perjantai 10. helmikuuta 2012

Kissamäen kissablogi, ilmeisesti

Saattekin sitten nauttia kissojeni puuhastelusta järkevämpää kirjoiteltavaa odotellessa! Mikä onkaan kohokohta silloin kun olen tilannut jonkun kivan paketin, jos kissoilta kysytään siis - no se itse paketti tietysti. Joskus kirjaimellisestikin verissä päin kolme kissaa taistelevat siitä, kuka laatikossa saa majailla. Nyt sinne änkesi epätyypillisesti kaksi samaan aikaan, ja pitihän ne ikuistaa sen pienen sopuisan hetken ajan. Ennen sähinää ja kynsimistä.


Itse paketissa tuli (ei kissoja vaan) Hööksiltä mm. vinkeän turkoosi satulahuopa mätsäävine pinteleineen (tästä lisää satulahuopapostauksessa.. joskus) sekä pitkän aikaa ostoslistalla roikkuneet ohjasajo-ohjat. Olen haikaillut sellaisten perään jo kauan, mutta toisaalta järkeillyt että kahdella liinallakin pärjää ihan hyvin. Olin jo hilkulla tilata ne Horzen blogikisavoiton jälkeen, mutta minun tuuriani, ne olivat sieltä juuri silloin loppu. Nytpä lopulta rohkaistuin laittamaan ne ostoskoriini. Hööksin ohjat olivatkin huomattavasti miellyttävämmät kuin Horzen, jotka ovat aika liukasta, pehmeää nylonia. Hööksin ohjat olivat sopivan jämäkkää kudosnauhaa. Jos näistä uusista ohjista saisi innostusta palauttaa ohjasajoa Ministerin mieleen, kun näyttää siltä että nämä pakkasetkin hillittävät pikkuhiljaa sellaisiin lukemiin että ohjat pysyvät käsissä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti