tiistai 21. kesäkuuta 2016

Keuruun kenttäkilpailut 19.6.

Kun kenttäkilpailukausi oli onnistuneesti avattu harrasteluokassa sijoittuen Niinisalossa, oli ratsukon määrä palata taas tuttarin pariin "kotikisoissa", KeSeRa:n ja ÄSeRa:n järjestämissä 2-tason kenttäkilpailuissa Keuruulla. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi kaksipäiväisiksi kaavaillut kilpailut kutistuivat yksipäiväisiksi, mitkä olivatkin Minille ensimmäiset laatuaan, kun aiemmin ovat aina osallistuneet kaksipäiväisiin kisoihin.


Jos olisin suunnannut sunnuntai-aamuksi suoraan Keuruulle, olisi lähtö tapahtunut jo aamuyön puolella muutenkin pitkänä päivänä, siispä ajoin lauantai-iltana Äänekoskelle mistä ajelisin sitten mukana kisapaikalle. Pitäähän sitä kai vastuuntuntoisen hevosenomistajan edes joskus käydä katsastamassa, missä poni asustaa.. ;) Ja pääsinhän minä ponin selkäänkin! Edellisestä kerrasta Minin selässä onkin kulunut yli kolme vuotta.. Linda jumppaili sen illalla kevyesti ja hyppäsi vähän innarisarjaa, minkä jälkeen minä hetken keventelin ennen kuin lähdettiin tekemään pieni käyntimaastokierros toisen hevosen seurana. 9,5 pisteen ratsastettavuus tuntui kyllä juuri siltä miltä pitääkin, herkkä ja kuuliainen, ihana Mini. Illan päätteeksi tietysti pakattiin kisakamat ja muut, jotta kaikki oli aamulla lähtövalmiudessa.

Perillä Korpi-Jukolan tilalla olimme aamulla hyvissä ajoin, soihan herätyskin jo viideltä. Kilpailut alkoivat klo 8:30 tutustumisluokan kouluosuudella, ja Minin lähtövuoro oli 13 osallistujan luokan loppupäässä, numerolla 10, siis puoli kymmenen aikoihin. Kilpailupäivää edeltäneiden runsaiden sateiden vuoksi koulu- ja estekoe siirrettiin kentältä maneesiin. Muutoksen myötä kouluohjelmakin vaihtui Helppo B:3:sta lyhyen radan K.N. Specialiin.

Totuttuun tapaan koulu sujui Miniltä ja Lindalta varsin mallikkaasti. Yhdestä väärinratsastuksesta (unohtunut voltti) hieman tasoitusta kilpakumppaneille, mutta 65,20 % riitti luokan johtopaikkaan koulukokeen jälkeen. Esteille jatkettaisiin iltapäivällä tuloksella -52,2. Mini pääsi varusteiden purkamisen, kävelytyksen ja muun hoidon jälkeen koppiin huilimaan ja heinää mutustamaan. Aikaa tapettiin katsomalla muiden suorituksia ja tietysti käymällä maastoradan näytössä kävelemässä rata läpi. Onneksi päivän mittaan sadetta ei kovinkaan paljoa tullut, edes niitä varmuuden vuoksi mukaan pakattua paria vaihtovaatekertaa ei tarvittu.




Kun harrasteen koulut oli ratsastettu ja esterata rakennettu, päästiin yhden aikaan aloittamaan estekokeet. Tuloslistan valossa Minin suoritus esteillä näyttää tyypilliseltä parin puomin nappaamiselta, mutta totuus oli hieman tapahtumarikkaampi.. Rata alkoi todella lupaavan näköisesti, Mini hyppäsi terävästi ja eteni hyvin. Matka jatkui sujuvasti myös nelosesteeltä ..seiskalle. Linda ehti täpärästi muuttaa kurssia viereiselle, oikealle esteelle ja Mini näytti mistä se kympin luonne on tehty, ponnistaen rohkeasti okserille joka ylittyi puhtaasti. Sarjaesteen B-osalle ei sitten askel enää sopinutkaan, vaan Mini luisteli siitä läpi. Kello seis ja este kasaan, uudella yrityksellä B-osalta vielä hipaisusta puomi mukaan. Loppurata jatkui yhtä hyvin kun alkoikin, ja "se tavallinen" 8 vp jäi virhepistesaldoksi yhdellä kiellolla ja yhdellä pudotuksella, kun ratsukko selvitti radan myös ilman aikavirheitä. Tärkeintä ettei tullut hylkyä väärän esteen hyppäämisestä! Tuloksissakin sijoitus tipahti vain kolmanneksi. Estesuorituksen jälkeen oli vielä muutama tunti välissä ennen maastoa, joten Mini laitettiin taas huolellisen hoitelun jälkeen traileriin odottamaan.

Vaikka kunnon vesisateilta säästyttiin, oli päivä todella synkkä ja harmaa, joten kuvanlaatu sen mukaista, kun videointihommien vuoksi pääasiallinen putkivalinta oli mössö-Tamron,
Kun sitten päästiin maastorataa kohti kävelemään, ei ainakaan väsymys Ministä paistanut - kovin terhakkaasti se tepasteli menemään, kun tiesi mitä tuleman pitää. Ratsukon verkkailun seuraamisen lomassa kävin kuvaamassa muutamaa tuttua, kunnes koitti Minin ja Lindan starttivuoro. 10, 9, 8., jne.. ja menoksi.





Viimeistä estettä lähestyessä ehdin jo epäillä kovin hitaasti etenevän Minin radalla väsähtäneen, mutta syy mateluun oli aivan päinvastainen - ponihan oli painellut sellaista haipakkaa, että uhkasivat tulla maaliin reilusti aliajassa. Hidastelun jälkeenkin alituksesta lisättiin vielä -0,8 pojoa virhepistesaldoon, joka lopulta oli sitten tasan -61.

Equipe näytti ihan muikeaa tuloslistaa luokan päätteeksi, mutta kun se myös välissä ehti hieman päivittyä, ei uskallettu vielä juhlia ennen palkintojenjakoa. Lopulliset tulokset sen kuitenkin vahvistivat: tutustumisluokan voitto ratsukolle Linda Lamberg - Ratsumäen Minja! Tarkkaa laskelmointia koko päivän suoritukset, kakkonen seurasi -0,1 pisteen päässä perässä ;) Pitkä päivä sai siis antoisan päätöksen sinivalkoisen ruusukkeen myötä, ja hymyssä suin sai lähteä taittamaan matkaa kohti kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti