perjantai 7. joulukuuta 2012

10 kysymyksen haaste

Taru muisti blogini olemassaolon silloinkin kun minä ehkä en, ja heitti meitä haasteella ;) Tämä pitää myös neljälle jakaa eteenpäin. Eli asiaan pidemmittä puheitta.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
Koska olen äärimmäisen laiska tallipäiväkirjan pitäjä, ajattelin että blogi olisi helppo väline tiineysajan kulun muistiinmerkitsemiseen. Alkuvuodesta 2009 tämä on aloitettu ja ensimmäiset "ulkopuoliset" lukijat blogi taisi saada pari vuotta myöhemmin, joten voin ainakin rehellisesti sanoa kirjoittaneeni sitä itselleni ;)

Blogin alkuperäinen nimi ja ensimmäinen banneri

2. Oletko kilpaillut/ millä tasolla kilpailet?
Olen kilpaillut erinäköisten leirikilpailujen lisäksi ihan ihka oikeissa seurakoulukilpailuissa tasan kerran: vuosi oli 2000 ja luokka helppo cee, tulos saattoi olla niukasti 50%. Olisiko jo pikkuhiljaa aika uskaltaa uudestaan?

Tällä ponilla olen aikanaan aloittanut ratsastuksen:
Sailan Tallin shet-t. Katrinchen "Nappula"
3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Olen ratsastanut kai noin nelivuotiaasta eli pikaisella laskutoimituksella yli 21 vuotta. Hui.

4. Koulu vai esteet?
Hyppään vain ja ainoastaan pakon edessä eli käytännössä en koskaan. Mimmu vielä oli sopivan menevä, rohkea ja kärsivällinen hyppykaveri vähän epävarmallekin ratsastajalle, mutta Minin tulevan estekoulutuksen jätän suosiolla osaavampiin käsiin. Tiedä sitten kuinka kouluratsastukseksi kehtaan puskailuani väittää, mutta enemmin se kuitenkin.

5. Valmennus vai kilpailut?
Kantani kilpailuihin selvisi jo yllä, jos en kyllä ole mikään ahkera valmennuksissa kävijäkään..

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Jos ei osaa päättää, Mini on vähän siltä väliltä oleva kompromissieläin, liian suuri pienhevoseksi ja liian pieni suurhevoseksi! Oikeasti haluaisin kyllä vähän isomman suomenhevosen, jollaisen ehkä saisin sitten joskus kasvatettua. Jos taas Hevosella meinataan Puoliverihevosia, sellaista en kyllä omaan käyttööni halua tahi tarvitse.

Simo, hoitohevonen 2002-2003,
ylläpidossa 2006-2007

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Joka sorttia on löytynyt vuosien varrella, omia ollut kaikkiaan kolme, tällä hetkellä yksi.
 
8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
En ihan oikeita maastoesteitä, mutta jonkun kaatuneen puun yli on tullut loikittua.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen, tätä tuskin tarvitsee edes perustella. Pakko lainata Tarun vastaus, koska siihen ei ole mitään muutettavaa tai lisättävää

10. Korkein hyppäämäsi este?
Yksittäisenä on tullut ehkä jotain metrin korkuista hypättyä.. En ole kuitenkaan koskaan harrastanut mitään mittatikun kanssa vartavasten ennätysten ylittämistä.


Ja haaste jakoon..
1. Life with Bella
2. Kata heppailee
3. Pennie's - based on true story
4. Ystäväni blogi joka on vielä toistaiseksi piilossa ;)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nappula on kyllä ponien aatelia! Aina aika ajoin pitää käydä vahtaamassa, vieläkö se tallin sivuilta löytyy, ja kyllä tuo turbomummo näkyy vielä tänä vuonnakin elossa porskuttaneen :)

      Poista