Antaa kuvien kertoa

Niin että mihinkäs me jäimmekään? Kun olen saanut rästilistasta hetkellisen niskaotteen (tai lähinnä saanut loppuun ison ahdistavan projektin, ja haluan elää hetken siinä välitilassa jossa leikin että rästilistaa ei ole, vaikka se on pitkä kuin nälkävuosi), on korkea aika palata bloginkin pariin, palauttaa lukijat ajan tasalle ja antaa vähän tekohengitystä tälle (tänään yhdeksän vuotta täyttävälle!) vanhukselle. Jokakeväinen messu- ja muu tapahtumaputki on taas edessä, joten postattavaakin toivottavasti riittää ja uutta nostetta löytyy ihan luonnostaan.

Koska tuosta kesäkuusta on jo kulunut sen verran aikaa, hoidetaan tämä kahdeksan kuukauden kiinni kiriminen pääpainotteisesti kuvakavalkadin muodossa. Mikäpä talven keskellä lämmittäisikään paremmin kuin muistot kesästä - no, ainakin jos totuus usean kuvan takana ei olisi noin 10 asteen lämpötila ja jatkuvat sateet.

Kesä!

Tämä nyt vähän vesittää postauksen otsikkoa (kuten myös se että havaitsin että en ole näitäkään kuvia koskaan käsitellyt, joten en nytkään niitä jaksa kovin suurta määrää julkaisukuntoon prosessoida), mutta muutamia saatesanoja kuitenkin, jotta voi sitten vanhana muistella tätäkin kesää. Toukokuisen Niinisalon sh-helpon (hyl) jälkeen Miniponin kenttäkisakausi jatkui ja samalla myös päättyi heinäkuun Niinisalossa hyvin sujuneeseen itseluottamuksenpalauttelu-harrasteeseen. Kisoihin en päässyt paikalle, mutta kesäkuussa olin kameran kanssa katsomassa muutamat treenit Hattulassa ja Niinisalossa. Takana oli onnistuneet hypyt Ypäjällä helponkin esteitä kokeillen, mutta Hattulassa Mini otti vähän henkistä (ja syksyllä paljastui että fyysistäkin) kolhua eikä tuntunut hyvältä enää kotiradallakaan Keuruulla, joten kenttäkisojen osalta kausi oli sitten siinä.

Omaan kesään mahtui sitten muita groomireissuja, näyttelyitä ja sekalaista seurahommaa, mutta Minin kanssa polut kohtasivat vasta Suomenratsujen Kuninkaallisissa. Viimevuotiseen tapaan ratsukko kilpaili Helppo A -tasoista Kelmi-Cuppia saaden ensimmäisestä osakilpailusta (FEI Kenttäkilpailuohjelma 1*A 2015) 63.913 % ja toisesta (Helppo A:10) 61.300 %. Sunnuntaina vuorossa oli 85 cm esteluokka, josta Mini ensimmäistä kertaa kielsi pihalle rataesteillä..

Poni saikin siihen pienen tuumaustauon ja vähän kevyemmän palauttelusyksyn, ja kun töihinpaluu tapahtui toista takajalkaa oireillen, oli edessä perusteellinen klinikkareissu. Kesän "epämääräisyys" laittoi jo epäilemään etupolvien rasittumista (mikä ei noilla asennoilla olisi yllätys), mutta priimaa oli sillä osastolla. Takajalan säärestä löytyi luuliika ja ärtynyt luukalvo, jonka aiheuttaneeksi tälliksi vahvasti arveltiin Hattulassa sattunutta esteen yli könyämistä. Sitä sitten hoidettiin ja samalla testattiin myös LähiTapiolan tiukentuneet vakuutusehdot kun ei nuo jalkavaivojen korvaamiset ihan yksiselitteisiä enää ole, mutta suorakorvauspäätös tuli saman tien ja päälle rapsutusterveiset potilaalle. Enää en voi marmattaa, että kaikki nämä vuodet olen maksanut turhasta! (Vaikka korvaussumma ei yhden vuoden maksuja edes kattanut, mutta keskitytään positiivisiin puoliin.)

Kaiken tämän odottelun jälkeen siis aika antiklimaattinen postaus - ja siksi tämä on niin kauan odotellutkin motivaatiota sen työstämiseen. Mutta mitä 2018 tuo tullessaan? Kuten tarkoitus oli jo ennen näitä tällejäkin, tämän vuoden päätähtäin ei ole kisakentillä, vaan vuorossa olisi varsantekohommia.. :)

Koska varsat on elämän tarkoitus!