Kirjoittaessani edellistä postausta varustehimoistani kärsin ilmeisesti
jonkin asteisesta dementiasta (mikä sinänsä ei ole minulle uutta):
unohdin nimittäin tyystin minua äskettäin hyvin vahvasti piinanneen
intohimon.
Punaisen kiiltonahan (vai lakkanahkaako se nyt on, who
cares). Punainenhan on minun uusi lempivärini, joka on iskenyt
yllättäen ja lujaa. Lumipalloilmiön lailla rakkauteni punaiseen kasvoi
siihen pisteeseen, että minusta suitset joissa on turpa- ja otsahihnassa
kiiltonahkaa
tähän tyyliin (tai kalliimpaan makuun
Otto Schumacherit),
mutta tietysti punaisena, olivat täysin hyväksyttävä asia joita yritin
pitkään etsiä, tuloksetta. Se ei liene ihan tervettä. Edes Suomen
Ratsutarvikkeelta löytyvät kokopunaiset
John Whitakerit
eivät tuntuneet lainkaan vieraalta ajatukselta. Siis Minihän joskus
menee kenttää, jos kaikki elämässä menee suunnitelmien mukaan. Ja
tarvitsee
(kyllä, "tarvitsee" on oikea verbi tässä tilanteessa) sitten nuo, sekä
ne musta-punaiset Freejumpit. JW:t jäivät kuitenkin ostamatta koska
minulla oli vielä viimeinen ripaus itsehillintää tallessa, enkä niitä
pirullisen siistejä koulusuitsia koskaan löytänyt (paitsi juuri nyt
Ebaysta,
tosin tuo sävy ei ehkä ole ihan mieleiseni). Intohimoinen suhteeni
punaiseen vaimeni säästöliekille, ja keskityin unelmoimaan lähinnä
punaisista timanssiotsapannoista..
 |
| Katsos, otin yhden puhelinlaatukuvan myös hevosesta (Artemis) |
Kunnes tänään! Armaan menomondeon suuntahan oli Helsinki Horse Fair (pienen Hööksin kiertoajelun kautta), ja matkallani olen kohdannut paljon (liikaa) kauniita asioita.
 |
| Huono kuva, mutta siinä ne ovat |
Kyllä, ensinnäkin pääsin livenä hiplaamaan noita Whitakereita (sekä yhteensopivia martingaaleja ja aivan jumalaista nahkariimua). Laatu oli yllättävän ihana, siis siihen nähden mitä tuollaiselta voi odottaa. En tiedä oliko se hintaan nähden ihana.. Mutta tarjouksessa ne kuitenkin olivat. Vain vaivoin jätin ne jälkeeni. Joskus vielä. Lupaan.
Punainen tuntui vaanivan minua joka nurkan takana.
[lievää dramatisointia]Minne ikinä katsoin, siellä minua odottivat punaiset Freejumpit, syyttävästi, houkuttelevasti minua kutsuen.
[/lievää dramatisointia] Cavallo Pro Shop kantoi kortensa kekoon oikein urakalla: tarjolla oli niin kiiltonahkaisia, punaisia
kannusremmejä blingillä, punaisella kiiltonahalla koristeltuja raippoja, upeita punaisia strassiotsapantoja ja kiiltonahkaisia, ei onneksi kuitenkaan punaisia, suitsia. Punainen, miksi et jätä minua rauhaan? Pakkomielteeni löytää ne koulusuitset on taas vahvasti hengissä.
 |
| Kesämalliston Cotton-huovat, myös vilahdus vihreää kuvassa |
Reunoksella olivat onneksi jo uudet Eskadronit esillä ja pääsin nämä uudet lempparini katsastamaan luonnossa. Myönnettäköön että sitä minut luotaantyöntävää vihreää lukuunottamatta tämä mallisto on väreiltään kaikessa klassisuudessaan yllätyksetön, jopa tylsä, verrattuna moniin muihin Eskadronin innovaatioihin. Henkilökohtaisesti se ei minua haittaa, koska itse karsastan niitä räväkämpiä mallistoja. Tässä on nyt sellaiset hyvät perusvärit (minun lempivärini, siis), jotka eivät ehkä jää mieleen tietyn vuoden muotituotteina, mutta ei näitä myöskään jälkikäteen joudu muistelemaan hengessä "mitä oikein ajattelin?". Krista approves, ja odottaa kuolaten näiden ostoa vielä jonain päivänä. Tänään nämäkin jäivät hyllyyn.

Mitä muuta en ostanut, ja mitä tulen katumaan ikuisesti, ellei noita joskus tule Hevarille myyntiin? Minua ei tunneta minään yltiösöpöilyyn taipuvana ihmisenä, mutta tänään näin jotain, minkä edessä vastarinta oli turhaa. Vaaleanpunaiset, aivan jumalattoman pienet shettispintelit. Kuva ei tee oikeutta mittasuhteille, mutta noiden pinteleiden leveys oli arviolta tulitikkuaskin luokkaa. Kuolin, kuolasin, lässytin niille, yritin ymmärtää mitä ne ovat ja mitä niillä tehdään. En pystynyt käsittelemään niiden lamauttavaa söpöyttä. Ensijärkytyksestä toivuttuani vannoin hakevani sellaiset. Niistähän saa vaikka kivat rannelämmittimet, minulle vinkattiin. Kun seuraavan kerran saavuin Hevarin kojulle, teki mieli itkeä: jäljellä olivat vain yhdet tummansiniset. Tummansininen voi olla se ehdoton lempivärini hevosvarusteissa, mutta tummansiniset shettispintelit? Mitä söpöä niissä muka on!
No, monesta asiasta kieltäydyin, mutta mitä minä sitten ostin?
Haikailtuani ja jahkailtuani vuosia SRL:n Hevostaitokansion perään minne
ikinä SRL:n standi onkaan pystytetty, oli viivästelyni palkittu sillä,
että kansion sijaan se on nyt malliltaan kierrekantinen, sisällöltäänkin
päivitetty ja täydennetty
Hevostaito-opas.
Enpä ollutkaan tästä uudistuksesta tietoinen, mutta enää en voinut
lykätä sen ostoa. Ukkostuulen tauluja tuli pari lisää - olen kuullut
että näin tässä käy, ensin ostat yhden ja ennen kuin huomaatkaan, niitä
onkin jo koko talli täynnä. Yksi "tuon minä vielä joskus" -tuotekin tuli hankittua, nimittäin Eskadronin
kisakansio. Tätäkin on tullut pyöriteltyä useamman kerran ties missä, mutta aina se on jäänyt hyllyyn jollain verukkeella. 12 euron alehintaa en kyennyt enää vastustamaan.
Lisää kiiltäviä kauniita asioita! En ole kova käyttämään minkäänlaisia koruja, mutta Hevarin kassalla katseeni harhaili kengitysnauloista tehtyyn
kaulakoruun, josta en silmiäni sitten enää irti saanutkaan. 15 euroa on uskomaton hinta noin upeasta käsityöläisen taidonnäytteestä, veikkaisin että tuon väkertämiseen kuluu tovi jos toinenkin!
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä. No ehkä myös vähäisimpänä. Ostin kaviokoukun. Jossa on blingiä. Näin sen jo ensimmäistä kertaa kojuissa hortoillessa ja ihastuin siihen. Se on kaviokoukku. Jossa on blingiä. Se olisi kiva kisakassissa? Eeeeei. Ei kai. Jatkoin matkaa ja mietin sitä pitkin päivää. Olisihan se kiva kisakassissa? Kolmella ja puolella eurolla voi hankkia jotain paljon turhempaakin. Se on suloinen. Se
kiiltää! Argumentit kaviokoukun puolesta kävivät lopulta voittamattomiksi, ja juuri ennen lähtöä kipaisin sen hakemaan. Nyt minulla on kaviokoukku. Joka
kiiltää.
 |
| Jep. |
Messuajatukset olivat nyt kovin varustepainoitteisia, eikä ohjelmia suuremmin tullut seurattua. Håkan Wahlmanin ohjasajodemo sekä Suomenratsujen "show" olivat ainoat jotka katsoin kokonaan. Ohjasajo oli odotetusti mielenkiintoinen, mutta Suomenratsu(t) pieni pettymys. Areenalla olisi ollut kiva nähdä vähän loistokkaampia tapauksia kuin Friisin Paletti, niin tasaisen varmasti kun se kaikenlaista (tukkien vedosta estehyppelyyn ja valjakkoajoon) suorittikin. Esityksen viihteellisyyttä ei myöskään oltu mietitty ihan loppuun asti, varusteiden vaihdot toivat turhan pitkiä pausseja, joissa olisi voinut olla agilityvarsaa enemmänkin sisältöä. Kaikki kunnia Friisin Paletille ja ohjelman suunnittelijoille, mutta vähän laimea makuhan tuosta jäi. Enemmän hevosia ja paremmin rytmitetty esitys, ja ehkä pari sellaista ihan huipputason suorittajaakin, niin saadaan sitä suomen
ratsun todellista monipuolisuutta ja kapasiteettia esille, yleisöä kiinnostavalla tavalla.
Päivä kaikkiaan oli erinomainen, tuli nähtyä tuttuja ja vietettyä koko päivä varusteobsessioiden vallassa. Tätä lisää, eli Tampereen messuja odotellessa.