perjantai 18. marraskuuta 2016

Blogiexpo2016 lähestyy!


Jokimaa vetää puoleensa hevosbloggaajia ja muita aihepiiristä kiinnostuneita sunnuntaina, kun Playsson.netin tiimi on ahkeroinut kasaan järjestyksessään toisen Blogiexpon. Viimevuotinen Tampereella järjestetty Blogiexpo jäi minulta harmittavasti väliin, joten into päästä mukaan tänä vuonna oli alun alkaenkin kova. Pitopaikaksi vielä julkistettiin kohtalaisen matkan päässä oleva Lahti, joten tämänkertainen Blogiexpo on tullut jo hyvissä ajoin merkatuksi omaankin kalenteriin. Kun kaiken huipuksi Ratsumäkeä vielä oikein VIP-kutsulla muistettiin, oli homma viimeistään sinetöity. eli 20.11. suunta kohti Jokimaan Ravikeskusta. (ja ei, tämä ei ole minkään sortin maksettu mainos tai muu kytkykauppa, vaan ihan spontaani innostuksenpurkaus.)

Vaikka oma bloggaaminen kituukin säästöliekillä, blogimaailman käänteitä tulee kyllä tiukasti seurattua, ja muiden blogeja paljon luettua. Niinpä Blogiexpon ohjelmasta löytyy monta mielenkiintoista täkyä, ja suoranaisten blogiaiheiden lisäksi käsitellään myös mm. treenimotivaation etsimistä ja hevosen ruokintaa. St. Hippolytin Eira Jokelan rehukoulutukseen muuten osallistuin syyskuussa Kymen Ravi ja Ratsu -liikkeessä ja vakuutuin kuulemastani, kyseessä oli tiivis mutta monipuolinen ja mielenkiintoinen rehuluento jossa "omakehun" osuus oli minimaalinen, ja kieltämättä St. Hippolytin konsepti vaikutti lyhyen mainospuheen perusteella sellaiselta, että omakehuun on syytäkin. Täytyy nytkin pakata muistiinpanovälineet mukaan! :) Wannabe-valokuvaajaa kiinnostaa luonnollisesti Wilma Hurskaisen hevoskuvaustietoisku, ja hyvällä tuurilla nettisuunnittelua ja grafiikkaa käsittelevä Kisamatkalla-banneripajan osio antaa tärppejä ja inspiraatiota tämän keskeneräisen ulkoasun viimeistelyyn..

Ilmaisesta sisäänpääsystä (ja parkista) huolimatta blogiexpoillessa saattaa päästä myös rahoistaan, sillä paikalla on pari varustemyyjää ja muuta esittelypistettä. Puolivitsillä voisi heittää, että varustekauppojahan on melkein yhtä monta kuin HIHS:ssa.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti