Paluu kehiin - SuoRan valtakunnallinen 9.9.

Kronologisuus, mitä se on? No, vannon kautta kiven ja kannon kirjoittaa jonkun virallisen comeback-postauksen (rehellisyyden nimissä ehkä lähinnä menneiden parin vuoden kertauksen, koska tuskin systemaattista paluuta blogimaailmaan tehdään - tai never say never..!) jonain myöhempänä ajankohtana. Mutta kun inspiraatio iskee, ei auta kuin kirjoittaa!

Kaikki postauksen upeat kuvat © Laura Taimioja, kiitos!

Minin edellisestä näyttelyreissusta on ehtinyt vierähtää yli 7 vuotta, sillä sitten jalostusarvostelun se ei ole näyttelykehiä päässyt näkemään, mutta nyt kun Suomenratsujen valtakunnallinen rantautui ihan naapuriin eli Kausalaan, niin täytyihän tammat sinne raahata. ..Heei hetkinen! Mitkä tammat? No pohjustetaan sen verran, että Minillä on tämänkesäinen tammavarsa Ratsumäen Martta, Rannan Ruhtinaasta.

Nuorempana Mini oli varsinainen kehäkonkari, ja olenkin jo monta vuotta palanut halusta päästä näyttämään tammaa vielä jossain. Tällä kerralla ajatukset olivat kuitenkin ensisijaisesti varsan käyttämisessä arvosteltavana, ja ehkä tästä parivaljakosta parempaa menestystä odotinkin Martalta, tai ainakin olin kiinnostuneempi kuulemaan, mitä tuomari siitä sanoo. Miniä kun on näytetty kaiken maailman kinkereissä niin moneen kertaan että kaikki variaatiot niin lausunnoissa, pisteissä kuin palkinnoissakin on kuultu - ihan saman kesän aikanakin on kotiuduttu milloin I palkittuna BIS-voittajana, milloin oman luokan viimeisenä kolmosella. Mamman rooli oli nyt lähinnä näyttää esimerkkiä, ja mietin jopa, ilmoitanko Miniä edes näyttelyyn vai lähteekö se vain henkiseksi tueksi jälkikasvulleen. Rohkaisua onneksi antoi se että näyttelyssä oli nimenomaan varsallisten tammojen luokka, joten vaikka ei tamma varsinaisesti missään edustuskunnossa olekaan, ajattelin että arvostelussa ainakin huomioidaan se, että ei näiden mitään kisakireitä fitnessmimmejä enää ole tarkoituskaan olla.

Näyttelyvalmistelut menivät aika lunkisti näillä kilometreillä - Mini ei ollut narun päässä kertaakaan, koska osaahan se nämä jutut. Varsan suhteen sentään muistin näyttelynalusviikolla että ei se ole koskaan ravannut narussa ja muutenkin kerrat kun sitä on talutettu niin, että mamma ei ole samalla taluttajalla, voinee laskea yhden käden sormilla. Tehtiin sitten noin kolme kertaa muutaman minuutin harjoitukset laitumella ja sillä selvä peli, varsa ravaa ja ymmärtää raippamerkin liikkeelle lähdössä :D

Parivaljakko on kesän aikana matkustellut useaan kertaan, milloin oriasemalle ja milloin Kuninkuusraveihin, joten kuljetuksesta en ottanut sen suurempaa stressiä, kun niin tottuneesti ovat lastautuneet ja matkustaneet tähänkin asti. Pientä päänvaivaa ehti tuottaa se etten näin itse vetoautottomana meinannut löytää kuskia reissuun, vaan sekin lopulta järjestyi ja sain samalla kokeneen apukäden kehiin.

Näyttelyä edeltävänä päivänä stressiä aiheutti vielä ihan muut asiat kuin viime hetken kiillottelut, mutta sain sentään iltasella tammat auttavasti pestyä ja vuoltua..

Vaikka näyttely alkoi vasta klo 11, oma näyttelyaamu starttasi huomattavan aikaisin kun seitsemältä piti olla ensimmäisellä rundilla Ravilinnassa, virittämässä tekniikkaa ja kasaamassa näyttelykalustoa. Ah, seuratoiminnan ilot! Muutama tunti meni siinä iloisesti alkuverrytellessä, ja sitten oli lähdettävä kotiin katsomaan kuinka mutaiset hevoset saan kaivella pellosta, kun en ollut budjetoinut kauheasti aikaa tässä välissä niiden puunailuun. Laitoin vielä viimeiset kamat kasaan ennen kuskin tuloa, laitettiin traileri auton perään ja haettiin hevoset laitumelta. Minin niskasiilin sentään muistin leikata ennen lastausta, kun se oli edellisenä iltana jäänyt.

Ravilinnaan saavuttuamme otettiin melko suoriltaan tammat trailerista pihalle. Koska en ollut ihan varma kuinka kiire meillä jo on, huiskaisin hevoset pölyharjalla läpi ja suuntasimme verryttelyyn mukana shine-pullo ja jouhiharja, jos olisi vielä vaikka ehtinyt tukkaa selvitellä, kunhan ensin selviäisi näyttelyn tilanne.

Kuin kaksi marjaa

Tilanne kuitenkin oli että edellisen luokan voittajaa juuri palkittiin ja meitä kuulutettiin oman osiomme ensimmäisinä kehään valmistautumaan, ja niinhän siinä jäi niin jouhet kuin verryttelytkin, kun mentiin käytännössä suoraan kehään. Minä esitin Marttaa, ja kaveri Miniä. Kehässä sujui kaiken kaikkiaan tosi hyvin, molemmat liikkuivat mukavasti ja Marttakin reippaasti ravasi omalla vuorollaan mamman edessä, vaikka harjoittelukertoja takana oli mitä oli. Maitovarsat emineen arvosteltiin samalla kehäkäynnillä, mutta liikkeet esitettiin mukavasti niin, että sekä tamma että varsa saivat mennä "omaa vauhtiaan" omilla kierroksilla, ja näin tuomarikin sai rauhassa katsoa vain yhtä hevosta kerrallaan. Matkalla pois kehästä meille kerrottiin vielä pisteet ja palkinnot - Martalle 39,5 p ja II, ja Mini vetäisi pykälän paremmaksi 40 pisteellä ja I palkinnolla! Molemmat tervemenoa luokkiensa parhaiden valintaan, siis, kun niihin SuoRan näyttelyssä kutsutaan kaikki vähintään 38 pistettä saaneet. Koska olimme luokkiemme ensimmäiset, enkä tiennyt päivän aloittaneiden hevosten osalta millaista arvosteluskaalaa on pidetty, pisteitä oli vaikea suhteuttaa mihinkään, mutta molempiin olin tietysti tosi tyytyväinen.

Välissä esitin toisenkin maitovarsan, ja kun luokat olivat kohtalaisen suuria näiksi ryhmiksi (maitovarsoja 7 ja varsallisia tammojakin 5), luokkavoittajien valintaa sai odotella tovin, mutta hienosti sujui kaksikolta hengailu. Muiden pisteitä en ehtinyt seurata kovin tarkkaan, joten kun kehään lopulta suunnattiin takaisin, en juuri tiennyt mitä meillä oli vastassa. Mini oli kuitenkin ainoa I palkinnon varsallinen tamma, ja valittiin luokkavoittajaksi! Martta oli hieman nuupahtanut loppukehässä, mutta en tietysti sitä raaskinut alkaa patistelemaankaan, joten mentiin sillä mitä varsa siinä hetkessä antoi. Sitä myös vähän kiukutti iso ruusuke korvanjuuressa (sitä ei sentään harjoiteltu etukäteen), ja mietin vielä nappaanko sen pois ennen viimeistä ravipätkää, mutta annoin olla - ja jotain pientä koikkaloikkaahan tästä seurasi. Vasta myöhemmin tuloksista selvisi että näitä 39,5 pisteen varsoja oli useampi, ja Marttakin kuulemma oli tuomarilla hyvin lähellä luokkavoittoa, mutta ohi meni toinen varsa. Olisiko ilman ruusuketta saatu venytettyä vähän näyttävämmät raviliikkeet tai ainakin selvitty ilman rikkoa.. Ken tietää! Luokkavoittaja oli kyllä joka tapauksessa tosi hieno, ja niin ilmetty isänsä tämä Kuukson Kaipauksen poika, että mielenkiinnolla seuraan varsan kasvua.

Lihavahan se on eikä lihaksikas, mutta mennään tällä..

Ratsumäen Minja, Kausala 9.9.2023, 40 p., I palk.

Tyyppi: hyvän tyyp. tamma 8,5

Runko: hyv.muotoin. ja hyvin liittyvä kaula, pyöreä säkä, hyvä.as. lapa, hyvä syv., lihaksikas pyör. runk. ja takaosa 8,5

Jalat: riittävä luusto, hieman painunut etupolvi, aavistuksen suppuvarpainen edestä, ej pystyt vuohiset 7

Käynti: aav. ahtaat takaa, tahdikasta, melko matkaavoitt., energinen ja rento käynti 8

Ravi: suorat liik. takaa ja edestä, hyvät tahdikk., hyvä liikemekaniikka 8
Muuta: hieno tamma, upea emä! maltillinen

Ratsumäen Martta, Kausala 9.9.2023, 39,5 p., II palk

Tyyppi: elegantti, hyvin käyttäytyvä ja rotutyypillinen varsa 8

Runko: pyöreä ja sopusuht., ajoittain alakaulainen 8

Jalat: siv. hyv.asent., etukaviot aavistuksen pukinkav. 7,5

Käynti: suorat takaa ja edestä, tahdikasta, irtonaista 8

Ravi: suorat liik. takaa, kevyet, tahdikkaat raviliikkeet 8

Päivä olisi venynyt pitkäksi joka tapauksessa kun juostavana oli oriluokassa Kuukson Kaipaus ja sitten vielä ryhmäluokat sen kanssa, mutta Minin menestys tiesi sitä että täällähän ollaan sitten ihan tappiin asti. Minun urheillessani Ukon ohjaksissa, tammat hengailivat tyytyväisinä verryttelyalueen laitamilla, tankkasivat juomia sekä evästivät heinätyynyn kanssa.

Ukon kanssa oltiin "kerran vielä pojat" -hengessä juoksemassa viimeiset ringit orikehissä ennen herran ruunausta, mutta ihan viimevuotiseen saavutukseen eli oriluokan voittoon ja koko näyttelyn Best in Show'ksi ei tällä kertaa ylletty. Luokkien välissä pidetyn tauon vuoksi verryttely venyi vähän pitkäksi ja tosi hyvä alkufiilis ehti lässähtää loputtomaan kävelyyn. Ehkä koko kesän ahkerasti pukilla käyneen Ukon esiintymisessä muutenkin oli vähemmän menoa ja meininkiä kuin on tavattu nähdä, kun ori oli suorastaan lunki, enkä saanut sitä enää virittymään ratkaisevalla hetkellä. Show-elementti puuttui liikkeistä, mutta hyvät - luokan toiseksi parhaat - pisteet ja II palkinto kuitenkin.

Kun kaikki jälkeläis- ja kasvattajakehätkin oli kierretty, oli aika napata hyppysiin hyvin levänneen Minin ohjakset ja valmistautua BIS-kehään. Tamman ilme viesti odotellessa vahvaa EVVK:ta ja mietin että näinköhän se herää ollenkaan, mutta lämmittelemään lähtiessä ei tarvinnut kuin kysyä - mennäänkö? - ja tamma painoi sellaista ravia verryttelyn päätyyn että oksat pois. Varsaa pidelleelle Saaralle huikkasin siinä sitten vain, että sori, mutta kun tämä on tällä tuulella niin nyt otetaan kaikki ilo irti, koitahan pärjäillä :D

BIS-kehässä kaikki sujuikin niin hyvin, että kerran elämässä ei jäänyt jossiteltavaa esiintymisestä. Mini liikkui rentoa hyvää käyntiä, ja kun oli ratkaisevan ravisuoran aika, se lähti kuin tykin suusta ja itselle jäi tehtäväksi vain matkassa pysyminen. Harmittavasti ei taida olla videoaineistoa BIS-juoksuista, mutta toisaalta se meni niin miljoonaa mielikuvissani, että voi olla parempikin leijua loppuikä niiden varassa, eikä nähdä todellisuutta..

Lopulta päästiin kaiken kiertämisen jälkeen - BIS-kehässä oli 8 luokkavoittajaa jotka oli saatava järjestykseen, joten tuomaritkin olivat vaikean paikan edessä - palkitsemisten pariin. Vaikka Martta oli vain bonushevosena kehässä, ei senkään tarvinnut areenalta tyhjin kavioin poistua, varsaa nimittäin muistettiin hienosta käytöksestään Sukupostin tsemppariruusukkeella!

Tätä tarkoittaa se "ajoittain alakaulainen" - onhan se oikein nätti sitten kun sen laittaa oikein päin :D

Taas olin vähän kuutamolla muiden hevosten pisteiden suhteen, mutta ainakin oriluokan voittajan tiesin saaneen 42 pistettä, ja vielä samalta tuomarilta joka Mininkin arvosteli. Eli kiinnikurottavaa oli. Show-näyttelyssä BIS-kehä toki monesti lähtee puhtaalta pöydältä, etenkin kun näyttelyssä oli kahdessa kehässä eri tuomarit, eli pisteet ja palkinnot eivät ole sellaisenaan suoraan vertailukelpoisia. Lopulliset valinnat tekevät molemmat tuomarit yhdessä, vaikka eivät ole osaa hevosista yksilöarvostelussa nähneetkään. Silloin se, miten hevonen BIS-kehässä esiintyy, on suuressa roolissa..

Korvat höröllä siinä sitten koitettiin kuulostella, missä kohtaa omaa nimeä huudellaan. (Tai hevosen nimeä tässä kohtaa, jos kohta olisin ehkä ennemmin ansainnut sen parhaan esittäjän pystin tämän vuoden suorituksilla kuin viime vuotisella "aina saa kärsiä ja hävetä" -rypemisellä Urjalassa.. :P) Ensin kehästä toivotettiin kotimatkalle sijat 6-8, joita ei laitettu sen tarkempaan paremmuusjärjestykseen. Sitten BIS 4. Enää kärkikolmikko jäljellä..!

BIS kolmosena palkittiin veteraaniori Esu, 42 p. Tässä vaiheessa mietin, oliko meidät kuitenkin kuulutettu jo ulos, mutta en vain ollut tajunnut sitä. (Menihän se hyvin, mutta että niin hyvin?) BIS 2, oriluokan voittaja Voinokka, 42 p. Ja sieltähän se sitten tuli: BIS 1, Ratsumäen Minja!

Hieman puulla päähän lyötynä sitten loimitettavaksi ja ruusukkeita keräilemään. Kotiutimme myös KJR:n näyttelyissä jo 10 vuotta kiertäneen Nöppösen muistopokaalin eli parhaan varsallisen tamman palkinnon. Tätä toivon mukaan päästään puolustamaan ensi vuonna ;) Kotiinviemisiksi lähti myös mm. SuoRan 50-vuotisjuhlaloimi, säkki Norran Mashia, Viivi Honkimaan kehystetty taideprintti.. huhhuh!

Vasta kotimatkalla alkoi naurattaa, kun muistin Minin edellisen Kausalan-näyttelyn. Se oli juuri se kerta, kun se sai III palkinnon ja oli luokkansa viimeinen, kun tuomari katsoi, ettei muuten korrektia tammaa voinut jalkojensa vuoksi paremmin palkita. Oli sitä mieltä, että tuolloin 2-vuotiaasta tammasta ei käyttöhevosta voi näillä kintuilla tulla, ja vihjailua oli jopa siihen suuntaan, että kannattaisi varautua siihen että se on armeliaampaa laittaa pois. Tätä reissua onkin sitten muisteltu lämmöllä (ja kyllä ihan huumorilla) kuuluisasta monttutuomiosta. Mutta ihan hyvä siitä tuli.

Ettei jopa paras!

Sukusiitospeli 2.0

Etänä kotisohvalta koetun OriSuoran ja kroonisen varsakuumeen innoittamana: sukusiitospelin päivitys vuoteen 2020!

Sukusiitospelin ensimmäinen kierros pelattiin vuonna 2016 - aikana ennen Heilaa ja hienoja jalostustyökaluja. Sukusiitoksen merkitystä ja suomenhevosen ahdinkoa pohdiskelimme hieman jo silloin. Päivityksenä asian tiimoilta mainittakoon, että Hippos on ainakin yrittänyt tarjota valistusta ja kiinnittää kasvattajien huomiota sukujen monimuotoisuuteen. Myös oriiden jalostusarvostelulausuntoihin on lisätty kohta, jossa kirjataan ylös niin sukusiitosprosentti kuin sukukatokerroin ja arvioidaan miten ne vertautuvat jalostussuunnan keskiarvoihin. Hippos on myös teettänyt kyselytutkimuksen, jossa kartoitettiin ihmisten näkymyksiä sukujen säilyttämisestä, esim. lasketaanko oriin maksimitammamäärää (nyt 150/vuosi), tai pitäisikö liian korkeita sukusiitosprosentteja "sakottaa" jollain tavalla. Nähtäväksi jää, onko valistuksella vaikutusta, ja otetaanko jollain aikavälillä kovempia toimenpiteitä käyttöön.

Etenkin ravureiden suhteen asia on vaikea - jotta ammattimainen kasvatus kannattaa, pitää kasvattaa sellaista mikä myy, ja se mikä myy. on pärjäävä, mielellään varhaiskypsä suku. Ja sitten joka hevosella alkaa olla ne samat nimet taulussa. Syyllistäminen ei ole tie tilanteesta ulos, sillä kaikilla ei vain ole taloudellista mahdollisuutta oman tien kulkemiseen ja harvinaisempien sukulinjojen vaalimiseen. Parempi että edes niitä suvuiltaan ahtaita syntyy, kuin että varsoja jää kokonaan syntymättä? Astutusmäärät kun ovat vain laskusuuntaisia olleet vuodesta toiseen. Nyt vielä epävarmuutta alalla lisää koronakevään pysäyttämä ravitoiminta ja tuntemattoman tulevaisuuden vaikutukset..

R-, T- ja P-suunnilla kasvatuksen voi ehkä karusti mututuntumalta yleistää olevan monella kasvattajalla harrastajamaisempaa, mutta tottakai kannattavuus merkitsee myös näillä jalostussuunnilla. Orien joukosta ei kuitenkaan ehkä nouse samalla tavalla absoluuttisesti parhaita, joita kaikki haluavat käyttää, ja vaikka astustustilastojen kärjessä keikkuisivatkin vuodesta toiseen samat nimet, koko kantaa ajatellen suosituimpienkin oriiden jälkeläismäärät ovat aika pieniä. Alkaahan noita yli sadan jälkeläisen "haamurajan" kipuavia ratsuorejakin löytymään jo useampi, mutta toisaalta oikein suositulle raviorille voi syntyä vuodessa saman verran varsoja..

Costello vie ja muut vikisee

Vuoden 2019 tilastoja katsellessa, käytetyin ratsuori (ja ylipäätään tietysti käytetyin muu kuin J-suunnan ori) Kulta-ahon Kasimir (27 tammaa) oli koko rodun tilastoissa vasta sijalla 13, kun kärkeä piti Costello 111 tammalla. Kolme suosituinta J-oria saivat keskenään enemmän tammoja kuin kaikki R-suunnan oriit yhteensä.

Prosentteina astutukset jakaantuvat suunnittain seuraavasti: J-suunta 74,8 %, R-suunta 15 %, P-suunta 2,6 %, T-suunta 1,6 % sekä ei jalostusarvostellut oriit 6 %.  - Astutustilastot 2019 

No, jeesustelu sikseen. En ole suurkasvattaja enkä sellaiseksi ilman lottovoittoa ryhtymässä, ja edelleen se oma kasvatustoiminta on vain ajatuksen asteella tapahtuvaa. Periaatteessa olinkin jo harpannut kokonaan tämän kesän yli ja ajatellut pitää tamman tyhjänä. Nyt kun koronan pelätään vaikuttavan myös kasvatustoimintaan, kieltämättä on takaraivossa alkanut kaivertaa, että pitääkö tässä kuitenkin kantaa kortensa kekoon.

Siispä otetaan potentiaalisen varsa-aihion osapuoli A:

t. Ratsumäen Minja R-KTK II

i Jaapeli R-KTK I	ii Jaafet	iii Jaska	iiii Erilo
			iiie Ero-Vihje
		iie Pimastin	iiei Rimastin
			iiee Eri-Pulu
	ie Riana	iei Muisto	ieii Ponne
			ieie A.K. Helka
		iee Riento	ieei Raketin
			ieee Virma
e Mimun Milja R-KTK III	ei Jalo	eii Vara-Veto	eiii Hätävara
			eiie Liinu
		eie Ilta	eiei Kajuri
			eiee Helyke
	ee Mimmuli	eei Vieterin-Vilinä	eeii Vieteri
			eeie Miina
		eee Huvitar	eeei Muisto
			eeee Huviri

Osapuolta B pohtiessamme pääsemme nyt paljon helpommalla kuin neljä vuotta sitten, mutta toisaalta kun Sukupostin Dream Pedigree on ilmeisesti kokonaan lakannut toimimasta, sukusiitosprosenttien suhteen joutuu opettelemaan Hippoksen suppeamman sukuaineiston johdosta uuden ajatusmallin.

Esimerkiksi Minin oma sukusiitosprosentti on Sukupostin tiedoilla 4,136, mutta Hippoksen laskuilla se kaunistuu lukemaan 3,28. Kun vuosikaudet sukusiitosasteesta puhuessa on kaikkea totuttu katsomaan Sukupostin prosenttien valossa, pitää huomioida, että Hippoksen luvuissa on eri skaala. Omissa havainnoissa nuo erot tapaavat olla 1-2 prosenttiyksikön luokkaa. Ero syntyy siitä, että Sukupostiin on lisätty enemmän Hippoksella vain paperimuodossa olevia, vanhoja rekisteritietoja. Jos otamme taas esimerkiksi Minin, Sukupostissa sillä löytyy sukua kaukaisimmillaan 23. polveen, kun Hippoksella viimeiset nimet löytyvät 20. polvesta. Kun dataa on enemmän, löytyy myös niitä samoja nimiä kaukaa esivanhemmista yleensä enemmän. (Tässä kohtaa törmäämme myös yhteen sukusiitosprosenttien vertailun kommervenkkiin: absoluuttisen vertailukelpoisia ovat vain luvut, jotka on laskettu samasta määrästä täysiä sukupolvia. Heila laskeekin sukusiitosprosentin koko tunnetun suvun lisäksi myös perustuen vain lähimmälle viidelle sukupolvelle, jonka verran nykysuomenhevoselta pitäisi jo kenties sitä täyttä taulua löytyä. Minillä itsellään on kuusi polvea.)

En siis voi käyttää vanhaa sukusiitospelitaulukkoa, koska sen luvut on laskettu Sukupostissa ja Hippos-lukujen lisääminen sekaan vääristäisi koko orilistauksen, mutta hyvä uutinen on, että minun ei tarvitse. Koska meillä on Heila, joka itse asiassa juuri tänään on ilostuttanut jokaisen kasvattajan ja wannabe-sellaisen elämää tasan kaksi vuotta, muistutti Facebook.

Siinä missä vanhaa sukusiitospeliä pelasin monen välilehden välillä poukkoillen ja tuloksia ylös kirjaten, Heila tekee kaiken työn puolestani.

Kun Heilan testiparituksen edistyneessä haussa valitsen ensin osapuoleksi A tamman Ratsumäen Minja, pääsen asettamaan ehtoja orikandidaatille. Esimerkiksi, voin hakea vähintään 155 cm korkeaa R- tai T-suunnan oria, jolla ei ole suvussaan Vieteriä, ja kohdassa "varsan kriteerit" määrittää sukusiitosprosentiksi korkeintaan 4. Tärkeä juttu tulee tässä: koska kriteeriksi on määrätty sukusiitosprosentti (oli luku sitten vaikka 20), voin lajitella hakutulokset sukusiitosprosentin perusteella järjestykseen. Tässä hakuesimerkissä voittaja olisi Isäntä (ja saattaa olla että haku oli räätälöity Isäntää ajatellen).

Ratsu Reima

Alkuperäinen sukusiitospeli oli laskettu kaikista R-oreista, mutta koska kaikki tämä tieto on Heilassa parin napinpainalluksen takana, en nyt koko taulukkoa tähän listaa. Hippos ei vielä tahdo tunnustaa Säkkärän Sälliä kuolleeksi, kuten en minäkään, mutta se voittaisi niin Heilassa (1,98%) kuin Sukupostinkin versiossa (2,827%). Ilman Sakaria kärkikymmenikkö näyttää seuraavalta:

• Ratsu Reima 1,99
• Lorentso 2,12
• Knut 2,16
• Lastun Leka 2,18
• Savelan Hemuli 2,2
• Kulta-ahon Kasimir 2,22
• Rohkelikon Into 2,25
• Arvolan Aapeli 2,31
• Säämies 2,36
• Valtteri Valloitus 2,37

Kursivoin jalostusoriit, jotka on hyväksytty alkuperäisen sukusiitospelin jälkeen - vaikka alkupäässä listaa esiintyy vanhoja staroja (plus ne pari tuntematonta nimeä jotka edellisessäkin listauksessa), on ilahduttavaa huomata, että myös nuoremman polven edustajista löytyy alhaisen sukusiitosprosentin vaihtoehtoja niin, että tähänkin joukkoon mahtuu peräti neljä nimeä. Tosin erot ovat hiuksenhienoja tästä eteenpäinkin selatessa.

Alle kolmen prosentin jääviä yhdistelmiä on reilu 50, ja mitä pidemmälle listassa menee, huomaa kyllä miten paljon sievempiä Hippoksen luvut ovatkaan. Vanhan laskennan hännänhuippu Arran Aleksi on kadonnut Hippoksen orilistoilta, vaikka ei sitä kuolleeksikaan ole merkattu, mutta kävin ihan mielenkiinnosta kuitenkin laskemassa yhdistelmän prosentit. Sukupostin Dream Pedigreella se oli nimittäin ainoa ori jonka kanssa tuli yli tuomittavan serkusparituksen menevät lukemat, 6,276 %. Heila sen sijaan antaa tällekin liitolle siunauksen, ja maltilliset 4,19 %. Tällainen haitari tuo hyvin ilmi sen, miten eri asia on puhua Sukupostin prosenteista kuin Hippoksen prosenteista!

Heilan orilistan hausta tehdyillä laskennoilla "syntisin" paritus tulee Pyrypolun Ruletin kanssa, ja sekin jää alhaisiin lukemiin 4,25 %. Kaiken kaikkiaan, pitää edelleen hyvin paikkansa se, että Minin kanssa ei oria valitessa suvun ahtaus tule ongelmaksi, vaan tällä mittarilla saadaan enemmänkin runsaudenpula aikaiseksi. Myös kokonaan erisukuisia vaihtoehtoja on edelleen kourallinen tarjolla, ja nämä ovat suvullisesti Minille hyvin yhteensopivia, vaikka jälkeläisestä ei Minin taustalta löytyvän Vieterin takia erisukuista tulekaan.

Sukusiitosprosenttien laskemisen lisäksi Heila tarjoaa monimuotoisuudelle toisen mielenkiintoisen mittarin, josta aiemmin ei ole juuri ollut puhetta: sukukatokertoimen.

Sukukatokerroin on todellisten ja mahdollisten esivanhempien suhde. Esimerkiksi viidessä sukupolvessa on 62 mahdollista erilaista esivanhempaa ja sukukatokerroin näyttää kuinka moni näistä yksilöistä on eriä, eli kuinka paljon samoja esivanhempia esiintyy. Heila näyttää tuloksen juurikin lähimmän viiden sukupolven perusteella. Tulos näkyy jokaisen hevosen perustiedoissa sekä testiparituksen tuloksen yhteydessä. Jotta yksilön perimän monimuotoisuus säilyy, tulisi sukukatokertoimen olla mahdollisimman korkea. Suurin mahdollinen luku on 100, joka tarkoittaa, että kaikki mahdollinen vaihtelu on tallella. - Hippos

Sukukatokerroin kertoo oikeastaan samaa asiaa, mitä tuossa vanhassa postauksessani kävin läpi Minin suvun takaa. Minin emällä oli todella alhainen sukusiitosprosentti, mutta sen emä puolestaan oli tiukasti 3 + 3 linjattu Vilperiin. Eli suvussa toistui samoja nimiä, mutta niin kauan kun ne tulevat saman hevosen takaa, ne eivät näy sukusiitosprosentissa. Mini itse on "tahallisena, muttei tarkoituksellisena työtapaturmana" 3 + 4 linjattu Muistoon, mikä tarkoittaa että Heilan laskiessa sukukatokertoimen viidestä polvesta, siellä toistuu iso joukko samoja nimiä, sukukatokertoimen ollessa 93,50 %. Mitä lähempänä sataa, sen parempi, mutta en ainakaan itse ole törmännyt mihinkään arvosteluasteikkoon, että mitä ne luvut alle sadan sitten tarkoittavat. Tämänkeväisistä oriarvioista voi kuitenkin luntata, että yhdeksänkymmenen kieppeillä oleva luku "ratsusuunnalla kertoo korkeasta geneettisen monimuotoisuuden tasosta".

Toisin kuin sukusiitosprosentin kanssa, sukukatokertoimen lukemia ei näy ennen kuin avaa oriin tiedot tarkemmin, eikä täten katokertoimen perusteella voi myöskään järjestää tuloksia. Aloitetaan siis numero kerrallaan. Kun R-oreja parittaa Minille sukukatokertoimen perusteella, saa huomata että satasen hakua vastaavia orivaihtoehtoja ei ole. Myös vähintään 99 % hakukriteerinä tarjoaa nollaa. 98 %:n kohdalla alkaa tapahtua, ja oritarjokkaita ruudulle ilmestyy 15 kpl (no, 16, mutta kun se Säkkärän Sälli). (Kaitaisten Veijarin lausunnosta voimme luntata, että tuollainen 98-alkuinen luku kielii Hippoksen mukaan erittäin korkeasta geneettisen monimuotoisuuden tasosta ratsusuunnalla.) Kun ne rankkaa vielä niin että haetaan myös alhaisinta mahdollista sukusiitosprosenttia yhdistelmälle, voittajaksi seuloutuu Rohkelikon Into. Knoppitietona poimittakoon, että tästä harvasta 98 prosentin joukosta löytyy niin Minin ensimmäinen sulho Taranis kuin Rannan Ruhtinas, josta se on nyt tiineenä. Hyviä valintoja, Linda!

Jos tuota 90:n kieppeillä olevaa prosenttia voi noihin orilausuntoihin pohjaten vielä pitää ratsulle korkeana, ei tästäkään mittarista koidu ratkaisevaa kynnyskysymystä orivalinnalle  Kun hakua laajentaa 90 prosenttiin, kaikista R-oreista tipahtaa ulos vain Pyrypolun Ruletti, jonka kanssa yhdistelmälle tulisi sukukatokertoimeksi 88,7 %. (Toisaalta tästä 98:sta ylöspäinkään ei ainakaan minkään tällä hetkellä hyväksytyn oriin kanssa pääse, sillä täyttä satasta tarjoavaa yhdistelmää ei löydy muiltakaan jalostussuunnilta, eikä myöskään 99 prosenttia. Saatoin myös hetkeä myöhemmin tajuta että tämä johtuu ihan puhtaasti niistä Minin omista linjauksista jotka jäävät myös varsalla tuon viiden polven sisään.)

Tuliko tilastoista ja laskennoista siis mainittavaa apua oripohdinnoille? Tamma jonka kanssa melkein kaikki on suvullisesti mahdollista, on tietysti iloinen asia, mutta valinnanvaikeus on suuri. Numeropeli on loppujen lopuksi vain pieni osa lopullista valintaa, jos sellaista nyt tänä keväänä vielä tehdäänkään. Heilalle kuitenkin pointsit ja synttärionnittelut, kyllä tuon kanssa on ilo pelata tätä lottoa!

GoExpo Horse 2020

Messuilla käyty Messukeskuksen myöntämällä blogipassilla

Ennen Helsinki Horse Fairina tunnetut messut vaihtoivat nimeä ja ilmettä vuodelle 2020, päivittyen GoExpo Horseksi. Sisältö oli tuttua kauraa, mutta isona osana messuja olivat kansainväliset estekisat taas palanneet ohjelmistoon. Etukäteen katseltuna perjantai olisi taas ollut viimevuotiseen tapaan paras messupäivä sisältäen esim. infolavalla hieman ammattimaisempaa ohjelmaa, mutta kun työt aina haittaavat harrastuksia, oma messupäivä oli lauantai.

Messupäivän valikoitumiseen vaikutti suuresti (myöskin nimeänsä päivittäneen) Kuva&Äänen puolella ohjelmalavalla esitelmöinyt palkittu hevosvalokuvaaja Johanna Sjövall, jonka sadunomaisiin kuviin esimerkiksi IC-ori The Blue Bossista on varmasti jokainen törmännyt. Sjövallilla on omaleimainen tyyli käsitellä kuvia, ja oli todella mielenkiintoista kuulla kuvaus- ja editointiprosesseista ja nähdä ennen/jälkeen-kuvia hänen upeista otoksistaan. Ihan jo periaatteen vuoksi oli myös hienoa, että hevosvalokuvaus oli päässyt esille tuolla valokuvausmessujenkin puolella.

Hevosvalokuvausluennon eteen piti tehdä vaikea valinta, sillä samaan aikaan olisi ollut kehuttu Anna von Wendtin klinikka - tai demohan se taisi oikeammin olla, kun hän itse ratsasti. Loppu messupäivä sujuikin pitkälti haahuillessa ja tunnelmia haistellessa siellä sun täällä, kun isompia ohjelmatärppejä en ollut merkannut ylös.

Expon valikoimista oli jäänyt muutama iso myyjä pois, mutta kaikkiaan kattaus oli aika tutunlainen ja kojuista löytyi ostettavaa joka lähtöön, sekä tietysti erilaisia yhdistyksiä ja muita esittelyjä. Omat ostokset tosin rajoittuivat GoExpon puolelle, kun Back on Trackin ständiltä piti käydä hakemassa BOT-teippiä pari rullaa, messutarjouksessa 15 euroa/kpl. Olen pitkään jahkaillut tuon teipin ostoa, sillä vaikka aika bottiuskovainen olenkin, tietyt jutut livahtavat vähän sinne huuhaan puolelle. Ensimmäiseksi testikohteeksi päätyi pitkään vaivannut olkapää, josta parin päivän teippailulla hävisi kaikki oireet, eivätkä ne ole viikkojen kuluessa palanneetkaan. Skeptikon olisi ensin pitänyt tehdä testi tavallisella kinesioteipillä, mutta en ainakaan valita lopputuloksesta, ja jatkossa rullaan kyllä bottia jokaiseen kipupaikkaan.

Kaikkiaan jo kymmenennet Helsingin messut sujuivat siis pitkälti tutulla kaavalla, olenhan joka vuosi mukana ollut. Nimenvaihdoksen lisäksi voisi olla tarvetta muullekin uudistumiselle, tai ehkä osittain paluulle vanhaan, sillä ainakin itse kaipaan niitä aikoja, kun infolavalla oli niin mielenkiintoista sisältöä että siellä istui helposti puoli päivää. Ja poliisihevoset on saatava takaisin!

Etäopiskelun aika on nyt

Koronavirus on perunut tapahtumia, sulkenut ovia ja eristänyt ihmisiä koteihinsa. Miten käyttää karanteeniaikansa hyödyksi ja minimoida kertaheitolla tyhjäksi pyyhkiytyneen kevään kurssikalenterin aiheuttama vit harmitus, kun tekisi vain mieli upota sohvatyynyjen väliin ja laittaa Netflixistä joku lempisarja pyörimään viidettä kertaa uudelleen?

Luentokansio ottaa lepiä nyt :(

No etäopiskellen!

Tosiasiassa minun on pitänyt kasata tämä postaus lukuisia kertoja vuosien mittaan (ja nyt kiroan että olen ne luonnoksetkin poistanut sillä puolivalmis olisi ollut oikein hyvä lähtökohta), mutta mikäpä parempi hetki kuin nyt.

Internet on tietenkin täynnä tietoa - osa ilmaista, osa maksullista, osa oikeaa, osa väärää, osa vakavampaa, osa viihteellisempää. Myös hevosharrastajalle on tarjolla monta oppimisen aarreaittaa, joista ajattelin nyt jakaa muutamia omia suosikkejani. Tässä on vain pikaisella pohdinnalla mieleen tulevia linkkivinkkejä, lista siis saattaa päivittyä, ja jaathan ihmeessä kommenteissa omat suosikkisi.

FEI Campus on kansainvälisen ratsastajainliiton ylläpitämä sivusto, joka tarjoaa monipuolisen kattauksen ilmaisia verkkokursseja. FEI Campuksesta löytyy kategoriat ratsastuksen eri lajeille, joiden alla on tarjolla esim. kansainvälisiin sääntöpäivityksiin liittyvää sisältöä tai toimihenkilökursseja. Toimihenkilöoikeuksia niistä ei tietenkään saa mattimeikäläinen parilla klikkauksella, mutta esimerkiksi esteiden ratamestarikurssi on todella silmiäavaava kenelle vain. Laajin sisältö löytyy kuitenkin Horsemanship-otsakkeen alta: eläinlääkintää, anatomiaa, käsittelyä ja käyttäytymistä, hoitoa, ruokintaa - aivan valtava määrä tietoa tarjolla!

SRL:n Youtube-kanava kätkee sisäänsä tuntikaupalla katsottavaa, kuten esimerkiksi hiljattain pidetyn Tulevaisuusfoorumin luennot ja paneelikeskustelun. mutta myös vuosien varrelta parhaita paloja Urheilufoorumeista, ja tietysti ison määrän kisavideoita.

Hevosinfo on yhtä kuin ennen kuukausimaksullinen palvelu Hevostiimi, jonka sisältö on enimmäkseen videopainotteista, mutta myös iso liuta artikkeleita eri aiheista löytyy. Olin Hevostiimin tilaaja aikoinaan ja vaikka palvelu ei koskaan päässyt ihan täydellä teholla siivilleen nousemaan, oli idea kannustamisen arvoinen. Hevostiimin lopetettua kaikki sisältö avattiin ilmaiseksi Hevosinfon alla. Esimerkiksi treenivideosarjojen kirjasto on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Hevostietokeskus on kasannut melkoisen määrän tietoa kotisivuilleenkin, mutta erityinen kunniamaininta on annettava Youtube-kanavalle, jonne on julkaistu esim. Tallitoimijan verkkoluennot -hankkeen ja Solmut auki neuvontapilottihankkeen videoarkistot.

The Study of the Equine Hoof on jokaisen kavio-/anatomianörtin taivas. Youtubessa on rutkasti ilmaistakin sisältöä, mutta pidemmät videot aukeavat viidellä dollarilla kuussa Patreon-tukijoille. Tukijaksi voi tietysti liittyä vain väliaikaisesti, ja erota sitten.

Lameness Trainer on loistava työkalu treenaamaan omaa silmää ontumien tunnistamisessa.

Uudet hevoskasvattajat -hanke on julkaissut pitämältään luentokiertueelta maksullisia luentotallenteita (sanon pienellä varauksella, sillä itse hanke on jo paketissa, mutta toivottavasti niitä voi edelleen ostaa, tai vielä parempi kun laitettaisiin kaikelle kansalle jakoon ;)), mutta Videot-sivun alta löytyy myös lyhyempää ilmaista sisältöä.
Edit: Kippaskappas! Joku on lukenut ajatukseni, sillä kaikki Uudet hevoskasvattajat -sisältö on kuin onkin julkaistu kaikelle koronan kurjistamalle kansalle. Siispä ei kun oppimaan!

SHKL:n Hevosenomistaja-lehden koko arkisto aukeaa vain liiton jäsenille, mutta ilman "maksumuuria" tarjolla on myös iso määrä artikkeleita.

Vetcaren Hevosesi hyväksi -sivu sisältää myös ihan puhtaita omien tuotteiden mainoksia, mutta myös laadukasta asiaa, kuten esimerkiksi tiivistelmät ELT Ann-Helena Hokkasen kipuluennoilta. Nopealukuisia lyhyitä tekstejä, mutta käyvät myös kärsimättömälle etäoppijalle.

Jos yksinopiskelu alkaa turhauttaa, yhteisöllisyyttä voi hakea Facebookista, esimerkiksi ryhmistä Hevostutkimuksia tai Hevosartikkelilinkit, joissa jaetaan linkkejä ja myös keskustellaan niiden aiheista. Puffi myös uudelle ryhmälle Hevosalan kurssit, luennot ja koulutukset, jossa nimensä mukaisesti jaetaan kurssi- ja muita ilmoituksia. Fyysinen läsnäolo on nyt jäissä, mutta myös verkkokursseja löytyy, ja etäosallistumisen mahdollisuuksien kehittämiselle on nyt oivat markkinat.

Vaikka nämä edellämainitut vinkit koskivatkin lähinnä ilmaiseksi tarjolla olevaa sisältöä, on syytä muistaa kotimaisia pienyrittäjiä nyt kun heidänkin kalenterinsa on pitkälti punakynällä yliviivatut. Verkkokursseja tarjoavat esim. MW Hevospalvelut, Hevostaito Akatemia ja Project Happy Athlete. Minna Tallbergkin väläytteli taas webinaarien tarjoamista, joskus hänellä verkkoluentopalvelu jo olikin pystyssä. Ilokseni huomasin myös, että Suomenhevosen sisäänratsastus -kurssiviikonloppuun 28.-29.3. tuli etäosallistumismahdollisuus! Nurmes oli auttamatta liian kaukana vaikka tämä Nina Könösen kurssi muuten kovasti kiinnostelikin, joten nyt aion kyllä osallistua virtuaalisesti.

Ratsumäki herää taas talviuniltaan

Niin, siis mikä talvi tässä nyt on koskaan ollutkaan. Mutta on pakollisen synttäripostauksen aika! Kyllä, tässä on kirjoiteltu Ratsumäellä, -mäestä ja -mäen vierestä jo päivälleen 11 vuotta. Aika iso osa siitä pääsääntöisesti mäen vierestä, mutta katsotaan jos tähän asiaan tulisi vielä tämän vuoden puolella muutos.. ;)

Mitä on tapahtunut edellisten kirjoittelujen jälkeen? Vai onko mitään?

Minun valokuvausharrastukseni on ainakin korahdellut kuoleman kourissa. Tai kuviakin kyllä olisi, mutta ei oikein intoa, aikaa tai syytä niiden käsittelyyn! Rästilistalla roikkuu monet oman seuran kisat (mitä nyt muilta hommilta on kuvaamaan joutanut) ja pari ekskursiota ulkomaailmaan, kuten suomenhevosten koulumestaruuksiin tai Savijärvelle valjakkokisoihin. Suomenratsujen kuninkaallisetkin tuli tietysti jokavuotiseen tapaan koettua, mutta aika kului niin tiiviisti kekkostellessa että kuvausreissuksi sitä ei voi laskea. (Tai tulihan siitä Kekkosesta ainakin tuhatkunta kuvaa..)

Vaikka toisaalta olen pohtinut laittavani kokonaan pillit pussiin tämän kuvaamisen kanssa kun ei se tunnu aiheuttavan kuin stressiä, ostin jossain mielenhäiriössä uuden (käytetyn) kameran viime elokuussa, joten tänä vuonna on otettava itseään niskasta kiinni ja ulkoilutettava tätä Nikon D7100:a, joka ei toistaiseksi ole juuri actionia nähnyt. Messukevään ja Orisuoran jälkeen kalenteriin jo merkattu useampi tärppi kisakesästä. Kenttäratsastuksen PM-kisat on ainakin ihan must taas Ypäjällä!

Blogisynttäreiden aikaan on yleensä katseltu tiiviisti menneeseen, mutta nyt pitää tähystää myös tulevaan. Mini kasvattaa ylläpitokodissa vatsaansa ja valmistautuu toisen varsansa syntymään.. Mutta sitten on tosiaan käsillä hevosen kotiutuminen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ajatus tuntuu ihan hullulta! Muutto ei tietenkään tapahdu ennen varsan vieroitusta, mutta kesään mennessä pitäisi jo itse tietää, pitääkö tamma välivuoden kahden varsan jälkeen vai laitetaanko heti uutta putkeen. Ja jos, niin millä?

Ihana Tarantinna (i. Taranis) viime syksynä! Ainakin ensimmäisen varsan perusteella saa olla oikein tyytyväinen Minin jälkeläisnäyttöön

Onhan tässä vielä aikaa, mutta nopeasti ne kuukaudet kuitenkin katoavat. Varsakuumehan on aina vakio, ja kaikenlaisia sulhoja on mietteissä pyörinyt ajan mittaan. Toisaalta oripohdintoja on jo pitkään päällimmäisenä hallinnut rautaisella otteella herra presidentti Kekkonen, jonka käyttö ei varsalliselle tammalle välimatkan vuoksi tänä vuonna oikein olisi realistista, joten sen kanssa järkevintä olisi katsella vasta kautta 2021. Välivuosi voisi siis sen vuoksi olla hyvä vaihtoehto tässä kohtaa, jos mitään voimakasta orivisiota ei ole.

..Mutta silti tuntuu vain ihan hullulta että näitä asioita voi ihan konkreettisesti miettiä.

Aino Nations Cup

Kun ensimmäisen kerran uutisoitiin Ainon suursatsauksesta Nations Cupiin, oli jo päivänselvää että näihin kilpailuihin on lähdettävä paikan päälle. Itsehän olen elänyt sen ajan, että minulle aito ja oikea Nations Cup järjestettiin Hamina Bastionissa ja olenpa ollut paikan päällä, kun Suomi sen kerran peräti voittikin. (Kaiken kaikkiaan Bastioni Horse Show on kaikkien aikojen lempikilpailuni, ja edelleen haikailen sen perään, vaikka viimeisestä tuli juuri kuluneeksi kahdeksan vuotta.) Upeissa puitteissa viimeisen päälle järjestettyjä kilpailuja ei todellakaan kotimaan kamaralla liikaa pääse kokemaan, joten kun joku uhkarohkea siihen leikkiin lähtee, on yritystä luonnollisesti tuettava hilaamalla oma ahterinsa katsomoon!

Omaksi kisapäiväksi valikoitui lauantai, koska rehellisesti sanoen tuo kouluratsastus kiinnosti kuitenkin eniten ja sunnuntain kilpailuja saisi Ruutu+:n kautta jännittää kotisohvaltakin käsin. Huikeita puitteita oli jo netissä kehuttu (ja kuvista ihasteltu) eivätkä ne paikan päällä koettunakaan pettäneet! Seurueemme suuntasi Järvenpäähän heti aamusta, sillä harvalukuisista osallistujamääristä ei luonnollisesti halunnut jättää mitään näkemättä. Sujuva parkkiinohjaus, ystävällinen vastaanotto ja komeat sisääntuloportit vakuuttivat heti, ja sisällä odotti kompaktiksi kansainväliseksi kisakyläksi muuttunut Ainon pihamaa. Upeita vippitelttoja oli hieno ihastella kentän toiseltakin laidalta :D

Aamu alkoi 135 cm luokalla ..ja jatkui monen tunnin tauolla. Isoin harmihan näissä kisoissa (no, ennen sunnuntaita, mutta siitä lisää myöhemmin) oli osallistujien vähyys - alle parinkymmenen ratsukon esteluokka on nopeasti ratsastettu. Mutta olipahan kerrankin aikaa kiertää expot ja ruokailla rauhassa tekemättä uhrauksia katsomossa istumisen suhteen. Food courtin pikaruokamättö ei innostanut vielä lounasaikaan, mutta Vennyn yläkerrasta löytyi maukas salaattibuffetti, jonka eväillä jaksoi pitkän päivän.

Ruokailun jälkeen aikaa tuli vietettyä tietoiskuja kuunnellen. Näistä en ennakkoon ollut huomannut tiedotusta, joten tulivat ihan yllätyksenä, mutta olihan ne tapahtuman kotisivuilla lueteltu. Taisin vain lopettaa lukemisen siinä konserttien kohdalla, kun eivät niin itseäni kiinnostaneet..

Päivän toinen esteluokka oli puolestaan korkeudeltaan 140 cm. Ratsukoita oli suunnilleen saman verran kuin aamun luokassa, eli ei tässäkään kauaa nokka tuhissut, kun kyseessä vielä oli aikaluokka. Jäimme odottelemaan Ad van Weteringin ja Juulia Jyläksen klinikkaa.

Ennen kilpailuja yksi kuumimmista puheenaiheista oli viikonlopun sää ja itsekin päivittelin sääsovelluksista ennusteita ahkerasti koko viikon. Näytti jo että kisapäivästä saatetaan selvitä sateitta tai ainakin ihan kevyillä ripsautuksilla. Tummat pilvet lähestyivät kuitenkin uhkaavasti ja ehdin nykäistä sadetakin niskaan ennen kuin myrsky ilmoitti saapumisestaan puhurilla joka kaatoi kentältä kaiken irtaimiston, ja ehkä pari pienintä pomppijaa juuri alkaneelta Kengurumeiningin keikalta. Sitten aukesivat hanat. Jotta klinikasta ei tullut uimakoulua, siirrettiin se pikapäätöksellä maneesiin. Loput kengurumeininkiläiset eivät toivottavasti huuhtoutuneet aivan Tuusulanjärveen asti, sen verran rankasti sade piiskasi maneesin kattoa pitkän aikaa..

Itse klinikasta jäi vähän ristiriitainen maku. En tiedä, oliko tuo kuinka lennosta suunniteltu, sillä ainakin tieto tästä ja edellisen päivän kouluklinikasta tuli vasta aika myöhään kilpailujen alla. Juulia Jyläksellä oli sujuva luento valmiina, mutta se, että itse valmennus vain "pyöri taustalla" eikä siitä kuultu sen enempää tehtävistä tai korjauksista, ei ollut toimiva konsepti, vaikka kolmen vartin miniklinikassa nyt ei ihmeitä voi tehdäkään. Nyt sekoitettiin kahta asiaa ja molemmat jäivät puolitiehen. Kiva kuitenkin, että tällaista täyteohjelmaa oli saatu aikaiseksi.

Klinikan jälkeen maneesissa kuultiin some-/kiusausaiheista paneelikeskustelua, jonka aikana tosin livahdimme jo ulos katsomaan, millainen maailmanlopun meininki siellä ainakin tunnin kaatosateen jälkeen odotti. Kenttä oli kestänyt sadetta oikein hyvin (olihan sitä jo joka päivä ja yö tullutkin) ja luokan alettua vain märimpien paikkojen litinä muistutti, että mitään vettä oli tullutkaan.

Lajin vaihduttua kouluratsastukseksi ohjelmassa oli Nations Cup -joukkuekilpailun finaaliluokka, johon lähdettiin Suomen joukkueen pitäessä johtopaikkaa. Vaikka Henri Ruoste nappasi ykkössijan myös GP Specialista, joukkueena Suomen oli tyydyttävä kakkossijaan Ruotsin ratsastajien suoriutuessa kokonaisuudessaan paremmin finaalipäivän suorituksista. Manasinkin siinä että meidän pitää adoptoida Huracanilla komeasti luokan kolmannen sijan napannut Hiroyuki Kitahara varasuomalaiseksi..

Päivän päätti esteratsastajien koulu-Knock-out, mutta suuntasimme kotimatkalle ruuhkan alta, kun tuonkin sai sitten Ruudun kautta tiirailla jälkikäteen. Hauska show kyllä, lisää tällaista meininkiä!

Paikan päällä koettuna summa summarum: loistopuitteet, loistotunnelma, mutta liikaa luppoaikaa luokkien välillä. Jos ja kun kisat ensi vuonnakin järjestetään. toivottavasti sana ratsastajienkin kehumista järjestelyistä kiirii ja mukaan uskaltaudutaan sankemmin joukoin. Uuden kilpailun ensimmäinen kerta on aina haastava, täällä kaukana pohjoisessa. Kaiken kaikkiaan lauantai-iltana oli sellainen fiilis, että kovasti teki mieli lähteä kuitenkin vielä seuraavaksikin päiväksi Ainoon nauttimaan. (Jälkiviisaana voi todeta, että onneksi kuitenkaan en.)

Sunnuntaita saikin sitten virittäytyä jännittämään kisoja telkkarin ääreen, mutta aivan päivän loppuun ei kantanut Ainon tuuri täpärästi vältettyjen sääkatastrofien suhteen - viikonlopun aiemmat sateet olivat pelkkää tihkua verrattuna siihen monsuuniin ja ukkosmyräkkään. Onni onnettomuudessa, Nations Cupin ensimmäinen kierros saatiin kokonaisuusessaan ratsastettua vielä hyvissä olosuhteissa, jotta kilpailu saatiin päätökseen niin kunnialla kuin mahdollista oli.

Ensi vuodelle toivotaan siis parempia säitä ja enemmän kisaajia, ja kaikki mukaan katsomoon! Ainossa oli kaikki jo nyt valmiina isompiakin kisoja varten :)

Rakas, sinusta on tullut äiti

tamma Tarantinna
s. 9.5.2019

Taranis - Ratsumäen Minja - Jaapeli

Onnea kasvattaja-omistaja Linda Lamberg!

Hevoset 2019

- Kuinka paljon ihmisiä mahtuu Tampereen messu- ja urheilukeskukseen? 

- Joka vuosi enemmän!

Ja se väenpaljous yllättää aina yhtä varmasti kuin talvi autoilijat.. ;)

Parianin ihkut ruusukultaklinkkerit!

Tänä viikonloppuna on koko hevoskansa messuillut hyvinvointiteeman hengessä Tampereella,  minne piti tietysti itsekin suunnata lauantaina. Liput voitin arvonnasta Playssonin järjestämillä bloggaajien pikkujouluilla, ja kun oma seura vielä järjesti bussimatkan Tampereelle, hoitui reissu oikein mutkitta ja mukavasti.

Olin suunnitellut itselleni tarkan minuuttiaikataulun päivälle, olihan mielenkiintoista näkemistä ja kuulemista taas meneillään aamusta iltaan asti. Messuille päästyämme seurailin maastakäsittelyklinikkaa, josta valitettavasti ihan alku jäi näkemättä. Kivaa asiaa hevosen maasta käsin työstämisestä ja liikkumistavan kehittämisestä Mia Jurvalalta. Lopussa nähtiin esitys siitä mitä kaikkea "jännää" koulutettujen hevosten kanssa voi tehdä, joskin söpön alun jälkeen pakka vähän hajoili kun mukana oli jokunen kovin jännittynyt hevonen.

Mervi Pakola

Hankkija-areenalta kiiruhdin Black Horse -ohjelmalavan luokse, ja ehdin nähdä loppuosan Pike Herdin hyvinvointitietoiskusta. Seuraavaksi lavan valtasi Hevostaito Akatemian Mervi Pakola, joka selkeästi ja innostuneesti avasi hevosenkouluttamisen perusperiaatteita. Mielenkiintoisella linjalla jatkoi myös MW Hevospalvelujen Miisa Wikman hevosen liikkuvuudesta ja sen kehittämisestä puhuessaan. Tämänkin jälkeen olisi lavalla ollut putkeen vielä useampi kiinnostava tietopläjäys, mutta oma informaatioähky ja orastava nälkä ajoi sämpylävälipalan (sämpylän hinta: 6,20e!!) kautta tutustumaan expon tarjontaan.

Kengityssepillä oli tuttuun tapaan messuilla paja pystyssä

Ostoslistalla ei ollut varsinaisesti mitään, mutta kun Heportterin tilaus jäi viime vuoden jälkeen uusimatta ja omatunto siitä vähän kolkutteli, tarkoitus oli ainakin poimia mukaan alkuvuoden numerot. Hyvä messutarjous jo ilmestyneistä + loppuvuoden lehdistä kotiin kannettuna sai kuitenkin ryhtymään taas tilaajaksi, eli köyhdyin 85 eurolla. Kirpaiseehan tuo vähäsen, mutta olen kyllä kovasti pitänyt Heportterista ja olin mukana jo mesenaattikampanjassa. Järkevämpää olisi tietysti ajoittain ottaa määräaikainen digitilaus (7 e/kk) ja lukea kerralla siihen mennessä ilmestynyt sisältö.. mutta kun minä tykkään paperilehdestä!

E-hallista löytyi myös pieni kirjakoju, ja pääsin jopa pienesti tuohtumaan - on julkaistu uusi suomalainen hevoskirja eikä kukaan ole kertonut siitä minulle! Taitava ratsastaja - Käytännön harjoituksilla laadukkaasti liikkuva ja hyvinvoiva hevonen (Maria Mäenpää & Marjut Leminen) on ihan uunituore Readme.fi:n kustantama kirja, joka jo ensimaistelulla pamautti itsensä omaan lempilukemistoon kotimaisista teoksista. Jaksaisiko tästä tempaista jonkun arvostelunkin blogiin, kunhan sen on ehtinyt huolella lukemaan? Nimeä täytyy kuitenkin vähän ihmetellä, kun Readme on aiemmin julkaissut George H. Morrisin Hunter Seat Equitation -klassikon suomennoksen nimellä Taitava ratsastaja. Kai edes saman kustantamon sisällä voisi yrittää välttää päällekkäisyyksiä ja niistä seuraavia sekaannuksia?

Aasinsillalle kerran jo asteltiin, niin samaan yhteyteen on mainittava, että vaikka lippuja ei nyt messutarjouksesta vielä raaskinut ostaa, niin Morris tulee taas elokuussa Suomeen! Tästä piti käydä Trainer4Ridingin ständillä varta vasten kiittelemässä. Viime vuonna mallasin oikein kesälomani klinikan ympärille, nyt ei käynyt niin hyvä tuuri, sillä lomat oli jo viilattu ennen klinikkapäivien julkistamista. Voipi siis olla että ensimmäinen päivä eli perjantai (joka on vielä viimeinen työpäivä ennen kesälomaa..) jää näkemättä, mutta ainakin lauantaina ja sunnuntaina on sitten mentävä paikalle. George H. Morris siis valmentaa Harjun oppimiskeskuksessa 23.-25.8.! Lysti ei ole halpaa, mutta kun viime vuonna ensimmäistä kertaa pääsin Morris-klinikan bucket listiltä ruksimaan, niin ehdottomasti sen arvoista. Mies on legenda ja ihan aiheesta.

Kun messujen tarjonta oli pääsääntöisesti kierretty läpi vellovan väkimassan vastustelusta huolimatta, oli ohjelmatärpeistä iso liuta jo mennyt ohitse ja tuli yllättäen kiire syömään ennen suomenhevosten esteluokkaa. Tuttu ja turvallinen lounasruoka ravitsi taas kerran väsynyttä messukävijää oikein kiitettävästi (ja suhteessa järkevään hintaan), ja satuin vielä osumaan jonoonkin juuri sopivaan aikaan, kun edelläni oli vain muutama ihminen. Pöytään päästyäni jono olikin jo moninverroin pidempi. Sapuskat siis äkkiä naamaan ja suunta taas kohti Hankkija-areenaa.

Kuten näkyy, napsin tällaisia ihania kuvituskuveja

Hetken tuumailin kameraan tarttumista, mutta kun mukana olivat vain lyhyet putket ja ajatus ei muutenkaan oikein inspiroinut, suuntasin kavereiden luokse katsomoon. Viisi ratsukkoa paikalle houkutelleen suomenhevosten estekisan tuplavoiton vei Helsingin messujen tapaan Marja Tetri-Rantala oreilla Niisun Nestori ja Pörnä-Poika.

Esteiden jälkeen meno myös jatkui suomenhevosilla, kun areenan vuorostaan valtasi jalostusorien näytös. Nyt päästiin paikkaamaan myös OriSuorasta jäänyt harmitus, kun Ainosta poisjäänyt Isäntä näyttäytyi messuyleisölle Päällikön parina. Päällikkö toki on aivan huikean hieno sekin, mutta itse seurasin tarkalla silmällä Isäntää, jota aiemmin en ole nähnyt livenä. Lajia ajohommista ratsun uraan vasta aikuisiällä vaihtanut vuoden 2016 työmestari oli vallan mukavalla mallilla, ja tavoitteet ovat korkealla. Erittäin harvinaista sukua edustava Isäntä meni kyllä ehdottomasti omalle harkintalistalle Minin tulevaksi sulhoksi "sitten joskus"! Kivoja esityksiä nähtiin muiltakin, joskin Silvolan Hemmingin ja Voiveikon Michael Jackson -tribuutti Black or White sai vähän kurtistamaan kulmia kyseenalaisen ajankohtaisuutensa vuoksi. Mutta eipä siitä sen enempää.

Kuka ostaisi minulle tuollaisen uuden Iforin?

Päivän päätös alkoi jo häämöttää, joten kiertelin vielä hieman väljentynyttä expoa ympäri (ja hain huhutun ja odotetun mangopehmiksen maisteltavaksi - jatkoon!). Kanervan kouluklinikkaa seurasin hetken, mutta ei enää oikein jaksanut keskittyä mihinkään perinteisen messupäänsärynkin jo puristaessa ohimoja, joten jatkoin haahuilua kunnes oli aika lähteä kohti kotia.

Summa summarum? Messuille oli tänä vuonna tehty toivottu uudistus, eli keppihevosten oma halli. Itse toivoin tätä puhtaasti tilankäytöllisistä syistä (etenkin viime vuonna E-hallin keskelle sijoitettu ja kaikki lähikäytävät tukkinut keppariareena oli katastrofi), mutta aika ikävääkin kirjoittelua on ht.netissä pistänyt silmään keppareiden typeryydestä ja turhuudesta. Vaikea sanoa, näkyikö tämä keppareiden uusi sijoittelu missään, mutta ainakin E-halliin oli sen myötä vapautunut uutta tilaa. Ohjelmalavojen täysin alimitoitettu katsomotila on edelleen ongelma, mutta etenkin Black Horse -lava oli uudessa, mukavan väljässä paikassa, jolloin sen ympärille mahtui seisomaankin paljon ihmisiä. Myös Hankkija-areenan katsomotila pullisteli liitoksistaan ja ihmisiä parveili maan tasallakin valtavia määriä. Messujen kannalta aina vain kasvava kävijämäärä on positiivinen ongelma, mutta kyllähän tuossa taas koettiin epätoivon hetkiä pahimpiin ruuhka-aikoihin kun käytävät seisoivat täysin jumissa.

Ainakin tänä vuonna tuo lauantai oli lukujen valossa selvästi pahempi päivä, sillä sunnuntaina kävijöitä oli alle puolet! Kävijäennätyskin jäi näköjään rikkomatta (mikä vesitti tämän postauksen alun mutta menköön), vaikka lauantain kävijämäärällä näytti että se on ihan kevyttä kauraa. Täytyy ehkä jatkossa miettiä tarkemmin, milloin messuilee, jos trendi on tuo.. Sillä eihän näitä kuitenkaan väliin voi jättää. Ensi vuoden teemakin on jo julkaistu; 2020 otetaan kantaa yhtenäisyyden puolesta ja kiusaamista vastaan.

Messuilla ei palkita visuaalisinta ständiä kuten vaikka HIHS:ssa, mutta jos Ratsumäen talliblogi jakaisi sellaisen tittelin, voittaja olisi Ruukin Kehräämö ja Puoti

Hyvin suunniteltu on puoliksi messuiltu (HHF2019)

*Messuilla käyty Messukeskuksen myöntämällä blogipassilla*

Hyvän hevosmessuviikonlopun a ja o on suunnittelu. Jo hyvissä ajoin katsastin tämän vuoden Helsinki Horse Fairin ohjelmat ja tuumasin, että perjantai on ehdottomasti mielenkiintoisin päivä, esimerkiksi kengitysaiheista tietoiskua ja muuta oli tarjolla huimasti, samoin kiinnosti Ben Simonsénin valjakkoajoklinikka. Perjantaina tietysti messuille on vaikea mennä, kun työt haittaavat harrastuksia - joten meninpä talvilomankin sitten ottamaan ihan sitä silmälläpitäen, että messuperjantai on mahdollinen. Kun kavereille parempi päivä oli lauantai, ja erityisesti suomenhevosten esteluokka kiinnosti itseänikin, tarkoitus oli lähteä messuille myös silloin.

Suunnitelma: Perjantaina innokasta kuvaamista, ahkeraa somettamista, tietoiskujen ja ohjelmien aktiivista seuraamista omin päin. Lauantaina vapaamuotoista hengailua kavereiden kanssa fiiliksen mukaan.

Toteutus: no...

Lähdin perjantaina jo hyvissä ajoin liikkeelle, koska Kuva&Kameran ammattiaamussa (johon bloggaajatkin pääsevät mukaan) oli mielenkiintoista filmikameraohjelmaa. Corsa tulille ja keula kohti Helsinkiä! ..Paitsi että jonkun matkaa ajeltuani autosta hävisi ohjaustehostin. Eikä se tullut takaisin. Maantieajo vielä käy traktorin urasta haikailevallakin ajopelillä, mutta pääkaupungin pääty ja kaistaseikkailu ei tuntunut houkuttavalta vaihtoehdolta, joten kun tilanne ei pienen tuumaustauonkaan jälkeen lauennut, ei auttanut kuin lähteä kotia kohti. Corsa tietysti koki ihmeparantumisen soitettuani sille ajan seuraavalle viikolle valohoitoon, mutta kun siinä vaiheessa olin jo melkein kotona ja pienessä paniikkitilassa miettiessäni että nytkö se hajosi lopullisesti, tyydyin kohtalooni enkä lähtenyt enää uudelleen yrittämään. Että sellainen messuperjantai sitten.

Launtaina uusi yritys eri autolla, ja päästiinhän sitä murheitta ihan Messukeskukselle asti. Messupäivä meni alkuperäisen suunnitelman mukaan, kierrellen ja katsellen niitä näitä, kuten ratsastusjousiammuntaa, valjakkoajoa ja sitä suokkien estekisaa. Päivän päätteeksi tajusin sen tarkoittaneen sitä, että vaikka repussa raahasin mukana koko kamera-arsenaalia, en ollut ottanut yhtään kuvaa. Enkä tehnyt yhtään somepäivitystä. Mutta eikö se ole hyvän päivän ja hyvän seuran merkki?

Itse messuista jäi tänä vuonna oikein hyvä fiilis. Expon puolelta löytyi taas kampetta joka lähtöön ja hintaluokkaan, ja vähän erikoisempia artikkeleita, kuten kovaäänisesti pörisevä hevosten kuivauspuku :D Omat ostokset jäivät tällä kertaa kuivia käsiä hellivään hunajarasvaan ja, kunnon kissatätinä, uuteen harjaan karvapalloille. Hyvää omaatuntoa tuli kuitenkin kartutettua maallisen omaisuuden sijaan - GoExpon puolella WWF:n ständillä minut saatiin liittymään Norppakummiksi. Yleiskummi olenkin jo ollut varmaan  15 vuotta, mutta laitetaan nyt pari ropoa sitten norpillekin kuussa.

Tietoiskut edustivat lauantain osalta pitkälti joka vuodelta tuttua kaavaa, joten silloin ei tullut Hevoslehti RIDE!-lavan penkkejä kulutettua, mutta perjantainahan siellä olisi viettänyt tunnin jos toisenkin, mikä edelleen kaivertaa. Näytöspuoli jäi vähän väljäksi kun koulukisat eivät toteutuneet suunnitellulla tavalla, mutta ylimääräinen ratsastusjousiammuntanäytös paikkasi vajetta. Pääareenan uusista alakatsomoista pitää muuten antaa erityismaininta, kiva että istumapaikkoja on tullut lisää ja lähemmäs areenaa. Ihmisiä HHF:ssa (ja GoExpossa muutenkin) tuntui tänä vuonna olevan oikein runsaasti, ja katsomoissa oli näytösten aikana suht täyttä, joten ilman alakatsomoita kentän laidalla olisi ollut melkoinen tungos.

Uusien kuvien puutteessa kierrätetään viimevuotisia. Tämä Lokson Taikautun kuva nähtiin myös Hevoslehti RIDE!:n messunumeron kannessa!

Pojat vuoden takaa - suomenhevosten superviikonloppu 2018

Tämänkin vuoden suomenhevosratsujen (ja toki T- ja P-suunnankin) orinäyttely lähestyy jo kovaa vauhtia ja onkin melkoinen spektaakkeli - osittain samaan aikaan on käynnissä myös Ratsuoripäivät, ja viikonloppu pitää sisällään kaksi Terhi Stegarsin klinikkaa, joista sunnuntain klinikka on nimenomaan suomenhevosaiheinen. Ypäjälle siis kannattaa suunnata 30.-31.3., jos suomenhevoset ja niiden kasvatus kiinnostaa!

Leiskan Valto

..Mutta sitä ennen käännetään kalenteria viime vuoden vastaavaan tapahtumaan. Silloin "suomenhevosten superviikonloppuun" oli yhdistetty niin orinäyttely, Orisuora kuin suomenhevoskasvatuksen seminaari. Vuotta aiemmin olin ensimmäistä kertaa paikalla orinäyttelyssä kun Kuukson Kaipausta kirjattiin, ja sen mielenkiintoiseksi koin tapahtuman, että yritys on varmasti olla jatkossakin uutta oritarjontaa tuoreeltaan katsastamassa. Talviloman ajankohtaa ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä, jotta sain näyttelyperjantain vapaaksi.

Siinä missä vuoden 2017 näyttelyn orikattaus oli täynnä suvullisesti ja muutenkin toinen toistaan kiinnostavampia yksilöitä, ei vuoden 2018 osallistujista mikään noussut etukäteen ylitse muiden, vaikka kattaus ei nytkään toki huono paperilla ollut. Lakeus Kingi on kyllä sellainen ori että jonain laatarivuotena sen ensimmäistä kertaa livenä nähdessäni sain keräillä loksahtanutta leukaani keskikentän laitamilta, mutta orinäyttelystä se jäi viime hetkellä pois..

Haavislainen

Koska aivan kukonlaulun aikaan ei huvittanut lähteä ajamaan, mallasin aikataulun niin, että ehtisin nähdä ratsusuunnan oriit rakennearvostelussa, aamu kun alkoi P- ja T-oreilla. Lakeus Kingin poisjäänti, yhden P-oriin jääminen ell-tarkastukseen ja T-suunnan oriin paljon puhuttanut hylkäys rakennearvostelun jälkeen sotkivat hieman päivän aikataulua, ja kovasti odottamani T-suunnan vetokoekin tietysti peruuntui sen ainoan osallistujan tullessa hylätyksi. Perjantain käyttökokeina oli lopulta sitten pienhevosorien ajettavuuskoe, ja ratsuorien irtohypytys- tai estekokeet.

Merimaan Ruhtinas

Piensuunnan oriit, Merimaan Ruhtinas ja Siru-Ukko, olivat vasta nelivuotiaita ja suorittivat oikein mallikkaasti ajettavuuskokeensa. Molemmat palkittiin II palkinnolla, jotka viikonlopun korkeimmiksi palkinnoiksi lopulta jäivätkin.

Viikonlopun symppispisteet keräsi Pyrypolun Ruletti

Estekokeesta jäi vähän kuvia ja vieläkin vähemmän muistikuvia, mutta helpolla ei ketään päästetty, ja taisi katsojaakin välillä vähän hirvittää..

Edellisenä vuonna superviikonlopun perjantai-illassa nähtiin este- ja kouluratsastuksen kutsukilpailut oreille, mutta tällä kertaa homma oli supistunut "pelkkiin" Anna Kärkkäisen este- ja kouluvalmennuksiin. Vaikka kyseessä ei ollut varsinaisesti klinikka, Anna kuitenkin avasi tehtäviä yleisölle. HHF:ssa nähdyn Kärkkäisen suomenhevosklinikan jälkeen nämä valmennukset olivatkin se viimeinen innoittaja siihen että Ypäjälle tuli lähdettyä yön yli reissulle, muuten olisi voinut jäädä pelkän lauantain varaan nämä orihulinat.

Vähän katkerana muistelin edellisen vuoden kello 7:30 aloituksia Kuukson Kaipauksen kanssa, kun tällä kertaa orien jo muutenkin pienempi ja poisjääntien/hylkyjen myötä entisestään supistunut määrä tarkoitti monta tuntia myöhäisempää alkamisaikaa lauantain askellaji- ja ratsastettavuuskokeille. No, saipa ainakin nukkua kunnon yöunet pitkän perjantaipäivän jälkeen. Koeratsastajana toimi tällä kertaa Tuija Rosenqvist.

(Pieni toim.huom. tähän väliin: tämän postauksen kuvien editointi pomppii laidasta laitaan koska osa on editoitu vuosi sitten ja osa myöhemmin ja osa lennossa tätä postausta varten vaihtelevalla ajatuksen ja vaivan asteella. Tästä eteenpäin luovutan kokonaan ja pyöräytän ne vain nopeasti Picasassa rajattavana. Anteeksi.)

Kaitaisten Veijari

Haavislainen

Pyrypolun Ruletti

Leiskan Valto

Kaitaisten Onni

Kokeiden jälkeen vuorossa olivat palkitsemiset joissa ei tällä kertaa voittajia ollut - nimittäin näyttelyn parasta ei tästä valikoimasta tason ja tulosten johdosta huomioitu ollenkaan. III palkinnon saivat Haavislainen ja Leiskan Valto, ei-palkittuina hyväksyttiin Kaitaisten Onni ja Pyrypolun Ruletti, ja kokonaan hyväksymättä jäi tiukkaa nelivuotisarvostelua suorittanut laatuarvosteluvoittaja Kaitaisten Veijari.

Jälkipyykkiähän näistä riitti ja jotkut ihmetykset nousevat edelleen säännöllisesti puheenaiheeksi htnetissä, kuten esimerkiksi Pyrypolun Ruletin luonnepiste, jota en itsekään jaksa ymmärtää. Kaikki osakokeet yritteliäästi suorittanut ja arvosteluissa moitteetta käyttäytynyt ori sai hyvästä sanallisesta lausunnosta huolimatta luonnepisteeksi kutosen, kun lihavuus söi sen suorituskykyä. Ja tähän luonnekeskiarvoon pitäisi olla tasapuolisesti mukaan laskettu myös mittauksen ja rakennearvostelun luonnepisteet! Minä kun luulin, että luonnepisteen uudistuksella haluttiin nimenomaan eroon siitä vanhasta yksipuolisesta luonnepisteestä, joka oli käytännössä yhtä kuin ratsastettavuuspiste, kun molemmat antoi koeratsastaja..

Pörnä-Poika

Näyttelyn jälkeen vuorossa oli jalostusoriiden näytös OriSuora, joka toimi mukavana päätöksenä hieman antiklimaattiselle viikonlopulle. Jälleen kerran nähtiin mielikuvituksellisesti puettuja oreja ja hienoja suorituksia, niin säväyttäviä kouluratsastusliikkeitä kuin vähän teatraalisempaakin esitystä.

Säämies

Maranello

Pilven Pyhimys

Jalopeno

Kuukson Kaipaus

Jämpti näytti monipuolisuuttaan ratsastusjousiammunnassa

Lakeuden Ihme kävi mukaan miekkataistoon

Harjulan Simson

Silvolan Hemminki

Salmiakki Poika

Ypäjä Huttunen

Hessin Leevi

Lavilan Viljo oli ainoa joka esitteli hyppyjään

Tänä vuonna OriSuora nähdään Ratsastuskeskus Ainossa 23.3. Tapahtuma palaa juurilleen sikäli, että oriiden mukana voi esiintyä myös niiden jälkikasvua. Sinne siis!