maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ja Hööksillä on ale..

Heissan kaikki uskolliset lukijani, täällä vähemmän tunnollinen bloginpitäjä. Ei, ihan totta, ehdin jo tuntea alitajuisesti niin huonoa omaatuntoa päivittämättömyydestä että näin eräänä yönä unta siitä, että blogin lukijamäärä oli tipahtanut viiteentoista, kun kaikki kyllästyivät hiljaisuuteen.. :D Että tällaista tällä kertaa.

No joka tapauksessa, Hööksin alennusmyynnit taitavat alkaa virallisesti huomenna, mutta tuttuun tapaan ale-hintoja on jo etukäteen päivitetty nettiin, joten nyt kaikki yökukkujat hakemaan parhaat päältä!

Mitäänhän en tarvitse, mutta eiköhän tuolta jotain kivaa omaankin ostoskoriin tartu..

Edit: Tarttuihan sieltä, nimittäin 11 euron mustat westernsuitset (peruste: niin siis minullahan on ruskea westernsatula.. no.. näillä voi lähteä näyttelyihin.. kai?) ja kahdet ratsastushousut (joita en suinkaan omista tarpeeksi) sekä edes yksi asia jota olin oikeasti ostamassakin: nimittäin gaitersit. Kouvolan Hevostarvikkeen loppuunmyynneistä tarttuneiden uusien jodhpurkenkieni myötä olin kaivamassa muutaman vuoden satulahuoneessa käyttämättä lojuneita minichapsejani taas henkiin - vain havaitakseni, että perhanat olivat homeessa. No, käyttövuosia niilläkin jo kymmenkunta takana, joten oli todettava että aikansa kutakin, ja investoitava uusiin. Alennuksessa ei sattunut olemaan sopivia, joten tällaiset sitten tilaukseen lähtivät.

3 kommenttia:

  1. 400e tilaus lähti! ..vaikka olen yrittäny vähentää tot hevosille ostelua(nyt se on viellä vaikeampaa kun yksi uusi hevonen).. aina tulee ostettu/tilattua.. =D itekki kävin kouvolan hevostarvikkeen loppuunmyynnissä, sieltä se vasta tavaraa tuliki mukaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ihan niin isoa tilausta ei sentään itselle kertynyt :) Tullut ostettua ihan liikaa tavaraa viime aikoina muutenkin niin oli pakko hillitä itseään, Kouvolan hevostarviketta kävin tyhjentämässä kolmeen otteeseen ja Heppatarvikkeesta tuli ostettua muutamat loimet ja tilasinpa tässä uudet näyttelysuitset mittatilauksena ja.. :D

      Poista
    2. hööksin yleissatula tekee jo sen 200e :p
      yleensä en tykkää semmosista satuloista, mut se on yllättänyt mut positiivisesti :) nii tammaki saa nyt samalaisen :)

      Poista