Blogi ajan tasalle

Olen yrittänyt vältellä näiden äärimmäisen huonolaatuisten kuvien kimppuun käymistä ja tämän blogitekstin tuottamista, mutta Annikan jatkuvasta painostuksesta ei pääse muuten kuin tarttumalla toimeen :D

Kuten aiemmin kaavailin, kävin Miniä katsomassa silloin hevosmessujen jälkeisenä viikonloppuna, eli puolitoista viikkoa sitten. Niitä koulukisoja, joissa Minin oli määrä tehdä kisadebyyttinsä ei järjestetty (herpesviruksen varotoimina), mutta kun armas ja ahkera proriderini oli telonut kylkensä ja pysyi kasassa teipillä, piti lähteä kuitenkin jelppimään kaveria parhaani mukaan kaikissa ei-ratsastuksellisissa toimenpiteissä. Niinpä hurautin lauantaina Lempäälään. Keli oli ankean sateinen ja kuvat sen mukaisia.

Ministä on tullut ihanan suklaanruskea :D Alkuverkat loikkivat radalla ja sitten siirtyminen veden/loskan vallassa olevalle kentälle. Mini ei onneksi ole turhan hienohelma, vaikka rapa roiskui oikein kunnolla! Takana oli taas impparin parantelun vuoksi pieni loma, joten aika kevyttä taivuttelua ja hölkkäilyä oli ohjelmassa, mutta oikein kivalta se näytti kuitenkin. Loppuun Annika komensi minutkin selässä käymään, ja mitä tekee Krista joutuessaan oman hevosensa selkään kuukausien tauon jälkeen? That's right, saa pienimuotoisen paniikkikohtauksen ja unohtaa hengittää/ajatella. Tämä ei todellakaan ollut ylpeimpiä hetkiäni..



Sunnuntain kisojen peruunnuttua oltiin tilalle suunniteltu kuitenkin hieman tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa, nimittäin maneesireissu. Minihän on elämänsä aikana käynyt maneesissa kokonaiset neljä kertaa, eikä ratsain ollenkaan, joten oli korkea aika tsekata mitä tamma tuumaa. Haimme aamuvarhain vuokratrailerin menomondeon perään, jouduimme vaihtamaan vetojuhtaa kun rakkaani kieltäytyi yhteistyöstä valojen suhteen, ja lopulta pääsimme matkaan hevonen ja varusteet kyydissä kohti Niihamaa.

Riittihän siellä isossa maneesissa katseltavaa, hurjia kukkasia ja koristeita ja kahvilan ikkunoita.. Hevosiakin oli samaan aikaan maneesissa useita (myös hyppääviä), mutta vaikka Miniä tilanne jänskättikin, oli positiivista että se ilmeni ennemmin pienenä "jähmettymisenä" ja tahmaisuutena kuin räjähtävinä purkauksina, joita siltä viime aikoina kuumuneen luonteen vuoksi olisi voinut odottaa. Muutaman pikkuesteenkin tamma sai pomppia. Hyvin meni, kaikkiaan.

Laatukuva, mut kun toi poni on niin ♥

Ja miten tästä eteenpäin? Herpespelko tuntuu jylläävän edelleen vahvana ainakin tuolla Pirkanmaalla, joten katsellaan, onko luvassa mitään harjoitus-/seurakisoja ennen laatuarvostelukarsintoja, jotta saisi vähän treenata sitä "tositilannetta" varten. Pieni paniikki kouraisee mahanpohjaa, kun muistaa että laatareihin on tosiaan enää vain reilut kolme viikkoa! Luottavaisin mielin kuitenkin edetään ja yritän tietysti kaiken aikaa vakuutella itselleni, ettei se maailmanloppu ole, vaikka sitä menestystä ei tulisikaan. Poni on hieno ja sen kanssa on tehty hyvää työtä, ja loppuviimein tavoitteet ovat kuitenkin aika paljon pidemmällä kuin tässä nelivuotiskaudessa. Se ei kuitenkaan estä minua toivomasta parasta ;)

Elämä jatkuu myös laatareiden jälkeen, ainakin toivottavasti, ja kesän kalenteriin onkin isolla merkattu Kaakonkulman kasvattajakerhon show-näyttely 9.6. Lappeenrannassa, ja nyt kun kesälomani varmistui tuohon ajankohtaan sattuvaksi, uskalsin Minin eilen sinne ilmoittaa. Seinällänihän edelleen komeilee v. 2011 näyttelyn parhaan kiertopalkinto, kun viime vuonna näyttelyä ei järjestetty, ja taistelutta tuosta ei luovuta! Nähtäväksi jää, mistä käsin sitä lähdetään metsästämään, näyttää nimittäin uhkaavasti siltä että Annika ei enää suostu antamaan hevosta minulle takaisin :D