sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjavinkki: Pihatto - jos hevonen saisi valita

Millainen eläin sopii pihattoon? Miksi hevonen voi hyvin laumassa ja ulkoillessaan vapaasti? Mikä on hyvä pihatto? Entä miten laumaa, tarhaa ja tiloja kannattaa hoitaa?

Pihatto – jos hevonen saisi valita sopii kaikille hevosen hyvinvoinnista kiinnostuneille. Voit olla innostunut tai epäilevä, vannoutunut pihattofani tai harrastaja, joka pohtii tuntihevosten oloja. Tutkimustiedon lisäksi kirja tarjoaa ainutlaatuista hiljaista tietoa, jota et löydä säädöksistä etkä virallisista oppaista.


Johanna Viitasesta on muodostunut varsinainen aarre suomalaiselle hevostietokirjallisuudelle - hän löytyy usean merkittävän teoksen taustalta, esimerkiksi Suomessa ainutlaatuisen Hevosen värit -kirjan kirjoittajana, ja hän on yhdessä Eerika Häkkisen kanssa loihtinut erinomaiset Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia & Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia. Myös vasta julkaistu Pihatto - jos hevonen saisi valita on täysin omaa luokkaansa niin aiheensa kuin sisältönsäkin puolesta.

Vaikka kirja takakannessaan lupaakin soveltuvansa myös epäilevästi pihattoihin suhtautuville, syyllistävänsävyinen nimi sai minutkin hieman varuilleni ennen kirjaan tarttumista. En edes ole pihattoskeptikko, mutta en pidä mustavalkoisesta suhtautumisesta hevosenpitoon, enkä siitä että joku fanaattisesti sanelee mikä on "ainoa oikea tapa pitää hevosia", koska sellaista ainoaa oikeaa tapaa ei minun silmissäni ole - ja kuten varmasti moni muukin, kaikkein vähiten pidän siitä, että joku syyllistäen kertoo minun tapani olevan väärä. Onneksi kirja ei näin teekään, joten nimestä ei kannata ottaa herneitä nenään eikä antaa ennakkoluuloille valtaa. Ajattelemisen aihetta se varmasti tarjoaa jokaiselle, vaikkei heti olisi hevosiaan pihattoon siirtämässäkään.

192 sivuun mahtuu runsaasti asiaa ja monipuolinen, näyttävä kuvitus (myös Viitasen käsialaa). Piti hevostaan pihatossa tai ei, tästä kirjasta saa varmasti jokainen lukija (erityisesti hevosenomistaja tai tallinpitäjä) paljon irti, kun aihepiireistä löytyvät esimerkiksi niin hevosen tarve laumaelämään, hyvän tarhan rakentaminen ja huolto, tai nykyään niin monelle ongelmia tuottava liikaruokinnan välttäminen. Viitanen esittää asiansa hyvin argumentoiden, tutkittuna tietona runsaine lähdeviitteineen.

Moni tyrmää pihaton (kuten monen muunkin "kukkahattuiluna" pitämänsä toiminnan) omista asennesyistään, mutupohjalta, "ei tuo vain voi toimia". Kirja pohtii asiaa monelta kantilta, perustelee näkökulmansa ja voisinpa väittää, että saa sen skeptikonkin vakuuttumaan siitä, että pihatto on kuin onkin varteenotettava hevosenpitotapa lähes jokaiselle hevosryhmälle. Niin, mille hevosille sitten ei? Kuten kirjakin tuo esiin, kilpailevia ravihevosia nähdään pihatoissa aina korkeimmalle tasolle asti, toki vielä aika marginaalisesti, mutta kuitenkin. Raikkaan ilman ja vapaan liikkumisen on todettu pitävän hevoset terveempinä, ja elämäntavan hyödyt voittavat ne mahdolliset haitat. Ratsupuolella näin suurta asennemuutosta tuskin tullaan ihan heti näkemään, kun kilparatsu on totuttu pitämään "pumpulissa" ja totuttua kaavaa rikkovat ovat harvassa.

Jo pihattoa pitävällekin kirja varmasti tarjoaa monta ahaa-elämystä ja uutta näkökulmaa, tai ainakin tukea ja vahvistusta omille mielipiteilleen. Pihattoa voi pitää monella tapaa, kuten talliakin. Omassa pihapiirissä herkästi tottuu omaan tapaansa, sulkee silmänsä mahdollisille ongelmille (olivat ne sitten suuria tai pieniä) eikä aina muista etsiä uudistuksia, vaikka niillä omaa arkeaan voisi helpottaa, tai hevosten elämänlaatua parantaa. Koska pihattoaihetta on aiemmin suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty (ja silloinkin ennemmin sivuttu) lähinnä tallinrakentamisen tai varsankasvatuksen suhteen, on tällainen teos varmasti kaivattu monen kirjahyllyssä. Tutkittua asiatietoa yhdistettynä runsaaseen kokemukseen ja monipuolisiin käytännön ratkaisuihin, joista jokainen löytää omaan hevosenpitoonsa sovellettavaa.

Mitä tässä kirjassa oikeastaan voisi olla ylistämättä? Ulkoasu on raikas, teksti helppolukuista ja mielenkiintoista. Vakavasti täytyy kuitenkin ottaa takakannen humoristinen varoitus siitä, että kustantaja ei vastaa teoksen aiheuttamista hevos-, rakennus- ja muista kustannuksista. Monenlaista ideaa alkoi pörräämään ainakin allekirjoittaneen päässä.. ;)

(Lisäsin muuten taas uuden tunnisteen blogiin - "kirjahylly" löytää muutamat kirja-aiheiset postaukseni. Joita pitäisi kirjoittaa lisää. Köh. Muistan hämärästi että se varsinainen kirjahyllyn esittelysarjakin jäi joskus pahasti kesken.)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ja sinne meni sekin HIHS

Kameran jätin kotiin, mutta vähän tunnelmakuvia puhelimella
Perjantaiaamuna kutsui siis Helsinki International UB Horse Show. Aamunäytös olisi alkanut jo yhdeksältä, mutta kun Areenalla saisi hillua iltakymmeneen asti, ihan aamunkoitteessa en viitsinyt lähteä ajamaan - etenkään ihanassa rankkasateessa joka vaihtui rännäksi Helsinkiä lähestyessä. Matkalla nappasin kyytiin kaverin jolle myös sain SHKL-keikan vuoksi vapaalipun, ja joskus kymmenen jälkeen olimme onnellisesti parkissa (menomondeo sai kivan näköalapaikan) ja talsimme kohti Areenaa. Vaikka shoppailu minulta olikin kielletty, jo ensikierros expossa johti kauniin Kingsland-takin ostoon. Tämä oli kyllä ihan "siviilivaate" eikä tallitakki, siisti musta villatakki punaisilla koristeompeleilla, ja hintaa vain 50 euroa (lapussa normaalihinta 215 euroa). Löydön luonnollisesti tarjosi Reitsport Manski, joka onkin tätä nykyä oikeastaan ainoa näytteilleasettaja jonka pisteeltä todellisia löytöjä, ainakaan merkkituotteista voi tehdä. Päivän muiksi ostoksiksi jäivät Vudekan kustantama kirjauutuus, Johanna Viitasen Pihatto - jos hevonen saisi valita (tarjouksessa 28 euroa - tästä ehkä kirjaesittelyä luvassa myöhemmin) sekä "ostin kun halvalla sain" -hengessä Horzen ulko-outletista 10 eurolla - niin, miksi näitä nyt sitten suomeksi virallisesti kutsutaankaan, itse olen oppinut käyttämään nimitystä kolmio-ohjat, siis tällaiset juoksutusapuohjat. Melko vähillä selvittiin, siis.. Katsomon puolella tuli tiirailtua jonkin verran AT-luokkia, nuoria hevosia & ratsastajia sekä International Welcome, josta Sanna Backlund otti Wiseguylla hallitulla riskinotolla ansaitun voiton.

Jos viime vuoden hittiseurapeli oli kokovartalokingsland-bingo, tänä vuonna itse silmä kovana kyttäsin täyttä Freejump-värisuoraa ratsukoissa. Vihreät jäivät puuttumaan :(

Jo päivällä kävin Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton ständillä "harjoittelemassa" sen aikaa että silloinen esittelijä pääsi tauolle, mutta ilta sujuikin sitten siellä kokonaan. Vähän ex tempore tuli hommaan lupauduttua mutta ihan mukavaahan se oli, arvonta & Hevosenomistaja-näytelehdet kelpasivat hyvin showkansalle ja sainhan minä lopulta pari uutta jäsentäkin värvättyä :) Pitää varmaan mennä ensi vuonna uudestaan, jos huolitaan! SHKL on itselleni sikäli "sydämenasia" että heti kun minulla oli nimissäni hevonen, liittoon kyllä piti liittyä. Hevosenomistaja-lehti on mahtava lukupaketti, Agrimarketin vaihtuvissa kuukausitarjouksissa on tullut säästettyä ostoksessa jos toisessakin, ja meillä vielä paikallisetuna on ollut muistaakseni 10 % alennus Kymen Ravi ja Ratsu -liikkeessä Kouvolassa. (En kyllä ole ihan varma onko se tänä vuonna ollut voimassa, kun en ole tainnut liikkeessä käydä.)

Täällä tuli päivystettyä
Lauantaina Hartwall-Areena kutsui vasta illalla, joten päivä sujui ystäväni luona Keravalla lähinnä löhöillen ja leffaa katsoen. Pasilaa kohti lähtiessä poimin Annikan matkaan ja pienen parkkiin jonottamisen jälkeen menomondeo pääsi taas maisemapaikalle odottamaan kotimatkaa. Kun expo oli eilen jo nähty, katsoin kiltisti kaikki luokat ja näytökset läpi. Kohokohta oli tietysti suomenhevosten Kuninkaalliset Indoor -esitys, joka olikin varsin näyttävä show. Toki olisi viimevuotiseen tapaan voitu vähän enemmänkin suokkeja nähdä :) Ypäjän kuninkaallisissa ihastuin estemestari Hoppuseen ja kyllä se vain nytkin taisi eniten hevosista säväyttää, on se vain aika makea pakkaus. Vähän isompaakin estettä sillä olisi voinut kyllä näytteeksi hypätä, siinä hevosessa kun ponnua tuntuu riittävän ja "polvenkorkuiset" nauhat joita se loikki olivat sille aika lastenleikkiä. Illan päätti vauhdikas East vs. West -joukkuekilpailu (olenko ainoa jonka korvaan tämä vastakkainasettelu kuulosti vähän, öh, kylmän sodan aikaiselta?) jossa voiton vei länsi. Finaalin itäedustaja, Jaroslaw Skrzyczynski ratsullaan Baltazar du Rouet tosin varmasti kärsi siitä, että edellisessä karsinnassaan joutui tykittämään radan kahdesti pienen varaslähdön vuoksi, joten hevosella oli allaan yksi rata enemmän kuin voittaneella Quova de Vains'lla, jota ratsasti Luca Maria Moneta.

Ostosten osalta lauantai oli perjantaitakin maltillisempi! Mukaan tarttui vain kaksi paria KL-villaratsastussukkia (Suomessa hintaa 31 euroa/pari - nyt kaksi paria 30 eurolla, Manskilta tietenkin). Koko perjantai-illan olin kyllä luonut kaihoisia katseita SHKL:n ständiä vastapäätä sijainneen Reunoksen Anky-huoville, joita pystyin 50 euron hinnan vuoksi kuitenkin vastustamaan. En tiedä, olisinko lauantaina jo sortunut, mutta onneksi niitä ei näkynyt enää lainkaan. Ja jos ne olivatkin vain tulleet siirretyksi vähemmän näkyvälle paikalle, minun ei siitä tarvinnut tietää, joten pysyttelin kaukana koko Reunoksesta.

Päätökseen tuli tämäkin päivä ja sitten oli edessä vain kotimatka. Minua oli jo peloteltu hirvittävistä sääolosuhteista minkä johdosta kuvittelinkin että meillä olisi vähintään puoli metriä lunta, mutta ihan kuivaa sulaa tietä olikin edessä melkein koko matka ja turvallisesti menomondeo palasi Muhniemelle.

torstai 17. lokakuuta 2013

Vanhoja tuttuja ja HIHS-fiilistelyä

Silloin joskus..
Tänään suoraan töistä hyppäsin menomondeon rattiin ja otin suunnaksi Harjun oppimiskeskuksen. Häh?

Blogiani pidemmän aikaa tai muuten vain huolella lukeneet saattavat muistaa entisen hevoseni, Minin emän Mimmun, jonka myin tammikuussa 2012 edellämainitun autonperhanan laitettua koko taloudellisen tilanteeni täysin uusiksi (no, olisi minun muutenkin pitänyt tehdä valintoja hevosteni välillä, mutta neljän tonnin korjaamolaskut kuukauden sisään pistivät epätoivoista vauhtia päätöksentekoon). Koko tämän ajan minun on tietysti pitänyt Mimmua mennä morjestamaan, mutta aina on jotain kiireitä ja "kiireitä" joten tämän reissun tekeminen on jäänyt. Tänä syksynä Mimmu muutti Harjuun omistajansa aloitettua opiskelut siellä, ja tässä onkin viestitelty mm. siitä, tiedänkö ketään niiltä main Mimmua vuokraamaan viikonloppuisin ja loma-aikoina. Viikko sitten asia tuli taas puheeksi syysloman lähestyessä, ja kun työvuorotkin sattuivat sopivasti, ja minähän siinä yllätin itsenikin; lupasin käydä tammaa muutaman kerran liikuttamassa, jos ei muitakaan tarjokkaita ole, niin sen ei tarvitse melkein puoltatoista viikkoa vain möllöttää tarhassa virtaa keräämässä. Ei tuota matkaa (tunti suuntaansa) nyt kauhean säännöllisesti tallimatkana ajelisi, mutta onhan se kiva päästä pitkästä aikaa tutun Mimmun selkään. Ja ylipäänsä aikuisen hyvinkoulutetun hevosen selkään, minun heppailuni kun ovat olleet vähän kakarapainotteisia Mimmun myynnin jälkeen.

No, sovimme siis että käyn tänään katsomassa paikat, varusteet yms. läpi niin Miksu saa kaikessa rauhassa lähteä lomailemaan. Harjua kohti ajellessa meinasi pieni paniikki iskeä, kun yritin prosessoida edessä olevaa. Yksi enemmän tai vähemmän alitajuntainen syy tämän visiitin välttelyyn on ollut se, että tottakai Mimmun myyminen on edelleen asia jota kadun suuresti. Se on asia jota en siinä tilanteessa olisi voinut välttää, ja menomondeo ongelmillaan antoi vain kevyen tuuppauksen saada voimaa päätökseen joka minun olisi kuitenkin pitänyt tehdä - eihän minulla nytkään olisi mahdollisuutta kahta hevosta pitää, kun se ainoakin on ylläpidossa aikalisää ottamassa - mutta ei se silti jossitteluun auta. Tottakai olisin noin hienosta tammasta halunnut saada enemmän varsoja, ja herkkänä ja tarkkana opetusmestariratsuna se on opettanut minulle enemmän kuin kukaan tai mikään koskaan. Tässä kohti ei kuitenkaan auttanut kuin niellä pala kurkusta ja ajella perille asti. Ja siellä se oli, ihana Mimmu ♥ Se ei kauheasti arvostanut kuntoonlaittoa kesken iltaheinien, mutta lähti kuitenkin reippaana lenkille, kun käytiin vähän maneesissa pyörähtämässä. Onnistuin välttämään paniikkikohtaukset, mutta olo oli kyllä omituinen. Toisaalta kaikki oli niin tuttua, mutta silti vierasta. Onko se aina ollut näin iso?? Sennin matalaan askellukseen tottuneelle tuntui raviliike ihan mahdottomalta. Ja se Mimmun laukka nyt vain on jotain ihan uskomatonta, että sen voimaa ei voi kuin hymyillen fiilistellä.. Oi voi. Ensi viikolla siis yritän mahdollisimman useana aamuna ajella Harjuun, onneksi Haminassa on sentään suht edullista bensaa! :D

Jaksaisiko tänä vuonna taas raahata kameraakin? Tämä taitaa olla 2010..
Tulevana viikonloppuna onkin sitten edessä HIHS, jonne tänäkin vuonna "pitää" lähteä. Huolettoman hevosettomuuteni kunniaksi suunnittelin jo hyvissä ajoin että menisin perjantaina aamunäytökseen ja lauantaina iltanäytökseen, yöpyen ystäväni luona Keravalla, mikäli työvuorot vain tämän sallisivat. No, sallivathan ne, joten niiden varmistuttua suuntasin vasta lippuhintoja tarkistamaan. Ja tässä kohtaa kyllä meinasin jo palata siihen pari vuotta hyvin pitäneeseen HIHS-boikottiin.. Hieman suolaisia alkavat olla lippuhinnat, mutta mitä niistä valittamaankaan. Viime vuonnahan lauantain iltanäytökseen sai Areenalle saapuvien suomenhevosten kunniaksi SuoRan jäsenenä liput kaksi yhden hinnalla, mutta nyt niistäkään ei kuulunut mitään. Asiaa aikani mietittyäni ehdin sitten jo tarjoutua SHKL:n ständille vapaaehtoiseksi, kun tällainen mahdollisuus ilmaislippua vastaan oli, joten saisin edes sen lauantain kalliimman näytöksen kuitattua sillä. Luonnollisesti tästä vain pari tuntia myöhemmin Suomenratsut päivitti Facebookissa tarjouslippujen toistuvan kuitenkin, joten nappasimme Annikan kanssa sellaiset ja vaihdoin "palkakseni" sen perjantain näytöslipun, jota vastaan sitten päivystän ständillä perjantai-illan - saa tulla moikkaamaan ;) Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsen sinne minne halusinkin ja vain puolikkaan lauantainäytöksen hinnalla! Säästyypä rahaa vähän shoppailuun.. Siis en. Ei shoppailuun. Shoppailu on täysin kiellettyä. Tästä lähtien aina ja ikuisesti.

Shoppailukielteisyyteeni saatte valitettavasti kuvalliset todisteet vasta ilmeisesti joulukuussa, mutta tähän saattavat liittyä viime perjantai, Kouvolan varsanäyttelystä Kotkaan hevostarviketarjousten perään ajelu, Heppatarvikkeen 2-vuotissynttärit, Equilinen edustaja ja mittatilausblingihuopa-huppusetti. Köh.

Näyttelyssä oli komea Kekkonen

lauantai 5. lokakuuta 2013

13 vuoden syklillä

Vuonna 2000, 13-vuotiaana, olin elämäni ensimmäisissä koulukilpailuissa.

Tänään, 26-vuotiaana, vuonna 2013, olin elämäni toisissa koulukilpailuissa.

Ehdin jo kirjoittaa tästä päivästä pitkän postauksen, mutta kas kuvia lisäillessä sattui pieni kämmi (kuvien asettelu ei jostain syystä nykyään ota millään onnistuakseen tässä Luo-lomakkeessa, vaan pitää käydä koodiin käsiksi), ruutu tyhjeni ja autosave napsahti ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Nouuu. Valitettavasti saatte uusinnan lyhyemmän kaavan kautta (jos saan tämän tarinan lyhyempään muotoon tiivistettyä)..

Minullahan on siis tällainen "projektihevonen", kaverin nyt 4-vuotias lämminveritamma, jota reilun vuoden ajan olen jokseenkin epäsäännöllisesti käynyt ratsastamassa. Minin lähdettyä ylläpitoon piti minunkin kohdata tosiasiat: kun ratsastusrutiini oli jo käynyt puoleksi vuodeksi venyneen ratsutusjakson aikana aivan olemattomaksi, ja nyt "hevosettomuuteni" takaraja venyi määräämättömäksi. Jos aion vielä joskus ratsastaa, ei vähän sinne päin ratsastelu silloin tällöin yksinkertaisesti riitä pitämään jonkinlaista taitoa ja tuntumaa yllä, vaan se vähäinenkin mitä on pääsee ruostumaan aika pahasti. Oli siis otettava itseään niskasta kiinni ja niinpä olen viimeisen parin kuukauden ajan käynyt vähän tehokkaammin ja enemmän ajatuksen kanssa tätä Senniä ratsastamassa. Edistystäkin on tapahtunut huimasti aiempaan nähden (jos ratsastuskerroissa venyi tauko välillä parista viikosta yli kuukauteen, ei voi suuria odottaakaan, kun muuten sitä lähinnä ajetaan) ja kun Kymijoen Ratsastajien seurakisat Anjalassa lähestyivät, aloin minä vähän sillä silmällä tiirailemaan harjoitusluokan statuksella ratsastettavaa, aloitteleville ratsukoille rajattua raviluokkaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kuin myös ilmoittautuminen kilpailuihin viimeisenä mahdollisena päivänä.

Viime päivät olenkin sitten miettinyt mitä sitä taas oikein tuli tehtyä! Asia erikseen jos alla olisi luotettava opetusmestarihevonen, mutta minä, kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ylistressaaja, vailla minkäänlaisia kisahermoja, olin ajatellut luotsata vielä raa'an, joskus vähän räjähdysherkän nuoren läpi sille täysin uudesta tilanteesta jossa en voinut olla varma muistanko edes itse hengittää. No, oikeastaan olin aika varma että en muista hengittää, saati ratsastaa. Ohjelma sujui kyllä kotikentällä harjoitellessa ajoittain ihan siististikin, mutta suurin kysymysmerkki oli, miten tamma oikein käyttäytyisi ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa, kisahälinän, vieraiden hevosten, ahtaan verkan, kuulutusten ja yleisön keskellä..

Kisa-aamu kuitenkin valkeni lopulta (vaikka koko kisojen peruminenkaan ei ollut kaukana - tuomari perui viime tingassa ja viitisenkymmentä oli soitettu läpi eilisiltana ennen kuin korvaava saatiin tilalle) ja lievästi hyperventiloiden sujuneiden pakkailujen ja puunailujen jälkeen lähdimme jo hyvissä ajoin matkaan. Kisapaikalla ei ollut vasta kuin muutama hevonen, ja saatiin sitten pitkään talutella ja tutustua paikkoihin, mikä varmasti teki Sennille hyvää, verraten siihen että olisi pölähdetty keskelle kuuminta "kaaosta". Kyllä tamma silti kierroksilla kävi, mutta pysyi enimmäkseen asiallisena. Selkään hypätessä toistelin vielä viime päivinä ajatukseni vallannutta "hengitä, valmistele, hengitä, valmistele" -mantraa. Nyt se oli menoa.

Verryttelyssä Senni yllättikin olemalla suorastaan rauhallinen! Yritin siis parhaani mukaan pitää itseänikin kontrollissa. Fiilis oli tosi hyvä, mitä nyt aina kun muistutin itseäni siitä että tästä pitää vielä lähteä radallekin, pieni paniikin aalto pyyhkäisi ylitseni.. :D Verkassa ei kummempia tehty, kunhan yritin taivutella läpi molemmat puolet ja katsoa että hevonen on edes jokseenkin avuilla. Jälkeenpäin ajatellen sitä olisi saanut vähän enemmän herätelläkin, mutta kun etukäteen pelkona oli villisti alta juokseva montéradalta karannut hevonen, olin niin tyytyväinen tähän uinuvaan Senniin että en lähtenyt riskeeraamaan.

Matkalla verkkaan..
Huima keskittymistila päällä
Oma vuoro tuli ja tässä kohtaa kaikki ajattelutoiminta menikin ihan seis. Täysi jäätyminen. Rata tuli käänneltyä läpi tyyliin "ai niin tässä piti taas tehdä jotain ja tässäkin" ja Senni lompsi epätahtisena vähän miten ja minne sattuu. Tämä oli ohjaamista eikä ratsastamista, mutta nyt kävi näin. Hevonen olisi ollut ihan superhieno ja sitä olisi päässyt oikeasti ratsastamaan, mutta kuskin kisahermot vaativat vielä vähän hienosäätöä.. Olin kyllä ihan hemmetin tyytyväinen hevoseen, ja kaikesta huolimatta myös itseeni, koska onhan 13 vuoden kisatauko jo aikamoinen! Kädet tärisivät kun pääsin hevosen selästä alas :D Prosentit kuulutettiin pian ja olihan niitä 58,13 % tästä suorituksesta annettu, kun itsellä suurin haave oli edes ylittää se 50 %. Arvostelulomakkeesta löytyi jopa yksi seiska ja istunnasta ja apujen käytöstäkin oli muistettu numerolla 6,5 ("istunnan asento paikoin miellyttävää", miten tuo nyt pitäisi ottaa, oliko se enimmäkseen epämiellyttävää? :D). Vau! Senni sai valtavasti kehuja ja loimen niskaansa, ja jäimme odottelemaan luokan lopputuloksia. Kuudensia lopulta olimme yhdeksän ratsukon joukossa, mutta sillä nyt ei tässä kohti ollut mitään merkitystä. Hevonen oli hieno, ja olimme kaikki edelleen hengissä, en nolannut itseäni, en nolannut hevosta. Huhhuh. Ei kuin kotia (siis hevosen kotitallia) kohti ja itse palasin trailerin omaan kotiin vietyäni takaisin kisapaikalle kameran kanssa. (Kuvia kertyi taas joku 700.. Jep, ne Ypäjän kuvat ovat edelleen lataamatta. Ja ne kaikki videot. Ja huomenna menen kuvaamaan KJR:n estekisat Anjalaan. Ihanaa. Tunnen kuitenkin itseni sen verran vastuulliseksi henkilöksi KJR:n suhteen vaikka huono webmaster olenkin että latasin jo valitut palat nettiin.)

Juniorimestaruuden voittanut parivaljakko
Nyt tuntuu jo vähän utopistiselta ajatella, että hei, minä ratsastin tänään kouluradan läpi! Ei tuo itse asiassa videolla (ei, tämä ei tule julkiseen jakoon) näytäkään ihan niin kamalalta kuin se tuntui. Ja ainahan voi ensi kerralla parantaa..

Nähtäväksi jää, tuleeko ensi kerta taas 13 vuoden päästä, vai jo hitusen aiemmin!