Turvallisuus ennen kaikkea.. Muistinpa aamulla omistavani turvaliivin! Se on ollut melko harvakseen käytössä, joskus reippaammalle maastolenkille tai sänkkärilaukoille sen on tullut pukeneeksi. Sen verran kuitenkin taikauskoisuutta tai mitä lie minulta löytyy, että olin aivan varma, että jos nyt kerran sen muistettuani sitä en käytä, jotain kyllä sattuu - parempi siis vetäistä liivi ylle. Vahinkohan ei tule kello kaulassa?
Tarkoituksena kun oli ensimmäistä kertaa ravata selästä, joten mieluummin jätin jossittelematta tässä asiassa, jos Mini vaikka päättää vauhdin kiintyessä sinkaista ylös, alas, taakse tai sivulle. Kaikkiaan neljättä kertaahan tänään vasta irti ratsastettiin, ja vaikka tähän mennessä varsa on ollut itse rauhallisuus, varsat ovat aina varsoja.
No, ei sitten muuta kuin varsaa varustamaan. Aiemmin olen sanonut että estesatulaa en Minille ole ihan heti etsimässä vaan mennään koulupenkillä alkuun, mutta kahden ensimmäisen ratsastuksen jälkeen totesin kyllä, että on se este- tai yleissatula saatava. Olin jo jonkin aikaa silmäillyt Heppatarvikkeessa myytävää edullista, vain muutaman kerran käytettyä Batesin estesatulaa, ja rohkaistuin sen sitten hakemaan. Onhan tuossa huomattavasti helpompi istua lyhyemmin jalustimin. Heppatarvikkeesta tarttui samalla reissulla myös tuo W-Profilen huopa, meillähän on nuo W-Profilen sidepull-suitsetkin :) Hassua kyllä, minulla on paljon varmempi olo kuolaimetta kuin kuolaimen kanssa, koska Mini pelaa näillä niin hyvin!
Torstaina käytiin kuukauden tauon jälkeen vain hieman kävelemässä kenttää ympäri ja katsomassa miten Mini asiaan suhtautuu, mutta tänään oli jo vähän työnteon makuakin asiassa. Mini oli reipas ja hyvin kuulolla, eikä pysähdyksissä, peruutuksissa tai ympyröissä ollut mitään sen kummempaa. Mini kääntyi painoavuilla niin hyvin, että ihan pieninä (haikeina) välähdyksinä sitä saattoi kuvitella olevansa Mimmun selässä.. :') Otettiin ne ensimmäiset ravipätkätkin sitten, ja se meni taas kategoriaan "kyllä Minja tietää". Ravattiin, se meni hienosti ja that's it. On se vaan ihana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti