Viikonlopun riennoista on pikkuhiljaa toivuttu :) Perjantaina siis Mimmulla hoitajansa kanssa Helkky Pakarisen kouluvalmennus, joka sujui oikein kivasti, ja lauantaina seuraestekilpailut Mäntsälässä, luokkina 50-60 cm ja 70 cm. Suoritukset olivat oikein hyvät noin ensimmäisiksi kisoiksi, vaikka pieniä virheitä tulikin Mimmun käydessä todella kuumana. Eipä sekään ole ollut estekisoissa sitten viime joulukuun. Nyt vain lisää ratoja alle ja rutiinia kisoihin.
Sunnuntaina vuorossa Minjan kanssa ensimmäiset mätsärit Utissa. Listat olivat muuttuneet sen verran että meidät oli siirretty muutamaa paria aiemmaksi, joten paikan päällä meinasi tulla hoppu kun meitä kuulutettiin kehään juuri kun sain ponin ulos kopista :/ Hups. Onneksi ottivat seuraavan parin kehään ensin, ja ehdimme hieman verrytelläkin ennen kuin anteeksipyydellen siirryimme kehään. Terhakasti esiintynyt Mini ravasi tosi hyvin, mutta jännittyneisyydestä kärsivät taas käyntiliikkeet. Tuomari veikkaili myös takakorkeutta jäykkyyden syyksi, sekin pitänee paikkaansa.
Esitetty hyvässä kunnossa, vielä takakorkea, hyvä tammaleima
Käynti jäykkä takaa, johtuen takakorkeudesta
Edestä suppuvarpainen
Hyvä ravi!
Voitimme parinamme olleen Jiki-ruunan (Turman Tallilta, missä Mimmu vietti v. 2010 kevään hyvässä hoidossa :)), mutta ykkösellä palkittujen kehästä jouduimme aika alkuunsa pois. Lausunto kuitenkin oli mukava ja varsa käyttäytyi taas kerran hienosti. Kotiin lähtiessä lastaukseen meni pieni tuumaustauko, mutta rauhallisen päättäväisellä otteella Mini pian kapusi traileriin.
Valokuvista vastasi veljeni, joten nämä nyt ovat mitä ovat :D Mini näyttää noissa valtavan suurelta, ja todellakin vaihteeksi erittäin takakorkealta. Pitäisikin yrittää mitata sitä tässä, muutosta on niin vaikea huomata joka päivä sen kanssa touhutessa.
Viimeinen lomaviikko (näistä huimasta 2,5 viikosta..) lähti käyntiin ja hetken tässä ehtii huilatakin. Suokit Stadissa -kisat jäävät Mimmulta väliin kun Annikalla oli muutaman viikon sairasloma eikä kunnollinen valmistautuminen täten vain ollut mahdollista. Harmi kyllä, kisoista näyttää tulevan todella harvalukuiset, vaikka osallistumisaikaakin jatkettiin :(
Tänään sai jokaisen luokan paras tamma ilmaisen varsamaksun.
VastaaPoistaJoka luokkaan oli ori arvottu. Oriiden omistajat sponsoroivat tämän. Siellä oli mm. Knuutilan Veikko, tuore mestari Corleone, Maranello jne. lahjoittaneet varsamaksun.
Ei hassummat palkinnot.
Varsamaksupalkinnot olivat myös lauantain luokissa, oli vain harmi että ne julkistettiin vasta ilmoittautumisajan päätyttyä - varmasti useampi olisi ollut onneaan koittamassa :)
VastaaPoistahttp://pennien.blogspot.com/2011/09/blogitunnustus.html
VastaaPoista