Vuoden kuvat

Historiallisen hiljainen blogivuosi 2018 oli ja meni. Tapahtuiko mitään kertomisen arvoista? Uhkailin vielä tekeväni jonkun postauksen orinäyttelyn ja OriSuoran annista, mutta tässä kohtaa se jo tuntuu vähän epätodennäköiseltä. No, onhan se joku vuosikatsaus kuitenkin tehtävä, jotta puoleksi vuodeksi unohtunut blogi saa pientä tekohengitystä taas kymmenvuotissynttäreitä kohti kulkiessa.. (Ikuisena optimisina, jätetään niille oreille edelleen optio auki omaan postaukseensa.)

Mini palasi kisakentille toukokuisissa Niinisalon kenttäkisoissa, 80 cm luokassa (koska näihin uusiin nimiin tottuu vai tottuuko ikinä?). Koulusta 68,9 % eli uuden virhepistelaskun mukaisesti tulos 31,1. Uudistuneen koulupisteytyksen ei ennakoitu oikein palvelevan helposti puomeja poimivaa Miniponia, mutta tammapa päätti olla oikein terävä ja yllättää virhepisteettömällä rataestesuorituksella, joten samalla tuloksella ja kolmannelta sijalta oli sunnuntaina lähtö maastoon.

Jos ensimmäisen kisapäivän jälkeen vähän haikeasti huokailtiin (toivottavasti) edessä olevaa mammalomaa, kun hevonen tuntui niin hyvältä, Mini kertoi oman mielipiteensä asiaan ottamalla hyvän verryttelyn jälkeen nihkeän startin maastoradalle. Ei ollut draivia lähteä muiden hevosten luota, ja matka katkesi kolmanteen kieltoon.

Oriin luo vei siis tie, kuten sovittu jo olikin - Mini tekee ylläpitäjälleen varsan ja isäoriiksi oli valikoitunut Taranis. Kerrasta tärppäsi ja tamma on edelleen tukevasti tiineenä, joten peukut pystyyn että kaikki menee loppuun asti hyvin :)

Minin suhteen kisakausi oli siis kerralla pulkassa, mutta muuten kenttäkisoja tuli reissattua milloin hoitohevosen ja milloin vain kameran kanssa. Näiden lisäksi kamera ei sitten juuri ulkoillutkaan kuin oman seuran kisoissa (ja kerran Kotkassa estekisoissa, minkä meinasin jo unohtaa). Ja kaikki kuvathan on edelleen visusti kovalevyn suojissa odottamassa sitä kaunista päivää kun jaksan niitä editoida. Samaan aikaan kuitenkin haaveilen uuden kameran ostosta, mutta jos nyt tekisi kaikilla entisillä kuvilla jotain ensin.

Harjussa kisailtiin heti Niinisalon jälkeisenä viikonloppuna. Aktiivisen lauantain jälkeen (aamusta Harjuun kisahoitsuna, ja samaa kyytiä oman seuran koulukisoihin talkoilemaan) sunnuntai meinasi mennä aamun groomailun jälkeen turistina, kun kuvausintoa ei ollut, mutta sentään vaativan eli mikälieyksitähteä (joka ei tänä vuonna ole enää sekään..) ajaksi virittäydyin alapellolle kameran kanssa. Harjussa on niin kuvaukselliset maisemat, että kelpaahan siellä.

Ypäjä olisi kutsunut jo kesäkuussa Finnderby-viikonloppuna kenttäratsastuksen SM:ien merkeissä, mutta lopulta laiskotus vei voiton ja Corsa jäi kotipihaan, kun Havenkin mukavasti videoi tapahtuman. PM-kilpailuja sen sijaan en jättänyt välistä ja niinpä elokuussa kaikki tiet veivät taas Ypäjälle. Kuvauksen kannalta en tosin tätäkään reissua ottanut vaan katselin kisoja enimmäkseen mukavasti vesiesteen katsomosta, joka ei aivan ideaali kuvauspaikka ollut. Toki siinä tuli räpsittyä kameran kanssa kuitenkin, mutta eniten kuvia kertyi lopulta palkintojenjaosta.

Kenttäkisat kutsuivat kameraa ja sen käyttäjää vielä syyskuun alussa Harjuun, joskin sateinen päivä meinasi mennä turistihommiksi ennen kuin tavoitteeksi muodostuivat mahdollisimman näyttävät roiskeet vedellä.

Mutta mahtuu maailmaan muutakin kuin kenttäratsastus. Nimittäin jokaisen alkusyksyn kohokohta, Suomenratsujen Kuninkaalliset Ypäjällä. Minin keskittyäessä vatsansa kasvatteluun oli tämä vuosi pitkästä aikaa lähes hevoseton. Matkapäivien piti alkujaan olla perjantai ja lauantai, mutta koulupuolen Kasvattajakilpailun tuloslista näytti sellaiselta ensimmäisen osakilpailun jälkeen, että tuli paikan päällä järjesteltyä ex tempore vielä yhdeksi yöksi majapaikka, ja paluukyyti eri seurueessa.. Kun Kekkosen edesottamuksia olen saanut sivusta seurailla varsasta asti, jo valmiiksi harmitti ankarasti että sunnuntain huipennus jäisi näkemättä, mutta kun finaaliin lähdettiin noin hyvistä asetelmista (neljäs sija, mikä ei toki varsinaisesti yllättänyt), tiesin että tulisin katumaan lopun ikääni jos sunnuntai menisi kotona kärvistellen ja Equipea päivitellen.

Eikä tuo jatkoaika turhaksi jäänyt. Harvoin on Equipe käynyt niin kuumana, kuin viimeisten ratsukoiden yhteistuloksia ynnätessä! Helkky Ylösen luotsaama Kekkonen otti suorituksellaan ykköstilan luokassa, ja tulos riitti piikkipaikkaan myös kokonaiskilpailussa. Ihan kisan loppuun asti. Kyllä oli taas herkät paikat vanhalla sumiaisfanilla!

SRK:ssa kameran eteen eksyneet hevoset on laskettavissa suurin piirtein kahden käden sormilla, kansiossa on kuitenkin pitkälti toistatuhatta kuvaa joista valtaosassa esiintyy itsevaltiaan elkein Kekkonen. Heitetään nyt yksi Lakeus Kingi kuitenkin mukaan.

Herra presidentin ykköstilaa piti tietysti kotipuolessa juhlistaa asianmukaisin menoin, ja voittokuvin. Enpä minä kuin vasta reilut viisitoista vuotta ole haaveillut tummataustaisten "studiokuvien" ottamisesta, joten vedettiin samalla sekin raksi ruutuun.

Antaa kuvien kertoa

Niin että mihinkäs me jäimmekään? Kun olen saanut rästilistasta hetkellisen niskaotteen (tai lähinnä saanut loppuun ison ahdistavan projektin, ja haluan elää hetken siinä välitilassa jossa leikin että rästilistaa ei ole, vaikka se on pitkä kuin nälkävuosi), on korkea aika palata bloginkin pariin, palauttaa lukijat ajan tasalle ja antaa vähän tekohengitystä tälle (tänään yhdeksän vuotta täyttävälle!) vanhukselle. Jokakeväinen messu- ja muu tapahtumaputki on taas edessä, joten postattavaakin toivottavasti riittää ja uutta nostetta löytyy ihan luonnostaan.

Koska tuosta kesäkuusta on jo kulunut sen verran aikaa, hoidetaan tämä kahdeksan kuukauden kiinni kiriminen pääpainotteisesti kuvakavalkadin muodossa. Mikäpä talven keskellä lämmittäisikään paremmin kuin muistot kesästä - no, ainakin jos totuus usean kuvan takana ei olisi noin 10 asteen lämpötila ja jatkuvat sateet.

Kesä!

Tämä nyt vähän vesittää postauksen otsikkoa (kuten myös se että havaitsin että en ole näitäkään kuvia koskaan käsitellyt, joten en nytkään niitä jaksa kovin suurta määrää julkaisukuntoon prosessoida), mutta muutamia saatesanoja kuitenkin, jotta voi sitten vanhana muistella tätäkin kesää. Toukokuisen Niinisalon sh-helpon (hyl) jälkeen Miniponin kenttäkisakausi jatkui ja samalla myös päättyi heinäkuun Niinisalossa hyvin sujuneeseen itseluottamuksenpalauttelu-harrasteeseen. Kisoihin en päässyt paikalle, mutta kesäkuussa olin kameran kanssa katsomassa muutamat treenit Hattulassa ja Niinisalossa. Takana oli onnistuneet hypyt Ypäjällä helponkin esteitä kokeillen, mutta Hattulassa Mini otti vähän henkistä (ja syksyllä paljastui että fyysistäkin) kolhua eikä tuntunut hyvältä enää kotiradallakaan Keuruulla, joten kenttäkisojen osalta kausi oli sitten siinä.

Omaan kesään mahtui sitten muita groomireissuja, näyttelyitä ja sekalaista seurahommaa, mutta Minin kanssa polut kohtasivat vasta Suomenratsujen Kuninkaallisissa. Viimevuotiseen tapaan ratsukko kilpaili Helppo A -tasoista Kelmi-Cuppia saaden ensimmäisestä osakilpailusta (FEI Kenttäkilpailuohjelma 1*A 2015) 63.913 % ja toisesta (Helppo A:10) 61.300 %. Sunnuntaina vuorossa oli 85 cm esteluokka, josta Mini ensimmäistä kertaa kielsi pihalle rataesteillä..

Poni saikin siihen pienen tuumaustauon ja vähän kevyemmän palauttelusyksyn, ja kun töihinpaluu tapahtui toista takajalkaa oireillen, oli edessä perusteellinen klinikkareissu. Kesän "epämääräisyys" laittoi jo epäilemään etupolvien rasittumista (mikä ei noilla asennoilla olisi yllätys), mutta priimaa oli sillä osastolla. Takajalan säärestä löytyi luuliika ja ärtynyt luukalvo, jonka aiheuttaneeksi tälliksi vahvasti arveltiin Hattulassa sattunutta esteen yli könyämistä. Sitä sitten hoidettiin ja samalla testattiin myös LähiTapiolan tiukentuneet vakuutusehdot kun ei nuo jalkavaivojen korvaamiset ihan yksiselitteisiä enää ole, mutta suorakorvauspäätös tuli saman tien ja päälle rapsutusterveiset potilaalle. Enää en voi marmattaa, että kaikki nämä vuodet olen maksanut turhasta! (Vaikka korvaussumma ei yhden vuoden maksuja edes kattanut, mutta keskitytään positiivisiin puoliin.)

Kaiken tämän odottelun jälkeen siis aika antiklimaattinen postaus - ja siksi tämä on niin kauan odotellutkin motivaatiota sen työstämiseen. Mutta mitä 2018 tuo tullessaan? Kuten tarkoitus oli jo ennen näitä tällejäkin, tämän vuoden päätähtäin ei ole kisakentillä, vaan vuorossa olisi varsantekohommia.. :)

Koska varsat on elämän tarkoitus!

Kun kesä ja kenttäratsastus vievät mennessään.. (NR 20.-21.5.)

Luonnoksissa on jo pitkään roikkunut pari sanaa sisältänyt Niinisalo-postauksen aloitus, olihan kenttäkilpailukauden avaus koko kevään kohokohta. Tässä vain on ollut olevinaan niin kiirettä, ettei sitä ole kerennyt viimeistelemään! Silloin elämä oli vielä hidasta kitumista arjen harmaudessa kohti kesälomaa, mutta ajellessani tuona toukokuisena perjantaina kohti Kankaanpäätä, aurinko maalasi lopultakin kasvuun ja kevääseen heränneen maiseman niin epätodellisen värikkääksi, että oli kuin verho olisi vetäisty silmien edestä. Tästä se taas alkaisi. Todellinen hevoskesä.

Niinisalossa Mini juhli 8-vuotissyntymäpäiväänsä ja starttasi ensimmäisen kerran 3-tason entistä sh-helppoa, eli mikä suomenhevosten 95 cm tuo nyt nykysäännöissä onkaan. Suomenhevosluokassa oli yhteensä 4 ratsukkoa. Koulukokeen (kenttäkutonen) tulos mahtui kaikilla ratsukoilla vähän reilun prosenttiyksikön sisään, Mini ja Linda olivat 64,48 prosentin suorituksella siinä vaiheessa kolmantena (toinen tuomari oli sijoittanut jopa ykköseksi).

Estekokeen kolme pudotusta ja pieni yliaika kerryttivätkin pistesaldoa 15 virhepisteellä, eli tulos kahden osakokeen jälkeen oli 68,3, jolla sijoitus tipahti 4/4. Koko kilpailujen vähäisen osallistujamäärän vuoksi kisapäivä oli aika lyhyt, ja maastoradan näytön jälkeen päästiin loppuillaksi rentoutumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Maastoon poni pinkaisi reippaasti matkaan, mutta ensimmäinen kielto tuli tukille joka odotteli jyrkän mäen päällä rannasta noustessa. Uudella yrityksellä yli ja matka jatkui. Kipaisin itse tien toiselle puolelle, ja ehdin nähdä kiellon uuteen paikkaan muuttaneelle "rantabaarille". Damn. Uudet vauhdit siivittävät yli ja vielä parista seuraavastakin esteestä, ratsukon kadotessa metsään kohti radan viimeistä.

Kamalan orpo olo muuten, kun on tottunut sellaiseen luksukseen kuin Equipe Online, ja se yhtäkkiä ei olekaan käytössä! :D Ei auttanut kuin odottaa ratsukkoa loppuverryttelyn jäljeen trailerin luokse saapuvaksi, mutta niinhän siinä sitten oli käynyt, että kolmas kielto tuli viimeiselle esteelle ja tuloksena hylky. Kaikesta huolimatta radasta ja ponista oli jäänyt hyvä fiilis, vaikka luokkanosto ei hyväksyttyä suoritusta tuonutkaan.

Kun kerran kenttäkausi oli polkaistu käyntiin, tässä onkin paineltu tasaista tahtia kisoista ja valmennuksista toiseen. Harjun kilpailut olivat vuorossa Niinisalon jälkeisenä viikonloppuna, ja olin mukana hevosenhoitajana molempina päivinä. Erittäin sujuvat kisat, toimivat puitteet ja kivat, uudistetut radat - toivottavasti kisaajatkin jatkossa löytävät Harjun paremmin :)

Jätettäköön kesäkuun (kenttä)hevostelut omaan postaukseensa.. :)

Pikakelauksella kesäkertaus

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Ei tunnu pätevän blogipostauksiin. Sen suuremmitta selittelyittä siirrytään itse asiaan, eli kertaamaan kesän ja alkusyksyn tapahtumia..

Edellisessä postauksessa läpikäytyjen voitokkaiden Keuruun kenttäkisojen jälkeen on tapahtunut loppujen lopuksi Minrintamalla aika vähän - kun ratsukko ei heinäkuussa lähtenytkään Niinisaloon ja itse en töiden puolesta päässyt mukaan Ypäjän Kisaviikolle, missä starttasivat tuttarin, kohtasimme seuraavan kerran vasta elokuisten Keuruun kilpailujen merkeissä.

Keuruulla kisattiin tutustumisluokassa Keski-Suomen yleinen kenttämestaruus, mutta viimevuotisen hopeamitalin puolustus jäi tällä kertaa haaveeksi. Totutusti sujuvan koulun (68,30 %) jälkeen ratsukko lähti kakkossijalta rataesteille, mutta kun hyvältä tuntuneen verryttelyn jälkeen hevonen ja ratsastaja olivatkin maneesiin päästyään hieman eri aaltopituuksilla, sieltä matkaan tarttui 17 virhepistettä neljän puomin ja yhden aikavirheen muodossa. Sunnuntain maastokokeessa itseluottamus ei edellisen päivän pettymysten jälkeen enää riittänyt nelosestettä pidemmälle, kun pohjaan tullut ensiyritys päätyi esteeseen eikä siinä enää uudet vauhditkaan auttaneet, joten hylky tuli.

Siel vähän satoi

Keuruun kisoista siis piti saada postattua ennen Suomenratsujen Kuninkaallisia, jotta voisi tehdä sitten oikein perusteellisen Ypäjä-raportin.. No, tekosyyt sikseen ja palataan tuohon syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun. Minin kisaohjelmaksi valikoituivat Kelmi Cupin osakilpailut, niistä toinen toki sillä varauksella, että jatkopaikka heltiäisi olemalla omassa 23 ratsukon ryhmässä 20 parhaan joukossa. Saavuimme torstaina Ypäjälle ja perjantaina oli vuorossa ensimmäinen startti. Ennen Minin urheiluja kerkesin vielä toimia irtohypytyksen kauraämpärinä 3-vuotiaiden laatuarvostelussa Kuukson Kaipaukselle (rakennearvostelu harmittavasti meni niin tiukasti Minin kanssa päällekkäin, että sen jouduin jättämään väliin), joka sitten sijoittuikin kokonaiskisassa kolmanneksi ollen myös paras pienhevonen.

Minille ja Lindalle tämä Kelmi Cupin ensimmäinen osakilpailu (ohjelmana FEI:n CCIP** kenttäkilpailuohj. poneille) oli vasta toinen Helpon A:n startti ja ensimmäinen 2-tasolla, mutta pienellä tsemppauksella uskaltautuivat mukaan tähän "tutustumistason" Cup-kilpailuun. Ratsukko starttasi luokan alkupäässä, jo kolmentena, ja sai hyvästä suorituksesta pisteitä 61,071 %:n edestä. Loppusijoitus oli 11/23, eli tavoite jatkoon pääsystä kirkkaasti ylitetty!

"Kuuliainen hevonen, jota ilo katsoa"

Lauantaina vuorossa oli Helppo A:10, johon pääsi ensimmäisen osakilpailun 40 parasta (eli a- ja b-ryhmistä 20 + 20). Toisessa osakilpailussa Mini ja Linda onnistuivat pisteiden valossa vielä hieman parantamaan menoaan edellisestä päivästä, kun tulokseksi tuli 62,100%. Kun vielä valmentaja kehui että molemmat olivat näyttäneet radalla juuri sen mihin tällä hetkellä pystyvät, oli 2-tason debyyttiin ja vielä näissä ympyröissä syytä olla tyytyväinen. Sijoitus toisessa osakilpailussa ja näin koko Cupissa oli 20/40, eli toive "puolivälin paikkeilla" toteutui oikein hyvin, eikä sijoitukseenkaan olisi loppujen lopuksi ollut kuin reilu pari prosenttiyksikköä matkaa. Ponski on siis ihan rehellisesti HelppoA-tasoinen suomenratsu ja kun tulos oli tämä vasta uutta tasoa tunnustellessa, jännittävää nähdä, mitä talven treeneissä saadaan aikaiseksi!

Kun hevostaan tottuu katsomaan kaiken maailman kenttäratsujen seassa, sitä tulee vähän sokeaksi sille että se on, kuten tuomarikommenteissakin kuultiin, aika "sporttinen" suomenhevonen!

Mini ja Linda ajelivat lauantaina starttinsa päätteeksi kotia kohti, joten sunnuntai sujui täysin kisaturistin roolissa. Kekkonen kruunasi Kuukson Kaipauksen avaaman sumiaislaisten menestysputken nappaamalla sijoituksen 4-vuotiaiden laatuarvostelussa, ja myös jaapelilaisten leirissä saatiin riemuita Aapeli Aikamoisen kasvattajakilpailuvoiton myötä.

Isompien koitosten suhteen Miniponin kisakausi olikin sitten näillä näkymin siinä, joten minäkin alan pikkuhiljaa käpertyä talviunille ja käyn odottelemaan ensi kevättä..

Minirintaman lisäksi kesään on toki mahtunut monenlaisia kuvioita täällä kotiympyröissäkin, muun muassa kisa- ja näyttelyjärjestämistä KJR:n riveissä ja jokusen näyttelykeikan myös esittäjän roolissa. Itselle uusiin kenttäkisapaikkoihin tuli tutustuttua kisahoitajan roolissa Keravalla ja Kangasalla.. Tämä on nyt vähän tällaista "jos haluut tietää missä meen, kato somesta" -meininkiä, mutta häpeämättömän itsepromootion riskilläkin pitää sanoa että Instagramin puolella kaikki tapahtuu, jos on tapahtukseen. Kaikkia pikkujuttuja ei vain näe tähdelliseksi raapustella blogiin asti, vaikka niitä olisikin sitten kiva vanhana lueskella ja muistella..

Kesälomaan mahtui myös jotain ei-poniaiheista, kun SRK:n jälkeen suuntasin muutamaksi päiväksi Alankomaihin

Poneja piti silti tietysti etsiä silläkin retkellä

Valokuvausrintamalla onkin sitten ollut h-y-v-i-n hiljaista, viha-rakkaussuhteeni mössö-Tamroniin on kärjistynyt yksinomaan vihasuhteeksi enkä haluaisi kuvata sillä mitään. Rakkaan Nikkorin lyhyehkö polttoväli taas aiheuttaa niin paljon rajallisuutta elämään, että ei senkään kanssa oikein ole hyvä. Itken siis itseni uneen ja haaveilen päivästä, jolloin voin ostaa jonkun kivan 70-200 f2.8:n. Nikkor on luonnollisesti se pipe dream tässä kategoriassa, mutta tuntuu hintaluokaltaan olevan täysin tavoittamattomissa, etenkin kun huomioi sen mihin käyttöön minä sitä loppujen lopuksi tarvitsen, tai lähinnä haluan. Viime aikoina tosin olen nähnyt todella hyvää jälkeä Sigman vastaavan, mutta huomattavasti halvemman putken tuottamana (juu, tietenkään kyse ei ole pelkästä kalustosta, vaan myös kuvaajasta), ja sen hankinta kovasti kutkuttelee. Eihän se varmasti yhtä hyvä ole kuin Nikkor, mutta jos extralaadulle tulee hintaa ylimääräinen tuhatlappunen, pitää vähän miettiä mitä harrastusvälineistöltään oikeasti vaatii ja tarvitsee. Faktahan on että minusta ei ikinä näillä luonnehäiriöillä varustettuna tule ahkeraa ja tuotteliasta kisakuvaajaa, eli ajatus siitä, että kalusto joskus alkaisi maksaa itseään takaisin, on poissuljettu. Kärvistelen siis sillä mitä minulla on, mutta samalla yritän patistaa itseäni pienen Sigma-rahaston keräämiseen. Ensi kesään on taas matkaa, että ehtiihän tässä pienen pesämunan säästää kun tavoitteen asettaa.