Tänään oli sitten suunta Teivoon, valtakunnalliseen 3-vuotiaiden suomenhevosten varsanäyttelyyn ihanan muhkean Minimammutin kanssa.. Aamulla lastattiin ensin hevonen ja varusteet omaan autoon, jolla ajeltiin Kuuksoon treffipaikalle. Siellä vaihdoimme kulkupeliä ja parinsadan kilometrin matka Teivoon saattoi alkaa tutussa matkaseurassa :) Matkan aikana tarkastelin puhelimen kanssa tiheästi sääennustetta, joka vaihteli runsaasta lumisateesta puolipilviseen ja vesisateeseen. Ei auttanut kuin odottaa, mikä tilanne on paikan päällä..
II p.
Perillä olimme suunnitellusti yhdentoista aikoihin, ja saimmekin huomata että aikataulusta oltiin melkoisesti edellä, kun 11:30 alkavaksi arvioitu tuomariston ruokatauko oli jo käynnissä. Minin vuoro kehässä taas piti olla tauon jälkeen ensimmäisenä, alustavasti puoliltapäivin mutta nyt siis hieman aiemmin. Ei siinä muuta kuin hevoset kuntoon ja kehän laidalle odottamaan, että päästäisiin ilmoittautumaan kunhan henkilöstö palaisi asemilleen. Se runsas lumi-/räntäsadekin tuli luvatusti, ja nopeasti olivat uitettuja niin varsat kuin ihmisetkin. Mikä kevät?
Mittauksen kautta pääsimme sitten arvosteltavaksi. Kun asiasta jo vitsailin, Mini todellakin oli päättänyt että tällä kertaa hän ei mitään kiltteyden erityismainintoja ota osakseen, ja mittauksessa tuli vähän steppailtua. Kehässä se kyllä esiintyi melko mallikkaasti. Lausuntokin oli tällä kertaa taas jokseenkin "tuttu ja turvallinen"..
II p.
sk. 149 cm lk. 149 cm
Tyyppi: Hyvä 8
Runko: Syvä pyöreä runko, kaareva leveästi liittyvä kaula, piirteetön säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej hieman sapelissa ja suppuvarpaiset, vinot polvet, supistunut etusääri, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Kookkaat erittäin hyvät kaviot 9
Käynti: Tj ahtaat, ej ahtaanlaiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Tj ja ej suora, matala ravi 7
Tyyppi: Hyvä 8
Runko: Syvä pyöreä runko, kaareva leveästi liittyvä kaula, piirteetön säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej hieman sapelissa ja suppuvarpaiset, vinot polvet, supistunut etusääri, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Kookkaat erittäin hyvät kaviot 9
Käynti: Tj ahtaat, ej ahtaanlaiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Tj ja ej suora, matala ravi 7
Ei mitään yllätyksiä tällä saralla, siis, ja saatiin kuin saatiinkin se miinuskin karistettua II palkinnon perästä. Ja oho, varsahan on kasvanut korkeutta kaksi senttiä lauantailta! Tätä tahtia kun se jatkaa, siitähän tosiaan tulee hevonen vielä ;) Yhteispisteillä 46 päästiin siinä vaiheessa mukaan viiden kärkeen, mutta tiedettiin perässä tulevan sen verran kovia nimiä, että eivät nämä messujen finaaliin riittäisi. Kauttaaltaan odotetunlainen ja tyydyttävä arvostelu kuitenkin, joten ihan hyvillä mielin saattoi olla tästä Minjan viimeisestä varsanäyttelystä. Seuraava virallinen näyttely onkin sitten kantakirjaus, joskus aikanaan!
Matkatoverimme Kuukson Amaliia oli vuorossa pian Minin jälkeen, ja esitin sen tuttuun tyyliin. Tuttu tyyli tarkoitti valitettavasti tällä kertaa Kouvolassa alkaneen tahtojen taiston jatkoa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.. Liia sai palkinnokseen II-, joten kotimatka oli edessä seurueellemme. Kuuksossa vaihtoi varsa taas autoa, ja lastautui oikein kiltisti neljännen kerran saman päivän aikana, vaikka vähän uumoilinkin pientä protestoinnin mahdollisuutta, kun kaveri piti jättää. Puoli tuntia matkantekoa vielä ja olimme lopultakin kotona. Näyttelyn alustavat tuloksetkin löysivät tiensä nettiin jo illan aikana, vähintään 48 pistettä sinne finaaliin olisi tarvittu. Tasainen joukkio, mutta voittaja Ykköstykki oli kyllä pisteiden perusteella aivan omaa luokkaansa!
Nyt on siis näytelmät näytelty toviksi, ja laatuarvostelukarsintoihin valmistautuminen alkaa täydellä teholla, kuin myös ratsunhommien aloittaminen tosimielellä. Kenttäkin on jo kauttaaltaan sula, ja kävinkin eilen Minin selässä tauon jälkeen työnteosta muistuttamassa. Tästä se lähtee. Harjun karsintoihin aikaa viisi viikkoa!
P.S. Yksi lukija puuttuu enää viidestäkymmenestä, ja sitten arvotaan..!
P.S. Yksi lukija puuttuu enää viidestäkymmenestä, ja sitten arvotaan..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti