sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Näyttelyyn valmistautuminen

Blogissa on ollut hiljaista, mutta ei tässä kummempia ole tapahtunutkaan - on ollut niin liukasta, että Minin kanssa puuhastelu on rajoittunut lähinnä tallin ja tarhan välin kävelyyn ja irtokarvojen tarmokkaaseen harjaamiseen. Tässä kun malttamattomana odotan näyttelykauden alkua, ajattelin sitten tempaista vähän teoriapohjaisemman kirjoituksen näyttelyistä ja niihin valmistautumisesta. Keskitytään tällä kertaa sellaisiin näyttelyihin, joihin suomenhevosen kanssa voi osallistua, tästä taitaa nimittäin tulla aikamoinen romaanipostaus jo tällaisenaan..

Ori Wiljame vuotiaana Sipoon varsanäyttelyssä
Suomen Hippos ja hevosjalostusliitot järjestävät ori-, tamma- ja varsanäyttelyt. Varsanäyttelyssä arvioidaan 1-3 v. suomenhevosvarsoja (oriita, ruunia ja tammoja) liikkeiden ja rakenteen perusteella. Varsan voi esittää näyttelyssä kerran kevät- ja syyskaudella ja lisäksi valtakunnallisessa varsanäyttelyssä, joka järjestetään kerran vuodessa parhaille varsoille. Ori- ja tammanäyttelyt ovat kantakirjauksia, joissa rakenteen ja liikkeen lisäksi arvioidaan hevosen käyttöominaisuudet ajo- tai ratsastuskokeiden perusteella. Kantakirjattavan suomenhevosen tulee olla vähintään 4-vuotias. Suomenhevonen voidaan kantakirjata J-, T-, R- ja P-suunnille. Näyttelykalenterin löytää Heppa-järjestelmästä ja nykyisin myös näyttelyihin ilmoittautuminen tapahtuu sitä kautta. Lisätietoja ja näyttelyohjeita Hippoksen sivuilla.

(Päivitys: Termit vaihtuivat vuonna 2016 voimaanastuneen uuden jalotustusohjesäännön myötä: entinen kantakirjaus on nyt jalostusarvostelu.)

Pienhevostamma Vieno-Kaneli poninäyttelyssä 2003
Virallisten Hippoksen näyttelyiden lisäksi suomenhevosta voi käyttää lukuisissa epävirallisissa näyttelyissä, ns. show-näyttelyissä. Valtakunnallinen suomenhevosratsujen ja pienhevosten näyttely on järjestetty Suomenratsujen toimesta vuodesta 1993, kiertäen vuosittain eri paikkakunnilla. Pienempiä show-näyttelyitä järjestävät esimerkiksi Suomenratsujen aluekerhot, tallit ja ratsastusseurat. Suomenpienhevosen kanssa voi osallistua myös Vermon poninäyttelyyn.

Match show't ovat hyviä harjoitusnäyttelyitä nuorelle hevoselle tai esittäjälle, ja hauska harrastus kokeneellekin konkarille. Niissä pääsee vähän vapaamuotoisemmassa tunnelmassa opettelemaan näyttelykäytäntöjä ja tutustuttamaan hevosta kisapaikkojen vilinään.

Kun sopiva näyttely on löytynyt ja kalenteri lyöty lukkoon, on aika siirtää katse siihen esitettävään hevoseen. Näyttelyyn valmistautuminen lähtee ihan perusasioista: ruokinnasta, liikutuksesta, kavioidenhoidosta ja käsittelystä. Millään viime hetken kikkakolmosilla ei perushoidon puutteita voi korvata. Ja toisaalta: kun pohja on kunnossa, ei näyttelyyn valmistautuminen vaadi kuin viime silauksen. Tasapainoisesti ruokittu hevonen on kiiltäväkarvainen ja hyvässä lihassa - ei liian laiha eikä liian lihava. Liikunnan määrä ja laatu vaikuttavat hevosen lihaksistoon ja etenkin ylälinjan kehittymiseen - vääränlaisessa muodossa liikkuminen vaikuttaa siihen haitallisesti. Ammattitaitoisella kavionhoidolla voidaan varsa-aikana jossain määrin korjata jalka-asentovirheitä, mutta myöhemmälläkin iällä hyvä vuolu ja kengitys on tärkeä, jotta hyvät asennot säilytetään ja olemassaolevia vikoja ei ainakaan pahenneta. Kun hevosta on asiallisesti käsitelty, ei näyttelyyn harjoittelu yleensä ole kummoinen asia tai vaadi juurikaan työtä. Jos taas jossain näissä asioissa on korjaamisen varaa, on syytä miettiä, onko näyttelyyn vielä kannattavaa lähteä. Huonot arvostelut "kummittelevat" hevosen perässä koko sen elämän ajan, ja vaikuttavat myös kasvattajan ja hevosen sukulaisten maineeseen.

No. Näin siis teoriassa. Käytännössähän etenkin varsanäyttelyt sattuvat kevät- ja syyskauteen, aikaan jolloin ne varsat ovat edustavassa karvanvaihdossaan. Se käsittelypuoli taas.. Tosiasia nyt on, että varsojen kanssa kaikkea voi sattua. Harjoitella saa vaikka maailman tappiin, mutta uudessa paikassa ja jännittävässä tilanteessa käytös voi aina yllättää. Eikä se aina vaadi uutta paikkaakaan - edelleen on piinaavan tuoreessa muistissa Suoran valtakunnallinen näyttely Perhossa 2005, kun vuotiasta passivarsaani esitin. Tutussa kotimaneesissa oli harjoiteltu äänentoistolaitteet ja kaikki varsan ollessa itse rauhallisuus, mutta itse näyttelypäivänä sitten pompittiin, loikittiin, ei seisty, ei kävelty, eikä ravattu. Arvokas oppitunti siitä että aina kaikki ei vain mene suunnitelmien mukaan, parhaistakaan valmisteluista huolimatta..

Entäs ne viime hetken valmistelut? Kerrataanpa, miten meillä ennen näyttelyitä on tapana toimia. Minjan pesen yleensä edellisenä iltana, shampoiden suhteen en ole erityisen merkkiuskovainen, mutta ihanaa aromaterapeuttista, hoitavaa Horsessentials Sheeniä tykkään käyttää. Hurjan hinnan vuoksi sillä ei ihan jokapäiväisiä kurapesuja hoideta vaan säästelen sitä parempaan käyttöön. Pesun ja kuivauksen jälkeen voi turkkiin ja jouhiin suihkutella karvankiilloketta ennen loimitusta. Kiillokkeissa yksi on ylitse muiden: Vetrolin Shine. Perintöprinssejä ovat Absorbinen Sheen ja itselleni uusi tuttavuus, Effol SuperStar-Shine. Effolin Silk & Care Spray ei ole vakuuttanut minua (harmi kyllä, koska Effolin pieni pullo on täydellisen kokoinen Eskadronin groomilaukun lokeroihin), mutta kerran paremman puutteessa ostin tätä uutta SuperStaria ja se olikin erittäin laadukasta ja pitkäkestoista. Nyt olen ostanut kisakassiin kulkemaan Absorbinen Finishing Mistiä, mutta siitä ei ole vielä käyttökokemuksia. Shinen käytössä ei kannata liioitella, karvaan en sitä yleensä lisää enää tämän pesunjälkeisen suihkutuksen jälkeen, mutta jouhet käsittelen uudestaan vielä aamulla ja tarvittaessa näyttelypaikallakin. Kun hevonen on pesty ja (kelin mukaisesti) paketoitu, sen voi laittaa karsinaan yöpuulle. Ellei vielä lakkaa kavioita, itseltäni löytyy tätä varten Absorbinen kirkasta kaviolakkaa ekstrasäihkettä tuomaan ;) Sellaisiin näyttelyihin, joissa kavioita arvostellaan, tätä ei ole syytä kuitenkaan laittaa.

Sitten onkin vuoro siirtyä varustehuoneeseen. Kullekin hevoselle edustavimmat suitset ovat pitkälti mielipidekysymys, mutta tärkeintä on että ne ovat ehjät, puhtaat ja sopivan kokoiset. Katkenneet leiffit, liasta ja kuolasta koppuraiset remmit - aaargh! Pistävät kyllä silmään meikäläiselle. Pesuun tapaan käyttää Stübbenin satulasaippuaa ja kiillotukseen Stübbenin Hamanolia tai Cavalorin Leather Shinea. Myös talutin on makuasia, Minja esimerkiksi ei pidä ketjutaluttimesta ollenkaan, joten esitän sen ohjilla. Ohjina meillä on kapeat, käteensopivaksi kuluneet kankiohjat. Jos tuntuu siltä että tarvitsee muutaman lisämetrin pelivaraa, voi esittäessä käyttää esimerkiksi gramaaniohjia tai juoksutusliinaa. Suitsien mukaan on hyvä muistaa ottaa numerolappu, sillä nykyään monissa näyttelyissä toivotaan osallistujilta omia numeroita. Minulla numerolappu asustaa suitsilaukun taskussa, joten se on matkassa aina mukana eikä sitä tarvitse erikseen mistään metsästää. Illalla pakkaan yleensä lähes kaikki muutkin varusteet valmiiksi: kelin mukaan mahdollisesti joku loimi, pyyhe, varariimu- ja naru, juoksutusliina, satulasaippua, kavioraspi, ensiaputarvikkeet ja mitä matkassa tarvitseekaan. Tietysti ämpäreitä juottoa varten, pieneen pulloon saatan ottaa mukaan vähän melassia ja suolaa. Vielä heinäverkkojen täyttö, traileri ja auto valmiiksi.. Ja untakin pari tuntia!

Joskus voi leikkiä jakku päällä poninäyttelyitä
Paitsi että pitäähän sen esittäjän omatkin varusteensa muistaa. Tässä pääsemme taas makuasioiden äärelle, ja niistähän ei pidä kiistellä, mutta valkoiset housut/tumma yläosa on se ns. varma valinta. Kypärää ei ole syytä unohtaa, käteen hanskat jo ihan turvallisuussyistä (itselläni valkoiset Roecklit koska ne nyt vaan on niin kivat) ja raippa (muovisuikalehuiskalla tuunattu kouluraippa meillä). Jalkaan sellaiset kengät joilla on hyvä juosta, ja turvakärkien käyttöön ei tiettävästi kukaan ole vielä kuollut. Etenkin lämpiminä kesäpäivinä mukaan ehdottomasti juotavaa ja pientä naposteltavaa - vaikkapa suolapähkinöitä. Hammasharjaa ei tarvita, mutta passi (hevosen) on syytä kaivaa esiin sieltä missä sitä säilöökin, se nimittäin on aina kuljetuksessa pakollinen ja virallisissa näyttelyissä se on esitettävä muutenkin. Ajo-ohjeet, mahdolliset maksukuitit, lompakko ja rahaa.. Joko nyt pääsee nukkumaan?

Tässä tehdään Lappeeseen lähtöä, Mini ois jo menossa..
Lähtöaamuna aikataulu riippuu tietysti siitä, minne ollaan menossa ja moneltako pitää olla perillä. Jos lähtö on kovin aikainen ja matka pitkä, kuten viime vuonna Joensuuhun Suoran valtakunnalliseen lähtiessä, on syytä laittaa illalla kaikki mahdollinen valmiiksi, aamulla vain heittää poni koppiin aamuheiniä rouskuttamaan ja suunnata tien päälle, puunaukset ehtii tehdä paikan päälläkin. Jos rauhallisempaan tahtiin lähdetään matkaan, harjaan varsan perusteellisesti kotona ja otan mukaan vain muutaman viimeistelyharjan. Sitä kaviolakkaakin voi vetää vielä uudemman kerroksen, jos siltä tuntuu. Groomilaukun vakiosisältönä kulkee yleensä lampaankarvalapanen, pehmeä luonnonharjapöläri, piikkisuka, jouhiharja ja joku karkeampi harja esim. likaantuneille jaloille tai hännälle. Kun kaikki tavarat on viety autoon, laitetaan vielä varsa kuljetuskuntoon. Päähän tietysti nahkariimu, mahdolliset korvapallot, ja jalkojen suojaus tarpeen mukaan. Kuljetussuojat saattavat nuorta kulkijaa ahdistaa, jolloin pintelit ja putsit voivat olla parempi ratkaisu. Häntäpinteli suojaa häntää hiertymiseltä ja likaantumiselta, ja ainakin menomatkalla se on ihan must. Kun valmiita ollaan, sitten vain lastaamaan hevosta. Ennakkoharjoittelun määrästä riippuen se voi sujua enemmän tai vähemmän nopeasti, mutta aikaa siihen on aina syytä varata, koska kiireestä ärsyyntyminen ei auta asiaa jos vastoinkäymisiä tulee. Myös matka-aika on laskettava pahimpien mahdollisten skenaarioiden mukaan, jotta tien päällä voi edetä levollisin mielin ja huoltotaukojakin ehtii tarvittaessa pitämään.

Näyttelypaikalle saapuessa ensin hoidetaan ilmoittautumiset, ja jos aikaa on ja näyttely on jo käynnissä, kannattaa tarkkailla vähän miten kehässä toimitaan, koska aina käytännöt eivät ole samanlaisia. Sitten purkamaan hevosta trailerista ja viime hetken valmisteluihin. Harjauksen lisäksi tykkään viimeistellä hevosen vielä pienellä määrällä babyoilia turvan- ja silmänympäryksiin. Babyoililla voi sipaista kiiltoa myös jouhiin, mutta minulla on sitä tarkoitusta varten Hööksiltä Silicon Dropseja. Ja näiden kahden käsittelyyn kannattaa ehdottomasti varata kertakäyttöhanskat! Suitsetkin voi vielä pyyhkäistä saippualla kiiltäväksi, ja sitten hevosta verryttelemään (mahdollisen mittauksen kautta).

