keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Miksen voi olla muumi

Talviunille vetäytyminen olisi erittäin houkutteleva vaihtoehto, kun sääoloissa vuorottelevat joko ärhäkät lumimyräkät tai rapsakkaat liki 20 asteen pakkaset.. No, huomenna lämpötila pompsahtaakin jo plussan puolelle ja vallan vesisateilla uhkailevat. Ihana viiden päivän jouluvapaakin hurahti lähinnä univelkojen kuittaamiseen ja silkkaan olemiseen (syömistä unohtamatta), vaikka yhtä sun toista piti saada aikaiseksi. (Joskaan hätä ei ole tämän näköinen, sillä huomisen työpäivän jälkeen on kaksi vapaata, sunnuntai töitä, ja vielä yksi vapaa..)

Tänään oli kuitenkin pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja kavuta hevosen selkään, koska sunnuntaina sovitukseen hakemaani satulaa piti päästä testailemaan. Laitoin koulusatulani Pfiff Amaretton myyntiin jokin aika sitten, kun oli tultava siihen lopputulokseen, että ei se yksinkertaisesti enää millään romaanivirittelyilläkään istu. Aiemmin se on ollut vielä ihan ok (ja melko harvakseltaan käytössä, kun enemmän olen mennyt estesatulalla), mutta viimeistään nyt kun Miniä olen saanut vähän laihtumaan (!), oli pakko laittaa uusi satula etsintään. Minulle tarjottiinkin sitten Trekker Masteria, ja Amaretto lähti vaihdossa testiin. Jos hyvin käy, saisin yhdellä iskulla uuden sopivan satulan ja päästä vanhasta eroon! Ensituntuma satulaan olikin erittäin hyvä, ja joustorunkoisena se myös toivottavasti eläisi nuoren hevosen muodonmuutoksissa, joten luulen että tämä jää meille vaikka Amarettosta ei kauppoja vielä syntyisikään. Kovin pitkään ei kyllä tullut ratsastettua, kun -18 asteessa oli jäätyminen uhkana kaikesta toppautumisesta huolimatta. Minillekään en raaskinut kuolaimia suuhun laittaa, ja sidepullilla ollaankin viime aikoina enimmäkseen menty - joten oltiin varsinainen kukkahattuilun huipentuma kengättä, kuolaimetta ja rungottomalla (tai no, joustorunkoisella) satulalla!

Todellinen puskaratsu. Olisin napannut Ministä satuloineen kuvan, mutta se halusi mieluummin syödä puita
Luvassa olisi toivottavasti vähän parempaa kuvamateriaalia ja muutakin asiaa, kun ystäväni Annika tupsahtanee kylään tässä lähipäivinä. Sitä odotellessa ;)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Talvikuvia taas vaihteeksi

Kaipaamani aurinkoinen talvipäiväkin lopulta koitti, joten raahasin Miniponin (feat. ne uudet Eskadron-pintelit) ja kameran kentälle haavenani jonkin sortin joulukorttikuvamateriaalia. Tulihan sitä, ja tässä vähän esimakua.. ;)




Kun kerran olin ne pintelitkin vaivautunut käärimään, oli päivän sato luonnollisesti lähinnä pääkuvia. Loppukevennyksenä saatte ihmetellä, mitä tässä kuvassa tapahtuu..


Ylläolevaan en tiedä vastausta itsekään. Mutta eräänä lumimyräkkäisenä iltana oli tarhassa vastassa seuraavanlainen arvoitus. Löydä kuvasta vesisaavi (vihje, se on turkoosi):


Eikä paljoa naurattanut seuraavana aamuna lantalan ovella..

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hevosvarusteaddiktin joulukalenterit

Ilahduttavan monessa nettikaupassa on tänä vuonna joulukalenteritarjouksia: luodaampa katsaus niihin ja annetaan pari vinkkiä muille addikteille. Jouluna pitää tietysti ostaa lahjoja, ja faktahan on että varmuudella ne haluamansa lahjat saa vain ostamalla ne itse. Näin vuoden pimeimpänä aikana, pitkän kylmän talven ollessa vasta aluillaan, shoppailu piristää kummasti! Tekosyitä, tekosyitä, tekosyitä..

Horzen joulukalenteri on jo monivuotinen klassikko, jonka taso on kyllä vaihdellut vuodesta toiseen. Tänä vuonna tarjoukset ovat olleet ihan mukavia: esimerkiksi tietystä tuoteryhmästä 10-15 prosentin alennus. Pari vuotta sitten kalenterin loppuhuipentuma oli 24 % alennus kaikista tuotteista jouluaattona, toivotaan että tänäkin vuonna on isompia tarjouksia vielä luvassa.


Horsepron joulukalenteri toimii sovelluksena liikkeen Facebook-sivulla, eikä ole ollut erityisen vakuuttavaa seurattavaa, kun joka luukun takaa ei löydy tarjouksia. Tänäänkin on vain muistutus siitä, että vielä tänään tilaamalla ehtii saada pakettinsa jouluksi perille.


Hööksin joulukalenteriin päästäkseen täytyy kirjautua sisään verkkokauppaan ja käydä Omilla Sivuilla aktivoimassa päivän tarjous. Tarjolla on ollut 20 % alennusta tietyn tuoteryhmän yhdestä tuotteesta, itsekin sorruin heti joulukuun ensimmäisenä tilaamaan HV Polon Neiva-collegetakin..


..mikä ei olisi kannattanut, koska Hevosväylä tarjoaa sen tänään vieläkin halvemmalla! Hevosväylällä on ollut todella hyviä kalenteritarjouksia, esimerkiksi Kingslandin huppari 45 eurolla ja sensellaista. Tätä kannattaa seurata, tuotteita on ollut vain rajoitetusti joten nopeat syövät. Siis ostavat. Ja syövät sitten näkkileipää ja makaronia.


Heppatarvikkeen kalenterissa on myös ollut ihan kivoja tarjouksia, mutta nyt pitää kyllä antaa noottia, kun kaupan etusivulta löytyy edelleen eilisen luukun tarjous (Horse Comfortin fleeceloimi) ja verkkokaupassa ko. tuote on kuitenkin jo normaalihintainen. Mutta erityishuomiona kuitenkin, että vielä tänään voimassa on 10 % alennus kaikista tuotteista, myös ennestään alennetuista! Tarjouskoodi löytyy etusivulta. Voisin suositella vaikka RSL Ascot Winter -hanskoja, jotka kävin liikkeestä viime viikolla ostamassa. Tarjoushinta 59 euroa, josta saa vielä sen kymmenen pinnaa pois :) Edit: 10 % alea on jatkettu 16.12. asti, joten reippaasti tilailemaan!

Edellä on lueteltu vähän tunnetumpia ratsuväen kauppoja, mutta Hevari on monelle (turhaan) vieras. Kaupasta löytyy nykyään aika paljon ratsuvarusteitakin, ja ennen kaikkea hyvä ja edullinen valikoima esimerkiksi loimia, riimuja ja muuta käyttötavaraa. Joulukalenterin tarjoukset ovat olleet reiluja (esim. tänään kylmäysbootsit 19 euroa, normaalihinta 49), joten kannattaa pitää silmällä. Postikulutkin ovat alennetut vielä viikon ajan, ja joulutarjouksista löytyy esimerkiksi BestOnHorsen fleeceloimi alle puoleen hintaan (15,90 €).


Börjesillä ei ole päivittäin vaihtuvaa joulukalenteria, vaan joka perjantai julkaistaan viikon joulutarjoukset, joissa on ollut ihan tuntuvia alennuksia joukossa.


Muita joulualennuskampanjoita löytyy ainakin seuraavista liikkeistä:
Unohtuiko jotain? Millaisia jouluostoksia olette itse tehneet ja mitä toivotte pukinkontista löytyvän? :)

Ja vinkkinä vielä, että lisäsin muuten omaan myyntikansiooni hieman tavaraa!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ensimmäiset lumikuvat ja hieman talviahdistusta


Tätä on varmaan todella vaikea uskoa, mutta ihan siltä varalta jos olet vaikka viettänyt viime viikot lukittuna ikkunattomaan kellariin - hei, meilläkin on talvi! Olen sormet syyhyten odotellut kauniin aurinkoisia kuvaussäitä, mutta paremman puutteessa irtojuoksutin Miniä vähän tänä harmaana iltapäivänä kamerani protesteista huolimatta. Laatu on laatua, mutta ainakin poni söpöilee.




Vaikka kurakelien loppumisesta on syytä riemuitakin, talvi tuo mukanaan myös niitä vähemmän hauskoja lieveilmiöitä. Näin pienellä hevosmäärällä talli on todella kylmä, ja putkethan jäätyivät heti ensipakkasten myötä. Kun vaihtoehtona oli tehdä kuukausikaupalla valtavaa sähkölaskua lämmittimiä huudattamalla, tai suosiolla kantaa ne pari ämpäriä lämmintä vettä talolta päivässä, kallistuin jälkimmäiseen (ja ulos sitä vettä tulisi kannettua kuitenkin koska tallissa ei ole lämminvesivaraajaa, joten loppupeleissä kyse ei ollut kuin yhden hevosen ja yhden pikkuponin yövesistä). Isompi rasite on ajatuskin turvepaaleista! Koko syksyn olen useammasta blogista seurannut harmonisen onnellisia olkipellettikokeiluja ja yrittänyt lykätä syrjään kasvavaa ahdistusta: kohta se on taas edessä. Turvepaalit ovat ostaessa umpijäisiä könttejä, joita saa aina satulahuoneeseen yrittää mahduttaa sulamaan, ja silti niiden pilkkominen on melkoinen urakka. Tässä viiden käyttövuoden aikana paalin hintakin on noussut sieltä 7-8 eurosta nykyiseen noin neljääntoista (nyt en kyllä ihan tarkalleen muista, mitä se tällä hetkellä maksaa). Tuleviin kauhun kuukausiin varautuessa olen nyt hakenut Agrimarketista jokusen paalin ennen niiden totaalista jäätymistä varastolla, ja kuivittanut karsinaa reilusti - onpa ainakin pieni "pelivara". Pidän kyllä turpeesta kuivikkeena ja sen menekki on niin pientä (noin kaksi paalia kuussa, kun käytössä on patja ja karsinassa ollaan max. 8 tuntia yössä) että hinnankin kestää, mutta talvella paalit kyllä ajavat raivon partaalle! Voipi olla, että eksyn vielä olkipellettiostoksille itsekin.. Loppuun vielä muutama kuva herättämään vahingoniloa kaikissa niissä, joilla ei näitä ongelmia ole (ja sehän sitä parasta iloa on), ja vertaistueksi niille, joille tämä vuodatus oli turhankin tuttua.

Purkuvälineistöä
Muovin alta paljastuu ihanan hileinen sisus..
Vuosien varrella opittua: paali aukeaa siististi siivuiksi kirveen kanssa. Siis ainakin silloin, kun se on jo auttavan sula.

perjantai 7. joulukuuta 2012

10 kysymyksen haaste

Taru muisti blogini olemassaolon silloinkin kun minä ehkä en, ja heitti meitä haasteella ;) Tämä pitää myös neljälle jakaa eteenpäin. Eli asiaan pidemmittä puheitta.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
Koska olen äärimmäisen laiska tallipäiväkirjan pitäjä, ajattelin että blogi olisi helppo väline tiineysajan kulun muistiinmerkitsemiseen. Alkuvuodesta 2009 tämä on aloitettu ja ensimmäiset "ulkopuoliset" lukijat blogi taisi saada pari vuotta myöhemmin, joten voin ainakin rehellisesti sanoa kirjoittaneeni sitä itselleni ;)

Blogin alkuperäinen nimi ja ensimmäinen banneri

2. Oletko kilpaillut/ millä tasolla kilpailet?
Olen kilpaillut erinäköisten leirikilpailujen lisäksi ihan ihka oikeissa seurakoulukilpailuissa tasan kerran: vuosi oli 2000 ja luokka helppo cee, tulos saattoi olla niukasti 50%. Olisiko jo pikkuhiljaa aika uskaltaa uudestaan?

Tällä ponilla olen aikanaan aloittanut ratsastuksen:
Sailan Tallin shet-t. Katrinchen "Nappula"
3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Olen ratsastanut kai noin nelivuotiaasta eli pikaisella laskutoimituksella yli 21 vuotta. Hui.

4. Koulu vai esteet?
Hyppään vain ja ainoastaan pakon edessä eli käytännössä en koskaan. Mimmu vielä oli sopivan menevä, rohkea ja kärsivällinen hyppykaveri vähän epävarmallekin ratsastajalle, mutta Minin tulevan estekoulutuksen jätän suosiolla osaavampiin käsiin. Tiedä sitten kuinka kouluratsastukseksi kehtaan puskailuani väittää, mutta enemmin se kuitenkin.

5. Valmennus vai kilpailut?
Kantani kilpailuihin selvisi jo yllä, jos en kyllä ole mikään ahkera valmennuksissa kävijäkään..

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Jos ei osaa päättää, Mini on vähän siltä väliltä oleva kompromissieläin, liian suuri pienhevoseksi ja liian pieni suurhevoseksi! Oikeasti haluaisin kyllä vähän isomman suomenhevosen, jollaisen ehkä saisin sitten joskus kasvatettua. Jos taas Hevosella meinataan Puoliverihevosia, sellaista en kyllä omaan käyttööni halua tahi tarvitse.

Simo, hoitohevonen 2002-2003,
ylläpidossa 2006-2007

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Joka sorttia on löytynyt vuosien varrella, omia ollut kaikkiaan kolme, tällä hetkellä yksi.
 
8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
En ihan oikeita maastoesteitä, mutta jonkun kaatuneen puun yli on tullut loikittua.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen, tätä tuskin tarvitsee edes perustella. Pakko lainata Tarun vastaus, koska siihen ei ole mitään muutettavaa tai lisättävää

10. Korkein hyppäämäsi este?
Yksittäisenä on tullut ehkä jotain metrin korkuista hypättyä.. En ole kuitenkaan koskaan harrastanut mitään mittatikun kanssa vartavasten ennätysten ylittämistä.


Ja haaste jakoon..
1. Life with Bella
2. Kata heppailee
3. Pennie's - based on true story
4. Ystäväni blogi joka on vielä toistaiseksi piilossa ;)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Keep calm because hästar finns inte

Hevosurheilu ehtikin jo uutisoida Ruotsissa pienimuotoiseksi ilmiöksi nousseesta Facebook-ryhmästä Hästar finns inte. On tieteellisesti todistettu että hevosia ei ole. Tai ehkä hevonen on hedelmä, mutta sitäkään ei ole. Tätä ajatusta kannattaa jo yli 90 000 ihmistä. Mitä mystistä tapahtuu kaikille rahoille, joita väitämme käyttävämme hevosiin? Huumekauppa vaikuttaa todennäköiseltä suuntaukselta, samoin parhaillaan käynnissä oleva Stockholm International Horse ..Frukt Show lienee vain peiteoperaatio huumeiden salakuljetukselle tai muulle hämärätoiminnalle. Me hevosihmiset olemme luoneet moniuloitteisin salaliiton uskomuksemme ympärille: sen että hevosia olisi olemassa. Ehkä on aika havahtua todellisuuteen?


Aatteella on jo oma t-paitakauppakin. Kuvan mukainen paita houkuttaisi minuakin. Koska onhan se tietyllä tavalla hyvin rauhoittava ajatus.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvikuvasuosikit

Ulkona raivoavan lumimyrskyn ja alkavan joulukuun kunniaksi on luvassa hieman kuva-albumien kaivelua. Köh, saattaa olla että vielä joskus aiemmin syksyllä ajattelin jopa kasata joulukalenterin aiheen tiimoilta, mutta kun tämä bloginpito nyt on mitä on, saatte tutustua niihin kertarysäyksellä.. ;) Lempihevosia, onnistuneita otoksia ja muita muistoja vuosien varrelta! (Näiden lisäksi olisi tietysti vielä iso läjä Mimmun, Hirmun ja Minin kuvia, joita juuri niiden "erikoispostauksissa" julkaisin joten vältetään pikauusintoja.)

Shire-o. Emperror

Pv-r. Riff-Raff R BRD

Ox-r. Cimarro

 


Lv-r. Brave Pommak ja ox-r. Cimarro

Hirmun akrobaattiset taidonnäytteet

Tästä photoshootista voisin julkaista vaikka kaikki kuvat..

Karvavarsoja

Lisää karvavarsoja ja yksi aikuinen

Mimmu ja Mini

Sh-o. Sumiainen

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kohta tapahtuu jotain peruuttamatonta..

..jos nämä kelit eivät muutu yhtään talvisemmiksi! Dramaattinen aloitus, kyllä, mutta alkaa minun sisäistä pientä klippaajaani taas syyhyttää. Minun klipperini on ollut jo tovin lainassa Jennalla ja ihan tarkoituksella en ole kiirehtinyt sen takaisin haun kanssa: pelkään, että siinä käy niin, että kone surahtaa ja hups vain, Mini on karvaton. Tilannehan on se, että poni on kasvattanut liki täyden talvikarvan, ja lämpöasteet huitelevat edelleen plussan puolella eikä ennusteissa näy tälle tulevan muutosta lähiaikoina. Jo pienellä liikutuksella tuo karvamonsteri hikoaa kuin pieni sika..

Minullahan on viimeiset kolme talvea ollut "käyttöhevoseni" klipattuna, syystä että iltatyöni vuoksi ratsastan lähinnä aamupäivisin, ja hevonen pitäisi saada kuivaksi ja tarhauskelpoiseksi ennen töihin lähtöä - muuten se köllöttää loimineen sisällä koko päivän, ja tarhaa sen pari hassua tuntia aamulla. Eli, simppelein ratkaisu on ollut antaa klipperin laulaa ja nähdä sitten se lisäloimituksen vaiva, mutta mahdollistaa pitkä tarhausaika ja kuiva hevonen. Mini ei kuitenkaan vielä niin aktiiviliikutuksella ole, että näkisin klippausta tarpeelliseksi. Ainakaan kokoklippaus ei tule kyseeseen.. Mutta jos kelit näyttävät jatkuvan tällaisina vielä pitkään, pahoin pelkään että se jonkunlaisen vauhtiraidan tulee saamaan!


Tänään oltiin maastoilemassa ja Mini sai ensimmäistä kertaa töppöset jalkaansa, koska viime lenkillä tuntui vähän arkovan kavioitaan kovilla tienpätkillä. Tässä toinen syy miksi odotan sitä "oikeaa" talvea: Mini on kyllä tarkoitus laittaa kenkään, mutta tarhan savivelli ei tällä hetkellä ole sille kovin otollinen alusta. Miksikö kengät? Minulla on kengättömyydestä melkein yksinomaan positiivisia kokemuksia, ja jos Mini viettäisi koko talven kotosalla, se todennäköisesti saisi bootsit ja jatkettaisiin hyväksi koetulla linjalla. Omassa hoidossa on helppo valvoa olosuhteita, kavioiden kuntoa ja sitä, onko hevosella kaikki hyvin. Vaan kun Minillä on kevättalvella edessään muutto muualle ratsutettavaksi.. Kenkien kanssa elämä on tietyissä asioissa helpompaa ja kun tarkoitus on ihan täysipainotteisesti treenata laatuarvostelukarsintaan, se ainakin hokkiajaksi tulee kengät saamaan jotta talvikelit eivät mene maneesittomalla tallilla pelkäksi köpöttelyksi. Bootsien kanssa askartelukin on oma taitolajinsa, joten kaiken yksinkertaisuuden vuoksi on vain parempi laittaa ne kengät alle. Kuten olen ennenkin todennut, kengättömyys ei ole minulle uskonto. Pidän sitä hyvänä vaihtoehtona niin kauan kun se hevoselle sopii, siitä ei aiheudu millekään osapuolelle vaikeuksia, ja olosuhteet voi järjestää suotuisiksi (esim. talvella tarhojen ja kulkureittien liukkaus/sen poisto), mutta muuttujia siihen hommaan liittyy paljon enemmän kuin kengitetyn hevosen pitoon.

Mutta takaisin tähän päivään. Minillähän ei siis omia bootseja (vielä?) ole, mutta Mimmulta jääneet Cavallo Sportit ovat tuossa nurkissa pyörineet ja odottaneet että laitan ne myyntiin - isomman parin sain kyllä juuri Facebookin kautta kaupattua. Jäljelle siis jäivät nuo kolmoset, joista en ollut aivan varma, sopisivatko ne Minille. Sen etukaviot ovat melko pyöreät, kun Sportin pitäisi käydä hieman suipompaan kavioon. Testasin noita kuitenkin pari päivää sitten ja huomasin, että ihan napakastihan ne istuivat joten ei muuta kuin baanalle vaan. Mini ei töppösten ilmestymistä suuremmin noteerannut vaan köpötteli iloisesti menemään, tehtiin kuitenkin hieman rauhallisempi lenkki jotta pääsee totuttelemaan rauhassa, ja näkee hiertävätkö ne. Hyvältä näytti ja tuntui, joten ainakin on maastoilumahdollisuus turvattu sitä kenkäystä odotellessa!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Sama pää kesät talvet

Sainpa tuossa jo pari viikkoa sitten tunnustuksen Pennie's - based on true story -blogin Peninalta (kiitos vain!), mutta se ei jotenkin sopinut tuonne tarinointien ja turinointien sekaan, ja meinasi sitten unohtua vallan, kun ei ole ollut sen tähdellisempää kirjoittamisen aihetta.. Katkaistaan siis pieni blogihiljaisuus tällä!


Post-it -tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post It-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Nyt jää kyllä jakamatta kun aina ne 5 lempiblogia joita haasteilla/tunnustuksilla "kiusaan" ovat suht samat ja tämä on jo aika tiuhaan kiertänyt :)

Arki on jokseenkin pelkkää sadetta ja harmautta vailla suurempia kohokohtia - kuten varmaan kaikilla muillakin tähän vuodenaikaan. Tänään kävin Kirkkonummella katsomassa Minille tallipaikkaa keväälle aiotun ratsutusjakson ajaksi, ja matkalla piti käydä pitkästä aikaa myös Keravan Horse & Riderissa. (Suurempaan varustekauppakierrokseen ei onneksi ollut aikaa!) Olin nimittäin luvannut itselleni että saisin Eskadronin ihanasta syys-talvimallistosta hankkia winterred-värisen kouluhuovan ja pintelit, ja silmiini oli onneksi pistänyt liikkeen Slow shopping -päivien -20 % alennus kyseisistä tuotteista. Mainitsinhan jo aiemmin löytäneeni punaisen värin? En oikein tiedä mitä tässä on tapahtunut, nimittäin kun tuo Eskan mallisto julkaistiin, katselin värejä hyvin pettyneenä ja totesin ettei taaskaan ollut mitään kivaa. Veri vain alkoi yhtäkkiä vetää punaiseen päin ja nyt sitten hellin itseäni tuolla setillä! Kunhan ei nyt eksy ostamaan mitään yhteensopivaa Pikeurin mallistosta, kun sieltäkin winterrediä löytyy.. ;) Samalla reissulla oli käytävä myös IKEAn kautta hakemassa hakemassa muutama erinomainen DIMPA-säilytyspussi lisää. Nämä ovat loistavia satulahuopien (ja loimien) säilömiseen: pysyvät järjestyksessä, puhtaina ja pölyttöminä. Ja huopiahan minulla riittää!

Olisiko muuten tarinoiden jatkoksi muita postaustoiveita? Olen palveluksessanne, ja kovin ideaköyhä tämän marraskuisen ankeuden keskellä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Minjan tarina

Ja vielä se kolmas tarina: se, minkä vuoksi ne muut loppuivat kesken. Tästä taitaa tulla paljon kuvia ja vähän tekstiä - tarinan pitkän version kertominen kun on vienyt koko tähänastisen blogihistorian, joten sen tiivistäminen olisi turhan työlästä.. ;)


Minjan tarinan alku luonnollisesti kietoutuu yhteen jo aiemmin kerrotun Mimmun tarinan kanssa. Mutta mitä halusin ja odotin tältä varsalta, miksi päädyin kyseiseen yhdistelmään?

Jaapeli Ypäjällä 2005
Suurin "syy" varsan teettämiseen oli se, että Mimmulla oli hyvä teettää vielä nuorempana (varsoessaan oli 10-vuotias) ensivarsa, jotta myöhempi siitostamman ura helpottuisi. Ensimmäinen varsominen myöhemmällä iällä on aina riski, ja samalla olisi olemassa jo jonkinlainen näyte tamman periyttämiskyvystä. Jaapeli oli mielessäni jo Mimmua ostaessa: hyvärakenteinen, upeasti suorittanut (suomenhevosten mitaleita niin esteiltä kuin kentästä), erisukuinen ja melko vähän käytetty ori. Tämän varsan ei pitänyt olla "minun" varsani - halusin sen isommasta, koulupainotteisemmasta oriista. Tästä tulisi täpäkkä pieni estetykki. Varsan myisin jo vieroituksen jälkeen pois. Se oli selvää. En minä sillä mitään tekisi.


20.5.2009 tuo kauan ja hartaudella odotettu aarre sitten syntyi. Se oli tamma, joten sille lankesi nimi jonka olin jo vuotta aiemmin päättänyt: Minja. Ratsumäen Minja. Päällisin puolin hyvinkin simppeli johdatus emänsä ja isänsä nimistä, mutta sillä on myös taustatarina ja merkitys, joka ei ihan heti aukeakaan. Minya merkitsee haltiakieli quenyassa (tuttu J.R.R. Tolkienin luomasta maailmasta) ensimmäistä. Minja oli minun ensimmäinen kasvattini, Mimmun ensimmäinen varsa. Halusin nimen, joka ei pistä silmään erikoisuudellaan, mutta joka kuitenkin tarkoittaa jotakin henkilökohtaista minulle. Nimi oli täydellinen, ja niin oli varsakin. Kaikkea mitä sen piti olla: ketterä, kaunis, hyväliikkeinen, kiltti, rohkea ja nopea oppimaan. Ja kuinka monta myynti-ilmoitusta mitä siitä koskaan kirjoitin? En yhtään..



Hirmuhan lähti kesän lopulla ylläpitoon, ja kun muut suunnitelmat syksyn varalle kaatuivat, oli minulla sittenkin mahdollisuus pitää Minja. Vähän aikaa. Vielä vähän aikaa. Kesän lopuilla se sai painikaverikseen toisen tammavarsan, jonka kanssa vieroituksen jälkeen siirtyi samaan karsinaan.












Minja kasvoi ja kaunistui (?), ja jossain vaiheessa sai liikanimen Mini, josta sen yleisempi kutsumanimi aikanaan tulikin. Mini oli äärettömän helppo käsitellä ja opettaa: kaiken se oppi kerrasta ja oli aina innokas palvelemaan ihmistä. Ensimmäisiin varsanäyttelyihinsä Mini pääsi yksivuotiskeväällä: Anjalassa 19.4. se palkittiin III+:lla.












Kevät kääntyi kesäksi ja kesä aikanaan syksyksi. Opetin Minin ohjasajolle: tässä tuli taas varsan kullanarvoinen luonne esille, kun olosuhteiden pakossa tein tämänkin ihan ilman avustajia, vaiheittain ja pala kerrallaan. No, ei se montaakaan opettelukertaa kyllä vaatinut.. Hirmun kotiinpaluun tullessa ajankohtaiseksi, muistin taas, että tämä varsahan piti myydä. Pohtiessani vaikeaa valintaa Minin ja Hirmun välillä, laitoin lopulta ensimmäisen myynti-ilmoituksen Hirmusta (Ministä olin tosin ht.netin kasvatusfoorumille muutamaan topiciin vihjaissut ja näiden perusteella oli muutama kiinnostunutkin) ja Hirmuhan meni sitten kaupaksi aivan salamanopeudella. Ongelmat ratkaistu, vähäksi aikaa. Mini jäi edelleen kotiin.













Kaksivuotiskeväällä Minin "lukujärjestykseen" tulivat säännöllisesti niin liinassa juoksutus kuin irtohypytyskin. Juoksuttamisen opettelu kävi helposti: paljon irtojuoksutettuna se osasi jo äänikomennot, ja maastakäsin työskentelystä oli tuttua narun päässä pyöriminen, nyt vain suurennettiin ympyrää. Jo ensimmäisistä kerroista se meni kuin vanha tekijä. Varsanäyttelyyn se pääsi 14.5. kotikonnuilleni Sipooseen, lähinäyttelyiden huonojen ajankohtien vuoksi. Vaikka sitä ei ollut kuljetettu yli vuoteen ja sekin oli vain muutaman kilometrin päähän Anjalaan, meni Sipoonreissu todella hyvin, vaikka lähtiessä koppiinmenosta saatiin hetki keskustella. Myös tulokset miellyttivät: Mini sai II palkinnon ja oikein kivat pisteet, mm. ysin tyypistä. Liikkeiden esittäminen sen sijaan meni vähän penkin alle, kun ravi meni hissutteluksi Minin jumittaessa ihan täysin. Turhautumiseni palkittiin kuitenkin parhaan esittäjän palkinnolla ;)

Kesä 2011 olikin sitten ahkera näyttelykausi. Sipoon hyvän tuloksen rohkaisemana ilmoitin Minin Kaakonkulman kasvattajakerhon suomenhevosten shownäyttelyyn Lappeenrantaan. Ja se kyllä kannatti: Kirsi Lehtosen tuomaroimassa näyttelyssä Mini putsasi pöydän. 41 pisteellä ja ykköspalkinnolla (ysi sekä käynnistä että ravista!) se oli kaksivuotiaiden luokkavoittaja, ja suureksi hämmästyksekseni sen kyntöruunaesiintyminen pitkän ja helteisen päivän jälkeen BIS-kehässä riitti näyttelyn parhaaksi! Lappeen jälkeen saatiin sitten pientä takapakkia elokuun alussa Kausalassa, kun jalkojensa vuoksi Mini sai vain III palkinnon ja oli luokkansa viimeinen. "Muuten korrekti, mutta.." ja melkeinpä monttutuomion kanssa sieltä kotiin lähdettiin. No, näkemyksensä kaikilla ja toki tiedän että varsa ei jaloiltaan priima ole. Jos Suomenratsujen valtakunnallisen näyttelyn ilmoittautumispäivä olisi ollut vasta edessä päin, olisi tuon jälkeen saattanut mennä sisu kaulaan, mutta koska "vahinko" oli jo tapahtunut, oli edessä pitkä reissu Joensuuhun 20.8. Eikä tuo melkein 700 kilometrin ajelu onneksi ihan hukkareissuksi jäänyt, kun Mini II palkinnolla ja 38 pisteellä oli varsaluokan toinen ja sai rahaakin kotiinviemisiksi. Minin kanssa näyttelyharrastaminen olikin koko kesän se, mikä piti minut järjissäni Mimmun tiinehtymättömyyden kanssa painiessa..








Syksyn mittaan käytiin vielä muutamassa mätsärissä ykköspalkintoja napsien ja myös yksi parhaan varsan titteli jäi taskuun. Juoksutusharjoituksia jatkettiin, ja Mini sai ensimmäisen kerran ratsastajankin selkäänsä! Se suhtautua tähänkin uutuuteen kummempia ihmettelemättä, joten sai jäädä hautomaan niitä ajatuksia ensi kevääseen.







Syksyn viimeinen näyttelykoettelemus oli valtakunnallinen varsanäyttely Vermossa 13.11. Varsa näytti lähinnä karvaiselta käpylehmältä pallomahoineen, mutta sai kuin saikin II palkinnon ja ihan kelpo arvostelun, ja mm. ensimmäisen "virallisen" kasin ravista maininnalla "joustava ravi". Pian oltiinkin sitten taas valintojen edessä: autoremontit uhkasivat ajaa minut henkilökohtaiseen vararikkoon, ja minun piti päättää, kumman hevosen varaan lasken tulevaisuuteni. Mimmun, jonka tiinehtymisestä jatkossa ei ollut takeita, vai tämän omakasvattini, itse tehdyn, hienon nuoren, joka olisi hyvä projekti minulle eteenpäinvietäväksi ja josta jatkossa haluaisin vielä itselleni varsan tai useamman. Mimmu lähti. Minja jäi.















Mutta menneitä ei auttanut jäädä murehtimaan, vaan sitäkin suuremmalla tarmolla paneuduttava varsahevosen kanssa puuhasteluun. Maaliskuussa koittikin sitten lopulta päivä, josta blogiin olen kirjoittanut näin:

"Tässä on ohjasajettu pitkillä ja lyhyillä ohjilla, harjoiteltu selkäännousua, muutaman kerran käynyt ratsastaja selässä taluttaen ja muutenkin pala kerrallaan hiottu näitä palapelin osasia kasaan. Tänään tuumasin että on aika katsoa, millainen kuva niistä palikoista muodostuu.. Selkään siis vain ja kenttää kiertämään. Eikä siinä mitään sen kummempaa (varsan mielestä - itsehän olin pakahtua ylpeydestä), Mini lähti liikkeelle, pysähtyi, peruutti ja kääntyi kuin tätä olisi tehty aina. On se vaan. Tommonen. Ihana."


















 
Ja siitä ne asiat sitten lähtivät rullaamaan. Koska en jaksa sadatta kertaa kirjoittaa kuinka helppo tuo varsa onkaan, sanotaan vain, että eteneminen tapahtui ihan omalla painollaan. Mutta ajatusmaailmani muuttui yhä enemmän siihen suuntaan, että Minin ei tarvitse olla minulle "väline". Ei varsan saamiseen eikä mihinkään muuhunkaan. Sen ei tarvitse olla läpikulkumatkalla myynnin väistämättä aina kummitellessa horisontissa. Se on upealuonteinen, hieno hevonen, minun itse alusta asti opettamani. Minun hevoseni. Ehkä kuitenkin se on se elämäni hevonen? Ratsastusta opeteltiin pikkuhiljaa, kevään päätavoite oli tietysti laatuarvostelukarsinta Harjussa. Sitä odotellessa käytiin kahdet varsanäyttelyt, ensin Kouvolassa 14.4. missä palkinnoksi II-, ja sitä käytiin 20.4. petraamassa puhtaaksi kakkoseksi 3-vuotiaiden valtakunnallisessa varsanäyttelyssä Teivossa. Harjua varten harjoiteltiin paitsi kotikentällä, myös muutamaan otteeseen Kuukson maneesilla. Eihän varsa tosiaan koskaan ennen eläessään ollut nähnyt maneesia tai värillisiä puomeja, joten parempi katsoa kuin katua.. Ei liene lukijalle enää yllätys, että näistäkään Mini ei välittänyt tuon taivaallista. Hyppäämiseen se suhtautui vähän turhankin laiskasti, vaikka vaaditut korkeudet hyvin ylittyivätkin. Se pieni innostuksenkipinä puuttui, mutta toivoin että se Harjussa löytyisi.

26.5. koitti kauan (kolme vuotta..) odotettu päivä, ja suuntasimme Virolahdelle tutussa kimppakyydissä Kuukson Amaliian kanssa. Mini suoritti tasaisen hyvin mutta vailla suurempia kohokohtia: keskiarvo 14,83 riitti 11. sijaan kaikkiaan 27 osallistujan joukossa. Finaalipaikkaan tuo ei tietenkään riittänyt, mikä harmitti koska tiesi että varsa olisi pystynyt parempaankin esitykseen, mutta lausunto oli realistinen siihen nähden mitä nähtävissä oli, ja tyytyväinen piti olla Minin hyvään käytökseen.






Kun vuoden päätavoite oli takana eikä tulos ollut se mistä haaveiltiin (finaalipaikka Ypäjälle), piti havahtua siihen, että jotain tässä kuitenkin on keksittävä. Koko kevään olin yrittänyt päättää Minille Sitä Oikeaa orivalintaa, mutta kun siitä ei vain tuntunut tulevan yhtään mitään, lopputulos oli se että tammaa ei edes yritetty astuttaa. Vahva visio siitä mitä tulevalta varsalta haluan puuttui, ja mielessäni kummittelivat edellisen kesän stressi ja epäonnistumiset. Tulee niitä vuosia uusiakin. (Yhden oriehdokkaan kohdalta ei tullut..)

Kun kesäkuussa ei järjestettykään Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttelyä johon meidän piti mennä kiertopalkintoamme puolustamaan (se sai sitten vuoden ilmaista jatkoaikaa seinälläni), pakkasin Minin autoon ja lähdettiin Hattulaan asti onneamme koittamaan shownäyttelyyn. Tuloksena 41 pistettä, I palkinto ja suomenhevosten BIS 6, eli ei se aivan turha reissu ollutkaan. Tekemättä sen sijaan olisi voinut jättää seuraavan näyttelykeikan, kun suuntana oli suomenhevosten shownäyttely Teivossa heinäkuussa. Matkaa oli pitkälti, ja tällä kertaa 36 pisteen ja II palkinnon kanssa suunnattiin kotiin.. Minin kaikki esiintymisinto kaikkosi poninäyttelyhenkisessä kehäjärjestelyssä (koko luokka odotti jonossa kehän sisällä omaa vuoroaan) kun sitä ei yhtään päässyt virittämään ja herättämään ennen esitystä. No, hyvin matkustavan varsan kanssa on kiva reissata vaikka tulokset eivät niin miellyttäisikään.













Kesä kului näyttelyiden lisäksi lähinnä laidunlomaillen ja satunnaisella liikutuksella. Ensimmäiset maastolenkkinsäkin Mini pääsi tekemään, ja aiemmin vähän tahmatassuiselle taapertajalle löytyi heti oma moottori ja aivan uusia vaihteita myös kentällä liikkumiseen.




Loppu häämöttää, hei! Näinkin niukalla sanallisella ulosannilla olen aika monta tuntia kasannut tätä postausta. Mutta nyt mennään jo tässä syksyssä. Anjalassa kävimme päättämässä näyttelykauden KJR:n sh-shownäyttelyn merkeissä 15.9. ja "varsin tuhtia" mutta tarmokkaasti liikkunutta Miniä muistettiin II palkinnolla. Ratsuilu on epähuomiossa edennyt siihen pisteeseen, että minulla yhtäkkiä on itse ratsutettu nuori joka liikkuu reippaasti ja tahdikkaasti joka askellajissa, tekee pehmeät täsmälliset siirtymiset (myös käynti-laukka-käynti), on herkkä ja pienillä avuilla ratsastettava, osaa pohkeenväistön, ja maastoilee melko sujuvasti yksin myös liikenteen seassa. Siis mitä.

Paljosta olen luopunut tähän pisteeseen päästäkseni, mutta paljon olen myös saanut. "Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt." Tätä lainausta Pikku Prinssistä olen pitänyt meidän mottonamme jo vuosia (lue sen korkealentoinen selitys täältä - tuolla tekstillähän ihme kyllä voitin sen Horzen blogikilpailun), ja se kyllä edelleen tiivistää kaiken erinomaisesti. Minjan ja minun tarina on toivottavasti vasta alku jollekin, joka jatkuu vielä pitkään. Tulevaisuudensuunnitelmista löytyy haaveita niin ikäluokkakilpailuista kuin kansallisen tason kilpaurastakin sitten hamassa tulevaisuudessa, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, toteutuvatko ne haaveet. Toki tavoitteita on asetettava, mutta tärkeintä on kuitenkin se yhdessä koettu matka, ei se, päästäänkö perille.