Huhtikuun hevostelut

Vau, nyt ollaan otsikoinnin ytimessä. Huhtikuussa on hevosmessujen jälkeen tapahtunut kaikenlaista pientä, mistä ei ole erillisiä postauksia tullut askarreltua, mutta ehkä tällaisen yhteenvedon myötä sitten tallennetaan nekin tapahtumat blogin arkistoihin. Onpahan sitten, mitä vanhana muistella.

Hevosmessujen jälkeisenä viikonloppuna, 8.-9.4. järjesteltiin Kymijoen Ratsastajien 1-tason kilpailuja, lauantaina esteitä, sunnuntaina koulua. Toimihenkilöhommien ohella tuli tietysti ulkoilutettua myös kameraa - etenkin maneesissa käytyjen estekisojen kuvat ovat aika ankeita, mutta tulipa testattua Nikkorin putken toiminta myös tummassa ja sysipimeässä maneesissa, joka ei lainkaan lukeudu kuvaajan unelmapaikkoihin. Sunnuntain koulukisoissa (jotka onneksi olivat ulkona) manuaalimissioni taas aiheutti sen, että pilvisen ja aurinkoisen kelin vuorotellessa koko ajan, joutui säätöjäkin räpläämään ja kuvia katselemaan yhtä lailla, eli poltin lopulta akkua siihen tahtiin, että säästelin loppuvirrat vain palkintojenjakokuville (joita minun seuran kotisivujen ylläpitäjänä ja yhtenä tiedotusvastaavana on syytä napsia). Näiden kisojen jälkeen sain kuitenkin lopultakin tilattua peräti kaksin kappalein vara-akkuja. Enhän minä ole siihen patistanut itseäni kuin kameran ostosta asti, mutta jostain käsittämättömästä syystä olen onnistunut lykkäämään sitä! Ja jatkaen laiskuuden ja saamattomuuden teemaa, ei näitä KJR:n kisakuvia ole käsitelty tai oikein enää ajateltukaan.

o. Kuukson Kaipaus

Kevääseen on tiiviisti kuulunut herra Kekkosen irtohypytysharjoitukset, joiden tuloksia päästiin testaamaan 16.4. Harjussa nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa. Lähtönumerolla 1 päivään startannut ori täräytti tauluun sekä irtohypytys- että askellajikokeesta sellaiset pisteet että oksat pois, pisteiden keskiarvo 16,38, ja niillä pidettiin johtoasema palkintojenjakoon saakka. 4-vuotiaiden karsinnan voitto, sekä parhaan este- ja askellajihevosen tittelit. Turhaa ei ole siis puomijumppa tänäkään keväänä ollut :D Olin avustamassa myös 3-vuotiaan Kuukson Kaipauksen kanssa sen kokeissa, eikä hullummin suorittanut Ukkokaan, nimittäin sille irtosi oman ikäluokkansa jaettu toinen sija pistekeskiarvolla 17,33, laukasta päivän parhaat pisteet, 9,50. Sumiaislaisten päivän sinetöi vielä tamma Epona Huisko, ollen kolmevuotiaiden 9. ja saaden puolestaan päivän parhaat ravipisteet, 9,25. Tuttujen hienosta menestyksestä huolimatta kotiin sai ajella pala kurkussa, kun jossitteli sitä, ettei omaa sumiaislaista koskaan saanut. Mimmua toki yritettiinkin astuttaa, mutta kiimaongelmat sotkivat sen kesän, vaan miksi en Miniä astuttanut silloin kun se oli 3-vuotias? Silloin en voinut tietää että se olisi oriin viimeinen kesä, eikä asia jossittelemalla miksikään muutu, mutta näin hienoa ja harvalukuista jälkeläisjoukkoa katsellessa sitä suree koko rodun puolesta, ettei näitä ole enemmän. Sumiainen itsehän edusti minulle - jo kauan ennen sen omistajaan ja itse hevoseen vähän sattuman kautta tutustumista - suorastaan ideaalista suomenhevosratsua, eikä sen näyttöjä periyttäjänäkään voi vähätellä. 9 elossaolevaa jälkeläistä (yksi kuoli muutaman päivän iässä), viime vuoden isäoripörssin paras R-suunnan ori, jälkeläisissä laatuarvostelussa (karsinnoissa ja finaalissa) pärjänneitä ja myös Kasvattajakilpailu-sijoittuja. Ihan hyvällä prosentilla menestyjiä!

Ennen Tampereen messuja vietetyn unettoman loppurutistuksenkin hedelmät pääsivät paperille asti, kun painotuore Hevosenomistaja 2/16 tupsahti postilaatikkoon. Kuusi sivua tekstiä, eikä ihan kaikki kirjoitettu mahtunut lehteenkään :D Nyt kun tuo on alta pois, pitäisi varmaan luvatusti blogiinkin joku raportintynkä raapustella seminaarista..?

Ja sitten pääsemmekin jo 22.4. Kouvolassa vietettyihin Nostalgia-raveihin! Vanhan ajan tunnelmaa huokuva ravitapahtuma on tähän asti aina syystä tai toisesta jäänyt minulta väliin, mutta tänä vuonna raahasin itseni paikalle katsomaan Raviliiga-hevosemme Despinan ensimmäistä Nuoret-lähtöä ja toki raveja muutenkin. Pääosin harmaa keli oli hyvä tilaisuus testailla Nikkorin ominaisuuksia ulkona, se kun on toistaiseksi saanut lähinnä maneeseja tai messuolosuhteita nauttiakseen, ja tuo kiinteä 85 mm polttoväli oli (kroppikennossa) oikeinkin passeli radanvarteen.

Paluu Kouvolan raviradalle koittikin jo seuraavana päivänä, kun Ratsastajainliiton teemavuoden Hevosen Hyvinvointikiertue rantautui myös Kaakkoon. Minna Tallberg piti napakan 3 tunnin luennon, mutta olisihan tuollaista asiaa taas kuunnellut vaikka koko päivän.. Sen kummempia muistiinpanoja ei tullut raapusteltua ylös kun materiaalit lähetettiin osallistujille, joten mitään suurempaa luotausta luennon sisältöön ei ole luvassa blogiinkaan. Kannattaa kyllä käydä tämän luentosarjan tilaisuuksia kuuntelemassa, jos omille seuduille sattuu. Hevosen oppimisesta ja käsittelystä ei voi tietää liikaa.

Ja viimeisenä muttei vähäisempänä, suunta oli raviradalle myös tiistaina 26.4., kun tein varsanäyttelyyn täsmäiskun ruokatunnilla. Kuukson Kaipauksen ohjaksissa tuli kipitettyä oriille II+ palkinto ja näyttelyn parhaan varsan titteli, ja itsekin parhaan esittäjän palkinnon (kauniin hevosaiheisen Sevenonin lasin) vielä nappasin. Ei pöllömpi suoritus!

Pitihän sitä tämmöistäkin testata

Entäs sitten toukokuu? No onhan tässäkin vaikka mitä tulossa, mutta etunenässä tietysti Niinisaloon 14.-15.5.!

Hevoset 2016

Marko Björsin kouluklinikalta

Hevosmessut Tampereella oli merkattu jo hyvin aikaisin kalenteriini, sattuihan samaan yhteyteen 3-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallinen varsanäyttely, jossa oli vähän juoksuhommia tiedossa. Hevoset-messut olivat minulle kaikkiaan neljännet. Meillä on Tampereen kanssa jonkinasteinen viha-rakkaus-suhde, lähinnä siksi, että väenpaljous on monesti niin ylitsevuotava, että messujen tarjonnasta ei aivan täysin siemauksin pääse nauttimaan. Mielenkiintoista ohjelmaa oli kyllä ruksattu listasta tällekin vuodelle, erityisenä kohokohtana SRL:n järjestämä hevosen hyvinvointiseminaari lauantaina.  Kun tänä vuonna ensimmäistä kertaa "uskalsin" hakea blogipassia Horse Fairiin, piti tietysti kokeilla samaa Tampereellekin. Laitoin blogistihakemuksen menemään jo hyvissä ajoin, mutta kun vastausta ei kuulunut, ehdin jo voittaa pari lippukisaakin. Kun sitten tuli lopulta messuviikolla tuli blogivahvistus ja vielä seminaariosallistujanakin tupsahti yksi lippu, tuntui lippuja lopulta tulvivan ovista ja ikkunoista, ja pääsin laittamaan hyvää kiertoon ja lippuja kavereillekin, oman sisäänpääsyn hoituessa blogisti-rintamerkillä.

Lauantaiaamuna herätys oli aikainen, ja kun siitä pari tuntia myöhemmin eli viiden aikaan odottelin tienlaidassa jatkokyytiä, laskeskelin että edellisestä 48 tunnista olin nukkunut noin viisi, torstain ja perjantain välisen yön mennessä iloisesti rästihommien kimpussa (lue: lähinnä päätä seinään hakaten ja tyhjää tietokoneen ruutua tuijottaen, toivon että siihen jotenkin maagisesti ilmestyy tekstiä jos olet tarpeeksi epätoivoinen). Juu ja heti selvennyksenä, että en näillä pohjilla ollut itse auton ratissa tätä reissua. Matka kohti Tamperetta, tai ensin Ylöjärveä meni hujauksessa, ja kohta oltiinkin Teivossa jättämässä oripoikaa vierastalliin, minkä jälkeen suunnattiin itse messuille. Pääovilta oli jo pahin tungos hälvennyt ja pressitiskiltä pääsin blogisti-merkkini noutamaan ilman jonottamista. SRL-seminaari alkoi klo 10 ja ensimmäisenä vuorossa oli Tuire Kaimion luento hevosen oppimisesta, jonka jälkeen hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Marja Raekallio puhui seminaariväelle hevosen kipukäyttäytymisestä.

Seminaariohjelma olisi jatkunut mielenkiintoisena vielä iltapäivän puolella, mutta olin lupautunut joksikin aikaa talkoilemaan SHKL:n pisteelle, joten pari tuntia vierähti tutuissa ständihommissa Hevosenomistaja-lehtiä jakaen ja liiton jäsenetuja mainostaen (samalla puolella korvaa vastapäätä olleen Cavallo Pro Shop -nurkkauksen esityksiä kuunnellen). Ständillä väkijoukkoja paossa (tiskin takana on turvallista!) olisi viihtynyt kauemminkin, mutta kello tikitti ja piti lähteä lounaalle että ehtisin kiertää vähän messualuettakin ennen seuraavaa ohjelmanumeroa: Dr David Marlin luennoi hevosten valmentamisesta ja vammoista (ennen kaikkea niiden välttämisestä). Tähtien Saliin kertyi harmittavan harvalukuinen yleisö, sillä tunti oli ihan täyttä asiaa ja herätti paljon ajatuksia. Siitä huolimatta, että tilaisuus oli Speedexin järjestämä, mitään mainospuheita ei kuultu.

Valmennusluennon päätyttyä ehti olla tunnin hengähdystauko ennen suomenhevosten orikavalkadia - tai paremminhan siellä väljässä luentosalissa oli tilaa hengittää kuin täyteen pakatulla expoalueella. Tässä kohtaa päivää ostossaldo vilkkui jo punaisella (esitellään niitä tuonnempana), mutta ahnaasti taisin edelleen kierrellä kojuja kunnes oli aika etsiä sopivaa rakoa katsomosta suomenhevosten näytöstä varten.

sh-o. Pimun Vilske

sh-o. Savelan Hemuli

Orikavalkadissa nähtiin yhdeksän paria suomenhevosratsu- ja pienhevosoreja näyttävissä esityksissä, joista ei mielikuvitusta puuttunut. Tuttujen suosikkien, kuten Savelan Hemulin ja Pimun Vilskeen lisäksi joukosta löytyi myös mukavia uusia tuttavuuksia, kuten pienhevosori Tintin Muskotti. Kamerakin joutui tämän ohjelmanumeron ajan kovasti töihin, tunnustellessa uuden objektiivin suorituskykyä näissä olosuhteissa. Olen edelleen rakastunut, mutta tämä viikonloppu kyllä taas alleviivasi kovasti sitä, että nälkä todella kasvaa syödessä.. Kiinteäpolttovälinen on mikä on, mutta valovoimaiset telezoomit ovat kyllä niin kaukana meikäläisen ulottumattomissa, joten turha edes haikailla.

Päivä ei loppunut vielä suomenhevosiinkaan, tai itse asiassa se jatkui toisella suomenhevosaiheisella ohjelmassa, kun Heidi Sihvo selvitti Racing-työnäytösalueella rakennearvostelun perusteita. Sen loputtua, puoli seitsemältä olikin jo korkea aika suunnata kohti hotellia.. Mutta olipas antoisa ja monipuolinen messupäivä!

Ei se herätyskello kauniita sulosäveliään sunnuntaiaamunakaan turhan myöhään huutanut ilmoille, kun esitettäväni oli varsanäyttelykehässä numerolla 1. Suunta Teivoon ja oripojan viimeiset puunailut kehää varten. Jo tuttuun tapaan Ukko oli kovin, kröhöm, eloisa näyttelypaikalla, joten varsapainiksihan tämä homma taas meni.

"Joko tämä kohta loppuu?"
© Lotta Heinonen 

© Lotta Heinonen 

Ja mitä tässä jälkimmäisessä kuvassa oikein tapahtuu? :D Räkätin aivan hulluna kun tämän näin esimerkkikuvana galleriassa ja pakkohan se oli itsellekin ostaa, kun näin huolella edustetaan. Videoreplay ja muu kelaaminen on johtanut siihen valistuneeseen arvaukseen, että tilanteessa jossa kolmion "takasuoralle" raviinlähdössä kävi pieni laskelmointivirhe, kun kovin paineistunut hevonen käyttikin virtansa ihmeelliseen minipukkiin liikkeellelähdössä ja hukkasi askeleensa, eikä lähtenytkään ihan minun mukana sillä tavalla kun olin laskelmoinut ( = juostaan kohti muita hevosia ja se käy tosi kuumana = en laita painetta tai laukataan), joten kuvassa minä joko a) maiskutan b) huudan, toivottavasti en ainakaan mitään painokelvotonta, tai c) jotain muuta, mitä? :'D No, joka tapauksessa ei esitetty lähellekään sitä ravia mikä varsasta parhaimmillaan lähtee ja pisteeksi tuli 7,5, kaiken kaikkiaan palkinnoksi II-. Finaaliin näillä ei olisi asiaa (vaikka ei se lopulta monesta pisteestä ollutkaan kiinni), mutta päätettiin aamupalan kautta mennä vielä messuille pyörähtämään.

Marko Björsin kouluratsastusklinikka tuli seurattua katsomosta käsin (lähinnä kameran etsimen läpi), ja sen jälkeen oli vielä vuorossa messualueen huolellinen läpikäyminen, ennen kuin oli aika hyvästellä Hevoset 2016.

Summa summarum, Tampere näyttäytyi tänä vuonna monipuolisena messukohteena, josta löytyi varmasti jokaiselle jotakin. Jotta itsekin olisi kaiken kiinnostavan ehtinyt nähdä, olisi pitänyt revetä moneen paikkaan yhtä aikaa. Asiapitoiset seminaarit ja luennot toivat kivaa vastapainoa ihmisvilinälle ja messuhulinalle, mutta pitihän siitä ostoshysteriastakin imeä itseensä sen verran innostusta, että pari heräteostosta tuli tehtyä. Yleisön suhteenhan Hevoset teki tänä vuonna ennätyksensä! Siinä missä ihan ensimmäiset hevosmessuni Tampereella olivat kamala ahdistuksen täyttämä kokemus, kun ei ollut tilaa olla eikä edes hengittää (elettiin aikaa ennen E-hallia), on Hevoset aina vuosi vuodelta parantanut kuvaansa silmissäni, ja niin kävi nytkin. Risuja ei tämän vuoden kattauksesta, ainakaan minun näkemistäni osioista, voi rehellisyyden nimissä oikein jakaa. Ensi vuoden messuajankohta, 8.-9.4.2017, pitää siis jo laittaa muistiin, sillä Tampere on varmasti kohteena silloinkin.

..Jaa, ne ostokset vielä! Ensimmäinen hairahdus sattui lauantaina, kun Hankkijan pisteellä silmiini eksyivät Roecklin tuoreet kausivärit, joita en vielä aiemmin ollut nähnytkään. Punaiset Roecklit! Viime kesän fiesta red oli turhan oranssi omaan makuuni, mutta tässä uutuudessa oli jo potentiaalia. Hankkijalta ei kuitenkaan löytynyt hanskaa oikean kokoisena, kuten ei etsinnän jatkuessa Manskiltakaan, mutta Reunos oli avain onneen ja hanskaostoksille. Roeckl Lona -hanskat kausivärissä Raspberry köyhdyttivät minua messutarjouksessa 32 euroa. Sävyn nimen selvitin vasta nyt, ja olinkin jo aiemmin todennut että on näissä jotain vadelmaan vivahtavaa, mutta kuitenkin enemmän rehellisesti punaiset kuin pinkit hanskat. Myöhemmin vielä muistin, että oikeastaan minun piti ostaa uudet Roecklit jo vuosi sitten Tampereelta, joten tämähän oli vain tällainen rästiostos jota ei nyt lasketa, eihän.

Kootut selitykset jatkuvat: Reipastuotteen uusia hevosaiheisia kasseja ja nyssäköitä ihastelin juuri eksyessäni Viljar Shopin verkkokauppaan jokin aika sitten, ja siellähän ne sitten olivat messuilla esillä omalla pisteellään. Tarvikelaukkuun esitin hieman tuotekehittelyideoita (olkahihna on minulle tuollaisessa laukussa must), mutta Tallikassi vastasi hiljattain heränneeseen tarpeeseen täydellisesti. Nykyään kun entistä harvemmin tulee heppareissuille pakattua mukaan omaa groomikassia lainkaan, mutta sen sijaan pitäisi saada kulkemaan omia näyttelyvermeitä ja muuta mukavaa, oli tarvetta vähän tilavammalle kassille. Sen pitäisi imaista sisuksiinsa myös kameralaukku, joka nykyisellä kalustolla on isompi kuin Fujin vanha, joka mahtui kätevästi harjalaukkuun tai reppuun. Tallikassia sitten messuilla hetken kääntelin ja vääntelin, vain todetakseni, että täytyyhän se nyt kokeilla. Korkea, tukeva, kestävistä materiaaleista tehty kassi tuleekin sitten keikkumaan olalla tämän kesän riennoissa. Kassin sisältä löytyy iso ja pieni vetoketjutasku sekä pidikkeet kahdelle raipalle. Vetoketjua tai jotain muuta kiinnitysmahdollisuutta kaipaisi itse kassinkin suulle, jos joku parannusehdotus tästä pitää löytää, mutta pitää katsoa, miten hyvin tämä pelittää käytössä. Messuilla tarjoushinta 45 euroa, että ihan hintava kassihan tämä on, kun periaatteessa saman asian ajaisi vaikka ikeakassi..

Sunnuntain viimeisellä kierroksella katseeni pysähtyi pisteeseen, joka oli Horse Fairissakin jäänyt kokonaan huomaamatta: ruotsalainen K9 Competition Horse -hoitotuotesarja, jota piti tietysti pysähtyä tarkemmin tutkimaan. Kovasti on ollut pinnalla se, onko hevosten kyllästäminen silikonilla ja showshinella loppujen lopuksi kovinkaan terveellistä tai kannattavaa, ja omallakin kohdalla mielenkiinto on herännyt vähän luonnonmukaisempia puunaustuotteita kohtaan. K9-sarjassa (suomenkielinen esite) tuotteissa on mm. aloe veraa, ja ne soveltuvat myös ongelmaihoisille ja kesäihottumahevosten hoitoon. Hetken pohdiskelun jälkeen tartuin 35 euron kimppahintaiseen tutustumispakettiin, joka sisälsi shampoon, hoitoaineen ja Nano Spray -selvitys-/hoitoaineen. Jos osoittautuvat kehujensa arvoisiksi, täytyy settiin hankkia myöhemmin myös Mirra Shine, mutta kun minulla taitaa olla useampia erilaisia shinepulloja varastossa, käytetään nyt vanhoja pois ensin. K9:lle etsitään parhaillaan hevosalan jälleenmyyjiä Suomessa, mutta hevostuotteitakin pystyy tilaamaan merkin lemmikkivalikoimaa myyvien liikkeiden kautta. Lemmikkien hoitotuotteita K9:n takaa löytyvä yritys on valmistanut vuodesta 1993 ja ihmisten hygieniatuotteita vuodesta 1970, eli kokemusta alalta löytyy. Hevostuotesarjakin on jo viitisen vuotta vanha ja sitä myydään useissa maissa. Innolla odotan, että pääsen näitä käytännössä testaamaan!

Pääsiäisretki Polleparkkiin

Äkkiä tämä talvikausi on taas mennä vierähtänyt, sillä ihan melkein huomaamatta oli ehtinyt kulua jo puolisen vuotta syyskuisista Niinisalon kisoista ja täten Minin näkemisestä. Hyvä hevosenomistaja täällä hei!  Kalenteriini oli jo hyvissä ajoin merkattu Keski-Suomen aluehallimestaruudet ja niiden perässä ajelinkin sitten eilen Polleparkkiin Leppävedelle. Tuplainnostus koska Miniponi ja uuden objektiivin ensimmäinen maneesireissu!

80 cm verkkaluokasta A1.0 arvostelulla ratsukko nappasi puhtaalla radalla ruusukkeen. Suomenhevosten mestaruusluokassa (90 cm) viimevuotisen pronssin puolustus jäi tällä kertaa kolmella pudotuksella yritykseksi, mutta hyvä fiilis jäi tuostakin radasta.

Tosi valokuvauksellisen esteen valitsin, kun johde peittää puoli hevosta

Ja hyvä fiilis jäi myös Nikkorin suorituksista! Sää oli pilvinen ja harmaa eikä maneesikaan turhan valoisa, mutta kyllähän tuolla valovoimalla jotain silti aikaiseksi saatiin, vaikka testiräpsytkin jäivät vähiin ja asetukset tuli heitettyä vähän summamutikassa (mikä tarkoitti sitä että photarilla riitti töitä, ja kyllä, olen ilmeisesti tehnyt sellaisen myöhäisen uudenvuodenlupauksen, että kuvaan kaiken vain ja ainoastaan manuaalilla). Kiinteän polttovälin kanssa eläminen vaatii vähän totuttelua, ja tarkoittaa tietysti sitä että etenkin esteratsastuksen kuvaaminen on hallioloissa vähän tuuripeliä, että sattuuko siinä sitten sopivasti esteitä oikealle sijainnille ja etäisyydelle, mutta budjettivalinta on budjettivalinta.. :P Ja tämä vaikuttaisi nyt olleen ihan hyvä sellainen.

Vähän valoisampana päivänä olisin ehkä viitsinyt jäädä kisoja kuvaamaan vielä sen jälkeen kun Mini oli hoidettu ja saateltu kotimatkalle, mutta ajatus hirmuisesta editointiurakasta ei paljon jo räntäsateessa hyytynyttä mieltäni lämmittänyt, vaan valitsin kotimatkan ettei reissussa ihan myöhäiseen iltaan asti menisi.

Ja loppukevennykseksi, mitä tänään tapahtui kun ei ollut hevosia kuvattavaksi. No, crazy cat lady tietysti houkuttelee höyhenkepillä kissat kameran eteen. Hyvää pääsiäistä, tai mitä vähää siitä on jäljellä :)

Hups

Eli miten täytämme tyhjyyttä materialla.

Nälkä kasvaa syödessä. Kyllähän minä tiesin, mihin ryhdyn, kun järjestelmäkameroiden tielle läksin. Ja niin se ajatus siitä kiinteästä, valovoimaisesta pikkuputkesta kasvoi pelkästä mutkumätahdon melkein perustelluksi tarpeeksi, kunnes perjantaina kävi Rajala Pro Shopin nettikaupassa pieni klik, klik, enter, hups. Ja Rajalalla toimittiinkin oikein töpinällä, sillä hän on täällä tänään.

Tervetuloa perheeseen, Nikkor AF-S 85mm f/1.8G!

Rapainen ravipäivä

Miksi turhaan tehdä rästihommia tai jotain muuta typerää, kuten esim. siivota tai mitä aikuiset ihmiset nyt yleensä vapaapäivinään tekevätkin (?), kun aina voit lähteä Kouvolan T76-raveihin, paistattelemaan päivää ja katsomaan kun toiset kahlaavat liejuisella radalla, sekä siinä sivussa napsimaan tuhat kuvaa joilla et tee mitään?

Jos ihan rehellisiä ollaan, pidän ravien kuvaamisesta juuri siksi, että en tee niillä kuvilla mitään. Voin ihan vapaasti napsauttaa manuaalin päälle, säätää, kokeilla, leikkiä, ilman tulosvastuuta tai suorituspaineita. Ei tarvitse ns. ottaa varman päälle, koska nämä ovat vain minun kuviani. Tilaisuuksia harjoitella asetuksia, ajoitusta, sommittelua, tarkennusta. Nytkin tiesin että pilvettömältä taivaalta paistava aurinko Kouvolassa tarkoittaa armotonta vastavaloa koko päivän, mutta saatoin ottaa sen vain haasteena, myös kuvankäsittelyn suhteen. Photoshop onkin saanut tehdä vähän normaalia radikaalimpia liikkeitä.

Kuvien läpikäyminenkin on vielä kesken, siitä editoimisesta puhumattakaan, mutta jo nyt pieni kuvaoksennus bloginkin puolelle. Jospa minä taas muistaisin joskus lähteä raveihin?

Rapa roiskuu..

Pulipuli. Radanpinta virtasi kuin keväinen puro, ja huonot olosuhteet aiheuttivat lukuisia poisjääntejä

Lentoon lähdössä?

Veeran Poika lähti radalta jalkapatikassa mentyään kumoon lämmityksessä

Helsinki Horse Fair 2016

Ja niin koitti lauantaina odotettu messupäivä - kaikkiaan kuudes Helsinki Horse Fair. Parkkihallin jonot "yllättivät" autolijan.. taas kerran.. mutta loppujen lopuksi vetivät aika hyvin, hallin kuitenkin ollessa vielä hyvin tyhjä siinä heti aamutuimaan. Se on vaan aina yhtä masentava hetki, kun Käpylän lukuisten liikennevalojen läpi jumittelun jälkeen tavoitat sen parkkijonon pään.. :D

Olin jo etukäteen ladannut Messukeskus-appin puhelimeen ja merkannut siellä suosikeiksi kaikki kiinnostavat ohjelmat. Olikin kätevää, kun puhelin muistutti hälytyksillä pitkin päivää, missä oikein pitäisi milloinkin olla. Sovelluksesta löytyy myös näytteilleasettajien ja ravintoloiden tiedot, ja tietysti kartat suunnistamiseen. Tämä täytyy muistaa ensi kerrallakin!

Sen verran myöhästyi paikallepääsy alunperin kaavaillusta, että Just Dressage Knock Out -kaksinkamppailua ehdin nähdä vain vilaukselta. Tein siis pikaisen läpivalaisun expon tarjonnasta, ennen siirtymistä Cavallo Pro Shop -infolavan ääreen. Suomen Hippoksen järjestämää kasvattajapaneelia odotin kovasti, ja mielenkiintoinen paketti se olikin. Hyvin johdetussa paneelikeskustelussa näkemyksiään olivat kertomassa suomenhevosravureita Hem-tunnuksella kasvattava Maria Henttala ja Riverbank-puoliverisistään tuttu Marjo Vainikka. Paljon löytyi yhteistä, vaikka "eri maailmoja" edustavatkin.

Odotetuin ohjelma infolavan puolella oli eläinlääkäri Mirjami Miettisen tietoisku hevosen suun anatomiasta ja kuolainten sovituksesta. 45 minuuttia jäi turhan napakaksi ajaksi tälle esitykselle, näin tiukkaa ja tärkeää asiaa olisi kuunnellut vaikka kuinka kauan. Jos Miettisen tutkielma on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi! Tai itse asiassa en suosittele, vaan kovasti painostaen pakotan lukemaan.

Kun nuo pakolliset tietoiskut oli hoidettu alta pois, loppu messupäivä sujuikin vähän siellä täällä seilaten. GoExpon puoli tuli kahlattua läpi (Kuva&Kameran lopulta kiersin kaukaa, ettei iske mitään houkutuksia), HHF:n puolella expossa seikkailun lisäksi jonkin aikaa tuli seurattua mm. maastakäsittelykilpailua ja 130 cm esteluokkaa. Nopeasti se päivä taas kului hyvässä seurassa :) Loppuun vielä tempaistiin Kati Riesenin Hevosen stressitön koulutus -esitys infolavalla ja sitten olikin aika suunnata kotiin kohti Kouvolaa. (Hei muistaahan kaikki sitten leimata sen parkkilippunsa ennen kuin yrittää ajaa ulos? Ettei tulisi niitä kivoja jonoja kun joku tukkii portin. Joka vuosi. Kiitos.)

Mitään ei taas varsinaisesti ollut tarkoitus ostaa, mutta Ratsastajainliiton ständillä muistin uudistetun Ratsastuksen Käsikirjan, josta nyt sitten omistan vuosien 1976, 1990 ja 2015 painokset, sillä pitäähän sarjan olla täydellinen. Hobuloven karkkikaupassa puolestaan pääsi vaaleanpunaisia riemunkiljahduksia kun näin Haas Girlie Girl Diva -harjan.. Minulla on aina ollut vaikea suhde pinkkiin väriin, mutta sen jälkeen kun siitä tuli Minin ja Lindan (kenttä)kisaväri, olen saanut ihan hyvällä omallatunnolla oppia rakastamaan sitä ja ostella kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista. Kyllähän tuo sinne (musta-pinkkiin) kisakassiin oli kaiken muun pinkin sekaan saatava :) Nyt jälkikäteen ehdin kyllä jo harmitella, että tuo lampaankarvan ja hevosenjouhen yhdistelmä on niin ihastuttava, että ihan tuonne omaankin kisakassiin olisi sellainen mahtunut, joskin ehkä vähän säädyllisemmässä tummansinisessä värissä. Täytyy pitää silmät auki, jos sellainen tulee vastaan..

Messuilla puolestaan suljin silmiäni tiukasti Manskin ständillä etten sorru mihinkään hulluihin Eska-heräteostoksiin. Sen verran kurkkasin kuitenkin sormien välistä tarjontaa, että ehdin kirota Eskadron Paisleyn kovin houkuttavat tarjoushinnat, itse kun olin jonkun hetkellisen mielenhäiriön vallassa tilannut suoraan Manskilta malliston ilmestyessä ihastuttavan kouluhuovan, fleeceloimen ja harjakassin.. Kun minullahan ei ole yhtään huopia, loimia eikä ainakaan kolmea harjakassia. Köh. Tuo mallistohan on rajoitetussa myynnissä vain tietyissä liikkeissä Saksassa, ja nyt siis Manskin Suomen-turneen ansiosta saatavilla myös täällä. (Ehkä saatoin vähän purnata myös sitä, että mun ekslusiiviset erikoisuuteni eivät ole nyt niin erikoisia. Ehkä.)

Kaiken kaikkiaan kuudennellakin kerralla tarjolla oli tuttu ja turvallinen HHF - ei mitään mullistavia muutoksia totuttuun kaavaan, mutta edelleen sopiva kattaus niin antoisia tietoiskuja, erilaisia kisa- ja show-ohjelmia sekä tietysti hyvät mahdollisuudet shoppailuun. Hyvin sai päivän taas kerran Messarissa kulumaan, eli eiköhän ensi vuonnakin jatketa samalla kaavalla.

Yhteistyössä Helsinki Horse Fairin kanssa

Messukuume nousee.. (HHF-arvonta)

Yksi kevään hevostapahtumien kirkkaimmista kohokohdista, Helsinki Horse Fair tekee taas tuloaan ja messuja vietetään jo ensi viikon lopulla (4.-6.3.). Itse olen Horse Fairissa vieraillut joka kerta ihan alusta lähtien, ja edelleen Helsingillä on vetoa. Tämä onkin viiden HHF! Tänä vuonna uskaltauduin myös hakemaan bloggaajapassia messuille, ja ilokseni sellainen minulle myönnettiin :) Sen johdosta sain lippujakin arvottavaksi, tsekkaa Minin Facebook-sivu:

Helsinki Horse Fair tulee taas 4.-6.3.2016 ja kasvattajatyyppi lähtee sinne bloggaajapassin voimin tutustumaan...
Julkaissut Ratsumäen Minja 25. helmikuuta 2016

GoExpo pitää sisällään tuttuun tapaan laajan tarjonnan: Horse Fairin lisäksi Messaria täyttävät Fillari, Kunto, Golf, Ball Sports ja Outdoor, sekä myös Kuva&Kamera-messut. Kaikki tämä saman katon alla, yhdellä lipulla. Jos messuille tulee lähteneeksi vain yhtenä päivänä, pitääkin homma aikatauluttaa hyvin, että messuista saa maksimaalisen hyödyn irti :) Messuoppaaseen kannattaa siis tutustua hyvin jo etukäteen. Horse Fairin puolelta löytyy mm. kansainvälisiä esteluokkia, lännenratsastuksen trail-kilpailu, sekä monenlaista tietoiskua, työnäytöstä ja tuote-esittelyä.

Oma messupäiväni on näillä näkymin lauantai, ja jo pelkästään Cavallo Pro Shop infolavan ohjelmisto näyttää siltä, että tekisi mieli istua sen äärellä koko päivä (kuten viime vuonna itse asiassa teinkin, kun olin sekä lauantaina että sunnuntaina messuilla), mutta ei taida raaskia, kun näkemistä on muutenkin niin paljon. Missata ei voi ainakaan klo 11.15 Menestyvä ja hyvinvoiva varsa vaatii osaamista ja kovaa työtä -tietoiskua ja 12.15 Kolmipalat vai nivelet? Hevosen suun anatomia ja kuolainten sovitus. Olisin juuri viime viikonloppuna ollutkin menossa jälkimmäistä tietoiskua pitävän eläinlääkäri Mirjami Miettisen luennolle, mutta lumimyrskyinen sää esti Jyväskylään asti lähdön - nyt on messuilla mahdollisuus paikata sitä vahinkoa. Iltapäivän puolella taidan jumittua Horze areenan katsomoon ainakin trailin ajaksi (eipä sitä lystiä olekaan tullut nähtyä sitten Savijärven Hevosviitos-SM:ien vuonna kuokka ja kirves!), ja tottakai myös kansainvälisen tason esteratsastus aina kiinnostaa. Vaikka ohjelmatarjonta on runsasta, ei näytteilleasettajien puoltakaan pidä unohtaa. Lompakko ei taida suuria shoppailuja kestää, mutta kun alennukset ovat tarpeeksi hyviä, mitä enemmän ostaa, sitä enemmän säästää.. ja siksi hihkunkin innosta, kun rakas Reitsport Manski saapuu ensimmäiselle messureissulleen Suomeen ;) Tarjoushaukkana shoppailun lisäksi on myös aina mielenkiintoista tutustua esimerksi uutuustuotteisiin ja erilaisten yhdistysten toimintaan, ja kerätä kassillinen lehtiä ja esitteitä, joihin voi sitten vielä ajan kanssa tutustua kotona.

Horse Fairin lisäksi pitää kiertää toki muissakin halleissa: Kuva&Kamera on pakollinen kohde harrastekuvailijalle, ja Kunto-messujen puolelta pitää hakea vähän inspiraatiota lenkkipolulle. Syksyn treenailin ahkeasti SRL:n Kuntohaastetta varten, mutta sitten juoksuharrastus katkesi edelleen vaivaavaan flunssaputkeen. Kun olen suunnitellut juoksevani yhden kympin tuossa keväällä, tässä alkaa vähän jo hermostuttamaan, laskiessa kalenterista hupenevia treeniviikkoja.. RunSport-alueen juoksuspesialisteilta voisi saada hyviä vinkkejä siihen, millaisella harjoittelulla lähteä rakentemaan juoksukuntoa kohti tavoitetta, jahka henki kulkee taas. Kaiken kaikkiaan odotan koko GoExpoa taas suurella innolla, eikä tässä täydykään kuin enää reilu viikko odotella. Tänä vuonna hevostenkin osalta messut ovat ensimmäistä kertaa kolmepäiväiset, eli messutunnelmaan on mahdollista päästä kiinni jo perjantaina. Tapahtuma on avoinna perjantaina klo 12-19, lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-17.

Postaus tehty yhteistyössä Helsinki Horse Fairin kanssa

Seitsemän

"Me ollaan dinosauruksii.." Ei kuitenkaan vielä toivottavasti fossiileja? Tai jos kuitenkin vasta ekaluokkalaisia. Ratsumäen talliblogi juhlistaa huomenna peräti seitsemänvuotista taivaltaan (muinaishistoriaa koottuna 5-vuotispostauksessa). Blogimaailmassa se lienee jo kohtalaisen pitkä aika, vaikka viimeiset kolme vuotta tässä on tietysti vähän säästöliekillä paineltukin. Kun karsinat kumisevat tyhjyyttään, talliblogi ei ole oikein löytänyt arkielämän raportoinnin tilalle sellaista sijaisformaattia, jolla jatkuva sisällöntuotanto olisi taattu, joten kohokohtina ovat lähinnä olleet Minin kisareissut ja muut erikoisemmat tapahtumat, joista on halunnut kirjoitella itselleen muistiin. Suuri kiitos siis taas kerran lukijoille, jotka tässä vaihtelevassa postaustahdissakin ovat pysytelleet matkassa - vaikka ensisijaisesti itselleen kirjoittaakin, niin kyllähän se vähän enemmän motivoi, kun tietää juttujen tulevan luetuksikin :)

Blogimaailma tuntuu näiden vuosien aikana muuttuneen paljon. Alkuun tämäkin blogi oli vain ihan omassa ja korkeintaan parin kaverin tiedossa, eikä sitä oikein edes tiennyt, mistä olisi itselleenkään lukemista lähtenyt etsimään. Kun hevosblogien kova noste sitten siinä vuosien 2010-2011 kieppeillä alkoi, oli Hevostalli.netin Ratsastus-foorumi hyvä väylä blogien löytämiseen ja omankin pieneen mainostamiseen. Lukijoita karttui myös sitä kautta, kun itse luki ja kommentoi toisten blogeja, ja päätyi muiden blogien linkkilistoille. Uusia blogeja noina kuumina vuosina tuntui syntyvän kuin sieniä sateella, toiset pelkästään muoti-ilmiön kelkkaan hypänneitä, joilla se into yleensä loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, toiset todella laadukkaita, joissa niin teksti kuin kuvat ovat korkeatasoisia ja sisältö mielenkiintoista.

Historian havinaa. Tuo pikku pikku hevonenkin tuossa keskellä on jo 7-vuotias.

Sittemmin vaikutti siltä, että uusien blogien synty on vähän hiljentynyt, tosin tähän saattaa vahvasti vaikuttaa se, että ht.netissä kaikki blogikeskustelut lentävät roskiin ennen kuin niihin ehtii ensimmäisen linkin postata - "vastasyntyneitä" pieniä blogeja on ollut vaikeampi löytää, ennen kuin ne jotain kautta kohoavat laajempaan kuuluisuuteen. Erilaisten blogiportaalien synty onkin tuonut taas paremmat mahdollisuudet löytää itselleen tuoretta lukemista. Erityisesti portaalien myötä sitä taas onkin havahtunut siihen, kuinka paljon blogimaailma on jatkanut kasvamistaan ja kehittymistään! Blogeissa on enemmän yhteistyökuvioita, laadukkaampia, myös ostettuja ulkoasuja, kaiken kaikkiaan ammattimaisempaa toimintaa. Ja minusta on vain hienoa, että blogeihinsa panostavat saavat siitä myös jotain vastinetta. Blogien kautta markkinointi on hyvä väylä yrityksille, ja itse ainakin tykkään lukea käyttökokemuksia ja esittelyitä esim. uusista hevosvarusteista. Jopa paljon parjatut varusteliikkeiden bloggajaillat ovat mielestäni kutkuttavan ihanaa luettavaa - kattavia virtuaalivierailuja eri liikkeisiin, ilman pelkoa repsahduksista ostosten suhteen! :D Erilaisten haasteiden ja kilpailujen kautta myös pienemmillä blogeilla on ollut mahdollisuus saavuttaa hetkensä parrasvaloissa. Ja parrasvaloista puhuttaessa, ei voi olla mainitsematta Playssonin Blogiexpo-tapahtumaa, joka vei osaltaan hevosblogimaailmaa nextille levelille. Viime vuonna jäi itseltä välistä, mutta jatkossa pitää pyrkiä paikalle!

Vuosien varrella omistakin lempibloggaajista moni on lopettanut kirjoittamisen: into bloggaamiseen on lopahtanut, elämäntilanne muuttunut, hevonen myyty tai kuollut. On ihan ymmärrettävää, että syystä tai toisesta aika tai energia voivat olla vähissä, tai keskittyä entisten tietokoneen äärellä vietettyjen tuntien sijaan uusiin kohteisiin. Opiskelut muuttuvat vaativammiksi, koulu työelämäksi. Yksinelo parisuhteeksi tai perheeksi. Tai jotkut nimeltämainitsemattomat vain odottavat, että tämä jumittaminen joskus loppuisi.. Blogin lopettaminen ei ole kuitenkaan koskaan käynyt mielessä, eikä edes jonkin sortin piilottaminen että se olisi vain itselleni näkyvissä. Tykkään blogin kirjoittamisesta, silloin kun jotain kirjoitettavaa on. Ja haluan ajatella, että joskus tämä homma palaa uomilleen ja talliblogikin on taas sitä, mikä sen nimeltäänkin kuuluu olla.

Ja mitäpä se tulevaisuus bloginkin osalta sisältää tämän vuoden osalta? Nytkin rästissä olisi sieltä Ypäjän suomenhevosseminaarista raapustella jotain blogiinkin asti - heti, kunhan saan Hevosenomistaja-lehteen luvatut jutut valmiiksi..! Kevään kalenteri alkaa vaikuttaa kiitettävän ähkyiseltä. On hevosmessua Helsingissä ja Tampereella, kurssia, luentoa, laatuarvostelukarsintaa, ja tietysti näyttelyä näyttelyn perään. Minin kisakalenterikin on ainakin kenttäkilpailujen osalta valmiiksi hahmoteltu, ja kausi olisi tarkoitus aloittaa toukokuussa Niinisalossa. Kesän ohjelmistossa sitten vuorottelevatkin kenttikset ja muutamat näyttelyt. Syksyä en ole vielä kovin pitkälle uskaltanut hahmotella, mutta toki siellä Suomenratsujen Kuninkaalliset odottavat.. ;) Eli kyllä me tämä blogikin saadaan taas talviteloilta potkaistua täyteen käyntiin. Mini jatkaa matkaansa maailmalla, ja minä juoksen perässä minkä kerkeän.

Ja hei, vielä lopuksi.. Silläkin uhalla että en saa yhtään kommenttia :) Miksi juuri Sinä olet aloittanut Ratsumäen talliblogin lukemisen? Oletko jo kauankin roikkunut menossa mukana? Mikä on ollut parasta tai huonointa sisältöä, mitä kaipaisit enemmän? Saa avautua vaikka anonyymina!

Sukusiitospeliä ja orispekulointia

Koska prokrastinaatio aina voittaa tähdellisemmät rästihommat, tein eilen pienen sukusiitosselvityksen Sukupostin Dream Pedigreetä ja Hippoksen Jalostusoriit-sivustoa hyödyntäen. Vaikka varsa-asiat eivät tänä vuonna ajankohtaisia olekaan, kyllähän se koko ajan pikkulämmöllä muhiva varsakuume alkaa aina kevään korvilla nostamaan asteita. Siispä tässä on viime aikoina tullut paljonkin mietittyä sitä, millainen sulho sitten aikanaan Minille mahtaa valikoitua, ja asiasta on myös keskusteltu Minin vuokraajan kanssa, joka siitä todennäköisesti varsan itselleenkin teettää ennen tamman palautumista kotiin. Kun vielä erisukuisten tila ja suomenhevosen tulevaisuus ovat olleet kuuma puheenaihe ht.netissä, pyörivät nämä asiat kahta enemmän päässä. Millaisilla valinnoilla voisi itsekin edesauttaa rodun mahdollisimman laajan geeniperimän säilymistä?

t. Ratsumäen Minja

i Jaapeli	ii Jaafet	iii Jaska	iiii Erilo
			iiie Ero-Vihje
		iie Pimastin	iiei Rimastin
			iiee Eri-Pulu
	ie Riana	iei Muisto	ieii Ponne
			ieie A.K. Helka
		iee Riento	ieei Raketin
			ieee Virma
e Mimun Milja	ei Jalo	eii Vara-Veto	eiii Hätävara
			eiie Liinu
		eie Ilta	eiei Kajuri
			eiee Helyke
	ee Mimmuli	eei Vieterin-Vilinä	eeii Vieteri
			eeie Miina
		eee Huvitar	eeei Muisto
			eeee Huviri

Ministä itsestään ei tietenkään täysin erisukuista saa, koska sen eeii. on Vieteri. Erisukuiseksihan kutsutaan hevosta, jolla ei suvussa ole valtaoriksi laskettuja hevosia Vieteri, Suikku, Hilu tai Vokker. Laskelmien mukaan (kiitos upeasta työstä nimim. Valkosukalle) erisukuisia suomenhevosia olisi koko rodusta vain 6 %, loput siis periytyvät ainakin jostain noista neljästä valtaoriista, ja koko ajan nouseva osuus useammasta kuin yhdestä, valtaoriita sukutaulussa myös kerraten. Minillä se Vieteri siis jo taustalla kummittelee eikä asia muuksi muutu (jotkut tosin edelleen laskevat erisukuisuuden neljän polven mukaan, eli kun valtaori "putoaa" viidenteen polveen, jälkeläisestä tuleekin erisukuinen - tällä matematiikalla myös Minin varsaa voisi kutsua "erisukuiseksi", mutta itse en asiaa näe niin).

Jos ihan suvullisesta näkökulmasta asiaa lähestytään, tärkeää olisi Minille oria valitessa välttää Vieterin kertaamista (eli ori ei saisi periytyä Vieteristä), ja tietysti muukin läheinen sukulaisuus on mustalla listalla. Vieterittömyyden lisäksi täysi erisukuisuus olisi myös ehdottomasti plussaa.

En nyt tässä postauksessa uppoudu avaamaan terminologiaa sen tarkemmin, mutta jos sukusiitosasteesta kiinnostaa lukea enemmän faktaa, sitä löytyy seuraavasta artikkelista: Hevosten sukulaisuudet ja sukusiitos (teksti Minna Mäenpää).

Pelkkä sukusiitosaste ei tietenkään kerro kaikkea yksilön perimästä, se vain vertaa vanhempien sukuja toisiinsa. Tästä hyvä esimerkki on Minin emä, Mimun Milja. Sen emä Mimmuli on 3 +3 linjattu Vilperiin, joten sen sukusiitosaste on korkeahko, 6.330 %. Kun Mimmuli on astutettu Jalolla, jonka kanssa sillä ei lähimmissä polvissa ole yhteisiä sukulaisia, on Mimun Miljan sukusiitosprosentti puolestaan niinkin alhainen kuin 2.046 %, mikä vähän "häivyttää" sitä seikkaa, että sen emänpuolen suvusta löytyy tuo linjaus Vilperiin.

Kun päädytään linjajalostukseen, sen taustalla pitäisi aina olla hyvät perustelut ja linjattavan yksilön pitäisi olla poikkeuksellisen laadukas. Minin oma sukupuu edustaakin tässä asiassa sellaista tahallista työtapaturmaa, sillä ori Muisto esiintyy niin isä Jaapelin kuin Minin emänkin taustalla, ja näin nimi kertautuu Minin sukutaulussa polvissa 3 + 4. Tietoinen, joskaan ei kovin tarkoituksellinen valinta, mutta kun minä halusin sen jaapelivarsan! Tämä linjaus nostaa Minin oman sukusiitosasteen lukemiin 4.100 %, mikä ei silti kauhean korkea luku ole. Tavoiteltavasta sukusiitosasteesta liikkuukin paljon mielipiteitä. Ylle linkitetyssä artikkelissa todetaan seuraavaa: "Haitallisen sukusiitosasteen rajana pidetään yleensä kymmentä prosenttia, mutta jalostuksessa sukusiitosaste tulisi pyrkiä pitämään alle kuuden prosentin, eli serkusparituksia tulisi välttää (varsan sukusiitosaste 6,25)." J-suunnan jalostuksessa nuo kutoset tuntuvat jo normaaleilta ellei pieniltä, kun viime vuosina syntyneitä varsoja katsoo, ja kymppiä lähentelevätkin luvut ovat arkipäivää. Muilla jalostussuunnilla tilanne lienee maltillisempi, mutta suurempaa vertailua näistä tuskin on tehty. On myös mainittu siitäkin huolenaiheesta, että nämä erisukuisemmat suomenhevoset ovat melko paljon sukua toisilleen - eli jos niitä paritetaan keskenään valtaoreja vältellen, jälkeläisten sukusiitosprosentit kasvavat. Itse näkisin, että omassa jalostustyössäni (joka vielä on sitä ajatustyötä vain) vitosella alkavalle sukusiitosprosentille saisi olla jo oikeasti perustellut syyt. Mahdollisimman alhaisiin lukuihin tietysti pyritään, mutta kuten yllä jo mainitsin, pitää sukujen läheisyyttä arvioida muutenkin kuin sukusiitoksen kannalta.

Koko Sukuposti.net on tietysti jokaisen jalostajan unelmasivusto, mutta erityisesti Dream Pedigree on kultaakin kalliimpi työkalu, jolla muutamalla napinpainalluksella näet mahdollisen ori- ja tammayhdistelmän yhteiset nimet sukutauluissa ja jälkeläisen sukusiitosasteen. Paljon tätä on tullut nakutettua vuosien varrella myös Minin kohdalla orikandidaatteja miettiessä, mutta eilen sitten innostuin vähän laajamittaisemmasta selvityksestä. Toiseen välilehteen auki Dream Pedigree ja toiseen Hippoksen Jalostusoriit-kuvaston R-oriit, ja ei kun naputtelemaan!

Joukosta poistin muutamia ruunatuksi tietämiäni tai muuten sellaisia, jotka eivät ole käytössä. Sitä en nyt mistään lähtenyt vertailemaan, onko tuonne Hippoksen orisivulle tosiaan lisätty kaikki R-oriit, mutta se oli äkkiseltään helpoin paikka niiden etsimiseen. Muutaman poiston jälkeen oreja jäi jäljelle 68 kappaletta. Ja tältä näyttivät aakkosjärjestyksessä mahdollisten varsojen sukusiitosasteet:

• Anisian Alvar 3.945 %
• Arran Aleksi 6.276 %
• Arran Asseri 5.120 %
• Arvolan Aapeli 3.531 %
• A.T. Jesperi 3.310 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Corleone 4.703 %
• E.V. Jovankka 4.225 %
• E.V. Tiikeri 4.677 %
• Friisin Paletti 4.994 %
• Haavekuva 3.494 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Harjun Kakkonen 3.608 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Herkko Hurmaus 3.916 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Herra Herman 4.256 % (Vieteri-vapaa)
• Hessin Leevi 4.310 %
• Hillan Jarran 4.890 %
• Hurran Toivo 4.478 %
• Jalopeno 4.177 % (Vieteri-vapaa)
• Joelime 4.316 %
• Jämpti 4.052 % (Vieteri-vapaa)
• Kiripassi 4.978 %
• Knut 3.154 %
• Knuutilan Veikko 3.895 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Kuningas Ässä 4.108 % (Vieteri-vapaa)
• Köyhien Ystävä 4.625 % (Vieteri-vapaa)
• Lakeuden Ihme 4.772 %
• Lastun Leka 3.097 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Lendur-Eemil 4.461 % (Vieteri-vapaa)
• Lillin Liekki 4.326 % (Vieteri-vapaa)
• Lorentso 2.978 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Mannin Vilperi 3.827 %
• Maranello 4.422 %
• Murron Into 3.998 % (Vieteri-vapaa)
• Murron Valo 4.963 % (Vieteri-vapaa)
• Neviisi 4.316 % (Vieteri-vapaa)
• Niisun Nestori 3.742 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Notholmens Timjan 4.766 %
• Palon Totemi 5.002 %
• Pette 3.993 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Pikku-Jätkä 5.441 %
• Pilven Pyhimys 5.292 %
• Pimun Vilske 4.148 %
• Pipoli 4.143 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Pirvetti 4.307 % (Vieteri-vapaa)
• Ponuveikko 4.567 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Preussi 4.913 %
• Pörnä-Poika 4.027 % (Vieteri-vapaa)
• Raja-Myrsky 5.013 %
• Rannan Ruhtinas 4.548 % (Vieteri-vapaa)
• Ratsu Reima 2.989 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Rohkelikon Armas 4.834 % (Vieteri-vapaa)
• Romeon Poju 4.422 %
• R.T. Kajaus 3.765 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Salmiakki Poika 3.904 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Savelan Hemuli 3.497 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Silvolan Hemminki 4.303 % (Vieteri-vapaa)
• Sirun Oliver 4.359 %
• Sumun Lordi 4.322 %
• Säkkärän Sälli 2.827 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Tosi-Romeo 3.712 % (Vieteri-vapaa)
• Trio 4.462 % (Vieteri-vapaa)
• Tussarin Luonnos 3.941 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Valon Veikka 5.035 % (Vieteri-vapaa)
• Veeran Taaveri 4.164 %
• Veihaivei Jii 2.998 % (Vieteri-vapaa, erisukuinen)
• Vihi-Totti 3.752 % (Vieteri-vapaa)
• Villi-Myrtti 4.487 %
• Voiveikko 4.461 % (Vieteri-vapaa)
• Ypäjä Arska 3.762 %

Alhaisimman sukusiitosprosentin saa oriin Säkkärän Sälli kanssa, 2.827 %. Alle kolmen jää myös kolmen muun oriin kanssa, nämä ovat Veihaivei Jii, Lorentso ja poikansa Ratsu Reima. Alle kolmosen oriit ovat kaikki erisukuisia. Olen toki aiemminkin tulevien varsojen sukutauluista unelmoidessani pannut merkille, että kovin korkeita lukemia Miniä ei saa oikein minkään orin kanssa parittaessa, ja tämä listaus nyt viimeistään vahvisti sen, että kyse ei ole ollut vain sattumasta. Valtaosa oreista tuottaa kolmosella tai nelosella alkavan sukusiitosprosentin, näistä 68:sta vitosella alkaa ainoastaan 6 yhdistelmää, ja sitä korkeampi olisi vain Arran Aleksi, 6.276 %. Tästä voisi siis päätellä, että suvullisesti Minin jalostusvalinnoissa on paljonkin pelivaraa. Jopa sellaisten nimien kanssa, joilla tuo "peikko" Vieteri kertautuu, sukusiitosprosentti jää kohtuullisen alhaiseksi, tästä esimerkkinä vaikka itsekin Vieteriin 3 + 3 linjattu Corleone, jonka kanssa ss% on silti alle viiden. Mielenkiintoista!

Säkkärän Sälli ja poika Kulta-ahon Kasimir Orikavalkadissa 2011

Säkkärän Sällin juuri hiljattain "löysin" uudelleen, minulla on ollut joku alitajuntainen käsitys siitä, että oriissa oli jotain perustavanlaatuisesti Minin kanssa riitelevää, mutta siihen tarkemmin tutustuessani sainkin huomata, että ei siinä mitään ns. vikaa ollutkaan. Minille partneria katsoessa etujalkojen asennoista ei uskaltaisi tinkiä, ja se karsii näistä alle kolmosen oreista Lorentson (sapeli) ja Veihaivei Jiin (yhdensuuntaissiirtymää). Lorentson pojan Ratsu Reiman kohdalla sain tämän "tutkimuksen" jälkeen kokea pienen herätyksen, ja tämä ori alkoikin kiinnostaa oikein kovasti! Melko matalan sukusiitosasteen yhdistelmiä on kuitenkin paljon, mikä on tietysti ehdottomasti hyvä asia, mutta orivalinnan vaikeuteen ei ainakaan tästä löytynyt suurta apua ;)

Orivalinta ei kuitenkaan ole tämän hetken asia, ja kenties markkinoille on ehtinyt astua jo uusiakin varteenotettavia, ehkä jopa kirkkaasti ylitse muiden olevia vaihtoehtoja, ennen kuin se valinnan aika koittaa. Tämä oli vain tällainen pieni väliaikaselvitys, ja pelkästään yhtä "arvostelutekijää" käyttäen. Lopulliseen valintaan vaikuttaa moni muukin asia, kuin pelkkä suku. Täydellistä oria ei ole, mutta missä asioissa ollaan valmiita tekemään kompromisseja? Mini olisi tarkoitus tulevana kesänä kantakirjata anteeksi jalostusarvosteluttaa.?. arvost.. viedä jalostusarvosteluun*? Siitäkin lausunnosta saadaan lisämateriaalia orivertailuihin, kun tiedetään mikä on se ns. lopullinen virallinen arvio tammasta on.

