Vuoden loppuun hankin taas itselleni mystisiä vammoja - aamutallissa ihmettelin miksi sormeen sattuu ja hanskoja pois ottaessa sitten kummastelin kun vasemmasta etusormesta tursuaa verta ja irtokappaleita. Kai mä sen jonnekin väliin onnistuin taas runnomaan.. No eipä tarvinnut tätäkään kaunista päivää sitten satulassa viettää, jotta tuo nyt pysyisi kasassa sen verran että huomenna aamulla selviän (selviän ei tässä nyt viittaa mihinkään alkoholipitoisiin asioihin!) klo 11 töihin. Niin, siis minulle klo 11 on vielä aamua..
Rupesin sitten Mimmusta askartelemaan tällaista koostevideota, muistoja yhteiseltä taipaleelta. Tuli niin hirmuisen pitkä ja kasaamiseen kului jo muutenkin sen verran paljon aikaa että en jaksanut alkaa leikkimään tehosteiden tai musiikin kanssa, keeping it simple kun tämä lähinnä omaksi iloksi tuli tehtyä.. :)
Hyvää uutta vuotta kaikille tämän myötä! Toivotaan että siinä riittää onnea ja menestystä.
lauantai 31. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Vuosi lähenee loppuaan..
Melkoinen vuosi se on ollutkin ja monenlaista on mahtunut. Toiveita ja unelmia, toteutuneita ja murskattuja sellaisia..
Ehdoton yksittäinen kohokohta oli varmasti ikimuistoinen näyttelyretki Lappeenrantaan. Kaakonkulman kasvattajakerhon suomenhevosnäyttelyssä 11.6. Mini vei koko potin: I palkinto, paras 2-vuotias ja koko näyttelyn paras :) Muutenkin varsa on käynyt näyttelyissä otteeseen jos toiseenkin, Sipoon varsanäyttelyn II palkinnostakin Hippos muisti meitä tänään 65 eurolla. Siihen kun ynnää Suomenratsujen valtakunnallisen näyttelyn varsaluokan kakkossijasta voitetut 118 euroa, tässähän ryhtyy vallan tekemään tiliä, heh heh..
Joo, ei pelkoa siitä tilin tekemisestä. Mimmun tuloksettomaan varsaprojektiin hujahti melkein tonni, ja lumipalloefektin lailla vyöryneet epäonniset sattumat ovatkin johtaneet siihen, että tammaa olen nyt myymässä. Kovillehan se ottaa ja monelta haaveelta katkeaa siivet sen myötä. Mutta ei auta muu.. Raha on kuitenkin loppupeleissä vain rahaa, sentään olemme hengissä ja terveitä kaikki. Ei auta kuin kääntää katse tulevaan. No, mitä vuorossa vuonna 2012?
Minja kääntyy vuoden vaihteessa kolmevuotiaaksi ja on siis jo melkein aikuinen hevonen. Isoa hevosta siitä ei taida tullakaan ;) Ensisijaisena tavoitteena meillä on tietysti laatuarvostelukarsinta Harjussa, ja toivon mukaan sieltä irtoaisi jatkopaikka Ypäjällekin. Harjoitusmielessä olisi kiva käydä ennen karsintoja myös Kyvyt Esiin -tilaisuudessa, lähimmät taidetaan järjestää Boessa. Katsotaan, katsotaan. Näyttelykalenterissakin on jo muutama päivämäärä: Harjussa on ilmeisesti Orisuoraa ennen 1-3 vuotiaiden suokkien näyttely 14.4., joten sieltä lähtee kevät käyntiin. Hippoksen näyttelyn ajankohta pitää tietysti miettiä vähän kasvuvaiheen ja edustavuuden mukaan, mutta jos keväällä käydään näyttämässä, olisi koitos joko Anjalassa 16.4. tai taas Sipoossa 26.5. - Sipoo tosin taitaa mennä Harjun laatuarvostelukarsinnan kanssa päällekkäin, kun on toukokuun viimeisenä lauantaina? No, sen näkee sitten. Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttely lienee taas kesäkuussa, sinnehän meidän on ehdottomasti mentävä kiertopalkintoamme puolustamaan.
Minin astuttaminen on myös tarkoituksena, mutta pitää katsoa sitä tarkemmin sitten oman rahatilanteen ja tulevaisuudennäkymien mukaan. Jos astutetaan, ei ratsuttamisen kanssa pidetä turhaa kiirettä. Kevään mittaan totutetaan ratsastajaan ja käydään perushommat läpi ihan kotosalla, maastoillaan ja tehdään mitä tehdään. Tiinettä (toivon mukaan!) ei kuitenkaan viitsi ihan turhan päiten kuljetella vieraille talleille, ja koska laatareiden nelivuotiskarsinnat jäisivät luonnollisesti väliin, ehtii sitä kuviokelluntaa opetella myöhemmälläkin iällä. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö sitä, mitä tehdään, tehtäisi hyvin. Jos taas jää astuttamatta, silloin saa varmasti käydä jokusen jakson maailmalla oppia hakemassa, ja aina välillä kotiin tuumaustaukoa pitämään. Kuviot riippuvat osittain siitäkin, minkä kokoiseksi tuo ipana oikein meinaa kasvaa - jos (vai kun..) siitä jää niukin naukin 150-senttinen kevyenmallinen silakka, en minä kyllä sillä raaski itse juuri ratsastaa, joten pitää toivoa että saan jonkun apupilotin käyttööni :D
Ne mahdolliset orivalinnat ovatkin sitten asia aivan erikseen. Kyllä mä sen Sumppivarsan vielä kovasti haluaisin.. ;)
Ehdoton yksittäinen kohokohta oli varmasti ikimuistoinen näyttelyretki Lappeenrantaan. Kaakonkulman kasvattajakerhon suomenhevosnäyttelyssä 11.6. Mini vei koko potin: I palkinto, paras 2-vuotias ja koko näyttelyn paras :) Muutenkin varsa on käynyt näyttelyissä otteeseen jos toiseenkin, Sipoon varsanäyttelyn II palkinnostakin Hippos muisti meitä tänään 65 eurolla. Siihen kun ynnää Suomenratsujen valtakunnallisen näyttelyn varsaluokan kakkossijasta voitetut 118 euroa, tässähän ryhtyy vallan tekemään tiliä, heh heh..
Lappeen palkinnot - näiden lisäksi tuli vielä loimi ja kukkapuska :) |
♥ |
Minin astuttaminen on myös tarkoituksena, mutta pitää katsoa sitä tarkemmin sitten oman rahatilanteen ja tulevaisuudennäkymien mukaan. Jos astutetaan, ei ratsuttamisen kanssa pidetä turhaa kiirettä. Kevään mittaan totutetaan ratsastajaan ja käydään perushommat läpi ihan kotosalla, maastoillaan ja tehdään mitä tehdään. Tiinettä (toivon mukaan!) ei kuitenkaan viitsi ihan turhan päiten kuljetella vieraille talleille, ja koska laatareiden nelivuotiskarsinnat jäisivät luonnollisesti väliin, ehtii sitä kuviokelluntaa opetella myöhemmälläkin iällä. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö sitä, mitä tehdään, tehtäisi hyvin. Jos taas jää astuttamatta, silloin saa varmasti käydä jokusen jakson maailmalla oppia hakemassa, ja aina välillä kotiin tuumaustaukoa pitämään. Kuviot riippuvat osittain siitäkin, minkä kokoiseksi tuo ipana oikein meinaa kasvaa - jos (vai kun..) siitä jää niukin naukin 150-senttinen kevyenmallinen silakka, en minä kyllä sillä raaski itse juuri ratsastaa, joten pitää toivoa että saan jonkun apupilotin käyttööni :D
Ne mahdolliset orivalinnat ovatkin sitten asia aivan erikseen. Kyllä mä sen Sumppivarsan vielä kovasti haluaisin.. ;)
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulupäivän reippailua
Eilisen sateisen harmaan aaton jälkeen joulupäivän aamu valkeni kirkkaassa auringonpaisteessa muutaman pakkasasteen kera. Niinpä Mimmun kanssa suunnattiin päivällä maastoon ja "katsotaan nyt mihin tästä lähtisi" -tunnelmissa tuli kierrettyä noin 20 kilometrin lenkki suht reippaasti. Ihanaa! Mimmun jäätyä sisälle kuivattelemaan, vein vielä Minin kentälle juoksemaan. (Mimmuhan nyt tarhaa kentällä, joten sinne pääsy vaatii aina Mimmun siirtämisen alta pois.) Kameran mielestä iltapäivä oli jo kääntymässä liian pimeäksi, mutta koitin Ministeristä kuitenkin pari kuvaa napsia.. Pitää yrittää joskus oikeasti valoisalla ottaa siitä kunnon kuvia vielä, on aivan liian vähäiseksi jäänyt tämä ponien kuvaaminen, mutta pitäisi hyödyntää lumi niin kauan kun sitä riittää - sääennuste ei ainakaan näytä kovin lupaavalta tämän suhteen.
lauantai 24. joulukuuta 2011
Se tuli sittenkin!
Joulumieli on ollut kaukana sateisen harmaissa tunnelmissa ja Mimmun myyntiin valmistautuessa. Eilen illalla saatiin kuitenkin reilusti lunta maahan ♥ Nyt siellä sataa jo pikkuhiljaa vettä, joten joulukorttikuvia en märistä poneista raaskinut ottaa. Saatte siis tyytyä viime vuodelta kierrätettyyn Sakariin :) Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, on Sakarin motto.
Mimmun myynti tosiaan on siinä vaiheessa, että se on varattuna ja eläinlääkärintarkastusta odotellaan tammikuulle. Toivottavasti kaikki menee hyvin, epäonnea tälle vuodelle onkin riittänyt..
Tallikin on koristeltu havuilla.. Ponit näyttää aika täysjärkisiltä :D |
torstai 15. joulukuuta 2011
Teitä on jo 30!
Hei vau, ihan uskomaton lukijamäärä meikäläisen höpinöillä. Kaikki kivat bloginpitäjät arpoo tai tekee jotain muuta jännää suuria lukuja saavuttaessaan. Minäkin voin järjestää arpajaiset joiden päävoittona on kasa ihanan Mondeoni korjaamolaskuja... Annan hyvään kotiin ensimmäiselle kyselijälle ;)
No, saatte sen sijaan kauniin talvisen kuvan tuomaan lohtua näiden syyssateiden keskelle..
..Tai sitten teitä oli 30, nyt lukijalista näyttää numeroa 29..
No, saatte sen sijaan kauniin talvisen kuvan tuomaan lohtua näiden syyssateiden keskelle..
23.12.2010 |
lauantai 10. joulukuuta 2011
Ja sitten tulivat kengät
Nyt kun "kokeilumme" kengättömyyden maailmassa on loppunut, lienee aika ynnätä mitä siitä käteen jäi.
Mimmulla siis oli kengät edellisen kerran jalassaan kesällä 2010. Sen palattua kesän treenailuista kotiin se sai pienen laidunloman ja otin siltä kengät pois. Liikuttamisen jatkuessa olimmekin vailla kengittäjää vakituisen lopetettua hommat, ja siitähän se sitten lähti - ilman mitään uskonnollista herätystä. Syksy sujui ongelmitta ilman kenkiä, missään vaiheessa kaviot eivät lohkeilleet tai arkoneet. Muutamat kisatkin Mimmu kiersi syksyllä eikä näissä huomattu mitään eroa - eikä menestystäkään voinut valitella, kun kolmesta hyppäämästään luokasta se otti kolme ykkössijaa. Talvi oli olosuhteiltaan ihanteellinen, maastoon laitoimme alle nastoitetut Cavallo Sportit. Kymmenellä nastalla per bootsi oli loistava pito, ei huolia tilsoista. Tarha ei koko talven aikana vetänyt jäähän, joten ei tarvinnut pelätä liukasteluja.
Kevään tullen bootseista ruuvattiin nastat pois, etujalkojen neloskoon bootsit olivat jääneet hieman isoiksi joten etujaloissa kesällä käytettiin lähinnä takasiin alunperin ostettuja bootseja, takaset saivat olla ilman. Kentällä tai lyhyemmillä maastolenkeillä ei bootsitettu, lähinnä pidemmille reissuille tai kun tarkoitus oli revitellä kunnolla. Bootsien laitto on äärettömän nopeaa ja helppoa ainakin näiden Sportien kanssa. Joskus bootseihin meni kiviä lenkillä, mutta ostin niihin sitten neopreenipehmusteet jotka pitävät ne poissa ja muutenkin estävät hiertymisiä. Kaviot ovat kasvaneet/kuluneet melko tasaisesti, vain takasissa on ollut hieman enemmän kulumaa toisella puolella kaviota. Bootsien kuluminen on ollut yllättävän vähäistä, vaikka tiet ovat kovia ja soraisia. Kesän käytetty pari on tietysti kuluneempi kuin toinen, talvella nastojen kanssa bootsit eivät kuluneet kuin hieman kärjeltä. Isompaan pariin voisi saada nastatkin vielä käyttöön kun pohja on niin paksu, mutta tuo pienempi pari on sen verran ohentunut että nastan ruuville ei ole riittävästi paksuutta. Ja talvella tottakai on oltava yhtäläinen pito edessä sekä takana. Joten tuleva talvi olisi tarvinnut uudet lenkkarit. Edellisessä postauksessa puntaroitujen syiden johdosta päädyin kuitenkin hokkikenkiin tällä kertaa.
No, mikä oli kokeilun lopputulos? En edelleenkään ole kääntynyt mihinkään hörhöilyyn. Tosiasia on että tässä maassa on paljon käyttöhevosia ja -poneja kengättä pitämättä siitä sen suurempaa ääntä. Jos olosuhteet ovat sellaiset että kenkiä ei tarvita, miksi niitä laittaakaan. Uskon kyllä, että huomattavasti useampi ilman kenkiäkin pärjäisi. Mutta kuten jo maaliskuussa olen kirjoittanut, kengättömyys vaatii omistajalta:
Siispä, näin minä asian näen: Hevonen kuin hevonen tarvitsee kavionhuollostaan vastaamaan ammattimaisen ihmisen. Jos kengättömyys toimii, hienoa. Jos kaviota kulutetaan enemmän kuin se kasvaa, tarvitaan suojaa. Suoja voi olla kenkä, tai bootsi. Ihanneoloissa hevonen voi tarhata ja laiduntaa ilman kenkiä ja kavio suojataan tarpeen mukaan vain liikutusta varten. Ihanneoloissa. Kaikkea muuta kuin ihanneoloja ovatkin sitten koppuraisiksi jäätyneet tai peilijäiset tarhat ja kulkureitit. Siinä kohtaa on jokaisen oma asia, mihin ratkaisuun päädytään. Niin kauan kun hevonen ei niistä ratkaisuista kärsi. Itse en ala hevosta tarhaan bootsittamaan, siihen vedän rajan. Siispä meille tulivat kengät.
Mimmulla siis oli kengät edellisen kerran jalassaan kesällä 2010. Sen palattua kesän treenailuista kotiin se sai pienen laidunloman ja otin siltä kengät pois. Liikuttamisen jatkuessa olimmekin vailla kengittäjää vakituisen lopetettua hommat, ja siitähän se sitten lähti - ilman mitään uskonnollista herätystä. Syksy sujui ongelmitta ilman kenkiä, missään vaiheessa kaviot eivät lohkeilleet tai arkoneet. Muutamat kisatkin Mimmu kiersi syksyllä eikä näissä huomattu mitään eroa - eikä menestystäkään voinut valitella, kun kolmesta hyppäämästään luokasta se otti kolme ykkössijaa. Talvi oli olosuhteiltaan ihanteellinen, maastoon laitoimme alle nastoitetut Cavallo Sportit. Kymmenellä nastalla per bootsi oli loistava pito, ei huolia tilsoista. Tarha ei koko talven aikana vetänyt jäähän, joten ei tarvinnut pelätä liukasteluja.
Saku vahtii että töppösissä säilyy vauhti |
Kengättä kouluradalla |
- Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
- Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
- Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..
Siispä, näin minä asian näen: Hevonen kuin hevonen tarvitsee kavionhuollostaan vastaamaan ammattimaisen ihmisen. Jos kengättömyys toimii, hienoa. Jos kaviota kulutetaan enemmän kuin se kasvaa, tarvitaan suojaa. Suoja voi olla kenkä, tai bootsi. Ihanneoloissa hevonen voi tarhata ja laiduntaa ilman kenkiä ja kavio suojataan tarpeen mukaan vain liikutusta varten. Ihanneoloissa. Kaikkea muuta kuin ihanneoloja ovatkin sitten koppuraisiksi jäätyneet tai peilijäiset tarhat ja kulkureitit. Siinä kohtaa on jokaisen oma asia, mihin ratkaisuun päädytään. Niin kauan kun hevonen ei niistä ratkaisuista kärsi. Itse en ala hevosta tarhaan bootsittamaan, siihen vedän rajan. Siispä meille tulivat kengät.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Ei ole hyvä tämä talvi..
Kyllä nyt ihan nurinperin tulee tämä talvi! Hetken kun oli jo toivoa siitä, että tarhat olisivat päässeet kuivahtamaan ennen varsinaista talvea (onko tämä nyt se, sitähän ei tiedä) ja kenttäkin piakkoin saanut lumipeitteen päällensä, niin ei. Ensin sataa muutaman päivän kaatamalla vettä/räntää, ja nyt on pakkasta. Seuraus: etenkin Mimmun tarha on ihanan rouheista muta-jäävelliä. Kenttä taasen tuossa maanantaina oli vielä ihanan kimmoisa ja tiivis, mutta sitten tuli pari senttiä vettä sen hyvän pohjan päälle, ja nyt se pari senttiä vettä on jäätynyt pariksi sentiksi jäätä. Hmm.
Mikä tästä tekee erityisen hankalaa? Kengättömyys. Minähän toivoin talven etenevän unelmakaavalla niin, että ensin kuivuisivat tarhat. Sitten tulisi lunta. Niin kuin viime talvenakin. Ei peilijäätä, ei mutalillua, ei mitään kamalaa. Palloittelin jo aiemmin ajatuksella Mimmun kenkäämisestä talveksi, mutta niin kauan kun tarha on ollut tuossa kunnossa, se on ollut käytännössä mahdotonta. Nykyiset bootsit (tai lähinnä kesän käytössä ollut toinen pari) ovat niin kuluneet että niihin ei nastoja saa, joten uusien bootsien hankinta olisi ollut edessä. Itsehän olen kovasti niihin tykästynyt, mutta nyt kun Mimmulla on useita liikuttajia, olisivat kengät tietysti yksinkertaisempi ratkaisu. Ja päälle vielä tämä myynti - jos sitä joku kokeilemaan asti tulee, on se vähän hankalaa jos kenttä onkin siinä kunnossa ettei siinä voi ratsastaa. Ja onhan kengättömyys muutenkin vähän kiistanalainen juttu. Jos Mimmu jäisi minulle, jos se olisi nyt tiineenä, jatkettaisiin varmasti kengättömänä ja bootsien kanssa hamaan loppuun saakka.
Lopputulemana siis soitin tänään kengittäjälle. Olen se hankala asiakas joka hokkiajan koitettua huomaakin tarvitsevansa kengät, iik ;D Tosin ei meillä mitään hengenhätää ole, liikutus nyt on vain hieman rajoittuneempaa kun korkeintaan laitumella voi ratsastaa. Ja mitä vielä, saadaan popot alle jo huomenna! Mimmu joutuu sitten tarhaamaan kentällä siihen asti että olisi oikeasti tarha jäässä ja luntakin mielellään - se varmaan on kyllä eri mieltä tuosta "joutumisesta", kenties mieluummin kulkee tilavassa hiekkapohjaisessa aitauksessa kuin nykyisessä mutavellissä.. Ensi kesänä on pakko saada jonkinlainen tarharemontti aikaiseksi, tässä palaa kyllä hermot.
Mikä tästä tekee erityisen hankalaa? Kengättömyys. Minähän toivoin talven etenevän unelmakaavalla niin, että ensin kuivuisivat tarhat. Sitten tulisi lunta. Niin kuin viime talvenakin. Ei peilijäätä, ei mutalillua, ei mitään kamalaa. Palloittelin jo aiemmin ajatuksella Mimmun kenkäämisestä talveksi, mutta niin kauan kun tarha on ollut tuossa kunnossa, se on ollut käytännössä mahdotonta. Nykyiset bootsit (tai lähinnä kesän käytössä ollut toinen pari) ovat niin kuluneet että niihin ei nastoja saa, joten uusien bootsien hankinta olisi ollut edessä. Itsehän olen kovasti niihin tykästynyt, mutta nyt kun Mimmulla on useita liikuttajia, olisivat kengät tietysti yksinkertaisempi ratkaisu. Ja päälle vielä tämä myynti - jos sitä joku kokeilemaan asti tulee, on se vähän hankalaa jos kenttä onkin siinä kunnossa ettei siinä voi ratsastaa. Ja onhan kengättömyys muutenkin vähän kiistanalainen juttu. Jos Mimmu jäisi minulle, jos se olisi nyt tiineenä, jatkettaisiin varmasti kengättömänä ja bootsien kanssa hamaan loppuun saakka.
Lopputulemana siis soitin tänään kengittäjälle. Olen se hankala asiakas joka hokkiajan koitettua huomaakin tarvitsevansa kengät, iik ;D Tosin ei meillä mitään hengenhätää ole, liikutus nyt on vain hieman rajoittuneempaa kun korkeintaan laitumella voi ratsastaa. Ja mitä vielä, saadaan popot alle jo huomenna! Mimmu joutuu sitten tarhaamaan kentällä siihen asti että olisi oikeasti tarha jäässä ja luntakin mielellään - se varmaan on kyllä eri mieltä tuosta "joutumisesta", kenties mieluummin kulkee tilavassa hiekkapohjaisessa aitauksessa kuin nykyisessä mutavellissä.. Ensi kesänä on pakko saada jonkinlainen tarharemontti aikaiseksi, tässä palaa kyllä hermot.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Myydään..
Tähän on nyt tultu. Ilmoituksen laitoin juuri ht.netin markkinoille, ja olo on aivan käsittämättömän tyhjä. Toisaalta helpottunut, koska niin kauan tätä olen miettinyt. Jos ei Mimmu herätä mielenkiintoa ostajissa, kokeillaan sitten Minin myymistä. Mutta ensisijaisesti se olisi nyt Mimmu josta yritän luopua..
Myydäkö vai eikö myydä..
Että voi taas elämä olla vaikeaa. En voi syyttää tästä pelkkää syysmasennusta (vaikkei tuo keli ainakaan auta asiaa), kun kesästä lähtien olen otteeseen jos toiseenkin todennut täällä blogissakin, että olisi järkevintä myydä Mimmu. Itse asiassa olin jo päättänyt kesällä että myyn sen jos se ei tiinehdy - no, sen päätöksen toteuttaminen sitten jäi. Viimeaikaiset autopulmat ovat syöneet niin järjettömän paljon rahaa että on vain päässyt konkretisoitumaan ajatus siitä, miten turhaa (ja kallista) on pitää hevosta jota itse ei tarvitse tai käytä. Minuahan ei suoraan sanoen ratsastus kiinnosta siinä määrin (lisäksi työvuoroni tekevät siitä joka toinen viikko mahdotonta ja Mimmua liikuttavat sen hoitajat/vuokraajat..) että minä sen takia hevosen omistaisin. Ja raha ei riitä siihen, että vieraalla kilpailuttaisin tammaa. Kilpakentille sillä olisi vielä annettavaa, ja ennen kaikkea palava halu. Ensi kesän astuttaminen taas.. Se olisi ainoa syy pitää tamma. Hyvällä tuurilla tiinehtyminen kävisi ongelmitta kertalaakista kuten 2008. Huonolla tuurilla painittaisiin menneen kesän jättifollikkelisirkuksen kanssa..
Mutta, sitten on Minja. Josta haluaisin kovasti itselleni varsan. Jolloin se pitäisi siis astuttaa ensi kesänä. Realistina on todettava, että kahden tamman varsotukseen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa - koska on varauduttava myös niihin pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin, eläinlääkärilaskuihin ja ylimääräisiin kuluihin. Eli, jos astuttaisin Minjan (joka tietysti hyvällä tuurilla tiinehtyisi ja varsoisi terveen elävän varsan jne..), Mimmu saisi jäädä ensi kesänä tyhjäksi. Ja tyhjänä minun on sitä turha pitää, se on jo sen ikäinenkin mitä ikinä tehdään, se pitää tehdä tosissaan. Ja puolestaan, jos en tule astuttamaan Miniä, minun olisi periaatteessa sama myydä se vaikka heti pois, koska ennemmin tai myöhemmin se on edessä kuitenkin ja vaikka itse pystyn sille ratsualkeet opettamaan, tulee ammattilaisen käyttö jatkossa kuitenkin viemään rahaa. Rahaa, rahaa, rahaa. Haaveena kuitenkin olisi ainakin nyt 3-vuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin (ja mahdolliseen finaaliin) valmistella se itse, astuttaa kesällä, ratsuttaa pikkuhiljaa, ja varsan vieroituksen jälkeen laittaa se myyntiin. Siinä olisi sellainen mielenkiintoinen projekti työstettäväksi. Ja Minin varsasta tulisi seuraava projekti.
No, kumpaakaan en tietenkään haluaisi myydä. Mutta lyhyelläkin matikalla on helppo ymmärtää, että kaksi hevosta syö, kuluttaa, vie vakuutusmaksuja, jne. tuplasti enemmän kuin yksi. Ja kun sitä lottovoittoa ei vain kuulu..
Huoh. Pohdiskelujen siirtyminen seuraavalle asteelle eli varsinaisiin myynti-ilmoituksiin vienee vielä hetkensä. Ht.netin kasvatusfoorumille kyllä laitoin jo pienen puskaradiotiedotteen tapaisen, että kysellä näitä molempia saa. Sähköposti ammottaa tyhjyyttään, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos Se Oikea hevosenostaja sattuisikin kohdalle. Että vink vink vaan lukijoillekin ;)
Mutta jotain mitä kyllä teen mitä pikemmiten, on jokaikisen ylimääräisen "mä ehkä tätä joskus johonkin" -verukkeella säilötyn hevostarvikkeen penkominen varastosta, kuvaaminen ja myyntiin laittaminen! Eli sitä postausta luvassa jahka saan aikaiseksi.. Tuota "talven tuloa" seuratessa ei kyllä ole kaukana myöskään koko omaisuuden kauppaaminen huuto.netissä ja kaukomaille muutto ;D
Mutta, sitten on Minja. Josta haluaisin kovasti itselleni varsan. Jolloin se pitäisi siis astuttaa ensi kesänä. Realistina on todettava, että kahden tamman varsotukseen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa - koska on varauduttava myös niihin pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin, eläinlääkärilaskuihin ja ylimääräisiin kuluihin. Eli, jos astuttaisin Minjan (joka tietysti hyvällä tuurilla tiinehtyisi ja varsoisi terveen elävän varsan jne..), Mimmu saisi jäädä ensi kesänä tyhjäksi. Ja tyhjänä minun on sitä turha pitää, se on jo sen ikäinenkin mitä ikinä tehdään, se pitää tehdä tosissaan. Ja puolestaan, jos en tule astuttamaan Miniä, minun olisi periaatteessa sama myydä se vaikka heti pois, koska ennemmin tai myöhemmin se on edessä kuitenkin ja vaikka itse pystyn sille ratsualkeet opettamaan, tulee ammattilaisen käyttö jatkossa kuitenkin viemään rahaa. Rahaa, rahaa, rahaa. Haaveena kuitenkin olisi ainakin nyt 3-vuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin (ja mahdolliseen finaaliin) valmistella se itse, astuttaa kesällä, ratsuttaa pikkuhiljaa, ja varsan vieroituksen jälkeen laittaa se myyntiin. Siinä olisi sellainen mielenkiintoinen projekti työstettäväksi. Ja Minin varsasta tulisi seuraava projekti.
No, kumpaakaan en tietenkään haluaisi myydä. Mutta lyhyelläkin matikalla on helppo ymmärtää, että kaksi hevosta syö, kuluttaa, vie vakuutusmaksuja, jne. tuplasti enemmän kuin yksi. Ja kun sitä lottovoittoa ei vain kuulu..
Huoh. Pohdiskelujen siirtyminen seuraavalle asteelle eli varsinaisiin myynti-ilmoituksiin vienee vielä hetkensä. Ht.netin kasvatusfoorumille kyllä laitoin jo pienen puskaradiotiedotteen tapaisen, että kysellä näitä molempia saa. Sähköposti ammottaa tyhjyyttään, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos Se Oikea hevosenostaja sattuisikin kohdalle. Että vink vink vaan lukijoillekin ;)
Mutta jotain mitä kyllä teen mitä pikemmiten, on jokaikisen ylimääräisen "mä ehkä tätä joskus johonkin" -verukkeella säilötyn hevostarvikkeen penkominen varastosta, kuvaaminen ja myyntiin laittaminen! Eli sitä postausta luvassa jahka saan aikaiseksi.. Tuota "talven tuloa" seuratessa ei kyllä ole kaukana myöskään koko omaisuuden kauppaaminen huuto.netissä ja kaukomaille muutto ;D
lauantai 26. marraskuuta 2011
Hierontakurssilla 11.-12.11.
Hei, mähän lupasin kertoa taannoisesta hierontakurssistani! Kerrataan siis sitä paremman kirjoittelemisen puutteessa. Jatkokurssihan olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta jouduin sen perumaan - auto on aiheuttanut sen verran päänvaivaa ja rahanmenoa, että en ollut varma onko minulla kulkupeliä alla (meinasi ensimmäisellekin kurssille pääsy sen takia jäädä väliin), puhumattakaan nyt siitä olisiko varaa. Katsotaan vuoden päästä uudestaan..
Lihashuollon peruskurssi siis järjestettiin 11.-12.11. Harjun oppimiskeskuksella Virolahdella, kouluttajana Niina Aapro. Jo viime vuonna haaveilin kurssille lähdöstä ja nyt sitten ilmoittauduin jo hyvissä ajoin, kun päivätkin sattuivat omaan viikkorytmiini, perjantai ja lauantai ovat aina "minun viikonloppuni". Joskus naperona aikoinaan haaveilin hevoshierojaksi ryhtymisestäkin mutta olen joutunut toteamaan että sellainen luontainen näppituntuma minulta kyllä puuttuu. Heppakouluaikoina opeteltiin lähinnä venytyksiä, mutta kova kiinnostus aiheeseen on aina ollut ja Hevosen ABC on luettu aika moneen kertaan etu- ja takaperin. Että jos nyt sitten lopultakin saisi sitä näppituntumaakin kehiteltyä jollekin asteelle, että voi sitten omiensa kanssa ainakin jotain avustavaa tehdä.
Perjantaina kurssi alkoi klo 12 teoriaosuudella. Käytiin melko ripeään tahtiin läpi anatomiaa, perusteita, otteita ja lihaskartat, jotta päästäisiin talliin tekemään käytännön harjoituksia ennen iltaruokintaa. Tallissa saimme pareittain hevoset joiden rakennetta ensin arvioimme, sitten harjoiteltiin venyttelyitä ja hierontaa. Harjoittelukappaleena ollut Nikke-ruuna olikin jumissa ja kipeä vähän joka paikasta, tuli oikein omat kouluajat mieleen noista possujunassa hölkkäävistä ajo-opetushevosista. Tallilta siirryimme päivälliselle, minkä jälkeen tankattiin loppuilta vielä teoriaa. Kurssilta kasaantunut monistenippu on kattava tietopaketti hieronnasta, lihasongelmista, rakennevioista (ja niiden aiheuttamista vammoista) yms., pitäisi ottaa aikaa ja lukea tuo oikein ajatuksen kanssa läpi, kurssilla niitä vain raapaistiin nopeaan tahtiin. (Seuraavana päivänä selvisi nopean käsittelyn syykin: kun lopetimme hieman jälkeen seitsemän, luuli kurssittaja kellon olleen jo yli kahdeksan..)
Lauantaina oli käytännön harjoituksia koko päivä ruokataukoa lukuunottamatta, ratsutallissa hieroimme hevosia pareittain tai yksinään aamukahdeksasta alkaen. Melko itsenäistä työskentelyä monisteidemme kera, kouluttaja kiersi tietysti koko ajan neuvomassa ja tarkistamassa missä mennään. Tuntiratsut ne vasta vaivaisia olivat, loppuun kun kävimme läpi löydöksiä, oli lähes jokaisella ainakin lavat ja/tai selkä jumissa ja epäsopivasta satulasta kielivä sahalihas pullotti monella hevosella. Olisikin ollut mielenkiintoista tarkistaa hevosten satulat samassa yhteydessä. Fraza-niminen vanhustamma oli ihan kauttaaltaan niin kipeä että meinasi syödä hierojansa :(
No, mitä jäi kahden päivän kurssista käteen? Jokseenkin se mitä olin hakemassakin, eli nyt on konkreettiset ohjeet ja käytännön tuntumaa siihen, mitä, miksi ja missä järjestyksessä lähtee tekemään, jos hevostaan meinaa itse hieroa. Löytää ongelmakohtia, ja osaa ehkä vähän arvioida niiden syitä ja seurauksia. Pitäisi nyt vain ryhdistäytyä ja ottaa tavaksi vaikka kerran viikkoon vähän vetristellä Mimmua ja omia "taitojaan".. Minulle on valitettavasti tapana kertyä aika pitkä lista asioita joiden suhteen tulisi ryhdistäytyä! :P
Lihashuollon peruskurssi siis järjestettiin 11.-12.11. Harjun oppimiskeskuksella Virolahdella, kouluttajana Niina Aapro. Jo viime vuonna haaveilin kurssille lähdöstä ja nyt sitten ilmoittauduin jo hyvissä ajoin, kun päivätkin sattuivat omaan viikkorytmiini, perjantai ja lauantai ovat aina "minun viikonloppuni". Joskus naperona aikoinaan haaveilin hevoshierojaksi ryhtymisestäkin mutta olen joutunut toteamaan että sellainen luontainen näppituntuma minulta kyllä puuttuu. Heppakouluaikoina opeteltiin lähinnä venytyksiä, mutta kova kiinnostus aiheeseen on aina ollut ja Hevosen ABC on luettu aika moneen kertaan etu- ja takaperin. Että jos nyt sitten lopultakin saisi sitä näppituntumaakin kehiteltyä jollekin asteelle, että voi sitten omiensa kanssa ainakin jotain avustavaa tehdä.
Perjantaina kurssi alkoi klo 12 teoriaosuudella. Käytiin melko ripeään tahtiin läpi anatomiaa, perusteita, otteita ja lihaskartat, jotta päästäisiin talliin tekemään käytännön harjoituksia ennen iltaruokintaa. Tallissa saimme pareittain hevoset joiden rakennetta ensin arvioimme, sitten harjoiteltiin venyttelyitä ja hierontaa. Harjoittelukappaleena ollut Nikke-ruuna olikin jumissa ja kipeä vähän joka paikasta, tuli oikein omat kouluajat mieleen noista possujunassa hölkkäävistä ajo-opetushevosista. Tallilta siirryimme päivälliselle, minkä jälkeen tankattiin loppuilta vielä teoriaa. Kurssilta kasaantunut monistenippu on kattava tietopaketti hieronnasta, lihasongelmista, rakennevioista (ja niiden aiheuttamista vammoista) yms., pitäisi ottaa aikaa ja lukea tuo oikein ajatuksen kanssa läpi, kurssilla niitä vain raapaistiin nopeaan tahtiin. (Seuraavana päivänä selvisi nopean käsittelyn syykin: kun lopetimme hieman jälkeen seitsemän, luuli kurssittaja kellon olleen jo yli kahdeksan..)
Lauantaina oli käytännön harjoituksia koko päivä ruokataukoa lukuunottamatta, ratsutallissa hieroimme hevosia pareittain tai yksinään aamukahdeksasta alkaen. Melko itsenäistä työskentelyä monisteidemme kera, kouluttaja kiersi tietysti koko ajan neuvomassa ja tarkistamassa missä mennään. Tuntiratsut ne vasta vaivaisia olivat, loppuun kun kävimme läpi löydöksiä, oli lähes jokaisella ainakin lavat ja/tai selkä jumissa ja epäsopivasta satulasta kielivä sahalihas pullotti monella hevosella. Olisikin ollut mielenkiintoista tarkistaa hevosten satulat samassa yhteydessä. Fraza-niminen vanhustamma oli ihan kauttaaltaan niin kipeä että meinasi syödä hierojansa :(
No, mitä jäi kahden päivän kurssista käteen? Jokseenkin se mitä olin hakemassakin, eli nyt on konkreettiset ohjeet ja käytännön tuntumaa siihen, mitä, miksi ja missä järjestyksessä lähtee tekemään, jos hevostaan meinaa itse hieroa. Löytää ongelmakohtia, ja osaa ehkä vähän arvioida niiden syitä ja seurauksia. Pitäisi nyt vain ryhdistäytyä ja ottaa tavaksi vaikka kerran viikkoon vähän vetristellä Mimmua ja omia "taitojaan".. Minulle on valitettavasti tapana kertyä aika pitkä lista asioita joiden suhteen tulisi ryhdistäytyä! :P
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Verkko tuli, jippii!
Johan sitä on odotettukin! Eikä paketista paljastunut kuin vasta ponistereiden S-kokoinen verkko, yksinään tarhaavan Mimmun mini-verkko jäi vieläkin jälkitoimitukseen.. Tilatessa pähkäilin, olisiko kuitenkin pitänyt tilata S-kokoisia kaksi, mutta on tuo kyllä sen verran reilu, että mini-koko riittää yhdelle hevoselle varmasti oikein hyvin. Ja sitä voi tarvittaessa pitää trailerissa verkkona.
Eilen pääsin siis askartelemaan verkon sijoituksen kanssa. Olin arvioinut että se yltäisi joidenkin puiden väliin, tai sitten se olisi lyötävä tiiliseinään killumaan. Jälkimmäinen tietysti olisi asennukseltaan hankalampaa, ja juuri juuri (pienen jatkopalan kanssa) verkon sai puihin kiinni. Länttäsin sen vain jollekin korkeudelle, säädetään sitten jos tuntuu epäsopivalta. Eilen saivat verkkoon päiväheinänsä syötäviksi, syöminen sujui sen verran mallikkaasti (lisäksi heinää ropisee koko ajan maahan) että en antanut erikseen irtoheinää tarjolle. Sitä "virallisissa ohjeissa" suositellaan, koska hitaaseen syömiseen kiukustuvat ponit voivat ryhtyä tuhoamaan verkkoa ;) Illalla töistä palatessa verkko edelleen paikallaan, kukaan ei ollut purkanut siihen turhautumistaan. Viritin sen illalla jo valmiiksi aamua varten - skeptisenä suhtauduin ajatukseen koko päivän heinäannoksen lataamisesta kerralla, joten laitoin verkkoon vain normaalin aamuannoksen, kolmisen kiloa. Hitainta syöminen olisi varmasti silloin kun tarjolle asettaa kokonaisen paalin josta ei poista naruja ollenkaan, kuten slowfeeding-sivuilla ohjeistetaan - joo, varmasti kokeilemisen arvoista jos syöjät ovat vähän eri koko- ja tarveluokkaa.. Nämä jos onnistuvat hutaisemaan sen paalin päivässä, saavat kyllä yön olla ilman ruokaa ;)
Syöminen sujuu hyvässä sovussa verkon ympärillä. Sen takia halusin verkon ennemmin puihin roikkumaan kuin seinään kiinni, että siitä pääsee kaksin puolin syömään eikä kukaan (no lähinnä Mini) pääse sitä omimaan. Minillä siis on kaveriponina naapurin Panda. Verkosta on myös varmasti osaltaan vaikeampi = hitaampi syödä kun se heiluu vapaasti ilmassa, verrattuna siihen että sen voi vain painaa seinää vasten ja napsia siitä. Korkeus tuntuisi äkkiseltään ihan sopivalta.. Ihan maata myöten en halunnut laittaa (kuten jossain ohjeistetaan), jääpä pieni lumivarakin tuohon.
Kuvat otin aamulla ja äsken kävin tarkastamassa, mitä syöjille kuuluu. Heinää oli edelleen reilun oloinen satsi verkossa ja siellä sitä korsi kerrallaan nyrpittiin, eli syömiseen kuluva aika ainakin oli selvästi pidentynyt. Päiväheinät saa kuitenkin käydä erikseen lisäämässä, mutta katsotaan jos muutaman päivän totuttelun jälkeen uskaltaa antaa isomman satsin ja katsoa kuinka kauan sitä syödään. Ison kerta-annoksen idea (tai toive..) on tietysti osaltaan sekin, että kun hevonen tottuu siihen että ruokaa on koko ajan tarjolla, ei koko ajan ole pakko syödä.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Haastetta kerrassaan
Haastavaa tämä bloginpito ;) Nyt kyllä jätän haasteen jakamatta eteenpäin - jos joku haluaa "haastaa itsensä" ja tehdä tämän, kaikin mokomin.
Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitos Maya/At full gallop :)
b) nämä blogit haastoin mukaan
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tämähän vaatii ihan ajatusta, yleensä tämän tapaisissa tehtävissä paljastan itsestäni vain negatiivisia ominaisuuksia.. Pidetään tämä siis lyhyenä ja yksinkertaisena.
1. Ensimmäinen hoitoponini oli Skäpperöds Gaia Savijärven kartanolta. En tiedä onko mummu vielä hengissä, oli ainakin kesällä 2005 (?) kun olin Saviksella työssäoppimassa. Mutta onhan siitäkin jo jokunen vuosi..
2. Lisää shettisrakkautta, poni jolla aloitin ratsastuksen oli Katrinchen eli Nappula Sailan tallilta. Taisin olla nelivuotias silloin. 85-syntynyt Nappula viimeisten tietojeni mukaan on edelleen hengissä ja suosittu tuntiponi :)
Nappulaa kävin katsomassa 2003 vanhojen aikojen muistoksi, paluu hevosharrastukseni juurille ennen lähtöäni Perhoon..
3. Perhossa opiskelin vuosina 2003-2007 hevostenhoitajaksi yhdistelmätutkintona lukion kanssa. Koska inhoan että minut rinnastetaan kaksoistutkinnon suorittaneisiin: olen suorittanut kolmoistutkinnon, siis ammattipaperit, yo-tutkinnon ja koko lukion oppimäärän. Siinä on ero! Opiskeluun uhrattuun aikaan ja vaivaan nähden suhteettoman hyviä papereitani en ole kuitenkaan jatko-opiskeluun hyödyntänyt, enkä ole ollut enää yli kahteen vuoteen hevosalan töissä, joten olen kaukana vallitsevan ammattilukiokiistan mallioppilaasta.. Suosittelen tätä tietä kuitenkin kaikille hevosalan opintoja miettiville, vaikka lukio ei varsinaisesti kiinnostaisikaan. Joku takaportti on hyvä olla. Sinä päivänä kun aikuistun ja päätän hankkia itselleni loppuelämän ammatin, minulla on aina taustalla enkusta lukematta kirjoitettu laudatur ja 10 jokaisesta kurssista. Kuriositeettina mainittakoon että yhdestä kurssista olin vähällä saada ysin, mutta menin korotuskokeeseen.. :P
4. Kaikkein eniten haluaisin työkseni vain hoitaa hevosia, mutta taloudellisesti se on kestämätöntä niin kauan kun haluaa myös omistaa ja (yrittää) kasvattaa hevosia. Hevosalan yrityksistä haluaisin perustaa varsapihaton: rakastan pikku möllyköiden opettamista tavoille. Mutta raha, raha, raha..
5. Hevosia on omistuksessani ollut kaikkiaan kolme: Mimmun ja Minjan lisäksi myös suomenhevostamma Haanen Hirmu. Hirmu oli ensimmäinen passihevoseni Perhossa, ja vuosien varrella hoidin ja liikutin hurmaavaa blondikakaraa usein. Koulu loppui ja Hirmu jäi Perhoon - mutta olin luvannut sille, että tämä ei jäisi tähän. Alkuvuodesta 2008 molli vähensi hevosia, ja ehkä liian lyhyeksi jääneen harkinta-ajan jälkeen soitin koululle ja sovin kaupoista. Sain elämäni hevosen kuitenkin ihan väärään aikaan ja paikkaan - oltuaan ensin jonkin aikaa ylläpitoa vastaan vuokrattuna, myin sen lopulta noin vuosi sitten. Loputtoman puuhakas monitoimitamma ei seurahevosena oloa olisi jaksanut, ja kolmikossani oli yksi liikaa.
Edelleen kaiholla muistelen kaunista tammaa ja mietin mitä olisi voinut olla.. Mutta joskus on pakko myöntää oma riittämättömyytensä. Hirmu sai ihanan kodin :) Se on persoona jota ihan jokainen ei ymmärrä, mutta kuitenkin hevonen, jonka kanssa minulla on ollut ehkä tiivein side.
6. Alkaa ideat loppua jo nyt! Hevosten lisäksi en harrasta juuri mitään muuta kuin elossapysymistä - hevoset kotipihassa rytmittävät elämän tarkkojen rutiinien mukaan. Elokuvissa yritän käydä vähintään pari kertaa kuussa tai sen mukaan miten mielenkiintoista katsottavaa on tarjolla - olen leffafriikki. Joskus aikanaan luin myös paljon, mutta nykyään se painottuu lähinnä hevostietokirjojen keräilyyn. Niitä minulla onkin melkoisen valtavasti..
7. Ja tietysti valokuvausta harrastelen aina silloin tällöin. Kotisivuni Effrenus.net onkin odottanut valmistumistaan vuodesta 2006 - eli suurella todennäköisyydellä sitä ei koskaan tulla näkemään. Lähinnä tapahtumista otettuja kuvia löytyy hajanaisesti useilta kuvasivuilta, mm:
http://picasaweb.google.com/arroparro
http://community.webshots.com/user/krista_heikkila
http://community.webshots.com/user/kristah87
http://community.webshots.com/user/arroch
8. En olisi koskaan uskonut että tämä blogi kasvaa näinkin suureksi - lukijoita on nyt jopa 25, kiitos teille kaikille! Alkujaan kirjasin muistiin vain Mimmun tiineysajan juttuja omaksi ilokseni, mutta vierivän lumipallon lailla innostus bloginpitoon on kasvanut ja nykyään pyrin kirjoittamaan mahdollisimman usein - jos vain on jotain asiaa tai asiankaltaista.
Olipas randomia. Mutta tulipahan tehtyä.
Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitos Maya/At full gallop :)
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tämähän vaatii ihan ajatusta, yleensä tämän tapaisissa tehtävissä paljastan itsestäni vain negatiivisia ominaisuuksia.. Pidetään tämä siis lyhyenä ja yksinkertaisena.
1. Ensimmäinen hoitoponini oli Skäpperöds Gaia Savijärven kartanolta. En tiedä onko mummu vielä hengissä, oli ainakin kesällä 2005 (?) kun olin Saviksella työssäoppimassa. Mutta onhan siitäkin jo jokunen vuosi..
2. Lisää shettisrakkautta, poni jolla aloitin ratsastuksen oli Katrinchen eli Nappula Sailan tallilta. Taisin olla nelivuotias silloin. 85-syntynyt Nappula viimeisten tietojeni mukaan on edelleen hengissä ja suosittu tuntiponi :)
Nappulaa kävin katsomassa 2003 vanhojen aikojen muistoksi, paluu hevosharrastukseni juurille ennen lähtöäni Perhoon..
3. Perhossa opiskelin vuosina 2003-2007 hevostenhoitajaksi yhdistelmätutkintona lukion kanssa. Koska inhoan että minut rinnastetaan kaksoistutkinnon suorittaneisiin: olen suorittanut kolmoistutkinnon, siis ammattipaperit, yo-tutkinnon ja koko lukion oppimäärän. Siinä on ero! Opiskeluun uhrattuun aikaan ja vaivaan nähden suhteettoman hyviä papereitani en ole kuitenkaan jatko-opiskeluun hyödyntänyt, enkä ole ollut enää yli kahteen vuoteen hevosalan töissä, joten olen kaukana vallitsevan ammattilukiokiistan mallioppilaasta.. Suosittelen tätä tietä kuitenkin kaikille hevosalan opintoja miettiville, vaikka lukio ei varsinaisesti kiinnostaisikaan. Joku takaportti on hyvä olla. Sinä päivänä kun aikuistun ja päätän hankkia itselleni loppuelämän ammatin, minulla on aina taustalla enkusta lukematta kirjoitettu laudatur ja 10 jokaisesta kurssista. Kuriositeettina mainittakoon että yhdestä kurssista olin vähällä saada ysin, mutta menin korotuskokeeseen.. :P
4. Kaikkein eniten haluaisin työkseni vain hoitaa hevosia, mutta taloudellisesti se on kestämätöntä niin kauan kun haluaa myös omistaa ja (yrittää) kasvattaa hevosia. Hevosalan yrityksistä haluaisin perustaa varsapihaton: rakastan pikku möllyköiden opettamista tavoille. Mutta raha, raha, raha..
5. Hevosia on omistuksessani ollut kaikkiaan kolme: Mimmun ja Minjan lisäksi myös suomenhevostamma Haanen Hirmu. Hirmu oli ensimmäinen passihevoseni Perhossa, ja vuosien varrella hoidin ja liikutin hurmaavaa blondikakaraa usein. Koulu loppui ja Hirmu jäi Perhoon - mutta olin luvannut sille, että tämä ei jäisi tähän. Alkuvuodesta 2008 molli vähensi hevosia, ja ehkä liian lyhyeksi jääneen harkinta-ajan jälkeen soitin koululle ja sovin kaupoista. Sain elämäni hevosen kuitenkin ihan väärään aikaan ja paikkaan - oltuaan ensin jonkin aikaa ylläpitoa vastaan vuokrattuna, myin sen lopulta noin vuosi sitten. Loputtoman puuhakas monitoimitamma ei seurahevosena oloa olisi jaksanut, ja kolmikossani oli yksi liikaa.
Edelleen kaiholla muistelen kaunista tammaa ja mietin mitä olisi voinut olla.. Mutta joskus on pakko myöntää oma riittämättömyytensä. Hirmu sai ihanan kodin :) Se on persoona jota ihan jokainen ei ymmärrä, mutta kuitenkin hevonen, jonka kanssa minulla on ollut ehkä tiivein side.
6. Alkaa ideat loppua jo nyt! Hevosten lisäksi en harrasta juuri mitään muuta kuin elossapysymistä - hevoset kotipihassa rytmittävät elämän tarkkojen rutiinien mukaan. Elokuvissa yritän käydä vähintään pari kertaa kuussa tai sen mukaan miten mielenkiintoista katsottavaa on tarjolla - olen leffafriikki. Joskus aikanaan luin myös paljon, mutta nykyään se painottuu lähinnä hevostietokirjojen keräilyyn. Niitä minulla onkin melkoisen valtavasti..
Tässä murto-osa hevoskirjahyllystäni.. |
http://picasaweb.google.com/arroparro
http://community.webshots.com/user/krista_heikkila
http://community.webshots.com/user/kristah87
http://community.webshots.com/user/arroch
Joskus harvoin kuvaan muutakin kuin hevosia.. |
Olipas randomia. Mutta tulipahan tehtyä.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Kuvahaaste, jee!
Olen seuraillut tämän kiertoa blogeissa ja odottanut jo koska osuu omalle kohdalle.. Tulihan se sieltä, kiitoksia All these ups and downs -blogin porukoille :)
Meinasi tulla tippa linssiin, kun kansiosta paljastui entisen koulukaverini hevosen, lv-tamma Lady Shadow'n irtojuoksutuskuvia, kuvattu 24.3.2005 Perhon mollin (eli maaseutuopiston) kentällä. Lady eli Neitiponi oli aivan hurmaavaluonteinen pieni tamma, jota silloin tällöin ratsastelinkin Perhossa opiskellessani eli vuosina 2003-2007. Lady oli todella opettavainen ratsastaa, herkkä ja hyvin koulutettu, eikä mitään antanut ilmaiseksi. Tahmatassuihin tottuneelle tuollaisessa virittyneessä pelissä oli vähän opettelemista - mistä on ollut ehkä hyötyä kun Mimmun ostin. Viimeisen opiskeluvuoden minulla oli ylläpitohevonen, joka Ladyn kanssa sitten asusteli samalla tallilla ja ne olivat tarhakavereita. Monet ihanat maastolenkit tuli tehtyä Ladyn ja sen omistajan kanssa :) Tieto Ladyn kuolemasta keväällä 2010 oli todella surullinen uutinen ja vei ajatukset moniin muistoihin mollivuosilta..
- Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
- Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
- "Selitä" kuva.
- Haasta kolme muuta bloggaajaa: Annika, Monica ja Mia :)
Pörrr! |
RIP |
Vermon valloitus
I'm not fat, I'm in show condition.. Vai miten se oli.. Valitettavasti emme ole shetlanninponiharrastajia |
II palkinto
Tyyppi: Hyvä, hyvä ryhti 8
Runko: Tiivis, syvä, pyöreä runko, kaareva kaula, lyhyt säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej yhdensuuntaissiirtymää, sapelissa, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Etukaviot pyöreät, takakaviot hieman suipot 8
Käynti: Ej ahtaat, suorat, tj sisäkierteiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Ej väljät, melko suorat, tj ahtaanlaiset, joustava askel 8
Sk. 145 cm lk. 148 cm
Ei näillä ihan kärkikahinoihin ollut asiaa, mutta eipä sitä osattu odottaakaan, koska oli tiedossa että hyvin ennestään palkittuja varsoja oli mukana. Finaaliin pääsikin kaksi I- palkittua ja kolme II+:aa.
Tyyppi: Hyvä, hyvä ryhti 8
Runko: Tiivis, syvä, pyöreä runko, kaareva kaula, lyhyt säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej yhdensuuntaissiirtymää, sapelissa, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Etukaviot pyöreät, takakaviot hieman suipot 8
Käynti: Ej ahtaat, suorat, tj sisäkierteiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Ej väljät, melko suorat, tj ahtaanlaiset, joustava askel 8
Sk. 145 cm lk. 148 cm
Ei näillä ihan kärkikahinoihin ollut asiaa, mutta eipä sitä osattu odottaakaan, koska oli tiedossa että hyvin ennestään palkittuja varsoja oli mukana. Finaaliin pääsikin kaksi I- palkittua ja kolme II+:aa.
Reippaat typykät (taustalla Kuukson Amaliia) kotimatkaa odottamassa.. |
lauantai 12. marraskuuta 2011
Vermo calling..
Nyt on siis eilinen ja tämä päivä kurssitettu itseään hevoshieronnan saloihin.. Briiffaan vaikka oppeja myöhemmin.
Nyt haluan vain postata aiemmin tällä viikolla otetun kuvan Ministeristä! Siis tämän takkuisen näköisen (ja ennen kaikkea SYNTISEN LIHAVAN - vaikkei se edes saa juuri muuta kuin heinää..) eläimen minä todellakin olen viemässä huomenna valtakunnalliseen varsanäyttelyyn Vermoon.. :D Eilen se kyllä on kauttaaltaan pesty ja siistitty, ja tänään tarhaillut onnellisesti full neck -loimi päällään.
Lohduttaudutaan kuitenkin katsomalla miten varsa liikkuu.. Sitähän ei sitten tiedä, mitä se kehässä huomenna keksii.
Nyt haluan vain postata aiemmin tällä viikolla otetun kuvan Ministeristä! Siis tämän takkuisen näköisen (ja ennen kaikkea SYNTISEN LIHAVAN - vaikkei se edes saa juuri muuta kuin heinää..) eläimen minä todellakin olen viemässä huomenna valtakunnalliseen varsanäyttelyyn Vermoon.. :D Eilen se kyllä on kauttaaltaan pesty ja siistitty, ja tänään tarhaillut onnellisesti full neck -loimi päällään.
Lohduttaudutaan kuitenkin katsomalla miten varsa liikkuu.. Sitähän ei sitten tiedä, mitä se kehässä huomenna keksii.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Menopäällä
Että taas semmoinen viikonloppu se! Eilen lauantaina siis taas ohjelmassa Mimmulla ja Jaanalla estevalmennus Kuuksossa. Minun kirjoitukselliset kykyni ovat nyt jossain univajeen alla piilossa joten video saa kertoa enemmän kuin haparoivat sanani (vaikka kameralla kyllä olikin taas suuria vaikeuksia selvitä "pimeässä"). Hyvin meni hyppelyt, videon lopussa myös hieman uusintakäännöstreeniä.
Ja tänään oppeja testattiin käytännössä. Kello soi ensimmäisen kerran iloisesti 5:30 (ja töistä olen päässyt tänään 22:30 joten tämä selittäköön väsymystä..), ei muuta kuin sapuskaa poneille ja pikkuhiljaa itsekin käynnistymään aamuun. Kohti Kotkaa lähdettiin ajelemaan joskus about varttia ennen kahdeksaa, kisat alkaisivat yhdeksältä. Ensimmäinen luokka siis seuraluokka, 70 cm Clear Round -arvostelulla. Mimmu lähti aika loppupäässä joten ei ollut mikään kiire.. Pidemmittä puheitta laitetaan nyt vaan se video tähän, ei jaksa satuilla mitään mutta haluan saada tämän postauksen tehtyä :D
Elikkä nollarata ja jaettu ensimmäinen sija! Jiihaa, ainakin yksi ruusuke plakkarissa. Sitten seuraavaa luokkaa odottelemaan.. Strategia oli (mikäli toiseen vaiheeseen pääsisi) kaikki tai ei mitään, eli muutama oikein tiukka tie joilla säästyy aikaa ilman hirmuisen vauhdin ylläpitoa. Mimmu kun on niin sutjakka penninpäälläkääntyjä tarpeen tullen, menee sieltä mistä mahansa kanssa vain mahtuu, mutta liikoja revitellä sen kanssa ei välttämättä kannata, tai sen saa kiinni ehkä joskus juhannuksen tienoilla (voi vaikka ottaa jonkun omaehtoisen estevalinnankin jos oikein innostuu). Hieman jännitti katsomossa, Mimmun ekat aluekisat yli vuoteen..
Mimmun touhutusta katsellessa rupesi kyllä jo vähän naurattamaankin, oli se niin uskomattoman tosissaan taas. Molemmista vaiheista kuitenkin nollat ja aika 25,76 meni siinä vaiheessa johtoon! Alle kymmenen ratsukkoa jäljellä kokonaisuudessaan 26 lähtijästä.. Ratsukon loppuverrytellessä menin itse vielä maneesiin seuraamaan viimeiset radat. Eikä mennyt kukaan ohi, ei.. Mahtavaa, Mimmun ensimmäinen aluetason voitto! Kyllä kannatti lähteä. Hymyissä suin lähdettiin sitten kotiinpäin.
Nyt on kyllä ankaran treenin paikka Mimmun laukkojen kanssa, ennen se nimittäin salamana vaihtoi laukat sileälläkin lähes suunnanvaihdon ajatuksesta, mutta minäpä olen sisäisen kouluratsastajani tarmolla treenannut vastalaukkaa koko kesän ja se ehkä näkyy jossain, tosin vähän negatiivisesti näin esteratsastuksen näkökulmasta. Ei sitten muuta kuin kavaletti- yms. harjoitusten kanssa taas vaihtoja kuosiin ja voimaa ponnistuksiin! Siis kunhan minä ensin jaksan askarrella kavaletteja.. ;) Joko tämä nyt riittäisi, kiitos ja hyvää yötä!
Ja tänään oppeja testattiin käytännössä. Kello soi ensimmäisen kerran iloisesti 5:30 (ja töistä olen päässyt tänään 22:30 joten tämä selittäköön väsymystä..), ei muuta kuin sapuskaa poneille ja pikkuhiljaa itsekin käynnistymään aamuun. Kohti Kotkaa lähdettiin ajelemaan joskus about varttia ennen kahdeksaa, kisat alkaisivat yhdeksältä. Ensimmäinen luokka siis seuraluokka, 70 cm Clear Round -arvostelulla. Mimmu lähti aika loppupäässä joten ei ollut mikään kiire.. Pidemmittä puheitta laitetaan nyt vaan se video tähän, ei jaksa satuilla mitään mutta haluan saada tämän postauksen tehtyä :D
Elikkä nollarata ja jaettu ensimmäinen sija! Jiihaa, ainakin yksi ruusuke plakkarissa. Sitten seuraavaa luokkaa odottelemaan.. Strategia oli (mikäli toiseen vaiheeseen pääsisi) kaikki tai ei mitään, eli muutama oikein tiukka tie joilla säästyy aikaa ilman hirmuisen vauhdin ylläpitoa. Mimmu kun on niin sutjakka penninpäälläkääntyjä tarpeen tullen, menee sieltä mistä mahansa kanssa vain mahtuu, mutta liikoja revitellä sen kanssa ei välttämättä kannata, tai sen saa kiinni ehkä joskus juhannuksen tienoilla (voi vaikka ottaa jonkun omaehtoisen estevalinnankin jos oikein innostuu). Hieman jännitti katsomossa, Mimmun ekat aluekisat yli vuoteen..
Mimmun touhutusta katsellessa rupesi kyllä jo vähän naurattamaankin, oli se niin uskomattoman tosissaan taas. Molemmista vaiheista kuitenkin nollat ja aika 25,76 meni siinä vaiheessa johtoon! Alle kymmenen ratsukkoa jäljellä kokonaisuudessaan 26 lähtijästä.. Ratsukon loppuverrytellessä menin itse vielä maneesiin seuraamaan viimeiset radat. Eikä mennyt kukaan ohi, ei.. Mahtavaa, Mimmun ensimmäinen aluetason voitto! Kyllä kannatti lähteä. Hymyissä suin lähdettiin sitten kotiinpäin.
Näin se käy, tuumaa Mimmu |
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
OMG!
Vaikka viimeisimpään Horzen blogikisaan kirjoitinkin niin perinpohjaisen tunteellisen vuodatuksen kuin suinkin kykenin, en minä ihan voittoon asti uskonut - mutta tulihan sieltä kiva lahjakortti hassattavaksi.. :) Kaksi asiaa päätin hankkia "jos vaikka voittaisi" jo kun kisa alun perin lanseerattiin: itselle uusi siisti kypärä, Ocean Harmoniouz jonka kanssa kehtaa julkisilla paikoillakin kulkea (minun kohdallani tarkoittaa lähinnä näyttelyitä..), sekä Mimmulle uusi vatsapanssari vuosien haikailun jälkeen. Ei entisessä mitään varsinaista vikaa ole ja sen takia en ole viitsinyt sitä pelkän turhamaisuuden ja värikoordinoinnin nimessä vaihtaakaan, mutta kun sen joustot ovat vihreät.. Saa nähdä mitä kaikkea muuta kivaa pakettiin eksyykään!
Vanha vatsapanssarikin pääsee vielä ulkoilemaan tulevana viikonloppuna, lauantaina Mimmu & Jaana valmentautuvat Petri Tolmusen valvovan silmän alla Kuuksossa ja sunnuntaina seuraavatkin aluekisat Kotkassa, joihin parivaljakko on ilmoitettu 70 cm (seura) ja 80 cm luokkiin. Hui hui :)
Seuraava viikonloppu vasta menoa ja meininkiä pursuaakin, perjantaina ja lauantaina lähden Harjuun lihashuollon peruskurssille, jos vaikka jotain oppisi perusvenytysten lisäksi hevosilleen tekemään. Jatkokurssia seuraa myöhemmin marraskuussa. Sunnuntai 13.11. onkin sitten jännistä jännin päivä, kun Mini raahataan Vermoon valtakunnalliseen varsanäyttelyyn! Kun näyttelyssä on mukana monta ykköselläkin palkittua varsaa, ollaan mukana ihan rehellisesti huvin ja urheilun vuoksi. Ja saapa varsasta tuoreet mittaukset. Itselle puolestaan kelpaisi se vuoden kolmas parhaan esittäjän palkinto, sitä yritetäänkin taas kahden varsan voimin :D Pienimuotoista paniikkia aiheuttaa pohdinta, miten ihmeessä saan metsäpeikkomoodiin vaipuneesta Minjasta edustuskelpoisen näyttelypelin muokattua.. Pakko kai on pestä se tässä jonain päivänä ja sitten vain kylmästi loimittaa näyttelyyn asti, jotta karva pysyy puhtaana ja ehkä jopa painuu vähän siloisemmaksi.
