torstai 21. tammikuuta 2016

Sukusiitospeliä ja orispekulointia

Koska prokrastinaatio aina voittaa tähdellisemmät rästihommat, tein eilen pienen sukusiitosselvityksen Sukupostin Dream Pedigreetä ja Hippoksen Jalostusoriit-sivustoa hyödyntäen. Vaikka varsa-asiat eivät tänä vuonna ajankohtaisia olekaan, kyllähän se koko ajan pikkulämmöllä muhiva varsakuume alkaa aina kevään korvilla nostamaan asteita. Siispä tässä on viime aikoina tullut paljonkin mietittyä sitä, millainen sulho sitten aikanaan Minille mahtaa valikoitua, ja asiasta on myös keskusteltu Minin vuokraajan kanssa, joka siitä todennäköisesti varsan itselleenkin teettää ennen tamman palautumista kotiin. Kun vielä erisukuisten tila ja suomenhevosen tulevaisuus ovat olleet kuuma puheenaihe ht.netissä, pyörivät nämä asiat kahta enemmän päässä. Millaisilla valinnoilla voisi itsekin edesauttaa rodun mahdollisimman laajan geeniperimän säilymistä?

t. Ratsumäen Minja
i Jaapeli ii Jaafet iii Jaska iiii Erilo
iiie Ero-Vihje
iie Pimastin iiei Rimastin
iiee Eri-Pulu
ie Riana iei Muisto ieii Ponne
ieie A.K. Helka
iee Riento ieei Raketin
ieee Virma
e Mimun Milja ei Jalo eii Vara-Veto eiii Hätävara
eiie Liinu
eie Ilta eiei Kajuri
eiee Helyke
ee Mimmuli eei Vieterin-Vilinä eeii Vieteri
eeie Miina
eee Huvitar eeei Muisto
eeee Huviri

Ministä itsestään ei tietenkään täysin erisukuista saa, koska sen eeii. on Vieteri. Erisukuiseksihan kutsutaan hevosta, jolla ei suvussa ole valtaoriksi laskettuja hevosia Vieteri, Suikku, Hilu tai Vokker. Laskelmien mukaan (kiitos upeasta työstä nimim. Valkosukalle) erisukuisia suomenhevosia olisi koko rodusta vain 6 %, loput siis periytyvät ainakin jostain noista neljästä valtaoriista, ja koko ajan nouseva osuus useammasta kuin yhdestä, valtaoriita sukutaulussa myös kerraten. Minillä se Vieteri siis jo taustalla kummittelee eikä asia muuksi muutu (jotkut tosin edelleen laskevat erisukuisuuden neljän polven mukaan, eli kun valtaori "putoaa" viidenteen polveen, jälkeläisestä tuleekin erisukuinen - tällä matematiikalla myös Minin varsaa voisi kutsua "erisukuiseksi", mutta itse en asiaa näe niin).

Jos ihan suvullisesta näkökulmasta asiaa lähestytään, tärkeää olisi Minille oria valitessa välttää Vieterin kertaamista (eli ori ei saisi periytyä Vieteristä), ja tietysti muukin läheinen sukulaisuus on mustalla listalla. Vieterittömyyden lisäksi täysi erisukuisuus olisi myös ehdottomasti plussaa.

En nyt tässä postauksessa uppoudu avaamaan terminologiaa sen tarkemmin, mutta jos sukusiitosasteesta kiinnostaa lukea enemmän faktaa, sitä löytyy seuraavasta artikkelista: Hevosten sukulaisuudet ja sukusiitos (teksti Minna Mäenpää).

Pelkkä sukusiitosaste ei tietenkään kerro kaikkea yksilön perimästä, se vain vertaa vanhempien sukuja toisiinsa. Tästä hyvä esimerkki on Minin emä, Mimun Milja. Sen emä Mimmuli on 3 +3 linjattu Vilperiin, joten sen sukusiitosaste on korkeahko, 6.330 %. Kun Mimmuli on astutettu Jalolla, jonka kanssa sillä ei lähimmissä polvissa ole yhteisiä sukulaisia, on Mimun Miljan sukusiitosprosentti puolestaan niinkin alhainen kuin 2.046 %, mikä vähän "häivyttää" sitä seikkaa, että sen emänpuolen suvusta löytyy tuo linjaus Vilperiin.

Kun päädytään linjajalostukseen, sen taustalla pitäisi aina olla hyvät perustelut ja linjattavan yksilön pitäisi olla poikkeuksellisen laadukas. Minin oma sukupuu edustaakin tässä asiassa sellaista tahallista työtapaturmaa, sillä ori Muisto esiintyy niin isä Jaapelin kuin Minin emänkin taustalla, ja näin nimi kertautuu Minin sukutaulussa polvissa 3 + 4. Tietoinen, joskaan ei kovin tarkoituksellinen valinta, mutta kun minä halusin sen jaapelivarsan! Tämä linjaus nostaa Minin oman sukusiitosasteen lukemiin 4.100 %, mikä ei silti kauhean korkea luku ole. Tavoiteltavasta sukusiitosasteesta liikkuukin paljon mielipiteitä. Ylle linkitetyssä artikkelissa todetaan seuraavaa: "Haitallisen sukusiitosasteen rajana pidetään yleensä kymmentä prosenttia, mutta jalostuksessa sukusiitosaste tulisi pyrkiä pitämään alle kuuden prosentin, eli serkusparituksia tulisi välttää (varsan sukusiitosaste 6,25)." J-suunnan jalostuksessa nuo kutoset tuntuvat jo normaaleilta ellei pieniltä, kun viime vuosina syntyneitä varsoja katsoo, ja kymppiä lähentelevätkin luvut ovat arkipäivää. Muilla jalostussuunnilla tilanne lienee maltillisempi, mutta suurempaa vertailua näistä tuskin on tehty. On myös mainittu siitäkin huolenaiheesta, että nämä erisukuisemmat suomenhevoset ovat melko paljon sukua toisilleen - eli jos niitä paritetaan keskenään valtaoreja vältellen, jälkeläisten sukusiitosprosentit kasvavat. Itse näkisin, että omassa jalostustyössäni (joka vielä on sitä ajatustyötä vain) vitosella alkavalle sukusiitosprosentille saisi olla jo oikeasti perustellut syyt. Mahdollisimman alhaisiin lukuihin tietysti pyritään, mutta kuten yllä jo mainitsin, pitää sukujen läheisyyttä arvioida muutenkin kuin sukusiitoksen kannalta.

Koko Sukuposti.net on tietysti jokaisen jalostajan unelmasivusto, mutta erityisesti Dream Pedigree on kultaakin kalliimpi työkalu, jolla muutamalla napinpainalluksella näet mahdollisen ori- ja tammayhdistelmän yhteiset nimet sukutauluissa ja jälkeläisen sukusiitosasteen. Paljon tätä on tullut nakutettua vuosien varrella myös Minin kohdalla orikandidaatteja miettiessä, mutta eilen sitten innostuin vähän laajamittaisemmasta selvityksestä. Toiseen välilehteen auki Dream Pedigree ja toiseen Hippoksen Jalostusoriit-kuvaston R-oriit, ja ei kun naputtelemaan!

Joukosta poistin muutamia ruunatuksi tietämiäni tai muuten sellaisia, jotka eivät ole käytössä. Sitä en nyt mistään lähtenyt vertailemaan, onko tuonne Hippoksen orisivulle tosiaan lisätty kaikki R-oriit, mutta se oli äkkiseltään helpoin paikka niiden etsimiseen. Muutaman poiston jälkeen oreja jäi jäljelle 68 kappaletta. Ja tältä näyttivät aakkosjärjestyksessä mahdollisten varsojen sukusiitosasteet:
  • Anisian Alvar 3.945 %
  • Arran Aleksi 6.276 %
  • Arran Asseri 5.120 %
  • Arvolan Aapeli 3.531 %
  • A.T. Jesperi 3.310 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Corleone 4.703 %
  • E.V. Jovankka 4.225 %
  • E.V. Tiikeri 4.677 %
  • Friisin Paletti 4.994 %
  • Haavekuva 3.494 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Harjun Kakkonen 3.608 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Herkko Hurmaus 3.916 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Herra Herman 4.256 % (Vieteri-vapaa)
  • Hessin Leevi 4.310 %
  • Hillan Jarran 4.890 %
  • Hurran Toivo 4.478 %
  • Jalopeno 4.177 % (Vieteri-vapaa)
  • Joelime 4.316 %
  • Jämpti 4.052 % (Vieteri-vapaa)
  • Kiripassi 4.978 %
  • Knut 3.154 %
  • Knuutilan Veikko 3.895 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Kuningas Ässä 4.108 % (Vieteri-vapaa)
  • Köyhien Ystävä 4.625 % (Vieteri-vapaa)
  • Lakeuden Ihme 4.772 %
  • Lastun Leka 3.097 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Lendur-Eemil 4.461 % (Vieteri-vapaa)
  • Lillin Liekki 4.326 % (Vieteri-vapaa)
  • Lorentso 2.978 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Mannin Vilperi 3.827 %
  • Maranello 4.422 %
  • Murron Into 3.998 % (Vieteri-vapaa)
  • Murron Valo 4.963 % (Vieteri-vapaa)
  • Neviisi 4.316 % (Vieteri-vapaa)
  • Niisun Nestori 3.742 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Notholmens Timjan 4.766 %
  • Palon Totemi 5.002 %
  • Pette 3.993 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Pikku-Jätkä 5.441 %
  • Pilven Pyhimys 5.292 %
  • Pimun Vilske 4.148 %
  • Pipoli 4.143 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Pirvetti 4.307 % (Vieteri-vapaa)
  • Ponuveikko 4.567 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Preussi 4.913 %
  • Pörnä-Poika 4.027 % (Vieteri-vapaa)
  • Raja-Myrsky 5.013 %
  • Rannan Ruhtinas 4.548 % (Vieteri-vapaa)
  • Ratsu Reima 2.989 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Rohkelikon Armas 4.834 % (Vieteri-vapaa)
  • Romeon Poju 4.422 %
  • R.T. Kajaus 3.765 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Salmiakki Poika 3.904 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Savelan Hemuli 3.497 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Silvolan Hemminki 4.303 % (Vieteri-vapaa)
  • Sirun Oliver 4.359 %
  • Sumun Lordi 4.322 %
  • Säkkärän Sälli 2.827 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Tosi-Romeo 3.712 % (Vieteri-vapaa)
  • Trio 4.462 % (Vieteri-vapaa)
  • Tussarin Luonnos 3.941 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Valon Veikka 5.035 % (Vieteri-vapaa)
  • Veeran Taaveri 4.164 %
  • Veihaivei Jii 2.998 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
  • Vihi-Totti 3.752 % (Vieteri-vapaa)
  • Villi-Myrtti 4.487 %
  • Voiveikko 4.461 % (Vieteri-vapaa)
  • Ypäjä Arska 3.762 %
Alhaisimman sukusiitosprosentin saa oriin Säkkärän Sälli kanssa, 2.827 %. Alle kolmen jää myös kolmen muun oriin kanssa, nämä ovat Veihaivei Jii, Lorentso ja poikansa Ratsu Reima. Alle kolmosen oriit ovat kaikki erisukuisia. Olen toki aiemminkin tulevien varsojen sukutauluista unelmoidessani pannut merkille, että kovin korkeita lukemia Miniä ei saa oikein minkään orin kanssa parittaessa, ja tämä listaus nyt viimeistään vahvisti sen, että kyse ei ole ollut vain sattumasta. Valtaosa oreista tuottaa kolmosella tai nelosella alkavan sukusiitosprosentin, näistä 68:sta vitosella alkaa ainoastaan 6 yhdistelmää, ja sitä korkeampi olisi vain Arran Aleksi, 6.276 %. Tästä voisi siis päätellä, että suvullisesti Minin jalostusvalinnoissa on paljonkin pelivaraa. Jopa sellaisten nimien kanssa, joilla tuo "peikko" Vieteri kertautuu, sukusiitosprosentti jää kohtuullisen alhaiseksi, tästä esimerkkinä vaikka itsekin Vieteriin 3 + 3 linjattu Corleone, jonka kanssa ss% on silti alle viiden. Mielenkiintoista!

Säkkärän Sälli ja poika Kulta-ahon Kasimir Orikavalkadissa 2011
Säkkärän Sällin juuri hiljattain "löysin" uudelleen, minulla on ollut joku alitajuntainen käsitys siitä, että oriissa oli jotain perustavanlaatuisesti Minin kanssa riitelevää, mutta siihen tarkemmin tutustuessani sainkin huomata, että ei siinä mitään ns. vikaa ollutkaan. Minille partneria katsoessa etujalkojen asennoista ei uskaltaisi tinkiä, ja se karsii näistä alle kolmosen oreista Lorentson (sapeli) ja Veihaivei Jiin (yhdensuuntaissiirtymää). Lorentson pojan Ratsu Reiman kohdalla sain tämän "tutkimuksen" jälkeen kokea pienen herätyksen, ja tämä ori alkoikin kiinnostaa oikein kovasti! Melko matalan sukusiitosasteen yhdistelmiä on kuitenkin paljon, mikä on tietysti ehdottomasti hyvä asia, mutta orivalinnan vaikeuteen ei ainakaan tästä löytynyt suurta apua ;)

Orivalinta ei kuitenkaan ole tämän hetken asia, ja kenties markkinoille on ehtinyt astua jo uusiakin varteenotettavia, ehkä jopa kirkkaasti ylitse muiden olevia vaihtoehtoja, ennen kuin se valinnan aika koittaa. Tämä oli vain tällainen pieni väliaikaselvitys, ja pelkästään yhtä "arvostelutekijää" käyttäen. Lopulliseen valintaan vaikuttaa moni muukin asia, kuin pelkkä suku. Täydellistä oria ei ole, mutta missä asioissa ollaan valmiita tekemään kompromisseja? Mini olisi tarkoitus tulevana kesänä kantakirjata anteeksi jalostusarvosteluttaa.?. arvost.. viedä jalostusarvosteluun*? Siitäkin lausunnosta saadaan lisämateriaalia orivertailuihin, kun tiedetään mikä on se ns. lopullinen virallinen arvio tammasta on.

Neiti jalostusmateriaali syksyllä Ypäjällä
*Itse pääsen onneksi tutustumaan uuteen jalostusohjesääntöön ja näyttelyuudistukseen Suomenhevoskasvatuksen seminaariin Ypäjälle 6.-7.2., jos vaikka tämä terminologiakin alkaisi pikkuhiljaa luonnistumaan. Tuonne kannattaa kyllä lähteä, mielenkiintoista asiaa luvassa viikonlopun täydeltä. Lauantaina nähdään demossa R- ja P-tamman uudenmuotoiset jalostusarvostelutilaisuudet, mikä tietysti itseäni kiinnostaa kovasti, kun tuo koitos sitten Minilläkin on edessä.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Puolen vuoden honeymoon

..eli pahasti rästissä oleva katsaus auvoiseen yhteiselämään Nikon D5200:n kanssa.






Minun oikeasti piti nimittäin tehdä tämä honeymoon-postaus kirjaimellisesti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Toteutus kuitenkin venyi ja venyi, rästipinon kasvaessa kuvaamistakin tuli harjoitettua vähemmän, ja vähäinenkin into keskittyi polttavampiin projekteihin. No, otetaan sitten puoli vuotta merkkipaaluksi, katsaus menneeseen näin uuden vuoden kunniaksi. Ihan oikeastihan minun oli tarkoitus kruunata loppuva vuosi ja tämä postauskin kokeilemalla ensi kerran ilotulituskuvauksia, mutta ajatus kauniista rakettikuvista ei kantanutkaan niin pitkälle, että olisin lähtenyt flunssaani ulkoiluttamaan Kouvolan seudun ilotulitusnäytöksiin (joissa valinnanvaraa olisi kyllä riittänyt) asti.

Kesällähän minä summailin mennyttä kamerahistoriaani ja astuin suin päin uuteen suhteeseen, ensimmäisen järjestelmäkamerani kanssa. Alkuinvestointi oli maltillinen, tonneja ei ollut projektiin upottaa, mutta halusin silti jotain parempaa, kun tuntui että tie vanhan Fujini kanssa oli loppuun kuljettu (ja se alkoi jo näyttää itsekin sellaisia merkkejä, että kilometrit olivat kohta täynnä). Vaihtoehtojen määrä olikin sitten aika huimaava, kun lähdin selvittämään mitä se jotain voisi minulle olla, ihan jo merkistä lähtien.

Kittilinssitesting
En vieläkään ihan tiedä, mikä siihen lopulliseen päätökseen sitten ajoi, kun aina luulin että minusta tulisi canonisti - mutta lopulta ostoskorissa oli Nikon D5200 perus 18-55mm kittilinssin kanssa. Ensin piti harjoitella tuolla yhdistelmällä ja vasta sitten katsella pykälän parempaa objektiivia, mutta vanhan superzoom-bridgen jälkeen turhautuminen rajallisuuteen iski jo parissa päivässä, kun teki mieli päästä jotain oikeasti  kuvaamaankin.. Jos valinnanvaikeus oli musertava kameraa valitessa, objektiivien karkkikaupassa sitä vasta tunsikin itsensä ihan hukassa olevaksi - jokin spontaani paniikkireaktio sai sitten valitsemaan Tamron 18-270mm F/3.5-6.3 Di II VC PZD:n, kun yritys oli löytää mahdollisimman paljon ominaisuuksia mahdollisimman pienellä hinnalla. "Ainoa objektiivi, jonka tarvitset!" tipahtaa mainoslauseena huolestuttavan paljon "jos se on liian hyvää ollakseen totta.." -osastoon, mutta pieni ja kevyt melkein-jokapaikanhöylä kuulosti riittävän hyvältä omiin tarpeisiini.

Ja hyvähän se on ollut, näihin tarpeisiin. Matkan varrella on mm. kuvattu ratsukoita koulu-, rataeste- ja maastoesteradoilla, käyty enemmän ja vähemmän kamalissa maneeseissa sekä iltaraveissa ratavalojen loisteessa, ja ihasteltu ihan pieniä ja vähän suurempia näyttelyhevosia. Yhtään varta vasten kuvaamisen merkeissä tehtyä hepparetkeä ei oikeastaan ollut, kisoissakin on käyty Minin matkassa ja kuvattu sen ohella yleensä vain aika rajallisesti muita ratsukoita (poikkeuksena Keuruun kenttäkisat elokuussa, missä kameran kanssa tulikin sitten tehtyä pitkää päivää). Eli toisin sanoen: kuvausrytmini tai -rutiinini eivät ole uuden kameran myötä muuttuneet miksikään. Eletäänkö tässä nyt sitten sitä luvattua uutta aikakautta? Muuttiko uusi kamera mitään? Kuvaaminenkin on ollut niin vähäistä, että koen että tässä se honeymoon on edelleen vähän kesken. Toki Nikon on ehtinyt jo tässä ajassa ja käytössä piestä vanhan Fujini monessa suhteessa ihan 6-0. Kalusto on siis kunnossa. Vielä kun löytäisi aikaa ja tilaisuuksia kuvaamiseen..

Vuoteen 2016 jatketaan suunnitelmat auki; intohimoista kisakuvaajaa minusta tuskin edelleenkään kuoriutuu, vaan oma kalenteri muovautuu ensisijaisesti Minin kisasuunnitelmien mukaan, tarkoitus on tietysti kulkea sen mukana niin tiiviisti kuin mahdollista. Sitten ruksataan pois KJR:n tapahtumat ja muut velvollisuudet, ja katsotaan mitä jäljellejäävällä ajalla pystyy tekemään.. ;) Kirjataan nyt sen verran edes tavoitteiksi, että jotkut vähän isommat estekisat ulkokaudella olisi hyvä käydä kokeilemassa, kun sellainen aukko sivistyksessä edelleen on! Kun nyt ei ole pihassa omia hevosia mihin purkaa kaikkia mieleenjuolahtavia valokuvauksellisia pyrkimyksiä, kotikuvauksiin ja muihin vähän erikoisempiin tilaisuuksiin olisi kyllä enemmän mielenkiintoa.

No, pidemmittä puheitta, laitetaan muutama erityisesti mieleen jäänyt kohokohta menneeltä vuodelta. (Siis, puolelta vuodelta.) Melkein kaikki näistä ovatkin jo blogissa vilahtaneet, mutta haluan silti koota niitä samaan postaukseen.

Arabinäyttelyissä viihtyy aina, ilman kameraakin, mutta ovathan nuo kauneimpia ja valokuvauksellisimpia eläimiä mitä maa päällään kantaa
Tämä on ihan ensimmäisiä Nikonilla otettuja hevoskuvia ja tykkään tästä edelleen valtavasti. Nähty blogissa jo ennenkin, mutta jaksoin tällä kertaa korjata pienen muokatessa jääneen epätasaisuuden taustassa. Ei se vieläkään täydellinen ole, mutta jouduin siirtämään  tuota vasemman laidan puuta metrin verran peittääkseni huomioliivisen estetuomarin. Tässä on sitä "hevosen keveyttä ja voimaa" yhteen ruutuun tallennettuna, vaikka teknisesti laatu ei aivan priimaa olekaan.
Kouvolan iltaraveihin melkein vahingossa eksyessäni oli vapaus leikkiä manuaalisäädöillä ilman "suorituspaineita". Olin yllättynyt siitä, että ihan onnistuneitakin otoksia reissuun mahtui!
Syksyn ainoalla kotikäynnillä 
Saman keikan kuvia
Sillä peltokuvausreissulla tuli otettua myös muutama raju vastavalokuva, joista oli tarkoitus överishopata jotain tällaista