Minin näyttelykäytös muuttui viime vuonna melkoisesti: siinä missä sitä kauden ensimmäisissä koitoksissa sai herätellä ja raahata perässä, muutamalla viimeisellä kerralla se löysi todellisen showhengen ja vaati kunnon juoksutukset saadakseen hieman energiaa purettua. Sopiva verryttely on siis tunnusteltava hevosen mukaan, valmiiksi laiskaa pitää virittää muttei väsyttää, pommikoneen kanssa pitää löytää sopiva kierroslukema kehää varten. Energinen, terhakka hevonen esittää helposti hyvää ravia (kunhan ei pyri laukkaan), mutta rentoa, pitkää käyntiä sieltä saa hakemalla hakea. Juuri tällaisia asioita varten match show -näyttelyiden kiertäminen on loistavaa harjoittelua.

Lautakunta työssään
Sitten ei auta kuin vuorollaan siirtyä kehään ja esittää parastaan, ja toivoa että se hyvin pistein palkitaan! Aina ei ole onni tai tuomareiden näkemys myötä, mutta silloin on vain otettava opikseen ja mietittävä mitä voi tehdä toisin seuraavalla kerralla. Näyttelyiden kiertäminen on antoisa harrastus ja nuori hevonenkin pääsee tottumaan matkustamiseen, vilkkaisiin paikkoihin ja yleisöön, arvokasta kokemusta vaikka kehästä ei ykköspalkintoja tipahtelisikaan. Hyvinvoivaa ja hyvinkäyttäytyvää hevosta on aina ilo esittää, oli lopputulos mikä hyvänsä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Apua, puskatäti kouluttaa hevosta

Varoitus: sisältää harrastelijamaisia ajatuksia hevosen kouluttamisesta, jonkin sortin kukkahattuilua ja häpeämätöntä oman varsan kehumista, kireäpipoiset älkööt vaivautuko lukemaan ;)

Minähän olen tekemässä sitä kaikkein pahinta mahdollista asiaa: että puskaratsastajatäti (täti-ikä on henkinen) omasta pikku ihkuraksupallerovarsastaan lähtee omin päin kouluttamaan ratsua! OMG, soittakaa poliisi ja palokunta. Asian voi nähdä näin ja mitä sitä kieltämään. Mutta jos uskoisin, että en pystyisi Minin kanssa ratsastajaan totuttamisvaihetta selvittämään, en sitä varmasti tekisi - ja siinä tapauksessa kyllä miettisin ankarasti, missä on menty pieleen ihan alusta alkaen. Kun pohjatyöt on tehty hyvin, ja kaikki mahdollinen opetettu pala kerrallaan etukäteen maasta käsin, ei siinä enää mitään elämää suurempaa ole, että se ihminen siirtyykin edestä/takaa/sivulta sinne selkään tekemään käytännössä samoja asioita.

Kuten kengättömyydestä kirjoitellessa olen tullut maininneeksi, minä en pahemmin piittaa mustavalkoisista ideologioista tai fanaattisesta yhden tyylisuunnan nimeen vannomisesta, ja se pätee oikeastaan kaikkeen hevosten kanssa puuhasteluun. Samaan lopputulokseen pääsee varmasti useammalla tavalla, ilman että mikään on sen "oikeampi" tai "väärempi" kuin toinen, luonnollisesti niin kauan kun hevosen hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä sijalla yksi. Hevoset ovat yksilöitä siinä missä me ihmisetkin, eikä kaikki käy kaikille. Joskus totutuista rutiineistaan joutuu poikkeamaan ja siksi silmänsä on syytä pitää auki, ja olla tuomitsematta muiden tapoja tehdä asioita, vain koska itselle on joku painottanut että asia on tehtävä näin ja mitään muita mahdollisuuksia ei ole. Vuosien varrella olen harrastuksen, opiskelun ja hevosalalla työskentelyn lomassa nähnyt monituisia toimintatapoja ja näkökulmia, ja näistä poiminut itselleni "työkalupakkiin" valikoimaa. Se mikä tuntuu omalta, saa jäädä vakituiseen käyttöön. Tietynlainen systeemi ja usko siihen mitä on tekemässä on hyvä olla olemassa. Mutta aina on syytä olla varalla vaihtoehtoisiakin tapoja.

Ensimmäistä varsaa ihan kokonaan itse, itselleni, kouluttaessa on saanut testata omia periaatteitaan käytännössä, ja mikä parasta, saanut todeta ne myös toimiviksi. Kiitos kyllä kuuluu Minjallekin - noin selväpäistä varsaa en ole ennen tavannut, ja on noiden kanssa kuitenkin tullut puuhailtua aika paljon. Se vain on niin helppo. Kun varsa on luonteeltaan rohkea, utelias ja nopea oppimaan, ja sen kanssa tekee vähän mutta asiaa jolloin sen into työskennellä ja palvella säilyy, ei metsään oikein voikaan mennä. Tällaisen varsan kouluttaminen ei ole rakettitiedettä, vaan päivästä toiseen hämmästymistä siitä, miten se voi edes olla noin hieno. Tottakai ratsukoulutuksen edetessä tarvitaan myös "ammattiapua" hienosäätöön, mutta aloituksen voi tehdä oikein hyvin itse, niin kauan kun on järki ja realismi mukana. On syytä pysyä aina muutamaa askelta edellä - ja osata pistää stoppi touhulle ennen kuin ongelmia syntyy, jos olo on epävarma.

Tällaisten mietteiden kanssa liikkuu aika heikoilla jäillä. Jostain syystä totutusta mallista on hyväksytympää poiketa, jos liki uskonnollisella vakaumuksella elää jonkin tyylisuunnan mukaan. Minusta erilaisuus on rikkaus, ja molempi parempi. Voin laittaa ensimmäiseen ratsastukseen kuolaimettomat suitset varsalle josta on toiveissa tehdä kansallisen tason kilparatsua. Voin ratsastaa sitä irti ilman juoksuttajaa tai taluttajaa. Jos en voisi, minusta jossain olisi jo menty vikaan.

Tästä se alkaa

Kirjoittelin jo päässäni pidempääkin postausta mietteistä hevosenkoulutuksesta sun muusta, mutta se sai nyt työillan jälkeen jäädä vielä muhimaan luonnosvaiheeseen. On kuitenkin pakko päästä hehkuttamaan: ratsastin tänään Minillä ensimmäistä kertaa, ja ihan ilman talutusta :)

Tässä on ohjasajettu pitkillä ja lyhyillä ohjilla, harjoiteltu selkäännousua, muutaman kerran käynyt ratsastaja selässä taluttaen ja muutenkin pala kerrallaan hiottu näitä palapelin osasia kasaan. Tänään tuumasin että on aika katsoa, millainen kuva niistä palikoista muodostuu.. Selkään siis vain ja kenttää kiertämään. Eikä siinä mitään sen kummempaa (varsan mielestä - itsehän olin pakahtua ylpeydestä), Mini lähti liikkeelle, pysähtyi, peruutti ja kääntyi kuin tätä olisi tehty aina. On se vaan. Tommonen. Ihana.

Kuvamateriaali jäi heikommaksi mutta siinä sitä mennään. Ja mitämitä sillä varsalla oikein on päässään? No ne meidän sidepullit. Niillä Miniä on tässä treenattu ja kun se kerran toimii, niin kysymykseen "miksi" vastaisin lähinnä, että miksipä ei. Jos en luottaisi varsan olevan tilanteen tasalla ja ymmärtävän pidätteitä ohjas- ja ääniavuin niin hyvin että tarvitsisin sille kuolaimen "varmuuden vuoksi", en minä sen selkään vielä menisikään, oli sillä jotain suussa tai ei. Mutta tästä osa-aikaisen narunpyörittäjän ajatusmaailmasta lisää siinä työstön alle jääneessä postauksessa ;)

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Uutta ja vanhaa

Ohhoh, blogin ulkoasu sitten otti ja vaihtui, kun lopullisesti hermostuin edellisen mallin kapeuteen (jota ei voinut säätää). Johan sitä entistä tuli kolme vuotta katseltua, nähtäväksi jää kauanko menee ennen kuin tämän taas tunnistaa omaksi blogikseen ;)

Vanhaa sen sijaan edustaa seuraava video. Minin varsavideoita ei tullut koskaan mihinkään latailtua silloisen mokkulanetin kanssa painiessa (hyvä kun ne muutamat kuvat edes sai läpi), mutta nyt innostuin niitä koneen kätköistä kaivelemaan. Oli se vaan melkoisen ketterä lapsi jo muutaman päivän ikäisenä. Repeän joka kerran tuolle "laukkapiruetille" kohdassa 0:55. Toinen on niin tosissaan. "Nih!"

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kalenteri selkeytyy

Asiathan selviää, kun niitä lähtee selvittämään. Harjussa ei järjestetä lainkaan tuota nuorten show-näyttelyä, joten voimme sen pyyhkiä suunnitelmista pois. Näinpä suuntaamme 14.4. Kouvolaan varsanäyttelyyn, sekä 20.4. sinne Tampereen valtakunnalliseen 3-vuotiaiden näyttelyyn, molempiin tuli jo ilmoittauduttuakin. Treeniä kehiin siis, ja sitä irtokarvojen pöllyttämistä!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Polttaa, näyttelykuume..

Vaikka nyt kauniita ilmoja onkin riittänyt, pakkaset sen kuin kiristyvät ja tänään meni ihan äkkiarvaamatta kuppi nurin talven suhteen - nyt riittää. Ehdin jo Facebookiinkin vuodattaa kärsimättömyyttäni: "Haluan näyttelyihin, haluan että Harjun väitetyn sh-näyttelyn kutsu tulee NYT, haluan että lumet sulaa, haluan päästä treenaamaan laatareihin, haluan traikun talviteloilta ja tien päälle taas. Liikaa odotusta. Aaaargh!"

Anjalan mätsärissä parhaana varsana
Harjun näyttelykutsua olen todellakin odottanut kuin kuuta nousevaa ja tsekkaillut sekä Suomenratsujen että Harjun oppimiskeskuksen sivuja melkein joka päivä. Kahdessa viimeisessä Suoralla-lehdessä on ollut vain tieto: "14.-15.4. Orisuora ja show-näyttely nuorille 1-3-vuotiaille". Orisuora järjestetään sunnuntaina 15.4., eli tuosta olisi kai tulkittava että näyttely tapahtuisi edellisenä päivänä. Mutta siihen on enää vähän reilu kuukausi, eikä kutsua tai lisätietoja näy.. Eihän tuo muuten niin vaivaisi, mutta kun pitäisi ryhtyä päättämään, mihin Hippoksen varsanäyttelyyn mennään viimeistä arviota hakemaan. Tuon mahdollisen Harjun näyttelyn kanssa samana päivänä olisi nimittäin Kouvolassa varsanäyttely, harvinaisesti lauantaina, mikä helpottaisi elämää, kun työvuorojen kanssa ei joutuisi säätämään (etenkin kun haluaisin Orisuoraan mennä ja sekin pitäisi järjestää vapaaksi). Jos Harjussa kuitenkin on tuo show-näyttely, haluaisin lähteä ennemmin sinne, tosin se riippuu vähän tuomaristakin. Siinä tapauksessa mentäisiin varsanäyttelyyn Anjalaan maanantaina 16.4. Syksyyn en uskalla näyttelykäyntiä jättää mahdollisen tiineyden vuoksi, ja kiikarissa ollut Sipoon näyttely 26.5. nyt menee Harjun laatuarvostelukarsinnan kanssa päällekkäin. Laatarithan luonnollisesti ovat tämän kevään päätavoite, mutta mielellään sitä kiertää kaikki näyttelyt mihin vain pääsee :)

Sipoon varsanäyttelyssä viime keväänä
Päivän näitä ajatuksia vimmaisesti pyöriteltyäni tulikin Hippokselta erittäin mieluisaa sähköpostia: "Valtakunnallinen varsanäyttely 3-vuotiaille suomenhevosille"! 3-vuotiaillehan ei tavallisesti valtakunnallista näyttelyä ole, mutta tänä vuonna sellainen järjestetään Tampereella Hevoset-messujen yhteydessä 20.4. Valtakunnallisista tuttuun tapaan ensin järjestetään näyttely Teivossa, ja viisi parasta käyvät loppukilpailun messuilla Pirkkahallissa. Matkaahan tuonne tietysti tulee, mutta saadaan nähtävästi tuttua matkaseuraa reissulle. Hiphei, näyttelykuume vain pahenee, ja huhtikuusta näkyy muodostuvan todellinen näyttelykuukausi! Ja tämähän muuten tarkoittaa totista talvikarvan irtihinkkausta, pitänee B-vitamiinikuurikin laittaa päälle..?

Kaakonkulman sh-näyttelyn palkintosaalis
 Minullehan näyttelyissä juokseminen on ehkä rakkain "laji" hevosharrastuksesta. Siihen kiteytyy niin paljon: alkaen jalostusvalinnoista, hevosen hyvästä perushoidosta ja -ruokinnasta sekä tuntien harjoittelusta, edeltävän illan pesusta, puunauksesta ja pakkaamisesta, aina siihen viimeiseen shinesuihkaukseen ja babyoilsilaukseen ennen kehään liitämistä, ykköset yllä sekä itsellä että hevosella.. ♥ Viime vuonna harrastus oli myös palkitsevaa, tuloksina mm. kahdesti Hippoksen näyttelyssä II palkinto, Kaakonkulman kasvattajakerhon show-näyttelyn Best in Show -titteli I palkinnolla (ja 9:n arvoiset liikepisteet jotka itse hölkkäsin murtuneella varpaalla), ja Suomenratsujen valtakunnallisessa näyttelyssä varsaluokan 2. sija II palkinnolla, sekä pari I palkintoa ja myös yksi parhaan varsan erityispalkinto match show'sta. Itse kunnostauduin kahdessa Hippoksen varsanäyttelyssä parhaan esittäjän palkinnolle, ja pääsin Minin lisäksi esittämään myös muutamaa vierasta varsaa :) Tässä siis tavoiteltavaa tällekin vuodelle!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

40 lukijaa - ja sen kunniaksi kysymyspostaus!

Lukijalaskuri on taas pyörähtänyt uudelle kymmenluvulle, ja ajattelin sen johdosta nyt kerjätä teiltä kysymyksiä, joita toivottavasti tulisikin edes muutama. Näppäimistöt laulamaan vaan, nyt on sana vapaa :) Ihan totta, mitä vain. Don't make me beg.

Tänään kyllä heti aamusta huomasi, että on maanantai. Talliin mennessä oli epäilyttävän hiljaista, eikä Minin karsinanoven luukusta vilkkunut yhtään tuttua piirtopäätä. Siellähän se sitten rötkötti seinää vasten kierähtäneenä, jumissa "pienessä" 15 neliön karsinassaan.. Ei muuta kun vetämään varsaa irti seinästä sen verran että se sai ponnistettua itsensä pystyyn, onneksi ilman vammoja..

Päivä kuitenkin kääntyi kertaheitolla paremmaksi, kun tallinteon lomassa huomasin että pihaan oli pölähtänyt TNT:n kuorma-auto, syyn jo arvasinkin. Tilasin tovi sitten 4dobbinilta Englannista läjän tavaraa, kun siellä oli (ja on näköjään edelleen) 10 % alennus yli 60 punnan (~72 euroa) tilauksista. Olen sieltä jo pidempään himoinnut halpaa Vereduksen Pro Light -suojasettiä, ja tuon alennuksen myötä sitten lopulta rohkaistuin tilaamaan. Paikasta tulee Suomeen nimittäin aika hurjat toimituskulut, noin 30 euroa tässä tapauksessa (vaihtelevat painon ja toimitustavan mukaan). Pakettiin mahtuikin sitten suojien lisäksi mm. ötökkämyrkkyjen kuningasta Tri-Teciä, pari Absorbinen Showsheen Finishing Mist -pulloa, Likittejä ja muuta pientä kivaa (ja oikeasti tarpeellistakin).. Toimituksessa meni noin viikko, että ei paha! Maksu sujui näppärästi PayPalin kautta, mutta maksumahdollisuuksista löytyy mm. luottokortit sekä Visa Electron. Lämpimät suosittelut tästä liikkeestä, 4dobbinilta löytyy esimerkiksi edullisia Charles Owen -kypäröitä. Kimppatilaus kyllä kannattaa noiden toimituskulujen takia.

Sakarikin sai uuden hienostelutakin :)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ne uudet suitset

Katalogimalli Minimonsteri
Ei ihan tavallisen malliset nämä Horse Fairista löydetyt meksikolaiset! Poskessa siis rinkulan sijaan tuollainen pehmustettu ja valkoisilla ompeleilla koristeltu "laatta", ja koristeommelta muuallakin suitsissa sekä yhteensopivissa kumiohjissa. Ihastuin myös noihin pyöristettyihin solkiin. Valmistaja virolainen Hoburiistade Varustuse ja Hulgimüügi OÜ. Jos joskus tulee Tallinnaan lähteneeksi, pitänee katsastaa tuo myymälä, olivat nimittäin todella laadukkaan oloisia kaikki nahkatarvikkeet! Ja käsityötä luonnollisesti, kahden vuoden takuulla.

Ja miten rakastankaan tätä ihanaa kevätaurinkoa :) Lumet kun vielä lähtisivät kunnolla sulamaan, niin ai että.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Messutunnelmia

Johan se oli taas Helsinki Horse Fairin aika! Täyteen lastattu menomondeo starttasi aamulla kohti Messukeskusta. Pääsyliput "sponsoroi" onneksi Suomen Hippos (sekä Dacia), vaikka lopulta yhtään Hippoksen luentoa ei ehdittykään seurata. Parkkialueelle jonotukseen hurahti niin paljon aikaa että klo 11 alkava lihashuoltoluento ehti jo alkaa, ja muiden mielenkiintoisten päälle menikin paljon mainostettu ja uutisoitu (jopa ulkomaita myöten) kuolaimeton koulukilpailu, Tunne Hevonen Dressage Challenge.

Sitä odotin itsekin innolla, mutta toteutus jätti kyllä toivomisen varaa. Puolitoista tuntia oli aivan liian pitkä kesto näytökselle, ja harmittavan vähän siinä avattiin sitä, miksi niitä kuolaimettomia ylipäänsä käytetään. Olisin myös kaivannut tarkempaa esittelyä käytetyistä kuolaimettomien suitsien malleista ja niiden toiminnasta, sillä ainakin yläkatsomosta käsin oli vaikea hahmottaa, mitä milläkin hevosella on päässään (bongasin ainakin LG Bridleä, mutta oliko kaikilla ne, en ole aivan varma). Ihmiselle, joka ei kuolaimettomuudesta ennestään mitään tietänyt, ei tämän kilpailun katsominen varmaan antanut paljonkaan tietoa asiasta. Tämä sanottuna sillä varauksella, että palkintojenjakoa en enää jäänyt seuraamaan, sen verran aikaa ehti jo tuhlaantua muutenkin, joten en tiedä palkittiinko se puolentoista tunnin odotus siinä vaiheessa. Mutta esimerkiksi verryttelyn aikana olisi ollut hyvä mahdollisuus valaista kilpailun taustoja, kertoa tarkemmin varusteista ja ylipäänsä kuolaimettomuudesta.

Ratsastajat sen sijaan hoitivat homman kotiin, kuolaimitta ja kannuksitta suoritetut kouluradat olivat enimmäkseen todella onnistuneita ja siististi ratsastettuja. Vähän kuumanpuoleisetkin kilpurit malttoivat pysyä nahoissaan myös vähemmällä raudalla, ja olisivat varmaan esittäneet samat steppailut kuolaiminkin ;) HeA:1-ohjelman lisäksi esitettiin vapaamuotoisesti myös vaativampia kuvioita: Julia Alfthan-Kilpeläinen - Chirocco esittivät GP-liikkeitä, mm. loisteliaat sarjavaihdot ykkösellä, ja Heidi Sinda hyppäsi pieniä esteitäkin Hessin Jeviirillään. Vertailun vuoksi olisikin ollut mukavaa nähdä, mitä ne ns. vakituiset kuolaimettomuuden harjoittajat ja kuolaimettomuuteen tottuneet hevoset olisivat saaneet areenalla aikaan! Tässäpä kehittämisen paikkaa ensi vuodelle, että ei kun treenaamaan vaan ja näyttämään.. Toivottavasti kisa nimittäin saa jatkoa. Ja ensi kerralla sitä poppia hieman pienemmälle, kiitos.

Kuvattu perunalla puhelimella..
Jos kuolaimettomuushaasteesta jokavuotista perinnettä toivonkin, niin sen voin kyllä sanoa mistä en: nimittäin tämä oli jo toinen vuosi, kun turhan hyvissä ajoin ostan HIHS:sta Hevosurheilun seinäkalenterin seuraavalle vuodelle, ehdin sijoittaa sen siihen mystiseen paikkaan nimeltä jemma, ja ostan sitten HHF:sta uuden :D Ei näin. Ostoksiin sisältyi sen lisäksi kauan kuolattu harmaa Kingslandin Dayton-pipo (lainaan itseäni HIHS-postauksesta: "jumalauta se on pipo, 40 euron pipo ei ole halpa, ei vaikka sen ovh kuinka olisi 80 euroa ja sen olisivat Indokiinan taitavimmat pikku orpolapset virkanneet sormet ruvella", no realismin leka lomaili tänään..) ja aivan pyörryttävän ihanat Roecklin uutuuskesähanskat, mallia Carissimo. Ruudullisten hanskojen selkämys on kevyttä ja hengittävää verkkomaista kangasta, kämmenpuoli ja paikat tuttua ja turvallista Roeck-Gripiä. Haukoin kirjaimellisesti henkeä nämä nähdessäni, joten pakkohan niiden kanssa oli kotiin lähteä. Olen hieman skeptinen tuon verkkokankaan kestävyyden suhteen, mutta aika näyttää.. Kauniit ne ainakin ovat. Väreissä saatavilla tuo musta (jossa kangas näyttää paljolti harmaalta), mariini ja mocha.

Ja koska tunnetusti minulla ei ole tarpeeksi suitsia.. Virolaisen Hoburiistade Varustuse ja Hulgimüügi -liikkeen myyntipisteen kohdalla jarrutin terävästi ja poistuin sieltä todella kauniiden ja erikoisesti muotoiltujen meksikolaisten suitsien kera. Katsotaanpa jos saisin niistä kuvat hevosen päässä huomenna, pelkiltään ne eivät tee oikeutta itselleen. Laadukkaan tuntuista käsityötä, ja hintaa suitsilla + yhteensopivilla kumiohjilla 105 euroa.. Samalta kojulta olisi voinut tarttua mukaan vaikka mitä! Viekää minut hoitoon. Kun vielä hokasin että paikalla on Millcreek Ranch, lähdin katsomaan jos löytäisin näiden heräteostosten lisäksi jotain mitä oikeasti olin vailla, nimittäin uuden naruriimun Minille. Antiikkisesta small-kokoisesta ruskeastani kun se on jo kasvanut ulos, mutta ei kuitenkaan halua täyttää toisen large-riimuni mittoja, ainakaan vielä. Nyt naruriimuvalikoima sitten täydentyi kolmannella Silvertipillä, tällä kertaa largen tapaan väriyhdistelmää navy-white (jotta sama naru käypi edelleen) ja kokona adult horse eli M. Ministeri on siis adult horse nyt, parempi käyttäytyä sen mukaisesti!

Väliaikaisbannerikin on saanut muuten blogista kyytiä, aikani kuvanmuokkausinspiraation ja omaperäisten ideoiden puutteessa kärvisteltyäni tyydyin lopulta taas kerran vain päivittämään tuota vanhaa uudella tekstillä ja kuvilla. Miksi sitä toimivaa konseptia muuttamaan, perustelin itselleni. (En kyllä ole aivan varma toimiiko tuo teksti, mutta kai siihen silmä tottuu..?)