sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Extreme Makeover: Minimonsteri

Kuukausi sitten Ratsumäeltä lähti hiljaiseen elämään tottunut, vähän laiskanpulskea ja ennen kaikkea muuten vain pulska, karvainen, kengätön luonnonlapsi. Kuten edellisen postauksen kuva-arvoituksesta saattoi ymmärtää, Mini hukkasi karvansakin ja on nyt kengällinen (käyttäytyi upeasti), klipattu (käyttäytyi upeasti), viritetty kilparatsunalku. Tätä ihmettähän piti päästä ihan livenä katsomaan, joten ajelin tänään "pikkulenkin" Lempäälään ja takaisin. Kevätauringon tässä hurjasti tultua esiin loputtomalta tuntuneen harmauden jälkeen, on uinuva valokuvausintonikin taas herännyt, joten halusin juuri klipatusta Ministeristä hienot poseerauskuvat.

Itsekin pääsin kameran eteen
Kun aamulla matkaan lähdin, aurinko vielä Kouvolassa paistoikin pilvettömältä taivaalta. Matkallakin se jaksoi porottaa niin että aurinkolasitkin piti vetäistä päähän, mutta pilvisyys lisääntyi uhkaavasti Lempäälää lähestyessäni. No, ei mahtanut mitään, täysin pilveenhän se veti ja Minikään ei ollut erityisen innostunut poseeraamisesta vaan laamaili huolella. Aikamme siinä yritimme, mutta Minille tuli jo kylmäkin. Alla ainoa julkaisukelpoinen (?) tätä lajia.


Hröm, vertailun vuoksi, tältä se näytti vielä 6.1.
Sitten ratsaille. Onhan Annika kertonut että heillä ihan hyvin on mennyt, mutta kyllä tämä ylpeä kasvattaja-omistaja sai kylmiä väreitä etenkin tamman laukasta ihan muista syistä kuin hyytävän viiman vuoksi. Siis omaansahan on helppo kehua ja pitää lupaavana, mutta on se vain hienoa nähdä sen lunastavankin niitä lupauksia! Varsinkin laukkaa ihastellessa hymyilin kuin Hangon keksi.. Voimaa lisää ja ai että! Pyörryn varmaan kun pääsen näkemään sen ensimmäistä kertaa esteillä, erittäin hyvin kuulemma jo menee ja luontaista esteälyä sekä ennen kaikkea suurta sydäntä hommaan löytyy. Helppo uskoa näillä vanhemmilla.. ;) Tänään otettiin kuitenkin iisisti tuoreen hokinpolkeman vuoksi.


(Video kannattaa avata isommaksi ja laatuakin löytyy Full HD:hen asti.)










Laittelen ehkä vähän paremmalla viitsimyksellä enemmän kommentteja Ministä ja ruinaan Annikaltakin "raporttia", mitä kuukauden aikana on tehty ja millä mielellä edetään. Nyt pitkän päivän jälkeen kuitenkin unten maille, mutta piti nämä kuvat ja ennen kaikkea tuo ihana laukkavideo saada kuitenkin puskettua pihalle :)

4 kommenttia:

  1. Onpas hänestä tullut aikuisen näköinen! :D Hyvä Mini!

    VastaaPoista
  2. Ai että mikä kilpuri karvojen alta kuoriutui!

    VastaaPoista
  3. Ratsastaja ja valmentaja on sitä mieltä että tämä menee Noviisia tällä kaudella.. Minä vähän yritän toppuutella, että ei puteilla yleensä ole tapana :D

    VastaaPoista
  4. Oooooo, hieno ja taitava Mini!!!!!! :)

    VastaaPoista