Kun eilen päällimmäisenä tunteena oli vain helpotus siitä, että hengissä selvittiin ja suorituskin oli kohtuullisen hyvä, aamulla jäin sitten syvemmin analysoimaan, miten Harjussa meni, ja olisiko jotain voinut tehdä toisin.
Siitä asiasta ei pääse yli, että Mini on luonteeltaan rauhallinen. Sitä ei paljon hetkauta vieraatkaan paikat - tätä on viime vuonna muutamassa näyttelyssäkin tuskasteltu, kun se lompsottelee menemään vailla huolen häivää tai pienintäkään show-asennetta. Mutta se on myös todella nöyrä, kiltti, rohkea ja yhteistyöhaluinen hevonen. Se on järkevä, se kunnioittaa ihmistä, se lähtee aina mielellään töihin. Uudet asiat se hyväksyy aina ihmettelemättä ja varauksetta. Nämä ovat juuri niitä asioita, joiden vuoksi minä sen olen itselläni pitänyt. Jos se todella olisi se "pörhäkkä kilpahevosen alku" jonka kai oletin siitä kasvavan, olisin sen varmaankin jossain vaiheessa myynyt - tai ainakaan en olisi sitä voinut yksin tuoda siihen pisteeseen, missä se on nyt. Tällaisella "harrastelijatädillä" ei voisikaan olla äärimmäisen nopeaa, reaktiivista nuorta hevosta, joka kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa. Vaikka osaaminen vielä riittäisi, minulla ei pidemmän päälle ole mielenkiintoa työstää sellaista hevosta, jonka kanssa saa aina olla "varuillaan". Minä arvostan sitä rauhallisuutta. Minä arvostan hevosta, joka ottaa ihmisen sille esittämät asiat vastaan kyseenalaistamatta: ahaa, nyt tehdään näin.
Mini teki Harjussa sen mitä siltä olettaa saattoi: suoritti rutiinilla, hyvin ja rauhallisesti. Se ei epäröinyt tai ihmetellyt. Jos siihen olisi saanut taiottua sen lisäkipinän, se olisi varmasti saanut paremmat pisteet, mutta olen kyllä tyytyväinen niihin, mitkä saatiin. Eiköhän jokainen laatareihinkin osallistuja salaa takaraivossaan toivo, että jos. Menestyminen ja mahdollinen finaalipaikka Ypäjälle oli tietysti meilläkin tavoitteena, tai haaveena, miten sen nyt sitten tahtoo ilmaista. Mutta loppujen lopuksi, ei sillä ole väliä.
Se on vielä nuori hevonen. Pitkällä tähtäimellä ajatellen, Ministä tulee se mikä on tullakseen. Aivan varmasti siinä on lahjoja kansalliselle tasolle sh-luokissa, jos on joku sen sinne viemään. Aika näyttää. Olen kasvanut yli siitä ajatuksesta, että se on minulle vain "väline" johonkin. Että tekisin siitä itselleni uuden varsan, ja myisin Minin sitten. Mini itse riittää. Vaikka se ei koskaan voittaisi mitään tai menestyisi missään, se riittää. Se on ihana hevonen, jonka kanssa on aina ilo työskennellä. Joka päivä se onnistuu hämmästyttämään minut sillä, miten helppo se onkaan. Jos se sitten on liian rauhallinen, olkoot. Minulle se on ihan hyvä noin.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti