keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua matkassa mukana roikkuville lukijoille! Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan, vai tuoko mitään..

Mustin ja Mirrin joulukorttikone, laiskan photoshoppaajan unelma :D

torstai 11. joulukuuta 2014

Nyt kun etäopiskelun makuun on päästy..

Tänään postilaatikkoon tupsahtaneesta Hippos-lehdestä löytyi sellainen tieto, että SRL:n Urheilufoorumin luennot löytyvät liiton Youtube-kanavalta. Hienoa! Etäopiskelija siis jatkoi tänään tiedon omaksumista mm. Seppo Hyypän luennosta Hevosen peruskunnon rakentaminen. Mielenkiintoisia aiheita on muitakin, tsekkaa tarjonta täältä.



Luennoista ja koulutuksista innostuneena pistin myös Kymijoen Ratsastajien Facebook- ja kotisivuille kyselyä siitä, millaista toimintaa tänne seudulle mahdollisesti kaivattaisiin. Hyviä ideoita onkin jo sadellut (ja toki niitä on itsellänikin ;)), joten katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Jokunen viikko sitten Kouvolassa järjestetystä Suomenhevosliiton koulutustapahtumasta (jonka tänne nyt saamisessa saatoin olla hieman takapiruna) jäi semmoinen tiedonjano, että tällä innolla voi jo saada jotain melkein toteutumaankin. Kun käytännön hevostelu jää vähemmälle, paneudutaan sitten senkin edestä teoriapuoleen. Aina voivotellaan, että kunpa joku järjestäisi.. Ehkä pitää sitten itse olla se joku.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Eläinten hyvinvointifoorumi 2014: Ontuva eläin on kipeä eläin LIVE


Juuri nyt parhaillaan (klo 17:30-n.20) käynnissä tämänvuotinen eläinten hyvinvointifoorumi, jota pääsee livelähetyksenä seuraamaan netissä. Pidemmittä puheitta, jos satut bongaamaan tämän postauksen ajallaan, suuntaa ao. linkkiin!

"Perinteisen eläinten hyvinvointifoorumin aiheena on tänä vuonna eri eläinlajien ontumakipu ja sen hoidon merkitys. Tapahtuma on kaikille avoin, ja sitä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä myös internetin kautta.

https://connectpro.helsinki.fi/elaintenhyvinvointifoorumi2014/

Ohjelma:
  • Hoitamaton kipu - perustietoa kipukokemuksesta , professori Outi Vainio, HY
  • Koiran ontuma on (melkein) aina merkki kivusta, dosentti Anna Hielm-Björkman, HY
  • Ontuva sika - professori Mari Heinonen, HY
  • Jos on kaksi jalkaa ja molemmat kipeinä - broilerien ontuminen, eläinlääkäri Eija Kaukonen, HY
  • "Ei se onnu, mutta käynti on epäpuhdas” - hevosen ontumakipu, eläinlääkäri Lotta Häyrinen, HY"
Lisätietoa ja aiempien hyvinvointifoorumeiden materiaalia. Myös tämän päivän luennoista tulee ainakin Powerpoint-esitykset jälkikäteenkin tarkasteltaviksi.

Lisäys: Jos livestream jäi näkemättä, hyvä referointi foorumin hevosluennosta löytyy Anna Kilpeläisen Facebook-sivulta.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Suomenhevosen kasvuhäiriötutkimus 2014-2015

Nyt on hyvä syy käyttää suomenhevosnuorisoa klinikalla!
"Suomenhevosten kasvuhäiriötutkimuksen 2014-2015 tarkoituksena on selvittää kasvuhäiriöiden esiintyminen suomenhevosilla. Nivelten kasvuhäiriötutkimus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nuoren suomenhevosen röntgenkuvaukseen merkittävästi alennettuun hintaan. Tutkimus on myös osa suomenhevosten uudistuvaa jalostusohjesääntöä."
120 euron kokonaishintaan (sis. rauhoituksen) saa siis hevosensa kintut kuvautettua irtopalojen varalta, joten nyt kannattaa todellakin käyttää tilaisuus hyväkseen - samalla osallistut rodunjalostuksen kannalta merkittävään tutkimukseen. Minikin kävi perjantaina Laukaalla tutkittavana kun vuonna 2009 syntyneet ehtivät vielä joulukuun ajan mukaan, ja sai puhtaat paperit kotiinviemisiksi :)

Lisätietoa tutkimuksesta ja siihen osallistuvat klinikat Hippoksen sivuilla.

perjantai 28. marraskuuta 2014

R.I.P. Jaapeli


Kiitos hienosta varsasta isi, ja hyvää matkaa. Tänä vuonna on keskuudestamme poistunut monta Suurta Suomenhevosta..

Isänsä näköä?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Blogihaaste: Harrastanko minä?

Haasteen ohjeet ja kilpailu täällä
Uuden Blogitalli-portaalin ensimmäinen viikon blogihaaste, Harrastusanalyysi on jo kovassa kierrossa, ja hienoja kirjoituksia olen päässyt lukemaan useista seuraamistani blogeista. Ajatukseen itse haasteeseen vastaamisesta reagoin ensin katkeralla naurahduksella, mutta päätin kuitenkin olla sen verran sadisti että märehdin itsesäälissä ja puran tuntojani. Tämä voi olla enemmän asian vierestä kuin itse asiaa, mutta antaa mennä kun kerran kirjoitellaan.

Entinen minä olisi nauranut ajatukselle siitä, että hevoset olisi voinut laskea harrastukseksi. Harrastus se oli joskus silloin hamassa lapsuudessa. Kun vuodesta 2003 lähtien elämä on ollut melko lailla ympärivuorokautisesti hevosia, ensin opiskelun ja työn merkeissä, sittemmin hevosenomistajana ja kotitallin pitäjänä, se että olet sataprosenttisen omistautunut tälle eläinlajille oli vähintäänkin elämäntapa. Kutsumus. Jotain mitä ilman et osannut elää. Jotain mikä täytti ajatuksesi. Hevoset olivat syy käydä töissä, syy herätä aamuisin.

Tällaisessa näyssä silmä lepää.. Toivottavasti joskus taas.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että talli on ollut tyhjä muutamaa kuukautta vajaan kaksi vuotta. Se on ihan järkyttävän pitkä aika. Ja se on laittanut kaikki hevostottumukseni uusiksi. Mini lähti ratsutuskeikan päätteeksi ylläpitoon heinäkuussa 2013 ja tämän jälkeen olen nähnyt sen kokonaista kaksi kertaa, viime kesänä maastoestevalmennuksessa ja sitten sen ensimmäisissä kenttäkisoissa. Itse yritin lainaratsu-Sennin kanssa harrastaa suht aktiivisesti vielä viime talven ja kevään, mahtuihan sinne jopa pari valmennusta, mutta kesän kynnyksellä se yrittäminenkin jäi. Kaikki vähän jäi. Viimeisen noin puolen vuoden sisään olen ratsastanut peräti kolme kertaa. Voinko vielä sanoa harrastavani hevosia?

Totta puhuen, en ole koskaan ollut kovin intohimoinen tai tavoitteellinen ratsastaja. Pyrin siihen, että se mitä selässä teen, olisi hevoselle eduksi, eli melko tehokasta, läpiratsastuksellista jumppaa, monipuolista kunnon ylläpitoa/-kohotusta oli se sitten kentällä tai maastossa tapahtuvaa, mutta omaan kehitykseeni en ole oikeastaan koskaan voinut sanoa panostaneeni. Tipahdin systemaattisesti etenevän ratsastuskouluharrastajan urapolulta jo nuorena, lähinnä itsenäisesti liikutettavien vuokra- ja hoitohevosten maailmaan. Siellä on opeteltu ja edetty itse, yksin, joskus kantapäänkin kautta mutta aina hevosen ehdoilla. Ehkä siksi olen kasvanut tällaiseksi koulukunnattomaksi, kaikelle silmänsä auki pitäväksi semi-vaihtoehtohevostelijaksi, joka näkee kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välillä. Ehdottomasti suurin opettajani on ollut entinen hevoseni Mimmu. Herkkä, mutta kärsivällinen, kaikesta tarkka opetusmestari. Kyran kirjassa on tuttu esimerkki siitä miten mansikkahillon makua ei voi sitä tuntemattomalle kuvailla, sitä pitää itse maistaa - Mimmulla ratsastaminen oli tällaiselle jokaisen mahdollisen ratsastusoppaan kannesta kanteen opiskelleelle lukutoukalle parhaimmillaan sitä kaikkein makeinta mansikkahilloa, teorian muuttumista käytännöksi niin että hehkulamppu loistaa kirkkaana kypärän päällä. Myös Minin alkukoulutus ja sisäänratsastus ihan yksikseni oli hieno projekti, sillä varsan edistyessä ja oppiessa päivä päivältä enemmän sai ihan konkreettista palautetta siitä, että jotain olen tehnyt oikein.

Täti ja varsa 3-v.
Minun todellinen intohimoni on kuitenkin sen ratsastuksen sijaan oikeastaan aina ollut hevosenhoidossa, hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisessa, ja sittemmin myös nuorissa hevosissa, näyttelytoiminnassa ja ennen kaikkea kasvatustyössä. Jälkimmäisen voisi valitettavasti kirjoittaa lainausmerkeissä, yhden hevosenhan olen vasta ehtinyt kasvattaa ja sen kantatammanikin olen joutunut myymään. Visioita olisi kyllä kovasti. No, kunhan Mini joskus tulee kotiin.. (Ja sitä ennen saisi ratketa tämä henkilökohtainen finanssikriisi minkä vuoksi tässä hevosettomuuden jatkumossa osittain ollaan.) Näyttelyitä olen sentään saanut harrastaa myös hevosettomana. Tänä syksynä olikin melkoinen putki kun tuntui että melkein joka viikonloppu oli menoja jossain päin Suomea, ja kaikkiaan yhdeksän esityskeikkaa taisin laskea kertyneen. Osa näistä tuli klenkattua kovalla pokerinaamalla ja "show must go on" -asenteella kyyneleitä pidätellen, kun infernaalinen jalkakipu iski kahden näyttelyn ja neljän hevosen viikonloppuna, luonnollisesti hevosta numero yksi verrytellessä.. Mutta hyvin mä vedin :P

Näillä kesän ja syksyn näyttely- ja muutamilla kisahoitajakeikoilla tuli kuitenkin herättyä vähän pelottavaankin huomioon. Tuntuma hevoseen ei ole itsestäänselvyys ja sen tatsin kyllä menettää, jos et ole kuukausiin nähnyt hevosta kuin kuvissa. Jotenkin hevosia ja sitä, että niiden kanssa osaa luontevasti olla tilanteessa kuin tilanteessa, pitää tällä elämänkokemuksella itsestäänselvyytenä. Liian pitkän tauon jälkeen jokin tässä suhteessa kuitenkin järkkyy. Erityisesti vieraiden hevosten kanssa toimiessa, omat reaktiot tulevat selkäytimestä pienellä viiveellä, eikä se toisaalta ole ihmekään. Tässä olenkin tuumaillut, että mitä jos etsisin itselleni ensi vuodelle kisahoidettavaa! Kyllä, hevosharrastajuusrinkini kiertää täyden ympyrän ja palaan pikku hoitsutytöksi! :D Ei minusta kukaan nyt ihan jokapäiväistä hepanrapsuttelijaa ja talliorjaa kuitenkin saa, mutta kisahoitaminen on jotain mistä todella pidän. Voisin lähteä apukädeksi vaikka ihan satunnaisesti yksittäisille kilpailureissuille, jos jollain äkillistäkin tarvetta on. Pysyisi jonkinlainen rutiini ja kosketus hevosiin itselläkin yllä, ja saisi kaivattua "pakoa arjesta" siinä maailmassa missä itse viihtyy.

