Kyllä nyt ihan nurinperin tulee tämä talvi! Hetken kun oli jo toivoa siitä, että tarhat olisivat päässeet kuivahtamaan ennen varsinaista talvea (onko tämä nyt se, sitähän ei tiedä) ja kenttäkin piakkoin saanut lumipeitteen päällensä, niin ei. Ensin sataa muutaman päivän kaatamalla vettä/räntää, ja nyt on pakkasta. Seuraus: etenkin Mimmun tarha on ihanan rouheista muta-jäävelliä. Kenttä taasen tuossa maanantaina oli vielä ihanan kimmoisa ja tiivis, mutta sitten tuli pari senttiä vettä sen hyvän pohjan päälle, ja nyt se pari senttiä vettä on jäätynyt pariksi sentiksi jäätä. Hmm.
Mikä tästä tekee erityisen hankalaa? Kengättömyys. Minähän toivoin talven etenevän unelmakaavalla niin, että ensin kuivuisivat tarhat. Sitten tulisi lunta. Niin kuin viime talvenakin. Ei peilijäätä, ei mutalillua, ei mitään kamalaa. Palloittelin jo aiemmin ajatuksella Mimmun kenkäämisestä talveksi, mutta niin kauan kun tarha on ollut tuossa kunnossa, se on ollut käytännössä mahdotonta. Nykyiset bootsit (tai lähinnä kesän käytössä ollut toinen pari) ovat niin kuluneet että niihin ei nastoja saa, joten uusien bootsien hankinta olisi ollut edessä. Itsehän olen kovasti niihin tykästynyt, mutta nyt kun Mimmulla on useita liikuttajia, olisivat kengät tietysti yksinkertaisempi ratkaisu. Ja päälle vielä tämä myynti - jos sitä joku kokeilemaan asti tulee, on se vähän hankalaa jos kenttä onkin siinä kunnossa ettei siinä voi ratsastaa. Ja onhan kengättömyys muutenkin vähän kiistanalainen juttu. Jos Mimmu jäisi minulle, jos se olisi nyt tiineenä, jatkettaisiin varmasti kengättömänä ja bootsien kanssa hamaan loppuun saakka.
Lopputulemana siis soitin tänään kengittäjälle. Olen se hankala asiakas joka hokkiajan koitettua huomaakin tarvitsevansa kengät, iik ;D Tosin ei meillä mitään hengenhätää ole, liikutus nyt on vain hieman rajoittuneempaa kun korkeintaan laitumella voi ratsastaa. Ja mitä vielä, saadaan popot alle jo huomenna! Mimmu joutuu sitten tarhaamaan kentällä siihen asti että olisi oikeasti tarha jäässä ja luntakin mielellään - se varmaan on kyllä eri mieltä tuosta "joutumisesta", kenties mieluummin kulkee tilavassa hiekkapohjaisessa aitauksessa kuin nykyisessä mutavellissä.. Ensi kesänä on pakko saada jonkinlainen tarharemontti aikaiseksi, tässä palaa kyllä hermot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti