Sinne meni sekin vuosi

Eipä tässä ole muutamaan päivään juuri tietokoneen ääreen ehtinyt, joten saatte nyt hieman myöhässä "nauttia" pakollisesta katsauksesta menneeseen vuoteen. Mitä toi (ja vei) vuosi 2012?

Vuosi alkoi ratsailla - siis kyllä, ihan kirjaimellisesti, keskiyöllä ihastelimme Mimmun kanssa raketteja ilman satulaa naruriimuratsastellen. Eihän se nyt ole putte eikä mikään jos ei pientä talvisotaa kestä! Selvennyksen vuoksi, ei täällä metsässä kukaan ammu raketteja lähimainkaan. Ihana muisto siitä kuitenkin jäi - ja niitä muistoja olikin kerättävä riittämään loppuelämän tarpeiksi. Tammikuu oli viimeinen kuukausi Mimmun kanssa, joka tammikuun 13. päivä (joka oli perjantai, tietenkin) läpäisi eläinlääkärintarkastuksen puhtain paperein ja muutti kuun lopussa uuteen kotiinsa.

Viimeiset hankilaukat ♥

Jäimme siis kaksin jo kolmevuotiaaksi kääntyneen Minjan kanssa. Vuodelle oli asetettu paljon odotuksia: en voi kiistää, ettenkö olisi jo vuosia kieli pitkällä odottanut Minin ensimmäisiä laatuarvostelukarsintoja. Tarkoitus oli myös astuttaa tamma, olihan se yksi painava syy siinä, miksi ylipäänsä myin Mimmun enkä Minjaa. Edessä oli tietysti myös ratsastuksen aloittaminen..

Mimmun lähdöstä "toivuttuani" otin itseäni niskasta kiinni ja totesin, että menneitä on turha murehtia. Elämässä on mentävä eteenpäin, ja niinpä jatkui Minjan työstäminen ihan oikeaksi ratsuhevoseksi. Ja huomaamatta minä (!) ihan itse (!) ratsastin sillä minun (!) ihan itse (!) kasvattamallani Minihevosella. Oliko tarpeeksi huutomerkkejä? Mutta kun en minä ikinä oikein kuvitellut että tuohon pisteeseen koskaan tultaisiin! Ensinnäkin syystä että minun ei koskaan pitänyt pitää Miniä itselläni: se tehtiin myyntiin, siitä tulisi täpäkkä pieni estetykki eikä ollenkaan minun hevoseni. Mutta siitä kasvoi minun hevoseni: viisas, rohkea, helppo varsa, hevonen johon luotan kuin kallioon tilanteessa kuin tilanteessa.

Todistettavasti olen kerran käyttänyt turvaliiviä vuonna 2012

Kevään edetessä vaikea oripohdinnat täyttivät pääni mutta kun mikään ei tuntunut juuri siltä oikealta, päätin lopulta jättää Minin vielä astuttamatta. Kun siitä todellakin näytti tulleen minun hevoseni, ei sillä ollut niin kiirettä.. Sitäkin suuremmalla innolla valmistauduimme laatuarvosteluun. Keväällä Mini kävi myös viimeiset varsanäyttelynsä: Kouvolassa 14.4. raskastyyppiseksi (ihan oikeutetusti) todettu pallomaha palkittiin II-:lla ja Teivon valtakunnallisessa 20.4. se kirkasti sen puhtaaksi kakkoseksi. Viimeisiksi mitoiksi jäivät onnettomat 149-149.

Minimammutti!

Ekat loikat talvitauon jälkeen - pientä yli-innokkuutta havaittavissa

Kotikentän lisäksi laatarikarsintoja ajatellen käytiin harjoittelemassa irtohypytystä myös kahteen otteeseen vierailla mailla, koska Mini ei koskaan aiemmin ollut käynyt edes maneesissa. Kaksi käyntiä Kuuksoon vahvistivat epäilykset varsan jo tutuksi tulleeksi reissukäyttäytymisestä: vaikka toki oli positiivista että maneesin nurkissa ei ollut mörköjä, Mini otti vähän turhankin lunkisti suorituspuolen; hyppäsi kyllä puhtaasti vaaditut korkeudet mutta asenteella "mikäs kiire tässä on" maustettuna vahvalla ripauksella "hälläväliä". Elättelin vielä toiveita että itse karsintatilaisuuden karnevaalitunnelma toisi pieniä lisäkierroksia varsaan, mutta syteen tai saveen, Harjuun oli matka 26.5.

Finaalipaikkaa ei tietenkään päästy hakemaan, mutta tasapaksun rauhallisella, "ihan kivalla" esityksellä loppusijoitus oli 11./27, joten huonomminkin olisi toki voinut mennä. Kauden kaksi päätavoitetta, tai tässä kohden oli varmaan jo parempi puhua haaveista, olivat kuitenkin jo menneet sivu suun: ei lähdettäisi Ypäjälle, ja sitä varsaakin olin päättänyt olla yrittämättä. Entäs sitten?

Kesällä käytiin muutamat show-näyttelyt vaihtelevalla menestyksellä (Hattulassa I, 41 pistettä ja BIS6, Teivossa II, 36 pistettä ja varsaluokan toiseksi viimeinen) mutta muuten Mini sai lähinnä nauttia laitumen antimista ja vähän turhan satunnaisesta liikutuksesta. Ensimmäiset kunnon maastolenkitkin päästiin tekemään ja siitäkös Mini löysi ihan uusia vaihteita ja oman moottorin: kukaan ei vain ollut aiemmin muistanut kertoa sille, että elämän tarkoitus on maastossa laukkaaminen! Perhana..

Minin näyttelykausi 2012 oli siis oikeastaan kovin hiljainen, mutta itse juoksin kehässä sitäkin enemmän muiden hevosten kanssa, pitkästä aikaa tuli käytyä myös Vermon poninäyttelyssä kun Kuukson suomenpienhevosten kanssa tyhjennettiin palkintopöytää. Kauden näyttelypäätöksessä Anjalassa sain myös toteuttaa pienimuotoisen unelmani, kun pääsin esittämään Sumiaisen. Oli Minikin toki mukana matkassa ja sai II palkinnon, mutta kehäkonkari Sumppi voitti oriluokan ja oli koko näyttelyn BIS3! Sumiainenhan oli yksi niitä keväällä miettimiäni kalkkiviivan oriehdokkaita Minille, ja tuota herrasmiesoria taas lähietäisyydeltä käsitellessä heräsi vahvasti se jo Perhon valtakunnallisessa suomenratsujen näyttelyssä vuonna 2005 alkunsa saanut haave omasta pikkusumpista.. Jospa taas ensi kesänä koittaisi? (Taustatietoja blogia vähemmän seuranneille: Mimmua jo vuonna 2008 astuttaessa oli aivan hilkulla ettei sitä Jaapelin sijaan laitettu Sumiaisella, ja kesällä 2011 paloi paljon rahaa ja hermoja kiimaongelmaisen tamman tiineytysyrityksiin, tuloksetta..) Muutamaa viikkoa myöhemmin universumi muistuttikin aivan liian julmalla tavalla, että koskaan ei mitään pidä jättää tekemättä ajatuksella "ehkä sitten toisella kertaa". Sitä toista kertaa ei ehkä koskaan tule. Sumiainen kuoli lokakuussa, ja sen varsahaaveeni siivet katkesivat siihen.

Loppuvuosi.. Niin, eipä tässä rehellisesti sanoen ole mitään sen suurempaa tapahtunut ja siksi blogikin on ollut vähän tyhjäkäynnillä. Katseet on taas kerran suunnattu tulevaan: keväällä 2013 toivottavasti haetaan laatuarvostelukarsinnoissa balsamia haavoilleni ja jos oikein hyvin käy, sitä pääsylippua Ypäjälle asti. Sen verran taisi se pettymys tänä vuonna kaivertaa, että jätin koko kuninkaalliset väliin ;) Ja kun vuonna 2012 Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttelyä Lappeenrannassa ei järjestetty ollenkaan, pääsemme toivottavasti tänä vuonna puolustamaan sitä seinälläni pölyttyvää Best in Show'n kiertopalkintoa! Mahdollista astutusta ei ensi vuodelta ole suljettu pois, mutta se oikea ori siihen pitää tietysti ensin löytää.

Blogin ehkä kierrätetyin kuva, mutta kun saatiin Lappeesta v. 2011 näin hieno palkintosaalis..

Näin tiivistettynä vuosi vaikuttaa vähän lattealta, ja puuttuvathan siitä sellaiset suuret kohokohdat, yksittäiset valopilkut joissa paistatella (kuten v. 2011 tuo Lappeen menestys, tai Mimmun ensimmäinen aluekisavoitto). Mutta omakehun uhallakin pitää sanoa, että olen todella ylpeä siitä työstä mitä olen Minin kanssa viime vuonna tehnyt. Vuoden alussa minulla oli varsa jolla oli käyty selässä kerran. Jotain on tehty oikein. Vielä saatte nauttia pienestä maistiaisesta siitä, mitä Mini teki viimeisenä päivänään varsana uudenvuodenaattona Annikan kanssa. Laajempi postaus tulossa myös, tietysti!

Niin, kyllä, se on nyt neljävuotias, ja minun on opittava että sitä ei voi enää kutsua varsaksi..