Neiti jalostusmateriaali syksyllä Ypäjällä

*Itse pääsen onneksi tutustumaan uuteen jalostusohjesääntöön ja näyttelyuudistukseen Suomenhevoskasvatuksen seminaariin Ypäjälle 6.-7.2., jos vaikka tämä terminologiakin alkaisi pikkuhiljaa luonnistumaan. Tuonne kannattaa kyllä lähteä, mielenkiintoista asiaa luvassa viikonlopun täydeltä. Lauantaina nähdään demossa R- ja P-tamman uudenmuotoiset jalostusarvostelutilaisuudet, mikä tietysti itseäni kiinnostaa kovasti, kun tuo koitos sitten Minilläkin on edessä.

Puolen vuoden honeymoon

..eli pahasti rästissä oleva katsaus auvoiseen yhteiselämään Nikon D5200:n kanssa.

Minun oikeasti piti nimittäin tehdä tämä honeymoon-postaus kirjaimellisesti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Toteutus kuitenkin venyi ja venyi, rästipinon kasvaessa kuvaamistakin tuli harjoitettua vähemmän, ja vähäinenkin into keskittyi polttavampiin projekteihin. No, otetaan sitten puoli vuotta merkkipaaluksi, katsaus menneeseen näin uuden vuoden kunniaksi. Ihan oikeastihan minun oli tarkoitus kruunata loppuva vuosi ja tämä postauskin kokeilemalla ensi kerran ilotulituskuvauksia, mutta ajatus kauniista rakettikuvista ei kantanutkaan niin pitkälle, että olisin lähtenyt flunssaani ulkoiluttamaan Kouvolan seudun ilotulitusnäytöksiin (joissa valinnanvaraa olisi kyllä riittänyt) asti.

Kesällähän minä summailin mennyttä kamerahistoriaani ja astuin suin päin uuteen suhteeseen, ensimmäisen järjestelmäkamerani kanssa. Alkuinvestointi oli maltillinen, tonneja ei ollut projektiin upottaa, mutta halusin silti jotain parempaa, kun tuntui että tie vanhan Fujini kanssa oli loppuun kuljettu (ja se alkoi jo näyttää itsekin sellaisia merkkejä, että kilometrit olivat kohta täynnä). Vaihtoehtojen määrä olikin sitten aika huimaava, kun lähdin selvittämään mitä se jotain voisi minulle olla, ihan jo merkistä lähtien.

Kittilinssitesting

En vieläkään ihan tiedä, mikä siihen lopulliseen päätökseen sitten ajoi, kun aina luulin että minusta tulisi canonisti - mutta lopulta ostoskorissa oli Nikon D5200 perus 18-55mm kittilinssin kanssa. Ensin piti harjoitella tuolla yhdistelmällä ja vasta sitten katsella pykälän parempaa objektiivia, mutta vanhan superzoom-bridgen jälkeen turhautuminen rajallisuuteen iski jo parissa päivässä, kun teki mieli päästä jotain oikeasti  kuvaamaankin.. Jos valinnanvaikeus oli musertava kameraa valitessa, objektiivien karkkikaupassa sitä vasta tunsikin itsensä ihan hukassa olevaksi - jokin spontaani paniikkireaktio sai sitten valitsemaan Tamron 18-270mm F/3.5-6.3 Di II VC PZD:n, kun yritys oli löytää mahdollisimman paljon ominaisuuksia mahdollisimman pienellä hinnalla. "Ainoa objektiivi, jonka tarvitset!" tipahtaa mainoslauseena huolestuttavan paljon "jos se on liian hyvää ollakseen totta.." -osastoon, mutta pieni ja kevyt melkein-jokapaikanhöylä kuulosti riittävän hyvältä omiin tarpeisiini.

Ja hyvähän se on ollut, näihin tarpeisiin. Matkan varrella on mm. kuvattu ratsukoita koulu-, rataeste- ja maastoesteradoilla, käyty enemmän ja vähemmän kamalissa maneeseissa sekä iltaraveissa ratavalojen loisteessa, ja ihasteltu ihan pieniä ja vähän suurempia näyttelyhevosia. Yhtään varta vasten kuvaamisen merkeissä tehtyä hepparetkeä ei oikeastaan ollut, kisoissakin on käyty Minin matkassa ja kuvattu sen ohella yleensä vain aika rajallisesti muita ratsukoita (poikkeuksena Keuruun kenttäkisat elokuussa, missä kameran kanssa tulikin sitten tehtyä pitkää päivää). Eli toisin sanoen: kuvausrytmini tai -rutiinini eivät ole uuden kameran myötä muuttuneet miksikään. Eletäänkö tässä nyt sitten sitä luvattua uutta aikakautta? Muuttiko uusi kamera mitään? Kuvaaminenkin on ollut niin vähäistä, että koen että tässä se honeymoon on edelleen vähän kesken. Toki Nikon on ehtinyt jo tässä ajassa ja käytössä piestä vanhan Fujini monessa suhteessa ihan 6-0. Kalusto on siis kunnossa. Vielä kun löytäisi aikaa ja tilaisuuksia kuvaamiseen..

Vuoteen 2016 jatketaan suunnitelmat auki; intohimoista kisakuvaajaa minusta tuskin edelleenkään kuoriutuu, vaan oma kalenteri muovautuu ensisijaisesti Minin kisasuunnitelmien mukaan, tarkoitus on tietysti kulkea sen mukana niin tiiviisti kuin mahdollista. Sitten ruksataan pois KJR:n tapahtumat ja muut velvollisuudet, ja katsotaan mitä jäljellejäävällä ajalla pystyy tekemään.. ;) Kirjataan nyt sen verran edes tavoitteiksi, että jotkut vähän isommat estekisat ulkokaudella olisi hyvä käydä kokeilemassa, kun sellainen aukko sivistyksessä edelleen on! Kun nyt ei ole pihassa omia hevosia mihin purkaa kaikkia mieleenjuolahtavia valokuvauksellisia pyrkimyksiä, kotikuvauksiin ja muihin vähän erikoisempiin tilaisuuksiin olisi kyllä enemmän mielenkiintoa.

No, pidemmittä puheitta, laitetaan muutama erityisesti mieleen jäänyt kohokohta menneeltä vuodelta. (Siis, puolelta vuodelta.) Melkein kaikki näistä ovatkin jo blogissa vilahtaneet, mutta haluan silti koota niitä samaan postaukseen.

Arabinäyttelyissä viihtyy aina, ilman kameraakin, mutta ovathan nuo kauneimpia ja valokuvauksellisimpia eläimiä mitä maa päällään kantaa

Tämä on ihan ensimmäisiä Nikonilla otettuja hevoskuvia ja tykkään tästä edelleen valtavasti. Nähty blogissa jo ennenkin, mutta jaksoin tällä kertaa korjata pienen muokatessa jääneen epätasaisuuden taustassa. Ei se vieläkään täydellinen ole, mutta jouduin siirtämään  tuota vasemman laidan puuta metrin verran peittääkseni huomioliivisen estetuomarin. Tässä on sitä "hevosen keveyttä ja voimaa" yhteen ruutuun tallennettuna, vaikka teknisesti laatu ei aivan priimaa olekaan.

Kouvolan iltaraveihin melkein vahingossa eksyessäni oli vapaus leikkiä manuaalisäädöillä ilman "suorituspaineita". Olin yllättynyt siitä, että ihan onnistuneitakin otoksia reissuun mahtui!

Syksyn ainoalla kotikäynnillä 

Saman keikan kuvia

Sillä peltokuvausreissulla tuli otettua myös muutama raju vastavalokuva, joista oli tarkoitus överishopata jotain tällaista

Kuusen alle piiloon

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!
t. Ratsumäen väki