Näin pakkaskeleillä on hyvä jo suunnata katseet kevääseen - varsakuume lämmittää mukavasti ja johan tässä helmikuulla mennään eikä astutuskauteen ole enää kauaakaan matkaa. Kaikella todennäköisyydellä on siis tarkoitus Minja astuttaa, ja vaihtoehtojahan piisaa - vai piisaako. Minjan omat vahvuudet ovat tietysti sen ryhdikkyys ja tyyppi, kaula, hienot liikkeet ja hyppykyky, mutta sanomista löytyy jalka-asennoista, jotka ovat sitten ensisijainen valintakriteeri orille. Myös kokoa saisi tulla lisää seuraavaan polveen - Ministä tuskin paljoa 150 cm korkeampaa kasvaa, vanhempiensa mitatkin ovat 151 ja 153 cm. Varsaa olisin jättämässä itselleni, ainakin mikäli se olisi tamma, mutta orivarsa saattaisi päätyä myyntiinkin. Isäoriin kaupallisuus ei siis tässä ole niin tärkeää, mutta ei haitaksikaan. No, tässä pari oria joita olen enemmänkin ehtinyt miettiä..
Syksyllä jo kyselin orivinkkejä ht.netistä ja siellä suurta kannatusta sai Hermeli. Siinä olisi samassa paketissa taattua periyttämisvarmuutta, rakennetta, kokoa ja miksei hyvällä tuurilla vähän väriäkin. Hermelin kohdalla on kuitenkin auki, astuuko se enää tänä vuonna lainkaan, ja jos, niin missä. Huonon spermanlaadun vuoksi se on ollut oriasemalle työläs ja tietysti omaltakin osalta kävisi hankalaksi, jos tammaa joutuu ajamaan kauaskin orin luokse, jos siirto ei ole mahdollista. Mutta Hermeli olisi isäoriina ns. riskitön, varma valinta. Vuodesta toiseen hermeliläiset komeilevat laatuarvostelu- ja kasvattajakilpailun kärkisijoilla ja vanhemmat polvet ovat jo kisakentilläkin hienosti menestyneitä. Ja jos se vielä kaudella 2012 saataville tulee, se on todennäköisesti vanhan oriin viimeinen kausi. Näin ollen, jos Hermeli on käytettävissä, on se varmasti orivertailuni kärjessä.
"Kakkosvaihtoehtoni" on todellakin kakkonen - Harjun Kakkonen. Nuori pilvenpoikalainen Harjun Oppimiskeskuksen kasvatti on menestynyt laatuarvosteluissa, ollen 3-vuotiaana ikäluokkansa voittaja ja 5-vuotiaana paras estehevonen. Viime syksynä kirjattu ori on 2012 ensimmäistä kauttaan käytössä siitoksessa, joten sen periyttämisestä ei tietenkään vielä tiedä mitään. Nuori ori nuorelle tammalle ei ehkä ole kaikkein varmin yhdistelmä, mutta kun taustalla on Pipoa, "mikä voisi mennä pieleen".. ;) Rakenteeltaan pari olisi hyvin yhteensopiva ja onhan se myönnettävä, että tässä valinnassa painaisi paljolti sekin, että ori käy hyppäämässä Kivisaaren oriasemalla joka sijaitsee tuossa noin 15 kilometrin päässä meiltä..
Sumiainen on edelleen pohdinnoissa mukana, olenhan sitä fanittanut jo vuosia. Viime kauden kisatuloksilla I palkinnon ktk-luokan saavuttanut komistushan oli viime vuonna orivalintana Mimmulle, mutta kiimojen (tai lähinnä kiimattomuuden) kanssa oli ongelmia ja Mini jäi ilman pikkusisarusta. Sumiainen olisi hienorakenteinen, ja lähellä. Jälkeläisiä sillä on vasta vähän, mikä olisikin yksi syy käyttää oria.
No, aikaahan tässä on miettiä ja pari uutta ratsukantakirjaoriakin vielä todennäköisesti Kiuruveden orinäyttelystä saadaan. Harjussa on luvassa 15.4. taas Orisuora, jo kolmatta kertaa järjestettävä suomenhevosratsu- ja pienhevosoriiden oriesittely. Sinne voisi taas yrittää lähteä, jos työt eivät liikaa haittaa harrastuksia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti