keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Aino Nations Cup


Kun ensimmäisen kerran uutisoitiin Ainon suursatsauksesta Nations Cupiin, oli jo päivänselvää että näihin kilpailuihin on lähdettävä paikan päälle. Itsehän olen elänyt sen ajan, että minulle aito ja oikea Nations Cup järjestettiin Hamina Bastionissa ja olenpa ollut paikan päällä, kun Suomi sen kerran peräti voittikin. (Kaiken kaikkiaan Bastioni Horse Show on kaikkien aikojen lempikilpailuni, ja edelleen haikailen sen perään, vaikka viimeisestä tuli juuri kuluneeksi kahdeksan vuotta.) Upeissa puitteissa viimeisen päälle järjestettyjä kilpailuja ei todellakaan kotimaan kamaralla liikaa pääse kokemaan, joten kun joku uhkarohkea siihen leikkiin lähtee, on yritystä luonnollisesti tuettava hilaamalla oma ahterinsa katsomoon!

Omaksi kisapäiväksi valikoitui lauantai, koska rehellisesti sanoen tuo kouluratsastus kiinnosti kuitenkin eniten ja sunnuntain kilpailuja saisi Ruutu+:n kautta jännittää kotisohvaltakin käsin. Huikeita puitteita oli jo netissä kehuttu (ja kuvista ihasteltu) eivätkä ne paikan päällä koettunakaan pettäneet! Seurueemme suuntasi Järvenpäähän heti aamusta, sillä harvalukuisista osallistujamääristä ei luonnollisesti halunnut jättää mitään näkemättä. Sujuva parkkiinohjaus, ystävällinen vastaanotto ja komeat sisääntuloportit vakuuttivat heti, ja sisällä odotti kompaktiksi kansainväliseksi kisakyläksi muuttunut Ainon pihamaa. Upeita vippitelttoja oli hieno ihastella kentän toiseltakin laidalta :D


Aamu alkoi 135 cm luokalla ..ja jatkui monen tunnin tauolla. Isoin harmihan näissä kisoissa (no, ennen sunnuntaita, mutta siitä lisää myöhemmin) oli osallistujien vähyys - alle parinkymmenen ratsukon esteluokka on nopeasti ratsastettu. Mutta olipahan kerrankin aikaa kiertää expot ja ruokailla rauhassa tekemättä uhrauksia katsomossa istumisen suhteen. Food courtin pikaruokamättö ei innostanut vielä lounasaikaan, mutta Vennyn yläkerrasta löytyi maukas salaattibuffetti, jonka eväillä jaksoi pitkän päivän.

Ruokailun jälkeen aikaa tuli vietettyä tietoiskuja kuunnellen. Näistä en ennakkoon ollut huomannut tiedotusta, joten tulivat ihan yllätyksenä, mutta olihan ne tapahtuman kotisivuilla lueteltu. Taisin vain lopettaa lukemisen siinä konserttien kohdalla, kun eivät niin itseäni kiinnostaneet..


Päivän toinen esteluokka oli puolestaan korkeudeltaan 140 cm. Ratsukoita oli suunnilleen saman verran kuin aamun luokassa, eli ei tässäkään kauaa nokka tuhissut, kun kyseessä vielä oli aikaluokka. Jäimme odottelemaan Ad van Weteringin ja Juulia Jyläksen klinikkaa.

Ennen kilpailuja yksi kuumimmista puheenaiheista oli viikonlopun sää ja itsekin päivittelin sääsovelluksista ennusteita ahkerasti koko viikon. Näytti jo että kisapäivästä saatetaan selvitä sateitta tai ainakin ihan kevyillä ripsautuksilla. Tummat pilvet lähestyivät kuitenkin uhkaavasti ja ehdin nykäistä sadetakin niskaan ennen kuin myrsky ilmoitti saapumisestaan puhurilla joka kaatoi kentältä kaiken irtaimiston, ja ehkä pari pienintä pomppijaa juuri alkaneelta Kengurumeiningin keikalta. Sitten aukesivat hanat. Jotta klinikasta ei tullut uimakoulua, siirrettiin se pikapäätöksellä maneesiin. Loput kengurumeininkiläiset eivät toivottavasti huuhtoutuneet aivan Tuusulanjärveen asti, sen verran rankasti sade piiskasi maneesin kattoa pitkän aikaa..

Itse klinikasta jäi vähän ristiriitainen maku. En tiedä, oliko tuo kuinka lennosta suunniteltu, sillä ainakin tieto tästä ja edellisen päivän kouluklinikasta tuli vasta aika myöhään kilpailujen alla. Juulia Jyläksellä oli sujuva luento valmiina, mutta se, että itse valmennus vain "pyöri taustalla" eikä siitä kuultu sen enempää tehtävistä tai korjauksista, ei ollut toimiva konsepti, vaikka kolmen vartin miniklinikassa nyt ei ihmeitä voi tehdäkään. Nyt sekoitettiin kahta asiaa ja molemmat jäivät puolitiehen. Kiva kuitenkin, että tällaista täyteohjelmaa oli saatu aikaiseksi.

Klinikan jälkeen maneesissa kuultiin some-/kiusausaiheista paneelikeskustelua, jonka aikana tosin livahdimme jo ulos katsomaan, millainen maailmanlopun meininki siellä ainakin tunnin kaatosateen jälkeen odotti. Kenttä oli kestänyt sadetta oikein hyvin (olihan sitä jo joka päivä ja yö tullutkin) ja luokan alettua vain märimpien paikkojen litinä muistutti, että mitään vettä oli tullutkaan.


Lajin vaihduttua kouluratsastukseksi ohjelmassa oli Nations Cup -joukkuekilpailun finaaliluokka, johon lähdettiin Suomen joukkueen pitäessä johtopaikkaa. Vaikka Henri Ruoste nappasi ykkössijan myös GP Specialista, joukkueena Suomen oli tyydyttävä kakkossijaan Ruotsin ratsastajien suoriutuessa kokonaisuudessaan paremmin finaalipäivän suorituksista. Manasinkin siinä että meidän pitää adoptoida Huracanilla komeasti luokan kolmannen sijan napannut Hiroyuki Kitahara varasuomalaiseksi..


Päivän päätti esteratsastajien koulu-Knock-out, mutta suuntasimme kotimatkalle ruuhkan alta, kun tuonkin sai sitten Ruudun kautta tiirailla jälkikäteen. Hauska show kyllä, lisää tällaista meininkiä!

Paikan päällä koettuna summa summarum: loistopuitteet, loistotunnelma, mutta liikaa luppoaikaa luokkien välillä. Jos ja kun kisat ensi vuonnakin järjestetään. toivottavasti sana ratsastajienkin kehumista järjestelyistä kiirii ja mukaan uskaltaudutaan sankemmin joukoin. Uuden kilpailun ensimmäinen kerta on aina haastava, täällä kaukana pohjoisessa. Kaiken kaikkiaan lauantai-iltana oli sellainen fiilis, että kovasti teki mieli lähteä kuitenkin vielä seuraavaksikin päiväksi Ainoon nauttimaan. (Jälkiviisaana voi todeta, että onneksi kuitenkaan en.)


Sunnuntaita saikin sitten virittäytyä jännittämään kisoja telkkarin ääreen, mutta aivan päivän loppuun ei kantanut Ainon tuuri täpärästi vältettyjen sääkatastrofien suhteen - viikonlopun aiemmat sateet olivat pelkkää tihkua verrattuna siihen monsuuniin ja ukkosmyräkkään. Onni onnettomuudessa, Nations Cupin ensimmäinen kierros saatiin kokonaisuusessaan ratsastettua vielä hyvissä olosuhteissa, jotta kilpailu saatiin päätökseen niin kunnialla kuin mahdollista oli.

Ensi vuodelle toivotaan siis parempia säitä ja enemmän kisaajia, ja kaikki mukaan katsomoon! Ainossa oli kaikki jo nyt valmiina isompiakin kisoja varten :)