tiistai 6. maaliskuuta 2012

Polttaa, näyttelykuume..

Vaikka nyt kauniita ilmoja onkin riittänyt, pakkaset sen kuin kiristyvät ja tänään meni ihan äkkiarvaamatta kuppi nurin talven suhteen - nyt riittää. Ehdin jo Facebookiinkin vuodattaa kärsimättömyyttäni: "Haluan näyttelyihin, haluan että Harjun väitetyn sh-näyttelyn kutsu tulee NYT, haluan että lumet sulaa, haluan päästä treenaamaan laatareihin, haluan traikun talviteloilta ja tien päälle taas. Liikaa odotusta. Aaaargh!"

Anjalan mätsärissä parhaana varsana
Harjun näyttelykutsua olen todellakin odottanut kuin kuuta nousevaa ja tsekkaillut sekä Suomenratsujen että Harjun oppimiskeskuksen sivuja melkein joka päivä. Kahdessa viimeisessä Suoralla-lehdessä on ollut vain tieto: "14.-15.4. Orisuora ja show-näyttely nuorille 1-3-vuotiaille". Orisuora järjestetään sunnuntaina 15.4., eli tuosta olisi kai tulkittava että näyttely tapahtuisi edellisenä päivänä. Mutta siihen on enää vähän reilu kuukausi, eikä kutsua tai lisätietoja näy.. Eihän tuo muuten niin vaivaisi, mutta kun pitäisi ryhtyä päättämään, mihin Hippoksen varsanäyttelyyn mennään viimeistä arviota hakemaan. Tuon mahdollisen Harjun näyttelyn kanssa samana päivänä olisi nimittäin Kouvolassa varsanäyttely, harvinaisesti lauantaina, mikä helpottaisi elämää, kun työvuorojen kanssa ei joutuisi säätämään (etenkin kun haluaisin Orisuoraan mennä ja sekin pitäisi järjestää vapaaksi). Jos Harjussa kuitenkin on tuo show-näyttely, haluaisin lähteä ennemmin sinne, tosin se riippuu vähän tuomaristakin. Siinä tapauksessa mentäisiin varsanäyttelyyn Anjalaan maanantaina 16.4. Syksyyn en uskalla näyttelykäyntiä jättää mahdollisen tiineyden vuoksi, ja kiikarissa ollut Sipoon näyttely 26.5. nyt menee Harjun laatuarvostelukarsinnan kanssa päällekkäin. Laatarithan luonnollisesti ovat tämän kevään päätavoite, mutta mielellään sitä kiertää kaikki näyttelyt mihin vain pääsee :)

Sipoon varsanäyttelyssä viime keväänä
Päivän näitä ajatuksia vimmaisesti pyöriteltyäni tulikin Hippokselta erittäin mieluisaa sähköpostia: "Valtakunnallinen varsanäyttely 3-vuotiaille suomenhevosille"! 3-vuotiaillehan ei tavallisesti valtakunnallista näyttelyä ole, mutta tänä vuonna sellainen järjestetään Tampereella Hevoset-messujen yhteydessä 20.4. Valtakunnallisista tuttuun tapaan ensin järjestetään näyttely Teivossa, ja viisi parasta käyvät loppukilpailun messuilla Pirkkahallissa. Matkaahan tuonne tietysti tulee, mutta saadaan nähtävästi tuttua matkaseuraa reissulle. Hiphei, näyttelykuume vain pahenee, ja huhtikuusta näkyy muodostuvan todellinen näyttelykuukausi! Ja tämähän muuten tarkoittaa totista talvikarvan irtihinkkausta, pitänee B-vitamiinikuurikin laittaa päälle..?

Kaakonkulman sh-näyttelyn palkintosaalis
 Minullehan näyttelyissä juokseminen on ehkä rakkain "laji" hevosharrastuksesta. Siihen kiteytyy niin paljon: alkaen jalostusvalinnoista, hevosen hyvästä perushoidosta ja -ruokinnasta sekä tuntien harjoittelusta, edeltävän illan pesusta, puunauksesta ja pakkaamisesta, aina siihen viimeiseen shinesuihkaukseen ja babyoilsilaukseen ennen kehään liitämistä, ykköset yllä sekä itsellä että hevosella.. ♥ Viime vuonna harrastus oli myös palkitsevaa, tuloksina mm. kahdesti Hippoksen näyttelyssä II palkinto, Kaakonkulman kasvattajakerhon show-näyttelyn Best in Show -titteli I palkinnolla (ja 9:n arvoiset liikepisteet jotka itse hölkkäsin murtuneella varpaalla), ja Suomenratsujen valtakunnallisessa näyttelyssä varsaluokan 2. sija II palkinnolla, sekä pari I palkintoa ja myös yksi parhaan varsan erityispalkinto match show'sta. Itse kunnostauduin kahdessa Hippoksen varsanäyttelyssä parhaan esittäjän palkinnolle, ja pääsin Minin lisäksi esittämään myös muutamaa vierasta varsaa :) Tässä siis tavoiteltavaa tällekin vuodelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti