevä, vannoutunut pihattofani tai harrastaja, joka pohtii tuntihevosten oloja. Tutkimustiedon lisäksi kirja tarjoaa ainutlaatuista hiljaista tietoa, jota et löydä säädöksistä etkä virallisista oppaista.


Johanna Viitasesta on muodostunut varsinainen aarre suomalaiselle hevostietokirjallisuudelle - hän löytyy usean merkittävän teoksen taustalta, esimerkiksi Suomessa ainutlaatuisen Hevosen värit -kirjan kirjoittajana, ja hän on yhdessä Eerika Häkkisen kanssa loihtinut erinomaiset Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia & Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia. Myös vasta julkaistu Pihatto - jos hevonen saisi valita on täysin omaa luokkaansa niin aiheensa kuin sisältönsäkin puolesta.

Vaikka kirja takakannessaan lupaakin soveltuvansa myös epäilevästi pihattoihin suhtautuville, syyllistävänsävyinen nimi sai minutkin hieman varuilleni ennen kirjaan tarttumista. En edes ole pihattoskeptikko, mutta en pidä mustavalkoisesta suhtautumisesta hevosenpitoon, enkä siitä että joku fanaattisesti sanelee mikä on "ainoa oikea tapa pitää hevosia", koska sellaista ainoaa oikeaa tapaa ei minun silmissäni ole - ja kuten varmasti moni muukin, kaikkein vähiten pidän siitä, että joku syyllistäen kertoo minun tapani olevan väärä. Onneksi kirja ei näin teekään, joten nimestä ei kannata ottaa herneitä nenään eikä antaa ennakkoluuloille valtaa. Ajattelemisen aihetta se varmasti tarjoaa jokaiselle, vaikkei heti olisi hevosiaan pihattoon siirtämässäkään.

192 sivuun mahtuu runsaasti asiaa ja monipuolinen, näyttävä kuvitus (myös Viitasen käsialaa). Piti hevostaan pihatossa tai ei, tästä kirjasta saa varmasti jokainen lukija (erityisesti hevosenomistaja tai tallinpitäjä) paljon irti, kun aihepiireistä löytyvät esimerkiksi niin hevosen tarve laumaelämään, hyvän tarhan rakentaminen ja huolto, tai nykyään niin monelle ongelmia tuottava liikaruokinnan välttäminen. Viitanen esittää asiansa hyvin argumentoiden, tutkittuna tietona runsaine lähdeviitteineen.

Moni tyrmää pihaton (kuten monen muunkin "kukkahattuiluna" pitämänsä toiminnan) omista asennesyistään, mutupohjalta, "ei tuo vain voi toimia". Kirja pohtii asiaa monelta kantilta, perustelee näkökulmansa ja voisinpa väittää, että saa sen skeptikonkin vakuuttumaan siitä, että pihatto on kuin onkin varteenotettava hevosenpitotapa lähes jokaiselle hevosryhmälle. Niin, mille hevosille sitten ei? Kuten kirjakin tuo esiin, kilpailevia ravihevosia nähdään pihatoissa aina korkeimmalle tasolle asti, toki vielä aika marginaalisesti, mutta kuitenkin. Raikkaan ilman ja vapaan liikkumisen on todettu pitävän hevoset terveempinä, ja elämäntavan hyödyt voittavat ne mahdolliset haitat. Ratsupuolella näin suurta asennemuutosta tuskin tullaan ihan heti näkemään, kun kilparatsu on totuttu pitämään "pumpulissa" ja totuttua kaavaa rikkovat ovat harvassa.

Jo pihattoa pitävällekin kirja varmasti tarjoaa monta ahaa-elämystä ja uutta näkökulmaa, tai ainakin tukea ja vahvistusta omille mielipiteilleen. Pihattoa voi pitää monella tapaa, kuten talliakin. Omassa pihapiirissä herkästi tottuu omaan tapaansa, sulkee silmänsä mahdollisille ongelmille (olivat ne sitten suuria tai pieniä) eikä aina muista etsiä uudistuksia, vaikka niillä omaa arkeaan voisi helpottaa, tai hevosten elämänlaatua parantaa. Koska pihattoaihetta on aiemmin suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty (ja silloinkin ennemmin sivuttu) lähinnä tallinrakentamisen tai varsankasvatuksen suhteen, on tällainen teos varmasti kaivattu monen kirjahyllyssä. Tutkittua asiatietoa yhdistettynä runsaaseen kokemukseen ja monipuolisiin käytännön ratkaisuihin, joista jokainen löytää omaan hevosenpitoonsa sovellettavaa.

Mitä tässä kirjassa oikeastaan voisi olla ylistämättä? Ulkoasu on raikas, teksti helppolukuista ja mielenkiintoista. Vakavasti täytyy kuitenkin ottaa takakannen humoristinen varoitus siitä, että kustantaja ei vastaa teoksen aiheuttamista hevos-, rakennus- ja muista kustannuksista. Monenlaista ideaa alkoi pörräämään ainakin allekirjoittaneen päässä.. ;)

(Lisäsin muuten taas uuden tunnisteen blogiin - "kirjahylly" löytää muutamat kirja-aiheiset postaukseni. Joita pitäisi kirjoittaa lisää. Köh. Muistan hämärästi että se varsinainen kirjahyllyn esittelysarjakin jäi joskus pahasti kesken.)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ja sinne meni sekin HIHS

Kameran jätin kotiin, mutta vähän tunnelmakuvia puhelimella
Perjantaiaamuna kutsui siis Helsinki International UB Horse Show. Aamunäytös olisi alkanut jo yhdeksältä, mutta kun Areenalla saisi hillua iltakymmeneen asti, ihan aamunkoitteessa en viitsinyt lähteä ajamaan - etenkään ihanassa rankkasateessa joka vaihtui rännäksi Helsinkiä lähestyessä. Matkalla nappasin kyytiin kaverin jolle myös sain SHKL-keikan vuoksi vapaalipun, ja joskus kymmenen jälkeen olimme onnellisesti parkissa (menomondeo sai kivan näköalapaikan) ja talsimme kohti Areenaa. Vaikka shoppailu minulta olikin kielletty, jo ensikierros expossa johti kauniin Kingsland-takin ostoon. Tämä oli kyllä ihan "siviilivaate" eikä tallitakki, siisti musta villatakki punaisilla koristeompeleilla, ja hintaa vain 50 euroa (lapussa normaalihinta 215 euroa). Löydön luonnollisesti tarjosi Reitsport Manski, joka onkin tätä nykyä oikeastaan ainoa näytteilleasettaja jonka pisteeltä todellisia löytöjä, ainakaan merkkituotteista voi tehdä. Päivän muiksi ostoksiksi jäivät Vudekan kustantama kirjauutuus, Johanna Viitasen Pihatto - jos hevonen saisi valita (tarjouksessa 28 euroa - tästä ehkä kirjaesittelyä luvassa myöhemmin) sekä "ostin kun halvalla sain" -hengessä Horzen ulko-outletista 10 eurolla - niin, miksi näitä nyt sitten suomeksi virallisesti kutsutaankaan, itse olen oppinut käyttämään nimitystä kolmio-ohjat, siis tällaiset juoksutusapuohjat. Melko vähillä selvittiin, siis.. Katsomon puolella tuli tiirailtua jonkin verran AT-luokkia, nuoria hevosia & ratsastajia sekä International Welcome, josta Sanna Backlund otti Wiseguylla hallitulla riskinotolla ansaitun voiton.

Jos viime vuoden hittiseurapeli oli kokovartalokingsland-bingo, tänä vuonna itse silmä kovana kyttäsin täyttä Freejump-värisuoraa ratsukoissa. Vihreät jäivät puuttumaan :(

Jo päivällä kävin Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton ständillä "harjoittelemassa" sen aikaa että silloinen esittelijä pääsi tauolle, mutta ilta sujuikin sitten siellä kokonaan. Vähän ex tempore tuli hommaan lupauduttua mutta ihan mukavaahan se oli, arvonta & Hevosenomistaja-näytelehdet kelpasivat hyvin showkansalle ja sainhan minä lopulta pari uutta jäsentäkin värvättyä :) Pitää varmaan mennä ensi vuonna uudestaan, jos huolitaan! SHKL on itselleni sikäli "sydämenasia" että heti kun minulla oli nimissäni hevonen, liittoon kyllä piti liittyä. Hevosenomistaja-lehti on mahtava lukupaketti, Agrimarketin vaihtuvissa kuukausitarjouksissa on tullut säästettyä ostoksessa jos toisessakin, ja meillä vielä paikallisetuna on ollut muistaakseni 10 % alennus Kymen Ravi ja Ratsu -liikkeessä Kouvolassa. (En kyllä ole ihan varma onko se tänä vuonna ollut voimassa, kun en ole tainnut liikkeessä käydä.)

Täällä tuli päivystettyä
Lauantaina Hartwall-Areena kutsui vasta illalla, joten päivä sujui ystäväni luona Keravalla lähinnä löhöillen ja leffaa katsoen. Pasilaa kohti lähtiessä poimin Annikan matkaan ja pienen parkkiin jonottamisen jälkeen menomondeo pääsi taas maisemapaikalle odottamaan kotimatkaa. Kun expo oli eilen jo nähty, katsoin kiltisti kaikki luokat ja näytökset läpi. Kohokohta oli tietysti suomenhevosten Kuninkaalliset Indoor -esitys, joka olikin varsin näyttävä show. Toki olisi viimevuotiseen tapaan voitu vähän enemmänkin suokkeja nähdä :) Ypäjän kuninkaallisissa ihastuin estemestari Hoppuseen ja kyllä se vain nytkin taisi eniten hevosista säväyttää, on se vain aika makea pakkaus. Vähän isompaakin estettä sillä olisi voinut kyllä näytteeksi hypätä, siinä hevosessa kun ponnua tuntuu riittävän ja "polvenkorkuiset" nauhat joita se loikki olivat sille aika lastenleikkiä. Illan päätti vauhdikas East vs. West -joukkuekilpailu (olenko ainoa jonka korvaan tämä vastakkainasettelu kuulosti vähän, öh, kylmän sodan aikaiselta?) jossa voiton vei länsi. Finaalin itäedustaja, Jaroslaw Skrzyczynski ratsullaan Baltazar du Rouet tosin varmasti kärsi siitä, että edellisessä karsinnassaan joutui tykittämään radan kahdesti pienen varaslähdön vuoksi, joten hevosella oli allaan yksi rata enemmän kuin voittaneella Quova de Vains'lla, jota ratsasti Luca Maria Moneta.

Ostosten osalta lauantai oli perjantaitakin maltillisempi! Mukaan tarttui vain kaksi paria KL-villaratsastussukkia (Suomessa hintaa 31 euroa/pari - nyt kaksi paria 30 eurolla, Manskilta tietenkin). Koko perjantai-illan olin kyllä luonut kaihoisia katseita SHKL:n ständiä vastapäätä sijainneen Reunoksen Anky-huoville, joita pystyin 50 euron hinnan vuoksi kuitenkin vastustamaan. En tiedä, olisinko lauantaina jo sortunut, mutta onneksi niitä ei näkynyt enää lainkaan. Ja jos ne olivatkin vain tulleet siirretyksi vähemmän näkyvälle paikalle, minun ei siitä tarvinnut tietää, joten pysyttelin kaukana koko Reunoksesta.

Päätökseen tuli tämäkin päivä ja sitten oli edessä vain kotimatka. Minua oli jo peloteltu hirvittävistä sääolosuhteista minkä johdosta kuvittelinkin että meillä olisi vähintään puoli metriä lunta, mutta ihan kuivaa sulaa tietä olikin edessä melkein koko matka ja turvallisesti menomondeo palasi Muhniemelle.

torstai 17. lokakuuta 2013

Vanhoja tuttuja ja HIHS-fiilistelyä

Silloin joskus..
Tänään suoraan töistä hyppäsin menomondeon rattiin ja otin suunnaksi Harjun oppimiskeskuksen. Häh?

Blogiani pidemmän aikaa tai muuten vain huolella lukeneet saattavat muistaa entisen hevoseni, Minin emän Mimmun, jonka myin tammikuussa 2012 edellämainitun autonperhanan laitettua koko taloudellisen tilanteeni täysin uusiksi (no, olisi minun muutenkin pitänyt tehdä valintoja hevosteni välillä, mutta neljän tonnin korjaamolaskut kuukauden sisään pistivät epätoivoista vauhtia päätöksentekoon). Koko tämän ajan minun on tietysti pitänyt Mimmua mennä morjestamaan, mutta aina on jotain kiireitä ja "kiireitä" joten tämän reissun tekeminen on jäänyt. Tänä syksynä Mimmu muutti Harjuun omistajansa aloitettua opiskelut siellä, ja tässä onkin viestitelty mm. siitä, tiedänkö ketään niiltä main Mimmua vuokraamaan viikonloppuisin ja loma-aikoina. Viikko sitten asia tuli taas puheeksi syysloman lähestyessä, ja kun työvuorotkin sattuivat sopivasti, ja minähän siinä yllätin itsenikin; lupasin käydä tammaa muutaman kerran liikuttamassa, jos ei muitakaan tarjokkaita ole, niin sen ei tarvitse melkein puoltatoista viikkoa vain möllöttää tarhassa virtaa keräämässä. Ei tuota matkaa (tunti suuntaansa) nyt kauhean säännöllisesti tallimatkana ajelisi, mutta onhan se kiva päästä pitkästä aikaa tutun Mimmun selkään. Ja ylipäänsä aikuisen hyvinkoulutetun hevosen selkään, minun heppailuni kun ovat olleet vähän kakarapainotteisia Mimmun myynnin jälkeen.

No, sovimme siis että käyn tänään katsomassa paikat, varusteet yms. läpi niin Miksu saa kaikessa rauhassa lähteä lomailemaan. Harjua kohti ajellessa meinasi pieni paniikki iskeä, kun yritin prosessoida edessä olevaa. Yksi enemmän tai vähemmän alitajuntainen syy tämän visiitin välttelyyn on ollut se, että tottakai Mimmun myyminen on edelleen asia jota kadun suuresti. Se on asia jota en siinä tilanteessa olisi voinut välttää, ja menomondeo ongelmillaan antoi vain kevyen tuuppauksen saada voimaa päätökseen joka minun olisi kuitenkin pitänyt tehdä - eihän minulla nytkään olisi mahdollisuutta kahta hevosta pitää, kun se ainoakin on ylläpidossa aikalisää ottamassa - mutta ei se silti jossitteluun auta. Tottakai olisin noin hienosta tammasta halunnut saada enemmän varsoja, ja herkkänä ja tarkkana opetusmestariratsuna se on opettanut minulle enemmän kuin kukaan tai mikään koskaan. Tässä kohti ei kuitenkaan auttanut kuin niellä pala kurkusta ja ajella perille asti. Ja siellä se oli, ihana Mimmu ♥ Se ei kauheasti arvostanut kuntoonlaittoa kesken iltaheinien, mutta lähti kuitenkin reippaana lenkille, kun käytiin vähän maneesissa pyörähtämässä. Onnistuin välttämään paniikkikohtaukset, mutta olo oli kyllä omituinen. Toisaalta kaikki oli niin tuttua, mutta silti vierasta. Onko se aina ollut näin iso?? Sennin matalaan askellukseen tottuneelle tuntui raviliike ihan mahdottomalta. Ja se Mimmun laukka nyt vain on jotain ihan uskomatonta, että sen voimaa ei voi kuin hymyillen fiilistellä.. Oi voi. Ensi viikolla siis yritän mahdollisimman useana aamuna ajella Harjuun, onneksi Haminassa on sentään suht edullista bensaa! :D

Jaksaisiko tänä vuonna taas raahata kameraakin? Tämä taitaa olla 2010..
Tulevana viikonloppuna onkin sitten edessä HIHS, jonne tänäkin vuonna "pitää" lähteä. Huolettoman hevosettomuuteni kunniaksi suunnittelin jo hyvissä ajoin että menisin perjantaina aamunäytökseen ja lauantaina iltanäytökseen, yöpyen ystäväni luona Keravalla, mikäli työvuorot vain tämän sallisivat. No, sallivathan ne, joten niiden varmistuttua suuntasin vasta lippuhintoja tarkistamaan. Ja tässä kohtaa kyllä meinasin jo palata siihen pari vuotta hyvin pitäneeseen HIHS-boikottiin.. Hieman suolaisia alkavat olla lippuhinnat, mutta mitä niistä valittamaankaan. Viime vuonnahan lauantain iltanäytökseen sai Areenalle saapuvien suomenhevosten kunniaksi SuoRan jäsenenä liput kaksi yhden hinnalla, mutta nyt niistäkään ei kuulunut mitään. Asiaa aikani mietittyäni ehdin sitten jo tarjoutua SHKL:n ständille vapaaehtoiseksi, kun tällainen mahdollisuus ilmaislippua vastaan oli, joten saisin edes sen lauantain kalliimman näytöksen kuitattua sillä. Luonnollisesti tästä vain pari tuntia myöhemmin Suomenratsut päivitti Facebookissa tarjouslippujen toistuvan kuitenkin, joten nappasimme Annikan kanssa sellaiset ja vaihdoin "palkakseni" sen perjantain näytöslipun, jota vastaan sitten päivystän ständillä perjantai-illan - saa tulla moikkaamaan ;) Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsen sinne minne halusinkin ja vain puolikkaan lauantainäytöksen hinnalla! Säästyypä rahaa vähän shoppailuun.. Siis en. Ei shoppailuun. Shoppailu on täysin kiellettyä. Tästä lähtien aina ja ikuisesti.

Shoppailukielteisyyteeni saatte valitettavasti kuvalliset todisteet vasta ilmeisesti joulukuussa, mutta tähän saattavat liittyä viime perjantai, Kouvolan varsanäyttelystä Kotkaan hevostarviketarjousten perään ajelu, Heppatarvikkeen 2-vuotissynttärit, Equilinen edustaja ja mittatilausblingihuopa-huppusetti. Köh.

Näyttelyssä oli komea Kekkonen

lauantai 5. lokakuuta 2013

13 vuoden syklillä

Vuonna 2000, 13-vuotiaana, olin elämäni ensimmäisissä koulukilpailuissa.

Tänään, 26-vuotiaana, vuonna 2013, olin elämäni toisissa koulukilpailuissa.

Ehdin jo kirjoittaa tästä päivästä pitkän postauksen, mutta kas kuvia lisäillessä sattui pieni kämmi (kuvien asettelu ei jostain syystä nykyään ota millään onnistuakseen tässä Luo-lomakkeessa, vaan pitää käydä koodiin käsiksi), ruutu tyhjeni ja autosave napsahti ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Nouuu. Valitettavasti saatte uusinnan lyhyemmän kaavan kautta (jos saan tämän tarinan lyhyempään muotoon tiivistettyä)..

Minullahan on siis tällainen "projektihevonen", kaverin nyt 4-vuotias lämminveritamma, jota reilun vuoden ajan olen jokseenkin epäsäännöllisesti käynyt ratsastamassa. Minin lähdettyä ylläpitoon piti minunkin kohdata tosiasiat: kun ratsastusrutiini oli jo käynyt puoleksi vuodeksi venyneen ratsutusjakson aikana aivan olemattomaksi, ja nyt "hevosettomuuteni" takaraja venyi määräämättömäksi. Jos aion vielä joskus ratsastaa, ei vähän sinne päin ratsastelu silloin tällöin yksinkertaisesti riitä pitämään jonkinlaista taitoa ja tuntumaa yllä, vaan se vähäinenkin mitä on pääsee ruostumaan aika pahasti. Oli siis otettava itseään niskasta kiinni ja niinpä olen viimeisen parin kuukauden ajan käynyt vähän tehokkaammin ja enemmän ajatuksen kanssa tätä Senniä ratsastamassa. Edistystäkin on tapahtunut huimasti aiempaan nähden (jos ratsastuskerroissa venyi tauko välillä parista viikosta yli kuukauteen, ei voi suuria odottaakaan, kun muuten sitä lähinnä ajetaan) ja kun Kymijoen Ratsastajien seurakisat Anjalassa lähestyivät, aloin minä vähän sillä silmällä tiirailemaan harjoitusluokan statuksella ratsastettavaa, aloitteleville ratsukoille rajattua raviluokkaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kuin myös ilmoittautuminen kilpailuihin viimeisenä mahdollisena päivänä.

Viime päivät olenkin sitten miettinyt mitä sitä taas oikein tuli tehtyä! Asia erikseen jos alla olisi luotettava opetusmestarihevonen, mutta minä, kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ylistressaaja, vailla minkäänlaisia kisahermoja, olin ajatellut luotsata vielä raa'an, joskus vähän räjähdysherkän nuoren läpi sille täysin uudesta tilanteesta jossa en voinut olla varma muistanko edes itse hengittää. No, oikeastaan olin aika varma että en muista hengittää, saati ratsastaa. Ohjelma sujui kyllä kotikentällä harjoitellessa ajoittain ihan siististikin, mutta suurin kysymysmerkki oli, miten tamma oikein käyttäytyisi ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa, kisahälinän, vieraiden hevosten, ahtaan verkan, kuulutusten ja yleisön keskellä..

Kisa-aamu kuitenkin valkeni lopulta (vaikka koko kisojen peruminenkaan ei ollut kaukana - tuomari perui viime tingassa ja viitisenkymmentä oli soitettu läpi eilisiltana ennen kuin korvaava saatiin tilalle) ja lievästi hyperventiloiden sujuneiden pakkailujen ja puunailujen jälkeen lähdimme jo hyvissä ajoin matkaan. Kisapaikalla ei ollut vasta kuin muutama hevonen, ja saatiin sitten pitkään talutella ja tutustua paikkoihin, mikä varmasti teki Sennille hyvää, verraten siihen että olisi pölähdetty keskelle kuuminta "kaaosta". Kyllä tamma silti kierroksilla kävi, mutta pysyi enimmäkseen asiallisena. Selkään hypätessä toistelin vielä viime päivinä ajatukseni vallannutta "hengitä, valmistele, hengitä, valmistele" -mantraa. Nyt se oli menoa.

Verryttelyssä Senni yllättikin olemalla suorastaan rauhallinen! Yritin siis parhaani mukaan pitää itseänikin kontrollissa. Fiilis oli tosi hyvä, mitä nyt aina kun muistutin itseäni siitä että tästä pitää vielä lähteä radallekin, pieni paniikin aalto pyyhkäisi ylitseni.. :D Verkassa ei kummempia tehty, kunhan yritin taivutella läpi molemmat puolet ja katsoa että hevonen on edes jokseenkin avuilla. Jälkeenpäin ajatellen sitä olisi saanut vähän enemmän herätelläkin, mutta kun etukäteen pelkona oli villisti alta juokseva montéradalta karannut hevonen, olin niin tyytyväinen tähän uinuvaan Senniin että en lähtenyt riskeeraamaan.

Matkalla verkkaan..
Huima keskittymistila päällä
Oma vuoro tuli ja tässä kohtaa kaikki ajattelutoiminta menikin ihan seis. Täysi jäätyminen. Rata tuli käänneltyä läpi tyyliin "ai niin tässä piti taas tehdä jotain ja tässäkin" ja Senni lompsi epätahtisena vähän miten ja minne sattuu. Tämä oli ohjaamista eikä ratsastamista, mutta nyt kävi näin. Hevonen olisi ollut ihan superhieno ja sitä olisi päässyt oikeasti ratsastamaan, mutta kuskin kisahermot vaativat vielä vähän hienosäätöä.. Olin kyllä ihan hemmetin tyytyväinen hevoseen, ja kaikesta huolimatta myös itseeni, koska onhan 13 vuoden kisatauko jo aikamoinen! Kädet tärisivät kun pääsin hevosen selästä alas :D Prosentit kuulutettiin pian ja olihan niitä 58,13 % tästä suorituksesta annettu, kun itsellä suurin haave oli edes ylittää se 50 %. Arvostelulomakkeesta löytyi jopa yksi seiska ja istunnasta ja apujen käytöstäkin oli muistettu numerolla 6,5 ("istunnan asento paikoin miellyttävää", miten tuo nyt pitäisi ottaa, oliko se enimmäkseen epämiellyttävää? :D). Vau! Senni sai valtavasti kehuja ja loimen niskaansa, ja jäimme odottelemaan luokan lopputuloksia. Kuudensia lopulta olimme yhdeksän ratsukon joukossa, mutta sillä nyt ei tässä kohti ollut mitään merkitystä. Hevonen oli hieno, ja olimme kaikki edelleen hengissä, en nolannut itseäni, en nolannut hevosta. Huhhuh. Ei kuin kotia (siis hevosen kotitallia) kohti ja itse palasin trailerin omaan kotiin vietyäni takaisin kisapaikalle kameran kanssa. (Kuvia kertyi taas joku 700.. Jep, ne Ypäjän kuvat ovat edelleen lataamatta. Ja ne kaikki videot. Ja huomenna menen kuvaamaan KJR:n estekisat Anjalaan. Ihanaa. Tunnen kuitenkin itseni sen verran vastuulliseksi henkilöksi KJR:n suhteen vaikka huono webmaster olenkin että latasin jo valitut palat nettiin.)

Juniorimestaruuden voittanut parivaljakko
Nyt tuntuu jo vähän utopistiselta ajatella, että hei, minä ratsastin tänään kouluradan läpi! Ei tuo itse asiassa videolla (ei, tämä ei tule julkiseen jakoon) näytäkään ihan niin kamalalta kuin se tuntui. Ja ainahan voi ensi kerralla parantaa..

Nähtäväksi jää, tuleeko ensi kerta taas 13 vuoden päästä, vai jo hitusen aiemmin!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kuvia vielä kuvien jälkeenkin

Huh, minne katosi taas bloggaaja? Kaivaudun viime viikkoina kertyneiden kuvavuorien alta esiin ja yritän vähän päivitellä tännekin, missä mennään :D

Kuninkaallisistahan tuleekin jo kolme viikkoa kuluneeksi, mutta tuli siellä Ypäjällä se suunniteltu perjantai-lauantai pyörähdettyä. Perjantaiaamuna lähdin varhain matkaan, ja olinkin jo hyvissä ajoin ennen kymmentä Ypäjä-hallilla pystyttämässä laitteistoa kasaan. Tripodin käyttökin sujui melkein sujuvasti.. Videoin kolmevuotiaiden hypytyksiä kaksi ensimmäistä ryhmää, eli puoliltapäivin olleeseen taukoon asti. Siinä olisi tullut tunnin väli, joten suuntasin suosiolla "varsinaiselle" tapahtuma-alueelle. Maneesilla istuessa sitä ei tajunnut, mutta ulkoilmaan siirtyessä huomasi että keli oli ihan hyytävä! Ensitöikseni kävelinkin takaisin autolle hakemaan lisää vaatetta niskaan :D Lähinnä 6-vuotiaiden kasvattajakilpailun ensimmäisestä osakokeesta jäi kuvamateriaalia, välillä kävin derbykentän katsomossa sadetta pitämässä. Kellon kulkiessa vauhdilla eteenpäin olinkin päätösten edessä - lähtisinkö "kesken kaiken" Forssaan lunastamaan hotellihuoneeni ja palaisin saman tien Suomenratsujen juhlaluentoa varten, vai olisinko suosiolla rauhassa Ypäjällä niin kauan kuin jaksan, ja lähtisin sitten hotellille. Aikainen herätys ja pitkä päivä alkoivat jo tuntua, joten kallistuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Joskus ehkä viiden aikaan suuntasin Ratsuriihen kautta (koska muuten en ollut ensimmäisenä päivänä mitään ostanut - Ratsuriihestä sitten tarttuikin mukaan muutamat hanskat) kohti Forssaa, missä Scandic löytyi ongelmitta ja pääsin hotellihuoneeseeni purkamaan kuvia läppärille. Jossain vaiheessa havahduin huomaamaan, että en ollutkaan syönyt mitään noin kahteentoista tuntiin, joten Prisman Pizzabuffa kutsui! ..tässä kohtaa korostettakoon että ei hyvä idea kun on nälkä niin että näköä haittaa.. Odotellessani että palaudun edes sen verran, että kykenen palaamaan hotellille muuten kuin kierimällä, löysinkin Prismasta pari Horzen pikeepaitaa puoleen hintaan. Illan mittaan sain jopa yhden hypytysvideon vielä työstettyä nettiin asti - siinä vaiheessa vielä toiveikkaana kuvittelin, että loput olisivat Youtubessa viimeistään maanantaina.. :P

Lauantaina toimitin perille myös Corleonesta tilatut kortit, värisävy luonnossa vähän ..luonnollisempi
Lauantaina geimit Ypäjällä olisivat alkaneet He:A PdSH-luokan merkeissä jo kahdeksalta, mutta ihan periaatteellisista syistä, jos hotelliaamiainen on tarjolla, se myös syödään - niinpä olin juhlakentän laitamilla vasta yhdeksän jälkeen. Ei se ainakaan valokuvauksellisesti ollut suuri menetys, koska tuntui että keskittyminen oli ihan nollassa, kunhan tuli osoiteltua kameraa aina silloin tällöin etäisesti hevosten suuntaan ja paineltua nappeja. Sama henki jatkui oikeastaan koko päivän, mikä on edesauttanut sitä, etten ole vieläkään saanut kuvia kunnolla lajiteltua, nettiin lataamisesta puhumattakaan. Orikavalkadia kuvasin videolle, mutta näitäkään klippejä en ole vielä edes oikein katsonut läpi, kun kone jumittaa niin pahasti isojen HD-videoiden kanssa. Ensimmäisen viikon Ypäjän jälkeen välttelinkin koko tietokoneen avaamista, jotta ei tulisi niin huono omatunto siitä, etten jaksa tai ehdi tehdä mitään.. Ehdin jo pahimmillaan nähdä painajaisia videoiden editoimisesta! Hypytysvideoita sain editoitua muutaman, ja Corleonen kavalkadipätkän, kun sitä toivottiin. Sitten onkin jäänyt iloisesti kesken tämä projekti muiden kiireiden ja "kiireiden" keskellä. Mutta kyllä minä vielä! Jonakin päivänä..



Estemestari 2013 - Hoppunen ja Irina Kokko
Kuninkaallisissa niin Hippos-luokan kuin Kelmi Kürinkin voittaneet hallitseva koulumestari Corleone ja Heidi Svanborg-Lodman. Mutta moni nuori lupaus kävi jo aika lähellä kärkeä!
Kun univelat oli nukuttu pois ja muutenkin taas sopeuduttu arkeen, oli seuraavana viikonloppuna luvassa Kymijoen Ratsastajien järjestämä suomenhevosten show-näyttely sunnuntaina Anjalassa. Kun koko kesän olen kärvistellyt näyttelyssä jos toisessakin, että olisi kiva päästä itsekin kehiin, nyt sitä lystiä oli luvassa, ja esitettävänä jo tuttu tapaus, 2-vuotias tamma Kuukson Josefina sekä uusi tuttavuus, tämänkesäinen orivarsa Kuukson Kaipaus. Jossu palkittiin kakkosella, ja Kuukson Kaipaus eli "Ukko" nappasi ykkösen sekä maitovarsaluokan kakkossijan :) Kuukson Kaipaus jäi Sumiaisen viimeiseksi orivarsaksi, joten tunnelma oli juhlankin keskellä hieman haikea - vuosi sittenhän esitin samassa näyttelyssä itse Sumppia..

Vasemmalla Ukon puolisisko Epona Huisko "Peppi". Molempien isä on Sumiainen, ja Ukon oman emän kuoltua kesällä Pepin emä Elysetar hoitaa nyt molempia varsoja. Koko kolmikko sai I-palkinnot!
Menoa ja meininkiä riitti vielä viime viikonlopuksikin, kun Sippolassa oli Magtangran kurssi Turman Tallilla. Sunnuntain työpäivän vuoksi en päässyt katsomoon kuin lauantaina, mutta jo perjantaina kävin kuskaamassa yhden kurssille osallistuvan hevosen tallille (ja hain sen poiskin sunnuntaina töideni jälkeen). Vladimir Georgievin työskentelyä erilaisten hevosten kanssa oli todella mielenkiintoista seurata, ja aika harvakseltaan tällaista tilaisuutta tulee eteen. Caseja oli joka lähtöön, ja suurin osa hevosta edes osittain minulle ennalta tuttuja, joten oli kiva kun oli vähän tietoa siitä, minkälaisia tapauksia ne olivat. Yllätys yllätys, tämänkin reissun kuvat ja videot (noin 1500 tiedostoa..) ovat vielä koneellani lojumassa, muutamaa kurssilaisten FB-ryhmään ladattua kohokohtaa lukuunottamatta. Mutta kyllä minä vielä! Jonakin päivänä.. Nythän tässä olisi taas viikonloppu aikaa..

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kaikki tiet vievät Ypäjälle

Tulihan se sitten ihan virallisesti päätettyä, että kuninkaallisiin on perjantaina lähdettävä. Kahden vuoden tauko olisi ehdottomasti liikaa, ja kun tässä melkein olen innostunut taas valokuvaustakin harjoittelemaan, ei näin hyvää tapahtumaa senkään vuoksi raaski jättää väliin. Luvassa on myös jatkoa 3-vuotiaiden irtohypytysvideoille - ja tällä kertaa kun en kuvaa niitä vain referenssiksi itselleni, ajattelin panostaa katsojaystävällisyyteen sen verran että ostin ihka ensimmäisen tripodini tätä keikkaa varten. Toivottavasti laadukasta HD-kuvaa siis luvassa 3-vuotiaiden finaalista, ja YouTube voi lopettaa "Kuva näyttää heiluvan, kannattaisko tehdä asialle jotain" -ehdottelun latauksilleni :D Myös orikavalkadi on sellainen mistä aina videoita nettiin toivotaan, joten jos löydän hyvän kuvauspaikan, eiköhän sitäkin ole sitten tulossa. Varsinaisten kilpailujen lisäksi viikonlopun  kohokohtiin lukeutuu SuoRan 40-vuotisjuhlaseminaari perjantaina.

Murron Valo
Kun sanon että kaikki tiet vievät Ypäjälle, en vitsaile. Sinne suunnatessa on ilmassa aina pieni lupaus seikkailusta, koska oikeastaan koskaan tiedä etukäteen mitä reittiä ajan Ypäjälle tai sieltä pois - liki yhtäläisiä vaihtoehtoja on niin monta. Monesti mieli muuttuu kesken ajonkin. Ajattelin taas kerran tarkistaa mitä Google Mapsilla asiaan on sanottavana, ennen kuin perjantaiaamuna hyppään rattiin ja annan menomondeon fiilistellä suunnan, ja mm. tällaisia ehdotuksia sieltä irtoaa:
  • Artjärven, Orimattilan ja Riihimäen kautta 3 h 0 min
  • Kehä I:n koukkaus 3 h 0 min kutostieltä aloittaen, tai jos huvittaakin mennä seiskatietä kohti pk-seutua, 3 h 10 min
  • Myrskylän mutkatietä ja Mäntsälä-Hyvinkää-Riihimäki 3 h 3 min
  • tai jos kuitenkin isoa tietä Porvoon kautta Mäntsälään 3 h 6 min
  • Lahti-Riihimäki 3 h 8 min
  • Lahti-Tuulos-Hämeenlinna-linjalla 3 h 12 min
Luonnollisesti Googlen aika-arvio ei ole aivan aukoton, ja kilometreissä lyhyimmän ja pisimmän matkan väliin kertyy vähän eroa, mutta tästä saa hieman suuntaa siitä, millaisen ongelman edessä aina painin :D

Sirun Oliver
Ensi viikkoa odotellessa voi fiilistellä vanhoja Ypäjä-kuvia täältä - myös ne Harjun mestaruuskuvat löytyvät nyt netistä!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sh-koulumestaruudet Harjussa

Corleone
Kerrankin tapahtuu jotain ihan täällä melkein kotinurkilla :) Suomenhevosten koulumestaruudet kisattiin Harjussa viikonloppuna, ja vieläpä sikäli sopivasti, että kun kilpailut käytiin perjantaina ja lauantaina, pääsin itse katsomaan kür-ohjelmin ratkottua finaalia. Yleensä kun jää kaikki hauska näkemättä ja kokematta, kun olen lähes joka sunnuntain töissä.. Siitäkin syystä oli tosi mahtavaa päästä katsastamaan tämän hetken huippuratsukot, kun en vielä ole ihan varma, lähtisikö Ypäjälle kuninkaallisin vaiko eikö. Onhan se todella huolestuttavaa, jos tästä tulee jo toinen välivuosi! Tänään sentään varmistuivat työvuorot ajankohdalle ja olen perjantain ja lauantain vapaalla.. Saapa nähdä.

No, Harjuun tuli sentään lähdettyä, vaikka sääennusteet uhkasivatkin aluksi koko päiväksi sadetta ja ukkostakin, mutta onneksi ihan niin pahaa keliä ei enää lähempänä kisapäivää enää ennustettu. Ihan aamusta en jaksanut paikalle raahautua, mutta pari tuntia ehdin katsoa ja kuvailla muita luokkia ennen kun suomenhevoset astelivat areenalle. Vaan näkyihän niitä tietysti muissakin luokissa, esimerkiksi kuvan upea Anisian Alvar, sekä Kiripassi.

Anisian Alvar
Mielestäni kuvasin aika vähän, mutta niin vain noita kuvia on pienen karsinnankin jälkeen karvan alta 900 kappaletta.. :D Meillä oli Fujini kanssa taas pieniä erimielisyyksiä keliolosuhteista, kun aamupäivän auringonpaisteen vaihduttua koko ajan synkkeneviin pilviin ja lopulta kaatosateeseen, tuntui että hyviä säätöjä ei löytynyt millään. Suurimmat erimielisyydet syntyivät kuitenkin viime aikoina temppuilemaan ryhtyneiden akkujen kanssa, kun virran vähyydestä herjaaminen alkoi juuri sopivasti ennen mestaruusluokan alkua. Kuvailin siis hyvin säästeliäästi siinä vaiheessa, että virtaa riittäisi varmasti loppuun asti - no, siis lähinnä pidin kameraa mahdollisimman vähän päällä, koska kuvia näkyy olevan otettu sillä "vähällä akulla" noin 500, eli yli puolet kaikista kuvista. Kotona kun kytkin kameran tietokoneeseen ja tsekkasin akkujen tilan, oli niissä varausta vielä siinäkin vaiheessa 33%, joten olisihan sitä kameraa uskaltanut reilumminkin käyttää! Joskus nuo kuitenkin simahtavat hyvin nopeasti sen jälkeen kun varoittelu alkaa, joten piti ottaa varman päälle, kun mukana ei ollut varapattereitakaan (joita yritän tällaisten tilanteiden välttämiseksi aina kameralaukussa mukana pitää - nyt oli vain unohtunut ostaa uudet sen jälkeen kun edelliset olen käyttänyt). Note to self: osta uudet akutkin, on näillä nykyisillä jo sen verran monta vuotta menty, että eivät kauhean luotettavilta enää tunnu, kun aina saa arvailla kauan mahtavat kestää..

Hessin Leevi
No, oli virtaa tai ei, oli mestaruusluokkaa (kuin myös lohdutusfinaalia) kyllä ilo katsoa! Moni takavuosien kiintotähti on jo kilpakentiltä poistunut, ja kovassa nosteessa olevia uusia nimiä on noussut tilalle. Erityisen hienoa oli nähdä paljon laadukkaita nuoria mukana :) Mestaruus meni odotetusti jo kolmatta kertaa Corleonelle, mutta muille mitalisijoille saatiin uudet haltijat - hopealle nousi nuori jaimelainen ori Jalopeno, ja pronssin otti Mätky. Itse kannatin tietysti erityisesti jaapelilaista Aarre Arvokkainta, joka kuudes taisi lopputuloksissa olla, joten hieno suoritus kahden vuoden takaiselta kasvattajakilpailuvoittajalta.

Aarre Arvokkain
Kuvat ovat edelleen vain pikaisesti läpikäydyt ja karsitut ja täten myös lataamatta nettiin (saatoin eilen illalla nukahtaa läppärin ääreen kesken prosessin ja herätä puoli viideltä äärimmäisen mutkaisesta asennosta niskat jumissa.. :D), lisäilen linkkiä jahka niitä löytyy..

Corleone kunniakierroksella

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mietteitä ja kokemuksia ylläpidosta

Ylläpitovuokraaminen on asia joka jakaa mielipiteitä melko voimakkaastikin; moni hevosenomistaja ei voisi kuvitellakaan hevosensa antamista ylläpitoon, ja kyllähän niitä kaiken maailman kauhutarinoita valitettavasti kuulee ajoittain sattuneen. Itseltä löytyy asiasta kokemusta niin vuokraajan kuin omistajankin roolista, joten avaanpa "hieman" sanaista arkkuani aiheen tiimoilta!

Hevosenomistajan syy hevosen ylläpitoon antamiseen on monesti pienen "aikalisän" tarve. Omassa elämässä tapahtuu mullistuksia esimerkiksi talouden tai työ- /opiskelutilanteen saralla, ja hevosenomistajuus ei juuri sillä hetkellä mahdu siihen yhtälöön. Hevosen omistaminen kun vaatii aikaa, rahaa ja vaivaa. Näiden suhde vaihtelee sen mukaan missä oloissa hevostaan pitää: kotitallissa kuluu ehkä (lyhyellä tähtäimellä, kun ei lasketa investointeja..) vähemmän rahaa, mutta aikaa ja vaivaa senkin edestä. Ajan ja vaivan kulumista taas saa minimoitua rahankäytön maksimoinnilla: hevonen täysihoitoon, tai ammattilaisen ratsutettavaksi. Mutta entäs sitten kun pulaa olisi vähän kaikista? Hevosen myyminen ei aina vain tule kysymykseen, jos kyse on tilapäisistä elämänmullistuksista. Sen oman hevosen haluaa pitää vielä omana, eikä laskea käsistään kultakimpaletta jonka rakentamiseen on kulunut jo parhaimmillaan vuosia. Myyntipäätöstä tulisi kuitenkin katumaan, jos tiedossa (toiveissa?) on että elämä selkiytyy vielä tulevaisuudessa. Hevosen vuokraaminen ylläpitoa vastaan antaa sen aikalisän - oli kyse sitten muutamasta kuukaudesta, vuodesta tai pidemmästäkin ajasta.

Mitä hyötyy ylläpitodiilistä vuokraaja? Saa käyttöönsä hevosen, jollaisen ostamiseen ei ehkä olisi varaa. Saa "harjoitella" hevosenomistamista, testata omia taitojaan, ilman sitä suurta sitoutumista ja vastuuta, joka omasta hevosesta seuraa. Syitä ja hyötyjä on varmasti niin monia kuin ylläpitoon ottajiakin. Joku etsii vain seurahevosta, joku kokenutta kilpakumppania, joku varmaa maastomopoa, joku projektihevosta eteenpäin vietäväksi. Tärkeintähän on että näkemykset kohtaavat omistajan ja vuokraajan välillä. Kun molemmat osapuolet tietävät itse, ja kertovat rehellisesti toisilleen mitä ovat hakemassa, vältytään monelta harmilta ja pettymykseltä. Kisahevosen etsijän ei kannata tyytyä siihen maastomopoon, koska pikkuhiljaa se kaduttaa kuitenkin. Toki realistinen pitää olla: valmista opetusmestarihevosta ei ihan joka oksalla kasva ilmaiseksi, joten joskus pitää tarttua siihen "hiomattomaan timanttiin", ja tehdä töitä menestyksen eteen. Ja sama realismi pitää olla omistajankin mielessä, sillä vaikka kuinka olisi kiva löytää se ilmainen ratsutuspaikka hevoselleen, täytyy muistaa että harvalla on intressiä ottaa nuorta työstettäväkseen ihan vain "huvin ja urheilun vuoksi", ellei puhuta oikeasti laadukkaasta hevosesta ja vuosien yhteistyöstä. Tuuria tietysti voi olla matkassa :)

Toista päivää Perhossa
Omat kokemukseni vuokraajan roolissa ovat molemmat olleet vähän yllättäen eteen tulleita tilanteita. Kun opiskelin viimeistä vuotta Perhossa, en voi väittää etteikö pieni hevoskuume olisi jyllännyt päällä. Olishan se niin kiva. Toki myös tiedostin että ei opiskelijana, tulevaisuuden ollessa valmistumisen jälkeen täysin auki, nyt missään nimessä ole järkeä hevosta ostaa. Kohtalo astui peliin.. Olipa kerran eräs syksyinen sunnuntai-ilta, kun hurjalla vimmalla päätin aloittaa viime tingassa valmistautumisen seuraavana päivänä oleviin englannin yo-kokeisiin. No ei, aloitin varmaan lukemisen jo lauantaina. Asiaan. Kirjojen selailu katkesi kuin seinään, saatuani puhelun jossa minulle tarjottiin entistä hoitohevostani ylläpitoon. Kauppojen viime metreillä peruunnuttua sillä ei ollut tallipaikkaa, ja monttu olisi toinen vaihtoehto. Montaa hetkeä asiaa ei tarvinnut miettiä, kun tiesin että koulun läheisellä itsehoitotallillakin sattui olemaan karsina vapaana. Yöunet saattoivat jäädä aika levottomiksi, ja maanantaiaamuna ennen kirjoituksia soitin ja varasin tallipaikan, ilmoitin omistajalle että hevonen saa Perhoon tulla, ja ihan vain pienet perhoset mahassani läksin lukiolle. Huitaisin kokeen ehkä puoleen tuntiin hyvin sekavassa mielentilassa, ja loppuajan piirtelin hevosia, huokailin, ja vilkuilin kelloa siihen tahtiin, että valvojana ollut enkunopettajanikin saattoi jo huolestua. Kolmen kiduttavan hitaan tunnin jälkeen koetilaisuudesta sai lopultakin poistua, ja kirmasin vapauteen järjestelemään talliasioita, ja ostamaan Agrimarketista rehuja sun muita. Seuraavana päivänä hevonen sitten matkusti Perhoon. En ollut sitä edes nähnyt kolmeen vuoteen, ja se oli vasta 2-3-vuotias varsa silloin kun sitä olin hoitanut :D Tekemistä siinä riittikin ennen kuin todella löydettiin yhteinen sävel ja työmoraali pidemmän aikaa lähinnä lomailleelle hevoselle, mutta kokemus oli kaikin puolin opettavainen. Vaikka takana oli jo jokunen vuosi hevosalan opiskelua ja muutenkin ihan kiitettävä hevostausta, kyllä se "oma" on aina eri asia, varsinkin itsehoitotallissa pitäessä, kun olet hevoseen sidottuna koko ajan. Olet ihan itse vastuussa hoidosta, liikutuksesta, ruokinnasta, rehujen ja kuivikkeiden hankinnasta. Hevonen oli minulla vuokralla aina valmistumiseeni asti, eli noin kahdeksan kuukautta - alun perin sen piti myös tulla mukanani Sipooseen, myytäväksi, mutta sille löytyikin silloin ostaja ja niinpä tiemme erosivat. Vaikka kaikki kävi suunnittelematta ja yllättäen, en vaihtaisi tuota aikaa mihinkään. Todella arvokkaita muistoja on paljon, ja tämä oli tärkeä askel matkalla hevosenomistajuuteen :)

Alle puoli vuotta myöhemmin löysinkin sitten nimeni Mimmun kauppakirjasta. Siis minunhan ei pitänyt juuri sillä hetkellä välttämättä hevosta ostaa, mutta kun se oli niin täydellinen, jne. Edessä oli muutto omaan talliin tänne Anjalankoskelle, ja, niin, mistäs hevoselle kaveri? Tässä kohti tarjoutui apuun myyntitallin pitäjä, jolla oli silloin 2-vuotias suomenhevoskasvattinsa siinä ikään kuin turhan panttina. Hän lupasi tamman minulle lainaan ylläpitoa vastaan siksi aikaa kunnes saisin talliin jonkun muun hevosen, joten näin minulle päätyi ylläpitohevonen nro 2. Ystävä (kyllä, sen nimi on Ystävä) oli jo myyntitallilla Mimmun tarhakaverina, joten hyvin sujui hevosten muutto yhdessä uusiinkin maisemiin, kun oli tuttu mukana. Ystis oli minulla ihan rehellisesti seurahevosena vain, paikkaamassa senhetkistä tarvetta. Mukava hevonen se kyllä oli :) Jokusen kuukauden se Ratsumäellä asusti, kunnes Hirmu liittyi muonavahvuuteen ja Ystävä palasi kotiinsa (ja varttui aikanaan 23-aikaiseksi juoksijaksi).


Ystis
Kokemukseni vuokraajana ovat siis molemmat olleet positiivisia. Kummallakaan kerralla en ole etsimällä etsinyt tai "tiennyt tarvitsevani" hevosta, se tilanteeseen sopiva vain on sattunut eteen juuri oikealla hetkellä. Hevoset pysyivät terveenä eikä muitakaan ongelmia ollut, ei hevosten eikä omistajien suhteen. Kun itse oli ollut onnistuneissa ylläpitodiileissä mukana vuokraajana, oli osaltaan varmasti helpompaa päätyä ylläpitoon myös omistajana.

Kesällä 2009 kaikki kolme kotona
Ensimmäisen kerran olen oman hevoseni antanut ylläpitoon, kun Minjan synnyttyä painin kolmen hevosen loukussa, ja mietin mitä tuleman pitää. Niistä tilanteista voi enemmän lukea täältä Hirmun tarinasta, joten keskitytään nyt itse ylläpitoon ja miten se sujui. Hirmuhan ei kummemman tasoinen ratsu ollut, ihan perus puskapolle, joskin oikein varma sellainen ja myös hyvä ajaa. Tällaiselle "tavikselle" voi olla vaikea löytää yp-kotia, kun vastaavia saa aika halpaan hintaan ostettuakin, mutta ehkä minulla kävi vain hyvä tuuri, kun vuokraaja löytyi aika nopeasti. Kaikki vaikutti oikein hyvältä, mutta jonkin ajan päästä vuokraaja alkoi epäröidä, oliko Hirmu hänelle kuitenkin vääränlainen hevonen. Vaikka se oli oikein mutkaton ja helppo tapaus hoitaa ja ratsastaa/ajaa, liian epävarman ja aran ihmisen käsiin se ei sopinut pidemmän päälle - ja se kyllä huomasi nämä jutut, olihan sillä taustallaan jo monta vuotta ammattimaista ihmistutkimuksen harjoittamista heppakoulun opetushevosena. Sopimus päädyttiin siis purkamaan muutaman kuukauden jälkeen, kun ei siitä ollut enää iloa minulle, vuokraajalle eikä hevosellekaan. Tuskailin jo kotona täyden tallin kanssa, mihin Hirmun oikein lykkään, mutta asia ratkesi kuin itsekseen - ennen Hirmun kotiin paluuta löytyikin senhetkisen tallinpitäjän tuttavapiiristä uusi ylläpitopaikka. Siellä tammasta pidettiin, ja hilkulla olikin etteivät päätyneet sitä ostamaan. Lopulta, oltuaan maailmalla lähes puolitoista vuotta, se palautui kuitenkin kotiin, kun myynti kävi itselleni ajankohtaiseksi. Vaikka ensimmäisellä vuokraajalla kemiat eivät hevosen kanssa kohdanneet, oli sekin ihan opettavainen kokemus. Omasta hevosestaan oppii "uusia puolia" toisten ihmisten kautta - olinhan itse tuntenut Hirmun jo melkein viisi vuotta ennen sen ostamistakin, joten sen helppous ja mukavuus olivat ehkä itselleni liiankin itsestäänselvyyksiä. Onneksi vuokraajakin tunnusti tilanteen ennen kuin hevonen pääsi liiaksi niskan päälle - ongelmat olisivat voineet kärjistyä, jos hevonen jää pitkäksi aikaa liikuttamatta sen takia että sille ei tunne pärjäävänsä, jolloin se seistessään taas kerää virtaa, ja oravanpyörä on valmis.. Seuraavassa ylläpitokodissaan se olikin ihan oma mutkaton itsensä, kun käsittely oli kunnossa ja muutenkin kaikki ok. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis.

Parhaillaanhan siis Minja on ylläpitokodissaan asustanut pari viikkoa, ja kaikki on lähtenyt oikein hyvin menemään. Facebookissa on vähän kuvaterveisiäkin ;) Nuoren hevosen antaminen ylläpitoon on tietysti vähän eri kuin aikuisen, kun koulutus on vielä kesken ja sitä rataa. Itse en ottanut tästä paineita, vaan etsin ensisijaisesti vuokraajaa, joka tarjoaisi tammalle myös hieman hermolepoa. Laumaelämää, paljon maastoilua ja rennosti ottamista, vastapainona kuuden kuukauden "tehoratsutukselle" (lainausmerkeissä koska toki hevosen ehdoilla on edetty tähänkin asti). Tietysti on plussaa että vuokraaja on kiinnostunut myös tosissaan ottamaan hevosen koulutuksen, ja asettaa tavoitteita sen suhteen, mutta mitään ratsuttajaa tai vakavissaan kilpailuttajaa en halunnutkaan tähän väliin. Mini saa nyt sitä mitä kotiin palatessa olisi ollut luvassa, ja ehkä vähän parempaakin :) Tulevaisuus on vielä vähän auki, oman työtilanteeni ja muun suhteen, joten sopimus on voimassa toistaiseksi. Saapa nähdä kuinka pitkä diili tästä tulee, mutta ainakin alku on ollut lupaava ja Mini todella viihtyy uudessa kodissa!

Mikä ylläpitoa miettiessä on tärkeintä, olit sitten hevosenomistaja tai vuokralle ottaja? Kirjalliset sopimukset. Kirjalliset sopimukset! Tätä ei voi painottaa liikaa. Itse olen käyttänyt SRL:n tarjoamista sopimusmalleista sovellettuja versioita - nämä ovat vastikkeellista eli lähinnä leasing-vuokrausta koskevia, mutta niitä on helppo muokata omiin tarpeisiinsa sopiviksi myös ylläpitoa vastaan vuokraamiseen. Kaikki mieleen tuleva kannattaa käydä läpi vastapuolen kanssa ja kirjata ylös, jotta mahdollisissa ongelmatilanteissa tiedetään miten toimitaan. "No en mä nyt tiiä, katsotaan sitä sitten" ei ikinä toimi siinä vaiheessa kun on tosi kyseessä, oli sopimuksen vastapuolena paras kaveri tai ventovieras. Kaikki. Mahdollinen. Paperille. Sillä säästyy monelta murheelta, jos hevonen loukkaantuu tai sattuu jotain muuta ikävää. Ja hevosten kanssahan valitettavasti usein sattuu ja tapahtuu. Kaikkeen ei voikaan varautua, ja aina se hyvältä vaikuttanut alkukaan ei riitä. Uusissa käsissä ja uudessa kodissa hevonen voi käyttäytyä tavalla, joka yllättää omistajankin. Ylläpito ei ole suinkaan riskitön vaihtoehto, mutta ainakin vähän enemmän varman päälle voi ottaa jos tuntee ylläpitäjän tai saa hyvät suositukset luotettavalta taholta (kuten minä nyt Minin tapauksessa). Jos toisena vaihtoehtona on hevosen myyminen, on mielestäni vuokraaminen ehdottomasti se "pienempi paha".

Voisihan tästä enemmänkin sanomista olla, mutta antaa tämän nyt tältä yöltä riittää! :D Onkos lukijoilla kokemuksia ylläpidosta, joko vuokralle antajan tai ottajan puolelta?

(P.S. Jos jäit miettimään, sain kyllä laudaturin siitä englannista.)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ja niinhän siinä kävi että..

Maanantaina matkasin kohti Lempäälää, ja edessä olivat jännät paikat. Joko hakisin Minin kotiin, tai jos koeratsastus sujuisi hyvin, se matkaisi uuteen ylläpitokotiinsa. Aamu ei alkanut kovin lupaavasti, kun heti ensi töikseni pääsin vaihtamaan naulan puhkomaa autonrengasta ja viemään sen paikattavaksi :D Kun menomondeolla oli taas kaikki kunnossa, saattoi matkanteko alkaa.. Tosin joku vika kyllä armaassa Mondeossa taitaa olla, kun se ei vain millään selviä Lahden ohi pysähtymättä Horzella ja Wahlsténilla? Kumma juttu, todella kumma.. Shoppailessa löytyikin Horzelta Minille etsinnässä ollut lyhkäisempi nahkavyö - olin netissä jo ihastellut ihan kohtuuhintaista 66 euron vyötä, mutta kappas, liikkeessä sillä oli alennushintalappu 44 ja risat, ja kassalla siitä veloitettiinkin vain 36 euroa. Kannatti käydä, siis!

Lopulta pääsin perillekin asti, ja vuokraajakokelaan saavuttua tallille alettiin varustamaan ponisteria Annikan kertoillessa tarkemmin siitä mitä sen kanssa on viime aikoina tehty jne. Annika esitti Minin ensin ratsain, ja sitten vuokraajakokelas meni selkään. Koeratsastus sujui kivasti, joten pienen pohdinnan jälkeen tultiin siihen tulokseen että tämä on kaikkia miellyttävä ratkaisu - eihän siinä muuta sitten kuin nimiä paperiin, ja pakattiin hevonen varusteineen Äänekoskelle lähtevään kyytiin. Itse lähdin tyhjän kopin (joka siis majaili kesän Minin tallilla) kanssa kohti kotia. Nyyh.

No, ei aivan nyyh. Kun ylläpitoon laittaminen oli tässä kohti jokseenkin pakollinen ratkaisu ja joka tapauksessa edessä, oli ihanaa että hyvä lainakoti löytyi näinkin vaivatta. Minikin kotiutui hyvin uuteen paikkaan ja ensimmäinen viikko on sujunut hienosti, toivottavasti jatkosssakin :)

Laitetaanpa loppuun vähän kuvia, kun kävin pitkästä aikaa eilen raveissa! Kouvolassa juostiin poniravit ja minun piti toimittaa Qxon tiimille Wahlsténilta löytyneet ohjat tämänpäiväistä Vermon poninäyttelyä varten. Muuten olisin tietysti lähtenyt Vermoonkin, mutta kun oli työpäivä niin minkäs teet. Mutta tulipa lähdettyä jonkun tekosyyn varjolla raveihin ja voisipa lähteä toistekin, kun taas innostui :D Kuvatkin oli yllättävän onnistuneita, vaikka kuvatessa tuntui että vastavalo (auringon paistaessa käytännössä suoraan edestä) oli aivan liian rankka, ja siitä kun viimeksi olen raveissa kuvannut, on jo jokunen vuosi aikaa.. Ja pitää myöntää että tulee noita kuvauspuuhia muutenkin harrastettua tätä nykyä aivan liian vähän. No, täällä kumminkin lisää kuvia poniraveista, muutaman lähdön ajan paikalla palloilin ja kuvailin vähän sitä sun tätä.






lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ja nyt Bloglovinissa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Google Readerin sulkeutuminen on aiheuttanut erinäistä paniikkia ja sekasortoa blogipiireissä, lähinnä koska hyvin harva tuntuu tienneen, mikä ihme on Google Reader. Se siis on RSS-lukija, ja RSS-feedinä saat tilattua erilaisten sivujen päivityksiä - esimerkiksi uutissivustoilta ja blogeista - jotka voit lukea näppärästi yhdestä paikasta. Google sulkee Readerinsa 1.7. vähäisen käytön vuoksi, mutta Bloggerin lukulistan (Google-käyttäjäraati) elämään tämän ei pitäisi millään muotoa vaikuttaa - nämä ovat täysin erilliset palvelut. Readerin sulkeminen on julkistettu jo kuukausia ennalta, ja on annettu mahdollisuus kopioida seuraamansa RSS-feedit muihin palveluihin. Siispä, ei syytä huoleen. Niille harvoille, jotka ovat ihan oikeasti Readeria käyttäneet, löytyy vaihtoehtoisia palveluita esimerkiksi tästä artikkelista.

Niille, jotka seuraavat pelkkiä blogeja, tutuin sivusto lienee Bloglovin. Itsekin olen tainnut sinne joskus tunnukset tehdä, kun sain äsken sähköpostimuistutuksen tuosta Readerin sulkemisesta heiltäkin - en vain ole Bloglovinia koskaan käyttänyt. Mutta nyt kun kerran "käskettiin", niin miksipä ei. Muutamalla klikkauksella sain siirrettyä seuraamani blogit Googlen puolelta Blogloviniin, ja tuolla postauksen alkuun laitetulla linkillä saan liitettyä blogini omaan tiliini (tästä syystä ylipäänsä ryhdyin tätä raapustamaan). Ainakin blogien seuraaminen mobiilisti pitäisi helpottua Bloglovin-sovelluksen myötä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tämä ei ole harjoitus - Hööksillä on ale!

Hööksin kesäale alkaa perinteisesti juhannuksen jälkeen, tutulla kaavalla, että aletuotteet ilmestyvät yön mittaan nettiin jo ennen varsinaista alen "julkistamista". Näinpä olen jo sunnuntai-iltana vartioinut Hööksin sivuja tarkasti ja tämän illan sitäkin kuumeisemmin - ala nyt, hemmetti! Luovutin jo ja lähdin koiria lenkittämään, mutta ennen nukkumaan menoa tsekkasin nopeasti puhelimella vielä Hööksin sivut. Ja hiphei, aletuotteita oli päivitetty! Siispä nopeasti tietokone auki ja tarkemmin selailemaan. Aina alen alkuvaiheessa on se pieni epäkäytännöllisyys, että vaikka alehinnat löytyvät jo tuotteista, ei aletuotteita ole vielä varsinaiseen löytökoriin kasattu - siispä tämä vaatii shoppailijalta pientä vaivannäköä, mutta sitäkin hauskempaa aarteenetsintää siitä tulee, kun jokaisen tuotekategorian joutuu selaamaan erikseen, ja saa napsia parhaat päältä ennen kuin suuret massat saapuvat paikalle :D Surullista miten pienestä ihmisen on ilonsa elämässä revittävä, mutta onhan se parempi kuin ei mitään! Kovasti toivoin löytäväni jotkut punaiset ratsastushousut aletuotteiden joukosta enkä joutunut pettymään, kun juuri eniten kuolaamani JH Collectionin kokopaikkahousut olivat nyt alennettuina. Mitään muuta hirveän kummoista ei loppujen lopuksi tullut ostettua, kun sain pyörrettyä päätökseni ostaa myöskin jo ennalta "valitut" koulusuojat, jotka nekin alessa lopulta olivat. Tässä elämänvaiheessa kuitenkin jokseenkin turha sijoitus. Punaiset ratsastushousut sensijaan ilmeisesti eivät ole. Punainen on vallannut elämäni pikkuhiljaa (saatoin juuri ostaa pari punaista huopaakin, mutta se on jo aivan toinen tarina ja onhan täysin oikeutettua helliä itseään jos selviää hengissä kahdesta hammaslääkärikäynnistä?)..

Mutta pidemmittä puheitta, sikäli kun jokainen lukija ei jo ole paikalta kaikonnut shoppailuhimojensa vietävänä, menehän jo nopsaan Hööksin sivuille ;)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Superhieno kisaponi!

Perjantaina siis huristeltiin menomondeon kanssa kohti Lempäälää, missä odotti tiivis viikonloppu-getaway täynnä groomailua ja hevoselämää. Perjantai-iltana Annika ratsasti kevyesti Minin ja vielä kaksi muuta hevosta, ja tietysti puunattiin ja laitettiin kisakamppeita valmiiksi. Taisi mennä iloisesti joku viisi tuntia tallilla? :D Kyllä uni maittoi tämän rupeaman jälkeen, olihan auton ratissakin jo mennyt useampi tunti, mutta onneksi lauantain aamuherätys ei ollut turhan aikainen.

Viimeistelyjä
Lauantaina suunnattiin tallille yhdeksän aikaan, ja siinä oli vielä pari tuntia aikaa ennen kisapaikalle lähtöä. Pakattiin autot ja valmisteltiin hevoset kaikessa rauhassa, kunnes oli aika lastata ja lähteä matkaan kohti Viitaniemen ratsutilaa. Ajomatka sujui ongelmitta, mutta perille päästessä parkkijärjestelyt tuottivat hieman päänvaivaa, kun varattujen päiväkarsinoiden luokse ei mahtunutkaan enää kahta traikkuyhdistelmää parkkiin (kahden hevosen vetoon kykenevän auton puutteessa kun olimme liikenteessä kahdella autolla), joten minä, Mini ja menomondeo päädyimme parkkiin ihan toiselle alueelle. Onneksi ei ollut kiirettä, joten purkasin Minin kopista ja talutin sen karsinoiden luo, ja kävin sitten irroittamassa trailerin autosta ja saatiin loputkin tavarat lopulta oikeaan paikkaan. Mini sai vielä huilia karsinassa, kun kävimme hoitamassa kansliamuodollisuudet, odotimme 60 cm luokan radankävelyä ja katsoimme vielä ensimmäisen verryttelyryhmän verkkailun ja muutaman ensimmäisen radan. Sitten pouni kuntoon ja tositoimiin!

Ja kakarahan oli tositoimissa elementissään. Käytös ja asenne oli ihan super, mitään ei kyttäillyt tai jännäillyt. Verkka sujui hyvin ja Mini olikin jo ryhmänsä toisena lähtövuorossa, joten pääsi melkein heti radalle. Hienosti sujui myös varsinainen suoritus, puhtaasti läpi molemmat vaiheet! Aikaa ei luonnollisesti yritettykään ratsastaa joten sijoitusta ei tullut, eikä kisoista ole vieläkään julkaistu tuloksia joten loppusijoitus ei ole selvillä. Mutta aivan mahtava suoritus niin Miniltä kuin Annikalta, hyvää työtä on kersan kanssa tehty ja kisadebyytti sujui erinomaisesti, tästä on hyvä jatkaa :)





Mini pääsi ratansa jälkeen takaisin karsinaan huilimaan ja heinäpaalia mussuttamaan, kun Annikalla oli vielä 70-80 cm ja 90-100 cm luokassa toinen hevonen ratsastettavana, joten groominhommat jatkuivat minulla. Kisapäivä venähtikin aika pitkäksi, mutta ei sentään aivan tuloksetta, kun Annika sijoittui toiseksi 70-80 cm luokassa, joten kaiken kaikkiaan oli erittäin onnistunut päivä. Takaisin tallilla taidettiin olla joskus kahdeksan aikaan, ja vielä oli edessä hevosten ja varusteiden purku ja hoito, koppien siivous ja muut järjestelyt. Lähdin vielä illan päätteeksi ajamaan kotiin, ja niin sitä lopulta kahden aikaan pääsi kömpimään omaan sänkyyn..

Nyt kun Minin kisakäytös ja -ratsastettavuus on todettu toimiviksi, seuraavaksi oli ajatuksena startata aluetasolla. Pidän teidät ajan tasalla ;)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Niin se Harju-postaus..

Köh köh.. Jos blogilla enää yhtään aktiivista seuraajaa on, joku saattaa muistaa melkein kuukauden takaiset laatuarvostelukarsinnat, joista lupasin sitä pidempääkin postausta..?

No, saatte nyt ainakin nämä kuvat ja hypytysvideon. Suurempaa sanallista analyysia viikonlopusta en ole saanut aikaiseksi. Kuten viime vuonnakin, menivät kekkerit taas "ihan kivasti", ja paljon parempaankin olisi Mini pystynyt. Mutta näin tällä kertaa. Pisteet ja lausunnot löytyivätkin jo tästä postauksesta, joten en niitä ryhdy toistamaan.








Mini sitten palasi Harjun jälkeen vielä Lempäälään ja on Annikan hoivissa nyt ainakin kesän ajan vielä. Menneenä viikonloppuna ollut Lappeenrannan näyttelykin sitten jäi väliin, eikä päästy BIS-titteliä puolustamaan. Blogikin jatkaa tällä kituvaa hiljaiseloaan, joskin tänä viikonloppuna olen Lempäälään menossa, kun Minin on tarkoitus debytoida seuraestekisoissa, joten eiköhän hieman uutta materiaalia taas saada..