Ja sitten tulivat kengät

Nyt kun "kokeilumme" kengättömyyden maailmassa on loppunut, lienee aika ynnätä mitä siitä käteen jäi.

Mimmulla siis oli kengät edellisen kerran jalassaan kesällä 2010. Sen palattua kesän treenailuista kotiin se sai pienen laidunloman ja otin siltä kengät pois. Liikuttamisen jatkuessa olimmekin vailla kengittäjää vakituisen lopetettua hommat, ja siitähän se sitten lähti - ilman mitään uskonnollista herätystä. Syksy sujui ongelmitta ilman kenkiä, missään vaiheessa kaviot eivät lohkeilleet tai arkoneet. Muutamat kisatkin Mimmu kiersi syksyllä eikä näissä huomattu mitään eroa - eikä menestystäkään voinut valitella, kun kolmesta hyppäämästään luokasta se otti kolme ykkössijaa. Talvi oli olosuhteiltaan ihanteellinen, maastoon laitoimme alle nastoitetut Cavallo Sportit. Kymmenellä nastalla per bootsi oli loistava pito, ei huolia tilsoista. Tarha ei koko talven aikana vetänyt jäähän, joten ei tarvinnut pelätä liukasteluja.

Saku vahtii että töppösissä säilyy vauhti

Kevään tullen bootseista ruuvattiin nastat pois, etujalkojen neloskoon bootsit olivat jääneet hieman isoiksi joten etujaloissa kesällä käytettiin lähinnä takasiin alunperin ostettuja bootseja, takaset saivat olla ilman. Kentällä tai lyhyemmillä maastolenkeillä ei bootsitettu, lähinnä pidemmille reissuille tai kun tarkoitus oli revitellä kunnolla. Bootsien laitto on äärettömän nopeaa ja helppoa ainakin näiden Sportien kanssa. Joskus bootseihin meni kiviä lenkillä, mutta ostin niihin sitten neopreenipehmusteet jotka pitävät ne poissa ja muutenkin estävät hiertymisiä. Kaviot ovat kasvaneet/kuluneet melko tasaisesti, vain takasissa on ollut hieman enemmän kulumaa toisella puolella kaviota. Bootsien kuluminen on ollut yllättävän vähäistä, vaikka tiet ovat kovia ja soraisia. Kesän käytetty pari on tietysti kuluneempi kuin toinen, talvella nastojen kanssa bootsit eivät kuluneet kuin hieman kärjeltä. Isompaan pariin voisi saada nastatkin vielä käyttöön kun pohja on niin paksu, mutta tuo pienempi pari on sen verran ohentunut että nastan ruuville ei ole riittävästi paksuutta. Ja talvella tottakai on oltava yhtäläinen pito edessä sekä takana. Joten tuleva talvi olisi tarvinnut uudet lenkkarit. Edellisessä postauksessa puntaroitujen syiden johdosta päädyin kuitenkin hokkikenkiin tällä kertaa.

Kengättä kouluradalla

No, mikä oli kokeilun lopputulos? En edelleenkään ole kääntynyt mihinkään hörhöilyyn. Tosiasia on että tässä maassa on paljon käyttöhevosia ja -poneja kengättä pitämättä siitä sen suurempaa ääntä. Jos olosuhteet ovat sellaiset että kenkiä ei tarvita, miksi niitä laittaakaan. Uskon kyllä, että huomattavasti useampi ilman kenkiäkin pärjäisi. Mutta kuten jo maaliskuussa olen kirjoittanut, kengättömyys vaatii omistajalta:

• Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
• Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
• Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..

Tämän allekirjoitan edelleen. En usko että rautakengän naulaaminen kiinni kavioon on hevoselle kuolemaksi. Kengättömyydellä on kiistattomia etuja esim. kaviomekanismin toiminnalle, mutta ei se elämää suurempi kokemus ole minulle ollut. Useimmat kengättömyyden nimiin kiihkoisasti vannovat ovatkin siirtyneet "metodin" pariin vasta kun kavioiden kanssa on ollut vakavia ongelmia kenkien kanssa. Jos aiemmat virheasennot ammattimaisesti korjataan ja kavio saadaan näin heräämään henkiin, varmasti se vakuuttaa kengättömyyden parantavasta voimasta. Ilman kavioita tunnetusti ei ole hevosta. Kun samalla korjataan esim. liian sokeripitoinen ruokinta tasapainoiseksi ja parannetaan muutenkin hevosen elinoloja, muutos on varmasti huomattava. Kenkien alle saa piilotettua monia ongelmia, ja kun kärjistäen tyypillisen hevosenomistajan laatumittari kengittäjälle menee järjestyksessä 1. halpa (eikä haittaa vaikka maksaisikin vasta ensi kerralla, tai sitä seuraavalla), 2. kengät pysyvät ainakin 10 viikkoa jalassa vaikka hevonen tarhaakin savikossa, 3. vastaa puhelimeen ja tulee nopeasti paikalle (myös iltaisin/viikonloppuisin/pyhinä), voi niitä ongelmia odottaakin.

Siispä, näin minä asian näen: Hevonen kuin hevonen tarvitsee kavionhuollostaan vastaamaan ammattimaisen ihmisen. Jos kengättömyys toimii, hienoa. Jos kaviota kulutetaan enemmän kuin se kasvaa, tarvitaan suojaa. Suoja voi olla kenkä, tai bootsi. Ihanneoloissa hevonen voi tarhata ja laiduntaa ilman kenkiä ja kavio suojataan tarpeen mukaan vain liikutusta varten. Ihanneoloissa. Kaikkea muuta kuin ihanneoloja ovatkin sitten koppuraisiksi jäätyneet tai peilijäiset tarhat ja kulkureitit. Siinä kohtaa on jokaisen oma asia, mihin ratkaisuun päädytään. Niin kauan kun hevonen ei niistä ratkaisuista kärsi. Itse en ala hevosta tarhaan bootsittamaan, siihen vedän rajan. Siispä meille tulivat kengät.