Oppia ikä kaikki

Minja vuoltiin jo viime viikolla samalla kun Mimmu kengitettiin, mutta lainalapsi Ilonan vuoro oli vasta tänään. Ilona kun on vähän eloisaa sorttia luonteeltaan muutenkin, ja koska viime vuolu onnistui vasta huulipuristimen kanssa, kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin pistää puristin heti alkuun "ennen kuin se aloittaakaan mitään". Aiemmin puristin on toiminut varsaan kuin rauhoituspiikki, mutta nythän siitä sota syttyi kun se pyöri, hyöri, heitti etusta, potki ja yritti kaatua. Sanomattakin selvää, ettei vuolusta tullut yhtään mitään, ja savu nousi korvista itse kultakin. Oli pakko ottaa aikalisä. Menin itse nostelemaan varsan jalkoja, pidin niitä ylhäällä ja taputtelin kavionpohjia, eikä se tuumannut siitä yhtään mitään. Siispä kokeiltiin vuolua ihan ilman puristimia, eikä varsalla karvakaan värähtänyt, kun se täysin rauhassa seisoi ja antoi vuolla kavioitaan.

Mikä meni pieleen? Käytiin luonteeltaan röyhkeän, mutta aran varsan kimppuun "ennen kuin se aloittikaan mitään" kuin yleinen syyttäjä sillä perusteella, miten se on käyttäytynyt kuukausia sitten, ensimmäisessä vuolussaan jolloin ei oltu kavioita nosteltukaan vielä kovin kauaa. Kahden vuolun väliin on mahtunut lukemattomia jalannostoja ja myös vuolun harjoittelua, maasta käsittelyä, varsan siedättämistä kosketukseen ja varusteisiin. Kun aikoinaan se hermostui ja jännittyi jo jalan koskemisesta, nyt sille saa rauhassa kääriä pintelitkin. Tottakai olisi pitänyt ymmärtää, että ei lähtökohta ole enää sama kuin viime vuolussa. Ei voi kuin ihmetellä omaa typeryyttä, ja varsan viisautta. Alun painista huolimatta se puristimesta päästyään seisoi rentona ja rauhallisena kuin olisi ikänsä vuoltu.

Ilona on kaikkiaan todella kiehtova persoona. Se oli tullessaan nelikuisena niin pelokas, että se kiipesi karsinanseinälle jos sitä yritti lähestyä. Pitkä tovi meni siinä, että päästiin edes riimua pukemaan ilman että varsa sinkoili päättömänä ympäri karsinaa ja piti "lassota" se kiinni. Pikkuhiljaa se kuitenkin oppi, ettei siitä kiinniotosta kuolekaan. Kun sen kanssa pääsi joihinkin väleihin, oli todettava että siltä puuttuivat kokonaan rajat ihmisten suhteen, se saattoi puskea päälle tai näykkiä, mutta otti todella pahasti nokkiinsa jos sitä komensi. Mutta niin vain näistäkin ongelmista on ajan kanssa päästy, kun on tehty selväksi ihmisen oma tila ja asetettu rajat, ja siitä on tullut yllättävän luottavainen ja helppo käsitellä. Toki sen perusluonne on edelleen arka, mutta samalla siinä on valtavaa egoa ja röyhkeyttä, joten sen kanssa oleminen kysyy aina aivotoimintaa itseltä. Siinä on iso hevonen pienessä paketissa, ja tuolla luonteella voisi uskoa sen juoksijana pärjäävän.

Valtava kontrasti verrattuna Minjaan, jolla kyllä myös sitä itsetuntoa on, mutta se on rohkea ja nöyrä. Syntymästä alkaen sille on tehty selväksi että ihminen ei ole paini- eikä purulelu, ihminen saa nostaa jalkoja koska haluaa, ihmistä väistetään, ihmistä kuunnellaan. Se rakastaa huomiota ja ihmisen kanssa olemista, ja hämmästyttää minua jatkuvasti uskomattoman hienolla käytöksellään, mitään sille ei ole tarvinnut "opettaa", kaikki vain tehdään. Siinä jos missä on helppo varsa.

Ilona on myynnissä, ja pienellä haikeudella suhtaudun sen lähtöön. Minjan rinnalla se on äärimmäisen opettavainen varsa, kun sen kanssa mikään asia ei ole itsestäänselvyys.