Himpula kotona ja muita kuulumisia

Haanen Hirmu aka. Hirppa, Himppa, Himpula, Himsu, Himurantti jne. palasi kotitallin vahvuuteen viime sunnuntaina. Voi rakasta kieroturpaa <3 Nyt on vain valitettavasti ennemmin tai myöhemmin edessä jonkun myyminen tästä laumasta, mutta asioillahan on tapana järjestyä parhain päin (?), toivottavasti nytkin. Meikää kun ei ole tehty rahasta/vapaa-ajasta/motivaatiosta niin kolmen hevosen kanssa pelaaminen ei pidemmän päälle onnistu, ilman että siinä joku osapuoli (ellei kaikki) kärsii.

Että tällaiset töppöset

Mimmun syksynpituinen kengättömyyskokeilu on tuntunut oikein onnistuneelta, arkomista ei ollut missään vaiheessa, kaviot ovat todella hyväkuntoiset märästä syksystä huolimatta (kengän kanssa samoilla keleillä olisi kavio tuttuun tapaan mennyt aivan haperoksi) ja asiaa pidemmän aikaa pähkäilleenä tein sitten päätöksen, että ainakaan toistaiseksi sille ei kenkiä laitetakaan. Niinpä kaviot vuoltuani ja mitattuani tilasin Vainikan Aitasta Mimmulle Cavallon Sport-bootsit esim. reippaampien maastolenkkien suojaksi, ja niihin asennettavat nastat talven varalle (sekä hieman tykötarpeita kavionhoitoon). On vähän kukkahattutätiolo, mutta minkäs sille mahtaa! Uskon että tämä on Mimmulle toimiva ratkaisu. Nyt odotellaan innolla lenkkareita, tai niitä ennen kyllä odotellaan laskua, mutta sitä hieman pienemmällä innolla..

Minja sen kuin kasvaa ja kaunistuu kuten sillä tapana on.. Kovempaa kasvua taitaa kyllä tehdä huiman pörröinen talvikarva :)

Lahjattomat treenaa..

..tai jotain sinne päin oli päivän teema, kun Mimmu kävi Sallin kanssa Harjussa esteitä vähän kisailemassa. Ei meinaan ollut ratsastanut sillä toukokuun jälkeen eikä yhteinen historia erityisen pitkä ole muutenkaan. Mimmukin vähän kevyemmällä ollut koko syksyn, ja hyppäämättä lukuunottamatta tämän viikon muutamaa testihyppyä minun kanssani (juurihan vannoin että en ole esteille suuntaamassa, no oli kuitenkin vähän pakko).. Odotettavissa siis oli että Mimmu posottaa menemään kuin mikäkin kaheli ja puomit sinkoilee epähuomiossa vähän joka suuntaan kun sillä on niin hauskaa.. No, joka tapauksessa oli selvää että hauskaa sillä olisi!

Luokkana oli 70 cm clear round, ja se puhdas ratahan sieltä tuli, nappisuoritus molemmilta osapuolilta! Mimmu sentään malttoi käyttäytyä pienen kisatauon jälkeen, vaikka kisapaikalle saapuessa tuntui alkuun taluttaessa siltä, että Pörisevä Mielettömän Iso Ja Komea Hevonen oli lentoon lähdössä, huolimatta siitä että minä hihitin sen käytökselle.. :) Asialliset hommat hoidetaan, tuumasi kuitenkin Mimmu, palasi yläilmoista tavallisten kuolevaisten seuraan ja oli oikein edustava. Ollakseen isomahainen kengätön puskaratsu. Joskin klipattu sellainen.

Tallilla tapahtuu

"Mä oon nakuna.."

Täällä mitään tapahdu, kunhan aloitin raflaavalla otsikolla, kun niiden keksiminen yleisesti ottaen on niin pirun hankalaa. Hahhahhaa.

Nyt kun olemme päässeet yli huikean hauskan avauksen, siirrytäänpä asiallisempiin aiheisiin. Minja palasi nopeasti kävelevien kirjoihin, itse ontuma ei itse asiassa kestänyt montaa päivää, mutta skeptisenä uskoin sen olevan kipulääkkeen aikaansaannosta. Kuurin loputtua ei mitään oireita kuitenkaan ilmennyt, ja parin sairastarhapäivän jälkeen siirryttiin ihan normaaliin elämään ilman jälkeäkään mistään. Hienoa! Mimmu valmistautui hurjaan talveen kasvattamalla hurjan talviturkin, joka ei minun työaikoihini sovi. Saman ongelman edessä kuin viime keväänä, siis: ratsastaa on pakko päivällä ennen töihin menoa, eikä mammuttikarvan kuivattaminen tarhauskelpoiseksi mahdu tähän yhtälöön, eikä myöskään parin tunnin tarhausaika aamulla tule kuuloonkaan. Ei siis muuta kuin klipperiä lainaksi ja kone surisemaan! Jäljellä ei voi paljon ylpeillä mutta ajaa se asiansa..

Tosiratsunnäköisen hevosen omistajana olikin kiva lähteä lauantaina Hartwall Areenalle katsomaan niitä ihan oikeita tosiratsuja. Lievä skeptisyys ja vastarannankiiskiasenne show'ta kohtaan (takanahan on kolme Hissiä kestänyt boikotti) haihtui nopeasti, upeita kisasuorituksia ihastellessa. Kun koko Areena (ennätysyleisöllä!) pidätti hengitystä ja eli mukana jokaisen esteen Juulin ja Escapen hypätessä GP:ssä... Ei siitä tunnelmasta paljoa voi parantaa. Expo oli odotettavan vaatimaton mutta eipä ostoslistallakaan ollut mitään erikoisempaa. Mukaan tarttuikin vain kaksi kirjaa, odottamani uutuus, Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia, sekä George Morrisin Taitava ratsastaja - Alkeista esteille (en kyllä meinannut suunnata sinne esteille, pysytään alkeissa..), jonka ostamista olen suunnitellut jo pitkään mutta korkean hinnan takia se on jäänyt. Nyt sitten senkin sai Agrimarketin osastolta hintaan 25 euroa :) Päivä oli pitkä (kaksi näytöstä) enkä illalla voinut jäädä aivan loppuun asti vaikka se sydäntä raastoikin, koulu-GP:n viimeisen ratsukon lähtöajan kolkutellessa puoli yhtä oli pakko taipua. Kotimatkaa kun oli vielä ja hevoset vailla iltaruokia*, ja halusin nukahtaa mieluummin omaan sänkyyn kuin rattiin. Kaikkiaan mahtava päivä, ja ensi vuonna kyllä uudestaan, sikäli kun Gordin organisaatioineen vielä onnistuu tämän ihmeen järjestämään.

* Epätyyppillisen vuorokausirytmini ja tallirutiinini vuoksi hevoset kyllä saivat ilta-, tai siis yöruokansa aivan ajallaan, no worries. Ja oli niitä poissaollessanikin ruokittu ;)

Meinasi jo unohtua, mutta onhan tänään myös eräs merkkipäivä. Kaupat Mimmusta tehtiin tasan kolme vuotta sitten! Ratsumäkeen muutimme 1.11.2007.

Mistä aloittaa?

Kirjoittelu on unohtunut tyystin ja onhan tässä välissä ehtinyt tapahtua.

Kuninkaallisissa Aarre Arvokkain otti voiton 5-vuotiaiden laatuarvostelussa, ja muutenkin oli mukavat pippalot. Joskin yksipäiväinen visiitti on aika ankea, nytkään en lauantaina käydessä nähnyt Aarre Arvokkainta askellajikokeessa, enkä toista velipoikaa Pikku-Seikkaa esteillä. Mestaruuksien toinen osakilpailu olisi ollut kiva, ja jos olisi päässyt sunnuntainakin, olisi lauantaina voinut ihastella vähän pidempään puoliverivarsoja EBEF-tapahtumassa. No, kaikkea ei voi saada, kun töissäkin pitää käydä.

Turvallisuusvastaavan tärkeään rooliin opiskelemassa meillä on pieni harjoittelijapoika Sakari, rekkurescuelainen sekalainen sankari ja sirkustaitelija. 5.7. syntynyt hurmuri on valloittanut koko Ratsumäen ja vähän jo muutakin maailmaa.

Ikävämpinä uutisina, viime keskiviikkona oli aamutallissa vastassa täysin kolmejalkainen Minja. Missään ei lämpöä eikä turvotusta, painoa varasi jalalle mutta liikkuminen vaikeaa. Eläinlääkärin valistunein päätelmä oli lihas- tai luuvamma lavan seudulla ja alkujaan määrättiin koppilepoa kipulääkityksellä, katsoen mihin tilanne etenee. Varsa ei onneksi enää tunnu ontuvan, joten ehkä selvittiin säikähdyksellä? Nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa..

Odotetaan, odotetaan, myös ensi lauantaita.. Kolme viimeistä HIHSiä on jäänyt väliin kalliita lippuja ja niiden huonoa vastinetta boikotoidessa, mutta nyt tämä "jos ette tule, koko HIHSiä ei enää ole" -propaganda sai minutkin heltymään, ja päivälippu lauantaille tuli hankittua. Eihän se vanhaa sarjalippuperinnettä korvaa, mutta pitäähän sitä ainakin tietää, mistä purnaa. Ja tämähän voi olla se viimeinen Hissi. Väkisinkin tässä kuume nousee, Areenan fiilistä ei voita mikään. Siispä, Helsinki International Horse Show, ready or not, here we come.

Kohti syksyä, kohti Ypäjää

Jo on ilmasto viilennyt, illat pimenneet, luonto muuttanut väriään, hirvikärpäset mönkineet piiloistaan.. Mutta turha tuota surra, syksy tuo mukanaan aina hyviäkin asioita. Enää viikko suomenratsujen kuninkaallisiin Ypäjällä! Toivomme onnea ja menestystä velipojille, siis Jaapelin jälkeläisille laatuarvosteluissa. Aarre Arvokkain näkyy starttaavan myös tämän viikon sunnuntaina Lahdessa 5-v. Racing-sarjan finaalissa - siis ihan niiden "oikeiden" puoliveriratsujen seassa ainoana suomenhevosvahvistuksena. Sen verran upea ilmestys se oli viime vuonna, että ties vaikka pesee koko porukan ;)

Kotitallilla elämä on palautunut normirutiineihin laidunkauden päätyttyä. Mimmun sydän suli nopeasti Minjan yrityksille päästä mamman kainaloon takaisin, ja parivaljakko tarhaa kimpassa oikein tyytyväisenä. Aiemmin mainittuihin suomenhevosnäyttelyihin Kausalaan ei tullut lähdettyä, sen sijaan upea Sumiainen kävi pokkaamassa sieltä ykköspalkinnon ja Best In Show -tittelin. Ensi kevään orivalinnat jo kaivertavat mieltä, ja Sumppi on kyllä kovasti yksi vaihtoehdoista.. Niitä tosin on aika pitkä lista. Kun vain saa rankattua, mitä siltä tulevalta varsalta haluaa, tekeekö sitä omaan käyttöön vai myyntiin.. Tosin myyntiinhän se Minjakin tehtiin, mitäpä minä estehevosella, mutta tuolla se vain tallissa seisoo edelleen :P

Varsinaiset ämmät..

Mimmukin sitten palasi kotitallille, joten nyt on kaikki "ämmät" koossa :) Yhteiselo laitumella alkoi sopuisasti (*koputtaa puuta*), Minja kyllä kovasti haluaisi äidin kainaloon, mutta mamma pitää tuimalla ilmeellä ja uhittelulla ipanat kaukana ja ne ymmärtävät pysyä. Ensimmäisen päivän jälkeen ainoa haavahoitoa tarvitseva olikin omille jaloilleen potkinut Mimmu.. Onneksi ei ollut isompaa vahinkoa, se nyt tästä vielä puuttuisi.

Mimmusta on tullut niin vahva ja vauhdikas estetykki, että meillä on aika paljon keskustelun aihetta ratsastuksen suhteen. Mutta kivahan se on kun on jotain mitä työstää, kyllä siitä vielä se ajatuksella toimija esiin kaivetaan.. On myös tammalle vähän kerrynyt tuota ylimääräistä painoa, joten laihdutuskuuri kehiin :P

Surullisempina uutisina, tallin turvallisuusvastaava, 14 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt seropiherra Jalo lähti joukostamme viime viikolla. Ikävä jäi!

Kesä se vain kuluu

Rautalammilla juhannuksena

Vuosi 2010 tulee jäämään mieleen äärimmäisistä sääoloistaan - nyt 30 asteen helteissä paahtuessa tuntuu aika utopistiselta, että vielä alkuvuodesta taisteltiin 30 asteen pakkasissa, oli metrin hanki ja pitkästä aikaa "oikea talvi" :)

Kesä ei ole ihan joka mielessä mennyt niin kuin piti, Mimmun kisaaminen sai nimittäin jäädä yksinkertaisesti rahanpuutteen takia. Annika on kuitenkin ahkerasti treenannut sen kanssa Rautalammilla, ja Mimmu palaa kotiin elokuun alussa. Syksyn kuviot vielä vähän auki, katsotaan mitä keksitään. Meikäkin joutuu "kesäloman" (töitä on kyllä tehty aamusta iltaan..) jälkeen takaisin satulaan, mikäli kroppa kestää sinne asti :) Alkukesästä rusautettu polvi vihoittelee edelleen, ja uusimpana yritti Kurre tempaista minulta sormet sijoiltaan. Ei hevosnainen tervettä päivää näe, vai miten se oli..

Mini puolestaan on aikuistunut valtavasti, se näyttää jo aivan isolta hevoselta! Kausalassa olisi suomenhevosten show-näyttely 15.8. jonne kovasti kutkuttaisi raahata molemmat tammat, mutta saapa nähdä. Rahanmenoa sekin osaltaan tietää, mutta varsinkin Minjasta olisi kiva kuulla lausunto tässä kasvuvaiheessa..

Tulihan ne Loviisan ravitkin sitten käytyä katsastamassa 28.6. Rakastuin Maahiseen :)

Kymi GP

Eilen piti käydä vähän Kouvolan raviradalla kansainvälistä tunnelmaa haistelemassa, kun on nyt jo kahtena kesänä pitänyt käydä Kymi GP kokemassa mutta aina on jäänyt väliin. Eikä kyllä muutenkaan ole tainnut tulla käytyä raveissa kuin viime keväänä viimeksi.. Ja olihan siellä tunnelmaa tosiaan! Kymi GP:n voittaja Brioni oli hieno, mutta sykähdyttävin esitys oli kyllä Prince de Montfort 3100 metrillä :)

Vähäsen kuvia:

Brioni

Prince de Montfort

Ikuinen suosikkini Köppinen!

Köppistä olen fanittanut varsasta asti. Tässä hän on palkittuna I palkinnolla ja näyttelyn parhaana varsana Sipoossa 22.4.2006.


Iski taas kyllä pieni ravikärpäsen purema. Pitänee ainakin kesäratojen kunigatar, Loviisa käydä pitkästä aikaa kokemassa tänä kesänä!

Kuva vain

Mini tänään laitumella :)

On the road again

Eni-Haun eläintaksilla Mimmu matkasi tänään pitkän reissun Sippolasta Rautalammille. On ilo omistaa hevonen joka on noin helppo matkustaja - se juoksee autoon eikä inahda koko matkan aikana - jos vaikka perillä odottaisivat kilpailut..

Hetkeä ennen lähtöä vielä napsimassa viimeiset mehevät laidunruohot Turman tallilla.

Lisää hyppelyä

Viikonlopun esteharjoitusten perusteella tähyilemme luottavaisin mielin kesään, ja Annikalla näpit syyhyää entistä pahemmin Rautalammin päässä! Kiitos lainapilotti Salli :)

 

Hyppytreenejä

Tiukan treenikevään jälkeen Mimmu alkaa olla kuosissaan! Kuntoa on rakennettu huolella, ja viikon kuluttua Mimmu lähtee Rautalammille tositoimiin. Nyt pitää vielä ottaa ilo irti viimeisestä viikosta tamman kanssa, sitä ei tiedä koska se tulee takaisin kotiin :) Mutta en myöskään malta odottaa, että Mimmu pääsee kisaamaan oikein tavoitteellisesti. Siinä hommassa se kun on aivan elementissään.

Eilen Mimmu pääsi taas vähän hyppelemään, ja sama ohjelma on luvassa tänään.




Vertailun vuoksi.. Tässä Mimmu helmikuussa vasta klipattuna ja tositreenailun alussa ;)

Laidun kutsuu

Aidat viritelty lumimassojen jäljiltä kuosiin, siispä vihreälle totutus alkoi tänään :)

"Sitten keväämmällä"

Sitä vain ollaan päädytty melkein toukokuun puolenväliin, ja Minjan ajo-opetusprojekti on jumittunut asteelle "valjaisiin totutus selvillä, jatketaan sitten keväämmällä". No, tästä ei paljoa keväämmäksi enää pääse, ei kalenterin eikä kelin mukaan, joten ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni, jotta saadaan perusasiat haltuun ennen kesää. Nyt siis olemme muutamana iltana heittäneet valjaat niskaan ja harjoitelleet vähän ohjasajoa. Varsanajoon sopivia kärryjä ei tässä olekaan hollilla kun koppakärryni ovat mallia sotanorsun vedettävät, ja oma investointibudjetti näyttää hiljaiselta Mimmun kisakauteen valmistautuessa, joten saa nähdä koska päästäänkään varsinaisesti ajamaan. Mutta hyvähän se on varsan kanssa puuhastaa, ja Mini selvästi nauttii uudesta tekemisestä. Jos hiljaa hyvä tulee, niin tästä tuleekin erinomainen..

Synttäritkin on jo viikon päässä! Hui! Niin sitä vain vuosi sitten jännitettiin, kyttäiltiin mahaa ja tulkittiin varsomisen lähestymisen merkkejä. Ja tämmöinen jumalattoman pieni mytty sieltä sitten saatiin :)

Pessimisti ei pety..

Kävimme sitten näyttelyssä tuomion hakemassa, ja luonnollisesti ne varovaisen toiveikkaat haaveeni menestyksestä lytättiin täysin.

Palkinto: III+
Tyyppi: Hyvä tp 8
Runko: Pyöreä runko, pieni pää, leveästi asettuva kaareva kaula, loiva lapa, matala säkä, vento selkä 7
Jalat: Supistuneet etusääret, ej hieman suppuvarpaiset, tj pihdissä ja ahdasasentoiset 6
Kaviot: Pystyt renkaiset kaviot, vetäytyneet kannat, holvikkaat 7
Käynti: Ahdas, ej palmikoi, riittävä yliastunta 6
Ravi: Ej hieman väljenee, tj ahdas 7
Mitat: sk. 137, lk. 138 cm

Mini kuitenkin käyttäytyi varsin siivosti, ja oli oikein taitava neiti, mitä nyt arvostelussa hermostutti kun muut varsat olivat niin kaukana, ja kerran oli pakko loikata päälle ja teloa jalkani. Auts.

Kohti näyttelyä

Näyttelyyn sitten ilmoittauduttiin, ja nyt on viikko aikaa koitokseen. Hui. Hieman olemme harjoitelleet suitset päässä juoksentelua ja maltillisesti seisomista, sekä hienovaraista näyttelyasennon säätöä. Saahan sitä hioa vaikka mitä, mutta se on asia aivan erikseen, miten lapsi sitten käyttäytyy ensimmäistä kertaa poissa kotoa, kun ei ole mahdollisuutta nyt harjoitella missään "vieraalla maalla"..


Ei se pahalta näytä (kuva viikko sitten), joten varovaisesti uskallan haaveilla jonkin sortin pärjäämisestä. Tai ainakin siitä, ettei sitä haukuta ihan lyttyyn. Minun pikku vauvaani.. <3 Tai pikku ja pikku, säkäkorkeus on n. 140 ja lautaskorkeus noin 145 cm omilla mittauksilla.

Tyhjä talli

No ei aivan, mutta huomattavasti pienentynyt hevosmäärä, kun Mimmu lähti pari viikkoa sitten puoliylläpitoon ja Mamma & Ilona muuttivat uuteen kotiinsa viikonloppuna. Minjalla oli pari kovaa aikuistumisen paikkaa, mutta hyvin hän tyytyy elämäänsä, tarhakaverinaan issikkaruuna Kurre.

Minja on taas kasvanut ja venähtänyt kovin, ja alkaa näyttää siltä, että ehkä sen kuitenkin uskaltaa viedä Anjalan varsanäyttelyyn 19.4. No, sehän ehtii vielä moneen kertaan muuttua suuntaan tai toiseen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ainakin on tavoitteena nyt harjoitella esittämistä ja sen sellaista, vaikka näyttelyyn ei päädyttäisikään. Selkeä tavoite tekee aina harjoittelusta mielekkäämpää. Tai siis, mistä harjoittelusta - illalla talliin taluttaessa kokeiltiin vähän juoksemista, ensimmäistä kertaa. Ei muuta kun yksi maiskautus ja itse juoksuun ja varsa tulee mukaan, ravaa kauniisti lennokkain askelin pihatietä ympäri kunnes mammalta kunto loppuu ja pitää hidastaa. Minjan näyttelytreeni taitaa toisin sanoen olla mamman kuntotreeni ;)

Kuntotreeniä on siis päässyt toden teolla harjoittamaan myös Mimmu, joka nyt majailee toukokuun loppuun saakka Turman tallilla, käytössään loputtoman upeat maastot, hyväpohjainen kenttä (naapuritallilla) ja motivoitunut ratsastaja. Itsekin käyn tammaa liikuttamassa, lähinnä niitä maastoja hyödyntämässä.. Mikä sen mukavampaa kun upeassa kevätauringossa päästellä menemään mäkiä ja mantuja.

Oppia ikä kaikki

Minja vuoltiin jo viime viikolla samalla kun Mimmu kengitettiin, mutta lainalapsi Ilonan vuoro oli vasta tänään. Ilona kun on vähän eloisaa sorttia luonteeltaan muutenkin, ja koska viime vuolu onnistui vasta huulipuristimen kanssa, kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin pistää puristin heti alkuun "ennen kuin se aloittaakaan mitään". Aiemmin puristin on toiminut varsaan kuin rauhoituspiikki, mutta nythän siitä sota syttyi kun se pyöri, hyöri, heitti etusta, potki ja yritti kaatua. Sanomattakin selvää, ettei vuolusta tullut yhtään mitään, ja savu nousi korvista itse kultakin. Oli pakko ottaa aikalisä. Menin itse nostelemaan varsan jalkoja, pidin niitä ylhäällä ja taputtelin kavionpohjia, eikä se tuumannut siitä yhtään mitään. Siispä kokeiltiin vuolua ihan ilman puristimia, eikä varsalla karvakaan värähtänyt, kun se täysin rauhassa seisoi ja antoi vuolla kavioitaan.

Mikä meni pieleen? Käytiin luonteeltaan röyhkeän, mutta aran varsan kimppuun "ennen kuin se aloittikaan mitään" kuin yleinen syyttäjä sillä perusteella, miten se on käyttäytynyt kuukausia sitten, ensimmäisessä vuolussaan jolloin ei oltu kavioita nosteltukaan vielä kovin kauaa. Kahden vuolun väliin on mahtunut lukemattomia jalannostoja ja myös vuolun harjoittelua, maasta käsittelyä, varsan siedättämistä kosketukseen ja varusteisiin. Kun aikoinaan se hermostui ja jännittyi jo jalan koskemisesta, nyt sille saa rauhassa kääriä pintelitkin. Tottakai olisi pitänyt ymmärtää, että ei lähtökohta ole enää sama kuin viime vuolussa. Ei voi kuin ihmetellä omaa typeryyttä, ja varsan viisautta. Alun painista huolimatta se puristimesta päästyään seisoi rentona ja rauhallisena kuin olisi ikänsä vuoltu.

Ilona on kaikkiaan todella kiehtova persoona. Se oli tullessaan nelikuisena niin pelokas, että se kiipesi karsinanseinälle jos sitä yritti lähestyä. Pitkä tovi meni siinä, että päästiin edes riimua pukemaan ilman että varsa sinkoili päättömänä ympäri karsinaa ja piti "lassota" se kiinni. Pikkuhiljaa se kuitenkin oppi, ettei siitä kiinniotosta kuolekaan. Kun sen kanssa pääsi joihinkin väleihin, oli todettava että siltä puuttuivat kokonaan rajat ihmisten suhteen, se saattoi puskea päälle tai näykkiä, mutta otti todella pahasti nokkiinsa jos sitä komensi. Mutta niin vain näistäkin ongelmista on ajan kanssa päästy, kun on tehty selväksi ihmisen oma tila ja asetettu rajat, ja siitä on tullut yllättävän luottavainen ja helppo käsitellä. Toki sen perusluonne on edelleen arka, mutta samalla siinä on valtavaa egoa ja röyhkeyttä, joten sen kanssa oleminen kysyy aina aivotoimintaa itseltä. Siinä on iso hevonen pienessä paketissa, ja tuolla luonteella voisi uskoa sen juoksijana pärjäävän.

Valtava kontrasti verrattuna Minjaan, jolla kyllä myös sitä itsetuntoa on, mutta se on rohkea ja nöyrä. Syntymästä alkaen sille on tehty selväksi että ihminen ei ole paini- eikä purulelu, ihminen saa nostaa jalkoja koska haluaa, ihmistä väistetään, ihmistä kuunnellaan. Se rakastaa huomiota ja ihmisen kanssa olemista, ja hämmästyttää minua jatkuvasti uskomattoman hienolla käytöksellään, mitään sille ei ole tarvinnut "opettaa", kaikki vain tehdään. Siinä jos missä on helppo varsa.

Ilona on myynnissä, ja pienellä haikeudella suhtaudun sen lähtöön. Minjan rinnalla se on äärimmäisen opettavainen varsa, kun sen kanssa mikään asia ei ole itsestäänselvyys.

Kasvua ei voi estää..

..vai miten se oli? Kuvassa Minja tänään. Taisin viime merkinnässä ehtiä riemuitsemaan Minjan sopusuhtaisuudesta ja kauneudesta. No, siinä uskossa ehdin hetken elää, tässä eräänä iltana harjaillessa rupesin katsomaan että ei hemmetti, taas se on hujahtanut lautasilta sen kymmenen senttiä. Ja mittahan sen varmisti: sk. edelleen noin 135 cm, mutta lautasilta varmaan lähemmäs 140. Hohhoijaa! Sinne meni se ryhti ja linjakkuus. Mutta eikös se sanonta jotenkin niin mene, että varsoja pitää arvostella kolmetuntisina, kolmepäiväisinä, kolmekuisina ja kolmevuotisina? Seuraavaan etappiin on onneksi vielä matkaa, joten voin vain ummistaa silmäni ja nauttia toimivasta, hyväluonteisesta vauvahevosesta. Kyllä siitä vielä hieno hevonen kasvaa!

Mimmun kesäkuntoonratsastusta on tehokkaasti estänyt viikon mittainen flunssa, mutta eiköhän tästä vielä päästä takaisin satulaan ja vauhtiin. Kengittäjälle pitäisi myös muistaa ensi viikolla soittaa, jotta päästään maastoonkin :)

Niin se aika rientää

Hevoset ovat järjettömän lumihangen johdosta juosseet tarhastaan karkuun pitkin kyliä, ja sille toiminnallehan piti saada nopeasti loppu, joten nyt on väännetty vanhaan lankkuaitaiseen metsätarhaan viimeisen päälle sähköt ja talvinauhat, ja sielläpä kelpaa tyttöjen möllötellä ja itseään hinkata pihkaisiin puihin. Näin sain myös tarhana olleen kentän vapaaksi ratsastuskäyttöön, minkä pitäisi helpottaa projektia "Mimmu kesäkuntoon 2010" (joka on jo auttamatta myöhässä). Enää esteenä ei ole edes satulan puuttuminen, sillä vuosien haaveilun jälkeen otin ja repäisin eli ostin Mimmulle Wintec Isabellin, joka eilen saapui kotiovelle Saksanmaalta (ja koska yksin on ikävä matkustaa, oli sillä uusi estepenkki kaverina). Onneksi se istui Mimmulle juuri niin täydellisesti kuin pitikin, joten esteet oikealle treenaamiselle rajoittuvat enää satulan päälle.

Laskeskelin eilen, että en tosiaan ole kunnolla ratsastanut noin puoleentoista vuoteen, sillä kesällä 2008 minulla ruksahti selkä (myöhemmin murtui varvas ja käteenkin piti vielä tikkejä hankkia.. ei ollut hyvä kesä se) ja Mimmulla oli muutenkin kevyempää astutuksen takia, kantakirjausta ennen se oli muutaman kuukauden muualla treenailemassa, sitten olikin jo mammalomaa ja lähinnä maastoilua ja kevyttä köpsyttelyä (ja enemmän tai vähemmän selkäkipuja itsellä), ja hups, nyt mennään vuodessa 2010. Toki sitä on selässä tullut oltua paljon, mutta ilman satulaa naruriimuhipsuttelu ei kuitenkaan aja ihan samaa asiaa kuin täysipainoinen treeni. Joten työtä taitaa kaikkiaan olla enemmän ratsastajan kun hevosen "kuntoutuksessa".. No, ei auta muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä treenaamaan. Mahtaisi ihan valmentajan käytöllekin olla tarvetta, kunhan nyt jonkun aikaa ensin ihan omillaan väännetty sen verran että sitä kenenkään valvovan silmän alla edes kehtaa ratsastaa ;)

Lunta tosiaan on enemmän kuin ihmismieli voi käsittää. Lapset kävivät jokin aika sitten siitä laitumen puolella riemuitsemassa:






Lapsilla on jo ollut valjaatkin niskassa talutellessa, mutta sen pidemmälle ei ole vielä opetuksessa päästy. Hiljaa hyvä tulee? Minja on kirinyt kaiken takakorkeutensa kiinni ja on yhtäkkiä aivan huumaavan ryhdikäs ja kaunis. Varsanäyttelyyn olisi vielä muutama kuukausi, eiköhän se kohta tuosta ala taas muuttumaan takaisin rumaksi ankanpoikaseksi.. ;)