Yhdistystoiminta on asia jonka en oikein koskaan olisi olettanut minun hevosharrastukseeni kovin vakavasti liittyvän, mutta onhan sekin yksi aspekti jota tässä nyt kahden vuoden verran on tullut harjoitettua, aina vain enenevissä määrin. Kymijoen Ratsastajien toiminnassa olen mukana erityisesti webmasterina/tiedotusvastaavana ja rahastonhoitajana, mutta myös kisa- ja muita järjestelyjä osaltaan hoitamassa ja ideoimassa. Ainakin toistaiseksi tämä on tapahtunut hallituksen ulkopuolella, johtuen siitäkin että tähän asti olen ollut seurassa vain kannatusjäsen.. Saa nähdä, miten ensi viikolla syyskokouksessa käy.

Tulevaisuus, Minin kotiinpaluu ja minun paluuni siihen täysiveriseen tallielämään on edelleen kysymysmerkki. Alustavasti olemme ylläpitäjän kanssa ajatelleet, että hän Ministä luopuisi ensi vuoden syksynä. Jos näyttää siltä, että työ- ja rahatilanteessani sattuisi jokin muutos (lottovoitto?), ja Mini olisi takaisin kotiin tulossa, sen varmaankin astuttaisin ensi kesänä. Mutta noita muutoksia (mielellään positiivisia sellaisia) odotellessa kaikki on vielä vähän haaveilun asteella. Toinen vaihtoehto olisi sitten ehkä uuden ylläpitovuokraajan etsintä. Myymiseen suhtaudun edelleen vastahakoisesti. Vaikka Mini ei nyt ihan halpa hevonen hinnaltaan olisi jos sitä myymään lähtisin, koen silti että mikään hinta ei millään vastaa sen tunnearvoa ja sitä, että se on minun ensimmäinen ja ainoa kasvattini. Tammana se (toivottavasti) saa jatkaa Mimmusta alkanutta linjaa ja pääsen näkemään valintojeni jäljen lukuisissa tulevissa sukupolvissa. Kasvatus ei ole yksilöiden tuottamista, siinä pitää olla joku pitkän linjan ajatus. Jos myisin Minin... Joutuisin aloittamaan hevosharrastukseni  ja -kasvatukseni puhtaalta pöydältä, täysin uuden hevosen kanssa, jos koskaan edes löytäisin sitä kipinää uudelleen. Jokin vetovoima tässä harrastuksessa, tai elämäntavassa, kuitenkin on, että luovuttaakaan ei voi.

Olipas siinä purkausta kerrakseen.. Haastamiset jäävät tällä kertaa väliin, sen verran ahkerasti tämä jo kiertääkin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

"Pikavisiitillä" HIHS:ssa

Kuten kaikki tässä kohtaa varmaan tietävät, viikonloppuna järjestettiin Helsinki International UB Horse Show, ja samalla juhlistettiin HIHS:n 30. juhlavuotta. Itsellenikin tämä HIHS oli tavallaan merkkipaalu - ensimmäisestä HIHS-käynnistä vuonna 1999 tuli kuluneeksi 15 vuotta, joskin näihin sisältyy parin sarjalippuöverin jälkeen muutama boikottivuosi (07-09?) ennen kuin annoin taas periksi ja kiltisti raahasin itseni katsomoon, maksoi mitä maksoi. Ihan 15 vuotena en siis ole paikan päällä ollut, mutta sovitaan että ne sarjalippuvuodet vähän komppaavat sitä puutetta. Sen verran nuorta polvea kuitenkin olen HIHS-kävijänä, että Messariin en koskaan päässyt kokemaan sitä kulta-aikaa, minkä perään moni vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen haikailee, vaan Hartwall-Areena on kaikki nämä vuodet ollut "kotini". Yllätys olikin suuri, kun keväällä tiedotettiin Horse Show'n loikkaavan Areenalta Jäähalliin. Junttina maalaisena olin tietysti eniten huolissani siitä, miten oikein pääsen paikan päälle, kun Areenallekin ajo oli se vuotuinen verenpaineennostatus, mutta sentään tuttu ja turvallinen prosessi - mutta muuten odotin innolla uudistusta.

Loppujen lopuksi hinnat olivat tämänhetkiseen finanssipolitiikkaani sen verran kipurajan yläpuolella, että lupauduin lähtemään Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton eli SHKL:n ständille hommailemaan jos tarvetta on (näissä merkeissähän meni niin viime HIHS kuin myös kevään kahdet hevosmessut), mutta muuten saisi show jäädä tältä vuodelta väliin. Juurihan tuli nimittäin Tallinnan Horse Show'kin nähtyä KJR:n johtokunnan reissulla, joten kiintiö ihan sen pakollisen tarpeen osalta oli täytetty - toki urheilullisesti TIHS ja HIHS ovat eri maailmasta, mutta mitä esteratsastukseen tulee, olen loppujen lopuksi sen verran maallikkokatsoja, että minua riittää viihdyttämään yhtälailla 140 cm luokka Baltian maiden tähdillä, kuin 160 cm World Cup -osakilpailukin täynnä maailmanrankingin kärkinimiä. Kutsuhan sitten kävi sunnuntaille, "työvuoro" klo 10-14 ja loppuillan saisi katsella juurikin sitä World Cupia.

Autoilu- ja parkkistressiltäkin pääsin välttymään, kun julkisten yhteyksien puutteessa porhalsin lauantaina ystäväni luo Keravalle ja hän lupautui minua sunnuntaina kuskaamaan. Kiitos :) Jäähallilla olin vähän ennen kymmentä ja siitä siis suoraan hommiin. Ensimmäisten päivien kävijöiden raporttien perusteella olin aika kauhuissani siitä, millaiset olosuhteet Expossa oikein on tuntikaupalla seisoskella, mutta onneksi keli viikonlopuksi lämpeni ja ilmeisesti lisälämmittimiäkin oli paviljonkia varten tuotu, joten jätin suosiolla toppatakin ja villasukat kotiin. Oikein hyvinhän siellä tarkeni, ja aika riensi aivan huomaamatta. Pari uutta jäsentäkin sain nimiini ensi vuoden jäsenhankintakilpailua ajatellen - tällä hetkellä jännitän, miten käy tämän vuoden kilpailussa, kun Hevoset-messujen ansioilla olen sitkeästi roikkunut kolmannessa sijassa, mutta nyt viimeisimmässä tilastossa on muutama tasaluvuilla kirinyt minut kiinni. Eniten tietysti ärsyttää se, että jäsenhankintoja olisi ollut jokunen lisääkin, jos olisin heti Hevoset-messujen alussa tajunnut että liittyjiä tulee oikeasti niin paljon että itsensä kannattaa kisaan mukaan laittaa, muutama siis ehti mennä kirjaamatta nimiini, samoin kuin viime vuoden Horse Show'sta pari nimeä. No, katsotaan miten käy! Jos nyt jää matkalahjakortti saamatta, ensi vuoden kisaan käyn sitten sitäkin suuremmalla innolla taistoon, tällä kertaa kun tuli vähän puun takaa tuo menestysmahdollisuus.

Hihii, näytteilleasettajaranneke :)
Neljän tunnin vuoron jälkeen olikin sitten aika vaihtaa vapaalle. Expo tuli ensi töiksi kierrettyä läpi, mutta koska reissubudjetti oli noin kolme euroa ja tiesin sen ylittyvän jo jos haluan jotain syödäkseni, pysyttelin suosiosta kaikesta aika kaukana. A Little Bit of Bitless Life -blogin vastikään esittelemiä PS of Swedenin Sport Revolution Hackamore -suitsia oli kuitenkin pakko päästä hiplaamaan livenä, kun kerran tilaisuus oli, rakastuin nimittäin malliin aika kovasti. Täytyy sanoa, että livenä olivat vähän turhan pehmeää nahkaa omaan näppituntumaan (ja tuohon hintaluokkaan) - erittäin ihanat ja mukavat, kyllä, mutta mitenköhän on kestävyyden laita. Entistä voimakkaammin olen siis sitä mieltä, että jos joskus vastaavat haluan tarvitsen esim. kärrynpyörien, center hackamoren tai muun irrallisen kuolaimettomuuskappaleen kaveriksi ja olen tuollaisia summia valmis suitsiin investoimaan, teetän sitten ihan uniikisti omaan silmään sopivat Saranialla. Tuen ainakin rahoillani suomalaisen pienyrittäjän käsityötä ja voin olla varma, että suitsien käyttöikä mitataan kymmenissä vuosissa.

Expokierroksen jälkeen olin hakeutumassa katsomoon, mutta siellä loppuikin juuri viimeinen luokka ennen World Cupia ja tauon kuulutettiin olevan puolitoista tuntia pitkä. Tässä kohtaa olisi tietysti voinut viettää aikaa tutustumalla Jäähalliin vähän laajemmin, nyt kun oli tullut kuljettua vain pääoven ja expon väliä, mutta ihmismassoista ahdistuneena livahdin takaisin SHKL:n ständille ja vietin siellä vielä melkein koko väliajan. Kello hurjastelikin huomaamatta eteenpäin taas sellaista tahtia, että sain unohtaa myös verryttelykatsomossa käymisen, tuhlasin ruokabudjettini mozzarella-paniniin (7,30 € - voi mikä shokki, tapahtumaruoka on kallista!) ja kiipesin takaisin katsomoon (rivi 12 tuntui olevan aivan katonrajassa kun sieltä yritti areenalle tihrustaa..) juuri sopivasti kun maailmancup oli kohta alkamassa. Itse luokasta en nyt lähde mitään kommentteja antamaan, kelpasihan sitä katsella, mutta olisi sen telkkaristakin nähnyt, ja ehkä paremmin kuin tuolta piippuhyllyltä :D Onhan se fiilis paikan päällä kuitenkin jotain mitä ei voi tv-lähetyksen välityksellä itseensä imeä, ja siinä se HIHS:n taika piileekin.

Google+ oli välttämättä halunnnut tehdä tuommoisen animaation automaattisesti pilveen taltioimistaan kuvista, niin arvostetaan sen kovaa työtä sen verran että laitetaan se näytille - kun muitakaan kuvia ei ole
Palkintojenjaon jälkeen olikin jo aika rientää kohti sovittua noutopaikkaa, ja olo oli vähän että häh - tässäkö se nyt oli? Kun melkein koko päivä vierähti expohommissa, mitään ei tullut ostettua, verryttely jäi näkemättä ja Jäähalli kokonaisuudessaan kokematta, jäi tämä (kuitenkin 8 tuntia kestänyt) pikavisiitti uudistuneeseen Horse Show'hun vielä aika pintapuoliseksi - jääpä ensi vuodeksi vielä tutkittavaa! Kaiken kaikkiaan positiivinen kuva jäi kuitenkin "uudesta" HIHS:ta - kun koskaan en ole muissakaan merkeissä Jäähallilla käynyt, odotin torstain ensikommenttien perusteella ankeaa neuvostobunkkeria. Ehkä elämä tunnetusti betoninharmaassa Kouvostoliitossa vääristää maailmankatsomustani, mutta paikan päällä ihan yllätyin Jäähallin raikkaasta ilmeestä (niiltä osin kun sitä nyt siis tuli nähtyä). Expon valikoima vaikutti suht normaalilta viime vuosiin verraten - Manski vei tottakai voiton jos alehinnoista puhutaan, mutta vaikka myyjiä ei ehkä ollut paljoa, niin päällisin puolin vilkaistuna monipuolista tarjontaa oli laidasta laitaan. Erillinen expotila oli mielestäni ihan mukava uudistus - expon tungokseen se tuskin vaikutti, siellä totuttuun tapaan näytti hyvin ahtaalta näytöstauoilla, mutta ehkä Jäähallin käytävillä oli sitten helpompi liikkua taukojenkin aikana, kun ruuanetsijät ja shoppailijat eivät taaperra 5 m/min vauhdilla samassa joukkiossa kehää ympäri kuten Areenalla. Moni sellainen asia, joista tämän vuoden suurimpia valituksen aiheita ainakin ht.netin perusteella, jäi minulta kokonaan kokematta, sillä sen verran selvännäkijää minusta löytyy itsestänikin, että lauantai-illan "viihde"ohjelmaa katsomaan minua ei olisi saatu kirveelläkään uhattuna.. Tämän vuoden katsauksen perusteella on kuitenkin vaikea vielä saada kokonaiskuvaa siitä, miten Jäähalli oikein kokonaisuudessaan pelasi. Hieno juttu kuitenkin, että puitteet ainakin ratsastajien ja hevosten kannalta ovat entistä paremmin. Eiköhän noihin yleisön valituskohteisiinkin puututa, sikäli kun palautetta muistetaan antaa oikeille tahoille. Kokonaan uusi kisapaikka vaatii ensimmäisellä kerralla vielä paljon sisäänajoa ja opettelua, joten suunta on tästä varmasti vain ylöspäin.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ensi vuonna uudestaan? (SRK 2014)

No, niinhän siinä sitten kävi, että koko viikon jännittämisen jälkeen oli pakko perjantaina perua Minin laatuarvosteluosallistuminen, kun ratsastajan vointi ei ottanut parantuakseen. Tuli toki viikon mittaan jossiteltua, saisiko jostain varakuskin näin lyhyellä varoitusajalla, mutta kun siinä tapauksessa minun olisi itse pitänyt lähteä Miniä Äänekoskelta hakemaan, olisi kilometrejä yksinkertaisesti kertynyt aivan liikaa (yhteensä n. 1200 km - hakupuoli olisi vielä ollut inhimillinen, kun olisin voinut perjantaina lähteä Äänekoskelle ja sieltä lauantaiaamuna kohti Ypäjää, mutta sunnuntain paluusta olisi tullut aivan älytön jo oman jaksamisen kannalta). Jos tammassa olisi sellaista joka askeleesta pursuavaa Laatua, että sen uskoisi olleen täydellä varmuudella palkintosijoilla vieraankin ratsastajan kanssa, olisi osallistumisen eteen vielä voitu siirtää vuoria, mutta kun ihan realistisesti tulostavoite oli "tasainen ja kiva"... Vuoria oli nyt vähän liikaa.

Pettymys oli tottakai valtava sitten kun päätös oli lopullisesti tehty, mutta toisaalta kun siinä oli jo monta päivää elänyt tulisilla hiilillä, psyykaten itseään siihen että ei Mini kuitenkaan Ypäjälle pääse, mikä tahansa päätös oli siinä vaiheessa osaltaan myös huojentava. Siinä ei kyllä omakaan kuninkaallisreissu paljon kiinnostanut, vaan mietin lähinnä kuinka monta ämpäriä Lidlin cookiedough-jäätelöä saan haettua tämän johdosta säästyvillä rahoilla - tähän kohtaan voit maalata mielikuvan Kristasta, joka kaikista romanttisista komedioista tuttuun tyyliin itkee silmät päästään ja kauhoo isolla lusikalla jäätelöä pyjama päällä, tosin läppärissä pyörisi siinä tapauksessa Hevosopiston sivujen livestream. Kaveri, jonka matkassa reissuun oli tarkoitus lähteä, sai kuitenkin ylipuhuttua, joten tyydyin yhteen jäätelöön. On siellä ilman hevosta pärjätty aiempinakin vuosina, ja olihan osallistumassa sentään tuttuja joita kannustaa...

Lähtö oli lauantaina aikainen, kun kaverin 5-vuotiaan lähtöaika estekokeessa oli kello 11:15. Vaikka luulin olevani jo aika sinut poisjäännin kanssa, kyllä väkisinkin vähän kurkkua kuristi siinä kohtaa, kun seisoin Estekentän laidalla ja kello näytti about Minin lähtöaikaa (sopivasti olisi ollut juuri pari hevosta ennen Liiaa).. Mietin jo mitähän tästä oikein tulee, ja kannattiko koko reissuun edes lähteä, mutta onneksi fiilis lähti siitä nousuun. Kuninkaallisissa onneksi sitä tekemistä ja näkemistä riittää, pääsee tapaamaan pitkästä aikaa mm. mollin aikaisia tuttuja ja näkee hienoja hevosia. Kotona olisin vain harmitellut Miniä ja varmasti myös sitä, etten itsekään paikan päälle lähtenyt. Oli myös ihan kiva olla vaihteeksi kuninkaallisissa ilman sen tarkempaa aikataulua, kun hevosen kanssa oli tarkoitus paikalla olla, en ollut "varautunut" katsojana olemiseen. Normaalistihan minulla on tulostettuna liuta lähtölistoja ja aikatauluja, mitä on nähtävä, kuka menee missä ja milloin, ja mihin sen jälkeen on jo riennettävä :D Tänä vuonna osasin pysyä kaukana myös orikavalkadista - ahdistun jo viime vuotisia videoita ajatellessakin. Ehkä joskus hankin uuden koneen joka nekin jaksaisi pyöritellä julkaisukuntoon. Tämän vuoden kuvat sain kuitenkin jo ladattua nettiin! Huikeaa siihen nähden, että Ypäjä13-kansiota en edes suostu avaamaan. Kuvat ovat kyllä ihan suoraan sanoen aika kamalia kun ovat puolihuolimattomasti sieltä täältä räpsittyjä, enkä vaivautunut niitä sen kummemmin käsittelemään tai rajaamaan, koska siinä tapauksessa ne eivät ikinä päätyisi näytille asti.. Minun ei oikeastaan ollut tarkoitus kuvata mitään muuta kuin tuttuja, mutta enpä minä osaa ilman kameraakaan pitkään olla, aina se tiensä takaisin käteen löytää. Lauantaina olimme ihan loppuun asti Ypäjällä, ennen kuin lähdimme etsimään (kebabin kautta) hevosen yösijaa ja omaa majoitustamme. Kylä-Heikkilän majoitus Loimaan Virttaalla olikin oikein mukava paikka.

Lauantaina koulumestaruuden voitti Rosmo
Tätä on pakko saada!!
Tähän väliin pieni mainoskatko - sunnuntaiaamuna ennen lähtöä Ypäjää kohti puunasimme Liiaa viimeisen päälle kisakuosiin koulurataa varten, ja pääsin tutustumaan aivan ihmeellisen ihanaan tuotteeseen! Vetrolin Green Spot Out -kuivashampoon oli kaveri hankkinut Viljar Shopista, ja kylläpä muuten on tehokasta tavaraa. Tämän ei tietenkään pitäisi olla yllätys että Farnamilta laatua tulee, onhan Vetrolin Shine ollut suosikkini jo kymmenkunta vuotta, mutta jotenkin en ole koskaan herännyt kuivashampoiden maailmaan vaan nähnyt ne enemmän kimonomistajien kikkakolmosina. Sunnuntaina työstön kohteeksi joutuivat sitkeät pihkapaakut, joita tunnetusti on vaikea hevosesta poistaa shampoopesussakaan. Näitä on jo menneenä kesänä Vermon poninäyttelyssäkin kirottu (missä muuten esitin taas Kuuksolaisia, ja Liia olikin oikein Paras Tamma). Öljyhän niihin auttaa, mutta jos hevonen pitää saada kehäkuntoon just-nyt-heti, ryhdypä siinä sitten uittamaan hevosta öljyssä, joka puolestaan ei lähde hevosesta pois millään. Tätä Green Spot Outia sitten testattiin, ja kas! Suihkautus, vähän rapsuttelua piikkisuan kanssa, ja sen kuin pyyhkeellä vetäiset puhtaaksi. Aine myös kuivuu nopeasti jättämättä jälkeäkään hevosen karvaan, joten se on täydellinen tällaisiin viime hetken puunauksiin. 10+ tälle, pakko tilata joskus.

Sunnuntai oli samanlaista siellä täällä haahuilua kuin lauantaikin. Jännittävimpiä hetkiä elettiin Kasvattajakilpailun esteillä toisessa osakilpailussa - sinnehän sitä ensi vuonna Minin kanssa olisi aikomus tähdätä. Suurinta kannustusta minulta sai koulukaverin tyrmäävän hieno Palon Totemi, joka lopulta sijoittui kuudenneksi. Ehkä siinä olisi Minille sulho joskus ;)

Palon Totemi
Kun seurueemme lähti hevosen kanssa jo aiemmin kotimatkalle, löysin itselleni toisen kyydin kotiseuduille, ja näin tuli sunnuntainakin katseltua kisat ihan loppuun asti. Meidänhän oli tarkoitus hurrata 12. sijan 5-vuotiaiden laatuarvostelussa saavuttaneelle Tarulandian Mäntymäen Voitolle (i. Sumiainen) kun sen nimi palkintojenjaossa kuulutettaisiin, vaikka hevonen ei paikalla enää ollutkaan, nimittäin Sumiaisen omistaneelle kaverilleni kansliasta vahvistettiin kahdentoista luokassa sijoittuvan.. Vaan eipä siellä mitään Voittoa kuulutettu, ja pienen selvittelyn jälkeen aukesi, että 12 olisi sijoittunut, jos lähtijöitä olisi ollut se 45, mutta kun Mini oli pois, hevosia oli vain 44. Sori vaan Taru, torpattiin teidän ruusukekin vielä kaiken hyvän lisäksi.. :) (Jälkieditointi: Kuten alla kommenteista selviää, tuloslistoissa oli virhe, hevosia oikeasti startannut 45 kpl, ja Voitto lopulta sai kuin saikin ruusukkeensa!)

Kotona olin sunnuntaina lopulta yhdentoista aikoihin, ja pitkän päivän jälkeen olikin suunta suoraan petiin. Maanantaiaamuna odotti taas arki kellonsoitolla 4:50.. Reissu oli, lähtökohdista huolimatta, oikein onnistunut, mukavassa seurassa hauskaa kyllä riitti ja vähän sai itsekin Liian matkassa maistaa kisahuumaa "oman" hevosen kanssa. Olisihan se ollut hienoa nähdä, mihin Minin rahkeet ikätoverien seurassa riittävät, mutta nyt kävi näin. Ensi vuonna sitten sinne Kasvattajakilpailuun, jos onni on myötä.

Aika tiivistä hevostelua onkin taas luvassa. Paluu Ypäjälle tapahtuu jo perjantai-iltana, kun lauantaina esitän kahta varsaa (sumppilaiset vuotiaat o. Kuukson Kaipaus ja t. Epona Huisko) valtakunnallisessa varsanäyttelyssä. Sunnuntaina puolestaan Turman tallilla Sippolassa kurssittaa Teija Sillgren, joten lh-henkisiä ahaa-elämyksiä ja iso nippu kuvia odotettavissa. Ja sitten viikon päästä on taas näyttelyitä - lauantaina Urjalassa kantakirjauksessa Kuukson Amaliia (jotta asia ei jää epäselväksi, painotettakoon että hoidan vain rakennearvosteluosuuden) ja varsanäyttelyssä Kuukson Josefina. Lenkkarit on vedettävä jalkaan myös sunnuntaina, kun Anjalassa on KJR:n järjestämä suomenhevosten show-näyttely, esitystehtäviä sielläkin ja pitää varmaan yrittää kameran takanakin vähän hillua, niin saisi seuran sivuille jotain materiaalia. Yhden väliviikonlopun ehtii hengähtää ennen Tallinnan Horse Show'ta. jonne seuran kanssa tehdään matka. Sitten onkin vuorossa seuranmestaruudet ennen Helsinkiä, mutta vähän tuntuu siltä että HIHS taitaa jäädä väliin elleivät SHKL:n ständille kaipaa "töihin" (vähän oli kyllä puhetta jo). Että semmoiset syyssuunnitelmat...

tiistai 2. syyskuuta 2014

Keuruu 23.-24.8.

Tämä  reissuhan tapahtui jo yli viikko sitten, mutta yritetään nyt saada se blogin puolellakin prosessoitua odotellessa tulevan viikonlopun rientoja. Keuruulla siis olivat Minin ensimmäiset aluekisat - ja vielä kenttä-sellaiset!

Itse lähdin matkaan lauantaiaamuna, kun koulukokeen lähtöaika oli aika myöhään, harrasteluokan ollessa luokista viimeinen. Mini & Linda olivat saapuneet edellisenä iltana ja majoittuneet kisapaikalla Korpi-Jukolan tilalla jo yhden yön, niin sai ponskikin vähän tuntumaa suuren maailman meininkeihin. Kaksipäiväiset kenttäkisat olivat hyvä kenraaliharjoitus laatuarvostelua varten, kun sai harjoitella niin kahtena päivänä suorittamista kuin vieraassa paikassa yöpymistä. Myös hevosenomistajan hermot saivat pientä ensimakua siitä mitä voin vain kuvitella tulevan viikonlopun olevan! Melko lailla sieppaa mahanpohjasta jo nyt Ypäjää ajatellessa, ja eletään vasta tiistaita... :D

Yritetään nyt kuitenkin palata hetkeksi menneeseen eikä panikoida tulevaa. Kisapaikalle saavuin lauantaina hyvissä ajoin, joten ehdin rauhassa majoittua pihapiirissä sijaitsevaan aittaan ennen kuin lähdettiin varustamaan ponia. Verkka oli maneesissa, ja pienten kommellusten (purkautuneen letin pikakorjaus ja kannusten kääntöä) kautta matka vei kouluaitojen sisään. Nämähän olivat kaiken kukkuraksi Minin ensimmäiset "koulukisat", mutta eipä se mitään aidoista tuumannut, eikä sitä kukaan tainnut odottaakaan. Radan (Helppo C:1 2000) puksuttivat läpi tuloksella 59 %, hieman hätäisesti mutta oli oikein kivan näköisiä pätkiä.

Radan kuvasin videolle joten siitä ei ole juuri kunnollista kuvamateriaalia valokuvien muodossa, mutta tämä radalla verkkailusta
Nämä ovatkin sitten tosi laadukkaita kaappauksia videolta - yrittäkää kestää!


Loppuverkkailujen jälkeen hoidettiin poni pois ja ryhdyttiin odottelemaan estekoetta. Kisat käytiin yhdellä kentällä, joten aikaa oli oikein mukavasti, ensin odotellessa harrasteen viimeisetkin kouluradat päätökseen, sitten vuorossa olivat radanrakennuksen jälkeen ensin helpon ja tuttarin estekokeet. Meille ensikertalaisille ainakin ihan hyvä paikka aloittaa tällaiset kisat, joissa kaikki on lähekkäin (oma majoitus, traikkuparkki, talli, kenttä & maneesi) sekä meno rauhallista ja selkeää. Paikkahan oli myös ratsukolle ennestään tuttu, kun siellä ovat käyneet maastoestevalmennuksissa jokusen kerran. No, lopulta koitti aika laittaa ponille estevermeet päälle. Talutellessani Miniä verkkamaneesia kohti se katseli silmät selällään kentällä olevia esteitä - siis häh, saako tänään hypätäkin vielä! Tämmöisiä päiviä lisää!


Tällä pörinällä ei menty ihan radan loppuun asti, kun bensa meinasi loppua matkalla ja harmittavasti viimeiseltä esteelta tuli puomi mukaan. Radalta suoraan eläinlääkärintarkastukseen, mistä heltisi starttilupa maastoon. Tuloslistan valossa sinne lähdettiin viimeiseltä sijalta (12./12), mutta eihän tässä oltu hakemassakaan muuta kuin ehjää hyvänmielensuoritusta koko porukalle. Ja hyvä mieli ensimmäisestä päivästä jäikin. Loppuilta kului käydessä kylillä syömässä ja kaupassa, sekä luonnollisesti hevosta hoitaen ja kävelytellen.

Sunnuntaina maastokokeet alkoivat vasta klo 11, joten aamullakaan ei sen hurjempi kiire ollut. Linda oli käynyt aamulla syöttämässä ponskin "hevosenhoitajan" vielä vedellessä sikeitä, mutta olihan sitä jossain kohtaa aamupalalle noustava. Harjattiin ja suojitettiin (reteästi puhun koko ajan monikossa mutta taisi Linda nekin itse tehdä :D) Mini satulaa ja suitsia vaille valmiiksi, ja lähdettiin maastoradan varteen katsomaan muutamia tuttarin menijöitä. Itse jäinkin sinne luokan loppuun asti, kun Linda lähti laittamaan ponin valmiiksi ja tulivat sitten verkkaamaan maastoradan viereiselle kentälle.

Mulla mitään kädet tärissyt! Ei. tämä ei ole kuvakaappaus videolta vaikka laatu antaisi ymmärtää niin. Verkkahyppyjä.
Turhat runoilut sikseen. Saattoi omistaja-kasvattaja-kuvaaja-hevosenhoitajaa sen verran jännittää että kaikki muistikuvat on  oikeastaan kuvamateriaalin varassa :D Ennen Minin ja Lindan lähtöä siirryin verkkakentän laidalta maastoradan keskelle, mistä mahdollisimman hyvin näki vähän joka suuntaan. Yhtään "kuvausestettä" ei näköpiiriin sattunut, mutta otinkin suosiolla videota osuuksista jotka sattuivat edes jokseenkin näkyville. Yhden klipin latasin Facebookiin mutta se ei nyt suostu upottamaan sitä tähän - linkki riittäkööt. Matkaan siis lähtivät, jos eivät aivan lentäen niin reippaasti kuitenkin. Kakkosesteen jälkeen Mini vähän pelästyi kirjaimellisesti puskista ilmestynyttä yleisöä ja ratahenkilökuntaa ja oli vetää liinat kiinni, mutta Linda sai tsempattua sen eteenpäin yli pelottavan risteyspaikan ja seuraavan esteen. Sitten katosivatkin metsiin. Hieman yliaikaa tuli Minin tökättyä vedelle, kun lätäkön reunoille oli tuotu hurjia pelastusliivejä pelokkeeksi, mutta koska se ei ollut este, ei virhepisteitä kuitenkaan kertynyt. Esteet sujuivat leikiten ja reippaasti poni laukkasi loppuun asti (yo. linkin videossa radan viimeiset esteet) ja maalissa oltiin. Sijoituskin nousi onnistuneen maaston myötä pari pykälää (lopulta 9./12), mutta fiilisten puolesta Linda & Mini olivat kyllä vähintään maailmanmestareita! Varusteiden purun ja ponin pesun jälkeen lähdin vielä kävelyttämään Miniä, eikä sitä väsymys ainakaan painanut, hyvin terhakkaasti laittoi kaviota toisen perään. Sitten vain kamat kasaan ja kohti kotia - no, siis Minin kotia. Menomondeo kurvaili koppi perässä Äänekoskelle ja jatkoimme sitten auton kanssa kohti omaa kotia.

Korvat hörössä kohti viimeistä estettä, niin sitä pitää :) Lisää screenshot-laatua.
Jee, sain reissupostauksen lopultakin aikaiseksi. Tulevana viikonloppunahan sitten mitataan ponin laatu ikätovereita vastaan laatuarvostelussa Ypäjällä. Mutta ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ratsastaja kärvistelee parhaillaan 39 asteen kuumeen kourissa, joten pidetään peukut pystyssä ja fiilistellään vasta jos ja kun ollaan paikan päällä! Lähtölistat ilmestyivät tänään, ja Minin vuoro koittaa lauantaina esteradalla hieman ennen kello yhtätoista. Sunnuntaina askellajeja koetellaan puoli kahdentoista maissa. Sikäli kun blogilla vielä aktiivisia lukijoita on ja joku tämänkin postauksen loppuun asti on kahlannut, tulkaahan ihmeessä kannustamaan Miniponia (ja henkiseksi tueksi omistajalle) jos kuninkaallisissa liikutte :)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mini maastoesteillä!


Minillä ja vuokraajallaan Lindalla piti olla tänä viikonloppuna Korpi-Jukolan tilalla kaksipäiväinen aluekenttävalmennus, johon minunkin piti lähteä mukaan kuvaamaan ja groomailemaan. Osallistujien puutteen vuoksi valmennus kutistui yksipäiväiseksi, mutta pitkän jahkaamisen jälkeen päätin kuitenkin lähteä lauantaina Keuruulle. Tuleehan Minin ylläpitoon lähdöstä jo vuosi, ja sinä aikana en ole kertaakaan käynyt katsomassa koko ponia! (Tässä kohti on huomautettava että kyllä, on suositeltavaa käydä katsomassa vuokrattuna olevia hevosiaan vähän useammin, mutta yhteisen tutun vuoksi tiesin vuokraajan olevan 100 % luotettava, tämä yhteinen tuttukin on käynyt Miniä tällä välin katsomassa, ja lisäksi yhteydenpito on ollut tiheää ja olen saanut paljon kuvia ja videoita ponin edistymisestä. Takaisin asiaan.) Kilometrejä reissulle kertyi, mutta jos olisin jättänyt sen tekemättä, olisin kuitenkin sitä katunut. Kauniina kesäpäivänä oli mukava ajella pitkin Suomea, ja vaikka ulkolämpötila huiteli kolmessakymmenessä, menomondeon ilmastointi toimi pienimmälläkin asetuksella niin tehokkaasti, että se piti välillä pistää kokonaan pois päältä.. :P

Paikalle saavuin juuri ennen Minin kuljetusta, ja laitoimme ponskin kuntoon ja suuntasimme maastoradalle. Itse valmennuksesta en osaa kommentoida sen kummemmin - täytyy tunnustaa että tämä oli ensimmäinen kerta kun olen ylipäänsä maastoesteiden hyppäämistä katsomassa. Huimasta helteestä huolimatta Mini näytti omaan silmään oikein rohkealta ja taitavalta! Ratsukko on juuri kasannut kahdella puhtaalla 80 cm esteradalla kvaalit, ja ensimmäiset aluekenttäkisat ovat kalenterissa 23.-24.8. tuolla Keuruulla. Myös reissu 5-vuotiaiden laatuarvosteluun Ypäjälle on suunniteltu ja Mini sinne jo ilmoitettu. Mitään suurempia tulostavoitteita ei ole asetettu laatareihin - toki parasta mahdollista suoritusta haetaan, mutta se on aika lailla Minin fiiliksistä kiinni, mihin se riittää :)

Linda lupasikin jotain kirjoitella kuluneesta vuodesta ja Minin kuulumisista, joten hei, toinenkin postaus luvassa lähiaikoina! Hiljaista täällä onkin taas ollut, kun en ole viitsinyt mitään tikusta asiaa -postauksia edes yrittää kirjoittaa. Mutta muutaman kirja-arvostelun yritän saada rustattua.. :) Sen suuremmitta selittelyittä, tässä kuvia eiliseltä.




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Messutunnelmat


Menneenä viikonloppuna messuiltiin siis Tampereella ja tällä kertaa oikein kaksipäiväisesti. Täytyy sanoa, että viime vuonna tapahtunut ensivisiittini Hevoset-messuille ei ollut siinä väentungoksessa kovin miellyttävä kokemus, joten vähän varovaisesti suhtauduin tämän vuoden tapahtumaan. Vaikka tilaakin oli lisää entiseen nähden, ei siitäkään olisi iloa jos ihmisiä olisi samassa suhteessa enemmän (ja kaikki pakkautuisivat kuitenkin A-halliin jossa pääareena ja suurimmat varustemyyjät ovat vierivieressä). Niin tai näin, paikalle olin lupautunut lähtemään joten ei muuta kuin lauantaiaamuna ajelemaan kohti Tamperetta. Aivan aamutuimaan en jaksanut nousta vain avajaistungokseen päätyäkseni, mutta siinä puoli yhdentoista maissa olin lopulta perillä Pirkka-hallilla ja ensi töikseni seurasin Elmo Jankarin kenttävalmennusta sen verran kun sitä vielä kesti. Sen perään tulivat rotuesittelyt, joiden katselusta suomenhevosten ja norjanvuonohevosen jälkeen livahdin vähän muuta messualuetta kiertämään. Suokeista tuli räpsittyä myös muutama kuva kun areenalla oli sentään jaapelilainen valjakkoruuna Pikku-Epeli, mutta en jaksa muokata noita julkaisukelpoiseen kuntoon, kun oli säädöt vielä vähän hakusessa (eikä tuolla Fujilla tuollaisissa oloissa priimaa saakaan vaikka minkä tekisi).

Vaikka aiemmin väitin että ostoslistalleni ei kuulu yhtään mitään, oli sinne yksi artikkeli lipsahtanut - Saranian uuden valkoisen näyttelytaluttimen olin sopinut hakevani Suomen Valjas- ja Satulasepät ry:n pisteeltä, jota yrittäjä oli hoitamassa lauantaina. Aivan huippupeli, tähän saa vaihtaa haluamansa lukon, joten voi käyttää tyylin/tarpeen mukaan niin hopeaa tai messinkiä, ja tavallista lukkoa, yhtä tai kahta ketjua. Koska lukko on irroitettavissa, taluttimen voi myös näppärästi pestä koneessa, jolloin se toivon mukaan säilyykin hohtavan valkoisena :) Pituutta remmillä on viitisen metriä ja materiaali on juuri käteensopivan levyistä, pehmeää nylonia. Vielä parempi livenä kuin osasin kuvien perusteella kuvitella! Hintaa tällä oli 20 euroa ja tilauksesta saa myös muissa pituuksissa. Jos Sarania ei ole vielä tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua noihin käsintehtyihin laatutuotteisiin, paljon uniikkeja oivalluksia joita ei varmasti toista samanlaista tule vastaan.

Väljä E-halli oli raikas tuulahdus A-hallissa vietetyn aamupäivän jälkeen, ja sen kierrettyäni palasin taas kohti areenaa katsomaan valjakkoajoa. Hallia vaihtaessa lämmin ja tunkkainen ilma iski ihanasti vasten kasvoja :P Valjakkoajossa kilpailtiin samalla kaavalla ja kokoonpanolla kun varmaan kaikilla muillakin messuilla ikinä, mutta onhan sitä menoa aina yhtä mukava katsoa, ja näin entisenä Husaariratsastajana ja Savijärven kasvattina (ja mollivuosina myös yhden työssäoppimisjakson siellä tehneenä) on tietysti pakko Ben Simonsénia kannattaa. Valjakkojenkin kohdalla tuli kameraa ulkoilutettua lähinnä tavan vuoksi, vaikka tiesi että laatu on mitä on.

Tämä nyt oli ihan kiva, vaikka rajaus onkin aika tiukka
Valjakoissa voiton vei (vailla yllätyksiä) Heidi Sinda poniparillaan, ja sen jälkeen ei tainnutkaan mitään kovin tähdellistä tapahtua. Töihin oli riennettävä kolmeksi, ja sitä ennen kävin nauttimassa ihanasta lounastarjoilusta  E-hallin yläkerran Barcelonassa. SHKL:n ständillä vipinää riitti sitten sulkemisaikaan asti, uusia jäseniäkin innostui mukaan aivan liukuhihnalta. Lopulta, melkein yhdeksän messutunnin jälkeen, lähdin Annikan "viiden tähden majataloon" yökylään ja kummityttökoiriani moikkaamaan :) Unta ei tarvinnut sinä iltana kauaa odotella.

Sunnuntaiaamuna kello herätteli kahdeksan aikaan, ja pikkuhiljaa valmistauduin lähtöön. Annikan luota ei messuhallillekaan ajanut kuin noin vartin verran, joten ei ollut mikään kiire - toki hyvissä ajoin oli lähdettävä, kun ei yhtään tiennyt miten paha on jonotus parkkiin (tähän kohtaan voi jokainen kuvitella flashbackin Horse Fairiin, kun Messarin parkkihalliin pääsy vei melkein tunnin lauantaina kesken päivän). Peloista huolimatta möndeli pääsi oikein sujuvasti parkkialueelle, ja kohtuullisen lähellekin (lauantaina ajoin sen suosiolla aivann perälle maksuttomalle alueelle). Sisäänpääsyä piti odotella vielä hetki, ja messuhallin aula olikin aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä jonon jatkuessa ulos asti. Onneksi SHKL:n ständi oli heti ovilta tullessa ensimmäisenä, niin pääsin suoraan "töihin" ilman että täytyi vaeltaa sen ihmismassan lävitse hallin syövereihin. Puoli päivää sitten sujuikin taas jakaen Hevosenomistaja-lehtiä ja mainostaen jäsenyyden etuja, poislukien suomenhevosten orishow jonka kävin videoimassa.

Ohjelma kulki vähän myöhässä, joten ennen oreja ehdin nähdä myös Raviliigalaisten poniagilityä
Kotoa lähtiessä kovasti mietin, raahaanko jalustan mukaan vai en, mutta päädyin tuon painolastin kuitenkin tiputtamaan kyydistä. Tässä kohti olisi kannattanut muistaa, että kädet puutuu koko ajan (ja ottaa myös ranne-botit mukaan)! Oli siis aika työlästä kannatella kameraa pitkiä klippejä kuvatessa, mutta ei kuva nyt ihan kauheasti heilu. (Ahkerana olin jo ajatellut ladata tuon koko homman nettiin heti maanantaina. Tein pienen virhearvion kuvitellessani että läppärini kykenisi edes tallentamaan 15 minuutin HD-videon, joten aikansa raksutettuaan Movie Maker jumahti paikalleen 53 prosenttiin ja oli lopulta pakko sulkea se kokonaan. Projekti kuvateksteineen ja muine muokkauksineen oli tietysti jäänyt tallentamatta ennen valmiin videon tallennusyritystä, joten vastoinkäymisistä lannistuneena olen arkistoinut orivideot samaan "pretend it never happened and never speak of this again" -kansioon kaikkien Ypäjä-videoiden kanssa. Messujen livekamerasta kuitenkin oritkin näkee kun kelaa, ja toisekseen esityksestä käyty keskustelu ht.netissä on ollut niin ala-arvoista, että eipä tee mieli "heittää bensaa liekkeihin" omalla videollaan, joten tartutaan tuohon jos ja kun joskus intoa on.) Omalta osaltani en esityksestä mitään negatiivista löytänyt, mutta ei siellä mikään ori suuremmin säväyttänytkään. Savelan Hemuli tosin on aina yhtä makea :) Enemmän kuitenkin odotin näkeväni näitä uusia oreja kuin vanhoja tuttuja, mutta ainakaan tällä kertaa en vakuuttunut. Kohtahan onkin jo Orisuoran aika, joten siellä lisää tätä settiä.

Orien jälkeen siis palasin vielä SHKL:n pisteelle, mistä vapauduin kahden aikaan. Samalla alkoi päivän pääesteluokka, mutta en edes yrittänyt tunkea kohti areenaa. Kiertelin lauantaina väliin täysin jääneitä varustekojuja, ja menin sitten suosiolla syömään. Areenan laitamille palasin odottelemaan junioreiden pariesteluokan alkua, mitä nyt itse luokkaa teki välillä mieli tiirailla varovasti sormien välistä, sen verran hirvitti katsella täpäköitä kilpaponeja ja -hevosia hurjilla kierroslukemilla pörräämässä, kun kuuluttaja vain käskee yleisöä pitämään lisää meteliä :D Palkintojenjaon ja pikaisen esteidenpurun jälkeen areenalle rakennettiin nopsasti pyörö, ja päätösnumerona ollut Vepsän demo alkoi. Kun esille asteli 3-vuotias, karjaan oloinen suomenhevosori, ajattelin että tämähän voisi olla ihan jännä tapaus. Suurempaa välienselvittelyä ei kuitenkaan nähty, vaan oripoika tyynesti hyväksyi uudet pelisäännöt. Meni siis kategoriaan "kun olet nähnyt yhden Vepsän, olet nähnyt kaikki" lehtipuhaltimineen ja muine pelottimineen - no ei vaan, kaikki tapauksethan yksilöitä ovat ja jokaisesta oppii jotakin.

Pitää ottaa tuntumaa pohjaan


Vepsän jälkeen (no, tarkalleen ottaen en katsonut sitä ihan loppuun asti) tein vielä viimeisen kierroksen messualueen ympäri ja lähdin sitten hipsuttelemaan kohti parkkia. Parkista lähtevä autojono näytti aika masentavalta, mutta veti yllättävän sujuvasti vaikka hitaasti edettiinkin. Näin oli sitten Tampereen viikonloppu virallisesti pulkassa, ja samalla koko "messukausi" tältä keväältä - ensi vuonna sitten taas!

Tampere oli kaikkiaan paljon viimevuotista positiivisempi kokemus. Vaikka A-hallin puolella ilma edelleen oli huono ja ihmisiä oli liikkeellä paljon, ihan hirveisiin tungoksiin en itse missään kohti törmännyt - pyrin niitä kyllä aktiivisesti välttelemäänkin. Kun en osto- tai edes kummemmin katselumielessä liikkeellä ollut, en messujen hintatasosta ja varustetarjonnasta osaa sanoa oikein mitään, mutta ohjelmapuoli oli hyvin hoidossa ja seuraavalla kerralla pitää varmaan paremmin hahmotella omaa aikataulua jo etukäteen, nyt en E-hallin puolen ohjelmiin oikein perehtynytkään, lukuunottamatta sitä kun jonkun aikaa kuuntelin Ypäjän tietoiskua kengityssepän tutkinnosta ja sekin ihan sattumalta paikalle osuen. Lauantainahan olisi ollut myös mielenkiintoisia luentoja seminaaritiloissa, mutta ihan joka paikkaan ei voinut revetä. Kaiken kaikkiaan voin kyllä tänä vuonna sanoa, että Hevoset vei selvän voiton Horse Fairista.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Missä mennään?

Kuvausassistentti Kekkonen (kaverin FB-haastevideota tekemässä..)
Jospa sitä vaihteeksi jotain kirjoittaisikin..

Kuten tulin haastepostauksen yhteydessä maininneeksi, olin tosiaan Helsinki Horse Fair -messuilla silloin kuukausi takaperin. Helsingissä on tullut oltua tähän mennessä joka vuosi, ja tällä kertaa olin liikkeellä oikein kahtena päivänä - tosin molemmista päivistä puolikas kului SHKL:n ständillä. Tienasin syksyllä Horse Show -lippuja liiton hommissa, ja kun kutsu kävi, piti nyt messuillekin lähteä "edustamaan". Lauantaina lähdettiin matkaan sen verran myöhään, että ennen työvuoroani kerkesin sopivasti silmäillä messualueen läpi - ja aika lailla sama tarjontahan siellä oli kuin aina tähänkin asti. Ostoslistalla oli kaksi uutuuskirjaa, kenttäratsastusopas 3-2-1, ratsasta! sekä SRL:n Valmentaudu tavoitteellisesti jotka nappasin matkaani, ja kaikesta muusta olikin pidettävä silmänsä ja näppinsä erossa. (Molemmista on luvassa arvostelut kunhan innostun..) Iltapäivä sujuikin sitten jakaessa Hevosenomistaja-lehtiä messukansalle ja mainostaessa SHKL:n hienoja jäsenetuja. SHKL:n ständi oli sopivasti pääareenan edessä, joten siitä (ihmismassan yli) pystyi samalla vähän seuraamaan ohjelmistoa. Sijainnin vuoksi meitä pidettiin myös jonain yleisenä infopisteenä, kun kaiken aikaa sai olla ihmisiä kartan ja aikataulun kanssa neuvomassa :) Sunnuntaina minulla oli aamupäivän työvuoro, joka suorastaan hujahti ohitse. Iltapäivästä katselin sitten reining-kisaa kun en semmoista ole ennen nähnyt, ja siinä se messujen tärkein anti oikeastaan olikin. Aika lailla samalla kaavallahan tässä on alusta asti menty, ja kun nykyään messuilla on väkeäkin huomattavasti enemmän kuin alkuvuosina, alkaa Horse Fair olla minun puolestani vähän nähty. Toki jos olisi liikkeellä reilun lompakon kanssa shoppailumielessä, se olisi asia aivan erikseen - aika hyvää valikoimaa ja edullista hintatasoa siellä tuntui kojusta toiseen olevan, mutta kun mitään ei tarvitse/ole varaa ostaa, niin..

Tulevana viikonloppuna ovatkin sitten Tampereen Hevoset-messut vuorossa, ja kuluvat samoissa merkeissä kuin HHF, eli SHKL:n ständiltä, paikalta A10 minut löytää lauantaista iltapäivän puoliskon ja sunnuntaista puolestaan aamun, poislukien Suomenratsut ry:n jalostusorinäytös jonka verran lintsaan, että saisin sen kenties filmattua. Muuta ohjelmistoa en ole hirveästi itselleni aikatauluttanut, lauantai vähän riippuu siitäkin kuinka aikaisin jaksan lähteä ajelemaan, kun työvuoro kuitenkin alkaa vasta kolmelta. Kenttäratsastusklinikka olisi mielenkiintoinen, mutta voipi olla ettei vapaapäivänä suostu ihan niin aikaisin heräämään, kun arkisin on kuitenkin joka päivä viimeistään viideltä ylhäällä.. Sunnuntaina vahdinvaihto tapahtuu kahdelta, ja juuri silloin alkaakin Agrimarket Tammer Trophy -esteratsastuskilpailu, jota varmaan pitää mennä seuraamaan (jos siis löytyy vielä jokin katsomopaikka - toisaalta voi olla hyvä hetki kierrellä kojuja). Kello 16:30 on areenalla aina mielenkiintoinen Kari Vepsän demo, mutta saa nähdä, onko siinä vaiheessa jo messu-uupumus iskenyt ja menomondeo suunnannut kohti kotia. Viime vuonna kun ensimmäistä kertaa olin Tampereella, oli väenpaljous kuitenkin sitä luokkaa että ahdistus iski - ja tuskin tänä vuonna mainittavasti helpottaa, vaikka tilaakin on lisää entiseen nähden. Onneksi ostoslistani on Helsinkiäkin lyhyempi, eli ei yhtikäs mitään, joten ehdoin tahdoin ei tarvitse kyynärpäätekniikalla puskea läpi ihmismassojen vaan voi sitten suosiolla chillailla näytöksiä ja muuta ohjelmaa seuraten.

Lainaratsu poseeraa
Mitäpä muuta elämään? Hevostelut jatkuvat entiseen malliin, lainaratsu Sennin kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti harrastellen. Tosin oltiinhan me sentään viime kuussa oikein "valmennuksessa", ja tarkoitus olisi mennä jatkossakin Jussi Ahtiaisen käydessä tallilla - pitäisiköhän näistäkin treenailuista oikein intoutua kirjoittamaan jotain? Kuvattomina sellaiset postaukset vaan ovat auttamattoman tylsiä.. (Ministä ei juuri mainintoja täältä blogin puolelta löydy, mutta se reenailee ja kehittyy omalla tahollaan oikein hienosti, ja on mukana Keski-Suomen aluekenttävalmennuksissakin. Se on jopa viitsinyt kasvaa taas vähän, että saa nähdä mihin mittoihin se lopulta päätyy, onkohan 155 ihan toiveajattelua..)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hups eli haaste jälkijunassa

Vanha kunnon 11-haaste näkyy saaneen taas uutta nostetta, ja Ratsumäellekin haaste pätkähti Takaisin lähtöruutuun -blogista. Kiitos M! (Jos kiinnostaa lukea minun sekalaisia höpinöitäni, ainakin yksi tätä laatua löytyy ennestään, täältä.) Vähän meni nyt pitkäksi tämän haasteen teko, aloin tätä raapustelemaan ennen Horse Fair -viikonloppua, sitten olen yrittänyt keksiä messuista jotain kirjoittamisen arvoista siinä onnistumatta, ja tämäkin on sitten jäänyt vain ajatuksen asteelle.. Hups! Koska tällä välillä haaste on jo ehtinyt levitä blogista toiseen kulovalkean tavoin, olen taas laiska oma itseni ja jätän haasteen kierrättämättä :)

Haastehan kuuluu seuraavasti:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Ei muuta kuin asiaan, eli siis asioihin! Jotka tällä kertaa runoilen aika lyhyesti ja ytimekkäästi, jos suinkin kykenen. Siis jos kykenen edes keksimään 11 asiaa.

1. Aina säännöllisin väliajoin minuun iskee todella syvä kaipuu hevosalan töihin. Hevoshommat lopetettuani olen työskennellyt mm. leipomotyöntekijänä, nykyisellään olen siivooja. Jollain tasolla unelmana olisi vielä joskus opiskella kengittäjäksi, mutta sitten äänet pääni sisällä muistuttavat että ei minusta kuitenkaan ikinä ole mihinkään.

2. Sitäpaitsi viimeksi kun kiristelin lainaratsuni kengitystä eli maanantaina, löin itseäni kengitysvasaralla peukaloon, itkin puoli tiistaita kun se rajoitti työntekoa, ja nyt siinä on kynnen alla iso mustelma.

3. Kynsistä puheenollen.. Olen kynsilakka-addikti. En muista koska viimeksi olen laskenut lakkani, mutta jos nyt hatusta heittäisin että minulla on noin 100 erilaista kynsilakkaa, se olisi luultavasti aika realistinen arvio, ellei jopa alakanttiin. Lempimerkkini ovat OPI ja essie. (Tämä oli aika hassu addiktio silloin, kun en leipomotöissä saanut neljään vuoteen pitää pitkiä kynsiä tai lakata niitä muuten kuin vapaapäivinä.)

4. Keräilen myös elokuvia..

5. ..Ja hevoskirjallisuutta (mistä täällä bloginkin puolella tulee toisinaan mainittua, itse asiassa noista kynsistäkin varmaan useamman haasteen yhteydessä mutta ei nyt anneta sen haitata).

6. Minulla on Instagram-tili @arroparro, jota muistan käyttää ehkä pari kertaa kuussa, joten ei kannata seurata.

7. Kummallinen nickini arroparro on lähtenyt siitä että vuosia, vuosia sitten käytin netissä siellä sun täällä nimimerkkiä Arroch joka lyheni aina Arroksi. Parro liittyi perään kun joskus muinoin katsoin Studio Julmahuvia pitkin yötä kun kärsin niin tuskaisesta kuumeesta & yskästä (ja liiasta Finrexinistä = kofeiinista johon en kahvia juomattomana ole tottunut) etten pystynyt nukkumaan, ja Touko-Poukon innoittamana muutin siinä houreissani mesenimeni. Loppu oli historiaa tai ainakin melkein, mutta siitä lähtien lähes jokainen käyttäjätili mikä minulla jollain sivustolla on ollut kulkee tuolla nimellä.

8. En tosiaan vieläkään juo kahvia. En ole juuri yrittänytkään. En myöskään polta tupakkaa enkä juo alkoholia, näitäkään en ole koskaan yrittänyt. Syyt eivät ole millään muotoa aatteelliset, en vain näe mitään syytä, miksi.

9. Haluaisin uuden kameran ja aloittaa ihan tosissani kuvaamaan, ja kiertämään aktiivisesti kisoja & näyttelyitä. Nykyään tulee kuvattua aivan säälittävän harvoin. Viimeisen 10 vuoden sisällä minulla on ollut kolme eri Fujin bridge-kameraa, nykyinen on Finepix HS10. Aina kun uuden kameran osto alkaa olla ajankohtaista, onnistun vakuuttelemaan itselleni että en tarvitse järkkäriä, mutta luulempa että seuraava vaihto tulee kallistumaan sinnepäin. Sitten jos ja kun joskus on varaa.

10. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miksi ja miten pilkkuja kuuluu käyttää. Tämä meinasi maksaa minulle E:n yo-kirjoituksissa ja pyydän sitä lukijoiltanikin anteeksi.

11. Viimeisenä tunnustus: olen aina vitsaillut hevostarvikeaddiktiostani, mutta tämän "hevosettoman" aikakauteni aikana olen vasta tosissani saanut huomata, miten pahat vieroitusoireet saan siitä, että en voi ostaa mitään. Se on aika pelottavaa.

Vastaukset:

1. Mikä on tai mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä hevosten kanssa?


Vastaan aika tylsästi että kollektiivisesti Mini, koko tämä matka mikä sen kanssa on kuljettu, kun hevonen on itse kasvattamani ja alulle kouluttamani. Kuusi vuotta sitten pohdin kuumeisesti orivalintaa, päädyin Jaapeliin, päätin jo ennen astutusta että tammavarsa saisi nimekseen Ratsumäen Minja.. No se tammahan sieltä tuli, ja nyt jo viisivuotiaaksi kääntynyt, erittäin hieno sellainen.

2. Entä mitkä kauheimpia tai ikävimpiä?

Luopuminen. On monta hevosta joita toisessa elämäntilanteessa en olisi halunnut päästää käsistäni, niin itsekästä kuin se ajattelu ehkä onkin. Pitää kuitenkin iloita siitä, että kaikki "entä jos" -hevoseni ovat elossa, terveinä ja hyvissä kodeissa - päällimmäisenä tietenkin entiset omani, Mimmu ja Hirmu. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, jos olisin silloin voinut ennustaa tulevaa, on varmasti asioita joita olisin tehnyt toisin.

Jos varsinaisista onnettomuuksista puhutaan, olen tapaturma-alttiudestani huolimatta onneksi välttynyt pahemmilta kolhuilta (kuin myös hevoseni). Pahimmat katastrofin ainekset ovat olleet kasassa, kun vuosia sitten entisen työpaikkani yhdellä ponilla olin maastoilemassa, ja se kohtuureippaasta ylämäkilaukasta päätti vaihtaa menosuuntaa 180 astetta ilman nanosekunninkaan ennakkovaroitusta. Ponin kiepsahtaessa ympäri kiepsahdin minä yhtä nopeasti toiselta kyljeltä selälleni maahan (mmm, kivikova ja liukas Horse Saverin muovisatula + verkkarit, aivan paras yhdistelmä!), mutta sain pidettyä ohjanpäät kädessäni. Tästä ei vaan ollut juurikaan hyötyä, kun ponikaruselli päätti kieputtaa minua ympäri niin vinhaa tahtia että ei paljon ollut ylösnoususta toiveita selän raapiutuessa mukavasti soratien pintaan. Ponikarusellikin huomasi että ei tästä takiaisesta tällä metodilla eroon pääse, otti sitten jalat alleen, ja minä puolestani olin jäädä sen jalkoihin. Kun vaihtoehtona oli talloutua tai päästää irti, arvostin ennemmin omaa henkikultaani, ja niin poni katosi horisonttiin painellessaan kiitolaukkaa kohti kotia (matkaa arviolta viitisen kilometriä). Muutaman hengenvedon haukoin ilmaa mätkähdyksessä tyhjentyneisiin keuhkoihini ja tunnustelin että rikki ei ollut muuta soralla kuorittu iho selästä, soitin tallille että joku on karkulaista vastassa, ja lähdin jalkamiehenä perään. Pian minua vastaan tulikin auto, kun matkan varrella olleesta talosta oli nähty ohi painellut villiponi ja lähdetty etsimään mahdollisesti maastoon jäänyttä ratsastajaa (pointsit tästä toiminnasta, koska minulle olisi voinut käydä pahemminkin!). Näin sain kyydin takaisin tallille, missä pyydystetty, naarmuitta seikkailustaan selvinnyt herra poni jo odottelikin, ja se joutui pieneen kurinpalautukselliseen kouluratsastussessioon kentälle..

3. Millaisen hevosen/ponin ottaisit, jos nyt olisit ostamassa?

No minähän en ole mitään ostamassa, mutta ihan hypoteettisesti, siitokseen erittäin hyvärakenteisen sh-ratsutamman, kookkaan ja miksei vaikka jonkun kivan värisen. Eli sanotaanko että ihan näin ajatusleikkinä, juuri parhaillaan myynnissä olevan haasteen luonnosvaiheen aikana jo kotia vaihtaneen Knuutilan Muskan (onnea vaan uuteen kotiin, se on hieno tamma!).

4. Mikä sinulle on tärkeintä hevosharrastuksessa?

Nyt kun oma hevosharrastukseni on vuosien varrella taantunut siitä 24/7 elämäntavasta parhaimmillaan kolmen hevosen omistajana, kotitallinpitäjänä ja myös hevosalalla työskentelevänä tähän nykyiseen satunnaisratsasteluun, on tämä kysymys jota mietin paljon itsekin. Toisin sanoen en osaa antaa yksiselitteistä, kaiken kattavaa vastausta, vaan tämä kysymys on minulle syvä eksistentiaalinen kriisi. Hevoset ovat aina olleet elämäni kiintopiste, minun juttuni. Minulla ei ole ollut muita juttuja. Tällä hetkellä tämä kevyemmän asteen harrastaminen tuntuu kuitenkin oikein hyvältä.

5. Minkä blogin hevostähden haluaisit itsellesi tai mitä haluaisit "testata"?

Vaikka Mini ei nyt varsinaisesti tämän blogin tähti enää ole, saanko silti tylsän muka-ovelasti sanoa että olisi kivaa pitkästä aikaa "testata" Miniä? :D En ole koskaan ollut mitenkään intopinkeänä tunkemassa muiden hevosia tyyppaamaan ja tämä pätee kyllä tämänkin kysymyksen kohdalla. En siis missään nimessä väitä etteikö monella bloggaajalla olisi aivan upeita hevosia, mutta enhän minä nyt niiden selkään kehtaisi mennä koheltamaan!

6. Ketä ihailet?
..en oikeastaan ketään? Siis minulla ei ole sellaista esikuvaa/idolia jolla olisi mitään suurempaa vaikutusta elämääni.

7. Miksi kirjoitat blogia?
Tätä tulikin juuri "blogisynttäreitä" juhliessa pohdittua postaus takaperin, mutta lyhykäisyydessään syy on se kulunut "omaksi iloksi". Mutta kun niin se on!

8. Millaisista blogeista itse pidät?
Aihepiirejä ajatellen skaala on aika laaja. Paljon on sellaisia joissa on jotain omaa elämääni sivuavaa, esim. melko samanikäinen kirjoittaja, nuori hevonen/kasvatusta, kotitalli, suomenhevosia, lh-henkisyyttä/kengättömyyttä, varustefriikkeyttä..  Oikeastaan ainoa "kategoria" mitä en juuri lue ovat kilpahevosblogit (jollei jotkut em. ehdoista täyty, tai tunnen kirjoittajan/hevosen jotakin kautta IRL). En ole kovin nirso ulkoasujen suhteen (kunhan se nyt siedettävä on, ei mitään ärhäkästi keskenään riiteleviä värejä/fontteja, animaatioita, tai autoplay-musiikkia) tai sen että blogissa pitäisi olla kauheasti hienoja järkkärikuvia (ihan jo siksi, että omakohtaisesti tiedän miten hankalaa on kun ei yksinkertaisesti ole ketään jota voisi pyytää kuvaamaan). Jatkuvia kirjoitusvirheitä tai muuten sekavaa tekstiä en pitkään siedä, kaikille toki virheitä sattuu (paljon myös itselleni!), mutta vähän pitää bloggaajan vaivautua uhraamaan aikaa oikolukuun.

9. Mitä muuta harrastat kuin hevosia?
En varmaan voi sanoa muuta kuin että elokuvia ja lenkkeilyä? Elokuvissa tulee käytyä vaihtelevalla tiheydellä, vähän tarjonnan mukaan. Tämän talliblogin ohella kirjoitan myös leffablogia, joka ei tosin sisällä varsinaisia elokuva-arvosteluja, vaan enemmän tai vähemmän tajunnanvirtaisia vuodatuksia sellaisista ajatuksista mitä milloinkin elokuvissakäynnin jälkeen päässä pyörii - you have been warned. Käyn siis lähestulkoon aina yksin leffassa, normaalit ihmisethän hoitavat tällaiset jälkipuinnit varmaan leffaseuransa kanssa eivätkä näppäimistöä silmät sirrissä yömyöhään hakaten? (Telkkaria en puolestaan katso käytännössä lainkaan, televisio (40" 3D-sellainen) löytyy kotoani vain ja ainoastaan leffojen katselua/Netflixiä varten. Tv-sarjoja seuraan lähinnä sieltä Netflixistä, tyylillä valitsen uuden sarjan kun edellinen loppuu, ja katson kaikki kaudet läpi. Kotimaisesta tv-tarjonnasta olen täten aivan ulkona ja esim. Putous-hokeamat aiheuttavat ajoittain hämmentäviä tilanteita arkielämässä.) Lenkkeily tarkoittaa lähinnä koirien kanssa käppäilyä vaihtelevalla aktiivisuustasolla, mutta aina kausittain innostun ja juoksen aika paljon. Jostain kumman syystä yleensä näitä kausia tulee kun tiedossa on jotain näyttelykeikkoja :D Joskus ennen muinoin saatoin vielä väittää harrastavani lukemista, mutta on kyllä hyvin, hyvin harvinaista että jotain ei-hevostietokirjallisuutta (tai ei-niitä-kolmea-Erlend-Loen-kirjaa-jotka-luen-vähintään-kerran-vuodessa) nykyään lukisin. Olen kyllä nopea lukemaan ja kun kirjaan tartun, se on yleensä yhdeltä istumalta hoidettu, mutta into on kadonnut jonnekin.

10. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (Hevosten parissa tai muualla.)
Hevosten parissa olisi haaveena joskus ihan oikeasti perehtyä lännenratsastukseen. Ja päästä kunnon CR-tunneille pistämään omia palikoita järjestykseen. Hevostelun ulkopuolelta löytyisi varmaan paljonkin harrastuksia joita olisi mukava kokeilla, oikeastaan minun on vaikeampi keksiä harrastusta jota ei olisi hauska ainakin kokeilla. Joskus nuorempana olen harrastanut ainakin partiota, jotain draamakerhoa, itse asiassa ties mitä erilaisia kerhoja kun ryhdyn asiaa miettimään, mutta nykyään olen tällainen introvertti erakko jolla ei ole aikaa/rahaa/energiaa ryhtyä harrastamaan mitään uutta.

11. Kenelle haluaisit lähettää terveisiä? Millaisia?
Laitetaan terveiset FB-haastevideon muodossa, eilen tuli hoidettua tämäkin velvollisuus alta pois..

Julkaisu käyttäjältä Krista Heikkilä.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kohta viisi vuotta bloggaamista takana!

Vaikka blogissa nykyään varsin hiljaista onkin, on syytä vähän juhlistaa tätä merkkipaalua. Kyllä, Ratsumäen talliblogi sai alkunsa 16.2.2009 - joskin silloin vielä nimellä Mimun Miljan varsablogi. Blogin alkuperäinen tarkoitus olikin toimia tiineysajan muistiona ja omien ajatusten purkupaikkana, sen kummemmin en tätä missään mainostanut, eikä siihen aikaan vielä nykyisenkaltaista blogivillitystä ollutkaan. Minin syntymän jälkeen blogi vaihtoi nimeä nykyiseen, jona se varmaan tulee pysymäänkin vaikka viimeinen vuosi onkin ollut "tallitonta" bloginpitoa, ja tulevaisuuskin on avonainen sen suhteen..

Ensimmäinen banneri
Pari ensimmäistä vuotta sujuivat blogissa aika hiljaisesti (vuonna 2009 29 postausta, 2010 postauksia 24 kpl) enkä muista että ehkä paria kaveria lukuunottamatta olisin silloin edes osoitetta kenellekään jakanut. 2011 bloginpito vasta toden teolla aktivoitui, kun 2-vuotiaan Minin kanssa ruvettiin enemmän tekemään juttuja, ja Mimmukin kilpaili sun muuta. Blogia tuli vähän mainostettua, ja matkaan rupesi lukijoitakin tarttumaan. Joulukuussa 2011 näytän iloinneen 30 lukijan täyttymisestä :) Vuonna 2011 osallistuin myös jokusen kerran Horzen järjestämään blogikilpailuun, ja yhdellä postauksista tulikin voitto kotiin.

Tämä taisi olla ensimmäinen banneri uudella nimellä. Kuten nykyiseen ulkoasuun verratessa voi huomata, näissä ei ole esiintynyt kovin suurta vaihtelua vuosien varrella :D
Minin käännyttyä kolmevuotiaaksi ja Mimmun myynnin myötä blogista tuli lähes täysverinen nuoren hevosen edistymistä seuraava blogi, ja meidän yhteistä taaperrustamme ratsuhevosen alkeiden tiellä seurasi aina vain enemmän lukijoita, ja myös aktiivisia kommentoijia. Keväällä arvottiin 50 lukijan kunniaksi, ja loppuvuoteen mennessä lukijalaskuri oli melko lailla nykyisissä lukemissaan, siis jossain 80 kieppeillä. Vuoden 2013 bloggaus on jäänyt vähäiseksi, Minin vietettyä melkein koko vuoden vierailla mailla, mutta ainakaan kaikkia lukijoitani en ole vielä onnistunut karkoittamaan ;)


Mitä bloggaaminen on antanut? En tiedä voinko omaa bloggaamistani rehellisesti edes harrastukseksi kutsua, koska en ole ikinä varsinaisesti panostanut tähän, siis siihen puoleen että blogini olisi erityisen "lukijaystävällinen" - joten sitä suurempi kiitos kaikille blogistani joskus kiinnostuneille. Itselleni blogi on kautta näiden vuosien pysynyt sinä omana muistiona. Täältä on helppo tsekata näyttelytuloksia ja muita juttuja. Kuvauspäivien yksityiskohdat pysyvät paremmin muistissa kun niistä on postannut edes jotain, sen sijaan että ne vain lojuisivat kansiossa koneella. Blogi on muisto Mimmun kanssa vietetyistä vuosista, siitä miten hienon hevosen silloin omistin. Blogista löytyy viisivuotiaaksi kääntyneen Minin elämän vaiheet alkaen siitä kun se oli vasta emänsä kohdussa kasvamassa. Ja vaikka Hirmu ei koskaan ollut suuri osa blogia, ovat myös sen jättämät kavionjäljet sydämeeni tallennettuna tänne. Kävi jatkossa miten kävi, Ratsumäen talliblogi on minulle todiste niistä vuosista kun "elin unelmaani", sen ylä- ja alamäistä.


Ja vaikka blogia olenkin aina pitänyt "itselleni", kuuluu se sosiaalinen puoli olennaisesti mukaan tähänkin mediaan. Jo se, että blogin lukijoista löytyy muutama kommentoiva vakikasvo, tuo kyllä hurjasti hyvää mieltä kirjoittajalle - ja monesti nämä ovatkin sellaisia henkilöitä, joiden blogeja vastavuoroisesti myös itse seuraa tarkemmin ja kommentoi. Olen myös aina yrittänyt tsekata lukijoideni blogit jos sellaiset heidän käyttäjäprofiileissaan näkyy ja liittyä niihin lukijoiksi, jos ovat yhtään omia mielenkiinnon kohteita liippaavia. Itse olen myös ollut siitä onnellisessa asemassa, että koskaan en negatiivisia kommentteja tai muitakaan bloggaamisen kääntöpuolia ole joutunut kokemaan. Toki nämä ovat yleensä vähän isompien ja tunnetumpien blogien ongelmia, mutta on myös pienempiä blogeja, jotka syystä tai toisesta joutuvat ilkeiden anonyymien silmätikuksi tai jatkuvasti ht.netin riepoteltavaksi, oli siihen aihetta tai ei. Blogimaailma voi joskus olla raadollinen, mutta parhaimmillaan siihen osallistuminen antaa paljon positiivista, kun löytää samanhenkisiä ihmisiä ja vertaistukea.

Kiitos siis vielä kaikille blogin lukijoille - niin satunnaisesti paikalle eksyneille kuin jo vuosia matkassa kiikkuneille. Olisi myös mukava kuulla, mitä kautta olette blogin aikanaan löytäneet, ja mikä sai lukijaksi liittymään? Psst, samaan yhteyteen voi myös mainostaa omia blogejaan, teen seuraavaksi lempiblogipostauksen ja mahtuu sinne uusiakin suosikkeja esiteltäviksi :)