Paluu kehiin - SuoRan valtakunnallinen 9.9.

Kronologisuus, mitä se on? No, vannon kautta kiven ja kannon kirjoittaa jonkun virallisen comeback-postauksen (rehellisyyden nimissä ehkä lähinnä menneiden parin vuoden kertauksen, koska tuskin systemaattista paluuta blogimaailmaan tehdään - tai never say never..!) jonain myöhempänä ajankohtana. Mutta kun inspiraatio iskee, ei auta kuin kirjoittaa!

Kaikki postauksen upeat kuvat © Laura Taimioja, kiitos!

Minin edellisestä näyttelyreissusta on ehtinyt vierähtää yli 7 vuotta, sillä sitten jalostusarvostelun se ei ole näyttelykehiä päässyt näkemään, mutta nyt kun Suomenratsujen valtakunnallinen rantautui ihan naapuriin eli Kausalaan, niin täytyihän tammat sinne raahata. ..Heei hetkinen! Mitkä tammat? No pohjustetaan sen verran, että Minillä on tämänkesäinen tammavarsa Ratsumäen Martta, Rannan Ruhtinaasta.

Nuorempana Mini oli varsinainen kehäkonkari, ja olenkin jo monta vuotta palanut halusta päästä näyttämään tammaa vielä jossain. Tällä kerralla ajatukset olivat kuitenkin ensisijaisesti varsan käyttämisessä arvosteltavana, ja ehkä tästä parivaljakosta parempaa menestystä odotinkin Martalta, tai ainakin olin kiinnostuneempi kuulemaan, mitä tuomari siitä sanoo. Miniä kun on näytetty kaiken maailman kinkereissä niin moneen kertaan että kaikki variaatiot niin lausunnoissa, pisteissä kuin palkinnoissakin on kuultu - ihan saman kesän aikanakin on kotiuduttu milloin I palkittuna BIS-voittajana, milloin oman luokan viimeisenä kolmosella. Mamman rooli oli nyt lähinnä näyttää esimerkkiä, ja mietin jopa, ilmoitanko Miniä edes näyttelyyn vai lähteekö se vain henkiseksi tueksi jälkikasvulleen. Rohkaisua onneksi antoi se että näyttelyssä oli nimenomaan varsallisten tammojen luokka, joten vaikka ei tamma varsinaisesti missään edustuskunnossa olekaan, ajattelin että arvostelussa ainakin huomioidaan se, että ei näiden mitään kisakireitä fitnessmimmejä enää ole tarkoituskaan olla.

Näyttelyvalmistelut menivät aika lunkisti näillä kilometreillä - Mini ei ollut narun päässä kertaakaan, koska osaahan se nämä jutut. Varsan suhteen sentään muistin näyttelynalusviikolla että ei se ole koskaan ravannut narussa ja muutenkin kerrat kun sitä on talutettu niin, että mamma ei ole samalla taluttajalla, voinee laskea yhden käden sormilla. Tehtiin sitten noin kolme kertaa muutaman minuutin harjoitukset laitumella ja sillä selvä peli, varsa ravaa ja ymmärtää raippamerkin liikkeelle lähdössä :D

Parivaljakko on kesän aikana matkustellut useaan kertaan, milloin oriasemalle ja milloin Kuninkuusraveihin, joten kuljetuksesta en ottanut sen suurempaa stressiä, kun niin tottuneesti ovat lastautuneet ja matkustaneet tähänkin asti. Pientä päänvaivaa ehti tuottaa se etten näin itse vetoautottomana meinannut löytää kuskia reissuun, vaan sekin lopulta järjestyi ja sain samalla kokeneen apukäden kehiin.

Näyttelyä edeltävänä päivänä stressiä aiheutti vielä ihan muut asiat kuin viime hetken kiillottelut, mutta sain sentään iltasella tammat auttavasti pestyä ja vuoltua..

Vaikka näyttely alkoi vasta klo 11, oma näyttelyaamu starttasi huomattavan aikaisin kun seitsemältä piti olla ensimmäisellä rundilla Ravilinnassa, virittämässä tekniikkaa ja kasaamassa näyttelykalustoa. Ah, seuratoiminnan ilot! Muutama tunti meni siinä iloisesti alkuverrytellessä, ja sitten oli lähdettävä kotiin katsomaan kuinka mutaiset hevoset saan kaivella pellosta, kun en ollut budjetoinut kauheasti aikaa tässä välissä niiden puunailuun. Laitoin vielä viimeiset kamat kasaan ennen kuskin tuloa, laitettiin traileri auton perään ja haettiin hevoset laitumelta. Minin niskasiilin sentään muistin leikata ennen lastausta, kun se oli edellisenä iltana jäänyt.

Ravilinnaan saavuttuamme otettiin melko suoriltaan tammat trailerista pihalle. Koska en ollut ihan varma kuinka kiire meillä jo on, huiskaisin hevoset pölyharjalla läpi ja suuntasimme verryttelyyn mukana shine-pullo ja jouhiharja, jos olisi vielä vaikka ehtinyt tukkaa selvitellä, kunhan ensin selviäisi näyttelyn tilanne.

Kuin kaksi marjaa

Tilanne kuitenkin oli että edellisen luokan voittajaa juuri palkittiin ja meitä kuulutettiin oman osiomme ensimmäisinä kehään valmistautumaan, ja niinhän siinä jäi niin jouhet kuin verryttelytkin, kun mentiin käytännössä suoraan kehään. Minä esitin Marttaa, ja kaveri Miniä. Kehässä sujui kaiken kaikkiaan tosi hyvin, molemmat liikkuivat mukavasti ja Marttakin reippaasti ravasi omalla vuorollaan mamman edessä, vaikka harjoittelukertoja takana oli mitä oli. Maitovarsat emineen arvosteltiin samalla kehäkäynnillä, mutta liikkeet esitettiin mukavasti niin, että sekä tamma että varsa saivat mennä "omaa vauhtiaan" omilla kierroksilla, ja näin tuomarikin sai rauhassa katsoa vain yhtä hevosta kerrallaan. Matkalla pois kehästä meille kerrottiin vielä pisteet ja palkinnot - Martalle 39,5 p ja II, ja Mini vetäisi pykälän paremmaksi 40 pisteellä ja I palkinnolla! Molemmat tervemenoa luokkiensa parhaiden valintaan, siis, kun niihin SuoRan näyttelyssä kutsutaan kaikki vähintään 38 pistettä saaneet. Koska olimme luokkiemme ensimmäiset, enkä tiennyt päivän aloittaneiden hevosten osalta millaista arvosteluskaalaa on pidetty, pisteitä oli vaikea suhteuttaa mihinkään, mutta molempiin olin tietysti tosi tyytyväinen.

Välissä esitin toisenkin maitovarsan, ja kun luokat olivat kohtalaisen suuria näiksi ryhmiksi (maitovarsoja 7 ja varsallisia tammojakin 5), luokkavoittajien valintaa sai odotella tovin, mutta hienosti sujui kaksikolta hengailu. Muiden pisteitä en ehtinyt seurata kovin tarkkaan, joten kun kehään lopulta suunnattiin takaisin, en juuri tiennyt mitä meillä oli vastassa. Mini oli kuitenkin ainoa I palkinnon varsallinen tamma, ja valittiin luokkavoittajaksi! Martta oli hieman nuupahtanut loppukehässä, mutta en tietysti sitä raaskinut alkaa patistelemaankaan, joten mentiin sillä mitä varsa siinä hetkessä antoi. Sitä myös vähän kiukutti iso ruusuke korvanjuuressa (sitä ei sentään harjoiteltu etukäteen), ja mietin vielä nappaanko sen pois ennen viimeistä ravipätkää, mutta annoin olla - ja jotain pientä koikkaloikkaahan tästä seurasi. Vasta myöhemmin tuloksista selvisi että näitä 39,5 pisteen varsoja oli useampi, ja Marttakin kuulemma oli tuomarilla hyvin lähellä luokkavoittoa, mutta ohi meni toinen varsa. Olisiko ilman ruusuketta saatu venytettyä vähän näyttävämmät raviliikkeet tai ainakin selvitty ilman rikkoa.. Ken tietää! Luokkavoittaja oli kyllä joka tapauksessa tosi hieno, ja niin ilmetty isänsä tämä Kuukson Kaipauksen poika, että mielenkiinnolla seuraan varsan kasvua.

Lihavahan se on eikä lihaksikas, mutta mennään tällä..

Ratsumäen Minja, Kausala 9.9.2023, 40 p., I palk.

Tyyppi: hyvän tyyp. tamma 8,5

Runko: hyv.muotoin. ja hyvin liittyvä kaula, pyöreä säkä, hyvä.as. lapa, hyvä syv., lihaksikas pyör. runk. ja takaosa 8,5

Jalat: riittävä luusto, hieman painunut etupolvi, aavistuksen suppuvarpainen edestä, ej pystyt vuohiset 7

Käynti: aav. ahtaat takaa, tahdikasta, melko matkaavoitt., energinen ja rento käynti 8

Ravi: suorat liik. takaa ja edestä, hyvät tahdikk., hyvä liikemekaniikka 8
Muuta: hieno tamma, upea emä! maltillinen

Ratsumäen Martta, Kausala 9.9.2023, 39,5 p., II palk

Tyyppi: elegantti, hyvin käyttäytyvä ja rotutyypillinen varsa 8

Runko: pyöreä ja sopusuht., ajoittain alakaulainen 8

Jalat: siv. hyv.asent., etukaviot aavistuksen pukinkav. 7,5

Käynti: suorat takaa ja edestä, tahdikasta, irtonaista 8

Ravi: suorat liik. takaa, kevyet, tahdikkaat raviliikkeet 8

Päivä olisi venynyt pitkäksi joka tapauksessa kun juostavana oli oriluokassa Kuukson Kaipaus ja sitten vielä ryhmäluokat sen kanssa, mutta Minin menestys tiesi sitä että täällähän ollaan sitten ihan tappiin asti. Minun urheillessani Ukon ohjaksissa, tammat hengailivat tyytyväisinä verryttelyalueen laitamilla, tankkasivat juomia sekä evästivät heinätyynyn kanssa.

Ukon kanssa oltiin "kerran vielä pojat" -hengessä juoksemassa viimeiset ringit orikehissä ennen herran ruunausta, mutta ihan viimevuotiseen saavutukseen eli oriluokan voittoon ja koko näyttelyn Best in Show'ksi ei tällä kertaa ylletty. Luokkien välissä pidetyn tauon vuoksi verryttely venyi vähän pitkäksi ja tosi hyvä alkufiilis ehti lässähtää loputtomaan kävelyyn. Ehkä koko kesän ahkerasti pukilla käyneen Ukon esiintymisessä muutenkin oli vähemmän menoa ja meininkiä kuin on tavattu nähdä, kun ori oli suorastaan lunki, enkä saanut sitä enää virittymään ratkaisevalla hetkellä. Show-elementti puuttui liikkeistä, mutta hyvät - luokan toiseksi parhaat - pisteet ja II palkinto kuitenkin.

Kun kaikki jälkeläis- ja kasvattajakehätkin oli kierretty, oli aika napata hyppysiin hyvin levänneen Minin ohjakset ja valmistautua BIS-kehään. Tamman ilme viesti odotellessa vahvaa EVVK:ta ja mietin että näinköhän se herää ollenkaan, mutta lämmittelemään lähtiessä ei tarvinnut kuin kysyä - mennäänkö? - ja tamma painoi sellaista ravia verryttelyn päätyyn että oksat pois. Varsaa pidelleelle Saaralle huikkasin siinä sitten vain, että sori, mutta kun tämä on tällä tuulella niin nyt otetaan kaikki ilo irti, koitahan pärjäillä :D

BIS-kehässä kaikki sujuikin niin hyvin, että kerran elämässä ei jäänyt jossiteltavaa esiintymisestä. Mini liikkui rentoa hyvää käyntiä, ja kun oli ratkaisevan ravisuoran aika, se lähti kuin tykin suusta ja itselle jäi tehtäväksi vain matkassa pysyminen. Harmittavasti ei taida olla videoaineistoa BIS-juoksuista, mutta toisaalta se meni niin miljoonaa mielikuvissani, että voi olla parempikin leijua loppuikä niiden varassa, eikä nähdä todellisuutta..

Lopulta päästiin kaiken kiertämisen jälkeen - BIS-kehässä oli 8 luokkavoittajaa jotka oli saatava järjestykseen, joten tuomaritkin olivat vaikean paikan edessä - palkitsemisten pariin. Vaikka Martta oli vain bonushevosena kehässä, ei senkään tarvinnut areenalta tyhjin kavioin poistua, varsaa nimittäin muistettiin hienosta käytöksestään Sukupostin tsemppariruusukkeella!

Tätä tarkoittaa se "ajoittain alakaulainen" - onhan se oikein nätti sitten kun sen laittaa oikein päin :D

Taas olin vähän kuutamolla muiden hevosten pisteiden suhteen, mutta ainakin oriluokan voittajan tiesin saaneen 42 pistettä, ja vielä samalta tuomarilta joka Mininkin arvosteli. Eli kiinnikurottavaa oli. Show-näyttelyssä BIS-kehä toki monesti lähtee puhtaalta pöydältä, etenkin kun näyttelyssä oli kahdessa kehässä eri tuomarit, eli pisteet ja palkinnot eivät ole sellaisenaan suoraan vertailukelpoisia. Lopulliset valinnat tekevät molemmat tuomarit yhdessä, vaikka eivät ole osaa hevosista yksilöarvostelussa nähneetkään. Silloin se, miten hevonen BIS-kehässä esiintyy, on suuressa roolissa..

Korvat höröllä siinä sitten koitettiin kuulostella, missä kohtaa omaa nimeä huudellaan. (Tai hevosen nimeä tässä kohtaa, jos kohta olisin ehkä ennemmin ansainnut sen parhaan esittäjän pystin tämän vuoden suorituksilla kuin viime vuotisella "aina saa kärsiä ja hävetä" -rypemisellä Urjalassa.. :P) Ensin kehästä toivotettiin kotimatkalle sijat 6-8, joita ei laitettu sen tarkempaan paremmuusjärjestykseen. Sitten BIS 4. Enää kärkikolmikko jäljellä..!

BIS kolmosena palkittiin veteraaniori Esu, 42 p. Tässä vaiheessa mietin, oliko meidät kuitenkin kuulutettu jo ulos, mutta en vain ollut tajunnut sitä. (Menihän se hyvin, mutta että niin hyvin?) BIS 2, oriluokan voittaja Voinokka, 42 p. Ja sieltähän se sitten tuli: BIS 1, Ratsumäen Minja!

Hieman puulla päähän lyötynä sitten loimitettavaksi ja ruusukkeita keräilemään. Kotiutimme myös KJR:n näyttelyissä jo 10 vuotta kiertäneen Nöppösen muistopokaalin eli parhaan varsallisen tamman palkinnon. Tätä toivon mukaan päästään puolustamaan ensi vuonna ;) Kotiinviemisiksi lähti myös mm. SuoRan 50-vuotisjuhlaloimi, säkki Norran Mashia, Viivi Honkimaan kehystetty taideprintti.. huhhuh!

Vasta kotimatkalla alkoi naurattaa, kun muistin Minin edellisen Kausalan-näyttelyn. Se oli juuri se kerta, kun se sai III palkinnon ja oli luokkansa viimeinen, kun tuomari katsoi, ettei muuten korrektia tammaa voinut jalkojensa vuoksi paremmin palkita. Oli sitä mieltä, että tuolloin 2-vuotiaasta tammasta ei käyttöhevosta voi näillä kintuilla tulla, ja vihjailua oli jopa siihen suuntaan, että kannattaisi varautua siihen että se on armeliaampaa laittaa pois. Tätä reissua onkin sitten muisteltu lämmöllä (ja kyllä ihan huumorilla) kuuluisasta monttutuomiosta. Mutta ihan hyvä siitä tuli.

Ettei jopa paras!