Eilen oli eläinlääkäripäivä, rokotukset ja madotukset on taas vaihteeksi hoidettu ja Minja sai tarkastuksessa puhtaat paperit ("hengitys - joo, näyttää hengittävän"), joten tänään kävin tekemässä vakuutushakemuksen. Vastedes neiti on turvattu perushenkivakuutuksella, ratsun eläinlääkärikuluvakuutuksella sekä vastuuvakuutuksella. Kallista lystiä, mutta onpa sekin asia nyt hoidossa.
Lienee oikeus ja kohtuus tässä yhteydessä esitellä myös toinen, tai siis kolmas hevoseni. Haanen Hirmu on 9-vuotias suomenhevostamma, johon tutustuin ja ihastuin opiskeluaikoinani Perhon maaseutuopistolla, missä se on syntynyt ja kasvanut, ja tehnyt päivätyönsä hevostenhoitajaoppilaiden ajotunneilla juosten. Sittemmin kun hevosia siellä vähensivät, oli se pakko saada omaksi. Semmoista persoonaa ei ole toista, eivätkä Himpuran luonteenpiirteet ihan kaikkia viehätäkään. Huumorintajua tamma kysyy käsittelijältään, se kun on vähän blondi ja ikuinen varsa, mutta hupia se myös tarjoaa kun sille aikansa ja kärsivällisyytensä uhraa. Minulla Hirmu on puhtaasti puskahevosena, sillä ajellaan ja ratsastellaan vailla suurempia tavoitteita. Ratsuna se osaa aivan perusasiat, eikä juuri välitä kentällä pyörimisestä, mutta maastossa on varma ja mukava. Hirmu on minulle "elämäni hevonen", hurmaava temppukone jonka kanssa ei tarvitse ottaa paineita mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti