Suomenhevostamman jalostusarvostelu R-suunnalle: Käytännössä!

Jalostusarvostelu, JKL 6.6.2016

Edellisen teoriapostauksen takana oli tietenkin se ajatus, että samoja hommia päästään pian kokeilemaan myös ihan oman kokemuksen kautta. Killerin tamma- ja varsanäyttely oli valittu Minin jalostusarvostelun ajankohdaksi jo näyttelykalenterin ilmestyessä, olihan se Keski-Suomen ainoa näyttely jossa pystyi R-suunnalle näyttämään kaikin kokein. Mini on myös käynyt jonkin verran Killerillä kilpailemassa, joten paikka on sille ennestään tuttu, eli pystyi ennakoimaan ettei ainakaan vieraassa paikassa jännittäminen söisi sen esiintymisintoa. Kun ilmoittautuminen aukesi, lykättiin poni mukaan (kuten lopulta teki seitsemän muutakin R-suunnan tammaa, eli tiedossa oli isohko näyttely) ja jäimme odottamaan aikatauluja ja itse näyttelypäivää.

Aikatauluja saimmekin odotella viime torstaille asti, mutta päivästä tuli onneksi toivotunlainen (tammojen määrän vuoksi niillä oli kokonaan oma lautakunta ja tammojen R-kokeetkin alkoivat jo aamusta, mutta Minin suoritusvuoro oli sopivasti klo 12) että ehtisin maanantaiaamuna tehdä pätkän verran töitäkin ennen Jyväskylään suuntaamista. Viime hetken valmistelut olivat omalta osaltani kevyet: toosi kinkkinen otsapannan valinta näyttelysuitsiin ja suitsien huolellinen puunaus, mutta tulihan ne suitset siinä jännittäessä kiillotettua ainakin kolmesti.. Linda vielä näyttelyä edeltävänä iltana ehti pelotella, että kovasti on tamma kiimassa ja sen vuoksi ei ehkä tule esittämään aivan parastaan. No, syteen tai saveen!

Maanantaiaamuna puhelimen herätys pärähti soimaan neljältä, sitä ennen olin kyllä jo ehtinyt pari unetonta tuntia pyöriskellä sängyssä. Kun sitä unetonta pyöriskelyä riitti myös nukkumaan mennessä, en halua edes arvailla lopullista unikertymää.. Vielä viimeiset pakkaamiset ja viiteen tahi kuuteen kertaan tarkastus että kaikki varmasti on mukana, ja aloittamaan päivä muutaman tunnin rivakalla työskentelyllä. Sitten kaveri kyytiin ja Corsan keula kohti Keski-Suomea! Matkaseura oli kullan arvoinen kun kilometrit hurahtivat ohitse niitä näitä jutellessa, eihän siinä ehtinyt edes kunnolla jännittämään.

Perillä Killerillä olimme suunnitellun aikataulun mukaisesti, ehdin katsastaa mitä missäkin tapahtuu ja käydä vaihtamassa omat näyttelyvaatteet jo päälle, ja Mini & Lindakin saapuivat hetkeä myöhemmin. Ilmoittautumisen jälkeen aloimme laittamaan hevosta kuntoon ratsastuskokeita varten. Askellajikoe, estekoe ja ratsastettavuuskoe suoritettaisiin peräjälkeen samalla kentällä, joten Mini varustettiin ensin kouluvermein, estesatula ja suojat oli otettava mukaan kentän laidalle, jotta ne ehdittäisiin ripeästi vaihtaa kokeiden välissä.

Jo verryttelyssä poni näytti oikein mukavalta, eikä onneksi ollenkaan niin kiimahirviöltä, kuin oli pelätty. Kaikki suoritukset menivät melkoisen nappiin - askellajikoe tasaisesti, joskin käynti vähän jännittyneesti, esteet sujuvasti vaikka korotetulla radalla tulikin pudotuksia, ja testiratsastus Helkky Ylösen alla varsin kiltin ja kuuliaisen näköisesti.

Kun kokeet olivat ohi, suunnattiin tamman kanssa takaisin varikkoalueelle. Varusteet pois ja näyttelysuitset päähän, tamma sai myös tunnistajat "kimppuunsa" katospaikalla valmistautuessa. Mini sai muutamia uusia tuntomerkkejäkin, ainakin siiman ja sekakarvoja entisten sekaan. Siitä siirryttiin mittauspaikalle, missä tamma seisoa tapitti hievahtamatta koko toimituksen ajan. Omassa takaraivossa raksutti kovasti että tästäkin osiosta tulee luonnepiste, ja toivottavasti aika hyvä sellainen.. Tamman käytöksestä pystyin onneksi löytämään lohtua siihen hetkeen, kun sen säkäkorkeudeksi mitattiin 149 cm, eli sama kuin sen viimeisessä varsanäyttelyssä 3-vuotiaana. Sintti mikä sintti.

Kuva: Jaana Hohti

Mittauksesta siirryttiin suoraan kehään, ja verryttelyn puute vähän näkyi liikkeitä esittäessä, kun ensimmäisellä ravisuoralla Mini ei ihan saanut kiinni ajatuksesta, että tässä pitäisi nyt sitten myös lähteä. Eipä se tietysti ole näyttelykehässäkään käynyt sitten kolmevuotissyksyn, eli annetaan tammalle armoa. Loput kolmiosta se sitten ravasikin oikein reippaasti. Rakennetta arvosteltaessa Mini seisoi paremmin kuin ikinä, siis melkeinpä hievahtamatta paikallaan, ottaen pienetkin ryhdinkorjauskehotukset vastaan. Kun lausunto oli saatu valmiiksi, ohjattiin meidät kanslian eteen palkitsemista odottamaan.

Siinä kestikin hetki ennen kuin kaikki paperit oli järjestyksessä, ja lukematta jäi silti suuri osa pisteistä ja lausunnoista (muun muassa ratsastettavuudesta ja estekokeesta ei sanottu sanaakaan, ja luonteestakin vain sanallinen lausunto). Rakennepisteiksi kuulutettiin 36 ja käyttöpisteiksi 34,9, ja näin Mini palkittiin jalostusarvostelussa II palkinnolla. Jes! Valokuvausten (missä Mini halusi ensin laamailla huolella näyttelyn kuvaajien ja sitten minun kanssani) jälkeen olikin sitten aika hajaantua kukin suuntiimme.


(Linkki videoon. Videon kuvaus: Jaana Hohti)

Jos luulin että näyttelystressi loppuu itse näyttelyyn, olin kovin väärässä.. Tulosstressiä nimittäin jatkui vielä pari päivää. Maanantaina Heppaan ilmestyneet tulokset sisälsivät aivan epäloogisia pisteitä ja yhteenlaskuja, ja ehdin jo miettiä, pitivätkö nuo Minin huimat käyttöpisteet sitten lainkaan paikkaansa. Annoin asiasta palautetta ja eilen päivittyivät sitten lopulta ne ihan oikeat tulokset. Ja ne ovat seuraavanlaiset (sanalliset lausunnot valitettavasti tulevat vasta joskus tulevaisuudessa):

Ratsumäen Minja 246001S00091194R, trt, sk 149,0, lk 149, vp 160, rl 43, lel 57, ry 175, esy 19,00, la 4, ratsastettavuus 9.5, estekoe 8.3 (tekniikka 8.5, kapasiteetti 8.0), luonne 10.0, liikkeet 7.2 (käynti 6.0, ravi 7.0, laukka 8.5) = käyttöpisteet 35.0, tyyppi 7.5, runko 7.5, jalk.as. 6.0, jalk.terv. 7.5, kaviot 7.5 = rakennepisteet 36.0, II p.

"Hevonen on erittäin kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, erinomainen eteenpäinpyrkimys, rohkea ja kuuliainen esteillä, erittäin toimiva mitata ja tarkistaa."

Eikä muuten ole tällä hevosella nyt ihan virallisen lausunnon mukaan niitä paljon puhuttuja sapelijalkoja ;) Vähän kaikkea muuta kyllä, eikä se lainkaan yllättänyt. Mutta sillä ajatuksellahan tässä on aina mentykin, että suoritukset kompensoivat rakennevirheet. Tässä kohtaa minulla onkin oma lehmä ihan eri ojassa, mitä tulee lempiuudistukseeni jalostusarvostelussa; koko ajan on kyllä ollut tiedossa, että Minille olisi ehdottomasti paremmin sopinut vanha kantakirjaus, jossa palkinto oli ensisijaisesti suoritusperusteinen. Se olisi epäilyksettä sipsuttanut oikein kivat prosentit kouluradalta. Toki toivoin, että rakennepisteet olisivat siihen 38 voineet hyvällä tuurilla yltääkin (onhan se vuosien varrella saanut jopa ysiä tyypistä ja muutenkin hyviä pisteitä, luonnollisesti niitä jalkoja lukuunottamatta).. Mutta nyt kävi näin enkä käy kiistämään, etteikö joka arvosanassa olisi perusteet kohdallaan. Minin suorituspisteet siis olisivat oikeuttaneet ykköseen, mutta rakenne jäi kahta pistettä vajaaksi. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että myös rakenneseikkojen entistä suurempi huomioiminen palkitsemisessa on tärkeää. Ykkösen tamman pitää olla ykkösen tamma, joka kantilta. Ja kiitollinen olen siitä että se edes sai sen 36 - puolikin pistettä vähemmän ja palkinto olisi tipahtanut kolmoseksi! Käyttöpisteet ovat joka tapauksessa aivan huikeat, luonteesta täysi kymppi ja ratsastettavuudestakin 9.5.

Kiitollinen olen ennen kaikkea myös siitä, miten hyvin tamma oli valmisteltu, ja miten hyvin sitä kaikenkaikkiaan on nämä kohta kolme vuotta valmennettu, hoidettu ja pidetty. Suuri kiitos Lindalle tamman kanssa tehdystä työstä! Ei ole todellakaan itsestäänselvyys, että ylläpitodiilin kanssa asiat voivat toimia näin hyvin. Tammasta on pidetty parempaa huolta kuin moni pitää omastaan, ja ympärillä on koko ajan ollut tiimi osaavia valmentajia, joiden tuella sitä on rakennettu nuoresta hevosesta kohti aikuista ratsua järkevässä tahdissa, monipuolisen liikutuksen ja tekemisen kautta. Itsestäänselvyys ei ole sekään, että tuolla jalkarakenteella varustettu hevonen treenaa ja kilpailee kenttäratsastuksessa täysin terveenä (tässä kohtaa koputan aina paniikinsekaisesti puuta), vaatimatta ennaltaehkäisevää kylmäystä ja Back on Trackia kummempia hoitoja. Hevosenomistajana sitä kokee olevansa aivan harvinaislaatuisessa ja etuoikeutetussa asemassa, kun saa seurata tämän ratsukon yhteistyötä :)

Suomenhevostamman jalostusarvostelu R-suunnalle: Teoriassa..

Vuosi 2016 toi uuden jalostusohjesäännön myötä paljon muutoksia suomenhevosten melkein 110-vuotiseen kantakirjaan. Suurin muutos on se, että jatkossa kantakirja ei ole enää jalostushevosten rekisteri, vaan kaikki rekisteröidyt suomenhevosen ovat kantakirjassa. Entinen kantakirjaus taas tunnetaan tästedes jalostusarvosteluna.

"Tavoitteena on jalostaa rotumääritelmän mukaisia monipuolisia käyttöhevosia, jotka ovat suorituskykyisiä, helposti käsiteltäviä, hyväliikkeisiä, kestäviä ja terveitä. Suomenhevosta jalostetaan puhdassiitoksella juoksija-, ratsu-, pien- ja työhevoseksi."

Miksi?  Jalostusarvostelu antaa tammalle jalostushevosen arvon, eli jalostusarvostelussa hyväksytty tai palkittu hevonen siirretään kantakirjan jalostusluokkaan. Lausuntoa voi käyttää tukena orivalinnoissa, punnitessa oman tamman hyviä ja huonoja puolia. Jalostusarvostelupalkinnoista maksetaan myös selvää rahaa, enimmillään I palkinnosta 400 euroa.

Arvostelu nostaa hevosen ja sen jälkeläisten arvoa, ja tuottaa tärkeää tietoa koko populaation kannalta. Jalostusarvostelun suoritusvaatimukset on asetettu niin, että hieman yli puolet ikäluokan tammoista ovat jalostusarvostelukelpoisia. Suoritusten lisäksi hevosista arvostellaan rakenne, kestävyys, liikkeet ja luonne, sekä tutkitaan perinnölliset sairaudet, ennen kuin ne hyväksytään arvostelussa. Vain jalostusarvosteltu tamma on oikeutettu jälkeläispalkintoihin.

"Jalostustavoitteen mukaisesti ratsuhevonen on urheilullinen ja suorituskykyinen. Sillä on sopusuhtainen pää ja ylhäälle asettuva kaula, jossa on pitkä niska, hyvä ylälinja sekä vahva lanne ja takaosa."

Milloin? Missä? Tamman voi viedä jalostusarvosteluun aikaisintaan 4-vuotiaana. Toisin kuin oreilla, nuorilla tammoilla ei ole iän mukaan vaihtuvia kokeita, vaan kaikki suorittavat samat kokeet (pl. esteillä 10 cm vähennys vähimmäiskorkeudesta 4-5 -vuotiailla tammoilla). "Kaikilla kokeilla" jalostusarvostelun lisäksi tamma voi edelleen suorittaa pelkän ratsastettavuuskokeen, jolloin tamma voidaan hyväksyä vain ilman palkintoa.

Vuoden 2016 uudistuksiin kuuluu vielä kevyempi rakennetarkastus, joka antaa mahdollisuuden tuoda tamma näyttelyyn lautakunnan arvosteltavaksi, esimerkiksi tilanteessa jossa tamma ei ole koulutustason tai loukkaantumisen vuoksi kykenevä suorituskokeisiin, mutta sille halutaan rakennearvostelu. Rakennetarkastus ei ole jalostusarvostelu eikä tammaa palkita. Mikäli tamman jälkeläiset täyttävät jälkeläispalkintojen vaatimukset, rakennetarkastetut tammat hyväksytään myöhemmin jalostusarvostelluiksi jälkeläispalkinnolla.

Hippoksen näyttelykalenteri löytyy Hepasta. R-suunnan tammojen arvostelut keskittyvät vain tietyille paikkakunnille mm. vaadittavien suorituspaikkojen vuoksi. Jos tammanäyttelyssä arvostellaan ratsuja, sarakkeesta "Arvosteltavat suunnat" löytyy R.

Näyttelyajankohtaa valitessa täytyy muistaa ennen kaikkea se, että tamman tulee olla vaadittaviin tehtäviin huolellisesti valmisteltu. Jos epäilyttää, onko hevonen valmis, voi olla parempi valita vasta seuraava näyttely. Näyttelypäivä on hevoselle rankka koitos ja vaatii huolellista koulutusta ja valmistelua.

"Suomenhevosratsun askellajit ovat tahdikkaat, joustavat ja matkaavoittavat. Hevosella on ratsain kyky lyhentää ja pidentää askelta kaikissa askellajeissa. Esteillä hevosella on hyvä kapasiteetti ja hyppytekniikka ja se on rohkea, mutta varovainen. Suomenhevosratsulla on luontainen kyky kantaa itsensä hyvässä tasapainossa ja luonteeltaan se on eteenpäinpyrkivä."

Mitä? Miten? R-suunnan suomenhevostammojen jalostusarvosteluun vuosi 2016 toi uuden askellajikokeen, entistä pidemmän esteradan ja monipuolisemman luonnearvostelun.

Suomenhevostammojen jalostusarvosteluohjelma 2015
Ratsusuunnan suomenhevostammojen estekoe

Uusi jalostusarvosteluohjelma syrjäytti tammoilla pitkään käytössä olleen Laatuarvosteluohjelman. Koe vaihtoi myös nimeä; ennen puhuttiin kouluratsastuskokeesta ja siitä saadut prosentit olivat määräävässä asemassa hevosen palkitsemisessa. Nyt askellajikoe painottaa nimenomaan askellajeja, ja siinä arvostellaan käynti, ravi, laukka sekä hevosen kuuliaisuus ja yleisvaikutelma.

Estekokeessa hypätään 85-90 cm tasolla neljän esteen ja viiden hypyn rata, joka koostuu okserista, pystystä, porttipystystä ja pysty-okseri -sarjasta. Kyvykkäillä hevosilla korkeuksia voidaan nostaa minimivaatimuksista. Estekokeessa arvostellaan tekniikka ja kapasiteetti & laukka. Laukan tulee olla venyvä, sarjaväliin sopiva. Ysin kapasiteettiarvio edellyttää SM-tason estekorkeuksien sujumista.

Askellaji- ja estekokeet suorittaa hevosen oma ratsastaja.

Ratsastuskokeista viimeisenä on ratsastettavuuden arvostelu, jonka tekee testiratsastaja. Testiratsastaja kiinnittää erityistä huomiota hevosen yhteistyöhaluun, eteenpäinpyrkimykseen ja tasapainoon sekä kykyyn lyhentää ja pidentää askelta.

Hevosen varusteet ratsastuskokeissa:

• kaikissa kokeissa hevosella pitää olla kaksi- tai kolmiosaiset nivelkuolaimet 
• kiellettyjä ovat mm. kankikuolaimet, olympiakuolaimet, pelham, hackamore
• apuohjia ei myöskään sallita
• koulukokeessa ovat kiellettyjä suojat, jotka sallitaan estekokeessa

(Suomenhevoskasvatuksen seminaarissa lupailtiin kuvallista ohjetta sallituista varusteista, mutta ainakaan vielä sitä ei ole julkaistu. Seminaarin jalostusarvosteludemoissa mainittiin myös, että estekokeessa pitäisi olla nuorille hevosille hyväksytyt takasuojat, mutta tätä ei ainakaan toistaiseksi ole mihinkään ohjeisiin kirjattu, joten vaikea sanoa, pitääkö se paikkaansa.)

Ratsastajan varusteet:

• SRL:n mukainen asu ja kypärä
• kannukset ovat vapaaehtoiset
• koulukokeessa ei saa olla raippaa, mutta estekokeessa saa

Ratsastuskokeiden jälkeen vuorossa ovat mittaus (mittauksessa voi olla mahdollista käydä myös ennen ratsastuskokeita, ja P-suunnan tammoilla se on pakollista) ja rakennearvostelu. Hevosesta otettavat mitat ovat säkäkorkeus, lautaskorkeus, rungon pituus, rinnan leveys, lautasen leveys, rinnan ympärys ja etusäären ympärys. Lisäksi määritetään hevosen kuntoluokka pistein yhdestä viiteen (1-5).  Mittaukseen ja rakennearvosteluun hevonen tuodaan puhtaana ja näyttelykunnossa, suitsittuna kuolaimin ja kaviot puhdistettuna. Tilsakumit saa olla, mutta ei välipohjia. Esittäjällä siistit vaatteet, kypärän käyttöä suositellaan. Rakennearvostelussa esitetään (ohjeiden mukaan) käynti- ja raviliikkeet kolmiolla ja asetetaan hevonen seisomaan lautakunnan eteen. Näyttelyasennossa hevonen seisoo ryhdikkäänä, harjaton puoli tuomareihin päin. Jalkojen tulee olla ”auki”, eli niin että kaikki jalat näkyvät, ja arvostelijoiden puoleinen etujalka on hieman toista etujalkaa edempänä, ja takajalka puolestaan toista taaempana.

Kun lautakunta siirtyy katsomaan hevosen jalka-asentoja edestä, väistää esittäjä sivulle

Rakenteesta arvioidaan seuraavat kohdat:

• tyyppi (laatu- ja rotutyyppi, sukupuolileima), kaikki tyypit arvioidaan sanallisesti ja laatutyyppi pisteytetään
• runko
• jalka-asennot ja liikkeiden säännöllisyys
• jalkojen terveys
• kaviot

Kaikissa arvosteluissa annetaan pisteitä numeroilla 4-10. Myös puolikkaita pisteitä voidaan käyttää.

Ja mitä sitten? Kun kokeet on suoritettu, ynnätään pisteet yhteen ja katsotaan mihin se riittää.

Vaikka suomenhevosta on aina jalostettu suoritukset etunenässä, uuden jalostusohjesäännön mukaisesti jalostusarvostelun palkitsemiseen vaikuttavat sekä suoritus- että rakennepisteet. Suorituspisteissä otetaan siis huomioon askellajipisteiden keskiarvo, estepisteiden keskiarvo, ratsastettavuuspiste ja kokonaisluonnepiste (joka puolestaan muodostuu askellajikokeen kuuliaisuudesta ja yhteistyökyvystä, estekokeen asenteesta ja yhteistyöhalusta, rakennearvostelun luonnepisteestä ja mittauksen luonnepisteestä). Näin palkinto antaa entistä kokonaisvaltaisemman kuvan hevosen ominaisuuksista. Vanhamuotoisessa kantakirjauksessa palkinto määräytyi lähes yksinomaan kouluratsastuskokeen prosenttien mukaan.

R-tamman palkitseminen:

I palkinto	suorituskoe vähintään 34	rakenne vähintään 38
II palkinto	suorituskoe vähintään 30	rakenne vähintään 36
III palkinto	suorituskoe vähintään 26	rakenne vähintään 34

Hevosen hyväksymisen edellytyksenä on, että hevonen saa jokaisesta rakennearvostelun arvostelukohdasta vähintään 5 pistettä ja täyttää jalostussuunnittain määritellyt suoritusvaatimukset. Mikäli hevosen pisteissä on 5 tai useampi 6, voidaan antaa alempi palkinto kuin suoritukset edellyttäisivät. Heikentyneiden rakenne- tai terveysominaisuuksien perusteella hevosen palkintoa voidaan alentaa tai hevonen voidaan jättää palkitsematta.

Palkinnon voi saada myös kilpailusuoritusten perusteella, vaatimukset lajeittain löytyvät jalostusohjesäännön liitteestä 1.

Sekä hyväksytyn että hylätyn jalostusarvostelun saa uusia ilman rajoituksia aikavälistä tai kertojen määrästä.

Pieni pintaraapaisu R-tamman jalostusarvostelusta - lupailtua Hippoksen päivitettyä ohjetta odotellessa! Näyttelyesittämisestä ja valmistautumisesta voisi kirjoittaa ummet ja lammet, mutta toisaalta niistä aiheista on netti täynnä hyviä tekstejä, kun vähän vaivautuu googlaamaan. Näyttelyyn valmistautumista on myös käsitelty blogissa tässä vanhassa postauksessa.

Lähteinä käytetty Suomen Hippoksen kotisivuja, suomenhevosten jalostusohjesääntöä liitteineen sekä uutta jalostusohjesääntöä käsitelleen helmikuisen suomenhevoskasvatuksen seminaarin oppeja oman muistin ja muistiinpanojen varassa. Myös vanha kantakirjausohje sisältää edelleen monelta osin hyvää asiaa näyttelyssä toimimisesta, kunhan sieltä muistaa tutkia tarkkaan kohdat, jotka ovat jalostusarvostelussa muuttuneet.

Kenttiskausi käyntiin: NR 14.-15.5.

Viime viikonloppuna polkaistiin Miniponin kenttäratsastuskausi käyntiin Niinisalossa. Kun syyskuun tuttari päättyi kolmeen kieltoon maastossa, oli Linda valinnut kauden avaukseen luokaksi turvallisen harrasteen, jotta saivat hyviä fiiliksiä alle matkalla kohti haastavampia koitoksia.

Perjantai-illan rennot taivuttelut

Kankaanpäätä kohti suuntasin perjantaina, ihanan auringonpaisteen vielä helliessä koko yli nelituntisen ajomatkan ja illan ajan. Valitettavasti keli ei jatkunut samanlaisena koko viikonloppua.. Sateen vuoksi koko viikonlopun kuvasaldo onkin laiskanlainen. Vaikka ihan kaatamalla ei vettä sentään niskaan saatukaan, sitä mieluummin yritti säästellä kameraa kastumiselta, kun kuvausolosuhteiksi oli kuitenkin tarjolla vain tylsää harmautta. Siksi tämän postauksen raapustelukin on jäänyt vähän roikkumaan..

Lauantaina lähdettiin majapaikasta kohti Niinisaloa jo suht aikaisin, Minin starttivuoro oli pitkälle iltapäivään jatkuvan harrasteluokan kouluosion alkupäässä, aamupäivän puolella. Tasaisella suorituksella Harrasteluokan kouluohjelma 2016:n tuloksena 67.895 % ja kahdeksas sija koulun jälkeen.

Matka jatkui rataesteille, missä reipas poni nappasi (vain) yhden puomin matkaansa. Eläinlääkärintarkastuksesta luonnollisesti ongelmitta läpi ja näin ensimmäinen päivä oli pulkassa, tuloksella -52.2 ja yhdeksänneltä sijalta kohti sunnuntain maastoesteitä. Kun matkakumppaninkin suoritukset olivat sille päivää ohi, vietiin hevoset tarhailemaan ja palattiin vielä kisapaikalle kävelemään radat. Kaupan kautta kämpille.. ruokaa.. hevosenhoitoa.. nukkumaan :P

Sunnuntaiaamu jatkui tarhausten ja syöttöjen jälkeen vielä makeilla unilla, kunnes oli aika toimia. Kamat kasaan, kämppä ja tallit kuosiin, ponit kyytiin ja taas kohti Niinisaloa. Siinä missä lauantai oli vielä sateistaan huolimatta lämmin päivä, sunnuntai oli sitten sitäkin hyytävämpi. Etenkin tuttarin ratoja rannassa katsellessa meinasi epätoivo iskeä, kun kylmä tuli vaikka miten oli pukeutunut säänmukaisesti. Mutta lämpenihän siinä sitten, kun pääsi ponskia kuntoonlaittamaan ja taluttelemaan. Sunnuntaina en kaivanut omaa kameraa sitäkään vähää esille, mutta Lindan videokameralla tuli kuvattua maastoradalta pari pätkää, joista tässä Facebookiin ladattuna radan ensimmäiset esteet:



Rata sujui vauhdikkaasti ja ilman sen suurempia ongelmia, loppuun toki piti vauhtia säädellä ja ottaa vähän ravipätkääkin, jotta ratsukko selviäisi virhepisteittä maaliin. Nollahan sieltä tuli, ja kun luokka aikanaan saatiin päätökseen, oli loppusijoitus 6./54 (14 sijoittui) ja tulokseksi siis jäi se -52.2. Erinomainen avaus kaudelle, tästä sitten kohti kesäkuista Keuruuta, missä ratsukko starttaa taas tuttaria.

Sitä ennen on kyllä vielä yksi pikku etappi tamman elämässä: jalostusarvostelu 6.6. Jyväskylän tamma- ja varsanäyttelyssä! Iik. Itse pääsen näyttelymeininkejä harrastamaan jo sitäkin odotellessa, nimittäin tänä sunnuntaina Lahdessa Suomenpienhevosyhdistyksen show-näyttelyssä perinteisesti kuuksolaisten ohjaksissa, ja 28.5. on vuorossa KJR:n järjestämä Match Show, jossa toimarihommien lisäksi taitaa olla juostaviakin. Myös 29.5. saattaa olla vuorossa poniretki, Ponit Esiin -tapahtumaan Askolaan.. (Kaikki tämä sillä oletuksella, että selviän ensin hengissä tämän päivän koitoksista, sillä tänään lenkkarit viritellään 10 kilometrin Kympin Nainen -lenkille Kouvolassa.)

Huhtikuun hevostelut

Vau, nyt ollaan otsikoinnin ytimessä. Huhtikuussa on hevosmessujen jälkeen tapahtunut kaikenlaista pientä, mistä ei ole erillisiä postauksia tullut askarreltua, mutta ehkä tällaisen yhteenvedon myötä sitten tallennetaan nekin tapahtumat blogin arkistoihin. Onpahan sitten, mitä vanhana muistella.

Hevosmessujen jälkeisenä viikonloppuna, 8.-9.4. järjesteltiin Kymijoen Ratsastajien 1-tason kilpailuja, lauantaina esteitä, sunnuntaina koulua. Toimihenkilöhommien ohella tuli tietysti ulkoilutettua myös kameraa - etenkin maneesissa käytyjen estekisojen kuvat ovat aika ankeita, mutta tulipa testattua Nikkorin putken toiminta myös tummassa ja sysipimeässä maneesissa, joka ei lainkaan lukeudu kuvaajan unelmapaikkoihin. Sunnuntain koulukisoissa (jotka onneksi olivat ulkona) manuaalimissioni taas aiheutti sen, että pilvisen ja aurinkoisen kelin vuorotellessa koko ajan, joutui säätöjäkin räpläämään ja kuvia katselemaan yhtä lailla, eli poltin lopulta akkua siihen tahtiin, että säästelin loppuvirrat vain palkintojenjakokuville (joita minun seuran kotisivujen ylläpitäjänä ja yhtenä tiedotusvastaavana on syytä napsia). Näiden kisojen jälkeen sain kuitenkin lopultakin tilattua peräti kaksin kappalein vara-akkuja. Enhän minä ole siihen patistanut itseäni kuin kameran ostosta asti, mutta jostain käsittämättömästä syystä olen onnistunut lykkäämään sitä! Ja jatkaen laiskuuden ja saamattomuuden teemaa, ei näitä KJR:n kisakuvia ole käsitelty tai oikein enää ajateltukaan.

o. Kuukson Kaipaus

Kevääseen on tiiviisti kuulunut herra Kekkosen irtohypytysharjoitukset, joiden tuloksia päästiin testaamaan 16.4. Harjussa nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa. Lähtönumerolla 1 päivään startannut ori täräytti tauluun sekä irtohypytys- että askellajikokeesta sellaiset pisteet että oksat pois, pisteiden keskiarvo 16,38, ja niillä pidettiin johtoasema palkintojenjakoon saakka. 4-vuotiaiden karsinnan voitto, sekä parhaan este- ja askellajihevosen tittelit. Turhaa ei ole siis puomijumppa tänäkään keväänä ollut :D Olin avustamassa myös 3-vuotiaan Kuukson Kaipauksen kanssa sen kokeissa, eikä hullummin suorittanut Ukkokaan, nimittäin sille irtosi oman ikäluokkansa jaettu toinen sija pistekeskiarvolla 17,33, laukasta päivän parhaat pisteet, 9,50. Sumiaislaisten päivän sinetöi vielä tamma Epona Huisko, ollen kolmevuotiaiden 9. ja saaden puolestaan päivän parhaat ravipisteet, 9,25. Tuttujen hienosta menestyksestä huolimatta kotiin sai ajella pala kurkussa, kun jossitteli sitä, ettei omaa sumiaislaista koskaan saanut. Mimmua toki yritettiinkin astuttaa, mutta kiimaongelmat sotkivat sen kesän, vaan miksi en Miniä astuttanut silloin kun se oli 3-vuotias? Silloin en voinut tietää että se olisi oriin viimeinen kesä, eikä asia jossittelemalla miksikään muutu, mutta näin hienoa ja harvalukuista jälkeläisjoukkoa katsellessa sitä suree koko rodun puolesta, ettei näitä ole enemmän. Sumiainen itsehän edusti minulle - jo kauan ennen sen omistajaan ja itse hevoseen vähän sattuman kautta tutustumista - suorastaan ideaalista suomenhevosratsua, eikä sen näyttöjä periyttäjänäkään voi vähätellä. 9 elossaolevaa jälkeläistä (yksi kuoli muutaman päivän iässä), viime vuoden isäoripörssin paras R-suunnan ori, jälkeläisissä laatuarvostelussa (karsinnoissa ja finaalissa) pärjänneitä ja myös Kasvattajakilpailu-sijoittuja. Ihan hyvällä prosentilla menestyjiä!

Ennen Tampereen messuja vietetyn unettoman loppurutistuksenkin hedelmät pääsivät paperille asti, kun painotuore Hevosenomistaja 2/16 tupsahti postilaatikkoon. Kuusi sivua tekstiä, eikä ihan kaikki kirjoitettu mahtunut lehteenkään :D Nyt kun tuo on alta pois, pitäisi varmaan luvatusti blogiinkin joku raportintynkä raapustella seminaarista..?

Ja sitten pääsemmekin jo 22.4. Kouvolassa vietettyihin Nostalgia-raveihin! Vanhan ajan tunnelmaa huokuva ravitapahtuma on tähän asti aina syystä tai toisesta jäänyt minulta väliin, mutta tänä vuonna raahasin itseni paikalle katsomaan Raviliiga-hevosemme Despinan ensimmäistä Nuoret-lähtöä ja toki raveja muutenkin. Pääosin harmaa keli oli hyvä tilaisuus testailla Nikkorin ominaisuuksia ulkona, se kun on toistaiseksi saanut lähinnä maneeseja tai messuolosuhteita nauttiakseen, ja tuo kiinteä 85 mm polttoväli oli (kroppikennossa) oikeinkin passeli radanvarteen.

Paluu Kouvolan raviradalle koittikin jo seuraavana päivänä, kun Ratsastajainliiton teemavuoden Hevosen Hyvinvointikiertue rantautui myös Kaakkoon. Minna Tallberg piti napakan 3 tunnin luennon, mutta olisihan tuollaista asiaa taas kuunnellut vaikka koko päivän.. Sen kummempia muistiinpanoja ei tullut raapusteltua ylös kun materiaalit lähetettiin osallistujille, joten mitään suurempaa luotausta luennon sisältöön ei ole luvassa blogiinkaan. Kannattaa kyllä käydä tämän luentosarjan tilaisuuksia kuuntelemassa, jos omille seuduille sattuu. Hevosen oppimisesta ja käsittelystä ei voi tietää liikaa.

Ja viimeisenä muttei vähäisempänä, suunta oli raviradalle myös tiistaina 26.4., kun tein varsanäyttelyyn täsmäiskun ruokatunnilla. Kuukson Kaipauksen ohjaksissa tuli kipitettyä oriille II+ palkinto ja näyttelyn parhaan varsan titteli, ja itsekin parhaan esittäjän palkinnon (kauniin hevosaiheisen Sevenonin lasin) vielä nappasin. Ei pöllömpi suoritus!

Pitihän sitä tämmöistäkin testata

Entäs sitten toukokuu? No onhan tässäkin vaikka mitä tulossa, mutta etunenässä tietysti Niinisaloon 14.-15.5.!

Hevoset 2016

Marko Björsin kouluklinikalta

Hevosmessut Tampereella oli merkattu jo hyvin aikaisin kalenteriini, sattuihan samaan yhteyteen 3-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallinen varsanäyttely, jossa oli vähän juoksuhommia tiedossa. Hevoset-messut olivat minulle kaikkiaan neljännet. Meillä on Tampereen kanssa jonkinasteinen viha-rakkaus-suhde, lähinnä siksi, että väenpaljous on monesti niin ylitsevuotava, että messujen tarjonnasta ei aivan täysin siemauksin pääse nauttimaan. Mielenkiintoista ohjelmaa oli kyllä ruksattu listasta tällekin vuodelle, erityisenä kohokohtana SRL:n järjestämä hevosen hyvinvointiseminaari lauantaina.  Kun tänä vuonna ensimmäistä kertaa "uskalsin" hakea blogipassia Horse Fairiin, piti tietysti kokeilla samaa Tampereellekin. Laitoin blogistihakemuksen menemään jo hyvissä ajoin, mutta kun vastausta ei kuulunut, ehdin jo voittaa pari lippukisaakin. Kun sitten tuli lopulta messuviikolla tuli blogivahvistus ja vielä seminaariosallistujanakin tupsahti yksi lippu, tuntui lippuja lopulta tulvivan ovista ja ikkunoista, ja pääsin laittamaan hyvää kiertoon ja lippuja kavereillekin, oman sisäänpääsyn hoituessa blogisti-rintamerkillä.

Lauantaiaamuna herätys oli aikainen, ja kun siitä pari tuntia myöhemmin eli viiden aikaan odottelin tienlaidassa jatkokyytiä, laskeskelin että edellisestä 48 tunnista olin nukkunut noin viisi, torstain ja perjantain välisen yön mennessä iloisesti rästihommien kimpussa (lue: lähinnä päätä seinään hakaten ja tyhjää tietokoneen ruutua tuijottaen, toivon että siihen jotenkin maagisesti ilmestyy tekstiä jos olet tarpeeksi epätoivoinen). Juu ja heti selvennyksenä, että en näillä pohjilla ollut itse auton ratissa tätä reissua. Matka kohti Tamperetta, tai ensin Ylöjärveä meni hujauksessa, ja kohta oltiinkin Teivossa jättämässä oripoikaa vierastalliin, minkä jälkeen suunnattiin itse messuille. Pääovilta oli jo pahin tungos hälvennyt ja pressitiskiltä pääsin blogisti-merkkini noutamaan ilman jonottamista. SRL-seminaari alkoi klo 10 ja ensimmäisenä vuorossa oli Tuire Kaimion luento hevosen oppimisesta, jonka jälkeen hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Marja Raekallio puhui seminaariväelle hevosen kipukäyttäytymisestä.

Seminaariohjelma olisi jatkunut mielenkiintoisena vielä iltapäivän puolella, mutta olin lupautunut joksikin aikaa talkoilemaan SHKL:n pisteelle, joten pari tuntia vierähti tutuissa ständihommissa Hevosenomistaja-lehtiä jakaen ja liiton jäsenetuja mainostaen (samalla puolella korvaa vastapäätä olleen Cavallo Pro Shop -nurkkauksen esityksiä kuunnellen). Ständillä väkijoukkoja paossa (tiskin takana on turvallista!) olisi viihtynyt kauemminkin, mutta kello tikitti ja piti lähteä lounaalle että ehtisin kiertää vähän messualuettakin ennen seuraavaa ohjelmanumeroa: Dr David Marlin luennoi hevosten valmentamisesta ja vammoista (ennen kaikkea niiden välttämisestä). Tähtien Saliin kertyi harmittavan harvalukuinen yleisö, sillä tunti oli ihan täyttä asiaa ja herätti paljon ajatuksia. Siitä huolimatta, että tilaisuus oli Speedexin järjestämä, mitään mainospuheita ei kuultu.

Valmennusluennon päätyttyä ehti olla tunnin hengähdystauko ennen suomenhevosten orikavalkadia - tai paremminhan siellä väljässä luentosalissa oli tilaa hengittää kuin täyteen pakatulla expoalueella. Tässä kohtaa päivää ostossaldo vilkkui jo punaisella (esitellään niitä tuonnempana), mutta ahnaasti taisin edelleen kierrellä kojuja kunnes oli aika etsiä sopivaa rakoa katsomosta suomenhevosten näytöstä varten.

sh-o. Pimun Vilske

sh-o. Savelan Hemuli

Orikavalkadissa nähtiin yhdeksän paria suomenhevosratsu- ja pienhevosoreja näyttävissä esityksissä, joista ei mielikuvitusta puuttunut. Tuttujen suosikkien, kuten Savelan Hemulin ja Pimun Vilskeen lisäksi joukosta löytyi myös mukavia uusia tuttavuuksia, kuten pienhevosori Tintin Muskotti. Kamerakin joutui tämän ohjelmanumeron ajan kovasti töihin, tunnustellessa uuden objektiivin suorituskykyä näissä olosuhteissa. Olen edelleen rakastunut, mutta tämä viikonloppu kyllä taas alleviivasi kovasti sitä, että nälkä todella kasvaa syödessä.. Kiinteäpolttovälinen on mikä on, mutta valovoimaiset telezoomit ovat kyllä niin kaukana meikäläisen ulottumattomissa, joten turha edes haikailla.

Päivä ei loppunut vielä suomenhevosiinkaan, tai itse asiassa se jatkui toisella suomenhevosaiheisella ohjelmassa, kun Heidi Sihvo selvitti Racing-työnäytösalueella rakennearvostelun perusteita. Sen loputtua, puoli seitsemältä olikin jo korkea aika suunnata kohti hotellia.. Mutta olipas antoisa ja monipuolinen messupäivä!

Ei se herätyskello kauniita sulosäveliään sunnuntaiaamunakaan turhan myöhään huutanut ilmoille, kun esitettäväni oli varsanäyttelykehässä numerolla 1. Suunta Teivoon ja oripojan viimeiset puunailut kehää varten. Jo tuttuun tapaan Ukko oli kovin, kröhöm, eloisa näyttelypaikalla, joten varsapainiksihan tämä homma taas meni.

"Joko tämä kohta loppuu?"
© Lotta Heinonen 

© Lotta Heinonen 

Ja mitä tässä jälkimmäisessä kuvassa oikein tapahtuu? :D Räkätin aivan hulluna kun tämän näin esimerkkikuvana galleriassa ja pakkohan se oli itsellekin ostaa, kun näin huolella edustetaan. Videoreplay ja muu kelaaminen on johtanut siihen valistuneeseen arvaukseen, että tilanteessa jossa kolmion "takasuoralle" raviinlähdössä kävi pieni laskelmointivirhe, kun kovin paineistunut hevonen käyttikin virtansa ihmeelliseen minipukkiin liikkeellelähdössä ja hukkasi askeleensa, eikä lähtenytkään ihan minun mukana sillä tavalla kun olin laskelmoinut ( = juostaan kohti muita hevosia ja se käy tosi kuumana = en laita painetta tai laukataan), joten kuvassa minä joko a) maiskutan b) huudan, toivottavasti en ainakaan mitään painokelvotonta, tai c) jotain muuta, mitä? :'D No, joka tapauksessa ei esitetty lähellekään sitä ravia mikä varsasta parhaimmillaan lähtee ja pisteeksi tuli 7,5, kaiken kaikkiaan palkinnoksi II-. Finaaliin näillä ei olisi asiaa (vaikka ei se lopulta monesta pisteestä ollutkaan kiinni), mutta päätettiin aamupalan kautta mennä vielä messuille pyörähtämään.

Marko Björsin kouluratsastusklinikka tuli seurattua katsomosta käsin (lähinnä kameran etsimen läpi), ja sen jälkeen oli vielä vuorossa messualueen huolellinen läpikäyminen, ennen kuin oli aika hyvästellä Hevoset 2016.

Summa summarum, Tampere näyttäytyi tänä vuonna monipuolisena messukohteena, josta löytyi varmasti jokaiselle jotakin. Jotta itsekin olisi kaiken kiinnostavan ehtinyt nähdä, olisi pitänyt revetä moneen paikkaan yhtä aikaa. Asiapitoiset seminaarit ja luennot toivat kivaa vastapainoa ihmisvilinälle ja messuhulinalle, mutta pitihän siitä ostoshysteriastakin imeä itseensä sen verran innostusta, että pari heräteostosta tuli tehtyä. Yleisön suhteenhan Hevoset teki tänä vuonna ennätyksensä! Siinä missä ihan ensimmäiset hevosmessuni Tampereella olivat kamala ahdistuksen täyttämä kokemus, kun ei ollut tilaa olla eikä edes hengittää (elettiin aikaa ennen E-hallia), on Hevoset aina vuosi vuodelta parantanut kuvaansa silmissäni, ja niin kävi nytkin. Risuja ei tämän vuoden kattauksesta, ainakaan minun näkemistäni osioista, voi rehellisyyden nimissä oikein jakaa. Ensi vuoden messuajankohta, 8.-9.4.2017, pitää siis jo laittaa muistiin, sillä Tampere on varmasti kohteena silloinkin.

..Jaa, ne ostokset vielä! Ensimmäinen hairahdus sattui lauantaina, kun Hankkijan pisteellä silmiini eksyivät Roecklin tuoreet kausivärit, joita en vielä aiemmin ollut nähnytkään. Punaiset Roecklit! Viime kesän fiesta red oli turhan oranssi omaan makuuni, mutta tässä uutuudessa oli jo potentiaalia. Hankkijalta ei kuitenkaan löytynyt hanskaa oikean kokoisena, kuten ei etsinnän jatkuessa Manskiltakaan, mutta Reunos oli avain onneen ja hanskaostoksille. Roeckl Lona -hanskat kausivärissä Raspberry köyhdyttivät minua messutarjouksessa 32 euroa. Sävyn nimen selvitin vasta nyt, ja olinkin jo aiemmin todennut että on näissä jotain vadelmaan vivahtavaa, mutta kuitenkin enemmän rehellisesti punaiset kuin pinkit hanskat. Myöhemmin vielä muistin, että oikeastaan minun piti ostaa uudet Roecklit jo vuosi sitten Tampereelta, joten tämähän oli vain tällainen rästiostos jota ei nyt lasketa, eihän.

Kootut selitykset jatkuvat: Reipastuotteen uusia hevosaiheisia kasseja ja nyssäköitä ihastelin juuri eksyessäni Viljar Shopin verkkokauppaan jokin aika sitten, ja siellähän ne sitten olivat messuilla esillä omalla pisteellään. Tarvikelaukkuun esitin hieman tuotekehittelyideoita (olkahihna on minulle tuollaisessa laukussa must), mutta Tallikassi vastasi hiljattain heränneeseen tarpeeseen täydellisesti. Nykyään kun entistä harvemmin tulee heppareissuille pakattua mukaan omaa groomikassia lainkaan, mutta sen sijaan pitäisi saada kulkemaan omia näyttelyvermeitä ja muuta mukavaa, oli tarvetta vähän tilavammalle kassille. Sen pitäisi imaista sisuksiinsa myös kameralaukku, joka nykyisellä kalustolla on isompi kuin Fujin vanha, joka mahtui kätevästi harjalaukkuun tai reppuun. Tallikassia sitten messuilla hetken kääntelin ja vääntelin, vain todetakseni, että täytyyhän se nyt kokeilla. Korkea, tukeva, kestävistä materiaaleista tehty kassi tuleekin sitten keikkumaan olalla tämän kesän riennoissa. Kassin sisältä löytyy iso ja pieni vetoketjutasku sekä pidikkeet kahdelle raipalle. Vetoketjua tai jotain muuta kiinnitysmahdollisuutta kaipaisi itse kassinkin suulle, jos joku parannusehdotus tästä pitää löytää, mutta pitää katsoa, miten hyvin tämä pelittää käytössä. Messuilla tarjoushinta 45 euroa, että ihan hintava kassihan tämä on, kun periaatteessa saman asian ajaisi vaikka ikeakassi..

Sunnuntain viimeisellä kierroksella katseeni pysähtyi pisteeseen, joka oli Horse Fairissakin jäänyt kokonaan huomaamatta: ruotsalainen K9 Competition Horse -hoitotuotesarja, jota piti tietysti pysähtyä tarkemmin tutkimaan. Kovasti on ollut pinnalla se, onko hevosten kyllästäminen silikonilla ja showshinella loppujen lopuksi kovinkaan terveellistä tai kannattavaa, ja omallakin kohdalla mielenkiinto on herännyt vähän luonnonmukaisempia puunaustuotteita kohtaan. K9-sarjassa (suomenkielinen esite) tuotteissa on mm. aloe veraa, ja ne soveltuvat myös ongelmaihoisille ja kesäihottumahevosten hoitoon. Hetken pohdiskelun jälkeen tartuin 35 euron kimppahintaiseen tutustumispakettiin, joka sisälsi shampoon, hoitoaineen ja Nano Spray -selvitys-/hoitoaineen. Jos osoittautuvat kehujensa arvoisiksi, täytyy settiin hankkia myöhemmin myös Mirra Shine, mutta kun minulla taitaa olla useampia erilaisia shinepulloja varastossa, käytetään nyt vanhoja pois ensin. K9:lle etsitään parhaillaan hevosalan jälleenmyyjiä Suomessa, mutta hevostuotteitakin pystyy tilaamaan merkin lemmikkivalikoimaa myyvien liikkeiden kautta. Lemmikkien hoitotuotteita K9:n takaa löytyvä yritys on valmistanut vuodesta 1993 ja ihmisten hygieniatuotteita vuodesta 1970, eli kokemusta alalta löytyy. Hevostuotesarjakin on jo viitisen vuotta vanha ja sitä myydään useissa maissa. Innolla odotan, että pääsen näitä käytännössä testaamaan!

Pääsiäisretki Polleparkkiin

Äkkiä tämä talvikausi on taas mennä vierähtänyt, sillä ihan melkein huomaamatta oli ehtinyt kulua jo puolisen vuotta syyskuisista Niinisalon kisoista ja täten Minin näkemisestä. Hyvä hevosenomistaja täällä hei!  Kalenteriini oli jo hyvissä ajoin merkattu Keski-Suomen aluehallimestaruudet ja niiden perässä ajelinkin sitten eilen Polleparkkiin Leppävedelle. Tuplainnostus koska Miniponi ja uuden objektiivin ensimmäinen maneesireissu!

80 cm verkkaluokasta A1.0 arvostelulla ratsukko nappasi puhtaalla radalla ruusukkeen. Suomenhevosten mestaruusluokassa (90 cm) viimevuotisen pronssin puolustus jäi tällä kertaa kolmella pudotuksella yritykseksi, mutta hyvä fiilis jäi tuostakin radasta.

Tosi valokuvauksellisen esteen valitsin, kun johde peittää puoli hevosta

Ja hyvä fiilis jäi myös Nikkorin suorituksista! Sää oli pilvinen ja harmaa eikä maneesikaan turhan valoisa, mutta kyllähän tuolla valovoimalla jotain silti aikaiseksi saatiin, vaikka testiräpsytkin jäivät vähiin ja asetukset tuli heitettyä vähän summamutikassa (mikä tarkoitti sitä että photarilla riitti töitä, ja kyllä, olen ilmeisesti tehnyt sellaisen myöhäisen uudenvuodenlupauksen, että kuvaan kaiken vain ja ainoastaan manuaalilla). Kiinteän polttovälin kanssa eläminen vaatii vähän totuttelua, ja tarkoittaa tietysti sitä että etenkin esteratsastuksen kuvaaminen on hallioloissa vähän tuuripeliä, että sattuuko siinä sitten sopivasti esteitä oikealle sijainnille ja etäisyydelle, mutta budjettivalinta on budjettivalinta.. :P Ja tämä vaikuttaisi nyt olleen ihan hyvä sellainen.

Vähän valoisampana päivänä olisin ehkä viitsinyt jäädä kisoja kuvaamaan vielä sen jälkeen kun Mini oli hoidettu ja saateltu kotimatkalle, mutta ajatus hirmuisesta editointiurakasta ei paljon jo räntäsateessa hyytynyttä mieltäni lämmittänyt, vaan valitsin kotimatkan ettei reissussa ihan myöhäiseen iltaan asti menisi.

Ja loppukevennykseksi, mitä tänään tapahtui kun ei ollut hevosia kuvattavaksi. No, crazy cat lady tietysti houkuttelee höyhenkepillä kissat kameran eteen. Hyvää pääsiäistä, tai mitä vähää siitä on jäljellä :)

Hups

Eli miten täytämme tyhjyyttä materialla.

Nälkä kasvaa syödessä. Kyllähän minä tiesin, mihin ryhdyn, kun järjestelmäkameroiden tielle läksin. Ja niin se ajatus siitä kiinteästä, valovoimaisesta pikkuputkesta kasvoi pelkästä mutkumätahdon melkein perustelluksi tarpeeksi, kunnes perjantaina kävi Rajala Pro Shopin nettikaupassa pieni klik, klik, enter, hups. Ja Rajalalla toimittiinkin oikein töpinällä, sillä hän on täällä tänään.

Tervetuloa perheeseen, Nikkor AF-S 85mm f/1.8G!