Siis minähän Minjan yksivuotisnäyttelyn (III+) jälkeen vähän katkerana uskottelin itselleni että hei, kilpahevonenhan tästä tulee, mitä se niillä näyttelypisteillään tekee.. Vähän sillä ajatuksella olen jo Sumiaisesta varsaakin teettämässä, että siitä tulee sitten se minun showhevoseni joka saa kiertää kaikki maailman kissanristiäiset ja jonka kanssa kelpaa harrastaa näyttelyitä. Sitten, Mini saikin Sipoon näyttelyssä kakkosen.. No, onhan se ihan hieno, toki olin pisteisiin ja lausuntoon tyytyväinen.
Ja tänään sitten lähdimme Lappeenrantaan. Varsan lastaus sujui todella hyvin, se suorastaan innostuneena meni koppiin tutustumaan siellä jo odottavaan kaveriin, ja matkakin meni hienosti. Perillä selvisi että kaksivuotiaiden luokasta ovat jääneetkin kaksi muuta varsaa pois - taisto luokkavoitosta käytäisiin siis Minjan ja matkaseuramme, Kuukson Amaliian kesken, joten päivästä tulisi pitkä, kävi miten kävi. Ja molemmat varsat esittäisin putkeen minä, joten ei armoa paahtavassa helteessä. Minjan esittäminen ei mielestäni mennyt erityisen hyvin, se taas himmaili ravissa kuten teki Sipoossakin, eikä malttanut oikein seistä arvostellessa. Lausunto meni vähän ohi korvien ollessani toisen varsan kanssa kehässä kun sitä luettiin, päähän jäi vain "suurilinjainen tamma". Siitä sitten suoraan loppukehään kiertämään, ja kävihän tässä niin, että parhaaksi 2 v:ksi valittiin Mini! Häh, olin ihan puulla päähän lyöty. Ensimmäistä palkintoa vielä suitsiin ripustettiin. Veimme varsat valjastuskatoksille karsinaan odottamaan ja haimme arvostelupaperit..
Tyyppi: Hyvätyyppinen, suurilinjainen tamma 8
Runko: Hyvin liittynyt pitkä kaula, sopusuhtainen lihaksikas runko 8
Jalat: Riittävä luusto, lyhyet sääriluut, painunut polvi, ej yhdensuuntaissiirtymää 7
Käynti: Suorat liikkeet takaa, elastinen, irtonainen, matkaavoittava käynti 9
Ravi: Elastinen, matkaavoittava ravi jossa hyvä mekaniikka 9
(Tuomari: Kirsi Lehtonen)
Ja minusta kun se oikeasti ei liikkunut mihinkään. Olin lievästi sanoen järkyttynyt, tähän en ollut varautunut. No, näinpä sitten odotimme pari tuntia näyttelyn parhaiden valintaa. Ja BIS-kehässä varsa vasta esiintyikin edukseen.. not. Tai siis niin minä luulin. En nyt itseäni ole koskaan pitänyt erityisen nopeana juoksijana, mutta kai minun nyt sitten on itse juostava puolet hiljempaa, kun ei tuo varsa vain tunnu liikkuvan.. :D
Jos minulla ei olisi todisteena sylillinen palkintoja, väittäisin että olen vain auringonpistoksen kourissa kehitellyt omia kuvitelmiani. Mutta totta se on. Näyttelyn parhaaksi valittiin Mini! Palkintosylilliseen kuuluu: parhaan 2-vuotiaan hevosenpääpatsas, näyttelyn parhaan hieman isompi hevosenpääpatsas, kolme ruusuketta, kukkapuska, kiertopalkinto, ja loimi, ei mitään kai puuttunut tästä listasta. Huhhuh. Hienoliikkeiseksi meidät vielä palkitessa kehuttiin ja tokihan minä olen varsan hienoliikkeiseksi aina tiennyt, mutta kun tuntuu vain että se ei kädestä esitä mitään (paitsi tietysti kotona, kaikki sujuu aina todella hienosti).
Sitten vain voittajina kohti kotia, kuljetus sujui taas erinomaisesti, kolmatta kertaahan tässä kaikkiaan oltiin tien päällä. Kai se on myönnettävä, että minulla on kuitenkin näyttelyhevonen.. :)
Paljon onnea! :)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaVoi miten upeaa upeaa upeaa!!! :D Onneksi olkoon! Laita kuvia vielä palkinnoistakin.
VastaaPoistaTack tack :) Laitoin tuohon kännykällä otetun kuvan palkinnoista.. Pitää ottaa parempi kunhan kiertopalkinto on kaiverrettu. Toivottavasti tulee näyttelystäkin kuvia nettiin, itsellä ei ole mitään.
VastaaPoista