Messutunnelmia

Johan se oli taas Helsinki Horse Fairin aika! Täyteen lastattu menomondeo starttasi aamulla kohti Messukeskusta. Pääsyliput "sponsoroi" onneksi Suomen Hippos (sekä Dacia), vaikka lopulta yhtään Hippoksen luentoa ei ehdittykään seurata. Parkkialueelle jonotukseen hurahti niin paljon aikaa että klo 11 alkava lihashuoltoluento ehti jo alkaa, ja muiden mielenkiintoisten päälle menikin paljon mainostettu ja uutisoitu (jopa ulkomaita myöten) kuolaimeton koulukilpailu, Tunne Hevonen Dressage Challenge.

Sitä odotin itsekin innolla, mutta toteutus jätti kyllä toivomisen varaa. Puolitoista tuntia oli aivan liian pitkä kesto näytökselle, ja harmittavan vähän siinä avattiin sitä, miksi niitä kuolaimettomia ylipäänsä käytetään. Olisin myös kaivannut tarkempaa esittelyä käytetyistä kuolaimettomien suitsien malleista ja niiden toiminnasta, sillä ainakin yläkatsomosta käsin oli vaikea hahmottaa, mitä milläkin hevosella on päässään (bongasin ainakin LG Bridleä, mutta oliko kaikilla ne, en ole aivan varma). Ihmiselle, joka ei kuolaimettomuudesta ennestään mitään tietänyt, ei tämän kilpailun katsominen varmaan antanut paljonkaan tietoa asiasta. Tämä sanottuna sillä varauksella, että palkintojenjakoa en enää jäänyt seuraamaan, sen verran aikaa ehti jo tuhlaantua muutenkin, joten en tiedä palkittiinko se puolentoista tunnin odotus siinä vaiheessa. Mutta esimerkiksi verryttelyn aikana olisi ollut hyvä mahdollisuus valaista kilpailun taustoja, kertoa tarkemmin varusteista ja ylipäänsä kuolaimettomuudesta.

Ratsastajat sen sijaan hoitivat homman kotiin, kuolaimitta ja kannuksitta suoritetut kouluradat olivat enimmäkseen todella onnistuneita ja siististi ratsastettuja. Vähän kuumanpuoleisetkin kilpurit malttoivat pysyä nahoissaan myös vähemmällä raudalla, ja olisivat varmaan esittäneet samat steppailut kuolaiminkin ;) HeA:1-ohjelman lisäksi esitettiin vapaamuotoisesti myös vaativampia kuvioita: Julia Alfthan-Kilpeläinen - Chirocco esittivät GP-liikkeitä, mm. loisteliaat sarjavaihdot ykkösellä, ja Heidi Sinda hyppäsi pieniä esteitäkin Hessin Jeviirillään. Vertailun vuoksi olisikin ollut mukavaa nähdä, mitä ne ns. vakituiset kuolaimettomuuden harjoittajat ja kuolaimettomuuteen tottuneet hevoset olisivat saaneet areenalla aikaan! Tässäpä kehittämisen paikkaa ensi vuodelle, että ei kun treenaamaan vaan ja näyttämään.. Toivottavasti kisa nimittäin saa jatkoa. Ja ensi kerralla sitä poppia hieman pienemmälle, kiitos.

Kuvattu perunalla puhelimella..

Jos kuolaimettomuushaasteesta jokavuotista perinnettä toivonkin, niin sen voin kyllä sanoa mistä en: nimittäin tämä oli jo toinen vuosi, kun turhan hyvissä ajoin ostan HIHS:sta Hevosurheilun seinäkalenterin seuraavalle vuodelle, ehdin sijoittaa sen siihen mystiseen paikkaan nimeltä jemma, ja ostan sitten HHF:sta uuden :D Ei näin. Ostoksiin sisältyi sen lisäksi kauan kuolattu harmaa Kingslandin Dayton-pipo (lainaan itseäni HIHS-postauksesta: "jumalauta se on pipo, 40 euron pipo ei ole halpa, ei vaikka sen ovh kuinka olisi 80 euroa ja sen olisivat Indokiinan taitavimmat pikku orpolapset virkanneet sormet ruvella", no realismin leka lomaili tänään..) ja aivan pyörryttävän ihanat Roecklin uutuuskesähanskat, mallia Carissimo. Ruudullisten hanskojen selkämys on kevyttä ja hengittävää verkkomaista kangasta, kämmenpuoli ja paikat tuttua ja turvallista Roeck-Gripiä. Haukoin kirjaimellisesti henkeä nämä nähdessäni, joten pakkohan niiden kanssa oli kotiin lähteä. Olen hieman skeptinen tuon verkkokankaan kestävyyden suhteen, mutta aika näyttää.. Kauniit ne ainakin ovat. Väreissä saatavilla tuo musta (jossa kangas näyttää paljolti harmaalta), mariini ja mocha.

Ja koska tunnetusti minulla ei ole tarpeeksi suitsia.. Virolaisen Hoburiistade Varustuse ja Hulgimüügi -liikkeen myyntipisteen kohdalla jarrutin terävästi ja poistuin sieltä todella kauniiden ja erikoisesti muotoiltujen meksikolaisten suitsien kera. Katsotaanpa jos saisin niistä kuvat hevosen päässä huomenna, pelkiltään ne eivät tee oikeutta itselleen. Laadukkaan tuntuista käsityötä, ja hintaa suitsilla + yhteensopivilla kumiohjilla 105 euroa.. Samalta kojulta olisi voinut tarttua mukaan vaikka mitä! Viekää minut hoitoon. Kun vielä hokasin että paikalla on Millcreek Ranch, lähdin katsomaan jos löytäisin näiden heräteostosten lisäksi jotain mitä oikeasti olin vailla, nimittäin uuden naruriimun Minille. Antiikkisesta small-kokoisesta ruskeastani kun se on jo kasvanut ulos, mutta ei kuitenkaan halua täyttää toisen large-riimuni mittoja, ainakaan vielä. Nyt naruriimuvalikoima sitten täydentyi kolmannella Silvertipillä, tällä kertaa largen tapaan väriyhdistelmää navy-white (jotta sama naru käypi edelleen) ja kokona adult horse eli M. Ministeri on siis adult horse nyt, parempi käyttäytyä sen mukaisesti!

Väliaikaisbannerikin on saanut muuten blogista kyytiä, aikani kuvanmuokkausinspiraation ja omaperäisten ideoiden puutteessa kärvisteltyäni tyydyin lopulta taas kerran vain päivittämään tuota vanhaa uudella tekstillä ja kuvilla. Miksi sitä toimivaa konseptia muuttamaan, perustelin itselleni. (En kyllä ole aivan varma toimiiko tuo teksti, mutta kai siihen silmä tottuu..?)