Pitkän odotuksen jälkeen - SRK 2015

Viime viikon torstaina se sitten oli taas edessä. Suomenratsujen kuninkaalliset Ypäjällä, jokaisen suomenratsuihmisen koko vuoden kohokohta, oltiin siellä sitten vain turistina ihastelemassa toinen toistaan upeampia hevosia ja tapaamassa samanhenkisiä ystäviä, tuttavia ja kollegoja, tai itse tositoimissa kilpailemassa. Mininkin kanssa paikalle on pyritty jo kolmena edellisenä kertana - ensin 3- ja 4-vuotiaana laatuarvostelukarsinnoissa onnea (tuloksetta) koittaen, ja sitten viime vuonna vuorossa olivat 5-vuotiaiden laatuarvostelut, jonne kvaalitulosten perusteella vain "mennään". Siis, olisi menty, mutta ratsastajan sairastuminen katkaisi sen matkan ennen kuin se ehti alkaakaan. Viimevuotinen ensimmäisen kilpailupäivän aattona tehty peruminen edelleen mieltä kalvaen, en uskaltanut tehdä edes mitään etukäteishehkutuspostausta blogiin tai muutenkaan liikoja keulia sillä, että nyt sinne muuten mennään. Kunkkareita edeltävä viikko vielä oli muutenkin monessa suhteessa niin katastrofaalinen, että olin varma etten uskaltaisi hengittää, ennen kuin poni omilla silmilläni todistettuna laukkaa derbyllä. Tai ehkä vasta siinä vaiheessa, kun se on lastattu traileriin ja on matkalla kohti kotia.

Nythän edessä oli Kasvattajakilpailu. johon on tunnollisesti maksueriä maksettu varsasta asti. Ainahan se on tietysti pitkän tähtäimen tavoitteena ollut, että jos sinne Ypäjälle asti päästäisiin.. Isoista palkintorahoista ei ehkä niinkään ole uneksittu, ainakaan kovin realistisena tavoitteena. Mielestäni kuitenkin jo osallistuminen (ja mielellään kunnialla läpi suorittaminen) on saavutus sinänsä, nytkin tästä ikäluokasta oli vain 16 hevosta uskaltauduttu estepuolelle ilmoittamaan. Ja näistä yksi minun ensimmäinen (ja ainoa) kasvattini, minun Minjani. Rataesteillä sen suoritusvarmuus on tällä hetkellä mitä on, joten osallistumisen ilo ja hauska reissuviikonloppu olivat päällimmäisenä tavoitelistalla, kun kenttäponi ei aina puomeilla jaksa kinttujaan nostella. Lajin vaihtoa kouluratsastukseenkin ehdittiin vähän miettiä, ainakin ajatuksella leikkien, mutta toisessa osakilpailussa tulisi jo vastaan sellaisia tehtäviä, että niihin olisi pitänyt valmistautua määrätietoisesti ja rakentaa hevosta niitä kohti jo hyvissä ajoin, ei kuukautta ennen. Hyvät tulokset He C-B -luokista 1-tason kilpailuissa ja kenttäratsastuksen kouluosiossa eivät kuitenkaan korreloidu treenaamatta Helpon A:n radoille. Siispä lajivalintana säilyi esteet, kun ei sitä kenttäsuokkienkaan omaa kisaa ole vielä lanseerattu ;) Eikä monen vuoden haaveilusta huolimatta tietenkään se kasvattajakisa mikään itseisarvo ollut, ratsastajallekin painotin, että hän tekee luokkavalinnat sen mukaan kun parhaaksi näkee, hän hevosen ja sen tason kuitenkin paremmin tuntee. 90-95 cm kuitenkin katsottiin ihan sopivaksi tasoksi, vaikka ehkä puomeja tulisikin, ei hevosella muuten noissa radoissa ongelmaa olisi.

Kaikesta manaamisestani huolimatta pääsin kuin pääsinkin torstaina suoraan töistä täyteen lastatun Corsani kanssa (RIP menomondeo, you served me well, mutta Corsa tarvitsisi kyllä lempinimen) etenemään kohti Ypäjää, ja pienistä muuttujista huolimatta jopa perille asti illan jo pimetessä, loppumatkan Forssasta Kekkosen kuljetuksen perässä. Minin ja Lindan piti myöhäisten luokkien takia lähteä matkaan vasta perjantaiaamuna, mutta sen verran Ypäjä-kuume loimotti sielläkin päässä, että starttasivat kuitenkin jo illalla matkaan. Kun Minikin oli iltamyöhällä saapunut perille ja hoideltu yöpuulle, suuntasi muukin seurue pikkuhiljaa nukkumaan.

Aamuherätys oli aikainen ja Minikin ehti pitkään tarhailla ennen iltapäivän suorituksiaan, sillä Kekkonen starttasi 3-vuotiaiden laatuarvostelussa jo ensimmäisessä ryhmässä ennen kymmentä. Suoritukset olivat ihan asialliset eikä niissä jäänyt juuri jossittelemista, sijoitukseksi jäi 21/33 keskiarvolla 6,92. Kun hommat Ypäjä-hallilla oli saatu meidän osalta pakettiin, kävimme vielä Lindan kanssa Derbykentän laitamilla hoitamassa kansliamuodollisuudet (ja kiertämässä expoa..) ennen paluuta tallille ja Minin puunaamista kisakuntoon. Pieni sisäinen kisagroomiwannabeni pääsi taas valloilleen ja purkamaan jännitystä hevosenhoitoon, ja oli poni ainakin edustava jos ei muuta :D

Majoituimme tallilla josta oli ehkä parin kilometrin matka pelipaikoille, ja tämä hevosreittejä pitkin kuljettava pätkä toimi siis oivana alku- ja loppuverryttelynä. Perjantaina olin varmuuden vuoksi mukana saattajana ja oppaana kun vähän paremmin tunnen ja hahmotan Opiston aluetta, mutta reitti verryttelyyn oli oikein selkeä eikä Poukkasillan ylityskään järkyttänyt Miniä. Perjantaina ratsukon luokat olivat 80 cm ja Kasvattajakilpailun 90 cm tasoinen ensimminen osakilpailu. Puomit kolisivat kummallakin radalla 8 vp:n arvoisesti, mikä oli aika odotettavissa oleva tulos. Minullahan ei kameran takana jännityksestä täristessä mitään varsinaisia muistikuvia radoista ole, mutta kuulemma mukavat suoritukset joissa ei mitään hampaankoloonkaan jäänyt. Kisapäivä nro 1 oli pulkassa ja Mini pääsi vielä viettämään loppuiltaa tarhaillen.

Uudet hoitotuotelöydöt ovat ilmeisesti jo kuninkaallisperinne (viime vuonna se oli Vetrolin Green Spot Out), mutta tänä vuonna "mainoskatko" on uhrattu parhaalle hevosshampoolle, mitä ikinä olen kokeillut! Monia merkkejä on tullut vuosien varrella testattua, ilman että koskaan olisin minkään tuotteen ylivertaisuudesta sen kummemmin päässyt vakuuttumaan. Miniltä oli unohtunut shampoo matkasta, ja kun se jonkun verran perjantaina hikosi, kävin expon puolelta ostamassa sille shampoon jotta päästään se illalla pesemään. Just Dressagen koju sattui juuri sopivasti olemaan ensimmäisenä vastassa, joten sen hyllyjä koluamaan. Sieltä löytyi Harry's Horse teepuuöljyshampoo, jota ennakkoluulottomasti päätin testata, vaikka merkki ei nimeä enempää tuttu ollutkaan. Tarkoitushan vain oli saada poni puhtaaksi. Illalla hevosta pestessä hämmästeltiin pullon kylkeen kirjattua annosteluohjetta (joka oli tyyliin 200 ml viiteen litraan vettä), mutta päättelin sen varmaan olevan pilkkuvirhe ja annosteltiin shampoota normaalin niukasti, eli jättäen ohjeesta viimeisen nollan pois. Hyvin pesi ja vaahtosi silläkin määrällä. Minin jo loimitettuani ja karsinaan talutettuani hokasin, että unohtui laittaa shinet pintaan pesun jälkeen, mutta en siinä kohti enää viitsinyt sitä riisuakaan, joten olkoon.

Kun aamunkoitteessa (ensimmäinen luokka alkoi 8:30) vetäisin kuivatusloimen ponin niskasta, oli loisto sitä luokkaa että vaikka aurinko ei vielä sumun ja pilvien läpi paistanutkaan, kirkastui kyllä koko maailma! Mini suorastaan hohti, enkä ole koskaan tällaista kiiltoa shampoon jäljiltä nähnyt. Vau. Just Dressage siis myy ja hintaa 13,90 e / 500 ml. Täytyypä tutustua muihinkin HH:n hoitotuotteisiin, jos laatu on samaa luokkaa. Tällä reissulla tosin ensitestiin pääsivät Nettexin Quick Hoof Gloss sekä Hi-Shimmer Coat Spray, joita myy EquusCare ja juuri parhaillaan -30 % alennuksella. Äärimmäisen hyvälaatuisia tuotteita nämäkin.

Okei, ja takaisin itse asiaan! Lauantaina luokat siis alkoivat heti aamusta, ja luokkajärjestystä oli muutettu sikäli, että verkkaluokaksi otettu 80 cm ja Kasvattajakilpailun toinen osakilpailu 95 cm ratsastettiin peräkkäin, kun luokkajärjestystä noudattaen välissä olisi ollut vielä toinen luokka ja todennäköisesti Orikavalkadikin, eli ihan hyvä näin. Kasikympistä hyvällä fiiliksellä yksi puomi eli 4 vp - ratsastaja tosin tuli radalta siinä uskossa että rata oli puhtaasti suoritettu, eikä varmaan olisi pitänyt mennä kertomaan "karua" totuutta kun palasivat kävelylenkiltä, sen verran Naantalin aurinkona loistivat :) Kasvattajakilpailun toiseen osakilpailuun startattiin tuloslistan käänteisessä järjestyksessä, eli Mini lähti suht luokan alussa, kun kaikki eivät leikkiin enää toisena päivänä lähteneet mukaan ollenkaan. Kun Minin kesäflunssa oli torpannut osallistumisen kilpailuun jossa tätä sinänsä harvinaista 95 cm olisi hypätty, oli tämä nyt tällä korkeudella kisaoloissa ensimmäinen laatuaan. Kaksi puomia kolahti alas tässäkin osakilpailussa, eli yhteistuloksena 16 vp. Kokonaiskilpailussa tämä tarkoitti jaettua 9. sijaa. Tyytyväinen olin tähänkin tulokseen, ja vähän oli tippa linssissä kun poni oli maalissa - minun kasvattini, amatöörivoimin tehty hevonen oli mennyt Kasvattajakilpailun ihan asiallisilla suorituksilla, jaksaen ongelmitta toisenkin kisapäivän, kunnialla ja 16 virhepisteellä läpi.

Aamun kisailujen jälkeen Mini pääsi loppupäiväksi tarhaan suorittamaan omaehtoista palautusliikuntaa, ja itse pinkaisin hevosenhoidon ja vaatteidenvaihdon jälkeen Orikavalkadiin, missä esitin Hessin Leevin jälkeläisryhmässä valtavaa nelikuista tammavarsaa Kuukson Justiinaa. Pieni sadekin sattui päälle juuri oman vuoron kohdalla, ja teki nurmen mukavan liukkaaksi. Harvemmin joutuu maitovarsan kanssa oikeasti juoksemaan, mutta tämä isoliikkeinen tamma pisti kyllä esittäjänkin ihan tosissaan töihin.. Loppupäivä kuluikin sitten ihan tavalliseen tapaan kisaturistina. Illalla vielä otettiin vähän tunnelmallisia auringonlaskuposeerauskuvia Ministä.

