Aino Nations Cup

Kun ensimmäisen kerran uutisoitiin Ainon suursatsauksesta Nations Cupiin, oli jo päivänselvää että näihin kilpailuihin on lähdettävä paikan päälle. Itsehän olen elänyt sen ajan, että minulle aito ja oikea Nations Cup järjestettiin Hamina Bastionissa ja olenpa ollut paikan päällä, kun Suomi sen kerran peräti voittikin. (Kaiken kaikkiaan Bastioni Horse Show on kaikkien aikojen lempikilpailuni, ja edelleen haikailen sen perään, vaikka viimeisestä tuli juuri kuluneeksi kahdeksan vuotta.) Upeissa puitteissa viimeisen päälle järjestettyjä kilpailuja ei todellakaan kotimaan kamaralla liikaa pääse kokemaan, joten kun joku uhkarohkea siihen leikkiin lähtee, on yritystä luonnollisesti tuettava hilaamalla oma ahterinsa katsomoon!

Omaksi kisapäiväksi valikoitui lauantai, koska rehellisesti sanoen tuo kouluratsastus kiinnosti kuitenkin eniten ja sunnuntain kilpailuja saisi Ruutu+:n kautta jännittää kotisohvaltakin käsin. Huikeita puitteita oli jo netissä kehuttu (ja kuvista ihasteltu) eivätkä ne paikan päällä koettunakaan pettäneet! Seurueemme suuntasi Järvenpäähän heti aamusta, sillä harvalukuisista osallistujamääristä ei luonnollisesti halunnut jättää mitään näkemättä. Sujuva parkkiinohjaus, ystävällinen vastaanotto ja komeat sisääntuloportit vakuuttivat heti, ja sisällä odotti kompaktiksi kansainväliseksi kisakyläksi muuttunut Ainon pihamaa. Upeita vippitelttoja oli hieno ihastella kentän toiseltakin laidalta :D

Aamu alkoi 135 cm luokalla ..ja jatkui monen tunnin tauolla. Isoin harmihan näissä kisoissa (no, ennen sunnuntaita, mutta siitä lisää myöhemmin) oli osallistujien vähyys - alle parinkymmenen ratsukon esteluokka on nopeasti ratsastettu. Mutta olipahan kerrankin aikaa kiertää expot ja ruokailla rauhassa tekemättä uhrauksia katsomossa istumisen suhteen. Food courtin pikaruokamättö ei innostanut vielä lounasaikaan, mutta Vennyn yläkerrasta löytyi maukas salaattibuffetti, jonka eväillä jaksoi pitkän päivän.

Ruokailun jälkeen aikaa tuli vietettyä tietoiskuja kuunnellen. Näistä en ennakkoon ollut huomannut tiedotusta, joten tulivat ihan yllätyksenä, mutta olihan ne tapahtuman kotisivuilla lueteltu. Taisin vain lopettaa lukemisen siinä konserttien kohdalla, kun eivät niin itseäni kiinnostaneet..

Päivän toinen esteluokka oli puolestaan korkeudeltaan 140 cm. Ratsukoita oli suunnilleen saman verran kuin aamun luokassa, eli ei tässäkään kauaa nokka tuhissut, kun kyseessä vielä oli aikaluokka. Jäimme odottelemaan Ad van Weteringin ja Juulia Jyläksen klinikkaa.

Ennen kilpailuja yksi kuumimmista puheenaiheista oli viikonlopun sää ja itsekin päivittelin sääsovelluksista ennusteita ahkerasti koko viikon. Näytti jo että kisapäivästä saatetaan selvitä sateitta tai ainakin ihan kevyillä ripsautuksilla. Tummat pilvet lähestyivät kuitenkin uhkaavasti ja ehdin nykäistä sadetakin niskaan ennen kuin myrsky ilmoitti saapumisestaan puhurilla joka kaatoi kentältä kaiken irtaimiston, ja ehkä pari pienintä pomppijaa juuri alkaneelta Kengurumeiningin keikalta. Sitten aukesivat hanat. Jotta klinikasta ei tullut uimakoulua, siirrettiin se pikapäätöksellä maneesiin. Loput kengurumeininkiläiset eivät toivottavasti huuhtoutuneet aivan Tuusulanjärveen asti, sen verran rankasti sade piiskasi maneesin kattoa pitkän aikaa..

Itse klinikasta jäi vähän ristiriitainen maku. En tiedä, oliko tuo kuinka lennosta suunniteltu, sillä ainakin tieto tästä ja edellisen päivän kouluklinikasta tuli vasta aika myöhään kilpailujen alla. Juulia Jyläksellä oli sujuva luento valmiina, mutta se, että itse valmennus vain "pyöri taustalla" eikä siitä kuultu sen enempää tehtävistä tai korjauksista, ei ollut toimiva konsepti, vaikka kolmen vartin miniklinikassa nyt ei ihmeitä voi tehdäkään. Nyt sekoitettiin kahta asiaa ja molemmat jäivät puolitiehen. Kiva kuitenkin, että tällaista täyteohjelmaa oli saatu aikaiseksi.

Klinikan jälkeen maneesissa kuultiin some-/kiusausaiheista paneelikeskustelua, jonka aikana tosin livahdimme jo ulos katsomaan, millainen maailmanlopun meininki siellä ainakin tunnin kaatosateen jälkeen odotti. Kenttä oli kestänyt sadetta oikein hyvin (olihan sitä jo joka päivä ja yö tullutkin) ja luokan alettua vain märimpien paikkojen litinä muistutti, että mitään vettä oli tullutkaan.

Lajin vaihduttua kouluratsastukseksi ohjelmassa oli Nations Cup -joukkuekilpailun finaaliluokka, johon lähdettiin Suomen joukkueen pitäessä johtopaikkaa. Vaikka Henri Ruoste nappasi ykkössijan myös GP Specialista, joukkueena Suomen oli tyydyttävä kakkossijaan Ruotsin ratsastajien suoriutuessa kokonaisuudessaan paremmin finaalipäivän suorituksista. Manasinkin siinä että meidän pitää adoptoida Huracanilla komeasti luokan kolmannen sijan napannut Hiroyuki Kitahara varasuomalaiseksi..

Päivän päätti esteratsastajien koulu-Knock-out, mutta suuntasimme kotimatkalle ruuhkan alta, kun tuonkin sai sitten Ruudun kautta tiirailla jälkikäteen. Hauska show kyllä, lisää tällaista meininkiä!

Paikan päällä koettuna summa summarum: loistopuitteet, loistotunnelma, mutta liikaa luppoaikaa luokkien välillä. Jos ja kun kisat ensi vuonnakin järjestetään. toivottavasti sana ratsastajienkin kehumista järjestelyistä kiirii ja mukaan uskaltaudutaan sankemmin joukoin. Uuden kilpailun ensimmäinen kerta on aina haastava, täällä kaukana pohjoisessa. Kaiken kaikkiaan lauantai-iltana oli sellainen fiilis, että kovasti teki mieli lähteä kuitenkin vielä seuraavaksikin päiväksi Ainoon nauttimaan. (Jälkiviisaana voi todeta, että onneksi kuitenkaan en.)

Sunnuntaita saikin sitten virittäytyä jännittämään kisoja telkkarin ääreen, mutta aivan päivän loppuun ei kantanut Ainon tuuri täpärästi vältettyjen sääkatastrofien suhteen - viikonlopun aiemmat sateet olivat pelkkää tihkua verrattuna siihen monsuuniin ja ukkosmyräkkään. Onni onnettomuudessa, Nations Cupin ensimmäinen kierros saatiin kokonaisuusessaan ratsastettua vielä hyvissä olosuhteissa, jotta kilpailu saatiin päätökseen niin kunnialla kuin mahdollista oli.

Ensi vuodelle toivotaan siis parempia säitä ja enemmän kisaajia, ja kaikki mukaan katsomoon! Ainossa oli kaikki jo nyt valmiina isompiakin kisoja varten :)

Rakas, sinusta on tullut äiti

tamma Tarantinna
s. 9.5.2019

Taranis - Ratsumäen Minja - Jaapeli

Onnea kasvattaja-omistaja Linda Lamberg!

Hevoset 2019

- Kuinka paljon ihmisiä mahtuu Tampereen messu- ja urheilukeskukseen? 

- Joka vuosi enemmän!

Ja se väenpaljous yllättää aina yhtä varmasti kuin talvi autoilijat.. ;)

Parianin ihkut ruusukultaklinkkerit!

Tänä viikonloppuna on koko hevoskansa messuillut hyvinvointiteeman hengessä Tampereella,  minne piti tietysti itsekin suunnata lauantaina. Liput voitin arvonnasta Playssonin järjestämillä bloggaajien pikkujouluilla, ja kun oma seura vielä järjesti bussimatkan Tampereelle, hoitui reissu oikein mutkitta ja mukavasti.

Olin suunnitellut itselleni tarkan minuuttiaikataulun päivälle, olihan mielenkiintoista näkemistä ja kuulemista taas meneillään aamusta iltaan asti. Messuille päästyämme seurailin maastakäsittelyklinikkaa, josta valitettavasti ihan alku jäi näkemättä. Kivaa asiaa hevosen maasta käsin työstämisestä ja liikkumistavan kehittämisestä Mia Jurvalalta. Lopussa nähtiin esitys siitä mitä kaikkea "jännää" koulutettujen hevosten kanssa voi tehdä, joskin söpön alun jälkeen pakka vähän hajoili kun mukana oli jokunen kovin jännittynyt hevonen.

Mervi Pakola

Hankkija-areenalta kiiruhdin Black Horse -ohjelmalavan luokse, ja ehdin nähdä loppuosan Pike Herdin hyvinvointitietoiskusta. Seuraavaksi lavan valtasi Hevostaito Akatemian Mervi Pakola, joka selkeästi ja innostuneesti avasi hevosenkouluttamisen perusperiaatteita. Mielenkiintoisella linjalla jatkoi myös MW Hevospalvelujen Miisa Wikman hevosen liikkuvuudesta ja sen kehittämisestä puhuessaan. Tämänkin jälkeen olisi lavalla ollut putkeen vielä useampi kiinnostava tietopläjäys, mutta oma informaatioähky ja orastava nälkä ajoi sämpylävälipalan (sämpylän hinta: 6,20e!!) kautta tutustumaan expon tarjontaan.

Kengityssepillä oli tuttuun tapaan messuilla paja pystyssä

Ostoslistalla ei ollut varsinaisesti mitään, mutta kun Heportterin tilaus jäi viime vuoden jälkeen uusimatta ja omatunto siitä vähän kolkutteli, tarkoitus oli ainakin poimia mukaan alkuvuoden numerot. Hyvä messutarjous jo ilmestyneistä + loppuvuoden lehdistä kotiin kannettuna sai kuitenkin ryhtymään taas tilaajaksi, eli köyhdyin 85 eurolla. Kirpaiseehan tuo vähäsen, mutta olen kyllä kovasti pitänyt Heportterista ja olin mukana jo mesenaattikampanjassa. Järkevämpää olisi tietysti ajoittain ottaa määräaikainen digitilaus (7 e/kk) ja lukea kerralla siihen mennessä ilmestynyt sisältö.. mutta kun minä tykkään paperilehdestä!

E-hallista löytyi myös pieni kirjakoju, ja pääsin jopa pienesti tuohtumaan - on julkaistu uusi suomalainen hevoskirja eikä kukaan ole kertonut siitä minulle! Taitava ratsastaja - Käytännön harjoituksilla laadukkaasti liikkuva ja hyvinvoiva hevonen (Maria Mäenpää & Marjut Leminen) on ihan uunituore Readme.fi:n kustantama kirja, joka jo ensimaistelulla pamautti itsensä omaan lempilukemistoon kotimaisista teoksista. Jaksaisiko tästä tempaista jonkun arvostelunkin blogiin, kunhan sen on ehtinyt huolella lukemaan? Nimeä täytyy kuitenkin vähän ihmetellä, kun Readme on aiemmin julkaissut George H. Morrisin Hunter Seat Equitation -klassikon suomennoksen nimellä Taitava ratsastaja. Kai edes saman kustantamon sisällä voisi yrittää välttää päällekkäisyyksiä ja niistä seuraavia sekaannuksia?

Aasinsillalle kerran jo asteltiin, niin samaan yhteyteen on mainittava, että vaikka lippuja ei nyt messutarjouksesta vielä raaskinut ostaa, niin Morris tulee taas elokuussa Suomeen! Tästä piti käydä Trainer4Ridingin ständillä varta vasten kiittelemässä. Viime vuonna mallasin oikein kesälomani klinikan ympärille, nyt ei käynyt niin hyvä tuuri, sillä lomat oli jo viilattu ennen klinikkapäivien julkistamista. Voipi siis olla että ensimmäinen päivä eli perjantai (joka on vielä viimeinen työpäivä ennen kesälomaa..) jää näkemättä, mutta ainakin lauantaina ja sunnuntaina on sitten mentävä paikalle. George H. Morris siis valmentaa Harjun oppimiskeskuksessa 23.-25.8.! Lysti ei ole halpaa, mutta kun viime vuonna ensimmäistä kertaa pääsin Morris-klinikan bucket listiltä ruksimaan, niin ehdottomasti sen arvoista. Mies on legenda ja ihan aiheesta.

Kun messujen tarjonta oli pääsääntöisesti kierretty läpi vellovan väkimassan vastustelusta huolimatta, oli ohjelmatärpeistä iso liuta jo mennyt ohitse ja tuli yllättäen kiire syömään ennen suomenhevosten esteluokkaa. Tuttu ja turvallinen lounasruoka ravitsi taas kerran väsynyttä messukävijää oikein kiitettävästi (ja suhteessa järkevään hintaan), ja satuin vielä osumaan jonoonkin juuri sopivaan aikaan, kun edelläni oli vain muutama ihminen. Pöytään päästyäni jono olikin jo moninverroin pidempi. Sapuskat siis äkkiä naamaan ja suunta taas kohti Hankkija-areenaa.

Kuten näkyy, napsin tällaisia ihania kuvituskuveja

Hetken tuumailin kameraan tarttumista, mutta kun mukana olivat vain lyhyet putket ja ajatus ei muutenkaan oikein inspiroinut, suuntasin kavereiden luokse katsomoon. Viisi ratsukkoa paikalle houkutelleen suomenhevosten estekisan tuplavoiton vei Helsingin messujen tapaan Marja Tetri-Rantala oreilla Niisun Nestori ja Pörnä-Poika.

Esteiden jälkeen meno myös jatkui suomenhevosilla, kun areenan vuorostaan valtasi jalostusorien näytös. Nyt päästiin paikkaamaan myös OriSuorasta jäänyt harmitus, kun Ainosta poisjäänyt Isäntä näyttäytyi messuyleisölle Päällikön parina. Päällikkö toki on aivan huikean hieno sekin, mutta itse seurasin tarkalla silmällä Isäntää, jota aiemmin en ole nähnyt livenä. Lajia ajohommista ratsun uraan vasta aikuisiällä vaihtanut vuoden 2016 työmestari oli vallan mukavalla mallilla, ja tavoitteet ovat korkealla. Erittäin harvinaista sukua edustava Isäntä meni kyllä ehdottomasti omalle harkintalistalle Minin tulevaksi sulhoksi "sitten joskus"! Kivoja esityksiä nähtiin muiltakin, joskin Silvolan Hemmingin ja Voiveikon Michael Jackson -tribuutti Black or White sai vähän kurtistamaan kulmia kyseenalaisen ajankohtaisuutensa vuoksi. Mutta eipä siitä sen enempää.

Kuka ostaisi minulle tuollaisen uuden Iforin?

Päivän päätös alkoi jo häämöttää, joten kiertelin vielä hieman väljentynyttä expoa ympäri (ja hain huhutun ja odotetun mangopehmiksen maisteltavaksi - jatkoon!). Kanervan kouluklinikkaa seurasin hetken, mutta ei enää oikein jaksanut keskittyä mihinkään perinteisen messupäänsärynkin jo puristaessa ohimoja, joten jatkoin haahuilua kunnes oli aika lähteä kohti kotia.

Summa summarum? Messuille oli tänä vuonna tehty toivottu uudistus, eli keppihevosten oma halli. Itse toivoin tätä puhtaasti tilankäytöllisistä syistä (etenkin viime vuonna E-hallin keskelle sijoitettu ja kaikki lähikäytävät tukkinut keppariareena oli katastrofi), mutta aika ikävääkin kirjoittelua on ht.netissä pistänyt silmään keppareiden typeryydestä ja turhuudesta. Vaikea sanoa, näkyikö tämä keppareiden uusi sijoittelu missään, mutta ainakin E-halliin oli sen myötä vapautunut uutta tilaa. Ohjelmalavojen täysin alimitoitettu katsomotila on edelleen ongelma, mutta etenkin Black Horse -lava oli uudessa, mukavan väljässä paikassa, jolloin sen ympärille mahtui seisomaankin paljon ihmisiä. Myös Hankkija-areenan katsomotila pullisteli liitoksistaan ja ihmisiä parveili maan tasallakin valtavia määriä. Messujen kannalta aina vain kasvava kävijämäärä on positiivinen ongelma, mutta kyllähän tuossa taas koettiin epätoivon hetkiä pahimpiin ruuhka-aikoihin kun käytävät seisoivat täysin jumissa.

Ainakin tänä vuonna tuo lauantai oli lukujen valossa selvästi pahempi päivä, sillä sunnuntaina kävijöitä oli alle puolet! Kävijäennätyskin jäi näköjään rikkomatta (mikä vesitti tämän postauksen alun mutta menköön), vaikka lauantain kävijämäärällä näytti että se on ihan kevyttä kauraa. Täytyy ehkä jatkossa miettiä tarkemmin, milloin messuilee, jos trendi on tuo.. Sillä eihän näitä kuitenkaan väliin voi jättää. Ensi vuoden teemakin on jo julkaistu; 2020 otetaan kantaa yhtenäisyyden puolesta ja kiusaamista vastaan.

Messuilla ei palkita visuaalisinta ständiä kuten vaikka HIHS:ssa, mutta jos Ratsumäen talliblogi jakaisi sellaisen tittelin, voittaja olisi Ruukin Kehräämö ja Puoti

Hyvin suunniteltu on puoliksi messuiltu (HHF2019)

*Messuilla käyty Messukeskuksen myöntämällä blogipassilla*

Hyvän hevosmessuviikonlopun a ja o on suunnittelu. Jo hyvissä ajoin katsastin tämän vuoden Helsinki Horse Fairin ohjelmat ja tuumasin, että perjantai on ehdottomasti mielenkiintoisin päivä, esimerkiksi kengitysaiheista tietoiskua ja muuta oli tarjolla huimasti, samoin kiinnosti Ben Simonsénin valjakkoajoklinikka. Perjantaina tietysti messuille on vaikea mennä, kun työt haittaavat harrastuksia - joten meninpä talvilomankin sitten ottamaan ihan sitä silmälläpitäen, että messuperjantai on mahdollinen. Kun kavereille parempi päivä oli lauantai, ja erityisesti suomenhevosten esteluokka kiinnosti itseänikin, tarkoitus oli lähteä messuille myös silloin.

Suunnitelma: Perjantaina innokasta kuvaamista, ahkeraa somettamista, tietoiskujen ja ohjelmien aktiivista seuraamista omin päin. Lauantaina vapaamuotoista hengailua kavereiden kanssa fiiliksen mukaan.

Toteutus: no...

Lähdin perjantaina jo hyvissä ajoin liikkeelle, koska Kuva&Kameran ammattiaamussa (johon bloggaajatkin pääsevät mukaan) oli mielenkiintoista filmikameraohjelmaa. Corsa tulille ja keula kohti Helsinkiä! ..Paitsi että jonkun matkaa ajeltuani autosta hävisi ohjaustehostin. Eikä se tullut takaisin. Maantieajo vielä käy traktorin urasta haikailevallakin ajopelillä, mutta pääkaupungin pääty ja kaistaseikkailu ei tuntunut houkuttavalta vaihtoehdolta, joten kun tilanne ei pienen tuumaustauonkaan jälkeen lauennut, ei auttanut kuin lähteä kotia kohti. Corsa tietysti koki ihmeparantumisen soitettuani sille ajan seuraavalle viikolle valohoitoon, mutta kun siinä vaiheessa olin jo melkein kotona ja pienessä paniikkitilassa miettiessäni että nytkö se hajosi lopullisesti, tyydyin kohtalooni enkä lähtenyt enää uudelleen yrittämään. Että sellainen messuperjantai sitten.

Launtaina uusi yritys eri autolla, ja päästiinhän sitä murheitta ihan Messukeskukselle asti. Messupäivä meni alkuperäisen suunnitelman mukaan, kierrellen ja katsellen niitä näitä, kuten ratsastusjousiammuntaa, valjakkoajoa ja sitä suokkien estekisaa. Päivän päätteeksi tajusin sen tarkoittaneen sitä, että vaikka repussa raahasin mukana koko kamera-arsenaalia, en ollut ottanut yhtään kuvaa. Enkä tehnyt yhtään somepäivitystä. Mutta eikö se ole hyvän päivän ja hyvän seuran merkki?

Itse messuista jäi tänä vuonna oikein hyvä fiilis. Expon puolelta löytyi taas kampetta joka lähtöön ja hintaluokkaan, ja vähän erikoisempia artikkeleita, kuten kovaäänisesti pörisevä hevosten kuivauspuku :D Omat ostokset jäivät tällä kertaa kuivia käsiä hellivään hunajarasvaan ja, kunnon kissatätinä, uuteen harjaan karvapalloille. Hyvää omaatuntoa tuli kuitenkin kartutettua maallisen omaisuuden sijaan - GoExpon puolella WWF:n ständillä minut saatiin liittymään Norppakummiksi. Yleiskummi olenkin jo ollut varmaan  15 vuotta, mutta laitetaan nyt pari ropoa sitten norpillekin kuussa.

Tietoiskut edustivat lauantain osalta pitkälti joka vuodelta tuttua kaavaa, joten silloin ei tullut Hevoslehti RIDE!-lavan penkkejä kulutettua, mutta perjantainahan siellä olisi viettänyt tunnin jos toisenkin, mikä edelleen kaivertaa. Näytöspuoli jäi vähän väljäksi kun koulukisat eivät toteutuneet suunnitellulla tavalla, mutta ylimääräinen ratsastusjousiammuntanäytös paikkasi vajetta. Pääareenan uusista alakatsomoista pitää muuten antaa erityismaininta, kiva että istumapaikkoja on tullut lisää ja lähemmäs areenaa. Ihmisiä HHF:ssa (ja GoExpossa muutenkin) tuntui tänä vuonna olevan oikein runsaasti, ja katsomoissa oli näytösten aikana suht täyttä, joten ilman alakatsomoita kentän laidalla olisi ollut melkoinen tungos.

Uusien kuvien puutteessa kierrätetään viimevuotisia. Tämä Lokson Taikautun kuva nähtiin myös Hevoslehti RIDE!:n messunumeron kannessa!

Pojat vuoden takaa - suomenhevosten superviikonloppu 2018

Tämänkin vuoden suomenhevosratsujen (ja toki T- ja P-suunnankin) orinäyttely lähestyy jo kovaa vauhtia ja onkin melkoinen spektaakkeli - osittain samaan aikaan on käynnissä myös Ratsuoripäivät, ja viikonloppu pitää sisällään kaksi Terhi Stegarsin klinikkaa, joista sunnuntain klinikka on nimenomaan suomenhevosaiheinen. Ypäjälle siis kannattaa suunnata 30.-31.3., jos suomenhevoset ja niiden kasvatus kiinnostaa!

Leiskan Valto

..Mutta sitä ennen käännetään kalenteria viime vuoden vastaavaan tapahtumaan. Silloin "suomenhevosten superviikonloppuun" oli yhdistetty niin orinäyttely, Orisuora kuin suomenhevoskasvatuksen seminaari. Vuotta aiemmin olin ensimmäistä kertaa paikalla orinäyttelyssä kun Kuukson Kaipausta kirjattiin, ja sen mielenkiintoiseksi koin tapahtuman, että yritys on varmasti olla jatkossakin uutta oritarjontaa tuoreeltaan katsastamassa. Talviloman ajankohtaa ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä, jotta sain näyttelyperjantain vapaaksi.

Siinä missä vuoden 2017 näyttelyn orikattaus oli täynnä suvullisesti ja muutenkin toinen toistaan kiinnostavampia yksilöitä, ei vuoden 2018 osallistujista mikään noussut etukäteen ylitse muiden, vaikka kattaus ei nytkään toki huono paperilla ollut. Lakeus Kingi on kyllä sellainen ori että jonain laatarivuotena sen ensimmäistä kertaa livenä nähdessäni sain keräillä loksahtanutta leukaani keskikentän laitamilta, mutta orinäyttelystä se jäi viime hetkellä pois..

Haavislainen

Koska aivan kukonlaulun aikaan ei huvittanut lähteä ajamaan, mallasin aikataulun niin, että ehtisin nähdä ratsusuunnan oriit rakennearvostelussa, aamu kun alkoi P- ja T-oreilla. Lakeus Kingin poisjäänti, yhden P-oriin jääminen ell-tarkastukseen ja T-suunnan oriin paljon puhuttanut hylkäys rakennearvostelun jälkeen sotkivat hieman päivän aikataulua, ja kovasti odottamani T-suunnan vetokoekin tietysti peruuntui sen ainoan osallistujan tullessa hylätyksi. Perjantain käyttökokeina oli lopulta sitten pienhevosorien ajettavuuskoe, ja ratsuorien irtohypytys- tai estekokeet.

Merimaan Ruhtinas

Piensuunnan oriit, Merimaan Ruhtinas ja Siru-Ukko, olivat vasta nelivuotiaita ja suorittivat oikein mallikkaasti ajettavuuskokeensa. Molemmat palkittiin II palkinnolla, jotka viikonlopun korkeimmiksi palkinnoiksi lopulta jäivätkin.

Viikonlopun symppispisteet keräsi Pyrypolun Ruletti

Estekokeesta jäi vähän kuvia ja vieläkin vähemmän muistikuvia, mutta helpolla ei ketään päästetty, ja taisi katsojaakin välillä vähän hirvittää..

Edellisenä vuonna superviikonlopun perjantai-illassa nähtiin este- ja kouluratsastuksen kutsukilpailut oreille, mutta tällä kertaa homma oli supistunut "pelkkiin" Anna Kärkkäisen este- ja kouluvalmennuksiin. Vaikka kyseessä ei ollut varsinaisesti klinikka, Anna kuitenkin avasi tehtäviä yleisölle. HHF:ssa nähdyn Kärkkäisen suomenhevosklinikan jälkeen nämä valmennukset olivatkin se viimeinen innoittaja siihen että Ypäjälle tuli lähdettyä yön yli reissulle, muuten olisi voinut jäädä pelkän lauantain varaan nämä orihulinat.

Vähän katkerana muistelin edellisen vuoden kello 7:30 aloituksia Kuukson Kaipauksen kanssa, kun tällä kertaa orien jo muutenkin pienempi ja poisjääntien/hylkyjen myötä entisestään supistunut määrä tarkoitti monta tuntia myöhäisempää alkamisaikaa lauantain askellaji- ja ratsastettavuuskokeille. No, saipa ainakin nukkua kunnon yöunet pitkän perjantaipäivän jälkeen. Koeratsastajana toimi tällä kertaa Tuija Rosenqvist.

(Pieni toim.huom. tähän väliin: tämän postauksen kuvien editointi pomppii laidasta laitaan koska osa on editoitu vuosi sitten ja osa myöhemmin ja osa lennossa tätä postausta varten vaihtelevalla ajatuksen ja vaivan asteella. Tästä eteenpäin luovutan kokonaan ja pyöräytän ne vain nopeasti Picasassa rajattavana. Anteeksi.)

Kaitaisten Veijari

Haavislainen

Pyrypolun Ruletti

Leiskan Valto

Kaitaisten Onni

Kokeiden jälkeen vuorossa olivat palkitsemiset joissa ei tällä kertaa voittajia ollut - nimittäin näyttelyn parasta ei tästä valikoimasta tason ja tulosten johdosta huomioitu ollenkaan. III palkinnon saivat Haavislainen ja Leiskan Valto, ei-palkittuina hyväksyttiin Kaitaisten Onni ja Pyrypolun Ruletti, ja kokonaan hyväksymättä jäi tiukkaa nelivuotisarvostelua suorittanut laatuarvosteluvoittaja Kaitaisten Veijari.

Jälkipyykkiähän näistä riitti ja jotkut ihmetykset nousevat edelleen säännöllisesti puheenaiheeksi htnetissä, kuten esimerkiksi Pyrypolun Ruletin luonnepiste, jota en itsekään jaksa ymmärtää. Kaikki osakokeet yritteliäästi suorittanut ja arvosteluissa moitteetta käyttäytynyt ori sai hyvästä sanallisesta lausunnosta huolimatta luonnepisteeksi kutosen, kun lihavuus söi sen suorituskykyä. Ja tähän luonnekeskiarvoon pitäisi olla tasapuolisesti mukaan laskettu myös mittauksen ja rakennearvostelun luonnepisteet! Minä kun luulin, että luonnepisteen uudistuksella haluttiin nimenomaan eroon siitä vanhasta yksipuolisesta luonnepisteestä, joka oli käytännössä yhtä kuin ratsastettavuuspiste, kun molemmat antoi koeratsastaja..

Pörnä-Poika

Näyttelyn jälkeen vuorossa oli jalostusoriiden näytös OriSuora, joka toimi mukavana päätöksenä hieman antiklimaattiselle viikonlopulle. Jälleen kerran nähtiin mielikuvituksellisesti puettuja oreja ja hienoja suorituksia, niin säväyttäviä kouluratsastusliikkeitä kuin vähän teatraalisempaakin esitystä.

Säämies

Maranello

Pilven Pyhimys

Jalopeno

Kuukson Kaipaus

Jämpti näytti monipuolisuuttaan ratsastusjousiammunnassa

Lakeuden Ihme kävi mukaan miekkataistoon

Harjulan Simson

Silvolan Hemminki

Salmiakki Poika

Ypäjä Huttunen

Hessin Leevi

Lavilan Viljo oli ainoa joka esitteli hyppyjään

Tänä vuonna OriSuora nähdään Ratsastuskeskus Ainossa 23.3. Tapahtuma palaa juurilleen sikäli, että oriiden mukana voi esiintyä myös niiden jälkikasvua. Sinne siis!

Kymmenen

Kymmenen vuotta sitten katseltiin näissä maisemissa tuollaista mahaa, ja tämä blogi sai alkunsa. Varsablogina, odotus- ja varsa-ajan seurantaan. Siitä kasvoi sitten jotain muuta. (mitä?)

Numerot ovat samoja kymmenen vuotta myöhemminkin: kymmenvuotias tamma odottaa ensimmäistä varsaansa. Mutta maisemat eivät ole samat, eikä tuleva varsakaan oma. Tamma sentään on.

Sen pitäisi ehkä tuntua haikealta, mutta ei se edes tunnu. Vuodet ovat vierineet huomaamatta ja Minin mahtavaa ylläpitokotia on kiittäminen siitä, että olen saanut näin paljon jatkoaikaa omalle jumitukselleni. Ja nyt se tekee varsan. Ihanan pienen varsan, ja jatkaa eteenpäin emänsä perintöä roolissa, joka on ainoa syy siihen että sen ylipäänsä enää omistan. Joskus se vielä tekee niitä Ratsumäen varsoja.

Sitä odotellessa.

Vuoden kuvat

Historiallisen hiljainen blogivuosi 2018 oli ja meni. Tapahtuiko mitään kertomisen arvoista? Uhkailin vielä tekeväni jonkun postauksen orinäyttelyn ja OriSuoran annista, mutta tässä kohtaa se jo tuntuu vähän epätodennäköiseltä. No, onhan se joku vuosikatsaus kuitenkin tehtävä, jotta puoleksi vuodeksi unohtunut blogi saa pientä tekohengitystä taas kymmenvuotissynttäreitä kohti kulkiessa.. (Ikuisena optimisina, jätetään niille oreille edelleen optio auki omaan postaukseensa.)

Mini palasi kisakentille toukokuisissa Niinisalon kenttäkisoissa, 80 cm luokassa (koska näihin uusiin nimiin tottuu vai tottuuko ikinä?). Koulusta 68,9 % eli uuden virhepistelaskun mukaisesti tulos 31,1. Uudistuneen koulupisteytyksen ei ennakoitu oikein palvelevan helposti puomeja poimivaa Miniponia, mutta tammapa päätti olla oikein terävä ja yllättää virhepisteettömällä rataestesuorituksella, joten samalla tuloksella ja kolmannelta sijalta oli sunnuntaina lähtö maastoon.

Jos ensimmäisen kisapäivän jälkeen vähän haikeasti huokailtiin (toivottavasti) edessä olevaa mammalomaa, kun hevonen tuntui niin hyvältä, Mini kertoi oman mielipiteensä asiaan ottamalla hyvän verryttelyn jälkeen nihkeän startin maastoradalle. Ei ollut draivia lähteä muiden hevosten luota, ja matka katkesi kolmanteen kieltoon.

Oriin luo vei siis tie, kuten sovittu jo olikin - Mini tekee ylläpitäjälleen varsan ja isäoriiksi oli valikoitunut Taranis. Kerrasta tärppäsi ja tamma on edelleen tukevasti tiineenä, joten peukut pystyyn että kaikki menee loppuun asti hyvin :)

Minin suhteen kisakausi oli siis kerralla pulkassa, mutta muuten kenttäkisoja tuli reissattua milloin hoitohevosen ja milloin vain kameran kanssa. Näiden lisäksi kamera ei sitten juuri ulkoillutkaan kuin oman seuran kisoissa (ja kerran Kotkassa estekisoissa, minkä meinasin jo unohtaa). Ja kaikki kuvathan on edelleen visusti kovalevyn suojissa odottamassa sitä kaunista päivää kun jaksan niitä editoida. Samaan aikaan kuitenkin haaveilen uuden kameran ostosta, mutta jos nyt tekisi kaikilla entisillä kuvilla jotain ensin.

Harjussa kisailtiin heti Niinisalon jälkeisenä viikonloppuna. Aktiivisen lauantain jälkeen (aamusta Harjuun kisahoitsuna, ja samaa kyytiä oman seuran koulukisoihin talkoilemaan) sunnuntai meinasi mennä aamun groomailun jälkeen turistina, kun kuvausintoa ei ollut, mutta sentään vaativan eli mikälieyksitähteä (joka ei tänä vuonna ole enää sekään..) ajaksi virittäydyin alapellolle kameran kanssa. Harjussa on niin kuvaukselliset maisemat, että kelpaahan siellä.

Ypäjä olisi kutsunut jo kesäkuussa Finnderby-viikonloppuna kenttäratsastuksen SM:ien merkeissä, mutta lopulta laiskotus vei voiton ja Corsa jäi kotipihaan, kun Havenkin mukavasti videoi tapahtuman. PM-kilpailuja sen sijaan en jättänyt välistä ja niinpä elokuussa kaikki tiet veivät taas Ypäjälle. Kuvauksen kannalta en tosin tätäkään reissua ottanut vaan katselin kisoja enimmäkseen mukavasti vesiesteen katsomosta, joka ei aivan ideaali kuvauspaikka ollut. Toki siinä tuli räpsittyä kameran kanssa kuitenkin, mutta eniten kuvia kertyi lopulta palkintojenjaosta.

Kenttäkisat kutsuivat kameraa ja sen käyttäjää vielä syyskuun alussa Harjuun, joskin sateinen päivä meinasi mennä turistihommiksi ennen kuin tavoitteeksi muodostuivat mahdollisimman näyttävät roiskeet vedellä.

Mutta mahtuu maailmaan muutakin kuin kenttäratsastus. Nimittäin jokaisen alkusyksyn kohokohta, Suomenratsujen Kuninkaalliset Ypäjällä. Minin keskittyäessä vatsansa kasvatteluun oli tämä vuosi pitkästä aikaa lähes hevoseton. Matkapäivien piti alkujaan olla perjantai ja lauantai, mutta koulupuolen Kasvattajakilpailun tuloslista näytti sellaiselta ensimmäisen osakilpailun jälkeen, että tuli paikan päällä järjesteltyä ex tempore vielä yhdeksi yöksi majapaikka, ja paluukyyti eri seurueessa.. Kun Kekkosen edesottamuksia olen saanut sivusta seurailla varsasta asti, jo valmiiksi harmitti ankarasti että sunnuntain huipennus jäisi näkemättä, mutta kun finaaliin lähdettiin noin hyvistä asetelmista (neljäs sija, mikä ei toki varsinaisesti yllättänyt), tiesin että tulisin katumaan lopun ikääni jos sunnuntai menisi kotona kärvistellen ja Equipea päivitellen.

Eikä tuo jatkoaika turhaksi jäänyt. Harvoin on Equipe käynyt niin kuumana, kuin viimeisten ratsukoiden yhteistuloksia ynnätessä! Helkky Ylösen luotsaama Kekkonen otti suorituksellaan ykköstilan luokassa, ja tulos riitti piikkipaikkaan myös kokonaiskilpailussa. Ihan kisan loppuun asti. Kyllä oli taas herkät paikat vanhalla sumiaisfanilla!

SRK:ssa kameran eteen eksyneet hevoset on laskettavissa suurin piirtein kahden käden sormilla, kansiossa on kuitenkin pitkälti toistatuhatta kuvaa joista valtaosassa esiintyy itsevaltiaan elkein Kekkonen. Heitetään nyt yksi Lakeus Kingi kuitenkin mukaan.

Herra presidentin ykköstilaa piti tietysti kotipuolessa juhlistaa asianmukaisin menoin, ja voittokuvin. Enpä minä kuin vasta reilut viisitoista vuotta ole haaveillut tummataustaisten "studiokuvien" ottamisesta, joten vedettiin samalla sekin raksi ruutuun.