Kolmas kerta toden sanoo? Hevoset2015

Blogiani seurannut voi jo tietääkin että kahden edeltävän vuoden kokemuksella en mikään Tampereen Hevoset-messujen ylin ystävä ole - väkijoukot vain ahdistavat liikaa, ja joka paikkaan pitäisi änkeä väkisin kyynärpäät edellä - mutta siitä huolimatta tälläkin kertaa piti matkaan lähteä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo? Voipi olla, että jos omalla kustannuksella olisi pitänyt Tampereelle asti lähteä, reissu olisikin voinut jäädä tekemättä, mutta kun Kymijoen Ratsastajat yhteistyössä kahden muun paikallisen seuran kanssa järjesti jäsenilleen ilmaisen bussimatkan, ei tätä tilaisuutta voinut välistäkään jättää. Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto jakoi vielä yhteistyössä Agrimarketin kanssa lippuja eli sisäänpääsyäkään ei tarvinnut maksaa (ja voitin lipun myös Global Pelletin Instagram-kisasta), joten nollabudjetilla päästiin messuille asti.

Meidän messupäiväksemme oli valikoitunut sunnuntai, joka oli ilmeisesti oikein passeli valinta, sillä ymmärtääkseni lauantaina väkeä oli enemmän. Bussimme oli perillä juuri sopivasti ennen kymmentä, ja ulkokojujen kiertämisen jälkeen pääsi ystävällisen järkkärin opastamana jonottamaan tiskille, josta kutsuliput sai noutaa. (Sen verran monta kertaa sai tämä järkkäri kyllä jonoonopastuksen tehdä perässä tuleville, että hämäävästi Pressikyltin alla majailevalle tiskille olisi varmaan ollut hyvä laittaa myös noutolipuista kertova kyltti. Mutta joka tapauksessa, ihan sujuvasti onnistui tämä operaatio, ei minkäänlaista kaaosta ja sekasortoa kuten lauantaina on kerrottu olleen.) Sisään päästyämme käynnissä olisi juuri ollut koulutuomarin klinikka, mutta päätettiin kaverin kanssa tehdä kojukierros ensin. Mukaan tarttui myös ainoa messuostokseni, Suomenratsujen Orikuvasto 2015. OriSuoraan 26.4. pitäisi kyllä varmaan lähteä paikan päällekin, mutta tuli nyt kuvasto varuiksi kuitenkin hankittua. Minulla piti olla ostoslistalla tai ainakin hiplauslistalla myös LeMieux'n huopa (..tai pari) ja uudet Roecklit (entisten ollessa hujan hajan hanska siellä, toinen täällä), mutta tarpeettomat hömppäostokset laitettiin kuitenkin jäihin kun Minille pitäisi saada koulusatula. Oma Pfiff Amarettoni lähtee sille tulevana viikonloppuna tosin kokeiluun, joten toivotaan että se olisi sopiva ja vältyttäisiin satulakaupoilta. Kiltisti pidin siis lompakon piilossa ja keskityin keräilemään esitteitä ja mitä vain ilmaiseksi irtosi, kuten Perhon kivan vihreän kassin. Olen sitä mieltä, että entisenä opiskelijana olen oikeutettu kaikkeen krääsään, mitä tarjolla on ;) Viimevuotisia huulirasvoja olikin ikävä. Messualueen huolelliseen kiertoon vierähti melkein pari tuntia, joten olikin jo aika suunnata SHKL:n ständille, minne lupasin mennä puoliltapäivin tuuraamaan.

Hevosenomistaja-lehtien jakaen ja messukansaa liiton jäseniksi houkutellen vierähti pari tuntia, minkä jälkeen olikin hyvä väli mennä aterioimaan. Hereillä viidestä asti, joten alkoihan siinä nälkä jo kurnia. Messujen ruokatarjontaa on taas odotetusti netissä parjattu, ja eittämättä pikkunaposteltavat varmasti ovatkin olleet hinnoissaan, mutta itse olin jo viime vuonna havainnut lounasvaihtoehdon hyväksi ja kohtuullisen edulliseksi joten sitä hyödynsin tälläkin kertaa. 9,50 € ei messuruuasta ole paljon, kun melkein saman hinnan saat maksaa ihan tavallisessa lounaspaikassa arkisin. Tuolla hintaa tuskin olisi saanut kolmioleipää ja jotain juomista päälle messuhallin kahvilan tiskiltä. Lounaalla sentään saat kunnon monipuolisen aterian, jolla lähtee nälkä pitkäksi aikaa.

Päivän ainoa ohjelmatärppi itselleni oli 3-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallisen varsanäyttelyn finaali. Facebookista piti tsekkailla alkukarsintaraportteja Teivosta, onko opiskelukaverin hieno pienhevosori mukana finalistien joukoissa, ja olihan se - ja kaveri hevosen kanssa yksinään liikenteessä ja apukäsiä vailla. Tarjouduin tietenkin auttamaan kun mitään sen tähdellisempää ohjelmaa ei siinä ollut muutenkaan, joten suuntasin traileriparkkia kohti. Sain hoitajan roolissa myös esiintyjän kulkuluvat, hih hih :D Hevonen sai viime silauksen loppukehää varten ja kun varsat kutsuttiin sisälle, menin katsomoon seuraamaan finaalin kulkua. Ja keräämään hevosen palkintovuorta sitä mukaa kun niitä jaettiin. Varsa oli lopulta finaalin viides, ja menin vielä avustamaan sen lastauksessa. Siinä vaiheessa kello alkoikin olla jo niin paljon, että oli aika suunnata bussille ja lähteä kotia kohti.

Olin pelkän puhelimen varassa enkä silläkään juuri mitään kuvannut, joten esittelen vain mun hienoa lätkääni!

Messupäivä meni siis aika hujahtaen ohitse, mutta siitä huolimatta siitä jäi oikein positiivinen fiilis. Väkimäärä oli ainakin sunnuntaina sopivasti vähentynyt kahteen viime vuoteen nähden, nyt kun Hippoksen välissä ei enää ilmaislippuja ollut. Mistään yleisökadosta tuskin voi kuitenkaan puhua, ja ainakin itse uskoisin, että näytteilleasettajien myynti ei ole varsinaisesti kärsinyt vaikka ihmisiä olisikin liikenteessä hieman viime vuosia vähemmän - ainakin asiakkaan näkökulmasta shoppailu oli paljon helpompaa ja vähemmän väkivaltaista, jolloin sitä rahaa mielellään myös kuluttaa. Jos en olisi ollut liikkeellä kukkaronnyörit tiukasti köytettyinä, tänä vuonna olisi jo voinut kuvitella oikeasti ostavansakin jotain. Aiemmin kiinnostavatkin kojut on tullut pakon edessä kierrettyä kaukaa kun lähestyminen olisi vaatinut hurjaa tahdonvoimaa ja heikompien sortamista, ja jos messuilla olisi oikeasti ollut kunnon ostoslistan kanssa sillä mielellä että nämä tietyt tuotteet on pakko hankkia, olisin varmasti luopunut ajatuksesta jo ovella. Tältä kantilta tämän vuoden messut olivat siis selvä parannus entiseen, ja olikin harmillista että satulaepävarmuuden vuoksi nyt ei voinut pistää täyden höyryn shoppailuvaihdetta sisään! Näytteilleasettajien valikoimakin oli sopiva, varustemyyjiä löytyi vähän joka lähtöön, ja tarjontaa löytyi niin halvan perustavaran etsijälle kuin laatumerkkienkin ostajalle. Palvelu oli hyvää siellä missä tuli pysähdyttyä, eikä muutakaan valittamista ollut. Varustekauppojen lisäksi messuilla oli myös muita mielenkiintoisia yrityksiä ja näytteilleasettajia, itse odotin innolla HempRefinen ständille pääsyä ja hamppukuivikkeen livenä tunnustelua. Kissoille tulin jo Sampo-hamppupellettiä hankkineeksi vessoihin ja hamppu kiinnostaa kovasti myös hevosten kuivikkeena. Siis, sitten kun joskus tuo tallinpito ehkä palaa kuvioihin.

Esityksiä ja muuta ohjelmaa en näyttelyfinaalin ohella tällä kertaa seurannut lainkaan, joten sitä puolta on huono lähteä arvioimaan. Tietoiskut olivat pitkälti samat kuin Horse Fairissa, niinpä niistä en ollut varsinaisesti kiinnostunut, vaikka ei niille olisi tässä jäänyt oikein aikaakaan. Pääareenan esitystenkään suhteen en edes ollut oikein kartalla, mitä edes oli tarjolla. Nyt kun tältä vuodelta on saatu hyviä messufiiliksiä alle, ehkä ensi vuonna pitää taas Tampereellekin lähteä kahdeksi päiväksi, niin ehtii oikein pitkän kaavan mukaan suunnitella messupäivät ja nähdä kaikki mielenkiintoiset ohjelmat.