Miksi suutarin lapsilla ei ole kenkiä - kuvia ja selityksiä

Kuten blogin kuvapainoitteisuudestakin voi huomata, minä siis yritän harrastaa hevosvalokuvausta. Paino sanalla yritän. "Helppohan sun on kun on hyvä kamerakin", saa usein kuulla. Ja hevosiakin siinä kotipihassa noin vaan, muuta kuin ulos kävelee ja avot. No niinhän sitä luulisi..

Uusi kamerani saapui postissa perjantaina, joten onhan tätä pitänyt leikittää kovasti, ja äskenkin vein sen tallille mukaan kun aikomus oli Minjan kanssa tehdä vähän maastakäsinharjoituksia. Jos saisi jossain välissä pari kuvaakin napattua. Tallin pihaan kävellessä havaitsin Mimmun kurkkimassa "pihaton" ovensuussa - jes, tuosta voisi saada hauskan kuvan. Äkkiä kamera esiin ennen kuin hevonen liikkuu!

Aidan takaa ei onnistunut, kun kauniisti kalutut puut olivat tiellä. Vieläkö ehtisi könyämään aidan sisään ennen kuin hevoset kiirehtivät vastaan?

Turha toivo. Mimmu ryntäsi ulos ja ehdin juuri napsaista Ministä huonosti rajatun kuvan, johon kaiken hyvän lisäksi ilmestyi omituinen väriläiskä keskelle. (Pihaton oviaukko ei sitten ole noin matala, katolta on vain juuri tippunut paljon lunta.) Unohdetaan koko juttu ja otetaan poni kiinni ja mennään töihin. Jokohan kentältä olisi lumi sulanut sen verran että sinne voisi mennä vähän juoksuttamaan aluksi?

"Äiti, apua!" Mini loikki mahansyvyisessä lumessa muutaman kierroksen portilta poispäin ja tuli armoa anoen takaisin. Ei.

Pääkuvien ottaminen itse narussa roikkuen on harvoin hyvä idea. Olet aina liian lähellä, jos saatkin etäisyyden ja taustan mallattua kuntoon, hevonen ei pysy paikallaan tai katsoo väärään suuntaan. Tuloksena lähes poikkeuksetta vääriä mittasuhteita, liian isopäisiä ja lyhytkaulaisia hevosia. Ei.

Tässä vaiheessa keskityttiin harjoituksiin, ja lopulta siirryttiin tarhaan mistä suljin väliportin jotta sain Minjaa vähän irtojuoksutettua ja pyöritettyä. Kamera ei tietenkään ollut siinä vaiheessa enää kaulassa. Juoksutuksen jälkeen Mini oli kauniin silokarvainen ja pörhisteli ryhdikkäänä. Äkkiä kamera tallista.

Minja tietysti seisoi söpösti vinokinttuisena rinteessä eikä ollenkaan suostunut enää pörhistelemään ryhdikkäänä. En edes lähde luettelemaan kaikkia vikoja mitä tuossa kuvassa on ja miten aasilta varsa näyttää. Koitin siirtää Minjaa vähän paremmalle taustalle ja parempaan asentoon, mutta siitä naiset vain riemastuivat ja lähtivät juoksemaan tarhan toiselle puolelle.. Hikistä varsaa ryhtyi jo kutittamaan..

Nyt minulla oli märkä, likainen, jo vähän väsynyt varsa. Aina paranee!

 Että tällaista siis tänään.