Vanha vatsapanssarikin pääsee vielä ulkoilemaan tulevana viikonloppuna, lauantaina Mimmu & Jaana valmentautuvat Petri Tolmusen valvovan silmän alla Kuuksossa ja sunnuntaina seuraavatkin aluekisat Kotkassa, joihin parivaljakko on ilmoitettu 70 cm (seura) ja 80 cm luokkiin. Hui hui :)
Seuraava viikonloppu vasta menoa ja meininkiä pursuaakin, perjantaina ja lauantaina lähden Harjuun lihashuollon peruskurssille, jos vaikka jotain oppisi perusvenytysten lisäksi hevosilleen tekemään. Jatkokurssia seuraa myöhemmin marraskuussa. Sunnuntai 13.11. onkin sitten jännistä jännin päivä, kun Mini raahataan Vermoon valtakunnalliseen varsanäyttelyyn! Kun näyttelyssä on mukana monta ykköselläkin palkittua varsaa, ollaan mukana ihan rehellisesti huvin ja urheilun vuoksi. Ja saapa varsasta tuoreet mittaukset. Itselle puolestaan kelpaisi se vuoden kolmas parhaan esittäjän palkinto, sitä yritetäänkin taas kahden varsan voimin :D Pienimuotoista paniikkia aiheuttaa pohdinta, miten ihmeessä saan metsäpeikkomoodiin vaipuneesta Minjasta edustuskelpoisen näyttelypelin muokattua.. Pakko kai on pestä se tässä jonain päivänä ja sitten vain kylmästi loimittaa näyttelyyn asti, jotta karva pysyy puhtaana ja ehkä jopa painuu vähän siloisemmaksi.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Testivuorossa Slow Feeding
Lauma tehokkaita (ja ahneita) rehunkäyttäjiä. Vaihtelevat työajat = vaihtelevat ruokinta-ajat, ja ainainen elämän aikatauluttaminen heinienjaon mukaan. Hukkaanpoljettua heinää. Vapaasta heinästä en uskalla edes unelmoida. Hevoset saavat tällä hetkellä heinää "kriittisellä pisteellä" - sen enempää ei voi antaa niiden lihomatta muodottomiksi palloiksi, mutten todellakaan halua antaa yhtään vähempääkään. Ikuinen ongelma.. Vai löytyisikö siihen kuitenkin ratkaisu?
Sen jälkeen kun Mimmu siirtyi kengättömäksi, olen kasvavalla mielenkiinnolla tutustunut Slow Feeding -ajatteluun ja haaveillut tiheäsilmäisistä tarhaan asennettavista heinäverkoista. Tämän syksyn sateet ja kammottavaksi muuttuneet tarhanpohjat antoivat lopullisen sysäyksen hankinnalle (kun kuivien ruokintapaikkojen puutteessa heinien sirottelu pitkin tarhaa on ollut mahdotonta) ja tilasin tänään Konitorilta lopultakin meille verkot.
Idea on yksinkertainen. Tiheäsilmäiseen verkkoon voit ladata koko päivän (verkon koosta riippuen vaikka pidemmänkin ajan - myös pyöröpaalille on oma verkkonsa) heinäsatsin, jota hevoset sitten nyrppivät verkosta työllä ja vaivalla, korren kerrallaan. Näin syömistä riittää pidemmäksi aikaa heinämäärän kasvamatta (päinvastoin, ruokamäärää voi saada jopa rajoitettua), mahaongelmilta vältytään kun hevonen syö tasaisesti pitkin päivää, hevonen (tai omistaja!) ei stressaa tiettyjä ruokinta-aikoja.. Ei muuta kuin postia odottelemaan, raportoin toki projektin etenemistä :)
Helppoa kuin heinäverkon täyttö:
Em. Konitorin lisäksi verkkoja myyvät Suomessa ainakin Vainikan Aitta sekä Naturashop.
Sen jälkeen kun Mimmu siirtyi kengättömäksi, olen kasvavalla mielenkiinnolla tutustunut Slow Feeding -ajatteluun ja haaveillut tiheäsilmäisistä tarhaan asennettavista heinäverkoista. Tämän syksyn sateet ja kammottavaksi muuttuneet tarhanpohjat antoivat lopullisen sysäyksen hankinnalle (kun kuivien ruokintapaikkojen puutteessa heinien sirottelu pitkin tarhaa on ollut mahdotonta) ja tilasin tänään Konitorilta lopultakin meille verkot.
Idea on yksinkertainen. Tiheäsilmäiseen verkkoon voit ladata koko päivän (verkon koosta riippuen vaikka pidemmänkin ajan - myös pyöröpaalille on oma verkkonsa) heinäsatsin, jota hevoset sitten nyrppivät verkosta työllä ja vaivalla, korren kerrallaan. Näin syömistä riittää pidemmäksi aikaa heinämäärän kasvamatta (päinvastoin, ruokamäärää voi saada jopa rajoitettua), mahaongelmilta vältytään kun hevonen syö tasaisesti pitkin päivää, hevonen (tai omistaja!) ei stressaa tiettyjä ruokinta-aikoja.. Ei muuta kuin postia odottelemaan, raportoin toki projektin etenemistä :)
Helppoa kuin heinäverkon täyttö:
Em. Konitorin lisäksi verkkoja myyvät Suomessa ainakin Vainikan Aitta sekä Naturashop.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Jos maastoon haluat mennä nyt..
Paranormaalien ilmiöiden asiantuntijamme Mimmu haluaa Halloweenin jälkitunnelmissa muistuttaa lukijoitamme jokaponia vaanivista paholaisista.
Lehmä on demoniroduista ehdottomasti vaarallisin. Se on etäisesti vähän niin kuin hevonen, mutta ei kuitenkaan ollenkaan niin kuin hevonen - kuin olisi huonoon naamiaisasuun pukeutunut hämätäkseen varomattomia jokaponeja. Ne liikkuvat ja äännehtivät tavalla joka huokuu sielutonta pahuutta.
Lammas on lehmää pienempi ja pörröisempi. Tuo suloinen ulkonäkö on kuitenkin ANSA! Pienen kokonsa vuoksi sen pahuus ja demoniset voimat ilmenevät voimakkaampina kuin lehmän. Lammaslaumalla on kollektiivinen ajattelu ja ne voivat tiivistyä yhdeksi jättilampaaksi. Näin sanotaan, mutta kukaan tapahtuman todistanut ei ole jäänyt henkiin siitä kertomaan. Erikseen on syytä mainita myös onneksi harvoin tavattu vuohi, joka on käytännössä ninjademoni. Ne ovat äärimmäisen ketteriä ja nopeita. Ja tietysti pahoja.
Siinä missä edellämainitut demonilajikkeet onneksi vetäytyvät piakkoin talvilevolle nauttimaan kesän aikana keräämäänsä runsasta poninruhovarastoa, aina ajankohtainen on metsien paholainen, hirviö. Ne vaeltavat metsissä ainoana tarkoituksenaan pelotella mahdollisesti paikalle eksyviä hevoseläimiä. Nyt on onneksi hirviönmetsästyskausi, mitä juhlistaaksemme pukeudumme aina maastoillessa kirkkaisiin väreihin.
Mutta mitä tehdä kohdatessasi demonin? Tätä ei voi painottaa tarpeeksi: kohtaamista vältettävä kaikin mahdollisin keinoin. Jos se on väistämätön, jää vain kaksi vaihtoehtoa: taistele tai pakene. Jos sattuu omistamaan niin huonon emännän kuin minä, hän tilanteen vakavuutta aliarvioidessaan saattaa kieltää viimeksimainitun. Silloin ainoa mahdollisuutesi on taistelu. Osoita ylivertaisuutesi tekeytymällä mahdollisimman suureksi ja uljaaksi. Kovaäänisen pörinän säestämä passage tai terre á terre on näyttävä ja pelottava tapa lähestyä demonia. Tarvittaessa (jos emäntä nauraen yrittää pysäyttää sinua) tehosta vaikutusta levaden kautta. Capriolekaan (tai muu hyppyliike) tuskin on haitaksi jos sellaisen taidat. Mitä ikinä teet, älä näytä pelkoasi! Yritä kuitenkin livauttaa väliin muutama laukkapiruetinpuolikas, jotta saisit suunnan vaihdettua. Jos demonit eivät hämäänny näistä keinoista vaan lähestyvät sinua, on kaikki toivo mennyttä. Rukoile että ne syövät ratsastajasi ensin ja itse pääset sillä aikaa pakenemaan.
Sarvipäinen paholainen nro 1 vaanii sinua.. kaiken aikaa |
Tänään lenkillä kohtasimme.. |
Siinä missä edellämainitut demonilajikkeet onneksi vetäytyvät piakkoin talvilevolle nauttimaan kesän aikana keräämäänsä runsasta poninruhovarastoa, aina ajankohtainen on metsien paholainen, hirviö. Ne vaeltavat metsissä ainoana tarkoituksenaan pelotella mahdollisesti paikalle eksyviä hevoseläimiä. Nyt on onneksi hirviönmetsästyskausi, mitä juhlistaaksemme pukeudumme aina maastoillessa kirkkaisiin väreihin.
Mutta mitä tehdä kohdatessasi demonin? Tätä ei voi painottaa tarpeeksi: kohtaamista vältettävä kaikin mahdollisin keinoin. Jos se on väistämätön, jää vain kaksi vaihtoehtoa: taistele tai pakene. Jos sattuu omistamaan niin huonon emännän kuin minä, hän tilanteen vakavuutta aliarvioidessaan saattaa kieltää viimeksimainitun. Silloin ainoa mahdollisuutesi on taistelu. Osoita ylivertaisuutesi tekeytymällä mahdollisimman suureksi ja uljaaksi. Kovaäänisen pörinän säestämä passage tai terre á terre on näyttävä ja pelottava tapa lähestyä demonia. Tarvittaessa (jos emäntä nauraen yrittää pysäyttää sinua) tehosta vaikutusta levaden kautta. Capriolekaan (tai muu hyppyliike) tuskin on haitaksi jos sellaisen taidat. Mitä ikinä teet, älä näytä pelkoasi! Yritä kuitenkin livauttaa väliin muutama laukkapiruetinpuolikas, jotta saisit suunnan vaihdettua. Jos demonit eivät hämäänny näistä keinoista vaan lähestyvät sinua, on kaikki toivo mennyttä. Rukoile että ne syövät ratsastajasi ensin ja itse pääset sillä aikaa pakenemaan.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Epäonnistuneen varsottamisen jälkeinen masennus
Jotenkin tässä iltojen pimetessä ja talven lähestyessä on ihan konkreettisesti iskostunut päähän, että meille ei ensi kesänä tule varsaa. Eli uutisen sulatteluun meni reipas kaksi kuukautta.. Jotenkin sen ultran vain otti sellaisena arvasihan sen tämän kesän jälkeen -vetona, että unohdetaan koko juttu, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Koko syksyn on pitänyt itseään ja Mimmua kiireisenä kisojen ja muiden suunnitelmien kanssa. Jotta ei tämä tilaamatta tullut jatkoaika menisi hukkaankaan. (Ja silloinkin joku tulee kisoissa kehumaan tammaa ja kysyy, eikö noin hienoa pitäisi varsottaa.. No juu.) Nyt kai vasta olen antanut itselleni luvan käsitellä asiaa ja olla oikeasti pettynyt. Ja olenhan minä, Sumiaisesta olen haaveillut varsaa jo vuodesta 2005. Mutta katseet on luotava eteenpäin, ei asia murehtimalla muutu.
Samalla vaikeat asiat pyörivät mielessä. Mimmu on jo sen ikäinen (kääntyy 13), että jos sitä vielä aikoo varsottaa, olisi siihen tosissaan ensi kesänä ryhdyttävä, tai sitten heitettävä hanskat tiskiin. Jos heitän hanskat tiskiin, en tiedä mitä sen kanssa sitten teen. Tarkoitukseni oli aina sen ostamisesta lähtien, että se saa muutaman harrasteluvuoden jälkeen siirtyä täysipainoisesti siitokseen. Kisavuosiakin sillä voisi olla jäljellä ties kuinka korkealla tasolla, mutta siinä tapauksessa joutuisin varmaan myymään sen.. Ensisijaisesti haluaisin astuttaa Minjan, jotta toivon mukaan saisin siitä itselleni suvunjatkajan ja voisin Minin sitten myydä siihen tavoitteelliseen kotiin jonka se ansaitsee. Tietysti olisi ihanaa astuttaa molemmat ensi kesänä.. Unelma kahdesta tammasta ja varsasta yhdessä laitumella kirmailemassa on kiiltokuvamaisen kaunis, mutta matkalla siihen (vaikka koskaan se ei edes toteutuisi) tulee kulumaan paljon aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.
Niin kauan kun työtilanteeni ainoa varma asia on jatkuva epävarmuus, ei oikein osaa tai uskalla tehdä sitovia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Mutta unelmoidahan aina saa, ja juuri muuta en teekään.. Kovalla innolla mietin jo ensi kesän mahdollisia orivalintoja, kumman sitten astutankaan, vai molemmat. Mimmun uusiminen Sumiaisella olisi tietysti hienoa, mutta jos sen kiimat ovat yhtä hankalia kuin viime kesänä, olisi parasta viedä se asiantuntevalle oriasemalle hoidettavaksi niin kauan kunnes tärppää. (Millähän rahalla..) Silloin tekisi mieli viedä se Kylämäkeen, missä Jaapeli todennäköisesti ensi kesänäkin astuu. Kun kerran yhden liki täydellisen paketin on saanut, miksi muuttaa reseptiä.. Minin kanssa puolestaan olen hyvin avoimella linjalla, ykköskriteeri orille ovat tietysti mahdollisimman hyvät jalka-asennot. Tyyppiä, liikettä ja hyppyä sillä onkin jo omasta takaa. Jos Mimmua ei Sumiaisella enää laiteta, sopisi ori kyllä Minillekin. Sen verran oria fanitan, että varsa siitä on saatava.. ;)
Kaikesta sitä ihminen saakin energiaa selvitä tulevasta talvesta. Että odotan innolla päästäkseni hassaamaan satoja ellei tuhansia euroja ensi kesänä, jotta pääsen jännittämään liki vuoden sitä mitä ehkä saan tulokseksi kesällä 2013. Ei ihan tervettä. Mutta mitä tästä touhusta ilman tavoitteita tulisi?
Mininodotuksen varsamaha 321 vrk |
Niin kauan kun työtilanteeni ainoa varma asia on jatkuva epävarmuus, ei oikein osaa tai uskalla tehdä sitovia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Mutta unelmoidahan aina saa, ja juuri muuta en teekään.. Kovalla innolla mietin jo ensi kesän mahdollisia orivalintoja, kumman sitten astutankaan, vai molemmat. Mimmun uusiminen Sumiaisella olisi tietysti hienoa, mutta jos sen kiimat ovat yhtä hankalia kuin viime kesänä, olisi parasta viedä se asiantuntevalle oriasemalle hoidettavaksi niin kauan kunnes tärppää. (Millähän rahalla..) Silloin tekisi mieli viedä se Kylämäkeen, missä Jaapeli todennäköisesti ensi kesänäkin astuu. Kun kerran yhden liki täydellisen paketin on saanut, miksi muuttaa reseptiä.. Minin kanssa puolestaan olen hyvin avoimella linjalla, ykköskriteeri orille ovat tietysti mahdollisimman hyvät jalka-asennot. Tyyppiä, liikettä ja hyppyä sillä onkin jo omasta takaa. Jos Mimmua ei Sumiaisella enää laiteta, sopisi ori kyllä Minillekin. Sen verran oria fanitan, että varsa siitä on saatava.. ;)
Tui tui, varsat on söpöjä! |
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Olen aito heppatyttö ♥
Oli ihan pakko kopioida tämä kiertoviesti Facebookista ;)
Jos saat yli 30 olet aito heppatyttö ♥
OLEN:
[x] taputtanut hevosta
[x] halannut hevosta
[x] pussannut hevosta
[ ] mennyt hevosen mahan ali
[x] seissyt suoraan hevosen takana
[x] harjannut hevosta
[x] taluttanut hevosta
[x] juoksuttanut hevosta
[x] hevonen on päässyt irti talutuksestani ja karannut
[x] istunut hevosen selässä sen syödessä
[x] seissyt hevosen selässä
[x] istunut väärinpäin hevosen selässä
[x] ratsastanut silmät kiinni
[x] ratsastanut ilman satulaa
[x] käynti
[x] ravi
[x] laukka
[x] ratsastanut satulan kanssa
[x] käynti
[x] ravi
[x] laukka
[x] hypännyt esteitä satulan kanssa
[x] hypännyt esteitä ilman satulaa
[x] hypännyt esteitä "ilman käsiä"
[ ] ratsastanut jäällä
[x] mennyt (kiito) laukkaa (kentällä/pellolla)
[x] ratsastanut kentällä
[x] ratsastanut maneesissa
[x] ratsastanut metsässä
[/] ratsastanut tarhassa ilman varusteita [lasketaanko hevosen ratsastus tarhasta talliin? ei sillä että olisin kovin laiska..]
[x] ollut pitämässä talutusratsatusta
[x] vetänyt tuntia
[x] ollut ratsastustunnilla
[x] ratsastanut issikoilla
[ ] ollut ryöstävän hevosen kyydissä
[x] ollut pukkilaukassa
[x] pysynyt hevosen kyydissä sen pukitellessa
[x] tippunut hevosen selästä sen pukitelessa
[x] tippunut enemmän kuin 10 krt
[x] tippunut hevosen selästä
[x] ollut ratsastuskurssilla
[x] leikannut häntää/harjaa lyhyemmäksi
[x] putsannut varusteita
[x] ostanut hevostavaroita
[x] selvittänyt häntää/harjaa
[x] kylmännyt jalkaa
[x] siivonnut karsinan
[x] hoitanut aamu/iltatallin yksin
[x] ruokkinut hevosia
[x] loimittanut hevosen
En muuten ihan rehellisesti muista, olisinko koskaan ollut ryöstävän hevosen kyydissä. Olen kyllä maastossa lentänyt komeassa kaaressa kun muuan poni laukatessa vaihtoikin lennossa kulkusuuntaa 180 astetta, mutta sen varsinaisen ryöstämisen ja kiitolaukan kotiin teki sitten yksinään (vaikka sitkeästi roikuin ohjista jonkin aikaa kun ei huvittanut laskea ponia vapaana rälläämään mutta selällään maassa raahautuen ei ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin päästää irti) :P
Kuvitukseksi tietysti lempiheppa pikkuheppatyttövuosilta, Arska ♥ |
OLEN:
[x] taputtanut hevosta
[x] halannut hevosta
[x] pussannut hevosta
[ ] mennyt hevosen mahan ali
[x] seissyt suoraan hevosen takana
[x] harjannut hevosta
[x] taluttanut hevosta
[x] juoksuttanut hevosta
[x] hevonen on päässyt irti talutuksestani ja karannut
[x] istunut hevosen selässä sen syödessä
[x] seissyt hevosen selässä
[x] istunut väärinpäin hevosen selässä
[x] ratsastanut silmät kiinni
[x] ratsastanut ilman satulaa
[x] käynti
[x] ravi
[x] laukka
[x] ratsastanut satulan kanssa
[x] käynti
[x] ravi
[x] laukka
[x] hypännyt esteitä satulan kanssa
[x] hypännyt esteitä ilman satulaa
[x] hypännyt esteitä "ilman käsiä"
[ ] ratsastanut jäällä
[x] mennyt (kiito) laukkaa (kentällä/pellolla)
[x] ratsastanut kentällä
[x] ratsastanut maneesissa
[x] ratsastanut metsässä
[/] ratsastanut tarhassa ilman varusteita [lasketaanko hevosen ratsastus tarhasta talliin? ei sillä että olisin kovin laiska..]
[x] ollut pitämässä talutusratsatusta
[x] vetänyt tuntia
[x] ollut ratsastustunnilla
[x] ratsastanut issikoilla
[ ] ollut ryöstävän hevosen kyydissä
[x] ollut pukkilaukassa
[x] pysynyt hevosen kyydissä sen pukitellessa
[x] tippunut hevosen selästä sen pukitelessa
[x] tippunut enemmän kuin 10 krt
[x] tippunut hevosen selästä
[x] ollut ratsastuskurssilla
[x] leikannut häntää/harjaa lyhyemmäksi
[x] putsannut varusteita
[x] ostanut hevostavaroita
[x] selvittänyt häntää/harjaa
[x] kylmännyt jalkaa
[x] siivonnut karsinan
[x] hoitanut aamu/iltatallin yksin
[x] ruokkinut hevosia
[x] loimittanut hevosen
En muuten ihan rehellisesti muista, olisinko koskaan ollut ryöstävän hevosen kyydissä. Olen kyllä maastossa lentänyt komeassa kaaressa kun muuan poni laukatessa vaihtoikin lennossa kulkusuuntaa 180 astetta, mutta sen varsinaisen ryöstämisen ja kiitolaukan kotiin teki sitten yksinään (vaikka sitkeästi roikuin ohjista jonkin aikaa kun ei huvittanut laskea ponia vapaana rälläämään mutta selällään maassa raahautuen ei ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin päästää irti) :P
perjantai 21. lokakuuta 2011
Been there, done that, ensi vuonna uudestaan
No onpa se Helsinki International UB Horse Show'n tunnelma tälle vuodelle katsastettu, jos tuossa perjantain aamunäytöksen urheilullisessa tasossa nyt paljonkaan "tunnelmaa" pääsi syntymään. Ohjelmassa siis olivat Amateur Tour -finaalit (joita en montaa ratsukkoa seurannut, laiskasti heränneenä valuin Areenalle joskus puoli kymmenen tienoilla ja katsoin ratoja Tosi-Romeoon asti odotellessani expon aukeamista :P), U25 nuorten ratsastajien luokka, 5-7-vuotiaiden hevosten Black Horse -finaalit sekä International Welcome 140-luokka. Ei mitään mieleenpainuvan erityisjännää, mutta ei nyt raaskinut investoida kalliimpien näytösten lippuihin.
Exposta jännä oli sitäkin kauempana, tuntui että 99 % myyntituotteista oli ylihintaista Kingslandia jota ahdistuneena yritin kierrellä mahdollisimman kaukaa. Löysin itseni mm. ajattelemasta nähdessäni KL-pipoja alkaen 40 euroa, että onpa halpaa, jos vaikka.. Sitten kauankaivattu ystäväni realismin leka löi minua takaraivoon ja tajusin että jumalauta se on pipo, 40 euron pipo ei ole halpa, ei vaikka sen ovh kuinka olisi 80 euroa ja sen olisivat Indokiinan taitavimmat pikku orpolapset virkanneet sormet ruvella. Piste. Tarjouksista puhuttelevimpia olivat lähinnä useammalla ständillä 25 euron hintaan myydyt Eskadronin huovat uusimmissa kausiväreissä, mutta ihme kyllä pääni piti huopienoston totaalikiellon kohdalla. Etsittyä tallitoppaloimea ei löytynyt eikä ollut edes erityisiä ehdokkaita. Nahkaosasto oli joko halpaa kuivaa koppuraa tai hintaluokkaa Döbert/Stübben/Dyon jne. joten ohjien etsiminenkin sai jäädä kun ei tätä keskihintaosastoa ollut tarjolla ollenkaan.
Pääsin minä rahoistani kuitenkin, pelko pois. Agrimarketin osastolta nappasin poistorekeistä Horzen toppaliivin (kääntömalli harmaaruutu/musta) ja harmaat ratsastushousut sekä Supreme Horse Caren ihorasvaa (joka muuten haisee, tuntuu ja maistuu 100 % Helosanille ja lieneekin sitä, siinä missä kaikkien SHC-rehujen tuoteselosteet ovat yksi yhteen Racingin vastaavien kanssa) tarjouksessa kolme putkiloa kympillä. Maistuu siksi että Helosan on myös maailman parasta huulirasvaa, mikä on myös syy miksi ilahduin riemunkiljahduksiin asti Pharmaxinin osastolla. Niillä nimittäin oli minituubeja taas!!! Niitä takavuosina hamstrasin aina taskut täyteen ja näin ne kulkivat aina mukana huulia ja käsiä kosteuttamassa kun hätä oli suurin (ja helposti niistä sipaisee hevostenkin ruvet ja nirhaumat kun tuubi aina kulkee mukana). Mutta eiväthän ne ikuisesti riittäneet. Kun viime vuonna päätin monivuotisen hissiboikotin, olikin pettymys karvas kun minituubeja ei ollut :( Nyt niitä kuitenkin ostin kymmenen, ja jo nyt kadun etten kuitenkin ostanut enempää. Herkkien käsieni hemmotteluun päädyin ostamaan myös yhdet toppahanskat (talveksi onkin jo varastossa niin paljon hanskoja, että todennäköisesti ehdin hukata puolet ennen pakkasia) sekä valkoiset Roecklin Light & Grip talvimallit. Jälkimmäisten peruste kai oli että minulla on Vermon valtakunnallisiin lämpimät hanskat, ja hintakin oli vain 20 euroa. Mitähän vielä.. Hevosurheilun ratsuseinäkalenteri 2012 satulahuoneeseen killumaan, sekä Reilu-Metrin sarjakuva-albumi. Ihan tarpeeksi siis näissäkin, vaikka ihan tarpeellista tavaraa pääsääntöisesti. Siihen ei nyt tässä tarvitse puuttua, kuinka monet ratsastushousut minä omistan ja kuinka vähän minä ratsastan ;)
..Tässä tallitoppaloimea etsiessä voisi tosin muistaa nekin loimet joita jo omistaa. Keväällähän ostin kuvan ihanuuden Hööksiltä, se tosin on oikeasti ulkotoppis, mutta miksei se tallissakin menisi. Nyt kun Mimmulle on fullneck-toppis talveksi ulkoiluun, jäisi tuo joka tapauksessa käyttämättä.. (Niin ja onhan Mimmulla tietysti tallitoppaloimikin jo ennestään, mutta se on edestä aika pinkeän mallinen, joten olen nyt katsellut uutta sen vuoksi.) Tuo loimi on muuten nyt alessa Hööksillä, kannattaa tsekata.
Sitten jos joku ihmettelee miksi tänä syksynä klipannut Mimmun pään, niin tuota sopii katsoa ja miettiä. Ei jessus mikä karvamuumi. Alla vähän siistimpi painos..
Vaikka kuinka olen vakiintunut suomenhevosharrastajaksi, heti kun voitan lotossa (toivottavasti jo huomenna) minulla tulee olemaan ladoslainen tamma. Kuvassa 7-vuotias HF Edelweiss, kelpaisi kyllä. |
Pääsin minä rahoistani kuitenkin, pelko pois. Agrimarketin osastolta nappasin poistorekeistä Horzen toppaliivin (kääntömalli harmaaruutu/musta) ja harmaat ratsastushousut sekä Supreme Horse Caren ihorasvaa (joka muuten haisee, tuntuu ja maistuu 100 % Helosanille ja lieneekin sitä, siinä missä kaikkien SHC-rehujen tuoteselosteet ovat yksi yhteen Racingin vastaavien kanssa) tarjouksessa kolme putkiloa kympillä. Maistuu siksi että Helosan on myös maailman parasta huulirasvaa, mikä on myös syy miksi ilahduin riemunkiljahduksiin asti Pharmaxinin osastolla. Niillä nimittäin oli minituubeja taas!!! Niitä takavuosina hamstrasin aina taskut täyteen ja näin ne kulkivat aina mukana huulia ja käsiä kosteuttamassa kun hätä oli suurin (ja helposti niistä sipaisee hevostenkin ruvet ja nirhaumat kun tuubi aina kulkee mukana). Mutta eiväthän ne ikuisesti riittäneet. Kun viime vuonna päätin monivuotisen hissiboikotin, olikin pettymys karvas kun minituubeja ei ollut :( Nyt niitä kuitenkin ostin kymmenen, ja jo nyt kadun etten kuitenkin ostanut enempää. Herkkien käsieni hemmotteluun päädyin ostamaan myös yhdet toppahanskat (talveksi onkin jo varastossa niin paljon hanskoja, että todennäköisesti ehdin hukata puolet ennen pakkasia) sekä valkoiset Roecklin Light & Grip talvimallit. Jälkimmäisten peruste kai oli että minulla on Vermon valtakunnallisiin lämpimät hanskat, ja hintakin oli vain 20 euroa. Mitähän vielä.. Hevosurheilun ratsuseinäkalenteri 2012 satulahuoneeseen killumaan, sekä Reilu-Metrin sarjakuva-albumi. Ihan tarpeeksi siis näissäkin, vaikka ihan tarpeellista tavaraa pääsääntöisesti. Siihen ei nyt tässä tarvitse puuttua, kuinka monet ratsastushousut minä omistan ja kuinka vähän minä ratsastan ;)
..Tässä tallitoppaloimea etsiessä voisi tosin muistaa nekin loimet joita jo omistaa. Keväällähän ostin kuvan ihanuuden Hööksiltä, se tosin on oikeasti ulkotoppis, mutta miksei se tallissakin menisi. Nyt kun Mimmulle on fullneck-toppis talveksi ulkoiluun, jäisi tuo joka tapauksessa käyttämättä.. (Niin ja onhan Mimmulla tietysti tallitoppaloimikin jo ennestään, mutta se on edestä aika pinkeän mallinen, joten olen nyt katsellut uutta sen vuoksi.) Tuo loimi on muuten nyt alessa Hööksillä, kannattaa tsekata.
Sitten jos joku ihmettelee miksi tänä syksynä klipannut Mimmun pään, niin tuota sopii katsoa ja miettiä. Ei jessus mikä karvamuumi. Alla vähän siistimpi painos..
tiistai 18. lokakuuta 2011
Ja taas on se aika vuodesta
To HIHS or not to HIHS.. Olin jo aikeissa jättää show'n välistä, mutta ei, kai se on kannettava euronsa kekoon jotta saamme jatkossakin pidettyä maailmancup-osakilpailun Suomessa jne jne. Itse tosin köyhäilen ja menen vain perjantaina paikan päälle.. Säästyypä enemmän rahaa shoppailuun, ja perjantain ensimmäisen näytöksen aikana areenalla lienee sen verran väljääkin että expon joka sopukan voi kiertää tungoksesta ahdistumatta läpi ;)
Ei sillä että ihmisen mitään juuri tarvitsisi ostaa.. Satulahuopien kohdalla on ehdoton kielto eli eiköhän sieltä joku mukaan tartu kuitenkin. Oikeasti ostoslistalla on sentään Mimmulle uusi tallitoppaloimi talveksi jos mieluisa löytyy, asetan luottoni Reitsport Manskiin ja heidän ihanan halpoihin Eskadron-valikoimiinsa. Lisäksi hakusessa käteensopivat hieman nykyisiä lyhyemmät nahkaohjat Mimmun koulusuitsiin.. Saa nähdä mitä muuta sieltä löytää, viime vuonna olin niin laiska shoppailemaan että ostin vain pari kirjaa, tänä vuonna tuo vahinko pitää korjata!
Ei sillä että ihmisen mitään juuri tarvitsisi ostaa.. Satulahuopien kohdalla on ehdoton kielto eli eiköhän sieltä joku mukaan tartu kuitenkin. Oikeasti ostoslistalla on sentään Mimmulle uusi tallitoppaloimi talveksi jos mieluisa löytyy, asetan luottoni Reitsport Manskiin ja heidän ihanan halpoihin Eskadron-valikoimiinsa. Lisäksi hakusessa käteensopivat hieman nykyisiä lyhyemmät nahkaohjat Mimmun koulusuitsiin.. Saa nähdä mitä muuta sieltä löytää, viime vuonna olin niin laiska shoppailemaan että ostin vain pari kirjaa, tänä vuonna tuo vahinko pitää korjata!
maanantai 17. lokakuuta 2011
Horzen blogikilpailu: Ensimmäinen
Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt.
Tämä kaunis lause löytyy Antoine de Saint-Exupéryn rakastetusta kirjasta Pikku prinssi. Kesyttämisellä kirjassa tarkoitetaan ystävystymistä - siteiden luomista, kuten kirjassa kesyttämistään toivova kettu asian ilmaisee. Sitä kun yhdestä sadassatuhannessa tuleekin ainoa maailmassa. Hevosen "kesyttäminen" voi joskus olla kirjaimellisesti kesyttämistä, mutta samat säännöt pätevät. Luodaan yhteys, molemminpuolinen luottamus, joka kestää.
Minun varsani ei kuitenkaan koskaan ollut minulle yksi sadassatuhannessa. Vahva visio tammavarsasta eli mielessä jo ajalta ennen emän astuttamista - tamman nimeksi tulisi Ratsumäen Minja. Minja tuli näennäisen luontevana yhdistelmänä isä Jaapelin ja emä Mimun Miljan nimistä, mutta sillä oli myös piilomerkitys, kuin pieni salaisuus. Haltiakieli quenyassa (tuttu Tolkienin kirjoista kuten Taru Sormusten Herrasta) minya tarkoittaa ensimmäistä. Varsasta tulisi minun ensimmäinen kasvattini. Ensimmäinen hevonen, jonka rakentaisin alusta alkaen itse, itselleni. Jonka kesyttäisin.
336 tiineysvuorokautta pitkää odotusta ja jännittämistä. Jännitin turhaan, kaikki sujui kuin oppikirjasta. Ja siinä se oli, terve kaunis tamma, päässään huolimattomasti roiskaistu piirto, kuin varsa ei olisi malttanut odottaa. Minja. Jo ensimmäisillä ulkoiluillaan eloisa varsa leikitteli laukanvaihdoilla ja hyppelemällä varjojen ja puunrunkojen yli. Se oli utelias, se oli kiltti, se oli rohkea, se oli nopea oppimaan. Kaikkea mitä vain toivoa osasi.
Vastasyntyneestä varsasta, jolle kaikki maailmassa oli uutta ja vierasta, kasvoi taitava, luottavainen, nyt jo 2,5-vuotias nuori hevonen. Päivä päivältä rakastun siihen enemmän. Minun piti kyllä myydä se.. Mutta lopulta luovuin paljosta voidakseni pitää sen. Se on niin viisas, niin helppo opettaa, että olen pakahtua ylpeydestä aina sen kanssa työskennellessäni. Töideni ja opintojeni puolesta olen saanut ilon olla tekemisissä lukuisten varsojen ja nuorten hevosten kanssa, mutta kaikista niistä Minja on aivan omaa luokkaansa. Ja kaunis! Näyttelymenestyksen perusteella muidenkin, kuin minun mielestäni. Vaikka perusluonteeltaan se on rauhallinen ja mutkaton, vieraassa paikassa varsa nykyään oikein syttyy - tänne on tultu esiintymään, se tietää. Mikään pyyntö ei ole sille liian vaikea, mikään este liian korkea. Vaikka väistämättä tiemme joskus vielä eroavat - minulla ei tule olemaan resursseja viedä sitä kilpakentillä niin pitkälle kuin tässä hevosessa lahjoja riittää - tulen aina olemaan onnellinen siitä että olen saanut tuntea tällaisen hevosen. Että olemme kesyttäneet toisemme.
Tällä blogitekstillä osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, http://www.horze.fi.
Tämä kaunis lause löytyy Antoine de Saint-Exupéryn rakastetusta kirjasta Pikku prinssi. Kesyttämisellä kirjassa tarkoitetaan ystävystymistä - siteiden luomista, kuten kirjassa kesyttämistään toivova kettu asian ilmaisee. Sitä kun yhdestä sadassatuhannessa tuleekin ainoa maailmassa. Hevosen "kesyttäminen" voi joskus olla kirjaimellisesti kesyttämistä, mutta samat säännöt pätevät. Luodaan yhteys, molemminpuolinen luottamus, joka kestää.
Minun varsani ei kuitenkaan koskaan ollut minulle yksi sadassatuhannessa. Vahva visio tammavarsasta eli mielessä jo ajalta ennen emän astuttamista - tamman nimeksi tulisi Ratsumäen Minja. Minja tuli näennäisen luontevana yhdistelmänä isä Jaapelin ja emä Mimun Miljan nimistä, mutta sillä oli myös piilomerkitys, kuin pieni salaisuus. Haltiakieli quenyassa (tuttu Tolkienin kirjoista kuten Taru Sormusten Herrasta) minya tarkoittaa ensimmäistä. Varsasta tulisi minun ensimmäinen kasvattini. Ensimmäinen hevonen, jonka rakentaisin alusta alkaen itse, itselleni. Jonka kesyttäisin.
336 tiineysvuorokautta pitkää odotusta ja jännittämistä. Jännitin turhaan, kaikki sujui kuin oppikirjasta. Ja siinä se oli, terve kaunis tamma, päässään huolimattomasti roiskaistu piirto, kuin varsa ei olisi malttanut odottaa. Minja. Jo ensimmäisillä ulkoiluillaan eloisa varsa leikitteli laukanvaihdoilla ja hyppelemällä varjojen ja puunrunkojen yli. Se oli utelias, se oli kiltti, se oli rohkea, se oli nopea oppimaan. Kaikkea mitä vain toivoa osasi.
Vastasyntyneestä varsasta, jolle kaikki maailmassa oli uutta ja vierasta, kasvoi taitava, luottavainen, nyt jo 2,5-vuotias nuori hevonen. Päivä päivältä rakastun siihen enemmän. Minun piti kyllä myydä se.. Mutta lopulta luovuin paljosta voidakseni pitää sen. Se on niin viisas, niin helppo opettaa, että olen pakahtua ylpeydestä aina sen kanssa työskennellessäni. Töideni ja opintojeni puolesta olen saanut ilon olla tekemisissä lukuisten varsojen ja nuorten hevosten kanssa, mutta kaikista niistä Minja on aivan omaa luokkaansa. Ja kaunis! Näyttelymenestyksen perusteella muidenkin, kuin minun mielestäni. Vaikka perusluonteeltaan se on rauhallinen ja mutkaton, vieraassa paikassa varsa nykyään oikein syttyy - tänne on tultu esiintymään, se tietää. Mikään pyyntö ei ole sille liian vaikea, mikään este liian korkea. Vaikka väistämättä tiemme joskus vielä eroavat - minulla ei tule olemaan resursseja viedä sitä kilpakentillä niin pitkälle kuin tässä hevosessa lahjoja riittää - tulen aina olemaan onnellinen siitä että olen saanut tuntea tällaisen hevosen. Että olemme kesyttäneet toisemme.
Tällä blogitekstillä osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, http://www.horze.fi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)