tiistai 17. helmikuuta 2009

Miksi juuri suomenhevonen?

Ht.netin sennulassa käydään mielenkiintoista keskustelua suokeista, siitä miksi ne ovat itsepäisiä ja hankalia, jyrääviä junttipullia ja miksi kukaan oikean ratsuhevosen selässä käynyt ei suomenhevoseen päin enää vilkaisekaan. Ja vastapuoli tietysti vouhkaa, kuinka suokki on heille ainoa oikea valinta ja että se on todellista hevosmiestaitoa vaativa, viisas, monipuolinen, kaunis, suloinen rotu. Unohtamatta kuluneita viittauksia talvisotaan ja itsenäiseen Suomeen. Tästä heräsi (joskin blogin varsinaisen otsikon ohi) hieman pohdintaa siitä, mihin itse asetun tällä riitaisalla vyöhykkeellä ja mitä suomenhevonen minulle edustaa.

Vaikka itse kaksi suomenhevosta omistankin, en voi väittää olevani rotufanaatikko suuntaan tai toiseen. En halua tuputtaa ihmisille "omaa" rotuani ja haukkua jotain muuta. En kai ole tuntenut tarpeeksi hevosia riittävän monista roduista, että voisin listata tietyt luonteenpiirteet tai käyttäytymiset juuri rodun ominaisuuksiksi, synnynnäisiksi asioiksi joihin ei hevosen saama kasvatus ja koulutus voi mitenkään vaikuttaa. Tottakai suomenhevosessa on rotuna monia asioita joita arvostan: kotimaisuus, monipuolisuus, ulkonäkö, koko se "kulttuuri" ja perinne mikä niihin liittyy. Mutta jokainen hevonen on mielestäni yksilö, rodustaan huolimatta. Kahta samanlaista suokkia en ole koskaan tuntenut - enkä kyllä yhtään todellista junttipullaakaan. Useita omalla tavallaan huumorintajuisia, rehellisiä, luotettavia ja ahkeria eri tai useammankin ammatin edustajia sen sijaan. Olen tehnyt heinätöitä suomenhevosella, ratsastanut laukanvaihtoja suomenhevosella, ajanut raviradalla suomenhevosella, opettanut suomenhevosvarsoja kärryjen eteen ja satulan alle.. Tottavie rotukysymys on pitkälle kiinni omista kokemuksista ja muistoista.

Oman näkemykseni mukaan hevonen kuin hevonen alkaa nopeasti muistuttaa niitä ennakkoluuloja, joita jollain ihmisellä on siitä. Jos hevosta käsitellessään on päättänyt että tämä on jyräävä idiootti, ja suhtautuu hevoseen sellaisena, hevonen varmasti antaa takaisin juuri sitä mitä siltä on odotettu. Jos ihminen ei omalla käyttäytymisellään ansaitse hevosen luottamusta, miksi hevonen tällaista ihmistä yrittäisi miellyttää. Suomenhevosta väitetään tässä suhteessa erityisen herkäksi - se ei siedä epäjohdonmukaista ja huonoa kohtelua - ja jos niin on, niin hyvä! Eihän mikään hevonen ansaitse sellaista? Jos hevosen rotuominaisuuksiin kerran voidaan laskea se että se ei anna käsitellä itseään miten tahansa vaan sen kanssa on hyvä kehittää hevosmiestaitoja, ei se liene täysin huono asia.. Toinen rotu jonka kanssa olen enemmän puuhastellut on arabi, ja ehkä näissä molemmissa sitten kiehtoo se, että niiden kanssa asiat on tehtävä kunnolla, ja välit on pidettävä hyvinä. Ja kun tämä perusasetelma on saatu työllä ja vaivalla vahvalle pohjalle, johtajuus on selvillä ja luottamus kunnossa, ei ongelmia oikeastaan tulekaan. Näin sen pitäisi kyllä mielestäni olla minkä tahansa hevosen kanssa, rotuun, kokoon, ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhun katsomatta.

Mutta se perimmäinen kysymys, miksi juuri suomenhevonen? En minä asiaa ole koskaan sen tarkemmin analysoinut. Tässä vain kävi näin. On paljon muitakin rotuja joita ihailen. Nämä molemmat vain sattuivat olemaan yksilöinä hienoja, yhtä lailla olisin voinut ostaa vaikka arabin, friisiläisen, irish cobin tai muun tupsujalan, puoliverisen, PRE:n, welsh cobin.. Sen sijaan asia, josta olen itseäni vannottanut, oli etten ikinä hankkisi yhtään tammaa.. Niitä kuitenkin on kaksi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti