lauantai 4. helmikuuta 2012

Turhanpäiväistä kirjoittelua

Riittävän kuninkaallinen sävy
pikkuprinsessallekin
Otsikko on nyt otsikko. Aina ei voi onnistua.

Pakkasissa meillä eniten hullaantuvat kissat.. Vain yksi kolmesta suostuu ulkoilemaan melkein normaalisti, tuo karvamölli eli Isi käy välillä kääntymässä pihalla, ja pieni harmaa Silkki (joka kyllä tottelee nimeä Chipa) ei ole käynyt ulko-ovea lähelläkään viikkoihin. Tästähän sitten seuraa se, että koko kolmikko kiipeilee turhaantuneena seinillä, suunnittelee kirjahyllyn kaatoa ja muita pieniä terroritekoja. Tässä meinataan askarrella pesä uudesta satulahuopalöydöstäni - HV Polon kauniisti kimaltava Lurex FB:n markkinapalstalta 12 eurolla! Vaikka olenkin ollut (ihmeen hyvin pitäneessä) satulahuopien ostokiellossa viime kesän Bastionista asti, tuohon hintaan oli pakko sortua. Ostoksia piti tehdä myös eilen Kouvolassa käydessä Minjalle, kun hänen arvoisa pienuutensa ei ole suvainnut vielä kasvaa niihin mittoihin että varalla olevat 145-kokoiset loimet hänelle kävisivät.. Niinpä Agrimarketista ostin naperolle kauniin harmaaruudullisen Horzen high neck -toppiksen, kokoa 135. Mini mikä Mini. Eipä tuon loimittaminen nyt varmaan aivan välttämätöntä olisi (kun tarhassa on katoskin), mutta onpa nyt takki näillä pahimmilla pakkasilla niskaan heitettäväksi, aivan mahdottoman paksua talvikarvaa sillä ei nimittäin nyt ole. Meillä kun keleistä viis tarhataan pitkää päivää, ja iltatyöni vuoksi ponit tulevat sisään vasta puolenyön aikoihin, on oma mielenrauha ainakin taattu kun vauvan ei tarvitse palella.. ;) Samalla Kouvolankeikalla piti muuten viedä kaikki likaiset satulahuovat lopultakin pesuun jotta saisin vaikkapa sen satulahuopapostauksenkin tehtyä - no, muistin asian pesulan ohi ajellessa, joten joku toinen kerta sitten..


Ja sitten vähän irtopöllöilykuvia tältä päivältä. Olin jo ajatellut että reippailisin Kouvolaan 75-raveja seuraamaan mutta kyllä kylmä vei nyt minusta voiton. Miniä hetken kesti kuvata sormet aivan umpijäässä, oli pakko saada uutta kuvamateriaalia jos vaikka innostuisin sitä banneria tekemään. Mini sai ensimmäistä kertaa naamaansa nuo lempisuitseni, aikanaan Mimmun mukana tulleet hunterit. Aika sieväksi tekee tuo leveä turpis Mininkin pään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti