Ei ole pakko jos ei halua (tai jaksa)

Lauantai-iltana olin jo melkein varma Ypäjälle lähdöstä aamunkoitteessa, vaikka yrityksistä huolimatta en saanutkaan matkaseuraa mukaan. Värkkäsin jo puhelimeeni hienon aikataulu- ja ohjelmakaavionkin lähtölistalinkkeineen päivineen..

Viime vuoden Kelmi Kür -voittaja Corleone kruunattiin tänään toistamiseen koulumestariksi

Sunnuntaiaamuna väärinkäytettyäni torkkutoimintoa muutaman kerran liikaa (ja ajankohta oli silti omaan makuuni ja tyypilliseen vuorokausirytmiini aivan liian aikainen), vilkaisin ulos syksyiseen harmauteen ja kaatosateeseen, yritin kasata itseäni ja tulin siihen lopputulokseen, että vaikka myöhemmin päätös varmasti harmittaisikin, se melkein kolmen ja puolen tunnin ajo olisi sillä hetkellä ja mielentilalla aivan ylitsepääsemätön suoritus. Niinpä suosiolla siirsin herätystä hieman myöhemmäksi ja kaivauduin syvemmälle peiton alle. Säästyivätpä nekin rahat. Ensi vuonna uudestaan, ja toivottavasti hevosen kanssa sillä kertaa ;)

Kun nyt aiheeseen aasinsillan kautta päästiin, Minin suunnitelmat ensi kauden laatareihin valmistautumisen tai yleensäkin pitkän tähtäimen tavoitteellisen koulutuksen suhteen ovat edenneet siihen pisteeseen, että aiemmin väläyttelemäni syksyn koulutussessio on nyt suljettu kuvioista pois. Järkevämpää ja rahallisesti kannattavampaa on panostaa ensi kevääseen, koska oikeastaan tällä hetkellä Mini osaa koulutuksellisesti hyvinkin asiat joita sen tuohon ikään tarvitsee, ja sen kanssa voi keskittyä rennosti maastoiluun ja kunnon kasvatukseen. Ensi keväänä ennen Harjun karsintoja se saa sitten jokusen kuukauden viettää ystäväni Annikan hoivissa "tehokuurilla". Hiljaa hyvä tulee, sillä metodillahan on tähänkin asti menty. Nuorta, hitaasti kehittyvää suomenhevosta on turha liialla prässäämisellä rikkoa, varsinkin kun kyseessä on luonnostaan noin tasapainoinen ja ettenkö nyt vallan omakehuisi että lahjakas tapaus, jolle kaikki on aina ollut helppoa.

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa meillä on Kymijoen Ratsastajien järjestämä suomenhevosten show-näyttely Anjalassa 15.9. Näyttelyistä onkin (Minin kanssa, itselläni ei niinkään) ollut nyt taukoa, joten katsotaan millä mielentilalla tamma esiintymisen tällä kertaa ottaa. Anjalaan ei meiltä matkaakaan kerry onneksi montaa kilometriä, joten ei ainakaan kovin rankasti harmita vaikka tulosten suhteen hukkareissu tulisikin!

Huomaamatta se muka ihan vasta äsken alkanut kesäkin (voisi jopa väittää, ettei se koskaan ehtinyt alkaakaan) on kääntynyt syyskuuksi ja vehreät kesälaitumet ovat kohta vain hämärä muisto syyssateita sekä talven tuiskuja ja pakkasia vastaan taistellessa. Hammasta purren kohti uutta kesää, ja yritetään nauttia arjen pienistä iloista vähemmän valoisinakin vuodenaikoina.