sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hevosvarusteaddiktin joulukalenterit

Ilahduttavan monessa nettikaupassa on tänä vuonna joulukalenteritarjouksia: luodaampa katsaus niihin ja annetaan pari vinkkiä muille addikteille. Jouluna pitää tietysti ostaa lahjoja, ja faktahan on että varmuudella ne haluamansa lahjat saa vain ostamalla ne itse. Näin vuoden pimeimpänä aikana, pitkän kylmän talven ollessa vasta aluillaan, shoppailu piristää kummasti! Tekosyitä, tekosyitä, tekosyitä..

Horzen joulukalenteri on jo monivuotinen klassikko, jonka taso on kyllä vaihdellut vuodesta toiseen. Tänä vuonna tarjoukset ovat olleet ihan mukavia: esimerkiksi tietystä tuoteryhmästä 10-15 prosentin alennus. Pari vuotta sitten kalenterin loppuhuipentuma oli 24 % alennus kaikista tuotteista jouluaattona, toivotaan että tänäkin vuonna on isompia tarjouksia vielä luvassa.


Horsepron joulukalenteri toimii sovelluksena liikkeen Facebook-sivulla, eikä ole ollut erityisen vakuuttavaa seurattavaa, kun joka luukun takaa ei löydy tarjouksia. Tänäänkin on vain muistutus siitä, että vielä tänään tilaamalla ehtii saada pakettinsa jouluksi perille.


Hööksin joulukalenteriin päästäkseen täytyy kirjautua sisään verkkokauppaan ja käydä Omilla Sivuilla aktivoimassa päivän tarjous. Tarjolla on ollut 20 % alennusta tietyn tuoteryhmän yhdestä tuotteesta, itsekin sorruin heti joulukuun ensimmäisenä tilaamaan HV Polon Neiva-collegetakin..


..mikä ei olisi kannattanut, koska Hevosväylä tarjoaa sen tänään vieläkin halvemmalla! Hevosväylällä on ollut todella hyviä kalenteritarjouksia, esimerkiksi Kingslandin huppari 45 eurolla ja sensellaista. Tätä kannattaa seurata, tuotteita on ollut vain rajoitetusti joten nopeat syövät. Siis ostavat. Ja syövät sitten näkkileipää ja makaronia.


Heppatarvikkeen kalenterissa on myös ollut ihan kivoja tarjouksia, mutta nyt pitää kyllä antaa noottia, kun kaupan etusivulta löytyy edelleen eilisen luukun tarjous (Horse Comfortin fleeceloimi) ja verkkokaupassa ko. tuote on kuitenkin jo normaalihintainen. Mutta erityishuomiona kuitenkin, että vielä tänään voimassa on 10 % alennus kaikista tuotteista, myös ennestään alennetuista! Tarjouskoodi löytyy etusivulta. Voisin suositella vaikka RSL Ascot Winter -hanskoja, jotka kävin liikkeestä viime viikolla ostamassa. Tarjoushinta 59 euroa, josta saa vielä sen kymmenen pinnaa pois :) Edit: 10 % alea on jatkettu 16.12. asti, joten reippaasti tilailemaan!

Edellä on lueteltu vähän tunnetumpia ratsuväen kauppoja, mutta Hevari on monelle (turhaan) vieras. Kaupasta löytyy nykyään aika paljon ratsuvarusteitakin, ja ennen kaikkea hyvä ja edullinen valikoima esimerkiksi loimia, riimuja ja muuta käyttötavaraa. Joulukalenterin tarjoukset ovat olleet reiluja (esim. tänään kylmäysbootsit 19 euroa, normaalihinta 49), joten kannattaa pitää silmällä. Postikulutkin ovat alennetut vielä viikon ajan, ja joulutarjouksista löytyy esimerkiksi BestOnHorsen fleeceloimi alle puoleen hintaan (15,90 €).


Börjesillä ei ole päivittäin vaihtuvaa joulukalenteria, vaan joka perjantai julkaistaan viikon joulutarjoukset, joissa on ollut ihan tuntuvia alennuksia joukossa.


Muita joulualennuskampanjoita löytyy ainakin seuraavista liikkeistä:
Unohtuiko jotain? Millaisia jouluostoksia olette itse tehneet ja mitä toivotte pukinkontista löytyvän? :)

Ja vinkkinä vielä, että lisäsin muuten omaan myyntikansiooni hieman tavaraa!

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva! Jotenkin itse kangistunut pelkästään Calevon nettikauppaan...

    Jouluostokset olen unohtanut kokonaan eikä omasta varustelistastakaan puutu juuri mitään. Olen vanhentunut, viisastunut ja todennut, etten enää tarvitse mitään :-D Voi ei, tajusin sen just.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa tietää, että on mahdollista saavuttaa se tila jossa sen ikuisen "en tarvitse mitään, en tarvitse mitään" -mantran oikeasti sisäistää ja osaa toimia sen mukaisesti ;)

      Poista
  2. Oi, kiva postaus!!!! :)
    (määentarviimitään, määentarviimitään, määentarviimitään.....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina ilo palvella muitakin varusteintoilijoita ;)

      Poista