keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kohta tapahtuu jotain peruuttamatonta..

..jos nämä kelit eivät muutu yhtään talvisemmiksi! Dramaattinen aloitus, kyllä, mutta alkaa minun sisäistä pientä klippaajaani taas syyhyttää. Minun klipperini on ollut jo tovin lainassa Jennalla ja ihan tarkoituksella en ole kiirehtinyt sen takaisin haun kanssa: pelkään, että siinä käy niin, että kone surahtaa ja hups vain, Mini on karvaton. Tilannehan on se, että poni on kasvattanut liki täyden talvikarvan, ja lämpöasteet huitelevat edelleen plussan puolella eikä ennusteissa näy tälle tulevan muutosta lähiaikoina. Jo pienellä liikutuksella tuo karvamonsteri hikoaa kuin pieni sika..

Minullahan on viimeiset kolme talvea ollut "käyttöhevoseni" klipattuna, syystä että iltatyöni vuoksi ratsastan lähinnä aamupäivisin, ja hevonen pitäisi saada kuivaksi ja tarhauskelpoiseksi ennen töihin lähtöä - muuten se köllöttää loimineen sisällä koko päivän, ja tarhaa sen pari hassua tuntia aamulla. Eli, simppelein ratkaisu on ollut antaa klipperin laulaa ja nähdä sitten se lisäloimituksen vaiva, mutta mahdollistaa pitkä tarhausaika ja kuiva hevonen. Mini ei kuitenkaan vielä niin aktiiviliikutuksella ole, että näkisin klippausta tarpeelliseksi. Ainakaan kokoklippaus ei tule kyseeseen.. Mutta jos kelit näyttävät jatkuvan tällaisina vielä pitkään, pahoin pelkään että se jonkunlaisen vauhtiraidan tulee saamaan!


Tänään oltiin maastoilemassa ja Mini sai ensimmäistä kertaa töppöset jalkaansa, koska viime lenkillä tuntui vähän arkovan kavioitaan kovilla tienpätkillä. Tässä toinen syy miksi odotan sitä "oikeaa" talvea: Mini on kyllä tarkoitus laittaa kenkään, mutta tarhan savivelli ei tällä hetkellä ole sille kovin otollinen alusta. Miksikö kengät? Minulla on kengättömyydestä melkein yksinomaan positiivisia kokemuksia, ja jos Mini viettäisi koko talven kotosalla, se todennäköisesti saisi bootsit ja jatkettaisiin hyväksi koetulla linjalla. Omassa hoidossa on helppo valvoa olosuhteita, kavioiden kuntoa ja sitä, onko hevosella kaikki hyvin. Vaan kun Minillä on kevättalvella edessään muutto muualle ratsutettavaksi.. Kenkien kanssa elämä on tietyissä asioissa helpompaa ja kun tarkoitus on ihan täysipainotteisesti treenata laatuarvostelukarsintaan, se ainakin hokkiajaksi tulee kengät saamaan jotta talvikelit eivät mene maneesittomalla tallilla pelkäksi köpöttelyksi. Bootsien kanssa askartelukin on oma taitolajinsa, joten kaiken yksinkertaisuuden vuoksi on vain parempi laittaa ne kengät alle. Kuten olen ennenkin todennut, kengättömyys ei ole minulle uskonto. Pidän sitä hyvänä vaihtoehtona niin kauan kun se hevoselle sopii, siitä ei aiheudu millekään osapuolelle vaikeuksia, ja olosuhteet voi järjestää suotuisiksi (esim. talvella tarhojen ja kulkureittien liukkaus/sen poisto), mutta muuttujia siihen hommaan liittyy paljon enemmän kuin kengitetyn hevosen pitoon.

Mutta takaisin tähän päivään. Minillähän ei siis omia bootseja (vielä?) ole, mutta Mimmulta jääneet Cavallo Sportit ovat tuossa nurkissa pyörineet ja odottaneet että laitan ne myyntiin - isomman parin sain kyllä juuri Facebookin kautta kaupattua. Jäljelle siis jäivät nuo kolmoset, joista en ollut aivan varma, sopisivatko ne Minille. Sen etukaviot ovat melko pyöreät, kun Sportin pitäisi käydä hieman suipompaan kavioon. Testasin noita kuitenkin pari päivää sitten ja huomasin, että ihan napakastihan ne istuivat joten ei muuta kuin baanalle vaan. Mini ei töppösten ilmestymistä suuremmin noteerannut vaan köpötteli iloisesti menemään, tehtiin kuitenkin hieman rauhallisempi lenkki jotta pääsee totuttelemaan rauhassa, ja näkee hiertävätkö ne. Hyvältä näytti ja tuntui, joten ainakin on maastoilumahdollisuus turvattu sitä kenkäystä odotellessa!

7 kommenttia:

  1. Minä olin jo vakaasti päättänyt että turkiseläin saa pitää turkkinsa tänä(kin) talvena, mutta pakko oli pyörtää päätös. Itse käyn yleensä iltaisin liikuttamassa, eli sai kyllä jättää sisälle kuivumaan, mutta kun joutui jättämään vielä yötäkin vasten loimia päälle niin oli pakko alkaa harkita vaihtoehtoja. Ja ei kai se ollut enää reilua vaatia hevosta suorittamaan valmennuksissa kun se kirjaimellisesti valui hikeä turkkinsa alla, ja väsyi selvästi normaalia nopeammin kun oli niin kuumissaan. Ja kutisihan se raasu ihan hullun lailla kun ei joka hikitreenin jälkeen oikein voinut pestäkään.

    Päädyin siis ajelemaan vauhtiraidat (kuvia blogissani) "trace clip" -tyyliin ja täytyy sanoa että täysin oikea ratkaisu oli. Olin vähän epäileväinen miten noin vähäinen klippaus riittää, mutta näköjään lämpö pääsee haihtumaan riittävästi noiden raitojen kohdalta, niin ettei muukaan hevonen hikoa juurikaan. Ja se minkä hikoaa, kuivuu myös äärimmäisen nopeasti (lue: loppukäyntien aikana). Ja kun esimerkiksi isojen selkälihasten jne kohdalla on kunnon talvikarva niin ei tarvitse talliin loimittaa ollenkaan. Kaikin puolin siis onnistunut ratkaisu ainakin meidän kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, klippaamiselle on kyllä paljon järkiperusteita vaikka ennen muinoin siihen vähän nuivasti suhtauduinkin - ja ilmeisesti asennemaailmassa on siitä jäämiä edelleen ;) Kolme viimeistä talvea on kuitenkin aukaissut silmäni ja kai se niin on, että enää ilmankaan ei pärjää, näiden työ- ja ratsastusaikojen puitteissa. Ja hevosen hyvinvoinnille siitä on kuitenkin monta etua: juuri tuon puhtaanapidonkin kannalta. Klipatulla (mallista riippuen) on toki "aina" loimi päällä mikä ei ideaalitilanne ole sekään, mutta on se kuiva loimi silti mielestäni parempi kuin monta kerrosta hikisiä vällyjä, joita ei pääse kesken kuivumisen vaihtamaan - ja niistä se saisi kuitenkin kärsiä lähes päivittäin, että kumpi sitten onkaan pienempi paha..

      Etenkin nyt lämpimillä ilmoilla tuollaisen karvaturrukan kanssa työntekokin on haastavaa - Ministäkin kyllä huomaa, että talviturkissa hikoilu syö siltä energiaa. Ja kun kyseessä on nuori hevonen, ei sen kanssa haluaisi että työnteko koskaan maistuu pakkopullalta, vaan hevonen jaksaisi hyvillä mielin tehdä siltä vaaditut asiat.

      No, näyttää siltä että tässä vaa'assa kallistuu aivan liikaa hyviä puolia klippaamisen kannalle. Kai se on haettava kone kotiin ;)

      Poista
  2. yes kone kotiin ja mini klip klip klip vruummmm säästyy muidenkin mielenterveys :D

    VastaaPoista
  3. Joku muukin odottaa konetta kotiutuvaksi XD

    VastaaPoista
  4. Mitäs mitäs mysteerianonyymejä täällä oikein kokoontuu.. ;D

    VastaaPoista
  5. jännästi eksyin tänne :DD kirjotin ihan nettiin vaa hevosblogeja ja sit tää tuli tähän :D:D hepalla on vielä sama nimi ku mulla ::D:D mut kiva blogsu (:(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minja on kaunis nimi ;) Kiva kun tykkäsit blogista!

      Poista