Anonyymit Hevostarvikeaddiktit

Tilattuani juuri keskisuuren merikontillisen verran tavaraa, laskin yhteen viimeisen reilun puolen vuoden Horzen tilausten summan. En julkaise sitä, enkä todellakaan halua laskea, kuinka paljon rahaa olen lisäksi käyttänyt muihin liikkeisiin. Mutta nyt - on aika tunnustaa.

Olen Krista ja olen hevostarvikeaddikti. (Hei Krista, vastaa hevostarvikeaddiktien katuva kuoro - tunnistat kyllä itsesi, älä epäröi myöntää. Miksi muuten kaikissa "anonyymi"-kokouksissa alkuun esitellään itsensä? Tosin kokemukseni näistä rajoittuu elokuvamaailman tarjoamaan mielikuvaan, en ole todellisuudessa ikinä missään käynyt. No, asiaan.)

Alku oli suorastaan huomaamaton. Jo pienenä tyttönä muistan kuinka ihanaa oli vierailla kylän hevostarvikeliikkeessä, kiertää, katsella, ihailla ja hypistellä. Minulla on edelleen tallessa liila kaviokoukku jonka sain sen avajaisista, ja liila piikkisuka jonka ostin sen kaveriksi. (Liila, what was I thinking?) Ikää minulla on ollut ehkä seitsemän vuotta. Pikkuhiljaa nurkkiin kasaantui tavaroita. Toki itselle tarpeellisia ratsastusvarusteita, ja myös pienisuuri kokoelma harjoja ja muita hoitovälineitä. Kuitenkin vielä harmitonta ja pienessä mittakaavassa pysyvää. Tämä on täysin hallinnassa.

Ensimmäinen huolestuttava askel oli rakkauteni Kyra.K-vaatteisiin. Vanha Börjesin takki jäi nopeasti taakse.. Sain Kyraa välikäden kautta halvalla, ja pian olikin takkia joka lähtöön. Ensimmäiset takit saadessani olin ehkä 12-vuotias, ja pian niitä riittikin. Traveller, Edinburg, Pontus, Edward, you name it, kaikkea löytyi. Aloin keräämään hevostarvikepostimyyntien kuvastoja. Niistä sitten ruksittiin tuntikaudet sopivia kokoelmia. Sitten kun minulla on oma hevonen, haluan tommosen, tommosen, ton sinisenä, noita kaksi.. Jos tältä sivulta saa valita vain yhden, minkä ottaisit? Jne.. Pian suomalaiset kuvastot eivät enää riittäneet, aina piti ostaa Your Horse tai Horse & Rider jos niissä sai kuvastoja mukana. Näistä opiskelin hevosvaruste-englantini hämmästyttävälle tasolle, Börjes sai tukea ruotsin suhteen. Yläasteella kahden viikon TET-harjoittelun suorittaminen eläintarvikeliikkessä ei myöskään auttanut varustekuumetta, kun hyllyihin järjestelin kaikkea ihanaa. Läksiäislahjaksi sain Mountain Horsen Stable Loaferit. Merkkitietoisuuteni kasvoi kasvamistaan. Löysin Roecklin hanskat Porvoon Agro-HG:stä 2001 tai 2002, enkä ole sittemmin juuri muilla hanskoilla ratsastanut. Ei vain pysty. Käteni hylkivät kaikkea muuta. Roeckl on rakkaus, kuin toinen iho, jotain käsittämättömän ihanaa. Minulla on jopa valkoiset Roecklit, pelkästään näyttelyitä varten, kilparatsastustahan minä en harrasta edes vahingossa. Tuli naruriimu (Silver Tip) ja ensimmäiset nahkasaappaat (Mountain Horse High Rider).

Alamäki alkoi lopullisesti 2003 kun lähdin Keski-Pohjanmaan maaseutuopistoon Perhoon opiskelemaan hevostenhoitajaksi + suorittamaan sivussa lukiota. Ns. mollijaksot eli maaseutuopistolla opiskeltavat kuukaudet kuluivat käytännössä turpeen/purun, hiekan, hien ja paskan peittämissä tallivaatteissa päästä varpaisiin. Todella syvällä käytiin välillä. Ihmisellä oli enemmän kaiken maailman tallirompetta kuin asuntolan säilytystilat kestivät. Työhanskoja kului ja hukkui arviolta satoja pareja. Mutta koskaan en anna itselleni anteeksi sitä, että hukkasin melkein tuliterät Roeckl Supremat.. Taisin lainata ne jollekulle enkä koskaan saanut takaisin :( Takkeja kertyi: Equiline, Anky, Kyra.. Wahlsténin treenitakkikin piti ostaa koulutakkina kun "halvalla" sai. Maailman lämpimin takki, mutta myös maailman epäkäytännöllisin. Opiskeluihin tietysti kuului myös varusteiden korjausta ja valmistusta. Ompelin ihan itse sormet verillä nahkariimun ja ketjutaluttimen, opin ymmärtämään syvemmin nahan ja ompelujäljen laatua. Opin (teoriassa) miten nahkaa parkitaan aivoja käyttäen. Onneksi välillä piti ihmistyä lukiota varten, muuten en tiedä missä oltaisiin.

Se Nahkariimu, ja Se Vuokrahevonen

Vuonna 2006 minulle tuli viimeisen kouluvuoden ajaksi ylläpitohevonen. Oi voi. Kuinka paljon rahaa voikaan opiskelijabudjetilla puolen vuoden aikana upottaa hevoseen, joka ei edes ole oma? Pääsin ostamaan sille jo muutaman vuoden ihailemani Glen Gordonin suitset. Ja pari satulaa.. Ihana Isabell Werth -koulupadi minun huopakokoelmaani koristaa edelleen, mutta suurin osa tavaroista jatkoi hevosen mukana seuraavaan osoitteeseen. Enhän minä nyt hevosta ollut hankkimassa..

Ne Suitset

Vajaa puoli vuotta myöhemmin olin kuitenkin hevosenomistaja. Voin lopettaa ihan koska haluan -valhetta en uskonut enää itsekään. Hevosen mukana onneksi tulivat melko runsaat varusteet. (Kehtaanko edes myöntää, että viimeinen pisara minkä vuoksi koin meidän Mimmun kanssa olevan a match made in heaven, olivat sen Claridge House hunter-suitset joita olin Hööksiltä itkenyt vuosikaudet ja nyt ne olivat jo myynnistä poistuneet?) Kotitallia piti kuitenkin varustaa, ja toki hevosenkin varusteita vähän täydentää oman maun mukaisilla. Viimeiset vuodet ovat olleet sellaista syöksykierrettä, että en rupea erittelemään, mitä kaikkea oikein olen ostanut. Jotain kuitenkin kielii se, että kun kotitallin varustehuoneeseen on aiemmin mahtunut noin kymmenpäisen ratsastuskoulun varusteet, nyt se pursuaa ulos asti yhden hevosen tavaroita. Niin, yhden hevosen tavaroita, olisi itsensä huijaamista väittää niitä kahden hevosen tavaroiksi, sillä toinen hevonen kuitenkin on varsa (toki silläkin omat suitsensa on, itse asiassa kolmet, kun se on kaksista jo kasvanut ulos).

Eikä pelkästään ostaminen ja käyttäminen riitä. Olen myynyt, välittänyt ja vaihtanut. Seurannut alan tuotekehitystä ja uutuuksia sairaalloisella mielenkiinnolla. Surrut toisten merkkien poistumista markkinoilta (Kyra..) ja ihastunut uusiin.

Sairaalloista on myös pakkomielteeni värikoordinointiin. Olen harjoittanut tätä lapsesta asti. Värikehitykseni on kulkenut punaisesta vihreän kautta melko nopeasti sinisten upean monipuoliseen maailmaan (tärkeimpänä tummansininen), yhdistettynä harmaaseen tai hopeaan. En voi edes kotikentällä ratsastaa ilman että oma varustukseni edes jollain muotoa sopii hevosen varusteisiin. Vaikeaa tämä ei tietenkään ole, silloin kun omistaa lähinnä yhteensopivia varusteita. Välillä yllätän itseni tekemällä pieniä lipsahduksia tarkoin harkitusta värimaailmastani - syynä usein Eskadronin vaihtuvat kokoelmat tai jokin hetkellinen mielenhäiriö.

Aina välillä herään hetkellisesti todellisuuteen ja lupaan itselleni, että nyt en osta mitään. Ainakaan mitä en tarvitse. Mutta sitten on juuri alennus siellä, outletmyynti täällä, tai muuten vain pakko mennä käymään tuolla, ja Agrimarketissakin sattui juuri olemaan jotain kivaa tavaraa rehunhakureissulla. Riimujen ja satulahuopien suhteen yritän pysyä tiukkana. Ne ovat juuri niitä, joita nurkat pursuavat, kun entisiäkin on aivan liikaa, mutta ei apua toi on aivan ihana tuo uusi, eihän nyt yksi mitään haittaa. No, rehellisesti sanoen nurkat pursuavat yhtä lailla suojia, pinteleitä, suitsia.. Ei ole mitään mitä tarvitsisin. Mutta. Verkkokaupat ovat aivan liian helppo väline ostamiseen. Kun hevostarvikeliikkessä fyysisesti raha ja tavara vaihtavat omistajaa, tuntee edes jonkun piston sydämessään. Mutta netissä se on vain klik, klik, verkkopankkiin, klik. Ja kun kerran nyt tuollaisen tilaa ja postikulut maksaa, niin samassa kaupassahan juuri oli halvalla tuollainen ja tuollainen ja tuonkin olen aina halunnut..

Eikö ongelman myöntäminen ole ensimmäinen askel parantumiseen? En kyllä usko, että tästä voi parantua. Olen liian heikko vastustamaan addiktiotani. Mielestäni olen siinä vaiheessa, että en osta mitään ylimääräistä, mutta tiedän toki, että se ei ole aivan totta, viimeistään siinä vaiheessa kun hämmästelen hupenevaa pankkitilin saldoa. Minkä tahansa voi perustella tarvitsevansa, kun kovasti yrittää. Tiedän kuitenkin, että en ole yksin tämän asian kanssa. Tiedän, että meitä on paljon.

Pallomahainen mammalomahevonen edustaa Glen Gordonissa. Myös mätsäävä kisaloimi löytyy.

Shop 'til you drop, my fellow addicts! Minun ostoslistallani ovat seuraavana Kingslandin kesätakki ja Equiline-huopa Suomenratsujen shopista, seuran logolla varustettuna, tietysti. Ihanan kallista.