Maastossa löytyi moottori

Minin ainoa "ongelma" ratsastaessa on tähän mennessä ollut pieni tahmeus. Se kyllä liikkuu (enimmäkseen) omilla jaloillaan, ja tekee pyydetyt asiat, mutta sillä sen tyypillisellä "mitä tässä turhia stressaamaan" -asenteella, jolla se on oppinut ottamaan jo kaikki reissaamiset, näyttelyt sun muut. Viisas pääsee vähemmällä, nääs. Tästä en ole itsekään ottanut turhia paineita enkä ole vaatinut liikoja, väkipakolla sitä intoa ei kuitenkaan lisää saa, vain happaman ja kyllästyneen varsan. Oletin että se kyllä tulee ne kierroksensa löytämään ajan kanssa, ja maastoilulla saattaa olla tähän suurikin vaikutus, kun löytyy elämästä muitakin ulottuvuuksia kuin kentän kierto ötököiden syötävänä. Nyt muutaman maastolenkin jälkeen voin sanoa, että todellakin!

Torstaina teimme vähän tiistain lenkkiä pidemmän kierroksen samoissa maisemissa, ja tällä kertaa myös laukattiin pari kunnon vetoa pikkupyrähdysten sijaan. Mini syttyi silminnähden ja hokasi että hei, tästähän elämässä on koko ajan ollut kyse! Nyt löytyi sitä makeaa, voimakasta ja matkaavoittavaa kenttähevosen laukkaa, mitä se on pikkuvarsasta asti väläytellyt :) Aivan huikean hieno lenkki, ja Minilläkin oli todella hauskaa.

Tämänpäiväinen aiottu maastoilu ei sitten ihan suunnitelmien mukaan mennytkään, kun jo asfalttitietä tallaillessa kaikui metsästä ammuskelua. Juu, eipäs mennä sinne, joten käännyttiin kotiinpäin. Mini oli hieman levoton pamahdusten takia, mutta siinä vaiheessa varsalla meni kuppi nurin, kun meidät ohitti pari prätkää aivan kylkeä nuollen. Hienoa. Loppumatka kotiin menikin sitten tanssahdellen ja säpsähdellen. Vein varsan kentälle, missä virittyneisyys näkyi ja tuntui, mutta ihan positiivisesti. Ensimmäistä kertaa Mini kulki ihan rehellisesti omalla moottorilla, reippaasti ja tarmolla, ja sen pystyi pitämään hyvällä tuntumalla ilman vauhdin hiipumista. Etenkin laukassa ero siihen laiskanpulskeaan taaperrukseen oli huikea! Kun varsa alkoi rentoutua, suuntasimme vielä takaisin tielle loppukäynneille, varmistelemaan ettei mieleen jäänyt mitään mörköjä.

Katsotaan sitten, oliko tämänpäiväinen vireystila vain hetkellinen mielenhäiriö, vai pitääkö tässä jatkossa ihan oikeasti ryhtyä itsekin ratsastamaan matkustamisen ja "ratsastajaan totuttamisen" sijaan. Onhan tuo ollut aivan yliluonnollisen helppo ja rauhallinen kolmevuotias.. Tähän asti ;) Ehkä minulla ei olekaan totaalisen umpitylsän rauhallista tätiratsutossukkaa..