Mietteitä ja kokemuksia ylläpidosta

Ylläpitovuokraaminen on asia joka jakaa mielipiteitä melko voimakkaastikin; moni hevosenomistaja ei voisi kuvitellakaan hevosensa antamista ylläpitoon, ja kyllähän niitä kaiken maailman kauhutarinoita valitettavasti kuulee ajoittain sattuneen. Itseltä löytyy asiasta kokemusta niin vuokraajan kuin omistajankin roolista, joten avaanpa "hieman" sanaista arkkuani aiheen tiimoilta!

Hevosenomistajan syy hevosen ylläpitoon antamiseen on monesti pienen "aikalisän" tarve. Omassa elämässä tapahtuu mullistuksia esimerkiksi talouden tai työ- /opiskelutilanteen saralla, ja hevosenomistajuus ei juuri sillä hetkellä mahdu siihen yhtälöön. Hevosen omistaminen kun vaatii aikaa, rahaa ja vaivaa. Näiden suhde vaihtelee sen mukaan missä oloissa hevostaan pitää: kotitallissa kuluu ehkä (lyhyellä tähtäimellä, kun ei lasketa investointeja..) vähemmän rahaa, mutta aikaa ja vaivaa senkin edestä. Ajan ja vaivan kulumista taas saa minimoitua rahankäytön maksimoinnilla: hevonen täysihoitoon, tai ammattilaisen ratsutettavaksi. Mutta entäs sitten kun pulaa olisi vähän kaikista? Hevosen myyminen ei aina vain tule kysymykseen, jos kyse on tilapäisistä elämänmullistuksista. Sen oman hevosen haluaa pitää vielä omana, eikä laskea käsistään kultakimpaletta jonka rakentamiseen on kulunut jo parhaimmillaan vuosia. Myyntipäätöstä tulisi kuitenkin katumaan, jos tiedossa (toiveissa?) on että elämä selkiytyy vielä tulevaisuudessa. Hevosen vuokraaminen ylläpitoa vastaan antaa sen aikalisän - oli kyse sitten muutamasta kuukaudesta, vuodesta tai pidemmästäkin ajasta.

Mitä hyötyy ylläpitodiilistä vuokraaja? Saa käyttöönsä hevosen, jollaisen ostamiseen ei ehkä olisi varaa. Saa "harjoitella" hevosenomistamista, testata omia taitojaan, ilman sitä suurta sitoutumista ja vastuuta, joka omasta hevosesta seuraa. Syitä ja hyötyjä on varmasti niin monia kuin ylläpitoon ottajiakin. Joku etsii vain seurahevosta, joku kokenutta kilpakumppania, joku varmaa maastomopoa, joku projektihevosta eteenpäin vietäväksi. Tärkeintähän on että näkemykset kohtaavat omistajan ja vuokraajan välillä. Kun molemmat osapuolet tietävät itse, ja kertovat rehellisesti toisilleen mitä ovat hakemassa, vältytään monelta harmilta ja pettymykseltä. Kisahevosen etsijän ei kannata tyytyä siihen maastomopoon, koska pikkuhiljaa se kaduttaa kuitenkin. Toki realistinen pitää olla: valmista opetusmestarihevosta ei ihan joka oksalla kasva ilmaiseksi, joten joskus pitää tarttua siihen "hiomattomaan timanttiin", ja tehdä töitä menestyksen eteen. Ja sama realismi pitää olla omistajankin mielessä, sillä vaikka kuinka olisi kiva löytää se ilmainen ratsutuspaikka hevoselleen, täytyy muistaa että harvalla on intressiä ottaa nuorta työstettäväkseen ihan vain "huvin ja urheilun vuoksi", ellei puhuta oikeasti laadukkaasta hevosesta ja vuosien yhteistyöstä. Tuuria tietysti voi olla matkassa :)

Toista päivää Perhossa

Omat kokemukseni vuokraajan roolissa ovat molemmat olleet vähän yllättäen eteen tulleita tilanteita. Kun opiskelin viimeistä vuotta Perhossa, en voi väittää etteikö pieni hevoskuume olisi jyllännyt päällä. Olishan se niin kiva. Toki myös tiedostin että ei opiskelijana, tulevaisuuden ollessa valmistumisen jälkeen täysin auki, nyt missään nimessä ole järkeä hevosta ostaa. Kohtalo astui peliin.. Olipa kerran eräs syksyinen sunnuntai-ilta, kun hurjalla vimmalla päätin aloittaa viime tingassa valmistautumisen seuraavana päivänä oleviin englannin yo-kokeisiin. No ei, aloitin varmaan lukemisen jo lauantaina. Asiaan. Kirjojen selailu katkesi kuin seinään, saatuani puhelun jossa minulle tarjottiin entistä hoitohevostani ylläpitoon. Kauppojen viime metreillä peruunnuttua sillä ei ollut tallipaikkaa, ja monttu olisi toinen vaihtoehto. Montaa hetkeä asiaa ei tarvinnut miettiä, kun tiesin että koulun läheisellä itsehoitotallillakin sattui olemaan karsina vapaana. Yöunet saattoivat jäädä aika levottomiksi, ja maanantaiaamuna ennen kirjoituksia soitin ja varasin tallipaikan, ilmoitin omistajalle että hevonen saa Perhoon tulla, ja ihan vain pienet perhoset mahassani läksin lukiolle. Huitaisin kokeen ehkä puoleen tuntiin hyvin sekavassa mielentilassa, ja loppuajan piirtelin hevosia, huokailin, ja vilkuilin kelloa siihen tahtiin, että valvojana ollut enkunopettajanikin saattoi jo huolestua. Kolmen kiduttavan hitaan tunnin jälkeen koetilaisuudesta sai lopultakin poistua, ja kirmasin vapauteen järjestelemään talliasioita, ja ostamaan Agrimarketista rehuja sun muita. Seuraavana päivänä hevonen sitten matkusti Perhoon. En ollut sitä edes nähnyt kolmeen vuoteen, ja se oli vasta 2-3-vuotias varsa silloin kun sitä olin hoitanut :D Tekemistä siinä riittikin ennen kuin todella löydettiin yhteinen sävel ja työmoraali pidemmän aikaa lähinnä lomailleelle hevoselle, mutta kokemus oli kaikin puolin opettavainen. Vaikka takana oli jo jokunen vuosi hevosalan opiskelua ja muutenkin ihan kiitettävä hevostausta, kyllä se "oma" on aina eri asia, varsinkin itsehoitotallissa pitäessä, kun olet hevoseen sidottuna koko ajan. Olet ihan itse vastuussa hoidosta, liikutuksesta, ruokinnasta, rehujen ja kuivikkeiden hankinnasta. Hevonen oli minulla vuokralla aina valmistumiseeni asti, eli noin kahdeksan kuukautta - alun perin sen piti myös tulla mukanani Sipooseen, myytäväksi, mutta sille löytyikin silloin ostaja ja niinpä tiemme erosivat. Vaikka kaikki kävi suunnittelematta ja yllättäen, en vaihtaisi tuota aikaa mihinkään. Todella arvokkaita muistoja on paljon, ja tämä oli tärkeä askel matkalla hevosenomistajuuteen :)

Alle puoli vuotta myöhemmin löysinkin sitten nimeni Mimmun kauppakirjasta. Siis minunhan ei pitänyt juuri sillä hetkellä välttämättä hevosta ostaa, mutta kun se oli niin täydellinen, jne. Edessä oli muutto omaan talliin tänne Anjalankoskelle, ja, niin, mistäs hevoselle kaveri? Tässä kohti tarjoutui apuun myyntitallin pitäjä, jolla oli silloin 2-vuotias suomenhevoskasvattinsa siinä ikään kuin turhan panttina. Hän lupasi tamman minulle lainaan ylläpitoa vastaan siksi aikaa kunnes saisin talliin jonkun muun hevosen, joten näin minulle päätyi ylläpitohevonen nro 2. Ystävä (kyllä, sen nimi on Ystävä) oli jo myyntitallilla Mimmun tarhakaverina, joten hyvin sujui hevosten muutto yhdessä uusiinkin maisemiin, kun oli tuttu mukana. Ystis oli minulla ihan rehellisesti seurahevosena vain, paikkaamassa senhetkistä tarvetta. Mukava hevonen se kyllä oli :) Jokusen kuukauden se Ratsumäellä asusti, kunnes Hirmu liittyi muonavahvuuteen ja Ystävä palasi kotiinsa (ja varttui aikanaan 23-aikaiseksi juoksijaksi).

Ystis

Kokemukseni vuokraajana ovat siis molemmat olleet positiivisia. Kummallakaan kerralla en ole etsimällä etsinyt tai "tiennyt tarvitsevani" hevosta, se tilanteeseen sopiva vain on sattunut eteen juuri oikealla hetkellä. Hevoset pysyivät terveenä eikä muitakaan ongelmia ollut, ei hevosten eikä omistajien suhteen. Kun itse oli ollut onnistuneissa ylläpitodiileissä mukana vuokraajana, oli osaltaan varmasti helpompaa päätyä ylläpitoon myös omistajana.

Kesällä 2009 kaikki kolme kotona

Ensimmäisen kerran olen oman hevoseni antanut ylläpitoon, kun Minjan synnyttyä painin kolmen hevosen loukussa, ja mietin mitä tuleman pitää. Niistä tilanteista voi enemmän lukea täältä Hirmun tarinasta, joten keskitytään nyt itse ylläpitoon ja miten se sujui. Hirmuhan ei kummemman tasoinen ratsu ollut, ihan perus puskapolle, joskin oikein varma sellainen ja myös hyvä ajaa. Tällaiselle "tavikselle" voi olla vaikea löytää yp-kotia, kun vastaavia saa aika halpaan hintaan ostettuakin, mutta ehkä minulla kävi vain hyvä tuuri, kun vuokraaja löytyi aika nopeasti. Kaikki vaikutti oikein hyvältä, mutta jonkin ajan päästä vuokraaja alkoi epäröidä, oliko Hirmu hänelle kuitenkin vääränlainen hevonen. Vaikka se oli oikein mutkaton ja helppo tapaus hoitaa ja ratsastaa/ajaa, liian epävarman ja aran ihmisen käsiin se ei sopinut pidemmän päälle - ja se kyllä huomasi nämä jutut, olihan sillä taustallaan jo monta vuotta ammattimaista ihmistutkimuksen harjoittamista heppakoulun opetushevosena. Sopimus päädyttiin siis purkamaan muutaman kuukauden jälkeen, kun ei siitä ollut enää iloa minulle, vuokraajalle eikä hevosellekaan. Tuskailin jo kotona täyden tallin kanssa, mihin Hirmun oikein lykkään, mutta asia ratkesi kuin itsekseen - ennen Hirmun kotiin paluuta löytyikin senhetkisen tallinpitäjän tuttavapiiristä uusi ylläpitopaikka. Siellä tammasta pidettiin, ja hilkulla olikin etteivät päätyneet sitä ostamaan. Lopulta, oltuaan maailmalla lähes puolitoista vuotta, se palautui kuitenkin kotiin, kun myynti kävi itselleni ajankohtaiseksi. Vaikka ensimmäisellä vuokraajalla kemiat eivät hevosen kanssa kohdanneet, oli sekin ihan opettavainen kokemus. Omasta hevosestaan oppii "uusia puolia" toisten ihmisten kautta - olinhan itse tuntenut Hirmun jo melkein viisi vuotta ennen sen ostamistakin, joten sen helppous ja mukavuus olivat ehkä itselleni liiankin itsestäänselvyyksiä. Onneksi vuokraajakin tunnusti tilanteen ennen kuin hevonen pääsi liiaksi niskan päälle - ongelmat olisivat voineet kärjistyä, jos hevonen jää pitkäksi aikaa liikuttamatta sen takia että sille ei tunne pärjäävänsä, jolloin se seistessään taas kerää virtaa, ja oravanpyörä on valmis.. Seuraavassa ylläpitokodissaan se olikin ihan oma mutkaton itsensä, kun käsittely oli kunnossa ja muutenkin kaikki ok. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis.

Parhaillaanhan siis Minja on ylläpitokodissaan asustanut pari viikkoa, ja kaikki on lähtenyt oikein hyvin menemään. Facebookissa on vähän kuvaterveisiäkin ;) Nuoren hevosen antaminen ylläpitoon on tietysti vähän eri kuin aikuisen, kun koulutus on vielä kesken ja sitä rataa. Itse en ottanut tästä paineita, vaan etsin ensisijaisesti vuokraajaa, joka tarjoaisi tammalle myös hieman hermolepoa. Laumaelämää, paljon maastoilua ja rennosti ottamista, vastapainona kuuden kuukauden "tehoratsutukselle" (lainausmerkeissä koska toki hevosen ehdoilla on edetty tähänkin asti). Tietysti on plussaa että vuokraaja on kiinnostunut myös tosissaan ottamaan hevosen koulutuksen, ja asettaa tavoitteita sen suhteen, mutta mitään ratsuttajaa tai vakavissaan kilpailuttajaa en halunnutkaan tähän väliin. Mini saa nyt sitä mitä kotiin palatessa olisi ollut luvassa, ja ehkä vähän parempaakin :) Tulevaisuus on vielä vähän auki, oman työtilanteeni ja muun suhteen, joten sopimus on voimassa toistaiseksi. Saapa nähdä kuinka pitkä diili tästä tulee, mutta ainakin alku on ollut lupaava ja Mini todella viihtyy uudessa kodissa!

Mikä ylläpitoa miettiessä on tärkeintä, olit sitten hevosenomistaja tai vuokralle ottaja? Kirjalliset sopimukset. Kirjalliset sopimukset! Tätä ei voi painottaa liikaa. Itse olen käyttänyt SRL:n tarjoamista sopimusmalleista sovellettuja versioita - nämä ovat vastikkeellista eli lähinnä leasing-vuokrausta koskevia, mutta niitä on helppo muokata omiin tarpeisiinsa sopiviksi myös ylläpitoa vastaan vuokraamiseen. Kaikki mieleen tuleva kannattaa käydä läpi vastapuolen kanssa ja kirjata ylös, jotta mahdollisissa ongelmatilanteissa tiedetään miten toimitaan. "No en mä nyt tiiä, katsotaan sitä sitten" ei ikinä toimi siinä vaiheessa kun on tosi kyseessä, oli sopimuksen vastapuolena paras kaveri tai ventovieras. Kaikki. Mahdollinen. Paperille. Sillä säästyy monelta murheelta, jos hevonen loukkaantuu tai sattuu jotain muuta ikävää. Ja hevosten kanssahan valitettavasti usein sattuu ja tapahtuu. Kaikkeen ei voikaan varautua, ja aina se hyvältä vaikuttanut alkukaan ei riitä. Uusissa käsissä ja uudessa kodissa hevonen voi käyttäytyä tavalla, joka yllättää omistajankin. Ylläpito ei ole suinkaan riskitön vaihtoehto, mutta ainakin vähän enemmän varman päälle voi ottaa jos tuntee ylläpitäjän tai saa hyvät suositukset luotettavalta taholta (kuten minä nyt Minin tapauksessa). Jos toisena vaihtoehtona on hevosen myyminen, on mielestäni vuokraaminen ehdottomasti se "pienempi paha".

Voisihan tästä enemmänkin sanomista olla, mutta antaa tämän nyt tältä yöltä riittää! :D Onkos lukijoilla kokemuksia ylläpidosta, joko vuokralle antajan tai ottajan puolelta?

(P.S. Jos jäit miettimään, sain kyllä laudaturin siitä englannista.)