Alkujaan oli ajatuksena nauttia sunnuntaiaamuna hieman myöhäisemmästä herätyksestä, kun Minin kisasuorituksetkin olivat edessä vasta iltapäivän puolella, mutta niinhän siinä kävi että ei maltettu jättää mitään välistä kun Ypäjällä kerran oltiin, joten olimme Lindan kanssa heti kahdeksalta seuraamassa koulupuolen Kasvattajakilpailun toista osakilpailua. Oli mielenkiintoista katsella samanikäisten tasoa tässä lajissa. Vähän haikeana tuli myös mietittyä, että jos silloin 2008 olisi orivalintani kääntynyt Jaapelin sijaan Sumiaiseen, olisiko se minun hypoteettinen sumppivarsani kuitenkin ollut noissa skaboissa mukana - aika huikeaa nimittäin, että tuosta Sumiaisen ensimmäisestä, 2009 syntyneestä ikäluokasta täydet 2/2 osallistuivat kisaan! Tarulandian upea Mäntymäen Voitto oli myös rahasijoilla. Aika näyttää, mihin nämä harvalukuiset sumiaislaiset vielä pystyvät! Onneksi on ihan lähipiirissä kaksi mukavaa oripoikaa kasvamassa, kun en suoraan Sumpista koskaan varsaa saanut, niin jos sitten pojasta polvi paranisi.. Kun Kasvattajakilpailu oli ohi (välissä käytiin kyllä esteluokkiakin tiirailemassa), lähdimme jo ennen palkintojenjakoa takaisin tallille, jotta ei ainakaan tulisi kiire tavaroiden kasaamisessa ja Minin kuntoonlaitossa. Sunnuntaina se osallistui vielä samansukuisten joukkuekilpailuun, 80 cm luokkaan jossa kahden hevosen joukkueet kilpailivat paremmuudestaan. Mini oli mukana Jaapelin jälkeläisten joukkueessa Pikku-Epelin kanssa. Väsymys ei ponin kavioita painanut vielä kolmantenakaan kisapäivänä, mutta kuskin kaikkia pidätteitä se ei ihan malttanut kuunnella.. Harmillisesti viimeiseltä esteeltä tuli puomi alas, mutta Pikku-Epelin puhdas rata siivitti joukkueen kokonaiskilpailussa toiselle sijalle. Näin pääsi Ypäjän valloitus päättymään siniseen ruusukkeeseen, palkintojenjakoon ja pitkin Derbykenttää viiletettyyn kunniakierrokseen :)

Venyy, venyy trippelillä

Hyvästi, SRK 2015!

"Voisitko pliis lopettaa kuvaamisen ja antaa mulle jo ton mellavesiämpärin, kiitos"

Vesisade uhkaili muutamalla pisaralla jo ennen joukkuekilpailun alkua, mutta hanat aukesivat toden teolla juuri kun ratsukko oli pääsemässä takaisin tallille. Sitten enää jälkihoidot, BOTtien käärimiset ja poni trailerin kyytiin. Kisoissa kai olisi vielä kür-luokka jatkunut, mutta siinä kaatosateessa ei tullut mieleenkään suunnata katsomoon, vaan lähdin itsekin suosiolla ajamaan kotia kohti..

Nyt kun Lindakin oli aivan totaalisen koukutettu SRK-tunnelmiin, on ensi vuoden kisat tietysti jo merkattu kalenteriin. Mitä luokkia siellä sitten mennään, se on ihan toinen juttu.. Me vähän ideoitiin jo suomenhevosten derbyluokkaa, mihinköhän sitä voisi ehdottaa? ;)