tiistai 29. marraskuuta 2011

Myydään..

Tähän on nyt tultu. Ilmoituksen laitoin juuri ht.netin markkinoille, ja olo on aivan käsittämättömän tyhjä. Toisaalta helpottunut, koska niin kauan tätä olen miettinyt. Jos ei Mimmu herätä mielenkiintoa ostajissa, kokeillaan sitten Minin myymistä. Mutta ensisijaisesti se olisi nyt Mimmu josta yritän luopua..

Myydäkö vai eikö myydä..

Että voi taas elämä olla vaikeaa. En voi syyttää tästä pelkkää syysmasennusta (vaikkei tuo keli ainakaan auta asiaa), kun kesästä lähtien olen otteeseen jos toiseenkin todennut täällä blogissakin, että olisi järkevintä myydä Mimmu. Itse asiassa olin jo päättänyt kesällä että myyn sen jos se ei tiinehdy - no, sen päätöksen toteuttaminen sitten jäi. Viimeaikaiset autopulmat ovat syöneet niin järjettömän paljon rahaa että on vain päässyt konkretisoitumaan ajatus siitä, miten turhaa (ja kallista) on pitää hevosta jota itse ei tarvitse tai käytä. Minuahan ei suoraan sanoen ratsastus kiinnosta siinä määrin (lisäksi työvuoroni tekevät siitä joka toinen viikko mahdotonta ja Mimmua liikuttavat sen hoitajat/vuokraajat..) että minä sen takia hevosen omistaisin. Ja raha ei riitä siihen, että vieraalla kilpailuttaisin tammaa. Kilpakentille sillä olisi vielä annettavaa, ja ennen kaikkea palava halu. Ensi kesän astuttaminen taas.. Se olisi ainoa syy pitää tamma. Hyvällä tuurilla tiinehtyminen kävisi ongelmitta kertalaakista kuten 2008. Huonolla tuurilla painittaisiin menneen kesän jättifollikkelisirkuksen kanssa..

Mutta, sitten on Minja. Josta haluaisin kovasti itselleni varsan. Jolloin se pitäisi siis astuttaa ensi kesänä. Realistina on todettava, että kahden tamman varsotukseen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa - koska on varauduttava myös niihin pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin, eläinlääkärilaskuihin ja ylimääräisiin kuluihin. Eli, jos astuttaisin Minjan (joka tietysti hyvällä tuurilla tiinehtyisi ja varsoisi terveen elävän varsan jne..), Mimmu saisi jäädä ensi kesänä tyhjäksi. Ja tyhjänä minun on sitä turha pitää, se on jo sen ikäinenkin mitä ikinä tehdään, se pitää tehdä tosissaan. Ja puolestaan, jos en tule astuttamaan Miniä, minun olisi periaatteessa sama myydä se vaikka heti pois, koska ennemmin tai myöhemmin se on edessä kuitenkin ja vaikka itse pystyn sille ratsualkeet opettamaan, tulee ammattilaisen käyttö jatkossa kuitenkin viemään rahaa. Rahaa, rahaa, rahaa. Haaveena kuitenkin olisi ainakin nyt 3-vuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin (ja mahdolliseen finaaliin) valmistella se itse, astuttaa kesällä, ratsuttaa pikkuhiljaa, ja varsan vieroituksen jälkeen laittaa se myyntiin. Siinä olisi sellainen mielenkiintoinen projekti työstettäväksi. Ja Minin varsasta tulisi seuraava projekti.

No, kumpaakaan en tietenkään haluaisi myydä. Mutta lyhyelläkin matikalla on helppo ymmärtää, että kaksi hevosta syö, kuluttaa, vie vakuutusmaksuja, jne. tuplasti enemmän kuin yksi. Ja kun sitä lottovoittoa ei vain kuulu..

Huoh. Pohdiskelujen siirtyminen seuraavalle asteelle eli varsinaisiin myynti-ilmoituksiin vienee vielä hetkensä. Ht.netin kasvatusfoorumille kyllä laitoin jo pienen puskaradiotiedotteen tapaisen, että kysellä näitä molempia saa. Sähköposti ammottaa tyhjyyttään, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos Se Oikea hevosenostaja sattuisikin kohdalle. Että vink vink vaan lukijoillekin ;)

Mutta jotain mitä kyllä teen mitä pikemmiten, on jokaikisen ylimääräisen "mä ehkä tätä joskus johonkin" -verukkeella säilötyn hevostarvikkeen penkominen varastosta, kuvaaminen ja myyntiin laittaminen! Eli sitä postausta luvassa jahka saan aikaiseksi.. Tuota "talven tuloa" seuratessa ei kyllä ole kaukana myöskään koko omaisuuden kauppaaminen huuto.netissä ja kaukomaille muutto ;D

lauantai 26. marraskuuta 2011

Hierontakurssilla 11.-12.11.

Hei, mähän lupasin kertoa taannoisesta hierontakurssistani! Kerrataan siis sitä paremman kirjoittelemisen puutteessa. Jatkokurssihan olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta jouduin sen perumaan - auto on aiheuttanut sen verran päänvaivaa ja rahanmenoa, että en ollut varma onko minulla kulkupeliä alla (meinasi ensimmäisellekin kurssille pääsy sen takia jäädä väliin), puhumattakaan nyt siitä olisiko varaa. Katsotaan vuoden päästä uudestaan..

Lihashuollon peruskurssi siis järjestettiin 11.-12.11. Harjun oppimiskeskuksella Virolahdella, kouluttajana Niina Aapro. Jo viime vuonna haaveilin kurssille lähdöstä ja nyt sitten ilmoittauduin jo hyvissä ajoin, kun päivätkin sattuivat omaan viikkorytmiini, perjantai ja lauantai ovat aina "minun viikonloppuni". Joskus naperona aikoinaan haaveilin hevoshierojaksi ryhtymisestäkin mutta olen joutunut toteamaan että sellainen luontainen näppituntuma minulta kyllä puuttuu. Heppakouluaikoina opeteltiin lähinnä venytyksiä, mutta kova kiinnostus aiheeseen on aina ollut ja Hevosen ABC on luettu aika moneen kertaan etu- ja takaperin. Että jos nyt sitten lopultakin saisi sitä näppituntumaakin kehiteltyä jollekin asteelle, että voi sitten omiensa kanssa ainakin jotain avustavaa tehdä.

Perjantaina kurssi alkoi klo 12 teoriaosuudella. Käytiin melko ripeään tahtiin läpi anatomiaa, perusteita, otteita ja lihaskartat, jotta päästäisiin talliin tekemään käytännön harjoituksia ennen iltaruokintaa. Tallissa saimme pareittain hevoset joiden rakennetta ensin arvioimme, sitten harjoiteltiin venyttelyitä ja hierontaa. Harjoittelukappaleena ollut Nikke-ruuna olikin jumissa ja kipeä vähän joka paikasta, tuli oikein omat kouluajat mieleen noista possujunassa hölkkäävistä ajo-opetushevosista. Tallilta siirryimme päivälliselle, minkä jälkeen tankattiin loppuilta vielä teoriaa. Kurssilta kasaantunut monistenippu on kattava tietopaketti hieronnasta, lihasongelmista, rakennevioista (ja niiden aiheuttamista vammoista) yms., pitäisi ottaa aikaa ja lukea tuo oikein ajatuksen kanssa läpi, kurssilla niitä vain raapaistiin nopeaan tahtiin. (Seuraavana päivänä selvisi nopean käsittelyn syykin: kun lopetimme hieman jälkeen seitsemän, luuli kurssittaja kellon olleen jo yli kahdeksan..)

Lauantaina oli käytännön harjoituksia koko päivä ruokataukoa lukuunottamatta, ratsutallissa hieroimme hevosia pareittain tai yksinään aamukahdeksasta alkaen. Melko itsenäistä työskentelyä monisteidemme kera, kouluttaja kiersi tietysti koko ajan neuvomassa ja tarkistamassa missä mennään. Tuntiratsut ne vasta vaivaisia olivat, loppuun kun kävimme läpi löydöksiä, oli lähes jokaisella ainakin lavat ja/tai selkä jumissa ja epäsopivasta satulasta kielivä sahalihas pullotti monella hevosella. Olisikin ollut mielenkiintoista tarkistaa hevosten satulat samassa yhteydessä. Fraza-niminen vanhustamma oli ihan kauttaaltaan niin kipeä että meinasi syödä hierojansa :(

No, mitä jäi kahden päivän kurssista käteen? Jokseenkin se mitä olin hakemassakin, eli nyt on konkreettiset ohjeet ja käytännön tuntumaa siihen, mitä, miksi ja missä järjestyksessä lähtee tekemään, jos hevostaan meinaa itse hieroa. Löytää ongelmakohtia, ja osaa ehkä vähän arvioida niiden syitä ja seurauksia. Pitäisi nyt vain ryhdistäytyä ja ottaa tavaksi vaikka kerran viikkoon vähän vetristellä Mimmua ja omia "taitojaan".. Minulle on valitettavasti tapana kertyä aika pitkä lista asioita joiden suhteen tulisi ryhdistäytyä! :P

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Verkko tuli, jippii!

Johan sitä on odotettukin! Eikä paketista paljastunut kuin vasta ponistereiden S-kokoinen verkko, yksinään tarhaavan Mimmun mini-verkko jäi vieläkin jälkitoimitukseen.. Tilatessa pähkäilin, olisiko kuitenkin pitänyt tilata S-kokoisia kaksi, mutta on tuo kyllä sen verran reilu, että mini-koko riittää yhdelle hevoselle varmasti oikein hyvin. Ja sitä voi tarvittaessa pitää trailerissa verkkona.

Eilen pääsin siis askartelemaan verkon sijoituksen kanssa. Olin arvioinut että se yltäisi joidenkin puiden väliin, tai sitten se olisi lyötävä tiiliseinään killumaan. Jälkimmäinen tietysti olisi asennukseltaan hankalampaa, ja juuri juuri (pienen jatkopalan kanssa) verkon sai puihin kiinni. Länttäsin sen vain jollekin korkeudelle, säädetään sitten jos tuntuu epäsopivalta. Eilen saivat verkkoon päiväheinänsä syötäviksi, syöminen sujui sen verran mallikkaasti (lisäksi heinää ropisee koko ajan maahan) että en antanut erikseen irtoheinää tarjolle. Sitä "virallisissa ohjeissa" suositellaan, koska hitaaseen syömiseen kiukustuvat ponit voivat ryhtyä tuhoamaan verkkoa ;) Illalla töistä palatessa verkko edelleen paikallaan, kukaan ei ollut purkanut siihen turhautumistaan. Viritin sen illalla jo valmiiksi aamua varten - skeptisenä suhtauduin ajatukseen koko päivän heinäannoksen lataamisesta kerralla, joten laitoin verkkoon vain normaalin aamuannoksen, kolmisen kiloa. Hitainta syöminen olisi varmasti silloin kun tarjolle asettaa kokonaisen paalin josta ei poista naruja ollenkaan, kuten slowfeeding-sivuilla ohjeistetaan - joo, varmasti kokeilemisen arvoista jos syöjät ovat vähän eri koko- ja tarveluokkaa.. Nämä jos onnistuvat hutaisemaan sen paalin päivässä, saavat kyllä yön olla ilman ruokaa ;)


Syöminen sujuu hyvässä sovussa verkon ympärillä. Sen takia halusin verkon ennemmin puihin roikkumaan kuin seinään kiinni, että siitä pääsee kaksin puolin syömään eikä kukaan (no lähinnä Mini) pääse sitä omimaan. Minillä siis on kaveriponina naapurin Panda. Verkosta on myös varmasti osaltaan vaikeampi = hitaampi syödä kun se heiluu vapaasti ilmassa, verrattuna siihen että sen voi vain painaa seinää vasten ja napsia siitä. Korkeus tuntuisi äkkiseltään ihan sopivalta.. Ihan maata myöten en halunnut laittaa (kuten jossain ohjeistetaan), jääpä pieni lumivarakin tuohon.

Kuvat otin aamulla ja äsken kävin tarkastamassa, mitä syöjille kuuluu. Heinää oli edelleen reilun oloinen satsi verkossa ja siellä sitä korsi kerrallaan nyrpittiin, eli syömiseen kuluva aika ainakin oli selvästi pidentynyt. Päiväheinät saa kuitenkin käydä erikseen lisäämässä, mutta katsotaan jos muutaman päivän totuttelun jälkeen uskaltaa antaa isomman satsin ja katsoa kuinka kauan sitä syödään. Ison kerta-annoksen idea (tai toive..) on tietysti osaltaan sekin, että kun hevonen tottuu siihen että ruokaa on koko ajan tarjolla, ei koko ajan ole pakko syödä.

Mimmu jäi siis vielä omaa verkkoaan odottamaan, ja syöpöttelee isosta neliömäisestä saavista omat ateriansa. Poneillakin oli (hieman matalampi) saavi käytössä ennen verkkoa säästämässä heinää pahimmalta mudalta, käytännössä se ei vain oikein toiminut, kun Minillä oli tapana kipata heinät saavista pihalle ja käydä itse sinne seisomaan.. :D

lauantai 19. marraskuuta 2011

Haastetta kerrassaan

Haastavaa tämä bloginpito ;) Nyt kyllä jätän haasteen jakamatta eteenpäin - jos joku haluaa "haastaa itsensä" ja tehdä tämän, kaikin mokomin.

Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitos Maya/At full gallop :)
b) nämä blogit haastoin mukaan
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Tämähän vaatii ihan ajatusta, yleensä tämän tapaisissa tehtävissä paljastan itsestäni vain negatiivisia ominaisuuksia.. Pidetään tämä siis lyhyenä ja yksinkertaisena.

1. Ensimmäinen hoitoponini oli Skäpperöds Gaia Savijärven kartanolta. En tiedä onko mummu vielä hengissä, oli ainakin kesällä 2005 (?) kun olin Saviksella työssäoppimassa. Mutta onhan siitäkin jo jokunen vuosi..

2. Lisää shettisrakkautta, poni jolla aloitin ratsastuksen oli Katrinchen eli Nappula Sailan tallilta. Taisin olla nelivuotias silloin. 85-syntynyt Nappula viimeisten tietojeni mukaan on edelleen hengissä ja suosittu tuntiponi :)

Nappulaa kävin katsomassa 2003 vanhojen aikojen muistoksi, paluu hevosharrastukseni juurille ennen lähtöäni Perhoon..

3. Perhossa opiskelin vuosina 2003-2007 hevostenhoitajaksi yhdistelmätutkintona lukion kanssa. Koska inhoan että minut rinnastetaan kaksoistutkinnon suorittaneisiin: olen suorittanut kolmoistutkinnon, siis ammattipaperit, yo-tutkinnon ja koko lukion oppimäärän. Siinä on ero! Opiskeluun uhrattuun aikaan ja vaivaan nähden suhteettoman hyviä papereitani en ole kuitenkaan jatko-opiskeluun hyödyntänyt, enkä ole ollut enää yli kahteen vuoteen hevosalan töissä, joten olen kaukana vallitsevan ammattilukiokiistan mallioppilaasta.. Suosittelen tätä tietä kuitenkin kaikille hevosalan opintoja miettiville, vaikka lukio ei varsinaisesti kiinnostaisikaan. Joku takaportti on hyvä olla. Sinä päivänä kun aikuistun ja päätän hankkia itselleni loppuelämän ammatin, minulla on aina taustalla enkusta lukematta kirjoitettu laudatur ja 10 jokaisesta kurssista. Kuriositeettina mainittakoon että yhdestä kurssista olin vähällä saada ysin, mutta menin korotuskokeeseen.. :P

4. Kaikkein eniten haluaisin työkseni vain hoitaa hevosia, mutta taloudellisesti se on kestämätöntä niin kauan kun haluaa myös omistaa ja (yrittää) kasvattaa hevosia. Hevosalan yrityksistä haluaisin perustaa varsapihaton: rakastan pikku möllyköiden opettamista tavoille. Mutta raha, raha, raha..

5. Hevosia on omistuksessani ollut kaikkiaan kolme: Mimmun ja Minjan lisäksi myös suomenhevostamma Haanen Hirmu. Hirmu oli ensimmäinen passihevoseni Perhossa, ja vuosien varrella hoidin ja liikutin hurmaavaa blondikakaraa usein. Koulu loppui ja Hirmu jäi Perhoon - mutta olin luvannut sille, että tämä ei jäisi tähän. Alkuvuodesta 2008 molli vähensi hevosia, ja ehkä liian lyhyeksi jääneen harkinta-ajan jälkeen soitin koululle ja sovin kaupoista. Sain elämäni hevosen kuitenkin ihan väärään aikaan ja paikkaan - oltuaan ensin jonkin aikaa ylläpitoa vastaan vuokrattuna, myin sen lopulta noin vuosi sitten. Loputtoman puuhakas monitoimitamma ei seurahevosena oloa olisi jaksanut, ja kolmikossani oli yksi liikaa.

Edelleen kaiholla muistelen kaunista tammaa ja mietin mitä olisi voinut olla.. Mutta joskus on pakko myöntää oma riittämättömyytensä. Hirmu sai ihanan kodin :) Se on persoona jota ihan jokainen ei ymmärrä, mutta kuitenkin hevonen, jonka kanssa minulla on ollut ehkä tiivein side.

6. Alkaa ideat loppua jo nyt! Hevosten lisäksi en harrasta juuri mitään muuta kuin elossapysymistä - hevoset kotipihassa rytmittävät elämän tarkkojen rutiinien mukaan. Elokuvissa yritän käydä vähintään pari kertaa kuussa tai sen mukaan miten mielenkiintoista katsottavaa on tarjolla - olen leffafriikki. Joskus aikanaan luin myös paljon, mutta nykyään se painottuu lähinnä hevostietokirjojen keräilyyn. Niitä minulla onkin melkoisen valtavasti..

Tässä murto-osa hevoskirjahyllystäni..
7. Ja tietysti valokuvausta harrastelen aina silloin tällöin. Kotisivuni Effrenus.net onkin odottanut valmistumistaan vuodesta 2006 - eli suurella todennäköisyydellä sitä ei koskaan tulla näkemään. Lähinnä tapahtumista otettuja kuvia löytyy hajanaisesti useilta kuvasivuilta, mm:
http://picasaweb.google.com/arroparro
http://community.webshots.com/user/krista_heikkila
http://community.webshots.com/user/kristah87
http://community.webshots.com/user/arroch

Joskus harvoin kuvaan muutakin kuin hevosia..
8. En olisi koskaan uskonut että tämä blogi kasvaa näinkin suureksi - lukijoita on nyt jopa 25, kiitos teille kaikille! Alkujaan kirjasin muistiin vain Mimmun tiineysajan juttuja omaksi ilokseni, mutta vierivän lumipallon lailla innostus bloginpitoon on kasvanut ja nykyään pyrin kirjoittamaan mahdollisimman usein - jos vain on jotain asiaa tai asiankaltaista.

Olipas randomia. Mutta tulipahan tehtyä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kuvahaaste, jee!

Olen seuraillut tämän kiertoa blogeissa ja odottanut jo koska osuu omalle kohdalle.. Tulihan se sieltä, kiitoksia All these ups and downs -blogin porukoille :)
  1.  Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
  2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
  3. "Selitä" kuva.
  4. Haasta kolme muuta bloggaajaa: Annika, Monica ja Mia :)

Pörrr!
Meinasi tulla tippa linssiin, kun kansiosta paljastui entisen koulukaverini hevosen, lv-tamma Lady Shadow'n irtojuoksutuskuvia, kuvattu 24.3.2005 Perhon mollin (eli maaseutuopiston) kentällä. Lady eli Neitiponi oli aivan hurmaavaluonteinen pieni tamma, jota silloin tällöin ratsastelinkin Perhossa opiskellessani eli vuosina 2003-2007. Lady oli todella opettavainen ratsastaa, herkkä ja hyvin koulutettu, eikä mitään antanut ilmaiseksi. Tahmatassuihin tottuneelle tuollaisessa virittyneessä pelissä oli vähän opettelemista - mistä on ollut ehkä hyötyä kun Mimmun ostin. Viimeisen opiskeluvuoden minulla oli ylläpitohevonen, joka Ladyn kanssa sitten asusteli samalla tallilla ja ne olivat tarhakavereita. Monet ihanat maastolenkit tuli tehtyä Ladyn ja sen omistajan kanssa :) Tieto Ladyn kuolemasta keväällä 2010 oli todella surullinen uutinen ja vei ajatukset moniin muistoihin mollivuosilta..

RIP

Vermon valloitus

I'm not fat, I'm in show condition.. Vai miten se oli.. Valitettavasti emme ole shetlanninponiharrastajia
Nyt on ratsuvarsa edes kerran eläessään käynyt Vermossa! Emänsä sentään on käynyt siellä hiitilläkin nuoruudessaan.. Reissu sujui vallan mukavasti ja varsa esiintyi ihan ok, lausuntokin oli odotetunlainen. Jos kyllä on myönnettävä että vähän olisin toivonut tyypistä taas ysiä, mutta tosiasia on että tuo tällä hetkellä näyttää lähinnä karvaiselta käpylehmältä, joten ei auta valittaakaan.. ;D Ja saatiinpa ensimmäistä kertaa kavioista 8.

II palkinto
Tyyppi: Hyvä, hyvä ryhti 8
Runko: Tiivis, syvä, pyöreä runko, kaareva kaula, lyhyt säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej yhdensuuntaissiirtymää, sapelissa, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Etukaviot pyöreät, takakaviot hieman suipot 8
Käynti: Ej ahtaat, suorat, tj sisäkierteiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Ej väljät, melko suorat, tj ahtaanlaiset, joustava askel 8
Sk. 145 cm lk. 148 cm


Ei näillä ihan kärkikahinoihin ollut asiaa, mutta eipä sitä osattu odottaakaan, koska oli tiedossa että hyvin ennestään palkittuja varsoja oli mukana. Finaaliin pääsikin kaksi I- palkittua ja kolme II+:aa.

Reippaat typykät (taustalla Kuukson Amaliia) kotimatkaa odottamassa..

lauantai 12. marraskuuta 2011

Vermo calling..

Nyt on siis eilinen ja tämä päivä kurssitettu itseään hevoshieronnan saloihin.. Briiffaan vaikka oppeja myöhemmin.


Nyt haluan vain postata aiemmin tällä viikolla otetun kuvan Ministeristä! Siis tämän takkuisen näköisen (ja ennen kaikkea SYNTISEN LIHAVAN - vaikkei se edes saa juuri muuta kuin heinää..) eläimen minä todellakin olen viemässä huomenna valtakunnalliseen varsanäyttelyyn Vermoon.. :D Eilen se kyllä on kauttaaltaan pesty ja siistitty, ja tänään tarhaillut onnellisesti full neck -loimi päällään.

Lohduttaudutaan kuitenkin katsomalla miten varsa liikkuu.. Sitähän ei sitten tiedä, mitä se kehässä huomenna keksii.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Menopäällä

Että taas semmoinen viikonloppu se! Eilen lauantaina siis taas ohjelmassa Mimmulla ja Jaanalla estevalmennus Kuuksossa. Minun kirjoitukselliset kykyni ovat nyt jossain univajeen alla piilossa joten video saa kertoa enemmän kuin haparoivat sanani (vaikka kameralla kyllä olikin taas suuria vaikeuksia selvitä "pimeässä"). Hyvin meni hyppelyt, videon lopussa myös hieman uusintakäännöstreeniä.



Ja tänään oppeja testattiin käytännössä. Kello soi ensimmäisen kerran iloisesti 5:30 (ja töistä olen päässyt tänään 22:30 joten tämä selittäköön väsymystä..), ei muuta kuin sapuskaa poneille ja pikkuhiljaa itsekin käynnistymään aamuun. Kohti Kotkaa lähdettiin ajelemaan joskus about varttia ennen kahdeksaa, kisat alkaisivat yhdeksältä. Ensimmäinen luokka siis seuraluokka, 70 cm Clear Round -arvostelulla. Mimmu lähti aika loppupäässä joten ei ollut mikään kiire.. Pidemmittä puheitta laitetaan nyt vaan se video tähän, ei jaksa satuilla mitään mutta haluan saada tämän postauksen tehtyä :D



Elikkä nollarata ja jaettu ensimmäinen sija! Jiihaa, ainakin yksi ruusuke plakkarissa. Sitten seuraavaa luokkaa odottelemaan.. Strategia oli (mikäli toiseen vaiheeseen pääsisi) kaikki tai ei mitään, eli muutama oikein tiukka tie joilla säästyy aikaa ilman hirmuisen vauhdin ylläpitoa. Mimmu kun on niin sutjakka penninpäälläkääntyjä tarpeen tullen, menee sieltä mistä mahansa kanssa vain mahtuu, mutta liikoja revitellä sen kanssa ei välttämättä kannata, tai sen saa kiinni ehkä joskus juhannuksen tienoilla (voi vaikka ottaa jonkun omaehtoisen estevalinnankin jos oikein innostuu). Hieman jännitti katsomossa, Mimmun ekat aluekisat yli vuoteen..



Mimmun touhutusta katsellessa rupesi kyllä jo vähän naurattamaankin, oli se niin uskomattoman tosissaan taas. Molemmista vaiheista kuitenkin nollat ja aika 25,76 meni siinä vaiheessa johtoon! Alle kymmenen ratsukkoa jäljellä kokonaisuudessaan 26 lähtijästä.. Ratsukon loppuverrytellessä menin itse vielä maneesiin seuraamaan viimeiset radat. Eikä mennyt kukaan ohi, ei.. Mahtavaa, Mimmun ensimmäinen aluetason voitto! Kyllä kannatti lähteä. Hymyissä suin lähdettiin sitten kotiinpäin.

Näin se käy, tuumaa Mimmu
Nyt on kyllä ankaran treenin paikka Mimmun laukkojen kanssa, ennen se nimittäin salamana vaihtoi laukat sileälläkin lähes suunnanvaihdon ajatuksesta, mutta minäpä olen sisäisen kouluratsastajani tarmolla treenannut vastalaukkaa koko kesän ja se ehkä näkyy jossain, tosin vähän negatiivisesti näin esteratsastuksen näkökulmasta. Ei sitten muuta kuin kavaletti- yms. harjoitusten kanssa taas vaihtoja kuosiin ja voimaa ponnistuksiin! Siis kunhan minä ensin jaksan askarrella kavaletteja.. ;) Joko tämä nyt riittäisi, kiitos ja hyvää yötä!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

OMG!

Vaikka viimeisimpään Horzen blogikisaan kirjoitinkin niin perinpohjaisen tunteellisen vuodatuksen kuin suinkin kykenin, en minä ihan voittoon asti uskonut - mutta tulihan sieltä kiva lahjakortti hassattavaksi.. :) Kaksi asiaa päätin hankkia "jos vaikka voittaisi" jo kun kisa alun perin lanseerattiin: itselle uusi siisti kypärä, Ocean Harmoniouz jonka kanssa kehtaa julkisilla paikoillakin kulkea (minun kohdallani tarkoittaa lähinnä näyttelyitä..), sekä Mimmulle uusi vatsapanssari vuosien haikailun jälkeen. Ei entisessä mitään varsinaista vikaa ole ja sen takia en ole viitsinyt sitä pelkän turhamaisuuden ja värikoordinoinnin nimessä vaihtaakaan, mutta kun sen joustot ovat vihreät.. Saa nähdä mitä kaikkea muuta kivaa pakettiin eksyykään!

Vanha vatsapanssarikin pääsee vielä ulkoilemaan tulevana viikonloppuna, lauantaina Mimmu & Jaana valmentautuvat Petri Tolmusen valvovan silmän alla Kuuksossa ja sunnuntaina seuraavatkin aluekisat Kotkassa, joihin parivaljakko on ilmoitettu 70 cm (seura) ja 80 cm luokkiin. Hui hui :)

Seuraava viikonloppu vasta menoa ja meininkiä pursuaakin, perjantaina ja lauantaina lähden Harjuun lihashuollon peruskurssille, jos vaikka jotain oppisi perusvenytysten lisäksi hevosilleen tekemään. Jatkokurssia seuraa myöhemmin marraskuussa. Sunnuntai 13.11. onkin sitten jännistä jännin päivä, kun Mini raahataan Vermoon valtakunnalliseen varsanäyttelyyn! Kun näyttelyssä on mukana monta ykköselläkin palkittua varsaa, ollaan mukana ihan rehellisesti huvin ja urheilun vuoksi. Ja saapa varsasta tuoreet mittaukset. Itselle puolestaan kelpaisi se vuoden kolmas parhaan esittäjän palkinto, sitä yritetäänkin taas kahden varsan voimin :D Pienimuotoista paniikkia aiheuttaa pohdinta, miten ihmeessä saan metsäpeikkomoodiin vaipuneesta Minjasta edustuskelpoisen näyttelypelin muokattua.. Pakko kai on pestä se tässä jonain päivänä ja sitten vain kylmästi loimittaa näyttelyyn asti, jotta karva pysyy puhtaana ja ehkä jopa painuu vähän siloisemmaksi.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Testivuorossa Slow Feeding

Lauma tehokkaita (ja ahneita) rehunkäyttäjiä. Vaihtelevat työajat = vaihtelevat ruokinta-ajat, ja ainainen elämän aikatauluttaminen heinienjaon mukaan. Hukkaanpoljettua heinää. Vapaasta heinästä en uskalla edes unelmoida. Hevoset saavat tällä hetkellä heinää "kriittisellä pisteellä" - sen enempää ei voi antaa niiden lihomatta muodottomiksi palloiksi, mutten todellakaan halua antaa yhtään vähempääkään. Ikuinen ongelma.. Vai löytyisikö siihen kuitenkin ratkaisu?

Sen jälkeen kun Mimmu siirtyi kengättömäksi, olen kasvavalla mielenkiinnolla tutustunut Slow Feeding -ajatteluun ja haaveillut tiheäsilmäisistä tarhaan asennettavista heinäverkoista. Tämän syksyn sateet ja kammottavaksi muuttuneet tarhanpohjat antoivat lopullisen sysäyksen hankinnalle (kun kuivien ruokintapaikkojen puutteessa heinien sirottelu pitkin tarhaa on ollut mahdotonta) ja tilasin tänään Konitorilta lopultakin meille verkot.

Idea on yksinkertainen. Tiheäsilmäiseen verkkoon voit ladata koko päivän (verkon koosta riippuen vaikka pidemmänkin ajan - myös pyöröpaalille on oma verkkonsa) heinäsatsin, jota hevoset sitten nyrppivät verkosta työllä ja vaivalla, korren kerrallaan. Näin syömistä riittää pidemmäksi aikaa heinämäärän kasvamatta (päinvastoin, ruokamäärää voi saada jopa rajoitettua), mahaongelmilta vältytään kun hevonen syö tasaisesti pitkin päivää, hevonen (tai omistaja!) ei stressaa tiettyjä ruokinta-aikoja.. Ei muuta kuin postia odottelemaan, raportoin toki projektin etenemistä :)

Helppoa kuin heinäverkon täyttö:


Em. Konitorin lisäksi verkkoja myyvät Suomessa ainakin Vainikan Aitta sekä Naturashop.